tiistai 25. kesäkuuta 2013

Vielä vähän kouluasiaa

Miko on ollut kesälomalla maanantaista lähtien. Lapset ovat toistaiseksi leikkineet yhdessä kauniisti satunnaisia rähinöitä lukuunottamatta. Matilda on iloinen kun Miko on kaiket päivät kotona ja Miko nautiskeli eilen kotipäivästä ja heilui pyjamassa puoleenpäivään asti. Täksi iltapäiväksi olen kutsunut heille seuraksi kavereita kylään, huomenna mennään ehkä leikkimään Yhdysvaltain suurlähetystön leikkikentälle ja torstaina puolestaan pienten kavereiden kotiin. Jospa nämä hiljaiset lomaviikot sujuisivat näin, päivä kerrallaan? Nyt on ainakin sen verran rauhallista, että minulla on ollut aikaa ajatella omia ajatuksiani, tänään vaihteeksi näitä paikallisia koulukuvioita.

Belizessä alkaa kouluvelvollisuus ymmärtääkseni kuuden vuoden iässä, mutta suurin osa lapsista tuntuisi aloittavan koulun viimeistään viisivuotiaina, niin sanotulla K5-luokalla (K eli kindergarten - esikoulu viisivuotiaille). Jonkun verran maasta löytyy myös esikouluja alle viisivuotiaille. Preschool, eli kirjaimellisesti esikoulu, viittaa täällä 3-4-vuotiaille tarkoitettuihin kouluihin tai luokkiin. Ne ovat päiväkotimaisia ja tavallisesti pienimpien koululaisten esikoulupäivä kestää vain muutaman tunnin verran. Oppivelvollisuus kestää 14-vuotiaaksi asti. Aika suuri osa maan lapsista käy koulua oppivelvollisuuden ajan. 

Belmopanin seudulla on useampia valtion kouluja ja muutama yksityinen koulu. Tiedän valtion kouluista itse asiassa hyvin vähän. En ole koskaan käynyt yhdessäkään valtion koulussa sisällä, mutta olen kyllä viettänyt aikaa useamman paikallisen koulun pihalla kuuntelemassa Cosimon ja belizeläisten poliitikkojen ja viranomaisten puheita erilaisten koulu- tai koulutusaiheisten EU-projektien juhlistamisen yhteydessä. Valtion koulut on usein rakennettu osa kerrallaan ja koostuvat siksi useammasta erillisestä rakennuksesta. Minun tietoni mukaan kaikissa Belizen kouluissa koululaisilla on koulupuvut. Tästä poikkeus on Mikon ja Matildan yksityinen kansainvälinen koulu, jossa lapset käyvät ihan tavallisissa vaatteissaan. Mikolla on tavallisesti koulussa päällä t-paita, shortsit ja crocsit - omanlaisensa koulupuku tavallaan sekin. 

Sen tiedän paikallisista julkisen sektorin kouluista, että niitten taso on valitettavasti aika ala-arvoinen. Siksi emme koskaan niitä vakavissamme harkinneetkaan kun valitsimme aikoinaan Mikolle koulua. Belizessä ei ole tähän asti ollut kunnollista opettajankoulutusohjelmaa ja se on tietysti heijastunut opetuksen ja koulujen tasoon. Euroopan unioni on muutaman viime vuoden aikana järjestänyt Belizessä opettajankoulutusta sekä ala-asteen että lukion opettajille. EU:n opettajankoulutusprojektit ovat sujuneet erinomaisesti ja niitten tulokset alkavat vähitellen näkyä ja tuntua. Paljon lisää opettajakoulutusta ja resursseja kouluille ja koulutuksen kehittämiseen kuitenkin vielä tarvitaan, että Belizen koululaitoksesta saataisiin kansainvälisesti kilpailukykyinen. 

Belmopanin yksityiset koulut ovat pääasiassa hyvin uskontopainotteisia. Ainakin yhden uskonnollisista kouluista on perustanut amerikkalainen baptistipariskunta ja taka-ajatuksena on tainnut olla ennen kaikkea uskonnollinen lähetystyö. Kristinuskon sanoman jakaminen oppilaille tuntuu olevan näissä uskonnollisissa kouluissa kaikkea muuta opetusta tärkeämpää ja heijastuu kaikkeen opetukseen. Uskonnollisissa yksityisissä kouluissa opitaan ja lauletaan vain uskonnollisia lauluja, lasku- ja kirjoitustehtävien teemat on valittu suoraan Raamatusta, eikä evoluutiosta juuri mainita. Mitä lähemmäs Miko tuli koulun aloittamista, sitä huolestuneempi minä olin siitä ajatuksesta, että hänen päänsä täytettäisiin koulussa kristillisellä propagandalla. 

Minulla sinänsä ole mitään kristinuskoa sen enempää kuin muitakaan uskontoja vastaan, mutta tuntui hyvin vieraalta ajatukselta lähettää lapsi kouluun, jossa hänelle ei annettaisi mahdollisuutta tehdä omia päätelmiään elämästä ja maailmasta. Belmopanin yksityisissä uskonnollisissa kouluissa kristinuskon opit ovat absoluuttinen totuus, esillä läpi koulupäivän, eikä muunlaiselle elämänkatsomukselle anneta lainkaan tilaa. En pidä pahana sitä jos lapsistamme kasvaa uskonnollisia, vaikka itse olenkin uskonnoton ateisti, mutta haluan heidän olevan tietoisia siitä, että on olemassa monta erilaista tapaa elää ja tulkita elämää. Toivon lastemme valitsevan oman uskontonsa tai uskonnottomuutensa omista lähtökohdistaan eikä siksi, että yhtä näkemystä on syötetty heille yhtenä ainoana totuutena.

Siksi olinkin niin onnellinen kun Belmopanin lähikylään perustettiin kaksi vuotta sitten uusi kansainvälinen koulu ja kun koulussa päätettiin aloittaa luokka myös 3-4-vuotiaille juuri parahiksi silloin kun Mikon oli aika lähteä koulutielle. Mikon koulussa ei uskonnolla ole mitään erityistä asemaa. Suurin osa opettajista on kyllä vahvasti uskonnollisia, mutta heidän uskontonsa ei heijastu opetukseen tai muutenkaan määritä koulua. Mikon ja pian nyt siis Matildankin koulu pyrkii opettamaan lapsia ajattelemaan ja tekemään omia päätelmiään niin tieteestä kuin vaikkapa taiteesta tai uskonnostakin. Oppilaille ei tarjota mitään valmiiksi pureskeltuna.

Mikon ja Matildan koulu eroaa toisista Belmopanin seudun yksityiskouluista myös siinä suhteessa, että sen lukukausimaksut ovat huomattavasti muita lähiseudun yksityisiä kouluja kalliimmat. En ole mikään yksityiskoulujen kannattaja noin yleensä. Suomalaisena minusta tuntuu ihan päättömältä, että koulunkäynti maksaa ja vielä paljon. Mutta Mikon ja Matildan koulun opetuksen taso on niin korkea ja sen arvot kohtaavat meidän perheemme arvot niin hyvin, etteivät raha-asiat ole kyseistä koulua ajatellessa päällimmäisinä mielessä. Koulu maksaa paljon, mutta toisaalta se on myös huomattavasti parempi oppilaitos kuin mikään muu Belizen koulu. 

Yksityiskoulujen korkeiden lukukausimaksujen lisäksi toinen asia mikä minua yksityiskouluissa alunperin mietitytti oli se kuinka eristyksissä yksityisten koulujen oppilaat usein ovat tavallisesta elämästä ja suuresta osasta paikallisia ihmisiä. On totta, että lapsemme kasvavat yksityiskoulussaan vähän kuplassa. Mutta toisaalta elämme täällä jonkinlaisessa kuplassa teemme sitten mitä hyvänsä: olemme äärimmäisen hyväosaisia verrattuna suurimpaan osaan belizeläisiä. Lasten kouluvalintojen kautta emme mitenkään pääsisi lähemmäs tavallista belizeläistä arkea valitsimme sitten minkä koulun hyvänsä. Itse asiassa luulen, että meidän erilaisuutemme ja erillisyytemme vain korostuisi paikallisen valtion koulun vanhempainilloissa ja juhlatilaisuuksissa. Luontevammin olemme tutustuneet belizeläisiin lasten harrastusten ja Cosimon töitten kautta.

Yksityiskoulujen kasvattien epäillään mielestäni turhan usein olevan omahyväisiä ja hemmoteltuja. Ei ole kuitenkaan mitenkään itsestäänselvää, että yksityiskoulujen oppilasta kasvaa epäkypsiä ja itsekeskeisiä aikuisia. Kuplan sisällä kasvaminen ei automaattisesti tarkoita pumpulissa kasvamista ja vieraantumista todellisesta elämästä. Hyvä yksityiskoulu ja omistautuneet vanhemmat opettavat lapsille elämää ja oikeita arvoja siinä kuin paikallinen koulukin; näin ainakin minun kokemukseni mukaan. Mikon ja Matildan koulun oppilaskunnasta minulla on joka tapauksessa vain hyvää sanottavaa. Koulu korostaa akateemisen osaamisen lisäksi aktiivisesti myös hyviä käytöstapoja ja toisten huomioonottamista. Ja hyvin näyttävät opit menevän perille: en ole koskaan tavannut ryhmää niin vilpittömän mukavia ja hyvin käyttäytyviä lapsia kuin Mikon koulukaverit. He ovat erikseen ja yhdessä harvinaisen kivoja pieniä ihmisiä. En voi olla toistamatta kuinka onnellinen ja kiitollinen olen siitä, että lapseni saavat aloittaa koulutiensä näin hyvässä koulussa. Etenkin kun vielä muutama vuosi sitten huolehdimme niin paljon tästä kouluasiasta.

8 kommenttia:

  1. Mulle oli myös aika iso kynnys laittaa lapset yksityiseen kouluun - Suomessa - vaikka kyse onkin vain niistä päiväkotivuosista. Mutta Anaïs on oppinut siellä niin kaksikieliseksi ja -kulttuuriseksi, että se ei kyllä olisi ollut pelkästään kotona ja/tai suomalaisessa päiväkodissa mahdollista, ja tuntuu sen arvoiselta. Ala-asteelle se siirtyy nyt suomalais-ranskalaiseen kouluun, osittain juuri siksi, ettei elettäisi ihan kuplassa, kun nyt Helsingissä austaan - vaikka ei sekään ihan normaali lähikoulu ole, joten osin kyllä kuplassa jatketaan. Hankalia valintoja, kun pitää miettiä lapsen parasta (ja mikä se nyt sitten on) ja omia arvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä onneksi lapsen paras ja omat arvot osuivat aika hyvin kohdalleen, eli kovin kummoisia henkisiä taisteluita ei tällä kertaa jouduttu käymään :) Hyvä kansainvälinen kallis yksityiskoulu on minun näkökulmastani paljon pienempi paha kuin a) hyvin uskonnollinen ja tasoltaan suhteellisen huono paikallinen yksityiskoulu tai b) tasoltaan onneton valtion koulu.

      Mutta olen kyllä muutenkin joutunut heittämään aika monet ennakkoluuloni ja periaatteeni viime vuosien aikana romukoppaan: näille kolmikielisille monikulttuurisille lapsilleni en mitenkään voi tarjota samaa lapsuutta kuin minkä itse elin - enkä varsinkaan täällä kaukana maailman äärissä. On ollut pakko ajatella monet asiat ihan uudestaan alusta alkaen.

      Minähän muuten vietin päiväkotivuoteni Suomessa yksityisessä päiväkodissa jo silloin aikoja sitten. Olen siitä kokemuksesta tosi kiitollinen. Lapsuuteni päiväkodin arvot kohtasivat hyvin meidän perheen omat arvot ja ne varhaiset oppivuodet olivat hyvänä pohjana kouluvuosille. En ole tätä aikaisemmin tullut ajatelleeksi, mutta päiväkotini tunnelmassa oli jotain vähän samaa mitä olen nyt löytänyt Mikon ja Matildan koulusta: kilpailun ja voittamisen sijaan korostettiin muitten auttamista ja kaikkia lapsia pyrittiin kaikin voimin tukemaan olemaan oma paras versio itsestään. Olenkin siis onnistunut tuomaan enemmänkin elementtejä omasta lapsuudestani omille lapsilleni kuin olin edes oivaltanut.

      Poista
  2. On suuri onni, että löytää lapsilleen päiväkodin tai koulun, jonka arvot kohtaavat oman perheen arvot.

    Itse olen siitä harvinaisuus (ainakin täällä Suomessa), etten koskaan ole ollut päiväkodissa. En edes käynyt esikoulua. Kun omat lapseni menivät päiväkotiin toinen 1,5- ja toinen 3-vuotiaana, minulla ei siis ollut mitään ennakko-odotuksia tai -käsityksiä. Päiväkoti- ja esikouluaika menivät kummaltakin hyvin, samoin esikouluaika, he viihtyivät päivähoidossa tuossa meidän lähilastentarhassa. Yhtä uutta se oli minullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai se tosiaan on, etteivät lapset elä vanhempiensa kaltaista lapsuutta vaikka asuttaisiin ihan samoilla kulmillakin! Elämä ja elämäntilanteet ovat erilaiset. Yhtä opettelua tämä vanhemmuus tosiaan on varmaan olivat olosuhteet mitkä hyvänsä. Seitsemänkymmentä- ja kahdeksankymmentälukua kun ei saa takaisin vaikka kuinka pyörisi samassa naapurustossa! ;)

      Poista
  3. Perheelle sopivan koulun löytyminen on ensisijaisen tärkeää, olipa se sitten kallis tai halpa. Aluksi Pekingissä lapset ajautuivat huonosti hoidettuun kouluun ja jo kuukauden räpeltämisen jälkeen silloin 9-vuotias esikoinen ilmoitti vaihtavansa koulua, huomattavasti kalliimpaan, mutta peremmin hoidettuun naapurikouluun. Ja perässä seurasivat siskotkin. Ja äitinkin vaihtoi työpaikkansa lasten perässä.

    Juuri koulun kalleus tuo oppilaskuntaan tietyn arvon: lasten vanhemmat ovat kiinnostuneita lastensa koulutuksesta ja ovat valmiita siihen panostamaan, tukemaan lastaan, auttamaan myös koulua kaikin mahdollisin keinoin, haluavat rakentaa koulusta mahdollisimman hyvää. Ja lapsista loistaa tietoisuus siitä, että heidän menestymisestään välitetään, heitä tuetaan, he ovat tärkeitä. No joo, tuo tukemisasia meni Kiinassa monesti jo överiksikin, kun monilla lasten kavereilla oli joka ilta jokin tutor kotona auttamassa ja aikaa leikille ei jäänyt.

    Mutta voi kuinka ihanaa yksityiskoulussa olikaan opettaa! Ei käytöshäiriöitä tai lintsausta, oppilaat olivat opinhaluisia ja ANTOIVAT opettajan opettaa eli tehdä sitä miksi minutkin sinne oli palkattu. Toista valitettavasti on täällä Suomessa: kiroilua, riehumista, myöhästelyä, lintsausta, patalaiskuutta... Ja olen kuulemman oikein hyvässä koulussa töissä!

    Etenkin esikoinen tuntuu myös kärsivän tästä suomalaisesta peruskoulun väestä ja ymmärrän häntä. Hän on ilmeisesti jo saanut vallan hikarimaineen ja herättää kummastusta halutessaan tehdä asiat huolella. Sellaista ei täällä arvosteta ainakaan oppilaiden keskuudessa. Mutta onko se huonoa, että on tottunut kurinalaiseen ja motivoituneeseen luokkailmapiiriin? Näkisin itse pikemminkin niin, että noissa kansainvälisissä yksityiskouluissa kasvaa aidosti avarakatseisia, suvaitsevaisi ja elämän ilmiöistä kiinnostuneita ahkeria aikuisia. Jos minulla olisi rahaa harkitsisin vakavasti lasteni siirtämistä Helsingin kansainväliseen kouluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia asioita mietin itse asiassa tätä kirjoittaessani, mutta jätin sitten kuitenkin pahimman terän ajatuksistani lopulta valmiista blogitekstistä pois... Vaikka miten olisi hyvä jo lapsesta asti tutustua yhteiskunnan koko kirjoon, kyllä mieluusti silti annan lasteni oppia ja kasvaa ympäristössä, jossa ei juuri häirikköjä ole ja jossa jokaisen koulukaverin vanhemmat ovat aktiivisesti kiinnostuneita lastensa koulutuksesta. Korkeat lukukausimaksut tosiaankin varmistavat, että sekä vanhemmat että lapset ovat motivoituneita.

      Kansainvälisten yksityiskoulujen arvostelijoilla ei ehkä ole omakohtaista kokemusta tällaisesta ympäristöstä. Voi olla vaikea kuvitella kuinka erilainen oppimisympäristö rauhallinen yksityiskoulu onkaan - en olisi sitä varmaankaan itsekään uskonut ilman tätä kokemusta.

      Onpa ankeaa, että ahkeraa oppilasta peruskoulussa ihmetellään... Toivotaan, että kesäloman jälkeen puhaltaisivat teidän tyttöjen luokissa vähän toisenlaiset tuulet!

      Poista
    2. Juu, vähän kärkevä tuosta kommentistani tuli, mutta totta joka sana. Kesäloman jälkeen tuo esikoinen menee tosiaan jo yjdeksännelle. Sitä hänkin toivoo, että muutkin luokassa "heräisivät", onhan keväällä edessä seuraavalle asteelle haku. Ala-asteikäisilleni tulee taatusti mielenkiintoista, sillä koulu pääsee joululta home-evakkoparakkikoulusta muuttamaan uuteen koulurakennukseen. Sen luokat on mitoitettu 22 oppilaalle, kun keskimmäisen luokassa on 32 oppilasta ja kuopuksen 26... Jep, että sellaista. Opettajat kertoivat joutuneensa tilaamaan markkinoiden pienimmät pulpetit. Tästä pitää varmaan laittaa ajallaan blogiin ihan oma postaus.

      Poista
    3. Olen huomannut, että rohkenen monesta asiasta itse puhua suuni puhtaaksi enemmän muitten blogien kommenttiosiossa kuin omissa blogikirjoituksissani. Voisin olla vähän vähemmän varovainen täälläkin! Todellakin ihan samoilla linjoilla olen kanssasi.

      Onpa fiksua, että uusi koulurakennus on jo valmiiksi liian pieni... Kuka näitä pieniä luokkia kouluihin oikein suunnittelee kun on tiedossa, että luokkakoot ovat ideaalia suurempia lähes koulussa kuin koulussa?

      Poista

Kiitos kommentistasi!