tiistai 23. huhtikuuta 2013

Lisää raskausmuistoja - ja vähän nykyhetkeäkin

Kun aloin odottaa Matildaa asuimme edelleen Jamaikalla. Menin suoraan tutulle naislääkärille tuttuun lääkärikeskukseen. Yksi lääkäri sai tällä kertaa riittää. Edellistä raskauttani seurannutta mieslääkäriä en jaksanut enää toisessa raskaudessa odotella; en halunnut lähteä istumaan pikku-Mikon kanssa kerran kuussa useammaksi tunniksi lääkärin odotushuoneeseen. Naislääkärilläni ei edelleenkään ollut ultrauslaitetta, mutta hän oli mukava eikä häntä tarvinnut juuri odotella. Naislääkärilläni oli kai vähemmän asiakkaita tai sitten kaikki vain osasivat synnyttää niin etteivät häirinneet minun vastaanottoaikojani. 

Matildaa odottaessani pyysin ja sain lääkäriltäni lähetteen niin varhaisultraan yksityiselle ultraklinikalle kuin niskapoimu-ultraan yhteen kaupungin yksityissairaaloista. En tiedä mikä oli Mikon raskauden ajoista muuttunut kun ultria olikin sillä kertaa niin hyvin tarjolla. Ehkä minä olin vain rohkeampi pyytämään toimenpiteitä kuin Mikoa odottaessa? Toisenkaan raskauden aikana minulta ei kuitenkaan otettu minkäänlaisia seulontaverikokeita, joilla olisi tutkittu mahdollisten kehityshäiriöiden todennäköisyyttä. En tiedä olisiko kyseisiin kokeisiin ollut Kingstonissa mahdollisuuttakaan, mutta olin joka tapauksessa kuullut liian monesta väärästä hälytyksestä ja turhista huolista, etten halunnut niitä tehdä silloin enkä myöskään tässä raskaudessa. Ultrat riittävät minulle.

Muutimme Jamaikalta Belizeen kun olin noin viidennellä kuulla raskaana. Löysin yllättäen kylältä suhteellisen helposti yksityisen naistentauteihin ja synnytyksiin erikoistuneen lääkärin, alkujaan intialaisen vanhemman herrasmiehen, joka oli asunut Belizessä jo pitemmän aikaa ja sattumalta oli aikoinaan viettänyt useamman vuoden myös Jamaikalla. Kävin siitä eteenpäin ihastuttavan intialaislääkärin luona kerran kuussa tarkastuksissa. Intialaislääkärini vastaanoton odotushuonetta kuvaisi ehkä parhaiten sana vaja. Odotushuonehökkelö oli rakennettu lääkärin kotitalon yhteyteen mutta itse vastaanotto oli sentään sisällä talossa. Vaikka vastaanotto oli vaatimaton, lääkärillä oli kuitenkin käytössään oma ultrauslaite. 

Rakenneultran raskauden puolivälin paikkeillä kävin silti kaiken varalta tekemässä Houstonissa, Yhdysvalloissa ystävän suosittelemalla sikäläisellä yksityislääkärillä. Kun on tarkoitus matkustaa viimeisillään raskaana toiselle puolelle maailmaa synnyttämään on mielestäni hyvä pyrkiä varmistamaan, että kaikki on todellakin niin kuin pitää eikä ole mitään merkkejä esimerkiksi ennenaikaisesta synnytyksestä tai muista mahdollisista ongelmista. 

Intialaislääkärini Belmopanissa laskutti muistaakseni parisenkymmentä euroa per tarkastus. Rakenneultra Yhdysvalloissa maksoikin sitten monin kerroin enemmän. Jos en ihan väärin muista lasku oli noin 600 euroa. Suomessa yksityiskäynnit ovat myös kalliita, vaikka eivät onneksi ihan noin kalliita. Onneksi meillä on vakuutus, joka maksaa lääkärikäyntien lisäksi myös synnytykset Suomessa. Minähän en ulkomailla asumisen vuoksi ole enää vuosiin kuulunut Suomen sosiaaliturvan piiriin eli en voi noin vain kävellä sisään tavalliseen suomalaiseen neuvolaan tai synnytyssairaalaan. Suomessa raskauttani seurataan yksityisellä lääkäriasemalla. Käyn yksityisen lääkäriaseman neuvolassa ja tasaisin väliajoin myös lääkärillä samassa osoitteessa. Synnytyksen osalta vakuutusyhtiöni tekee hyvissä ajoin ennen synnytystä sopimuksen pääkaupunkiseudulla sijaitsevan sairaalan kanssa ja maksaa ennakkona summan, joka synnytykseen ja sairaalapäiviin arvellaan kuluvan. Jos rahaa jää yli, sairaala maksaa sen takaisin vakuutusyhtiölle. Tai jos jostain syystä lasku kasvaakin yli arvion, vakuutusyhtiö maksaa synnytyksen jälkeen sairaalalle puuttuvan erotuksen. 

*****

Tätä nykyä ei Belmopanissa enää taida olla yhtäkään raskaudenseurantaan erikoistunutta lääkäriä, tai minä en ainakaan sellaista löytänyt kun alkuvuodesta aloin asiaan lähemmin taas tutustua. Intialainen lääkärini on viime vuonna valitettavasti siirtynyt asumaan ja tekemään töitä toiseen kylään. Onneksi Belize Citystä löytyi ystävän suosituksesta hyvä uusi lääkäri. Tosin enää en pääse ihan yhtä halvalla kuin tähän asti: Belize Cityn lääkärini laskuttaa yli 80 euroa vastaanottokerrasta ja oma hintansa on toki myös tunnin ajomatkalla Belmopanin ja Belize Cityn välillä. Mutta Belize Cityn lääkärilläni on onneksi käytössään oma ultrauslaite, hän on erikoistunut gynekologian lisäksi myös ultraamiseen, hän on mukava ja ammattitaitoinen ja hänen vastaanottonsa on kaikessa yksinkertaisuudessaan jotenkin hurmaava. 

Näköala lääkärin odotushuoneesta Belize Cityssä. Ikävä kyllä kuvasta ei välity meren tuoksu tai lempeä tuulenvire joka puhalsi avonaisesta parvekkeen ovesta sisälle.

12 kommenttia:

  1. Oli kiva lukea naista raskaus- ja synnytyskokemuksistasi. Minun raskaudenseuranta ja synnytys hoidettiin taalla Turkissa, kaikki meni hienosti. Olen ihan samaa mielta etta tallaisessa tapahtumassa on oltava tunne etta luottaa laakareihin ja palveluihin, taalta kasin tuntuu jarjettömalta kuinka moni Suomessa haluaa kotisynnytyksen ilman ammattilaisen apua, taalla kun on edelleen kaukaisia kylia joista naiset eivat valttamatta paase sairaalaan synnyttamaan vaikka haluaisivat. Oikein ihanaa odotuksen aikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä myös puistelen vähän päätäni kotisynnyttäjille. Täälläpäin maailmaa yritetään kaikin voimin saada kaikki synnyttäjät sairaanhoidon piiriin ja synnyttämään sairaaloihin koska se niin suuresti vähentää äitien ja vauvojen kuolleisuutta synnytysten yhteydessä. Belizessä tilanne onkin itse asiassa onneksi tätä nykyä aika hyvässä hallussa eikä täällä esim viime vuonna kuulemma kuollut synnytyksessä yhtään äitiä tai vastasyntynyttä.

      Mutta silti en halua ottaa sitä riskiä, että synnyttäisin täällä. Resurssit ovat kuitenkin täällä paljon rajallisemmat kuin vaikkapa juuri Suomessa eivätkä raskaus ja synnytys ole minulle mitään suorituksia, jossa eniten pisteitä saa se joka on ottanut eniten riskejä :) Monethan tuntuvat tosin ajattelevan, että ihan vain "ulkomailla" oleminen raskauden aikana on huikea riski. Onhan täällä vähän eri tavalla ehkä mietittävää ihan jo kuuman säänkin vuoksi, mutta aika tavallista elämäähän sitä täälläkin lopulta vietetään.

      Kiitos toivotuksista Petra! Hyvin on kaikki onneksi sujunut toistaiseksi.

      Poista
  2. Voih - ja oikein valtavasti onnea ihanista uutisista!

    VastaaPoista
  3. Paljon onnea ja ihanaa odotusta!

    VastaaPoista
  4. Kuten Petra ylhaalla kommentoi, olen samaa mielta kotisynnytyksista - miksi ihmeessa synnyttaa kotona kun on mahdollisuus olla lahella ammattilaisia... Taalla USA:ssakin nakee enemman ja enemman aiteja, jotka haluavat synnytyksen olevan suoritus ja mita vahemman mitaan laaketieteellista apua kayttaa sita parempi. Vahan aikaa sitten tuttavani synnytti, tai yritti synnyttaa, kotona, ja 72(!) tunnin jalkeen homma paatyi sectioon.

    Kaikkea hyvaa odotukseen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joillekin tuntuu tosiaan raskaus ja etenkin synnyttäminen olevan jonkinlainen kilpailulaji! Heille tuntuvat sairaalat usein olevan kauhun paikkoja, kipulääkitys myrkkyä ja kotisynnytys huippusaavutus. Minä en oikein ymmärrä koko tuota ajatusmallia.

      Kiitos sinullekin Nina toivotuksista! :)

      Poista
  5. Olipa mukava lukea kokemuksistasi!
    Ovatko kaksi lastasi syntyneet myös suomessa? On se pitkä matka matkustaa viimeisillään suomeen synnyttämään, joten toivottavasti odotus sujuu hyvin ja saat elellä rauhassa siellä mahdollisimman pitkään!
    Onnea odotukseen!! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harriet!

      Molemmat lapset ovat tosiaan syntyneet Suomessa. Ennen kaikkea lasten vuoksi olen halunnut lähteä näistä kuvioista sellaisiin missä vauva saa alusta asti tarvittaessa parasta mahdollista hoitoa. Meillä on kyllä onneksi mennyt kaikki tähän asti hyvin ja toivon, että sama hyvä onni jatkuu!

      On tuo aikamoinen matka viimeisillään raskaana, yhdeltä puolelta maapalloa toiselle. Mielellään tosiaan silti oltaisiin täällä kotosalla mahdollisimman pitkään kaikessa rauhassa, mutta täytyy seurailla nyt tilannetta ja katsoa miten vointi tästä etenee.

      Poista
  6. Ei ehkä pitäisi sanoa tähän mitään mutta satunnaisena ja sattuma-lukijana kommentoin nyt kuitenkin, että ei kannattaisi yhdeltä istumalta tuomita kotisynnyttäjiä vain koska itse pelkää sitä vaihtoehtoa ja on tottunut pitämään omaa kulttuurista taustaansa vasten sairaalaa ainoana oikeana paikkana synnyttää (vrt. mm. muu Eurooppa jossa kotisynnytykset ihan normi ja todistetusti yhtä turvallisia kuin sairaalatkin).
    Itse synnytin ensimmäisen lapseni Suomessa sairaalassa ja siitä jäi traumat, perusteettoman oksitosiinin käytön vuoksi. Epiduraalista ei ollut hyötyä. En saanut liikkua ja episiotomia tehtiin estelyistäni huolimatta - ja huolimatta siitä että synnytysraportista oli ja on selvästi luettavissa että synnytys eteni normaalisti eikä moisia interventioita olisi tarvittu. WHO on jo ajat sitten määritellyt nuo lääketieteelliset interventiot vain riskiraskauksiin kuuluviksi ja tarpeettoman, rutiininomaisen episiotomian mm. mutiloinniksi.
    Toinen lapseni syntyikin sitten täällä Meksikossa - kotona. Ensin oli aikomus synnyttää sairaalassa mutta selvitettyäni miten rutiininomaisia täälläkin sairaaloissa nuo interventiot ovat, päädyimme vähitellen ajatukseen kotisynnytyksestä. Paikalla olivat kätilö ja lääkäri. Kaikki meni aivan uskomattoman hyvin, paremmin ja turvallisemmin kuin sairaalassa koska turhia interventioita ei tarvittu. Tämä tapahtui vuosi sitten. Nykyisin vain todellinen riskiraskaus saisi minut synnyttämään sairaalassa - eikä syynä ole laisinkaan kysymykset kivunlievityksestä tai "luonnollisuudesta". Tiedän kokemuksesta että monien kotisynnyttäjien kannattajien diskurssi kuulostaa ties miltä, ehkä fundamentalistiseltakin, mikä ei aina edesauta sen asian selittämistä. Mutta kannattaa ihan oikeasti tutkia paremmin asiaa eikä tuomita tuosta vaan.
    Näissä maissa on erinomaisia kätilöitä. Ja siihenkin on syynsä miksei naisia näissä maissa sairaaloihin tahdo saada: mm. intiaaninaiset ovat raportoineet sairaaloiden rasismista, hyväksikäytöstä jne. Asia ei ole niin mustavalkoinen kuin päältä käsin näyttää eikä sairaalasynnytys mikään yksi ainoa taivas vaikka onkin riskiraskauksille olennainen. Kannattaa ihan oikeasti ottaa selvää ennen kuin laukoo mitä tahansa. Hanna etelä-Meksikosta, joka on juuri kirjoittanut erääseen suomalaiseen lehteen pitkän jutun Meksikon kätilöliikkeestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna pitkästä kommentistasi.

      En pelkää kotisynnytystä sen enempää kuin synnytystä noin yleensäkään. Ja tiedän kyllä itse asiassa kotisynnytyksistä aika paljonkin; muun muassa mieheni sisar on synnyttänyt molemmat lapsensa kotona. Kotisynnytykset eivät vain ole minun juttuni, enkä oikein ymmärrä tuota sinunkin mainitsemaasi fanaattisuutta ja fundamentaalisuutta mitä niihin hyvin usein liittyy.

      Onnekseni omat sairaalasynnytyskokemukseni ovat tähän asti olleet hyviä ja olen tuntenut, että sairaalassa on otettu minut ja tarpeeni erittäin hyvin huomioon. Myös Suomessa on erinomaisia kätilöitä, joiden ammattitaitoa suuresti arvostan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!