torstai 11. heinäkuuta 2013

Kehitysyhteistyöstä lyhyesti

Viime aikoina olen törmännyt useamman kerran kommentteihin, joissa paheksutaan tai väheksytään suuria kehitysyhteistyö- ja avustusjärjestöjä. Suurten kansainvälisten järjestöjen ja organisaatioiden ajatellaan olevan tietämättömiä eri maitten tilanteista ja tarpeista ja syytävän rahaa köyhiin maihin ilman suunnitelmaa tai sen kummempia periaatteita. Mikrolainoja ja pieniä paikallisia avustusjärjestöjä ja -projekteja pidetään parempana vaihtoehtona auttamiseen. 

En oikein ymmärrä mistä nämä ajatukset ja ennakkoluulot ovat alkujaan lähtöisin. Mistä lähtee se ajatus, että suuri on paha ja pieni on hyvä? Suurissa organisaatioissa on toki ongelmansa. Hierarkia hidastaa ja byrokratian suuret rattaat pyörivät omaan tahtiinsa. Mutta on suurissa kuvioissa paljon hyvääkin. Ja toisaalta pienissä paikallisissa järjestöissä esiintyy ikävä kyllä myös korruptiota ja väärinkäyttöä. Pieni ja paikallinen ei valitettavasti aina ole itsestäänselvästi hyvä. 

Tosiasia on se, että tarvitaan niin suuria kuin pienempiäkin vaikuttajia vastaamaan vähemmän kehittyneiden maiden moniin erilaisiin tarpeisiin. Mikrolainat ja pienempimuotoiset projektit ovat hyvä ja tärkeä tapa nostaa yksittäisiä ihmisiä ja erilaisia ihmisryhmiä köyhyydestä kohti parempaa toimeentuloa. Mutta mikrolainoilla ja pienillä projekteilla ei tehdä tai korjata teitä, ei rakenneta sairaaloita, kouluja tai toreja. Ilman toria ei mikrolainalla tuetulla perheenäidillä ole paikkaa missä myydä kasvattamiaan hedelmiä. Ilman teitä ei kukaan pääse tekemään kauppaa. 

Suurilla järjestöillä ja organisaatioilla on parhaimmillaan työnsä taustalla paljon tutkimustyötä. Ne tekevät lähes aina yhteistyötä paikallisten vaikuttajien kanssa eivätkä siis suinkaan yksin päätä summanmutikassa mihin kohteeseen milloinkin antavat tukea. 

Usein valitetaan sitä miten suuri osa avustustukirahoista kuluu hallintokuluihin. Jos rahaa ei kuitenkaan ollenkaan kulu hallintoon ja esimerkiksi työntekijöiden palkkoihin on syytä olla vähän huolissaan. Kuka silloin vahtii ja tarkistaa, että raha todella menee sinne minne sen kuuluu mennä, jos hallintokulut ovat nollassa tai lähellä sitä? Hyvin pienimuotoinen kehitysyhteistyö tai avustustyö voi vielä jotenkin sujuakin vapaaehtoisvoimin, mutta teitä ja siltoja ei tehdä ilman suunnittelua, työvoimaa ja tarkastuksia. 



Minä olen päässyt läheltä seuraamaan Euroopan unionin työtä maailmalla. Tiedän siis hyvin, ettei EU aina toimi parhaalla mahdollisella tavalla ja että suurissa kuvioissa on omat haasteensa ja ongelmansa. Mutta EU:n puolustukseksi täytyy sanoa, että ainakin täällä Belizessä EU tekee ja on tehnyt paljon tärkeää työtä. EU on rahoittanut Belizessä teitten ja siltojen tekoa ja korjausta, torien ja linja-autoasemien rakennusta. EU on myös muun muassa rahoittanut sähköverkon laajentamista kattamaan kyliä läpi Belizen. EU-rahoilla on tarjottu laadukasta opettajakoulutusta maassa jossa opettajia ei tähän asti ole juurikaan koulutettu työhönsä. EU tukee Belizessä myös pienempiä mutta tärkeitä projekteja, kuten muun muassa puutarhurikoulutusta, jota maassa ei aikaisemmin ole juurikaan ollut tarjolla. Muutama viikko sitten Belizessä pantiin alulle EU:n rahoittama projekti jolla kohennetaan vastasyntyneiden hoidon tasoa. Projekti tulee todellakin tarpeeseen: toukokuussa Belize Cityssä valtion sairaalassa kuoli useampi vauva vastasyntyneiden teho-osastolla levinneeseen sairauteen, joka oltaisiin voitu välttää jos sairaalassa olisi vastasyntyneiden hoitoon ollut paremmat välineet ja enemmän tietotaitoa. 

Hyvä järjestö pyrkii auttamaan niin, että tekee vähitellen itsensä tarpeettomaksi. Tämä pätee niin suuriin kuin pieniinkin järjestöihin. Ja suuret rahat auttavat nekin tavallisesti lopulta yksittäisiä tavallisia ihmisiä, vastasyntyneistä vanhuksiin. 

10 kommenttia:

  1. Tämä oli oikein mielenkiintoinen teksti, koska olen itse kiinnostunut kehitysyhteistyöjutuista. Itsekin joskus vähän skeptisesti suhtaudun koko touhuun. Luin juuri viime syksynä Dambisa Moyon Dead Aid -kirjan ja argumentissa on kyllä jotain perää. Moyo on nimenomaan länsimaiden Afrikkaan lähettämiä suuria rahamääriä vastaan, koska hänen mukaansa näin vastaanottajamailla on vähemmän motivaatiota laittaa asiat kuntoon omin neuvoin ja ottaa vastuu kehityksestä -pohjosesta kun tulee helppoa rahaa. Tämä siis oikein kärjistettynä. (On haastavaa pukea asia sanoiksi suomeksi, mutta eiköhän viesti mene perille) :)

    Tämän kevään aikana opiskelin maisterissa mm. kurssin "Development in practise", jossa analysoitiin Maailmanpankin jo loppuneita kehitysprojekteja eri maissa. Oli uskomatonta huomata kuinka monen projektiasiakirjan ja evaluointiraportin lopussa luetellut "lessons learnt" oli itsestäänselviä asioita, kuten vaikka että "projektikoordinaattoriksi on hyvä palkata henkilö, joka pystyy olemaan kohdemaassa ja tuntee alueen sekä olosuhteet" tai että "tavoitteet on hyvä tehdä selkeiksi ennen projektin alkamista, jos meinaa yrittää saavuttaa jotain". Skeptisyys vaan kasvoi :)

    Uskon kyllä, että kehitysyhteistyöllä saadaan hyviä juttuja aikaseksi ja se on tärkeää, mutta ymmärrän hyvin minkä takia sen suhteen on paljon ennakkoluuloja ja negatiivistä suhtautumista.

    Tässä muuten linkki Hesarin toimittajan blogi-tekstiin Suomen kehitysyhteistyöstä Nicaraguassa. Tosi mielenkiintoinen teksti:
    http://narrienlaiva.com/2012/12/26/vaikea-lahto-managuasta/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ja vielä piti sanoa, että loistava kuulla, että EU tekee jotain hyvää siellä Belizessä ja rahat menevät tärkeisiin asioihin, kuten terveys ja koulutussektoreiden kehittämiseen.

      Poista
    2. Parasta olisi tietysti, että jokainen maa onnistuisi huolehtimaan omista asioistaan ja kaikki ottaisivat vastuun omasta kehityksestään. Sitä pyrkimystä pitäisi tosiaan mielestäni jokaisen kehitysyhteistyötä tekevän niin pienen kuin suurenkin ryhmän, järjestön tai organisaation tukea ennen kaikkea. Ihan varmasti liian helposti saatu raha turruttaa eikä ainakaan motivoi. Mutta kaikkialla ei kuitenkaan ole resursseja lähteä parantamaan oloja omin neuvoin. Oli syy resurssien puutteeseen sitten mikä hyvänsä, monen vähemmän kehittyneen maan budjetti ei anna paljon tilaa kehitykselle. En ole ihan vakuuttunut siitä, että kaikkialla maailmassa lähdettäisiin parantamaan paikallisin voimin omia oloja jos kehitysyhteistyörahaa ei missään muodossa olisikaan enää saatavilla.

      En itse ole opiskellut kehitysyhteistyöalaa lähemmin enkä siis tunne sitä muuten kuin näin ihan käytännössä, sivustaseuraajan ominaisuudessa. En siis osaa ottaa laajemmin kantaa siihen miten kehitysyhteistyötä pitäisi kehittää tai miten suhtautua vaikkapa tuohon Nicaraguan kysymykseen. Tiedän valitettavan hyvin, että suurten organisaatioiden (kuten vaikkapa Euroopan komissio) työtavoissa ja prosesseissa on paljon huonoja ja suorastaan idioottimaisiakin puolia. Voin hyvin kuvitella, että Maailmanpankin projektien evaluointiraporteissa on tragikoomisia piirteitä. Mutta toisaalta arvaan, että myös pienemmät ja paikallisemmat vaikuttajat oppivat tekemänsä työnsä kautta usein jokseenkin itsestäänselviä asioita.

      Se mitä halusin tässä kirjoituksessa ennen kaikkea sanoa oli, että puutteistaan huolimatta suurilla organisaatioilla ja järjestöillä on mielestäni kehitysyhteistyössä oma paikkansa, niin kuin paikkansa on myös pienemmillä ja paikallisilla projekteilla ja vaikuttajilla. Ja halusin myös korostaa sitä, että vaikka suuret organisaatiot ja järjestöt eivät suinkaan tee aina työtään moitteettomasti, ei pieni ja/tai paikallinenkaan aina valitettavasti tarkoita hyvää ja toimivaa.

      Poista
    3. Ja se piti vielä lisätä, että en ehkä niinkään ihmettele miksi monet suhtautuvat niin kriittisesti suuriin kansainvälisiin kehitysyhteistyöorganisaatioihin ja -järjestöihin - ne antavat usein kyllä kritiikkiin enemmän kuin tarpeeksi aihetta - vaan sitä miksi niin usein automaattisesti ajatellaan paikallisten järjestöjen olevan itsestäänselvästi hyvällä asialla ja tekevän hyvää työtä. Kehitysyhteistyössä ei kuitenkaan aina riitä ihan sekään, että on paikan päällä ja tuntee alueen sekä olosuhteet, eikä korruptiolle ja muulle väärinkäytölle ole valitettavasti este se, että on hoitamassa oman maan asioita.

      Poista
    4. Juu, siinä mielessä olen kyllä täysin samaa mieltä, että suuri ei ole automaattisesti se paha ja pieni hyvä. Suurten järjestöjen kehitysapu sekä maiden välinen kahdenkeskeinen kehitysyhteistyö on varmasti hyödyllistä ja tarvittavaa (vaikka epäkohtia löytyy) ja ruohonjuuritason järjestötyö on hyvä lisä tähän. Ei kumpikaan yksin kaikkia ongelmia ratkaise, mutta yhdessä on paremmat mahdollisuudet.

      Poista
  2. Olen kanssasi samoilla linjoilla - myos siita syysta, etta pienilla kansalaisjarestoilla on tuskin koskaan mahdollisuutta osallistua ylemilla tasoilla tapahtuvaan "policy dialogue"en (mita ihmetta se on suomeksi...?) Eli joo, on hyva, etta on olemassa jarjestoja ja hankkeita, jotka auttavat yhta koulua tai vaikka kymmenta koulua, mutta jos ei jarjestelmatasolla tehda mitaan, jaa se yhden koulun auttaminen todelliseksi hyvantekevaisyydeksi, ei kehitysyhteityoksi. Jarjestelmatason tyo on myos sita, msita ei tule tuloskena pikaisesti viitta natisti maalattua koulutaloa, vaan tulosten nakyminen kestaa vuosia.

    En lainkaan kiella sita, etteiko suurilla toimijoilla oltaisi menty metsaan monesti (ja tosi pahasti - tosin tasta on esimerkkeja ihan valtioiden kehitysyhteistysyhteistyssa, tai silloisessa kehitysavussa. MM. Suomi on lahjoittanut aikanaan Namibialle jaanmurtajia. Jep.) Siita huolimatta omasta mielestani on parempi, etta kaytetaan rahaa siihen, etta tuetaan valtioita kehittamaan omaa toimintaansa kuin etta otetaan vastaan loputon maara pakolaisia, jotka lahtevat omista maistaan siksi, ettei edellytyksia kummoiseen elamaan ole. Siis nain karjistaen.

    Isoissa jarjestoissa on tosiaan myos se hyva (ja valilla huono...) puoli, etta korruptiota vastaan on monenlaisia erilaisia mekanismeja ja ainakin sisaltapain on rahojen pimittaminen todella vaikeaa. Pienissa jarjestoissa summatkaan eivat tietty huimaa valttamatta paata, mutta vaarinkaytto on aika paljon helpompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoilla linjoilla tosiaankin ollaan. En mitenkään halua lähteä erityisesti puolustamaan suuria kehitysyhteistyöorganisaatioita ja -järjestöjä vaan juurikin vain tästä omasta näkökulmastani huomioida heidän erityisvahvuutensa ja paikkansa näissä kuvioissa.

      Voin hyvin kuvitella nuo Namibian jäänmurtajat... Voi apua.

      Poista
  3. Kiitos mielenkiintoisesta kirjoituksesta omaa sydantani lahella olevasta aiheesta! Olen taysin samaa mielta kanssasi, kehitysyhteistyokritiikki on usein yksisilmaista. Aivan samoin kuin ennen ei kiinnitetty huomiota siihen, paljonko rahasta jaa "matkan varrelle", tuijotetaan siihen nyt liikaakin. Facebookissa kiersi kevaalla taulukko, jossa jarjestoja aasta oohon verrattiin "overheadin" perusteella. Unicef sijoittui pohjakastiin rankingissa. Mainio esimerkki siita, miten tama(kaan) asia ei ole ollenkaan niin yksinkertainen: Unicef on jarjesto, joka on nimenomaan byrokraattisin keinoin ja vaikuttamistyon puolella tehnyt vahintaan yhta paljon kuin avustustyollaan kohdemaissa. Paatonta siis laittaa samalle viivalle esim. hataapujarjeston kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu olevan muodikasta arvostella näitä suurempia kehitysyhteistyöalan toimijoita, vaikkei niitten työstä olisi edes kovin selkeää tietoa. En tiedä heijastaako se sitten ajan henkeä: suuret kansainväliset kehitysyhteistyöorganisaatiot ja -järjestöt asettuvat ehkä ihmisten mielissä samalle viivalle suurten monikansallisten firmojen kanssa, ja suuri budjetti assosioituu automaattisesti ahneuteen?

      Kuten sanottu, en todellakaan ole mikään suurten kehitysyhteistyöorganisaatioiden tai -järjestöjen sokea ihailija. Kaikkea muuta. Mutta sen verran olen nyt esimerkiksi näihin EU-kuvioihin päässyt sivusta tutustumaan, että tiedän miten paljon hyvääkin voi parhaimmillaan tehdä suuri kansainvälinen organisaatio - ja miten niitten osuutta avustus- ja kehitysyhteistyöstä ei voitaisi mitenkään korjata loputtomallakaan määrällä mikrolainoja.

      Poista
    2. Enpa tuota olekaan ajatellut, ehka ne tosiaan rinnastuvat ylikansallisiin yhtioihin. Tosiasia vaan on, etta sen karismaattisen pikkujarjeston johtajalla on paremmat mahdollisuudet paastaa ahneutensa valloilleen vahemman valvonnan vuoksi. Mikrolainat on luultavasti ysi parhaista pienimuotoisen kehitysyhteistyon muodoista, ja vaikka en minakaan halua sokeasti mitaan jarjestoa ihailla, uskon, etta iso jarjesto kuitenkin yleensa tarkoittaa laadukkaampaa tyota, parempaa jatkuvuutta ja kestavampaa muutosta.

      Poista

Kiitos kommentistasi!