torstai 6. kesäkuuta 2013

Harmaan sävyjä

Sain alkuviikosta tiedon, että luottokorttini piti poistaa käytöstä jonkinlaisen tietovuodon vuoksi. Se ei itsessään ole mikään mahdoton ongelma, mutta saadakseni korttini virallisesti peruttua minun täytyi soittaa Suomeen. Internet on toiminut viime päivät erinomaisen heikosti ja Skype ei sitä vähääkään. En saanut tiistaina täältä kotoa minkäänlaista linjaa ulkomaille ja jouduin lopulta heti aamusta lähtemään Cosimon töihin hoitamaan puhelun. Tietysti siinä vaiheessa päivää linjoilla oli ruuhkaa ja sain odotella hyvän tovin ennen kuin pääsin puheisiin virkailijan kanssa. (EU:n budjetista huolestuneille tiedoksi, että maksamme totta kai toimistosta soittamamme henkilökohtaiset puhelut omasta taskustamme. Ne eivät siis mene toimiston piikkiin.)

Minkäänlaista tietoa ei virkailija voinut antaa minulle tietovuodosta eli jää arvailun varaan onko täällä päässä ollut kortin kanssa jotain ongelmia vai tarkalleen mitä kortille on tapahtunut. Joka tapauksessa kortti on nyt poissa käytöstä. Uuden saan vasta muutaman kuukauden päästä Suomessa, koska meille on hankala lähettää postia tänne.

Monen päivän odottelun jälkeen Cosimolle tehtiin viimein tiistaina iltapäivällä Belmopanin sairaalassa ensimmäistä kertaa venesektio eli häneltä otettiin vähän alle puoli litraa verta. Sama pitäisi tehdä tästä lähin kerran viikossa - ja mielellään ilman odottelua ja jonottamista - mutta vaikuttaa siltä, että se ei tule olemaan ihan helppoa. Joku suuri ajattelija sairaalassa on nimittäin tuntevinaan hemokromatoosin ja on sitä mieltä, ettei verta saa ottaa pois niin usein ja että itse asiassa Cosimon pitäisi mieluummin syödä jotakin lääkettä, joka poistaa rautaa elimistöstä. Siitäkin huolimatta, että saman tyypin tiedon mukaan Belizessä ei edes ole kyseistä lääkettä saatavilla. 

On huolestuttavaa ja hermostuttavaa olla itse paremmin selvillä asioista kuin sairaalan henkilökunta. Hemokromatoosia voidaan nimittäin kyllä hoitaa lääkkeelläkin, mutta minun tietoni mukaan lääkettä käytetään lähinnä sellaisissa tapauksissa joissa potilas ei jostain syystä voi luovuttaa tasaisin väliajoin verta, esimerkiksi anemian tai sydänongelmien vuoksi. Jos verenpoistolle ei ole mitään estettä, se on paras tapa hoitaa hemokromatoosia.

Jäi epäselväksi kuka tämä sairaalassa vaikuttava asiantuntija oikein on ja onko hänellä todella valtaa valita kuinka usein toimenpide tästä lähin tehdään. Belmopanin sairaalassa kaikki työntekijät nimittäin kulkevat tavallisissa arkivaatteissa ilman minkäänlaisia nimilappuja. Lääkäreitä ei voi siis erottaa hoitajista eikä hoitajia muista työntekijöistä tai potilaista. Belizeläiseen tyyliin kaikki myös osallistuvat toistensa asioihin ja keskusteluihin. Joku sairaalan potilaista oli esimerkiksi tiistaina ohimennen esittänyt mielipiteensä Cosimon hoidosta. Toivotaan siis, että mies joka eilen oli sitä mieltä, ettei venesektioita voida tehdä kerran viikossa vaan harvemmin, onkin vaikkapa sairaalan talonmies eikä toimenpiteistä päättävä johtava lääkäri. Jospa ensi viikosta lähtien homma kuitenkin sujuisi niin kuin pitää?

Cosimo kertoo hauskasti seikkailuistaan sairaalassa, mutta minun tekee lähinnä mieli itkeä hänen juttujaan kuunnellessani. Minä en ole sairaalaan hänen kanssaan toistaiseksi päässyt lasten vuoksi. En halua viedä lapsia Belmopanin sairaalaan paitsi jos on ihan pakko. Hygieniaolot siellä ovat nimittäin sellaiset, että pelkään lasten tuovan sairaalasta mukanaan kotiin kattavan kokoelman sairauksia. Ihan hyvä ehkä sinänsä etten ole päässyt sairaalakeikoille toistaiseksi mukaan. Cosimo on tähän asti ollut sairaalassa hyvin sopuisa eikä ole lähtenyt tappelemaan kenenkään kanssa sen enempää hoidon myöhästelyistä kuin hoitosuunnitelmastakaan; en tiedä olisinko itse osannut pysyä yhtä rauhallisena. On vaikea ymmärtää miksi tämän pitää olla ihan näin vaikeaa. Muuta ei toimenpiteeseen tarvita kuin sairaanhoitaja, neula ja pussi verta varten. Toimenpiteet eivät maksa mitään, mutta mieluummin tietysti vaikka maksaisimme toimivasta palvelusta. 

Harmaan päivän päätteeksi vietettiin tiistaina illalla Cosimon hollantilaisen kollegan läksiäisiä. Cosimo ja kyseinen kollega perustivat käytännössä kaksin EU:lle toimiston tänne Belizeen yli kolme vuotta sitten. Alkuun heillä ei ollut työvälineinä juuri muuta kuin toimistorakennus, joka sekin oli alunperin itse asiassa ihan tavallinen omakotitalo. Muistan miten hollantilainen kollega teki useamman viikon ajan töitä muovinen puutarhatuoli istuimenaan ennen kuin toimistoon saatiin hankittua kunnon huonekalut. Cosimon toimistohuonetta valaisivat puolestaan pitkään somat Nalle Puh -lamput; huone kun oli alkujaan ollut lastenhuone eikä tilalle heti saatu asianmukaisia valaisimia. 

Kesti kauan saada kaikki toimimaan, mutta ennen pitkää toimistosta tuli kuin tulikin ihan edustava. Jaettujen kokemusten, ja ennen kaikkea erinäisten vastoinkäymisten ja haasteiden myötä Cosimosta ja hänen hollantilaisesta kollegastaan, sekä toimiston paikallisesta sihteeristä ja autonkuljettajasta kehittyi tiivis pieni yhteisö. Hollantilainen kollega irtisanoutui muutama kuukausi sitten ja lähti nyt siis kokonaan uusiin seikkailuihin. Tiistaisissa läksiäisissä oli vähän haikea tunnelma. Cosimolla on tätä nykyä toimistossa jo toinenkin eurooppalainen kollega ja lähteneen kollegan tilalle saadaan toivottavasti pian joku muu, mutta mikään ei tule sittenkään koskaan olemaan ihan niin kuin ennen. Haasteet jatkuvat, mutta tästä eteenpäin niitä ei enää ole jakamassa toinen, joka on ollut mukana alusta asti, näkee asiat pitkälti samasta näkökulmasta ja ymmärtää melkein puolesta sanasta missä mennään. Onneksi Cosimo ei ole mikään herkistelijä vaikka kollegan lähteminen häntä koskettaakin: hän pärjää kyllä. Minä se suren vähän hänenkin puolestaan; tyhjentynyttä toimistoa ja yhden ajan loppua. 

Eilen vietettiin Mikon koululla puolestaan Yhdysvaltain suurlähettilään läksiäisiä. Suurlähettiläs ei tosin ihan vielä ole lähdössä mihinkään mutta ehtii ehkä kuitenkin vaimoineen muuttaa muille maille ennen kuin koulu taas syksyllä alkaa. Kesä on näissä kuvioissa muutosten aikaa ja tänä kesänä tuntuvat lähtevän erityisen monet. Lähdöt ja läksiäiset tuovat tunteet pintaan, vaikka itse saammekin vielä jonkun aikaa jatkaa tutussa rakkaassa ympäristössä.

Näissä kiertolaiskuvioissa ei mitään varsinaista pysyvyyttä voi saavuttaa edes jäämällä itse paikoilleen. Vähitellen ihmiset vaihtuvat ympäriltä joka tapauksessa, paikallisia tietysti lukuunottamatta. Onneksi meillä onkin useampi paikallinen ystävä, ja onneksi osa läheisistä ulkomaalaisista ystävistämme jää meidän tavallamme maahan vielä ainakin vuodeksi eikä elämä siis kerralla muutu sentään ihan täysin. Mutta vähän apea on silti mieli. Lasten jäähyväislaulu suurlähettilään läksiäisissä koululla sai eilen iltapäivällä minut ihan suorastaan kyyneliin. Suurlähettilästä ja hänen vaimoaan tulee varmasti ikävä, mutta samalla tuli surtua myös esimerkiksi Mikon Bulgariaan äskettäin muuttanutta pientä luokkakaveria ja muita läheisiä ihmisiä, joitten kanssa emme voi jakaa arkea. Raskaushormonit taitavat myös tuoda oman värinsä tähän väliaikaiseen alakulooni.

Mutta on viime päivien harmaudessa ollut valopilkkujakin: Tiistaina näin sattumalta entisen meluisan vartijamme uudessa työpaikassaan, vartioimassa taloa toisella puolella kylää. Meluisan vartijan aikakausi on siis todellakin osaltamme ohi. Olen iloinen, ettei hän ole meidän vuoksemme ainakaan menettänyt työtään vaan saa jatkaa toisissa kuvioissa. Uusi vartijamme, joka sai meluisan vartijan paikan, on osoittautunut ihan mukavaksi ja ihan riittävän hiljaiseksi. Radio ei ole enää ensimmäisen yön jälkeen soinut kertaakaan.

6 kommenttia:

  1. Hauska tuo vartijajuttu! Hyvä että mies vaihtui niin saatte yönne nukuttua! Jännä tuo Cosimon perinnöllinen sairaus ja kauhistuttavaa millaiset sairaalat tuolla on. Pakkohan tuolla on pysyä terveenä Kata!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vaihtui tosiaan tuo vartija, mutta kiva oli myös nähdä, että hänellä on kuitenkin edelleen töitä.

      Cosimon sairaus on keliakian tavoin aika helppo hoidettava sinänsä, kun siihen ei muuta tosiaan vaadita kuin veren poistaminen säännöllisesti - mutta hommasta on nyt tullut turhankin haastavaa ja stressaavaa. Toivotaan, että saadaan noihin verenpoistoihin jonkinlainen rutiini pian kehitettyä. Ja muuten yritetäänkin sitten tosiaan pysytellä terveenä!

      Poista
  2. Taas päivittelen sairaalameininkiä. Uskomatonta, että kuka tahansa voi pistää nenänsä kenen vain asioihin siellä! Itse varmaan hermostuisin ihan totaalisesti :) Mutta toivotaan, että kaikki menee hyvin ja sairautta saadaan hoidettua (alkuvaikeuksien jälkeen) rutiinilla.
    Itsellänikin on sairaala-/terveyskeskuskäynti nyt edessä, vähän hermostuneena odotan, mitä siitä mahtaa tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korealaisella ammattitaidolla kaikki varmasti sujuu hyvin! Mutta tylsää on joutua vähän paremmassakin sairaalassa tai terveyskeskuksessa käymään. Tosin onhan sekin aina jonkinlainen kulttuurikokemus ja vähintäänkin käynnistä saa aineistoa ja ajatuksia blogia varten :)

      Itse asiassa Cosimoa on suorastaan riemastuttanut se, että ihan ulkopuoliset ihmiset ovat sairaalassa osallistuneet hoitoon liittyviin keskusteluihin. Se on jotenkin niin belizeläistä. Minä olen sen sijaan täällä kotona hermostunut siihen tyyppiin, joka vissiinkin kuitenkin kuuluu henkilökuntaan ja yrittää toimia lääkäreiden ohjeiden vastaisesti vain siksi, ettei Cosimolla ole englanninkielistä ja yksiselitteistä lähetettä toimenpiteeseen. Toivotaan, että homma saadaan kuitenkin ennen pitkää jotenkin sellaiseen järjestykseen, ettei ihan joka viikko tarvitse ihmetellä kuinka hommat sillä kertaa hoituvat...

      Poista
  3. Meillä on lasten koululla samanlaista haikeutta joka vuosi kun sekä henkilökuntaa että lapsia lähtee uusiin maisemiin tai palaa Ranskaan - no, uusiahan tulee sitten aina tilalle, ja onneksi on Helsingissä pysyvästikin olevia kavereita (ja henkilökuntaakin). Tänään oli Anaïsin viimeinen kevätjuhla tuolla koululla, mutta itsellä ei ehkä ollut niin haikea olo, kun tietää, että syksyllä pienet vuorostaan aloittavat siellä.

    Sulle on muuten tunnustus tuolla Leluteekissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesä ja syksy taitaa olla lähtöjen ja loppujen - ja toisaalta uusien alkujen - aikaa ihan kaikkialla. Nyt kun ei ole pariin päivään täytynyt viettää aikaa läksiäisissä on mun haikeat tunnelmat onneksi taas väistyneet. Tosiaan lähtijöiden tilalle tulee aina taas uusia ihmisiä joiden joukossa voi olla vaikka mitä helmiä ja se on tietysti puolestaan tämän ikuisesti vaihtuvan kuvion hyvä puoli.

      Kiitos tunnustuksesta vielä tätäkin kautta! Todellakin lämmitti mun mieltä. Yritän pian laittaa hyvän mielen kiertämään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!