tiistai 17. syyskuuta 2013

Odotusta

Täällä odotellaan. Että ruska ottaisi valtaansa puut ja pensaat, että tuulenpuuskat vähitellen varistaisivat lehdet maahan. Odotellaan, että päivät kuluisivat, että lentokoneet kuljettaisivat maailman toiselta laidalta miehen tänne omiensa luokse. Tein lapsille kalenterin, josta joka ilta ruksaamme päivän pois, kunnes viimein on edessä vain yksi yö ennen lasten isän paluuta. Sitä iltaa odotetaan hartaasti. Ja samaan aikaan odotellaan kuinka suureksi vauva kasvaa, kuinka suureksi maha vielä ehtii, odotetaan syntyykö vauva ajallaan vai ajasta edellä tai jäljessä. 

Harmikseni en tunne oloani niin reippaaksi kuin aikaisemmissa raskauksissa. Tekisi mieli nauttia kunnolla kaikesta mitä ympäristöllä on tarjota: kauniista syksyisestä säästä, leikkipuistoista, kirjastojen lastenosastoista, reippaista kävelylenkeistä raikkaassa ilmassa. Mutta liikkuminen väsyttää ja pahimmillaan huimaakin. Aika paljon aikaa on siis viime päivinä ja viikkoina kulunut aika pienellä reviirillä, pienissä puuhissa. Kauppa- ja kirjastoreissuista kasvaa viikon kohokohtia. Neuvolakäynnit kahden viikon välein ovat suuria tapahtumia. Päiviäni rytmittävät ateriat, Mikon koulutöitten ohjaaminen ja illan piirretyt. Lapsilla on onneksi seuranaan myös isovanhemmat joilta riittää tällä hetkellä huomattavasti minua enemmän virtaa menemiseen ja tekemiseen.

Odottaminen - niin lapsen odottaminen kuin odottaminen noin yleensä - on omituinen tila, varsinkin yhdistettynä hiljaiseloon. Olen viime viikkoina täyttynyt odotuksesta enkä oikein saa kunnolla enää mistään muusta kiinni. Odotan Cosimoa takaisin ja vauvaa syntyväksi. Muilta osin ajatus kulkee verkalleen.

Minulla on sinänsä paljon mielessä; uutiset tarjoavat Suomessa tällä hetkellä paljonkin aihetta mietiskelyyn ja ärsyyntymiseenkin. Viime viikkoina on minun mieltäni kuohuttanut muun muassa hallituksen ehdotus kotihoidontuen ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden leikkauksista kuin myös kokoomusnuorten erikoinen tavoiteohjelmakin. Mutta en meinaa jaksaa kuitenkaan tosissani tai ajatuksella suhtautua tai ottaa kantaa oikein mihinkään. Kirjoitan Facebookiin tilapäivityksiä niin päivänpolttavista aiheista kuin arkipäiväisistä asioistakin mutta jätän ne julkaisematta. Luonnostelen erilaisia blogikirjoituksia mutta mikään ajatus ei oikein lähde vetämään kokonaiseksi tekstiksi asti. Aloitan kirjoittamaan kommentteja toisten blogeihin mutta jätän kommenttini melkein aina lähettämättä koska en oikein muista miksi jakaa ajatuksiani laajemmalle.

Kun meno ja ajatukset ovat näin hidastuneet, on ollut aikaa pysähtyä ihmettelemään ihan tavallisia asioita pitkästä aikaa. Ruisleipä ja mustikat maistuvat tässä tilassa erityisen hyviltä, ja ympäröivää luontoa tulee tarkkailtua tavallista tarkemmin samoin kuin lasten leikkejä ja ilmeitä. Toisaalta jään tällä hetkellä helposti kiinni myös ikäviin ajatuksiin turhan pitkäksi aikaa. Mutta tämä kuuluu kaikki kai asiaan. On hyväkin saada tilaisuus tässä vaiheessa hidastaa tahtia, rauhoittua ja tylsistyä, alkaa jo kaivata omaa vartaloa ja voimia takaisin. Vanhastaan muistelen, että kun vauva muutaman viikon hiljaiselon jälkeen vihdoin syntyy, ovat kiire ja hormonien ja väsymyksen aiheuttamat tunnemyrskyt jo suorastaan tervetulleita. On kuin mustavalkoiseen elokuvaan tulisi pitkästä aikaa taas väri. 

Sitä odotellessa.

3 kommenttia:

  1. Musta tuntuu että syksyllä kaikki jotenkin muutenkin hidastuu. Ja väsymystä on ilmassa täälläkin, mä oon järkeillyt sen syysväsymykseksi. Voisin vaan nukkua kokonaisen päivän. Tsemppiä loppuodotukseen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos muutkin tuntee itsensä vähän pysähtyneiksi :) Sitten mun hitaus ei ehkä niin pistäkään silmään kuin miltä tuntuu.

      Mahtavaa, että olet saanut postikortteja jo aikaiseksi! Ikkuna ihanaan Tukholmaan.

      Poista
  2. Ai sä löysit ne! Vähän vaiheessa on koko sivu vielä, siksi en oo mitään huudellut. :) Mutta joo, onhan siellä jo muutama!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!