keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Kasvua

Raskaana oleminen sopii monessa mielessä minulle hyvin. Olen odottaessani aavistuksen verran tavallista neuroottisempi ja herkempi, mutta yleisesti ottaen kuitenkin ehkä vähän rauhallisempi ja seesteisempi versio itsestäni. Tukkani ja ihoni nauttivat raskaushormoneista ja näytän jopa kuulemma nuoremmalta kuin tavallista. Raskauteni ovat toistaiseksi sujuneet ilman minkäänlaisia ongelmia. Olen kahdessa ensimmäisessä raskaudessani voinut ja jaksanut olla viime hetkiin asti aktiivinen ja elää suhteellisen normaalia elämää, ja ainakin toistaiseksi vointini on ollut myös tässä kolmannessa raskaudessa hyvä. Miko ja Matilda ovat molemmat olleet syntyessään suurenpuoleisia ja tämäkin vauva näyttäisi kasvavan yläkäyrillä. Sekin on itsessään myönteinen asia: lapseni ovat olleet syntyessään suuria - ja vahvoja ja terveitä. 

Suurikokoiset vauvat ovat kuitenkin kirjaimellisesti jättäneet merkkinsä mahaani. En ole kovin turhamainen, mutta minun on silti ollut vaikea tottua siihen miten raskaudet ovat ruumistani muuttaneet. Ei ole ehkä edes niin paljon kyse ulkonäöstä kuin hallinnan menettämisestä. Ennen kuin olin koskaan ollut raskaana, ruumiini oli omani ja teki aika pitkälti mitä siltä odotinkin. Jos söin muutaman viikon ajan vähän mitä sattuu, se näkyi ruumiissani, mutta toisaalta sain liikkumalla palautettua itseni nopeasti alkutilanteeseen. Raskauksien aikana ja niiden jälkeen en olekaan pystynyt hallitsemaan ruumistani samalla tapaa. Liikuin ja urheilin sitten miten paljon hyvänsä, en enää koskaan tule näyttämään samalta kuin ennen raskauksia. Siinä on ollut opettelemista.

Kahdessa aikaisemmassa raskaudessa en muista huolehtineeni vatsan kasvamisesta vaan olin siitä vain iloinen ja ylpeä. Tällä kertaa mahani pullahti kuitenkin jo aika varhain esiin ja tuntui siksi useamman viikon ajan vähän vieraalta ja oudolta. Oli vaivaannuttavaa kun jo varhaisilla viikolla puolituntemattomat kävivät taputtelemassa pyöristynyttä mahaani. Vauvahan oli itse asiassa siinä vaiheessa vielä aika lailla piilossa ja esille pullahtaneita sisäelimiänihän ihmiset siis vain hivelivät! Osin varhain kasvaneessa vatsassani oli kyse siitä, että kyseessä on jo kolmas raskaus ja elimistöni on vanhastaan valmis antamaan oikeista paikoista periksi ja tekemään tilaa kasvavalle kohdulle. Osin syy on väsyneiden vatsalihaksieni. Suurten vauvojen kantaminen on kiusannut vatsalihakseni äärimmilleen enkä tajunnut niitä kunnolla kuntouttaa toisen raskauden jälkeen. Nyt vähän hirvittää saanko mahaani lainkaan kurottua kasaan sitten kun vauva on syntynyt. 

Koska minua itseänikin on kasvava mahani ehtinyt tässä raskaudessa hämmentää, otan itseeni kun minulle ihmetellään mahani kokoa. Ystävän läksiäisjuhlissa viime viikolla eräs tuttu totesi ykskantaan, että minun mahanihan on viikkoihin nähden liian suuri. En tiedä minkälaista raskausmahataulukkoa kyseinen nainen kantaa mukanaan, mutta hienotunteisuus oli joka tapauksessa selvästi unohtunut kotiin. Toinen tuttu naureskeli siihen päälle, että ehkä sieltä on kaksoset tulossa. Diplomaatteja muuten molemmat naiset, vaan eivät kovin diplomaattisia. En ymmärrä miten niin monet ihmiset tuntuvat ajattelevan, että on sopivaa arvioida toisen ihmisen ulkonäköä vain siksi, että hän on raskaana; illalliskutsuilla ei kuitenkaan noin muuten tavallisesti jutella läsnäolijoiden syystä tai toisesta kasvaneista vatsoista. Kaksosista vitsaillut nainen on itse roimasti ylipainoinen, mutta ei tulisi mieleenikään sanoa hänelle, että hän on muuten pituutensa nähden liian rehevä! 

Tuntuu kuitenkin typerältä valittaa kasvaneeseen mahaan kohdistuneista typeristä lausahduksista ja kevyesti kärsineestä vartalostani kun olen kuitenkin ollut niin onnekas raskauksieni ja vauvojeni suhteen. Kaikki on sujunut erinomaisen hyvin: olen onnistunut tulemaan raskaaksi, kaksi lastani ovat syntyneet täysaikaisina ja terveinä, ja toivottavasti myös kolmannen kohdalla kaikki sujuu loppuun asti yhtä hyvin. Ymmärrän olevani onnekas. Olenkin viime aikoina osannut ennen kaikkea kääntää varhain pyöristyneen mahani hyväksi puoleksi: saan tässä kolmannessa ja viimeisessä raskaudessani olla näkyvästi raskaana erikoispitkän ajan ja nauttia ihanasta raskausmahasta ikäänkuin useamman viikon ylimääräistä. Nyt kun olen jo pitemmän aikaa tuntenut säännöllisesti vauvan potkut ja pyörähtelyt, tuntuu muhkea maha juuri passelilta. Todellakin, ihan oikea vauvahan se mahaani kasvattaa - oikea vauva, joka on isosisarustensa tavoin aivan taatusti kaikkien raskausarpien ja venyneiden vatsalihasten arvoinen. 

8 kommenttia:

  1. Pöh, kylläpä on varsinaisia diplomaatteja. Näin entisenä äitiysneuvolan terveydenhoitajana voin vain sanoa, että kyllä se useinmiten niin on, että mitä useampi raskakaus, sitä aikaisemmassa vaiheessa se vauvamasu tulee näkyviin. Siihen vatsan kokoon vaikuttaa niin monia asia, että jos vauva kasvaa tasaisesti niin kaikki on ok. Totta on myöskin, että vatsalihasten kuosiin saaminen useamman raskauden ja varsinkin jos vauvat on olleet isokokoisia, on hieman enemmän työtä vaativaa, mutta sekin on mahdollista.

    Nyt vaan nautit elämästäsi ja raskaudestasi täysin siemauksin.

    Kiitos muuten mielenkiitoisesta blogistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Kiva, että viihdyt blogia lukemassa!

      Sepä se kun nämä raskaudet ovat niin yksilöllisiä naisesta toiseen ja toisaalta sitten myös riippuen siitä kuinka mones raskaus on menossa. En ole toistaiseksi jaksanut alkaa itseäni juuri puolustamaan tai selittelemään mahani kokoa sen enempää kuin että olen kertonut kuinka suuri Matilda oli syntyessään. Se tavallisesti hiljentää ainakin amerikkalaiset (niin pohjois-, väli- kuin eteläamerikkalaisetkin) koska täälläpäin maailmaa eivät lapset useinkaan kasva yli nelikiloisiksi.

      Vaikka ihmisten epäkohteliaisuus vähän ajoittain masentaakin nautin kyllä suuresti tästä raskaudesta. Onneksi ympärilläni on paljon myös fiksumpia ihmisiä, jotka osaavat keskittyä olennaiseen eivätkä vain mittaile katseillaan mahani kokoa ja lauo typeryyksiä. Ja sinänsä tavallaan rauhoittaa mieltä kun kohtaa näitä vähemmän diplomaattisia diplomaatteja. Ei paina tämä oma diplomaattistatus niin kovasti harteilla kun huomaa miten tökeröitä voivat diplomaattikoulutuksen saaneet ihmiset olla :)

      Poista
  2. Todella hienotunteista... Toivottavasti vanhain näkyvällä vatsalla voit käyttää raskautta hyödyksi etuilemalla kassajonoissa ja saamalla joka kerta viimeisen istuimen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ollut tosiaankin tämän varhain ilmaantuneen mahan etu: olen saanut jo useamman viikon nauttia siitä, että minua on autettu vähän tavallista enemmän painavien kantamusten kanssa ja tarjottu tosiaan istumapaikkoja :)

      Poista
  3. Tahditonta käytöstä suoraan sanoen.

    Mikähän siinä on, että raskaana olevan vartaloa saa arvostella kuka vain, missä vain ja milloin vain? Tähän sortuivat tutut, puolitutut, sukulaiset ja kyllä, myöskin terveydenhuoltohenkilöstö.

    Anopin mielestä mahani ole 36 raskausviikolla liian pieni ja hän jopa epäili, onko siellä vauvaa ollenkaan (No, jostakin tempaisin 38. raskausviikolla 4,6 kiloisen pojan.)

    Puolitutut pyrkivät koskettamaan (mutta lopettivat hyvin lyhyeen, kun sanoin melko kovalla äänellä "EI! Minuun ei kosketa ilman lupaani!")

    Terveydenhuoltohenkilöstön mielestä mahani ei ollut oikein laskeutunut (mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan, mutta eivätpä nuo lapset ole sinne sisään jääneet...)

    Huomasin, että minulle oli tärkeää kunnioittaa omia rajojani. Jos joku huomautti ulkonäöstäni, pidin huolen, että tämä henkilö tuli tietämään, kuinka tökerönä hänen käytöstään pidin. Liekö raskaushormonien syytä, mutta itselle tuli hyvä olo? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta anoppini kysyi ensimmäisen raskauden alussa miten paljon painoni oli jo ehtinyt nousta. Hänelle osasin onneksi vastata, että lääkärini mielestä juuri sopivasti ja keskustelu jäi sitten siihen. Aina en kuitenkaan osaa enkä viitsi lähteä töksäyttämään töksäyttelijöille takaisin. Minulla raskaushormonit taitavat teettää sen, että olen vähän herkempi sille mitä minulle lauotaan, enkä siis ole yhtä ärhäkkä kuin tavallisesti vaan enemminkin otan lausahduksista itseeni. Ja toisaalta saan jonkinlaista voimaakin siitä, että käyttäydyn paremmin kuin typeryyksiä laukovat tuttavani.

      Hassua kyllä vatsaani koskettiin tässä raskaudessa enemmän siinä alkuvaiheessa, kun vauva oli vielä pieni ja piilossa. Nyt kun olisi mahdollisuus koskettaa ihan oikeaa vauvaa ei minua ole samalla tavalla enää lähestytty. Mikäköhän siinäkin on?

      Poista
  4. Lueskelen blogeja vahan jalkijunassa, mutta samaa mielta olen, etta on mielestani kovin tahditonta tulla kommentoimaan kenenkaan ulkonakoa, myos raskaana olevien. Ihan kuin raskaus jotenkin muuttaisi henkilon itsemaaraamisoikeutta ja hanesta tulisi jotenkin julkista "omaisuutta". Itseani kanssa arsytti laappijat, minulla kun sattui olemaan useiden puolituttujen ihmisten mielesta niin sopo potkupallo maha, etta sita oli kuulemma pakko silitella. Silti sita masua on ehka valilla vahan ikava, ylpeydella sita kannoin :) Ihanaa raskausaikaa sinnepain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sugar! :)

      Jotkut ihmiset kai jotenkin kokevat raskauden olevan kaikkien yhteinen asia. ihan mukaviakin keskusteluja on näiltä tiimoilta käyty, kun kasvava maha on tuonut ystäville ja tutuille omat raskausajat mieleen. Mutta osa ihmisistä ei sitten vaan jotenkin ymmärrä, että ihan kaikkea ei ehkä kannata kuitenkaan sanoa ääneen...

      Oikein tyytyväinen olen mahaani täällä kotona omissa oloissani ja ihanan innoissaan siitä ovat myös pienet isosisarukset. Aina vaan vähän arvailen kun täältä kotoa lähden liikenteeseen, että minkälaisia kommentteja tällä kertaa tulee vastaan :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!