lauantai 20. heinäkuuta 2013

Ulkomaalaiset ulkomailla

Ulkomaalaisyhteisöt maailmalla ovat esimerkkejä monikulttuurisuudesta parhaimmillaan ja pahimmillaan. Parhaimmillaan ulkomaalaisyhteisöjen erimaalaiset lapset kasvavat ympäristössä jossa erilaisuus on itsestäänselvää. He oppivat pienestä pitäen ymmärtämään ja kunnioittamaan erilaisia tapoja elää ja ottamaan kaikenlaiset ihmiset aidosti huomioon.



Mutta muilla mailla asuminen ei valitettavasti automaattisesti tarkoita sitä, että ihminen avaa mielensä uusille vaikutteille ja toisenlaisille tavoille. Yllävän monet ulkomailla asuvat suhtautuvat ulkomaanvuosistaan huolimatta ennakkoluuloisesti erilaisuuteen ja toisenlaisiin kulttuureihin. Heille monikulttuurisuus ei tarkoitakaan kulttuurien kohtaamista vaan vain useamman epäilyttävän kulttuurin olemassaoloa. Monet ulkomaalaiset viihtyvät muilla maillakin parhaiten omiensa joukossa eivätkä mieluiten hakeudu muunmaalaisten saati paikallisten seuraan. 

Se, että elää yltäkylläisessä todellisuudessa suuren köyhyyden keskellä ei valitettavasti myöskään herätä kaikissa halua auttaa. Voisi kuvitella, että kun näkee ympärillään todellista köyhyyttä heräisi arvostamaan omaa hyvää elämäänsä, ja toisaalta tuntisi painetta auttaa niitä jotka eivät ole yhtä hyväosaisia. Ikävä kyllä olen kuitenkin usein törmännyt köyhissä maissa asuviin ulkomaalaisiin jotka tuntuvat päinvastoin ajattelevan, että heidän hyväosaisuutensa on merkki siitä, että he ovat tehneet elämässään jotain oikein. Toisten köyhyys on melkeinpä oikeutus heidän omalle hyvälle tilanteelleen. Jotkut ihmiset yksinkertaisesti tuntevat ansaitsevansa hyvän onnensa, eivätkä näe, että on tosiaankin vain onnenkauppaa minne kukin meistä on syntynyt. 

Minua hämmentää myös se miten monet vähemmän kehittyneissä maissa asuvat länsimaalaiset tuntuvat odottavan, että kehitysmaassa elämä on automaattisesti edullisempaa ja helpompaa kuin heidän alkuperäisessä kotimaassaan. Jamaikalla kuulin kerta toisensa jälkeen eurooppalaisten päivittelevän sitä kuinka ruoka oli Jamaikalla yhtä kallista kuin monessa Euroopan maassa. Köyhässä saarivaltiossa monet asiat tosiaan maksavat; paljon ruokaa ja käyttötavaroita tuodaan Jamaikalle rahtilaivoilla konteissa kaukaa merten takaa. Kalliiden kauppareissujen ei olisi pitänyt tulla kenellekään yllätyksenä, mutta elämän kalleus ei kerta kaikkiaan vain sopinut uusien tulokkaiden kuvaan hyvästä elämästä köyhässä maassa. Olen myös kuullut surullisen monta kertaa länsimaan kasvatin kehuvan, että kehitysmaassa on hyvä asua kun lapset ovat pieniä, koska lapsille saa hoitajan niin paljon halvemmalla kuin länsimaissa.

Kuitenkin ulkomaille varta vasten muuttaneet ansaitsevat usein keskimääräistä parempaa palkkaa. Monilla on varaa olla laskematta pennejä ruokaostoksilla, varaa maksaa kunnon palkkaa kotiapulaisille ja lastenhoitajille, varaa tukea erilaisia paikallisia hyväntekeväisyysprojekteja. Onkin mielestäni vähän käsittämätöntä miten monet hyvätuloiset ulkomaalaiset kehitysmaissa tinkaavat ja tekevät kauppoja, odottavat saavansa kaiken lähes ilmaiseksi. Ja samaan hengenvetoon päivittelevät kun internet ei toimi tarpeeksi sukkelaan eikä mistään saa kunnon espressoa. 

Meillä ei ole täällä Belizessä lähellä isovanhempia tai muita sukulaisia tai läheisiä, jotka voisivat silloin tällöin auttaa meitä lastenhoidossa. Olemme siksi palkanneet osa-aikaista apua ettei meidän täytyisi pärjätä ihan yksin päivästä toiseen - ikäänkuin ennaltaehkäisemään uupumusta. Muutaman tunnin arkiaamuisin on viimeisen parin vuoden ajan Matildaa hoitanut lastenhoitaja ja kotiamme kotiapulainen. Mutta tarkoitus ei ole päästä halvalla tai helpolla. Maksamme mieluusti hyvästä työstä hyvää palkkaa enkä koskaan tinkisi etenkään omien lasteni hoidosta. Ensisijaisesti haluan myös hoitaa lapseni itse, enkä siis pyri täällä Belizessä tai missään muaallakaan siihen, että saisin rahalla lapsilleni keinoemon. Haluan viettää lasteni kanssa mahdollisimman paljon aikaa, herätä yöllä hoitamaan lapsiani aina kun heillä on jokin hätä, haluan tietää heidän huolensa ja ilonaiheensa, heidän lelujensa nimet ja heidän lempitelevisio-ohjelmansa.

Maksamme myös mieluummin liian paljon kuin liian vähän niin ruuasta kuin palveluistakin, emmekä lähde tinkimään jo alhaista hintaa vielä alemmaksi vain jonkun periaatteen nimissä. Emme pidä omaa hyvää onneamme itsestäänselvyytenä, vaan ennemminkin vain yhtenä syynä auttaa apua tarvitsevia. Toivon, että lapsemme oppivat myös ymmärtämään kuinka hyväosaisia he ovat ja kuinka jakaa omaa hyvää onneaan laajemmalle. Toivon, ettei heistä koskaan kasva omahyväisiä ja itsekkäitä hyväosaisia.

4 kommenttia:

  1. Olen nähnyt tuota omiin joukkoihin (eli muiden ulkomaalaisten pariin) eristäytymistä todella paljon, ja olen pohtinut, mistä se mahtaisi johtua. Olisiko kyse ennakkoluuloista, mukavuudenhalusta, tietämättömyydestä, ylemmyydentuntoisuudesta, laiskuudesta vai ihan suoranaisesta pelosta?

    En tiedä, miten erilaista elämää itse eläisin Intiassa, jos minulla ei olisi siellä mitään siteitä paikallisiin. Totta puhuen luulen, että asenteeni maata ja ihmisiä kohtaan voisi olla hyvinkin erilainen ja paljon ennakkoluuloisempi. Onhan se paljon vaikeampi päästä maahan "sisälle", jos ei ole valmiita kontakteja paikallisiin, vaan ystävät ja tutut joutuu itse etsimään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monessa maassa voi tosiaan olla hankalaa ulkopuolisen päästä paikallisiin kuvioihin kiinni tai vähintäänkin siihen menee aikaa. Itsekin olen sen kokenut, viimeksi Jamaikalla. Siinä voi sitten hyvinkin ehtiä jäädä helpommin aukeaviin ulkomaalaisporukkoihin niin kiinni, että ei enää osaa eikä uskallakaan lähteä yrittämään tutustua lähemmin paikallisiin ja paikalliseen elämäntapaan. Ennakkoluulot ja ympäröivän maailman pelko tuntuvat usein korostuvan ulkomaalaisporukoissa ja muitten samansuuntaiset ajatukset antavat syyn ja oikeutuksen jäädä sinne turvallisiin ulkomaalaispiireihin pyörimään.

      Mutta jotenkin ehkä vielä enemmän kuin ulkomaalaispiireihin jymähtämistä ihmettelen sitä miten monet tuntuvat lähtevän pois omasta alkuperäisestä kotimaastaan vain viettääkseen kaiken aikansa omien kansanmiestensä ja -naistensa kanssa jossain vähän eksoottisemmassa ympäristössä. Esimerkiksi suomalaiset ja italialaiset tuntuvat usein jumittuvan omiensa seuraan ja muut ulkomaalaisetkin ovat heille maailmalla outoja muukalaisia. En itse osaisi elää niin, että edellyttäisin ystäviltäni Suomen kansalaisuutta - heikosti menisi ainakin täällä Belizessä jossa ei muita suomalaisia olekaan kuin minä ja lapset ;)

      Poista
  2. Olen tavannut aika monia tapauksia, jotka saavat ihmettelemaan miksi ulkomaille on hakeuduttu töihin. Hyvana motivaattorina toimii tietysti raha, silla monista komennustehtavista palkka ja edut ovat paremmat kuin kotimaan palkka. Aika harvalla tuntuu riittavan intoa tutustua paikalliseen elamaan ja paikallisiin. Minusta on hyva etta kaytetaan palveluita kun siihen on varaa mutta tosiaan se tulisi tehda sitten asiallisesti, on aika jarkkya kun monelle tuntuu olevan liian raskasta hoitaa kotiapulaisten työlupia sun muita kuntoon, loppupelissa siita karsii eniten kotiapulainen ja hanta työllistanyt perhe matkaa jo muihin maihin kun ongelmat alkavat. Olen aika kyyninen osaan komennustehtavista, palkka ja edut ja hyöty henkilön toimesta kun tuntuvat olevan monesti ihan hakoteilla. Onneksi kaikki eivat ole sellaisia vaan monia kulttuureista ja omasta työstaan ja sen vaikutuksistakin kiinnostuneita on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamala kyllä, minulla ei edes ollut tätä kirjoittaessa mielessä niinkään nuo perinteiset eri firmojen komennuslaiset vaan tämä minulle tutumpi kehitysyhteistyöporukka... Vastenmielistä mutta totta on nimittäin se, että monet ihmiset jotka ovat varta vasten maailmalla auttamassa toisia pois köyhyydestä, eivät käytännössä vähääkään välitä kohtaamistaan paikallisista. Hoitavat ehkä työn puolella hommansa mutta kohtelevat kehnosti niin palkkaamiaan kotiapulaisiaan kuin vaikkapa ihan kaupan kassaakin.

      Samalla tavalla tietysti hyvät palkat ja edut valitettavasti vetävät ihmisiä myös kehitysyhteistyöhön siinä kuin jonkun firman hommiin maailmalle. Olen vilpittömästi sitä mieltä - ja samaa mieltä on Cosimokin - että näistä kehitysyhteistyöhommista pitäisi mieluusti maksaa vähemmän ja eduista monet pitäisi ihan kokonaan jättää pois. Raha vetää mukaan ihmisiä, joitten ei pitäisi koskaan lähteä pois omista kotimaistaan käyttämään hyväksi heikompiaan, etenkään "hyvän tekemisen" nimissä.

      Firmojen motivaatioista ja toimintatavoista en osaa oikein sanoa mitään. Monella firmalla kai olisi ongelmia saada ihmisiä lähtemään vähän haastavampiin maihin, jos palkka ja edut eivät olisi kohdallaan? Sopisi toivoa, että hekin miettisivät minkälaisia ihmisiä maailmalle lähettävät ja miten heitä erilaisiin oloihin valmistavat.

      Poista

Kiitos kommentistasi!