keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Pareittain

Jonna Meksikosta kertoi edellisen kirjoituksen kommenteissa, että Meksikossa sanotaan skorpionien kulkevan pareittain. Yhtäkkiä minäkin muistin, että niinhän sitä taidetaan itse asiassa uskoa täällä Belizessäkin skorpioneista: ei yhtä ilman toista. Jostain syystä skorpioneja löytyy aina pari, ja niin on löytynyt meiltä kotoa tähänkin asti aina kun nyt asiaa oikein ajattelen.

Tämän iltapäivän olen siis onnellisena tuudittautunut siihen uskoon, ettei enempiä skorpioneja ole ainakaan hetkeen talossa. Vähän silti hirvitti kaivella ruoka- ja astiakaappeja illallista laittaessa. Onneksi kaapista löytyi vain sitä mitä olinkin hakemassa, ei mitään ylimääräisiä yllätyksiä.

En tiedä mistä sain eilen päähäni, että skorpionit kulkevat kolmisin? Toivon todella, että meidän talouden skorpionit olivat nyt toistaiseksi tässä. Ihan kokonaan en taida kuitenkaan enää osata rentoutua. Sängyt ja kengät tulee tarkistettua nyt varmaan vielä hyvän aikaa.

Täytyy toivoa, että lausahdus skorpionipareista on totta. Ja toisaalta ettei niitä ole nyt vielä toistakin paria täällä jossain piilottelemassa. Uskoisin mielelläni myös siihen uskomukseen jonka mukaan samassa paikassa ei ole samaan aikaan sekä skorpioneja että tarantelloja. Että jos nyt sentään tarantellat eivät osaisi karvaisine jalkoineen vääntäytyä tänne sisälle asti…

11 kommenttia:

  1. Nyt minä en kyllä ikinä enää valita näistä täkäläisistä kotigekoista mitään, kun eiväthän ne edes ole vaarallisia, vaikka joskus sisälle eksyvätkin! En tiedä, miten pystyisin elämään skorppareitten pelossa, mutta kai se on tosiaan niin, että kaikkeen tottuu...

    Onko siellä muuten kotigekkoja (sellaisia vaaleanpunertavia liskoja)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin nyt suorastaan huvittaa kuinka aikoinaan säikyin pieniä liskoja joita meillä on vilissyt kotona jo Jamaikan ajoista lähtien. Täällä Belizessä meillä on talossa sekä gekkoja että muitakin pieniä liskoja mutta ne eivät tosiaan minua enää yhtään haittaa. Itse asiassa eilen pahoittelimme sitä, että jos myrkytämme talon skorpioneja vastaan niin liskoparatkin kuolevat siinä sitten samalla.

      Kaikkeen tottuu ihme kyllä. Ei näitten skorpionienkaan kanssa auta kuin yrittää elellä :)

      Poista
  2. Hui, skorppionit on pelottavia. Toivottovasti eivät enää eksy kylään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todella toivon, että nyt on skorpionikohtaamiset vähäksi aikaa kohdattu!

      Poista
  3. Pari vuotta sitten taalla oli pahimmillaan paniikki tappavista punkeista ja olin aivan hysteerinen tarkastaessani vaatteita ja ihoa ulkoa tultuani, koko ajan tuntui etta jossain se punkki lymyaa, kylla niita vielakin on mutta se asia on jotenkin siirtynyt uusien tullessa tilalle taka-alalle. Toivotaan etta paniikkia ei aleta viljella tana kevaana ja pysyn jarjissani :) Paatetaan etta ne skorpparit olivat pareittain ja enempaa ei ole, ala silti tunge kasia koloihin vielakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taidan pelätä tauteja levittäviä punkkeja vielä näitä skorpionejakin enemmän! Suomessa hirvittää kesäisin borrelioosin mahdollisuus ja täällä meilläpäin punkkikuume, joka ei toisaalta onneksi ole sairauksien pahimmasta päästä kuitenkaan. Punkeissa on kurjaa juuri tuo, että aina tuntuu, että jossain sellainen nyt varmasti piilottelee iholla... Skorpionin kohtaamista tai ainakaan pistoa kun ei voi olla huomaamatta. Siinä on puolensa!

      En tosiaan laita käsiä koloihin en ja pihdeillä nostelen edelleen osaa keittiötarvikkeista ihan varan vuoksi :)

      Poista
  4. Hihii, kerran suihkun tuulettajan (vai mika se on?) kantta irrottaessani, tipahti sieltä silmien ohi pieni skorpioni. Luulin että se oli kuollut, joten jätin sen vain makailemaan siivouksen ajaksi suihkun lattialle selälleen. Lopuksi hain kihvelin ja harjan poistaakseni sen suihkusta, mutta se olikin elossa ja alkoi juoksennella ympäriinsä! Oli kamala ajatella, että entä jos se olisikin silloin tippunut pään päälle, yäk!

    Toivottavasti teille ei tule lisää kohtaamisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juoksenteleva skorpioni on pelottava ajatus! Minua hirvittää kun en tiedä miten ne oikein liikkuvat, kuinka nopeasti ja miten arvaamattomasti. Siksi en uskaltanut lähteä kantamaan skorpionia suoraan vessasta vedettäväksi vaan se piti tyrmätä ensin myrkyllä. Tyrmättykin skorpioni oli aika pelottava, heilutteli piikkiänsä ja yritti raukka puolustaa itseään.

      Poista
  5. Toivottavasti kaksi scorpionia olivat riittavasti teidan taloudessa! Vaikka vain 25% niista on ihmiselle vaarallisia, ovat ne silti ei-toivottuja vieraita. Eika sita tietysti halua scorpion sting:a kokeilla, kivuliasta se on joka tapauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kolmisen kertaa on meillä nyt ollut skorpioneja kotona näitten kolmen Belizen vuoden aikana. Ensimmäiset tuttavuudet olivat aika pieniä ja olen ollut ymmärtävinäni etteivät ne ole niin kovin vaarallisia, vähän vain. Mutta nämä isommat belizeläiset skorpionit kuuluvat kyllä valitettavasti ihan varmasti tuohon 25%:iin. Terve aikuinen selviää kuulemma niiden pistosta kovilla kivuilla, mutta pienille lapsille ja muille heikompikuntoisille voi tällaisen skorpionin pisto olla jopa hengenvaarallinen. Ei kivaa. Täytyy tosiaan toivoa, että nämä olivat nyt tässä!

      Poista
    2. Kasittaakseni vaaleanruskeat/hiekanvariset ovat kaikkein vaarallisimpia, osalle vasta-aineet ovat niin kontrolloituja, etta esim taalla USAssa vain military sailyttaa niita.
      Myrkyllisia tai ei, parempi olla varovainen kuin oppia kantapaan kautta.

      Fingers crossed, etta scorpionsit eivat enaa vieraile!

      Poista

Kiitos kommentistasi!