maanantai 22. heinäkuuta 2013

Vähempikin riittää

Aika usein on tullut jo mainittua, ettei meiltä täältä kylältä löydy juuri mitään gluteenittomia tuotteita. Sitä en ole kuitenkaan tainnut niinkään tulla korostaneeksi, että kaupoista puuttuu paljon muutakin kuin vain erikoisruuat. Kauppojen rajalliset valikoimat ovat niin arkipäivää, etteivät ne taida oikein enää rekisteröityä mieleeni kertomisen arvoisena asiana. Tilanne on tosiaan joka tapauksessa se, että monia tuotteita ei täällä ole lainkaan saatavilla. Perunoita on tasan yhtä lajiketta, ja niistä on siis väännettävä niin muussit kuin paistetut perunat kuin perunasalaatitkin, vaikkei kyseinen laji itse asiassa tunnu soveltuvan varsinaisesti oikein mihinkään ruokalajiin. Tavallista leipää on laajemmin tarjolla vain yhtä ja samaa paahtoleipää; vaihtoehdot ovat valkoinen tai täysjyväpaahto. Sellaisia luksustuotteita kuten vaikkapa lohta tai kreikkalaista jugurttia ei ole tarjolla lainkaan. Muita ihan tavallisiakin tuotteita löytyy kaupoista toisinaan ja toisinaan taas sitten ei. Ihan belizeläisetkin ruoka-aineet kuten tuore maito ja kana ja kananmunat loppuvat joskus kaupoista yksinkertaisesti kesken. Hyllyt ammottavat tyhjyyttään ja ilta-ateriaksi on improvisoitava ruokaa sen perusteella mitä sattuu löytymään.

Jo Jamaikalla totuimme siihen, ettei kauppaan voinut lähteä ostoslistan kanssa ja odottaa, että kaikki listalla olevat tuotteet tulisivat varmasti kaupan kassissa mukana kotiin - Kingstonissakin kun oli vähän arvaamatonta mitä kaupasta milloinkin löytyy. Otin Jamaikalla tavaksi kirjoittaa ostoslistalle useamman vaihtoehtoisen aterian ainekset. Ostin mitä löytyi ja vasta ostosten perusteella lopulta päätin mitä on ruokalistalla. Olen kuullut, että Kingstonissa ovat kauppojen valikoimat viime vuosina huomattavasti parantuneet. Mutta oli siellä jo meidän aikanamme paljon enemmän tarjolla kuin täällä Belizen pääkaupunkikylässä Belmopanissa. Kingstonin kaupoista löytyi jo vuosia sitten esimerkiksi näkkileipää, suuri valikoima erilaisia mehuja ja kivennäisvesiä, erilaisia juustoja ja leivonnaisia. Belmopanissa ei puolestaan ole myynnissä lainkaan esimerkiksi kivennäisvettä. Ainut kuplavesi mitä joskus löytyy on soodavettä. Minä olen molemmissa edellisissä raskauksissa alkuaikana himoinnut en mitä tahansa kivennäisvettä vaan tarkalleen ottaen Perrieriä, jota onneksi Jamaikalta löytyikin. Tässä kolmannessa raskaudessa on tehnyt onneksi aktiivisesti mieli vain porkkanoita ja parsakaalia. Niitä sentään melkein aina on saatavilla Belmopanissakin.

Belizessä ei ole niin kuin joissain muissa vähemmän kehittyneessä maassa, että rahalla saisi lopulta mitä vain. Kauppojen valikoimasta sairaanhoitoon, Belizestä ei yksinkertaisesti löydy kaikkea, ei vaikka miten maksaisi. Rahalla saa täällä lentoliput Yhdysvaltoihin tai bensan ajomatkalle Meksikoon, joista molemmissa löytyy suurempi valikoima niin ruoka-aineita ja tavaroita kuin palveluitakin. Vähempään tarjontaan kuitenkin tottuu aika nopeasti, ja itse asiassa suuremmat valikoimat alkavat suorastaan hämmentää kun on jonkun aikaa elänyt vähän vaatimattomammissa oloissa. Kun olimme Jamaikalle muuton jälkeen ensimmäisen kerran Euroopassa lomalla minua suorastaan inhotti eurooppalainen yltäkylläisyys ja kulutuskulttuuri. Olimme oppineet Jamaikalla muutamassa kuukaudessa tulemaan toimeen niin paljon vähemmällä. Tuntui käsittämättömältä miten paljon turhaa tavaraa ihmiset keräävät länsimaissa ympärilleen vain siksi, että siihen on mahdollisuus. Länsieurooppalaisista kaupoista löytyy paljon sellaista mitä kukaan ei todella tarvitse, ja mainokset ja alennusmyynnit kutsuvat kuluttamaan ihan vain kuluttamisen vuoksi. Yltiöpäinen kuluttaminen pistää pahasti silmään, kun siihen on saanut vähän etäisyyttä.

Seuraaviin lomiin mennessä olin jo vähän rauhoittunut ja toisaalta ehtinyt päästä jamaikalaisen hamstrauksen makuun: kun jotain hyvää tai kivaa löytyi Kingstonissa kaupasta, sitä piti ostaa varalta yli oman tarpeen, koska koskaan ei tiennyt tulisiko samaa tuotetta vastaan toiste. Hyviä mehuja, Panda-lakuja, ja esimerkiksi parempaa tomaattimurskaa tuli ostettua kärryn täydeltä kun niitä oli saapunut kauppaan kontillinen. Myös puulattioiden pesuainetta ostimme aina pullokaupalla kun sitä kerrankin löytyi. Ja hyvä niin, koska seuraavalla viikolla olivat hyllyt taas tyhjillään ja saattoi kulua kuukausia ennen kuin suosikkituotteita oli taas tarjolla.

Hamstrausvaihde jäi päälle ja vaikutti kulutuskäyttäytymiseemme myös lomilla. Kesti monta vuotta, ennen kuin opimme olemaan ostamatta Euroopassa ja Yhdysvalloissa lomilla kaikkea mahdollista vastaantulevaa mukavaa. Mielessä kyti nimittäin myös yltäkylläisemmissä oloissa se epäluulo, että samaa tuotetta ei ehkä löytyisi toiste, jos emme heti nyt nappaisi sitä mukaamme. Oppimista on ollut varsinkin lelujen suhteen. Täällä Belmopanissa ei juuri laadukkaita leluja kaupoista löydy. Huonolaatuisia kiinalaisia leluja, joitten pakkaustekstit huvittavat käännöskukkasillaan, on sen sijaan tarjolla vähän siellä sun täällä. Yhdessä kylän ruokakaupoista on pieni leluosasto, josta löytyy amerikkalaisia leluja (nekin toki Kiinassa tehtyjä mutta huomattavasti suuremmalla huolella), valitettavasti vain ihan hulluun hintaan. Käytännössä emme täältä kylältä tai Belizestä yleensäkään osta leluja muuten kuin pakon edessä, jos saamme syntymäpäiväkutsun viime hetkellä tai on muuten vain jostain syystä ihan pakko käydä leluostoksilla. Euroopan ja Yhdysvaltojen lelukaupat ovatkin siis meille kuin aarrekaivoksia: tekisi mieli ostaa lapsille hyvälaatuisia ja kivoja leluja kun siihen kerrankin on tilaisuus. Useampi vuosi siihen meni, että opimme rajoittamaan omaa ja lasten innostusta ja tyytymään lomareissuilla muutamaan oikein kivaan leluun. 

Vähitellen taidamme kulutuskäyttäytymisessämme olla palaamassa lähemmäs Jamaikan alkuaikoja ja sitä oivallusta, että elämässä ei tarvitse niin kovin paljon tavaraa ollakseen onnellinen. Mutta emme me miksikään minimalisteiksi sentään ole ruvenneet. Pidämme kauniista ja mielenkiintoisista esineistä ja vähän kerrallaan niitä kannamme taloon edelleen. Cosimo toi lauantaina työmatkalta pohjoisesta Belizestä kaksi jaguaaripuuveistosta, jotka hän oli ostanut eräästä EU-projektista. Jokin näissä jaguaareissa vetoaa minuun ja sopii tähän meidän sekamelskaamme, jossa Mikon koulutyöt, eurooppalainen taide, ja Belizestä, Guatemalasta, Meksikosta ja kauempaa hankitut koriste-esineet kaikki yhdessä toimivat leppoisan elämämme lavasteina.



6 kommenttia:

  1. Ajan kanssa sita oppii …. Alaska on vahan samanlainen verrattuna Lower 48:iin. Kaikkia ruokatarveikkita ei saa, ravintoloiden laatu on niin ja nain….. ja iso osa online firmoista ei toimita Alaskaan, tai toimituskustannukset ovat tahtitieteelliset.
    Me ensimmaisina parina vuotena ostettiin paljon special juttuja L48:sta, mutta Alaskan komennuksen loppua kohden ollaan alettu "tyytymaan" siihen, mita on saatavilla. Tai sitten alitajuisesti tiedetaan, etta kohta ollaan takaisin L48:ssa :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, että Alaska on niin oma todellisuutensa. Osavaltio kiehtoo minua todella, toivottavasti päästään sinne joskus vielä kyläilemään.

      Mekin olemme aika lailla oppineet tyytymään näihin paikallisiin valikoimiin. On jotenkin helpompaa elää näin sen sijaan, että koko ajan haikailisi jotain muuta tai enemmän. Innolla nautimme Euroopassa paikallisista herkuista, mutta emme niitä täällä jatkuvasti ikävöi vaan pyrimme Belizessä puolestaan herkuttelemaan paikallisilla herkuilla kuten mahtavanhyvillä tuoreilla eksoottisilla hedelmillä.

      Poista
  2. Niin monta kohtaa tuntui olevan kuin suoraan omista tuntemuksistani, en osaa edes erotella nain jo puoliunessa. Asun suuressa maassa ja suht suuressa kaupungissa, mutta samalla voimakkaasti suojellussa ja valilla melkein sekasortoisessa taloudessa. Nain ollen ei voi luottaa valikoimaan ja suunnitelmiinsa. Yritan olla hikeentymatta turhia, mutta vanupuikko- ja roll-on-deodoranttipulasta hermostuin :)

    Kulutuskeskeisyytta on taallakin, mutta eri tavalla ja omalla kohdallani ei lainkaan voisi sanoa. Minua lahes pelottaa mahdollinen muutto joskus esim. Eurooppaan, jossa on yllin kyllin kaikkea ja viela saavutettavaan hintaan. Itsestahan suurin osa on kiinni, mutta ei kay ympariston vaikutusta kieltaminen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on rajoittuneeseen valikoimaan osasyynä myös tuo suojeltu talous. Roll-on deodorantteja maahan onneksi sentään saa tuoda ja niistä ei ole meillä tainnut toistaiseksi olla pulaa! En muista milloin olisin viimeksi turhautunut täällä kaupassa. Kaikkeen tottuu ja toisaalta meiltä ei ehkä tosiaan ole vielä koskaan pitempään puuttunut mitään hyvin keskeistä ruoka-ainetta tai kulutustavaraa.

      Ympäristö todellakin vaikuttaa omaan käyttäytymiseen ja suhteeseen niin rahaan kuin kulutukseenkin. Toivon, että nämä Jamaikan ja Belizen opit jäävät meihin elämään. Olimme kyllä alunperinkin Euroopassa asuessamme suhteellisen vaatimattomia emmekä ihan kaiken materian perässä sentään juosseet. Samat halkeilleet lautaset ovat kulkeneet sieltä asti mukana läpi eri maiden :)

      Jään mietiskelemään, että missäköhän kaukana sinä asutkaan!

      Poista
    2. Luulin esitelleeni itseni, pahoittelut! Seuraan sen verran monia ulkosuomalaisblogeja, että olen täällä unohtanut. Asun Argentiinassa, en sen kauempana. Tilanteet ruoan suhteen muuttuvat nopeasti ja tällä hetkellä on meneillään vehnäjauhopula tai enemmänkin jemmaus. Ei haittaa minua, koska se ei juuri omaan arkeeni vaikuta, mutta paikallisten ruokavaliolle varmaan tylsää. Tämä blogi tulee muuten monesti mieleen, kun löydän hyviä uusia gluteenittomia reseptejä muuten vain :)

      Poista
    3. Eipä mitään, oli ihan hauska ajatusleikki yrittää arvata missä asut! Ja voi olla, että olet sen tullut sanoneeksi jo aikaisemminkin, mutta on minulta hötöpäältä vain mennyt ohi.

      Mies korjaa, ettei meillä olekaan täällä suojeltua taloutta... On vaan niin, että jotkut tuotteet ovat omavaraisesti tuotettuina niin halpoja, ettei kukaan niitä sitten ulkopuolelta viitsi tänne tuodakaan kalliimpaan hintaan. Kun omat tuotteet loppuvat kesken, niin sitten ollaan yksinkertaisesti ilman. Meiltä oli maasta sokeri pitempään viime vuonna lopussa. Belizehän tuottaa sokeria kyllä ihan yli oman tarpeen tavallisissa oloissa, mutta oli tainnut olla huono sokerivuosi tai jotenkin muuten sokeri pääsi loppumaan. Sitä sai sitten ostaa vain vähän kerrallaan jos sokeria löytyi yleensä ollenkaan. Se ei siinä vaiheessa niin elämääni vaikuttanut kun elimme vielä aikaa ennen keliakiadiagnoosia eikä minun täytynyt vähän väliä olla leipomassa gluteenittomia herkkuja. Nyt olisi hankalampaa jos pitäisi useamman viikon ajan pärjätä ihan ilman sokeria. Banaanileipäkin sitä kuitenkin vähän kaipaa (huomasin kun vahingossa kerran tein banaanileivän ilman sokeria).

      Laitahan vinkkejä jos osuu hyviä gluteenittomia reseptejä kohdalle! Aina välillä rohkaistun koittamaan uusia juttuja. Eilen tein ensimmäistä kertaa ylijääneestä perunamuussista ihania gluteenittomia rieskoja, jotka eivät tietenkään maistuneet pienelle keliaakikolle... Joku päivä vielä onnistun tekemään hänellekin maistuvaa leipää. Siihen asti pääsen sentään itse nauttimaan omasta mielestäni ihan herkullisista kokeiluista :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!