keskiviikko 25. syyskuuta 2013

Kotiopetusta

Mikon koulu alkoi Belizessä jo monta viikkoa sitten. Mikolta jää tänä syksynä väliin monta kouluviikkoa. Jotta Miko ei jäisi pahasti luokkakavereistaan jälkeen minä olen viime viikkoina yrittänyt toimia Mikon opettajana. Tämä on ensimmäinen omakohtainen kosketukseni kotikouluun, vaikka tunnenkin kyllä muutaman äidin, jotka opettavat lapsiaan kotona.

Suomessa kotiopetus on kuulemma viime vuosien aikana lisääntynyt. Yhdysvalloissa kotiopetuksella on pitempikin historia. Muutamaa prosenttia amerikkalaisista lapsista opetetaan kotona. Tilastojen mukaan suurin motivaatio kotiopetukseen Yhdysvalloissa ovat uskonnolliset syyt ja suurin osa kotiopetuksessa olevista lapsista on valkoihoisia. Suomessakin taitaa uskonto olla usein enemmän tai vähemmän syynä kotiopetukseen.

Minua hämmentää se miten niinkin monet vanhemmat ympäri maailman tuntevat olevansa päteviä opettamaan lapsiaan. Minä olen jo muutamassa viikossa huomannut, ettei minulla itselläni ole riittäviä tietoja ja taitoja hommaan. Kahdesta yliopistotutkinnosta ei ole esikoululaisen opettamisessa minkäänlaista hyötyä koska tutkintoni eivät ole käsitelleet esiopetusta tai opettamista ylipäänsä. Kohtuullinen yleissivistyskään ei juuri viisivuotiaan opettamisessa ole avuksi. Pienen koululaisen tarpeet ja kysymykset vaativat ihan omanlaistaan osaamista.

Hauskojakin hetkiä on kotiopetukseen mahtunut. Piirsin Mikolle aakkoset; yhdessä mietimme mikä kuva sopisi minkäkin kirjaimen kanssa. Miko tiesi ehdottaa esimerkiksi seepraa ja tulivuorta. Miko opettelee tietysti aakkosia englanniksi koska hänen koulukielensä on englanti.

Olen paljon miettinyt kuluneiden viikkojen aikana sitä miten terveellistä pitemmän päälle on sekoittaa vanhemmuus ja opettajan rooli keskenään. Vanhemmat totta kai opettavat lapsiaan jatkuvasti niin omalla esimerkillään kuin ihan käytännön toimilla ja ohjeillakin. Mutta mitä sitten kun käytöstapojen ja muitten huomioonottamisen lisäksi vanhemman tehtävänä on opettaa lapsilleen myös äidinkieltä ja matematiikkaa, maantietoa ja biologiaa? Tuleeko vanhemmasta enemmän opettaja kuin vanhempi, vai onko mahdollista pitää nämä kaksi roolia selkeästi erossa toisistaan?

Mielestäni minun lasteni vanhempana kuuluu ennen kaikkea olla heidän tukenaan ja turvanaan. Minun tehtäväni on huonon koulupäivän jälkeen lohduttaa, että elämässä on muutakin kuin koulu ja oppiminen. Jos aakkoset ja numerot eivät asettuisikaan päässä oikeaan järjestykseen tai koulu muuten sujuisi, minun asiani on muistuttaa, että lapseni ovat ihania ja nokkelia vaikkeivat saisikaan opeista otetta. En oikein hahmota miten voisin samaan aikaan ohjata kotona lastemme oppimista ja toisaalta antaa heidän ymmärtää, että minun kannaltani on itse asiassa ihan samantekevää oppivatko he yhtään mitään; että pidän heistä ihan sellaisenaan enkä oikeastaan ollenkaan välitä heidän akateemisesta osaamisestaan suuntaan tai toiseen.

Jo tuon ristiriidan vuoksi jätän oikein mieluusti opettamisen muiden tehtäväksi. Mutta ei kotiopetus muutenkaan ole minun juttuni. Pidän tärkeänä sitä, että lapsemme oppivat tulemaan erilaisten ihmisten kanssa toimeen ja tutustuvat jo varhaisessa vaiheessa muihinkin kuin oman perheen arvoihin ja ajatusmaailmaan. Se onnistuu kätevästi kouluympäristössä, jossa lapset luonnollisella tavalla kohtaavat erilaisia ihmisiä ja erilaisia tapoja toimia ja ajatella. Tekee hyvää myös meille vanhemmille joutua jäsentämään ja selittämään lapsillemme omia ajatuksiamme ja perheemme tapoja suhteessa muitten ihmisten ja perheitten ajatuksiin ja tapoihin.

Minulle on kotiopetuksessa kuluneiden viikkojen aikana hankalaa ollut sekin, että en ole ollenkaan vakuuttunut sen tarpeellisuudesta tässä vaiheessa. Mikon koulusta saamani tehtävät ovat lähinnä aakkosten harjoittelua: äänteiden ja riimien kuuntelua ja aakkosten tunnistamista. Minun mielestäni viisivuotiaiden ei kuitenkaan vielä tarvitsisi aakkosia oikeastaan lainkaan tapailla muuten kuin ihan omista lähtökohdistaan.

Ja siihen olenkin nyt päätynyt muutaman viikon jälkeen, että aakkosia ja oppimista yleensä lähestytään toistaiseksi vain Mikon oman innostuksen ja kiinnostuksen mukaan. Koulun lähettämät paperit olen siis muutaman viikon opettamisen jälkeen jättänyt suosiolla keräämään hyllylle pölyä.

Vanhempieni autotallista löytyi laatikollinen muoviaakkosia joitten avulla itse opin omia aikojani lukemaan aikoinaan. Niillä saa Miko vapaasti leikkiä. Kolmiulotteiset kirjaimet tuntuvat itse asiassa paremmalta tavalta lähestyä aakkosia kuin kirjaimet paperilla. Muovikirjaimia voi käännellä ja katsoa, vertailla konkreettisesti toistensa kanssa. En mitenkään erityisesti kannusta Mikoa leikkimään kirjaimilla, mutta jos hän ne itse ottaa esille autan häntä kokoamaan kirjaimista sanoja. Kaikki lähtee Mikon omasta aloitteesta ja etenee leikin kautta eteenpäin.

Laatikollinen kirjaimia. Näitten samojen kirjaimien avulla opin itse aikoinaan lukemaan.


Kotiopetuksen sijaan meillä siis nämä seuraavat viikot opitaan mitä opitaan leikin ja ihan tavallisen olemisen kautta. Mietiskeltävää ja opittavaahan on viisivuotiaan päivä täynnä. Kellotauluun on Miko päässyt tutustumaan siinä määrin, että tietää missä viisarien pitää olla, että kannattaa edes kysyä minulta olisiko jo aika katsoa televisiota. Kalenteri on puolestaan tullut tutummaksi kun olemme siitä päivä kerrallaan ruksineet päiviä lasten isää takaisin odotellessa. Vuodenaikojen vaihtelusta on tullut viime viikkojen aikana kirjaimellisesti arkipäivää.

Kotiopettajan toimeni kesti lopulta parisen viikkoa. Hyvillä mielin olen palannut takaisin kokopäiväisen äidin rooliin, hommaan jonka tunnen puutteistani huolimatta hallitsevani huomattavasti opettamista paremmin.

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Enpä olisi osannut ajatella kotiopetusta tuolta kannalta, mutta kuulostaa loogiselta. Ihan totta, että opettajan ja vanhemman roolit ovat hyvin erilaiset ja molempia tarvitaan.

    Tuttuja muovikirjaimia, niitä oli meilläkin kotona laatikollinen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että muovikirjaimet on sullekin tutut! Vastaaviin en ole törmännyt nyt kaupoissa. Nykyään lapset taitaa oppia aakkoset joko koulussa tai sitten suoraan iPadistä :)

      Opettajat on tosiaan lapsille tärkeitä ja tarpeellisia ihmisiä. Varsinkin näille pienille tuntuu kehittyvän opettajiin parhaimmillaan niin hyvä ja lämmin suhde, että kotona saattaa välillä mennä äidin ja opettajan nimet lapsella sekaisin keskenään :) Se on mun mielestä vain hyvä asia, että lapsella on muitakin turvallisia ja tärkeitä auktoriteetteja kuin omat vanhemmat ja muut läheiset.

      Poista
  2. Minullakin taisi olla juuri tuollaiset aakkoset. Omia aikoja olen oppinut lukemaan myös minä. Omat lapseni ovat olleet kielellisesti lahjakkaita, mutta vanhempi oppi lukemaan joulun jälkeen ekaluokalla,nuoremmasta en tiedä, milloin oppii. Tulee siis jotenkin sellainen olo, että lapsen pitäisi oppia lukemaan varhain nykyisin ja vanhemman kohdalla odotin, eikö se jo opi, kun toiset osaavat ja hän on todella nykyisin luokkansa valioita kirjoittamisessa. Keskustelu on tärkeintä ja sanavaraston kartuttaminen. Kello ja kalenteri ovat tosiaan onneksi kiinnostavia monelle lapselle itsessään. Meillä ovat tykänneet omasta rannekellosta ja sitä kautta itsekseen oppineet kellon ja kalenterinkin tavallaan. Historia on kiinnostanut liiankin paljon lasten historiakirjojen kautta. Lasten historia-atlas tai joku sellainen on niin kiinnostava ja siellä todella ovat Hitlerit ja Stalinit tiettyinä aikakausina pieninä kuvina. Tai siirtomaa-asukkaat ja intiaanit. Ei silti, itsellekin tekee hyvää kerrata. Nyt taas muistaa, kuka keksi ukkosenjohdattimen.

    VastaaPoista
  3. Minullakin taisi olla juuri tuollaiset aakkoset. Omia aikoja olen oppinut lukemaan myös minä. Omat lapseni ovat olleet kielellisesti lahjakkaita, mutta vanhempi oppi lukemaan joulun jälkeen ekaluokalla,nuoremmasta en tiedä, milloin oppii. Tulee siis jotenkin sellainen olo, että lapsen pitäisi oppia lukemaan varhain nykyisin ja vanhemman kohdalla odotin, eikö se jo opi, kun toiset osaavat ja hän on todella nykyisin luokkansa valioita kirjoittamisessa. Keskustelu on tärkeintä ja sanavaraston kartuttaminen. Kello ja kalenteri ovat tosiaan onneksi kiinnostavia monelle lapselle itsessään. Meillä ovat tykänneet omasta rannekellosta ja sitä kautta itsekseen oppineet kellon ja kalenterinkin tavallaan. Historia on kiinnostanut liiankin paljon lasten historiakirjojen kautta. Lasten historia-atlas tai joku sellainen on niin kiinnostava ja siellä todella ovat Hitlerit ja Stalinit tiettyinä aikakausina pieninä kuvina. Tai siirtomaa-asukkaat ja intiaanit. Ei silti, itsellekin tekee hyvää kerrata. Nyt taas muistaa, kuka keksi ukkosenjohdattimen.

    VastaaPoista
  4. Minullakin taisi olla juuri tuollaiset aakkoset. Omia aikoja olen oppinut lukemaan myös minä. Omat lapseni ovat olleet kielellisesti lahjakkaita, mutta vanhempi oppi lukemaan joulun jälkeen ekaluokalla,nuoremmasta en tiedä, milloin oppii. Tulee siis jotenkin sellainen olo, että lapsen pitäisi oppia lukemaan varhain nykyisin ja vanhemman kohdalla odotin, eikö se jo opi, kun toiset osaavat ja hän on todella nykyisin luokkansa valioita kirjoittamisessa. Keskustelu on tärkeintä ja sanavaraston kartuttaminen. Kello ja kalenteri ovat tosiaan onneksi kiinnostavia monelle lapselle itsessään. Meillä ovat tykänneet omasta rannekellosta ja sitä kautta itsekseen oppineet kellon ja kalenterinkin tavallaan. Historia on kiinnostanut liiankin paljon lasten historiakirjojen kautta. Lasten historia-atlas tai joku sellainen on niin kiinnostava ja siellä todella ovat Hitlerit ja Stalinit tiettyinä aikakausina pieninä kuvina. Tai siirtomaa-asukkaat ja intiaanit. Ei silti, itsellekin tekee hyvää kerrata. Nyt taas muistaa, kuka keksi ukkosenjohdattimen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin lapset ovat innostuneita rannekelloista. Muutama halpa kello on heille ostettukin mutta ovat menneet turhan helposti rikki. Täytynee vielä hetken odottaa, että lapset oppivat vähän varovaisemmiksi. Siihen asti saavat tarkistaa ajan minun ranteestani.

      Tuntuu tosiaan, että nykyään olisi jotenkin kiire lapsilla oppia ja osata ja olla itsenäisiä. Yritän itse uida tuota virtaa vastaan. Ei aina ihan helppoa varsinkaan kun meillä tuo koulu alkaa niin varhain ja sen myötä kodin ulkopuolelta tulee odotuksia oppimisesta ja osaamisesta.

      Kunhan innostus oppimiseen on lapsista itsestään lähtöisin niin mikäpä siinä mutta silloin kun se tulee ulkoapäin, vanhemmilta tai koululta tai mistä vain, niin se mielestäni turhaan kuormittaa pieniä lapsia. Ihan tavallisessa elämässäkin on niin paljon hahmotettavaa ja opittavaa, että lukeminen on ihan toissijaista ainakin tällaisten suomalaisittain alle kouluikäisten kohdalla.

      Hauska että nuo aakkoset ovat tutut niin monille!

      Poista
  5. Sinulla on uusi kuva:) Näytätpä tyylikkäältä.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla! :) Miko innostui muutama päivä sitten harjaamaan mun hiuksia ja otin hänestä puhelimen kameralla kuvia kampaajanhommissa ja sitten muutaman ihan lopputuloksestakin. Hyvin tulivat hiukset pienen kampaajan käsissä harjatuiksi! Kiva hetki josta sain kivoja kuvia :)

      Poista
  6. Hei! Olen ollut tosi kiinnostunut kotiopetuksesta, mutta en sitä itse kokeillut. Minulla on sellainen käsitys, että kotona oppiminen on (yleensä) tosi erilaista kuin koulussa. Jos sitä yrittää hoitaa samaan tyyliin kuin koulussa, se ei onnistukaan kovin hyvin. Kotona voi tehdä just niin kuin sä olet tehnyt, eli opettaa lapsen omassa tahdissa. Sillä tavalla ne opettajan ja vanhemman roolit eivät mene sekaisin, kun lapset saavat paljon enemmän oppia sitä mikä kiinnostaa ja motivoi just heitä. Ja paljon oppimisesta tapahtuu ihan tavallisen elämän ja kodin askareiden lomassa, etenkin alemmilla luokilla. Toki kotiopetuksessa on monia koulukuntia, mutta tällaista se on niillä perheillä jotka minä tunnen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos kommentista!

      Pienten lasten kanssa arjen toimien ohessa oppiminen sujuukin, ja sitä varmasti tapahtuu kuin huomaamatta usemmissa kodeissa myös päiväkoti- ja kouluopetuksen ohella. Me olemme tosiaan päässeet kellon ja kalenterin hahmottamisen kanssa hyvään alkuun ilman sen kummempaa vaivaa ja se on mukavaa!

      Isompien lasten kanssa tulee kuitenkin ennen pitkää vastaan varmasti myös sellaisia asioita jotka eivät luontaisesti tule arjessa vastaan eivätkä välttämättä niin kovin kiinnosta lasta tai nuorta. Ilman opettajankoulutusta on vaikea tietää mitkä asiat voi suosiolla jättää käsittelemättä ja mitkä toisaalta ovat keskeisiä vaiheita vaikkapa lukemisen harjoittelussa. Onko tarpeellista jäädä jankkaamaan esimerkiksi riimeistä vai onko niillä oikeasti mitään väliä? Siinä vaiheessa kun lapsen tai nuoren täytyy alkaa oppia myös asioita jotka eivät aidosti häntä kiinnosta tai ovat muuten haastavia arvaan vanhemman ja opettajan roolin olevan viimeistäänkin hankalampia yhdistää.

      Olen myös tässä kuluneiden "kotikouluviikkojen" aikana tajunnut kuinka tärkeä meidän pojallemme on oma kouluyhteisö. Turvallisessa porukassa hän on saanut opetella itsenäisyyttä ja omien asioiden hoitamista. Ja vaikka pikkusisko onkin suuren osan ajasta mieluinen leikkikaveri, kaipaa viisivuotias jo selkeästi omia kavereitaan ja omia juttujaan.

      Voisin kuvitella miettiväni kotikouluvaihtoehtoa tosissani, jos lähikoulut olisivat tasoltaan hyvin kehnoja ja ennen kaikkea jos niissä olisi hyvin levoton tai turvaton tunnelma syystä tai toisesta. Onneksi olemme kuitenkin siinä tilanteessa, että lapset saavat Belizessä käydä kansainvälistä koulua, jossa korkeatasoinen opetus ja kansainvälisyys kohtaavat pienen kyläkoulun koon ja tunnelman. Koulu on niin pieni, että esimerkiksi systemaattinen kiusaaminen ei ole siellä mahdollista. Se on kokonsa ja ilmapiirinsä puolesta vähän kuin kodin tai perheen jatke. Jatkossakin lasten koulu tulee olemaan keskeinen asia kun mietimme mihin maahan seuraavaksi olisimme innostuneita ja valmiita muuttamaan. Täytyy vain toivoa, että kohdalle osuu myöhemminkin yhtä mahtavia kouluja. Uskon hyvän koulun päihittävän minut opettajana mennen tullen :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!