keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kahden kulttuurin liitto

Vaikka mieheni ja minä olemme kotoisin vastakkaisilta puolilta Eurooppaa ja eläneet monessa mielessä ihan erilaista elämää läpi lapsuuden, nuoruuden ja varhaisaikuisuuden, on meillä silti yllättävän paljon yhteistäkin. Meillä on hyvin samanlainen näkemys esimerkiksi yhteiskunnasta, politiikasta, ihmis- ja eläintenoikeuksista. Me molemmat arvostamme muissa ihmisissä vaatimattomuutta ja toisten huomioonottamista. Olemme kasvaneet kodeissa joissa kirjahyllyt täyttävät melkein jokaisen seinämetrin; missä aina on tilaa uusille kirjoille, vaikka hyllyt näyttäisivätkin jo olevan viimeistä senttiä myöten täynnä. 

Mutta olemme me yhtäläisyyksistämme huolimatta kuitenkin selvästi kahdesta eri kulttuurista kotoisin. 

Suomalainen suorapuheisuus ja italialainen la bella figura - pyrkimys olla ja esittää kaikki aina kauniisti ja parhain päin - eivät aina ole ihan helppo yhdistelmä. Cosimo ei tosin onneksi koreile sen enempää ulkoisesti kuin puheissaankaan ja osaa itse asiassa puhua hyvinkin suoraan, mutta ajoittain silti tulee vastaan tilanteita, joissa erilaiset kulttuurimme törmäävät. Esimerkiksi siinä miten suomalaisen sanomana "katsotaan" tarkoittaa, että asia on tosiaankin harkinnan alla, kun italialaisen sanomana "katsotaan" puolestaan tarkoittaa ennemminkin "ei" kuin "ehkäpä". Italialaisittain on liian jyrkkää sanoa suoraan "ei", joten kieltäytyminen on mieluusti esitettävä pehmeämmän harkinnan muodossa. Cosimo saattaa myös sanoa, että hoitaa jonkun asian "nyt" mutta tarkoittaa itse asiassa, että on aikeissa ottaa asian hoitaakseen aikaisintaan noin viiden minuutin kuluttua. Cosimo saapuu kyllä aina ajallaan sovittuihin tapaamisiin ja meillä on sinänsä onneksi hyvin samanlainen aikakäsitys. Jostain syystä vain "nyt" ei tarkoita hänelle yhtä lailla tätä hetkeä kuin minulle. Meni pitkä aika ennen kuin ymmärsin ettemme Cosimo ja minä yksinkertaisesti aina käytä samoja sanoja samalla tapaa. 

Kielenkäytöstä puheenollen, olen huomannut, että italialaisten muunmaalaiset puolisot päätyvät usein ennen pitkää käyttämään italiaa kotikielenään, vaikka pari alunperin olisikin kommunikoinut jollain muulla yhteisellä kielellä. Suomalaiset puolestaan tuntuvat useinkin suosiolla kääntävän elämänsä puolison kielelle. Italia on kaunis ja mielenkiintoinen kieli jota mieluusti itsekin osaisin paremmin. Mutta vaikka oppisin italiaa oikein hyvinkin, en silti olisi valmis vaihtamaan yhteistä kieltämme englannista italiaan. Tuntuu jotenkin reilummalta käyttää kieltä, joka ei ole kummankaan äidinkieli. Suomi on hankala kieli, enkä odota kenenkään sitä oppivan, mutta tasa-arvon nimissä en itsekään halua itsestäänselvästi omaksua italian kieltä ja alkaa sitä käyttää aktiivisesti arjessa. Onneksi Cosimokaan ei ole omalta osaltaan koskaan edellyttänyt tai odottanut, että oppisin italiaa ja alkaisin sillä hänen kanssaan kommunikoida. 

Niin kielissä kuin ruuassakin, italialaiset suosivat usein omaansa yli muiden. Miten monesti olemmekaan nähneet italialaisia lomailemassa vierailla mailla kaukana kotoa, etsimässä epätoivoisina italialaista ravintolaa, vaikka tarjolla olisi mitä parhaimpia paikallisia herkkuja. Eivätkä he tietenkään hae mitä tahansa italialaista ravintolaa, vaan ravintolaa jossa italialaisen ruuan valmistaminen hallitaan kaikin puolin. Vaikka italialainen ruoka on näennäisen helppoa valmistaa, itse asiassa italialainen ruuanlaitto on sääntöjä täynnä. Ei liikaa valkosipulia, pasta tarkalleen al dente, ei koskaan juustoraastetta kalapastan päälle. Ruoka tulee valmistaa parhaista mahdollisista raaka-aineista ja on todellakin väliä sillä mitä pastaa tai tomaattimurskaa ruuanlaitossa käyttää. Jokaiselle pastakastikkeelle on oma pastatyyppinsä eikä pastatyyppejä siis turhaan ole niin monenlaisia.

Ruoka on Italiassa sekä nautinto että vakava asia, josta keskustelemiseen voi käyttää tuntikaupalla. Muistan ikuisesti miten anoppi kerran kyseli huolestuneena, että aionhan tehdä pastakastikkeen pohjaksi kunnollisen soffritton kun kiireessä aloin valmistaa pikaista tarjottavaa nälkäisille suille. Soffritto on monien italialaisten ruokien pohja: sipulia, porkkanaa ja selleriä kuullotettuna oliiviöljyssä. Turhaan anoppi epäili minua; ei tulisi mieleenikään tarjota italialaiselle pastakastiketta ilman asiaankuuluvia raaka-aineita ja valmistusvaiheita. Tilanne on joka tapauksessa mielestäni hyvä esimerkki siitä miten järkyttävä voi italialaiselle olla ajatus epäpätevästä ateriasta, oli sitten kuinka kiire tai nälkä hyvänsä.

Tässä yhteydessä on myönnettävä, että vaikka lapsemme osaavat arvostaa hyvää pastaa, leipää ja muita italialaisen keittiön aarteita, olen opettanut heidät syömään myös raadollisemmin: esimerkiksi pastaa raastetun juuston ja ketsupin kanssa. Se on minun vaatimaton pilke silmäkulmassa tehty vastaiskuni italialaisen keittiön säännöille. Tunnen tarvetta opettaa lapsillemme myös suomalaisemman suhtautumisen ruokaan ja ruokailuun; ruokaa ei ole pakko aina ottaa niin vakavasti. On mielestäni hyvä osata reippaasti syödä erilaisia ruokia, niin sushia ja simpukoita kuin myös niitä vähän proosallisempia aterioita. Onneksi Cosimo on italialaiseksi hyvin joustava ruuan ja ruokailun suhteen eikä siis joudu epätoivon valtaan jos kaapista ei löydykään kastikkeelle sopivanmallista pastaa tai joku epähuomiossa raastaa juustoa kalapastan päälle. Hän osaa myös arvostaa muitten maiden ruokia ja on esimerkiksi tykästynyt moniin suomalaisiin herkkuihin kuten leipäjuustoon ja karjalanpiirakkoihin. Ketsuppia hän kyllä inhoaa.

Italialaisen puolison kanssa samassa paketissa italialaisen kulttuurin kanssa tulee totta tosiaan myös italialainen anoppi. Kaikkihan tietävät italialaiset mammat, jotka eivät koskaan suostu ihan kokonaan päästämään irti varsinkaan poikalapsistaan? Erikoista Italian mammoissa on minun näkökulmastani se kuinka huoletta monet heistä jättävät pieniä lapsiaan isovanhempien hoitoon päivä- ja viikkokausiksikin, mutta kuinka he sitten toisaalta haluavat mieluusti pitää aikuiset lapsensa lähellään ja pyrkivät aktiivisesti ohjailemaan heidän elämäänsä. Se on mielestäni nurinkurista. Minä itse pyrin olemaan lasteni kanssa nyt kun he ovat pieniä ja yritän samaan aikaan koko ajan vähitellen opetella päästämään heistä irti, jotta osaisin ja voisin sitten heidän aikuistuttuaan vetäytyä taka-alalle ja antaa lasten elää omaa elämäänsä omilla ehdoillaan. Liekö tämä sitten suomalaisuutta vai jotain perhekohtaisempaa? Tässäkin suhteessa Cosimo on joka tapauksessa onneksi moderni italialainen mies: hän on tehnyt terveen pesäeron äitiinsä eikä anopilla ole siis elämässämme määrättömän suurta roolia. Hyvin perinteisen italialaisen miehen kanssa en varmaan pärjäisikään, eikä perinteinen italialainen mies toisaalta arvatenkaan minun kanssani. Suomalaiset naiset, minä mukaanlukien, eivät taida olla niitä maailman kaikkein helpoimpia puolisoita. 

14 kommenttia:

  1. Todella hyvä ja mielenkiintoinen teksti! Kiitos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Gimme itsellesi kivasta palautteesta!

      Poista
  2. Paljon tuttua asiaa minullekin!

    Itsekin olen siinä mielessä onnekas, että olen sattunut naimaan vähemmän perinteisen intialaisen miehen. Intiassa äiti on pojalle se nainen numero yksi läpi elämän, mutta onneksi minunkin mieheni on tehnyt terveen pesäeron äitiinsä ja itse asiassa panee usein äitinsä ruotuunkin. ;-) Ehkä me suomalaiset naiset vaalimme omaa itsenäisyyttämme ja päätösvaltaamme vähän liikaakin, ja se tekee meidät vähemmän helpoiksi puolisoiksi? Itse ainakin olen hyvin allerginen kaikenlaiselle käskyttämiselle.

    On joskus vaikeaa tasapainoilla sekä kahden kulttuurin että kahden erilaisen persoonan aiheuttamien erojen viidakossa. Toisaalta mekin olemme ukkelin kanssa monessa asiassa myös hyvin samanlaisia, mikä helpottaa kanssakäymistä huomattavasti. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monikulttuurisissa liitoissa usein tai ainakin parhaimmillaan yhteen osuvatkin ehkä ihmiset, joilla on kulttuurieroista huolimatta kuitenkin paljon yhteistä. Ihan kaikkein perinteisimpiä oman kulttuurinsa arvoja ja tapoja kunnioittavat eivät ehkä myöskään hakeudu niin helposti muunmaalaisten seuraan tai ainakaan päädy heidän kanssaan yhteen ja naimisiin?

      Suomalaiset naiset tosiaan varmasti vaalivat itsenäisyyttään ja päätösvaltaansa ihan erityisesti. Suomessa ja suomalaisilla oletus todellisesta tasa-arvosta puolisoiden välillä on myös ihan erilainen kuin monessa muussa maassa. Me emme helposti ala toisen paitoja silittämään vaan odotamme, että kaikki hoitavat homman itse - kuulostaa pieneltä jutulta mutta monissa kulttuureissa vaimon rooli on kuitenkin edelleen tehdä miehensä puolesta ja avuksi paljonkin.

      Tuo suhde miehen äitiin on sellainen asia, jonka kanssa minulla itselläni on ollut ehkä tässä monikulttuurisessa kuviossa eniten tekemistä. Kesti minulta tosiaan kauan ymmärtää, että italialaisittain ei välttämättä sanota kaikkea suoraan mutta vähäeleisestikin voi antaa ymmärtää paljon, ja että samat sanat eivät tosiaan aina tarkoita samoja asioita. Olen vähitellen alkanut ymmärtää, että minun tapani tiukasti ja suorapuheisesti vasta-argumenteilla hiljentää toinen jos en halua kuulla mitä hänellä on sanottavana ei välttämättä ole se paras tapa vastata anopin yrityksiin osallistua elämäämme. Mies pyrkii suhtautumaan asiallisesti äitinsä neuvoihin ja on ottavinaan niistä onkeensa mutta tekee aina kuitenkin mitä itse haluaa. Omalla erikoisella tavallaan kaikki osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulokseen.

      Poista
  3. Me puhuimme alkuun englantia, miehen ehdotuksesta. Hänen perusteensa oli sama kuin sinulla: on reilumpaa puhua molemmille vierasta kieltä, kuin että toinen saisi puhua äidinkieltään. Puolisen vuotta meni niin, mutta sitten kerran matkalla hänen vanhempiensa luokse ehdotin, että vaihtaisimme ranskaan, jotta pääsisin sitä vähän virkistämään ennen kuin tapaisin hänen vanhempansa. Ja ranskaan se sitten jäi. ;) Kielipoliisi minussa kärsi englannin kanssa siitäkin, että aloimme puhua vähän sekasotkuista englantia, jossa oli vaikutteita molempien äidinkielistä. ;) Pakko silti tarkentaa, että hän kyllä puhuu huomattavasti parempaa englantia kuin keskivertoranskalainen, kun on asunut Usassa ja englanti on ollut hänen työkielensä viimeisen vuosikymmenen ajan.

    En tunne, että se, että puhumme toisen äidinkieltä, vinouttaisi jotenkin suhdetta. Tosin soisin kyllä, että hän joskus opiskelisi suomea... ;)

    Minäkään en muuten varmaan voisi seurustella keskivertoranskalaisen kanssa. Tämä yksilö on asunut vuosia Pohjoismaissa, ja muutenkin nähnyt maailmaa vähän kotiympyröitä enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Riippuu varmasti siitä miten hyvin toisen kieltä osaa alunperin vinouttaako kielen omaksuminen yhteiseksi suhdetta vai ei. Cosimo on erinomaisen hyvä ilmaisemaan itseään halutessaan ja erityisen hyvä argumentoimaan ja puhumaan tietysti juuri äidinkielellään. Vaikka ymmärrän italiaa verrattain hyvin, minä en osaa sitä puhua juuri ollenkaan. En halua opetella puhumaan italiaa vain anopin mieleksi tai joutuakseni toisaalta Cosimon kanssa jokaisessa riidassa alakynteen kun paremman argumentointitaidon lisäksi hänellä olisi vielä kielitaitokin hallussaan :) Minulla olisi italiassa paljon oppimista joten se, että vaihtaisimme kieltä tuntuisi monessakin mielessä epätasa-arvoiselta. Cosimo ei osaa suomea sitäkään vähää mitä minä italiaa, mutta tulisi kyllä varmasti italiantunneilla mieleeni muutamankin kerran, että miksei hän opettelisi toisaalta suomea...

      Minulle englanti on lähes suomentasoinen kieli, se on ollut aikoinaan intohimoni ja sittemmin olen opiskellut kahden tutkinnon verran englanniksi ja käyttänyt englantia myös työkielenä enemmän kuin mitään muuta kieltä. Cosimolla englanti ei ole yhtä vahva kuin minulle (hän puhuu itse asiassa ranskaa englantia huomattavasti paremmin), mutta riittävän vahva kuitenkin, että hän voi rennosti tehdä sillä töitä ja myös kinata kanssani ilman suurempia kielellisiä haasteita :)

      Poista
  4. Mielenkiintoinen teksti. Koin jonkinlaisen "heureka"-momentin tuossa "katsotaan" sanan kohdalla. Käytän sitä aika usein, mutta argentiinalainen (italialaista verta omaava) poikaystäväni tosiaan varmasti suhtautuu siihen italialaisittain ja yleensä huvittuneena. En olekaan tullut ajatelleeksi, että hän ei ehkä ymmärrä, että oikeasti meinaan harkita asiaa myöhemmin. :)

    Meillä kotikieli on espanja, vaikka se voisi yhtä hyvin olla englanti. Espanjaksi se on jäänyt, enkä onneksi koe olevani alakynnessä missään tilanteessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo "katsotaan" oli minullekin iso asia oivaltaa. Sen ymmärtämisen myötä olen tajunnut muitakin meidän kommunikaatiomme eroja ja yhtäläisyyksiä.

      Poista
  5. Kuulostaa todella tutulta näin ranskalais-suomalaisesta näkökulmasta. :) Meillähän kotikieli on ranska, kun siellä ja sillä kielellä ollaan aikoinaan tutustuttu, mutta välillä (ainakin riidellessä ;) ) se on tosi raivostuttavaa, että toinen voi ilmaista itseään äidinkielellään ja mä en millään saa kaikkia nyansseja ulos - ja aina kompastun siihen koodistoon mitä voi sanoa ja miten. Olisikohan paras vaihtoehto jos molemmat voisivat puhua äidinkieltään, jota toinen ymmärtäisi riittävän hyvin? Ruokapöydässähän meillä on nykyään lähes se tilanne kun lapset osallistuu keskusteluun, sitten jos ruvetaan puhumaan Syyrian tilanteesta niin pitää vaihtaa ranskaksi.

    Mun onni on eteläranskalainen anoppi, joka on osannut päästää irti esikoispojastaan - sen lisäksi että on muutenkin mukava ihminen. Mutta kyllä mä välillä mietin, että mä en taida olla ihan unelmaminiä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sillä on tosiaan väliä, millä kielellä on alunperin aloitettu puhumaan ja seurustelemaan. Vaikka miten osaisinkin jotain Cosimon muista kielistä - tai hän minun - niin tuntuisi, että jollain tavalla koko meidän välinen dynamiikka muuttuisi kielen vaihtamisen myötä. Oman persoonallisuuden eri puolet tulevat kuitenkin ainakin minulla esiin vähän eri tavoin eri kielillä.

      Meillä näitä kielikuvioita sekoittaa sekin, että lapset käyttävät keskenään englantia ja Matilda puhuu oikeastaan vain englantia toistaiseksi (vastaa siis englanniksi takaisin mun suomeeni ja Cosimon italiaan). Englanti on siis noussut meillä entistäkin keskeisemmäksi kieleksi, kun se on lisäksi vielä Mikonkin vahvin kieli, vaikka Miko kyllä puhuu suomeakin hyvin ja italiaakin periaatteessa ihan kiitettävästi. Yritämme puhua tiukasti omia kieliämme lasten kanssa mutta kyllä ruokapöytäkeskustelut taitavat meillä olla tätä nykyä aika lailla englanniksi.

      Mä en taatusti myöskään ole mikään unelmaminiä... Suhteessa anoppiin kulttuurierot tuntuvat huomattavasti enemmän kuin suhteessa Cosimoon.

      Poista
  6. Olipa hieno kirjoitus! Meilla on kotikielena Turkki, ajattelisin etta jos asuisimme Suomessa se olisi suomi, mieheni tosin haluaisi etta puhuisimme useammin englantia silla hanella englanninkieli alkaa unohtua kun puhumme vain turkkia, itse taas olen halunnut nimenomaan puhua turkkia, jotta tama kieli vahvistuisi minulla.

    Me olemme paasseet anopin kanssa jonkinlaiseen tasapainoon, emme nae kovin usein eika han ole osana arkeamme neuvoineen, onneksi mies on muuttanut nuorena kotoa pois ja tehnyt selkean pesaeron jo ennen minua, en kestaisi alkuunkaan turkkilaista tyylia, jossa perhe on osana jokapaivaista elamaa. Mieheni sanoi vastikaan etta useamman turkkilaisen tulisi menna naimisiin ulkomaalaisen kanssa, juurikin siita syysta etta usein ulkomaalainen puoliso on itsenainen ja liitto on tasavertainen, toisaalta meillakin on niin ettei meista kumpikaan edusta ainakaan mitaan kulttuuriensa stereotypiaa ja ajattelemme meille tarkeista asioista samoin.

    Tuo on muuten totta etta olen itsekin vasta havahtunut siihen, etta mieheni osaa kasitella anoppia juuri samoin, ei arahtele ja ole suoraan vastahankaan vaikka toimiikin kuten tahtoo, minulla on paha tapa taas puhua suuni heti puhtaaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä onkin varmasti tasapainottelemista, kun asuu neuvomiseen ja osallistumiseen taipuvaisen anopin kanssa samassa maassa tai suorastaan samassa kaupungissakin. En tiedä miten meillä sujuisi - nythän olemme suurimman osan aikaa niin pitkän matkan päässä, että ihan itsestäänselvästikin tietysti elämme aika itsenäistä arkea.

      En usko, että tulen koskaan ihan ymmärtämään sitä verbaalista tanssia mihin italialaiset parhaimmillaan lähtevät kun yrittävät lähestyä jotain vaikeampaa asiaa. Stereotypia italialaisista jotka huutamalla ja käsiään vispaamalla puhdistavat ilmaa välillään ei tunnu pätevän ainakaan Pohjois-Italiassa: minusta tuntuu, että monista vaikeista asioista ei siellä puhuta, tai jos puhutaan niin puhutaan vähän asian ohi ja pahimmat erimielisyydet käsitellään usein ihan vain omien päiden sisällä. Minun tyyliini kuuluu enemminkin nostaa kissa pöydälle jo ennen kuin mitään todellista erimielisyyttä on edes päässyt syntymään ja epäilen, että ikinä opin jättämään asioita sikseen. Yleisen viihtyvyyden kannalta on tietysti hyvä osata antaa olla, mutta kaikkien ihmisten kanssa ja kaikkien asioiden suhteen se ei tunnu minusta siltä kaikkein terveimmältä vaihtoehdolta.

      Poista
  7. Moikka!

    Osuin blogiisi sattumalta viime viikolla ja olen nyt lukenut sitä alusta asti järjestyksessä. Tämä merkintä herätti kommentointihaluni, vaikka onkin jo vanha.

    Olen itse suhteessa puolalaisen miehen kanssa, joka puhuu ihan mukiinmenevää suomea, mutta yhteiseksi kieleksi on muodostunut saksa, sillä tapasimme Saksassa asuessamme. Minä en puhu puolaa paljoakaan. Nyt olen raskaana ja lapsen kieliasiat pyörivät mielessä aika paljon.

    Tuntuuko sinusta ikinä siltä, tai onko tuntunut, että sinä jäät tavallaan ulkopuolelle, kun Cosimo ja lapset puhuvat keskenään italiaa? Vai oletko oppinut ymmärtämään italiaa siinä arjen ohessa jossain määrin? Kun ajattelen oman lapseni elämää, niin tuntuu hassulta ajatella, että en ymmärtäisi, mitä hän puhuu isänsä kanssa.

    Olen alkanut vähän preppailla puolaa itsekseni ja sanavarasto on kasvanut siinä määrin, että nyt saisin kahvilassa ehkä teen ja pullan lisäksi pöytääni myös jotain suolaista purtavaa, mutta siis todella kaukana mistään vähääkään käyttökelpoisesta kielitaidosta.

    Tähän asti minua ei ole vaivannut tippaakaan se, etten ymmärrä miehen sukulaisten keskusteluja, mutta oma lapsi tuntuu tuovan asian lähemmäksi. Sitä en epäile tippaakaan, etteikö lapsemme oppisi ihan näppärästi kolmikieliseksi ja ettenkö minä ymmärtäisi lapseni puhetta niissäkin vaiheissa, kun kielet menevät ristiin, vaikka en puolaa osaakaan. Se kyllä mietityttää, alkaako puola tuntua minun näkökulmastani jonkinlaiselta "salakieleltä".

    Kiitos loistavasta blogista! Odotan innolla, että pääsen näin virtuaalisesti muuttamaan kanssanne Sudaniin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Kaisa! Tosi kiva, että löysit perille ja viihdyt lukemassa.

      Minä en alkuun osannut italiaa juuri ollenkaan enkä myöskään juurikaan edes välittänyt, että keskustelut Italiassa menivät ohi - oli joskus suorastaan rentouttavaa kun ei tarvinnut yrittääkään osallistua yleiseen keskusteluun. Lasten myötä opin kielen kuitenkin kuin huomaamatta. En osaa italiaa edelleenkään juurikaan puhua mutta ymmärrän tätä nykyä kyllä kaiken mitä mies puhuu lasten kanssa. Luulen, että sinunkin kohdallasi kielitaito kehittyy lapsen myötä ihan itsestään riittävälle tasolle, samalla kun lapsi itse omaksuu kieltä. Puhuahan ei tarvitsekaan osata, että pysyy jutussa mukana - passiivinen kielitaito riittää.

      Mutta kyllä näissä kielijutuissa riittää pähkäilemistä! Olen kieliasioista kirjoittanut blogissa enemmänkin, viimeksi ihan joku viikko sitten. Minulle suurin haaste kielikuviossamme tällä hetkellä on ehkä se, että jos puhun lasten kanssa suomea mies ei ymmärrä mitä sanon. Joskus toivoisin hänen kuulevan kuinka briljantisti hoidin lasten välisen riidan ja toisinaan taas haluaisin välttää antamasta kahta ristiriitaista ohjetta kahdella eri kielellä... Cosimohan ei ymmärrä suomea juuri ollenkaan. Mutta toisaalta elämäämme ei kuitenkaan oikeastaan juurikaan vaikuta tai häiritse tämä kielten sekamelska - se on vain yksi yksityiskohta. Ja niin se varmasti teilläkin asettuu normaaliksi osaksi elämää kun alkuun pääsette.

      Paljon onnea odotukseen ja elämään uuden perheenjäsenen kanssa! Ja kiitos kommentista. Toivottavasti intoudut kommentoimaan toistekin, vanhempia tai uudempia juttuja.

      Poista

Kiitos kommentistasi!