keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Sateinen sunnuntai

Sunnuntaina lähdimme käymään Belize Cityssä muutaman ystävän kanssa. Söimme intialaisessa ravintolassa herkullisen lounaan, jonka jälkeen olimme aikeissa mennä Belizen ainoaan elokuvateatteriin katsomaan uuden lastenelokuvan. Minä en ennen viime viikkoa tiennyt Belizessä edes olevan elokuvateatteria. Ja mystiseksi paikaksi se jäi edelleen sillä elokuvateatterissa olikin viikonloppuna meneillään elokuvafestivaalit ja lastenelokuva jäi siis näkemättä. 

Ihan hyvillä mielin ajelimme silti kotiinpäin. Jamaika ja Belize ovat kasvattaneet kestämään suunnitelmanmuutoksia ja yllätyksiä siinä kuin ovat myös opettaneet joustavampaa suhdetta aikaan. Ei meillä ollut mitään valittamisen aihetta: olimme tulleet lähteneeksi hiljaisena sateisena päivänä kotoa liikkeelle ja saaneet syödäksemme hyvän aterian, joka tosin Matildan kohdalla valitettavasti jäi vain riisiin. 

Kotimatkalla sain autonikkunasta vihdoin otettua kuvan tienviitasta, joka aina jaksaa huvittaa ja josta olen halunnut ottaa kuvan jo monen vuoden ajan. Vaikka kuvasta vain vaivalla saa luetuksi mitä kyltissä lukee, tämä hämärä ja sateinen kuva jo itsessään teki sunnuntairetken minulle enemmän kuin vaivan arvoiseksi.

Kyltissä lukee "Belmopan City Limits", Belmopanin kaupungin rajat.


6 kommenttia:

  1. Hauska kyltti. Kummalla puolella kaupunki alkaa, ja kummalla se loppuu. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiasiassahan sitä kaupunkia ei koskaan tulekaan tiellä vastaan, tuleekin vain pikkuinen Belmopanin kylä, joka on kaupunki ihan vain nimellisesti. Ehkä tuo kyltti antaa toisaalta tulijalle ennakkovaroitusen, että ihan perinteisestä kaupungista ei taida nyt olla kyse :)

      Poista
  2. Arvostan kykyä tehdä suunnitelmia ja toimia tarvittaessa tehokkaasti, mutta olla juuttumatta tiettyyn kaavaan ja ajatua paniikkiin sekä kamalaan mielenharmistukseen, jos ei ihan kaikki menekään kuin paperilla. Harjoitus tekee mestarin, joten onneksi on aina lakkoja, mielenilmauksia, sääilmiöitä ja eri tavalla ajattelevia ihmisiä auttamassa ;) Seesteisin oloinen on kaupunki kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämä onneksi tosiaan järjestää näitä harjoituksia ihan riittävän usein, ettei pääse jäämään kaavoihin ja omiin odotuksiin kiinni :)

      Jamaika varsinkin opetti, että vaikka asiat eivät aina ehkä hoidukaan silloin kun on sovittu, ne kyllä hoituvat ennen pitkää. Osin Jamaikalla oli kyse erilaisesta aikakäsityksestä, mutta ennen kaikkea kuitenkin ehkä siitä, että miljoonan asukkaan Kingstonissa, jossa tiet olivat ainakin silloin aikoinaan aika kehnossa kunnossa ja ruuhkia riitti läpi päivän ei monesti yksinkertaisesti voinut kiirehtiä. Länsimaissa tunnutaan usein pitävän kiirettä täyden elämän merkkinä, mutta täällä Karibianmerellä olen oppinut arvostamaan ennen kaikkea kiireettömyyttä ja sitä, että kaiken ei aina tarvitse olla viimeisen päälle ollakseen hyvin.

      Poista
    2. Olisipa mukava lukea vaikka kokonainen postaus aiheesta kiire tai suhde aikaan. Miksi jopa elakelaisen pitaa sanoa olevansa koko ajan menossa, kaverin aloittaa soitto sanoin "pikapuhelu" tai vieraiden jattaa takki paalle, koska "pian pitaa kuitenkin lahtea"?

      En ole edes kaynyt Karibialla ja silti se valilla vilahtelee mielessani paikkana, jossa voisi tehda juuri sen verran toita, etta elaisi elamaansa ilman jattimaisia tulevaisuuspyrkimyksia. Kieli olisi ainakin helpompi kuin Kaakkois-Aasian lampimissa rantapaikoissa.

      Poista
    3. Jonkun verran olen kiireestä joskus kirjoittanutkin, tosin en niinkään tästä Karibian kuin kotiäidin näkökulmasta (http://edustusrouvanpaivakirja.blogspot.com/2012/03/ajan-hermolla.html). Täytyypä panna ideasi korvan taakse ja miettiä jos myös tästä Karibian kiireettömyydestä saisin jotain tavoitettua blogitekstiin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!