keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Ikäviä realiteetteja

Aina silloin tällöin joku jaksaa ihmetellä miksi lapsemme eivät ole syntyneet asemamaissamme Jamaikalla ja Belizessä ja miksi olen taas aikeissa lähteä täältä kauas Suomeen synnyttämään. On mielenkiintoista, ettei kukaan paikallinen ole koskaan ratkaisuamme päivitellyt sen enempää Jamaikalla kuin Belizessäkään. Kysymykset ovat aina tulleet ihmisiltä, jotka eivät ole viettäneet pitempää aikaa sen enempää Belizessä kuin Jamaikalla eivätkä tunne maita lähemmin.

On varmasti vaikea ymmärtää näitä meidän elinolosuhteitamme, jos ei ole koskaan Belizessä tai vastaavissa oloissa asunut ja elänyt. Tämä on minulle erittäin rakas maa ja täällä toimivat monet asiat yllättävän hyvin, mutta valitettavasti sairaanhoito ei toistaiseksi ole yksi toimivista asioista. Normaali synnytys voi hyvinkin sujua missä vain, lentokoneessa tai ruotsinlaivalla, ja hyvä kätilö riittää erinomaisesti avuksi suureen osaan synnytyksiä. Mutta aina ei kaikki valitettavasti suju tavallisen ja normaalin kaavan mukaan. Ja toisaalta vaikka synnytys sujuisikin hyvin, vastasyntyneiden sairaanhoito on lääketieteen laji, jota täällä Belizessä ei toistaiseksi vielä riittävästi hallita. 

Jo ihan tavallisen raskaudenkin yhteydessä täytyy Belizessä miettiä asioita, jotka eivät monessa muussa maassa tulisi edes mieleen. Matildan raskautta Belizessä seurannut lääkäri olisi raskauden lopussa halunnut antaa minulle tetanus-rokotuksen, koska hänen mukaansa jäykkäkouristuksen saaminen synnytyksen yhteydessä oli todellinen riski. Siitäkin huolimatta, että kyseisellä lääkärillä oli synnytyksiä varten käytössä oma yksityinen synnytyssali, jonka olosuhteita ja hygieniatasoa hän arvatenkin pystyi jotenkin hallitsemaan. 

Ja riskit eivät täällä todella pääty synnytykseen. Kaksitoista vastasyntynyttä kuoli tässä kuussa vastasyntyneiden teho-osastolla Belizen parhaassa julkisen sektorin sairaalassa Belize Cityssä. Osa vauvoista kuoli ennenaikaisuuden aiheuttamiin komplikaatioihin; täällä meilläpäin ei ole juuri toivoa pikkukeskosten selviämisestä, ja muutamankin viikon ennenaikaisuus voi näissä oloissa olla ylitsepääsemätön haaste, eli ennenaikaisina syntyneiden vauvojen kuolema on sinänsä Belizessä ikävä kyllä jokseenkin tavallista. Mutta seitsemän vastasyntyneiden teho-osastolla toukokuussa kuolleista vauvoista kuoli osastolta saamaansa tulehdukseen. 

Vaikka olen ollut jo pitkään selvillä Belizen sairaanhoitotilanteesta ja sen haasteista ja ongelmista, tämä uutinen on pysäyttänyt minut. Tällaista ei pitäisi tapahtua. Vastasyntyneiden teho-osastolla jos missä pitäisi olosuhteiden olla sellaiset, etteivät taudit pääse leviämään yhdestä pienestä vastustuskyvyttömästä potilaasta toiseen. Huolestuttavaa on sekin, että sairaala heräsi oman kertomuksensa mukaan tilanteeseen vasta kun yksi kuolleiden vauvojen vanhemmista otti asian puheeksi tiedotusvälineiden kanssa. 

Nyt vastasyntyneiden teho-osasto on suljettu ja sitä yritetään siivota ja korjata niin, ettei tilanne pääsisi toistumaan. Onneksi Euroopan unioni on juuri panemassa täällä alulle projektia, jolla pyritään kohentamaan raskaudenajan ja vastasyntyneiden hoitoa Belizessä. Projekti käsittelee samalla myös paikallisten veripankkien puutteita. Muutaman vuoden päästä voi sairaanhoitotilanne Belizessä vastasyntyneiden osalta siis hyvinkin olla jo ihan toisenlainen. Tässä tämänhetkisessä tilanteessa on mielestäni kuitenkin turvallisempaa ja viisaampaa lähteä Suomeen synnyttämään. 

Olemme joka raskauden yhteydessä tehneet valinnan synnyttää Suomessa ennen kaikkea juuri vauvan vuoksi. Olisihan meidän vanhempien kannalta toki helpompaa ja kätevämpää odottaa syntymää viime hetkiin asti omassa kodissamme ja palata synnytyksen jälkeen samantien omaan tuttuun arkeemme. Toiseen maahan synnyttämään lähteminen vaatii aikamoista suunnittelua ja järjestelyä ja tarkoittaa meidän tapauksessamme, että Cosimo ja minä joudumme raskauden loppupuolella aina viettämään monta viikkoa erossa toisistamme, kun minä olen jo Suomessa odottamassa H-hetkeä mutta Cosimo ei ole vielä vapautunut töistään. Olemassa on myös aina se jännitysmomentti, että Cosimo ei ehdikään ajoissa paikalle vaan joudun synnyttämään ilman hänen tukeaan ja että häneltä jäävät väliin ensimmäiset hetket uuden perheenjäsenen kanssa. 

Kaikesta tästä huolimatta tuntuu pitkä kotimatka kaikkine haasteineen parhaalta ratkaisulta. Ei ole tietysti takuita siitä, että kaikki sujuu Suomessakaan viimeisen päälle hyvin aina ja joka kerta, mutta siellä tiedän kuitenkin meidän olevan mahdollisimman hyvissä käsissä. Minä ihmettelen hiljaa itsekseni vähän niitä, jotka tätä ratkaisuamme ihmettelevät.

8 kommenttia:

  1. Siis oletko sä nytkin raskaana? Miten mä olin tämän missannut! Onneksi olkoon kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia!

      Viimeinen synnytyskeikka mun osaltani edessä tai siltä nyt ainakin hyvin vahvasti tuntuu :)

      Poista
  2. Ainahan niitä ihmisiä löytyy, jotka ihmettelevät toisten ratkaisuja. Muutenkin on niin helppo kyseenalaistaa ja ihmetellä silloin, kun ei tunne kaikkia asianhaaroja (syyllistyn tähän itsekin varsin usein).

    Minä en ole koskaan synnyttänyt, mutta jos sellainen tilanne tulisi, niin ihan varmasti lähtisin Suomeen synnyttämään. Tuollaisessa tilanteessa jo tuttu kieli ja se, että tietää voivansa luottaa ihmisiin ja heidän ammattitaitoonsa ihan sataprosenttisesti, keventää mieltä jo ihan suunnattomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuttu kieli ja tutut olot lisäävät ehdottomasti omaa turvallisuudentunnetta ja auttavat ainakin minua keskittymään siihen olennaiseen eli itse synnyttämiseen. Ja on meidän kannalta ihanteellista voida olla vanhempieni luona vauvojen syntymän aikaan ja sen jälkeen. Mutta en tiedä olisinko lähtenyt Suomeen asti jos asuinmaassani olisi sairaanhoitotilanne parempi kuin mitä se Jamaikalla ja Belizessä on. Varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla tuntui hyvin raskaalta olla viime metreillä monta viikkoa Cosimosta erossa. Se tuntui jotenkin luonnonvastaiselta siinä tilassa ja tilanteessa.

      Niin kai se on, että ihmettelijöitä ja arvostelijoita tulee kohdalle oli kyse mistä tahansa valinnasta tai ratkaisusta. Minäkin toki ihmettelen ja arvostelen mutta yritän tehdä sitä mahdollisimman paljon ja enenevässä määrin hiljaa omissa oloissani, ainakin mitä tulee niinkin henkilökohtaisiin ja yksilöllisiin juttuihin kuin raskaus, synnytys ja lastenkasvatus.

      Tuntuu jotenkin käsittämättömältä miten jotkut ihmiset ajattelevat tietävän toistenkin asiat paremmin kuin he itse eivätkä tunnu tulevan ajatelleeksi, että erilaisille valinnoille on omat pätevät syynsä.

      Poista
    2. Tosi kaunis profiilikuva sulla muuten Satu! En tiedä onko uusi vai onko multa vain jäänyt se jotenkin huomaamatta.

      Poista
    3. Kiitos, Kata. :-) Ei ole kovin vanha.

      Poista
  3. Mua ei ainakaan ihmetytä yhtään, synnyttäminen on ilmankin jo tarpeeksi jännittävää. Mitä kummaa siinä on, jos haluaa tietoisesti vähentää riskejä! Ajattele, jos synnyttäisit Belizessä ja jotakin menisi vikaan: kyllä sitten ihmiset päivittelisivät, että miksi ihmeessä et tullut Suomeen synnyttämään! *huokaus*

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin, että jos jäisimme "reippaina" tänne ja jotain menisikin vikaan, niin itsesyytösten lisäksi täytyisi varmasti jaksaa vielä kuunnella loputtomiin toisten kysymyksiä siitä miksi emme lähteneet Suomeen...

      Poista

Kiitos kommentistasi!