tiistai 24. joulukuuta 2013

Jouluterveiset Belizestä

Joulupukki kävi Yhdysvaltain varasuurlähettilään residenssissä viime viikolla, kuunteli lasten joululahjatoiveita ja jakoi kaikille pienet lelupussukat.

Joulupukki saapui panssaroidulla autolla sireenit soiden ja henkivartijoiden saattamana ja lähti samalla seurueella juhlallisesti myös pois. Minä en itse ole joulupukista niin kovin innostunut, mutta oli hauska nähdä miten suurlähetystö oli nähnyt vaivaa järjestääkseen suurlähetystön lapsille ja heidän ystävilleen jouluyllätyksen. 

Joulupukki henkivartijoidensa kanssa.


Helteiset joulutoivotukset Belizestä!

Jääkaappi

Kuukausia sitten lupasin Leluteekin Emilialle kuvata ja kuvailla Belizen jääkaappimme sisältöä kunhan olisimme taas täällä kotosalla oman jääkaapin ulottuvilla. On ehkä vähän harhaanjohtavaa ruveta tähän hommaan jouluaatonaattona kun jääkaapissa on vähän tavallista enemmän ruokaa, mutta toisaalta ei tilanne nyt niin ratkaisevasti kuitenkaan normaalista poikkea, että antaa mennä.


Ihan ensiksi täytyy sanoa, että inhoan tätä jääkaappia. Se on pieni ja niin huonosti tehty, että ovi ei meinaa jaksaa pysyä saranoillaan. Heikkojen saranoiden vuoksi jääkaapinoveen ei voi laittaa mitään painavampia tölkkejä tai purnukoita. Tämä tekee pienestä jääkaapista sitäkin epäkäytännöllisemmän.

Jääkaapin ovessa säilytetään meillä siis mahdollisimman kevyitä ruoka-aineita, lähinnä kahvi- ja leipomistarpeita: cappuccinojauhetta ja pikakahvia kuin myös ihan tavallisia jauhettuja kahvinpuruja; pölysokeria ja valmista kuorrutusta, siirappia ja leivontasuklaata erilaisissa muodoissa. Mikään näistä ei tässä ilmankosteudessa ja lämmössä säily jääkaapin ulkopuolella.

Jääkaapin ovesta löytyy kahvin ja leipomistarpeiden lisäksi myös näemmä muun muassa tahinia.
Belmopanissa on tavallisesti aina yksi tai useampi kiinalainen ruokakauppa auki, oli sitten arki tai viikonloppu, ja koska täällä kylällä ei mikään ole juuri viittä minuuttia pidemmän ajomatkan päässä käymme aika huolettomasti ostoksilla; se mikä unohtuu yhtenä päivänä käydään hakemassa seuraavana. Joulupäivä ja tapaninpäivä ovat Belizessä kuitenkin virallisia pyhäpäiviä ja parin viime vuoden aikana poliisi on kiertänyt kylällä varmistamassa, että myös kiinalaiset ruokakaupat pyhittävät joulupäivät. Siksi meidänkin täytyi nyt yrittää ajatuksella varautua useamman pyhän varalta. 

Jääkaapista löytyy siis tällä hetkellä tavallista enemmän ruokaa. Kaapissa on muun muassa kokonainen kana, kananrintaa, jauhettua kananlihaa, porsaanlihasuikaleita, ja paistijauhelihaa. Onpa siellä muuten myös paketti ravunhäntiäkin. Syömme päivittäin lihaa tai kalaa jossain muodossa joten tuo määrä lihaa kuluu kyllä tässä seuraavien päivien aikana. Meille on myös tänään tulossa ystäviä illallisvieraiksi, eli lihaa menee tänään vähän enemmänkin.

Lihat ostetaan täällä tavallisesti pakastettuina ja ne on usein pakattu niin, että ne sulaessaan vuotavat nestettä pitkin jääkaappia. Meillä ei ole jääkaapissa erillistä laatikkoa lihalle ja siksi säilytän lihat jääkaapissa erinäisissä muoviastioissa. 

Jääkaapissa on tällä hetkellä aika tiivis tunnelma.
Maitoa meillä on jääkaapissa niin tavallista paikallista täysmaitoa kuin soija- tai mantelimaitoakin. Miko ei pidä tavallisesta maidosta vaan juo mieluummin noita vaihtoehtomaitoja joita täältä on onneksi aika hyvin saatavilla. 

Kananmunia ostamme tavallisesti aina kokonaisen levyllisen, eli kolmekymmentä kerralla. Meillä on kotona kokoelma munakennoja joihin siirrämme kananmunat etteivät ne veisi jääkaapissa ihan niin paljon tilaa. Kananmunia kuluu meillä päivittäin sellaisenaan munakkaisiin ja toisaalta myös leivontaan. Olen tällä viikolla leiponut taas kerran banaanimuffinsseja ja niitten lisäksi suklaaneliöitä (chocolate brownies) ja amerikkalaisia maapähkinävoisuklaakeksejä, niin sanottuja peanut butter blossoms. Nyt kun olen alkanut hallita gluteenittoman leipomisen paremmin, siitä on tullut suorastaan hauskaa.

Suomessa pääsin leikkeleiden makuun ja niitä on tullut nyt viime aikoina ostettua siitä huolimatta, että ne ovat täällä aika järkyttävän hintaisia. Lauantaina löysin Belize Citystä maksapasteijaakin. Se maistuu juuston kanssa hyvältä ruisnäkkileivän päällä. Näkkileipää sain tilattua Yhdysvalloista gluteenittomien ruokien mukana.

Gluteenia sisältävät ruuat säilytämme aika pitkälti jääkaapin pakastelokerossa Matildan ulottumattomissa. Jääkaapin pakastelokerosta löytyvät siis niin tavallinen paahtoleipä Mikon koululounaita varten kuin tavallinen pasta, murot ja ruisnäkkäritkin. 

Muropaketin takana ovat piilossa täysjyväpaahtoleivät.


Suuressa arkkupakastimessa säilytämme lihan lisäksi puolestaan niitä ruokia ja leivonnaisia joita teen varta vasten pakastettavaksi vastaisen varalle, samoin kuin gluteenitonta pastaa ja muita gluteenittomia valmisruokia. Arkkupakastimessa emme säilytä selvyyden vuoksi mitään gluteenia sisältävää. 

Arkkupakastin taitaa taas kaivata sulattamista.


Nyt alkaisi olla aika nousta sohvalta, avata jääkaappi tositarkoituksella ja ruveta valmistamaan illallista...

Olen iloinen, että jouluaatonaattonakin tuntuu edelleen näin leppoisalta ja rennolta. Lahjat ovat vielä tosin pitkälti vielä paketoimatta eli jonkinlaista stressiä voisi olla hyvä alkaa vähitellen kehittää, että tulisi sekin homma tehtyä ennen kuin on liian myöhäistä. 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Hallinnassa

Suhtautumiseni keliakiaan on muuttunut aika lailla sitten viime kesän. Gluteenittomuudesta on tullut arkipäiväinen asia, joka kyllä toki määrittää arkeamme jonkin verran, mutta ei enää oikeastaan ahdista tai sureta minua. 

Teki hyvää saada viettää useampi kuukausi Suomessa missä gluteenittomuus on varsin helppoa. Gluteenitonta ruokaa on suomalaisissa ruokakaupoissa tarjolla yllin kyllin. Ravintoloissa ja kahviloissa oli myös meidän kokemuksemme mukaan poikkeuksetta ainakin yksittäisiä gluteenittomia vaihtoehtoja. Voisi kuvitella, että olisi ollut vaikeaa palata suomalaisesta yltäkylläisyydestä Belizen todellisuuteen. Pelkäsinkin etukäteen, että olisi vaikeaa tottua taas näihin rajallisempiin valikoimiin, mutta itse asiassa paluu on siltäkin osin sujunut hyvin. Tieto siitä, että Suomessa voimme jatkossakin viettää rentoa gluteenitonta aikaa auttaa pitkälle. Ja toisaalta tiedän täällä kylällä nyt jo vanhastaan mistä löytyy mitäkin, mikä Matildalle maistuu ja mikä ei. Iloinen yllätys on myös ollut se, että Belmopanissakin on nykyään tarjolla jonkin verran gluteenittomia vaihtoehtoja jauhoista kekseihin. 

Matildan paino nousi Suomessa muutamassa viikossa vihdoin normaalin kolmevuotiaan tasolle kun gluteenittomia ruokia ja herkkuja oli helposti saatavilla. Ruokavalion toimiminen ja se, että lapsen vointi näkyvästi vihdoin parani vaikutti paljon minun suhtautumiseeni keliakiaan ja gluteenittomuuteen. Gluteenittomuudesta tuli haasteen sijaan toimiva apuväline.

Matilda itse alkoi syksyn aikana ymmärtää oman ruokavalionsa rajoitukset ja osa huolesta haihtui mielestäni koska tiedän hänen nyt myös itse jonkin verran pitävän huolta siitä, ettei vahingossa syö gluteenia. Ensimmäiset pari kouluviikkoa myös sujuivat kaikin puolin hyvin ja sekin rauhoitti kovasti mieltäni.

Viimeisillä raskausviikoilla todettu raskausdiabetes antoi myös osaltaan perspektiiviä. Diabetekseni pysyi onneksi ruokavaliolla hallinnassa, mutta minun oli oltava ruokavalion ja aterioitten välien suhteen hyvin tarkka tai sokerit heittivät heti. Ehdin viimeisten raskausviikkojen aikana ajatella moneen kertaan, että keliakia on kyllä diabetekseen verrattuna aika helppo sairaus: keliakia ei vaadi lääkehoitoa eikä edellytä samanlaista tasapainottelua ruoka-aikojen ja eri ruoka-aineiden suhteen kuin diabetes. Teki kuitenkin hyvää huomata, ettei raskausdiabeteskaan lopulta ollut mitenkään ylivoimainen asia. Vaikka oli helpotus saada synnytyksen jälkeen syödä taas vähän huolettomammin, raskausdiabeteksen ruokavalio ja ruoka-ajat ovat itse asiassa aika pitkälti jääneet osaksi elämääni raskauden jälkeenkin. 

Aika on kai myös vähitellen tehnyt tehtävänsä. Matildan diagnoosista on nyt kohta kulunut jo puolitoista vuotta. Keliakia on nykyään minulle jo niin tuttu asia, etten enää meinaa oikein muistaakaan alkuaikojen epätoivoa ja surua ja hämmennystä. Vielä kesällä ajattelin, etten ehkä koskaan täysin opi hyväksymään Matildan sairautta. Nyt se tuntuu suorastaan vähän koomiselta. Toki edessä on epäilemättä vielä haasteita ja vaikeampiakin aikoja, mutta varmalta tuntuu nyt se, että tämä me kyllä hallitaan.  

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Totta vai tarua

Joulunalusajassa on omat haasteensa perheelle joka ei halua lähteä mukaan valheeseen joulupukista. Täytyy kauniisti muistuttaa lapsia etteivät paljastaisi asioiden todellista laitaa niille ystävilleen joitten vanhemmat haluavat pitää kiinni joulupukkitarinasta. Jopa joittenkin aikuisten kanssa täytyy varoa puheitaan sillä osa heistäkin näyttää haluavan joulunajan olla uskovinaan valkopartaiseen ja punalakkiseen mieheen, joka kulkee lentävien porojen vetämällä ree'ellä ja kantaa selässään säkillistä lahjoja. 

Minun linjani on se, etten valehtele lapsilleni. Valkoisin valhein saatan ajoittain linjastani lipsua, mutta en koskaan isommissa asioissa. Haluan, että lapseni voivat luottaa minuun kun esimerkiksi sanon, etten koskaan lähde varoittamatta heidän luotaan pois, ja että tulen aina takaisin niin kauppareissuilta kuin illanvietoistakin. En halua antaa heille syytä epäillä sanojani kertomalla heille asioita jotka eivät ole totta. Minä en myöskään yleensäkään pidä sellaisesta vitsailusta jossa pilaillaan jonkun läsnäolevan kustannuksella, oli vitsailu sitten hyväntahtoista tai ei. Ennen kaikkea vierastan sitä, että hyväuskoisten lasten kustannuksella pilaillaan pilke silmäkulmassa, oli kyse sitten joulupukista tai jostain arkipäiväisemmästä asiasta.

Meillä ei siis joulupukki tuo lahjoja eivätkä tontut kurki ikkunoista. Rohkenen kuitenkin väittää, että meidän lastemme joulu on ihan yhtä riemukas vaikka he tietävätkin joululahjojen tulevan vanhemmiltaan, isovanhemmiltaan, ystäviltä ja tutuilta. Joulun ilo ja taika eivät lopulta liity joulupukkiin vaan syntyvät yhteisestä ajasta, joulukuusen koristelusta, korttien ja lahjojen askartelusta ja pakkaamisesta värikkäisiin lahjapapereihin, lahjojen avaamisesta jouluaattona, piparkakuista, jouluruuasta. Joulupukki taruhenkilönä toki mahtuu mukaan minunkin näkemykseeni joulusta, mutta hän ei ole sen todellisempi kuin Mikki Hiiri tai vaikkapa Lumikki seitsämine kääpiöineen. 

Oman haasteensa tilanteeseen tuo se, että niin monet lasten elämän tärkeät aikuiset kuten heidän opettajansa haluavat pitää kiinni joulupukkitarinasta. Ristiriidan täytyy olla hämmentävää lapsille, mutta minä en silti halua enkä voi lähteä mukaan pitämään yllä joulupukkitarinaa. Se olisi mielestäni kirjaimellisesti valheellista.

Jostain syystä niiden vanhempien jotka eivät halua valehdella lapsilleen joulupukista täytyy usein selitellä ja suorastaan pyydellä anteeksi valintaansa, vaikka voisi ajatella, että lapsilleen valehtelevilla vanhemmilla olisi enemmän selitettävää. Vanhempia jotka eivät pidä yllä tarinaa todellisesta joulupukista syytetään esimerkiksi siitä, että he eivät anna lastensa mielikuvitukselle tilaa eivätkä tue lapsille ominaista lapsenuskoa. 

Se etten halua lähteä mukaan erinäisiin valheisiin ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö tukisi lasteni mahtavaa mielikuvitusta. Meillä luetaan hyvin paljon ja keksitään tarinoita ja maalataan pilvilinnoja niin yhdessä kuin erikseen. On kuitenkin mielestäni vanhempien tehtävä lempeästi auttaa lapsia ymmärtämään missä kulkee mielikuvituksen ja todellisuuden raja. Kun lapsi nukkumaanmenoaikaan pelästyy, että kaapissa on mörkö, on vanhempien tehtävä rauhoittaa, etteivät mörköt ole todellisia, ja niin edelleen.

Jostain syystä lapsuuteen ja lapsenuskoon yhdistetään vahvasti keksityt tarinat niin joulupukista kuin hammaskeijusta ja muista vastaavista taruhenkilöistä. Lapsenusko ei kuitenkaan minun näkökulmastani tarkoita sokeaa uskoa jos johonkin uskomattomaan tarinaan. Minun mielestäni lapsenusko on uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että elämässä on vielä kaikki edessä ja kaikki mahdollista. Lapsenuskoa ei siis mielestäni tueta joulupukin ja hammaskeijun avulla vaan järjestämällä lapsille mahdollisimman turvallinen lapsuus, jonka aikana heillä on tilaa ja rauhaa toivoa ja unelmoida.

*****
Tänään ovat edessä näillä näkymin viimeiset joulujuhlat, tällä kertaa Yhdysvaltain varasuurlähettilään residenssissä. Näihin juhliin kuuluu tulevan se kuuluisa joulupukkikin. Meidän lapsemme ovat sen verran pieniä, että heidän on vielä varmasti vaikea ymmärtää miten joulupukki voi olla käsinkosketeltavana paikalla ja silti tarua. Arvaankin, että tänä iltana heillä on kysymyksiä juhlissa näkemästään punapukuisesta miehestä. Mielenkiintoista on kuulla mitä he juhlista ja joulupukkihahmon näkemisestä ajattelevat.

perjantai 13. joulukuuta 2013

Vielä piparkakuista - ja muista leipomuksista

Viime päivät on satanut niin, että takapihamme tulvii. Aurinkoa ei ole alkuviikon jälkeen juuri näkynyt. Siitä huolimatta olen täynnä energiaa. Eilen tein muitten puuhien ohessa kaksi pellillistä piparkakkuja ja pellillisen piparkakkumuffinsseja. Illalla väänsin vielä kaksinkertaisen satsin banaanileipämuffinssejakin kun olin päässyt leipomisen vauhtiin ja huomasin, että hedelmäkorin banaanit vetelivät viimeisiään. Gluteenittomia olivat toki niin muffinssit kuin piparkakutkin. Meillä ei enää ole vehnäjauhoja kaapissa ollutkaan siitä lähtien kun palasimme Belizeen Matildan diagnoosin jälkeen puolisentoista vuotta sitten. 

Piparkakut onnistuivat ihan hyvin, mutta ne ovat kyllä tosiaan väriltään piparkakuiksi aika vaaleita ja piparimausteet saisivat valmiissa piparkakuissa mielestäni maistua enemmänkin. En kuitenkaan taida olla kovin kunnianhimoinen leipuri ja olen siis tyytyväinen lopputulokseen vaikkei se täydellisesti esikuvaansa vastaakaan. Ennen Matildan keliakiaa en leiponut juuri ollenkaan ja gluteeniton leipominen olikin minulle alkuun aika haasteellista hommaa. Riemastuin siis itse jo ihan siitä, että piparkakkutaikinasta muodostui piparkakun oloisia keksejä ja että keksit maistuvat ihan hyviltä ainakin kahvikupposen kanssa. 

Piparkakkumuffinsseista tuli puolestaan vähän kuivanlaisia mutta muuten ihan maistuvia. Arvelen, että kuivuudesta on syyttäminen kermaa. Meillä on täällä vain harvoin kaupassa kunnollista kermaa myynnissä ja tälläkin kertaa löysin kaupan hyllyltä vain iskukuumennettua kermaa metallitölkissä. Kerma oli aika paksunoloista eikä siis ehkä antanut taikinaan tarpeeksi kosteutta? Gluteenittomien piparkakkumuffinssien ohjeen lainasin joka tapauksessa tällaisesta blogista, josta löytyy gluteenittomia leivontaohjeita enemmänkin. Aion yrittää vielä kehitellä tuota taikinaa näihin paikallisiin oloihin sopivaksi koska sen verran ihana on mielestäni tuo ajatus piparkakkumuffinsseista. Niitten päällä maistuisi myös varmaan hyvältä joku jouluinen kuorrutus. 

Taas kerran tuli muuten eilen todettua se, että oman lapsuuden herkut eivät välttämättä lapsille maistukaan. Täälläpäin maailmaa syödään jouluna tosiaan lähinnä niin sanottuja sokerikeksejä eikä niinkään piparkakkuja. Piparkakkumausteet eivät siis olekaan meidän lapsille tuttu maku eivätkä piparit tai niitten pohjalta tehdyt muffinssit automaattisesti heidän mieleensä. Miko maistoi piparkakkumuffinsseja ihan mielellään mutta Matilda ei innostunut niistä ollenkaan.

Varsinaisia piparkakkuja en toistaiseksi edes antanut lapsille maistiaisiksi. Ne säästyivät lopulta kotona koristeltavaksi sillä ihana koulu olikin järjestänyt Matildalle tämän viimeisen koulupäivän varalle omat gluteenittomat keksit ja kuorrutusmateriaalitkin olivat sattumalta gluteenittomia. Piste iin päällä oli se, että kaakao jota lapset saivat keksien kanssa juotavaksi oli sekin gluteenitonta (en tiedä onko missään kaakaojauheessa tosi asiassa gluteenia mutta mieltä rauhoittaa joka tapauksessa kun paketissa lukee "gluteeniton"). Oli hienoa, että koulu oli varta vasten ottanut Matildan ruokavalion huomioon ja että hän sai nauttia viimeisen koulupäivän hulinasta ja herkuista ihan siinä missä muutkin.

Olemme viime päivinä saaneet niin monta kivaa joulukuusen koristetta ja lapset ovat niin kauniisti toivoneet joulukuusta, että taivuimme Cosimo ja minä harkitsemaan pientä muovikuusta. Joululoman ohjelmassa taitaa siis olla edessä vielä ainakin kuusen valintaa ja koristelua ja pipareiden koristamista. Kuulostaa aika tavanomaiselta hommalta joulukuulle mutta ihan oudolta minulle... En todella ole mikään jouluihminen mutta olen kuitenkin jotenkin innoissani kaikista näistä joulupuuhista!

torstai 12. joulukuuta 2013

Gluteenittomat piparkakut

Eilen ehdin lopulta tehdä vain yhden koepiparin. Huomasin vähän liian myöhään, että minulla on vain Nuuskamuikkusen ja Muumipapan muotoiset piparkakkumuotit. Niillä tehdyt piparkakut katkesivat vähän turhan helposti pienten jalkojen ja Nuuskamuikkusen kaulan kohdalta, joten luovutin ja päätin yrittää etsiä vähän kätevämpiä muotteja kylän kaupoista. Onnekseni jo ensimmäisestä kaupasta löytyi kuin löytyikin yksi paketillinen perinteisten piparkakkujen muotoisia muotteja. Niillä aion tänään tehdä loput taikinasta piparkakuiksi.

Koska koepipari oli kuitenkin niin onnistunut rohkenen jakaa piparkakkuohjeen jo ennen kuin olen saanut itse koko satsin tehtyä. Tein piparitaikinan muutamaa eri ohjetta yhdistämällä ja olosuhteiden pakosta vähän improvisoiden.

50 g voita sulatettuna
1 tl kanelia
1,5 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna (vastaa noin 1 tl jauhettua inkivääriä)
1 tl neilikkaa 
0,5 dl siirappia
0,5 dl sokeria
1 kananmuna
4 dl gluteenitonta jauhosekoitusta (kuivemmissa olosuhteissa jauhoja tarvitsee vähemmän eli jauhoja kannattaa lisätä vähitellen desi kerrallaan sopivan koostumuksen aikaansaamiseksi)
1 tl leivinjauhetta

Sekoita voi ja mausteet keskenään. Kiehauta siirappi ja sokeri ja sekoita voiseokseen. Anna seoksen jäähtyä ennen kananmunan lisäämistä. Sekoita leivinjauhe jauhoihin ja lisää jauhoseos taikinaan. Anna taikinan kovettua jääkaapissa tai pakastimessa yön yli. Jauhota pöytä hyvin, kauli taikina ja paina piparkakkumuoteilla pipareiksi. Paista 200 celsiusasteessa noin viisi minuuttia.

Tein itse taikinan varsin vanhanaikaisilla aineksilla, eli tuoreella inkiväärillä ja itse jauhetulla neilikalla. Meiltä ei täältä mistään tunnu löytyvän valmiiksi jauhettua neilikkaa mutta kokonaisia on hyvin tarjolla. Jauhettu inkivääri oli meiltä puolestaan päässyt loppumaan mutta sattumalta meillä olikin sitten tuoretta inkivääriä. 

Pipareista tuli tällä ohjeella tavallista vaaleampia ja aavistuksen verran laimeamman makuisia, mutta tuore inkivääri antoi toisaalta niihin mukavan säväyksen. 

Huomenaamulla täytyy vielä tehdä kuorrutusainekset ja muistaa pakata myös gluteenittomat strösselit mukaan, että Matilda saa koulussa koristella muitten lasten kanssa omat taatusti gluteenittomat joulukeksinsä. 

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Lasi vuotaa ylitse

Pitkään ajattelin, että olen luonnostani pessimistinen ihminen. Ensireaktioni moniin uusiin asioihin on epäluulo ja epäusko; hermostun helposti ja löydän lähes joka tilanteesta jotain huolestuttavaa tai suorastaan hengenvaarallista. Mutta viime vuosien aikana olen huomannut, että kyse on todellakin vain ensireaktiosta. Olen varovainen ja haluan lähestyä uusia asioita omaan tahtiini. Pessimisti en itse asiassa kuitenkaan ole. Lasini ei ole puoliksi tyhjä, ei edes puoliksi täynnä, vaan suuren osan ajasta se suorastaan vuotaa yli. Elämä on kaunis. Minä olen varovaisen pintani alla täynnä toivoa ja uskoa hyviin asioihin. Jokin minussa aina haluaa vähän toppuutella, tasoittaa onnellisuuttani realismilla ja tietoisuudella siitä, että onni on katoavaista. Mutta kun olen muistuttanut itselleni, että mikään ei todellakaan kestä ikuisesti uskallan ja osaan kyllä nauttia kaikin voimin elämästä.

Kiertolaisen elämä opettaa tarttumaan kiinni jokaiseen hetkeen ja ottamaan niistä kaiken irti. Tässä meidän kuviossamme mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos. Aina on ikävä jonnekin tai jotakuta. Silloinkin kun itse pysyttelemme pidemmän aikaa jossakin paikallamme, monet ystävät siirtyvät silti yksi kerrallaan uusiin seikkailuihin, toisiin asemamaihin. Kaikki kauniit, täydet ja hyvät hetket läheisten ja ystävien kanssa ovat siksi kaikessa vahvuudessaan samalla hauraita ja täynnä tulevia jäähyväisiä. On imettävä kaikki onni yhteisistä hetkistä koska ennen pitkää olemme siroteltuna pitkin maailmaa emmekä yhtäkkiä enää jaakaan yhteistä arkea. Jos tämän elämäntavan myötä ei opi elämään hetkessä ja arvostamaan kaikkia niitä asioita joita saa kokea ja kaikkia niitä ihmisiä joitten kanssa on kunnia ja ilo viettää aikaa, ei sitä taida oppia koskaan. 

Kiertolaisvuodet ovat opettaneet, että on mahdollista pitää yllä ystävyyssuhteita maapallon laidalta toiselle. Silti ikävä painaa mielessä kun ajattelen ystäviä jotka kuluneen vuoden aikana ovat muuttaneet Belmopanista ja niitä jotka tekevät lähtöä tulevan vuoden aikana. Me itsekin mietimme taas kerran muuttoa. Tällä kertaa tuntuu, että olen aavistuksen verran valmiimpi lähtöön kuin ennen. Kaikelle on oma aikansa ja ennen pitkää täytyy päästää irti myös ihanasta Belmopanista ja avata sydän ja mieli uudelle seikkailulle. Ja koska ero ystävistä häämöttää tulevaisuudessa täytyy ottaa nyt kaikki irti ajasta heidän kanssaan. 

Muutaman rakkaan ystävän kanssa olemme toivottavasti tekemisissä loppuelämän ajan, koska pyysimme heitä vauvan kummeiksi. Emme ole uskonnollisia joten perinteisestä kummiudesta ei ole meidän lastemme kummien kohdalla kyse. Mutta lasten kummit ovat minun mielessäni sitäkin tärkeämpiä - he ovat ihmisiä joitten kanssa toivon perheemme olevan aina tekemisissä, tärkeitä ihmisiä lastemme ja meidän vanhempien elämässä. Tänään illalla juhlitaan kummien luona vauvaa koko perheen ja muutaman ystäväperheen voimin ja maltan tuskin odottaa. 

tiistai 10. joulukuuta 2013

Jouluvalmisteluja

Vietämme tänä vuonna ensimmäistä kertaa joulua Belmopanissa. Viime vuosina olemme jouluaattona olleet lentokentällä, -koneessa, tai juuri saapuneet parahiksi perille joulunviettoon joko koti-Suomeen tai Italiaan tai johonkin muuhun maailmankolkkaan. Tuntuu ihan mukavalta, ettei tänä vuonna tarvitse lähteä mihinkään, varsinkin kun niin äskettäin matkustimme pitkän matkan Suomesta Belizeen. Mutta joulu omassa kodissa edellyttää tietysti jouluvalmisteluja ihan eri tavalla kuin joulu poissa kotoa.

Muutama päivä sitten kaivoin siis esille vähät joulukoristeemme ja ripustin ne ympäri alakertaa. Kunhan lasten joululoma alkaa teemme yläkertaan seinälle paperista joulupuun. Jouluateria on toistaiseksi vielä suunnitteluasteella mutta sekä Cosimolla että minulla on sen suhteen muutamia ajatuksia. Joitakin jouluherkkuja olemme jo ehtineet hankkimaan. Kävimme Belize Cityssä viikonloppuna ruokaostoksilla; yllättävän hyvin varustetusta ruokakaupasta lähti mukaan muun muassa gluteenittomia Angry Birds -joulukarkkeja. 

Toimme kaukaa viisaina Suomesta mukana lapsille niin lelujoulukalenterit kuin pari joululahjaakin. Tavallisesti täällä Belmopanissa on tarjolla vain kehnoista materiaaleista tehtyjä helposti hajoavia leluja, joten emme halunneet jättää jouluostoksia paikallisten kauppojen varaan. Muutama päivä sitten kuitenkin huomasin, että kylän Tiimari-henkisessä kaupassa on esillä valikoima vähän kestävämpiäkin leluja, jotka on selkeästi tilattu myyntiin ihan vain joulua ajatellen. Joulu on muutenkin ottanut kaikin puolin kaupan haltuunsa: lähellä ovea seisoo kattava kokoelma tekokuusia, sekä luonnollisemman näköisiä vihreitä kuin esimerkiksi kirkkaanpunaisiakin. 

Eilen kun isommat lapset olivat molemmat koulussa kävimme Cosimo ja minä vauvan kanssa toivon mukaan vuoden viimeistä kertaa jouluostoksilla, katsomassa vähän tarkemmin kyseisen kaupan leluvalikoimaa. Halusin hankkia vielä yhdet lahjat molemmille isommille lapsille kun siihen nyt kerran oli täällä kylällä tilaisuus. 

Käytimme hyvän tovin vertailemalla alkuperäisiä Disneyn, Mattelin ja muiden amerikkalaisten lelufirmojen versioita halpoihin kiinalaisiin kopioihin. Harvoin on tilaisuus nähdä vierekkäin niin alkuperäinen lelu kuin kopiokin. Osa kopioista on siltä osin taitavasti suunniteltu ja tehty, että niissä on esimerkiksi käytetty pakkaustekstissä samaa fonttia kuin alkuperäisissä, vaikka teksti onkin sitten ihan eri. Jos pakkauksia vilkaisee kiireesti ei eroa alkuperäiseen melkein huomaa. Mutta kun leluja katsoo tarkemmin huomaa, että halvemmat on tehty selkeästi vähän hutiloiden ja huonommista materiaaleista. Vanhasta kokemuksesta voi jo arvailla mistä kohdasta lelukopiot ensiksi ratkeavat tai halkeavat palasiksi. Helposti hajoavat lelut ovat monta kertaa halvempia kuin tukevammat esikuvansa mutta toisaalta ilo niistä tuppaa myös olemaan aika lailla lyhyempi. 

Saimme valittua lapsille pienet lahjat jotka toivottavasti miellyttävät saajiaan. Kiinalaiset kopiot jäivät tällä kertaa kauppaan; tosin arvatenkin myös ostamamme lahjat ovat itse asiassa nekin "made in China". 

Tänään aion yrittää ensimmäistä kertaa tehdä gluteenittoman piparkakkutaikinan. Olen itse asiassa tehnyt itse piparkakkuja vain kerran aikaisemmin, ensimmäisenä vuonna Jamaikalla kun jäimme joulunviettoon Kingstoniin. Toivon mukaan gluteeniton taikina onnistuu yhtä hyvin kuin perinteinen taikina silloin seitsemän vuotta sitten.

Ihan vain omiksi tarpeiksi en varmaankaan viitsisi tähän hätään piparkakkuja leipoa, mutta lasten koululla on viimeisenä koulupäivänä ennen joululomaa ohjelmassa niin jouluelokuvan katsomista kuin joulukeksien koristeluakin. Matilda ei tietysti voi tavallisia keksejä syödä eikä mieluummin käsitellä ja koristellakaan, joten minun on tehtävä hänelle omat gluteenittomat keksit perjantaiksi. Amerikkalaiset tekevät ja koristelevat usein jouluna niin sanottuja sokerikeksejä ja arvaan, että niitä koululla on perjantaina lasten koristeltavana. Sokerikeksit ovat kuitenkin mielestäni niin tylsiä, että päätin tehdä Matildalle mieluummin suomalaisia piparkakkuja. Niistä riittää toivottavasti Matildalle herkuteltavaa myös lauantaille, jolloin olemme menossa kuusijuhliin amerikkalaisen ystävän luo. Meidän on varalta vietävä kaikkiin juhliin mukaan omat tarjoilut, koska vain harvoin on tarjolla mitään Matildalle sopivaa. Onneksi olen taas innostunut leipomisesta ja ihan mielelläni kokeilen uusia reseptejä.

perjantai 6. joulukuuta 2013

Asettumista

Huolehdin etukäteen, että olisi vaikeaa palata takaisin pieneen Belmopaniin useamman kuukauden poissaolon jälkeen. Skypen, Facebookin ja sähköpostin vuoksi on onneksi helppo pitää yhteyttä perheeseen ja ystäviin Suomessa, mutta arvelin, että ikävöisin kovin kaikkia niitä asioita mitkä helpottavat elämää Suomessa, esimerkiksi suomalaisten ruokakauppojen valtavia valikoimia. Ihan ensimmäisinä päivinä kylän ruokakauppojen tarjonta kieltämättä veti vähän hiljaiseksi. Tosin iloisiakin yllätyksiäkin kauppojen hyllyiltä löytyi. Yksi kylän kaupoista on ottanut ainakin väliaikaisesti valikoimiinsa gluteenittomia jauhoja ja keksejä ja samaisesta kaupasta löytyi myös niin kreikkalaistyyppistä jugurttia kuin Matildalle sopivaa jäätelöäkin. Toisesta kaupasta saa kuulemma tätä nykyä usein paikallisia tuoreita mansikoita. 

Mutta iloisin yllätys on ollut se kuinka helppoa paluu on ollut kaiken kaikkiaan ja miten täydellisesti Belmopan tuntuu kodilta. Lapset ovat lähteneet innolla aamuisin kouluun jossa heitä on kuluneiden kuukausien aikana jo ehditty odottaa. Minä olen viettänyt pitkästä aikaa täkäläisten hyvien ystävien kanssa: kuullut uusimmat kuulumiset, hämmästellyt kuinka paljon tutut vauvat ovat neljässä kuukaudessa kasvaneet, ihmetellyt yhdessä uusia tuulia. 

Koska Cosimokin on kotona ei elämä ole niin hektistä kuin jos pyörittäisin arkea pääasiassa itsekseni. Mutta oma jaksamiseni on silti yllättänyt minut. Aikaeroväsymyksestä, yösyötöistä ja hissukseen paranevasta poskiontelontulehduksesta huolimatta olen viime päivinä ollut energinen ja aikaansaapa. Tavallisten arjen puuhien lisäksi olen tehnyt banaanimuffinsseja lasten koulueväitä varten ja satsin lihapullia ja jauhelihakastiketta vastaisen varalle pakastimeen. Vähän itsekin ihmettelen missä välissä. Tuntuu, että päivistä suurin osa on kuitenkin sujunut sohvalla vauva sylissä. 

Ensimmäiset päivät paluumme jälkeen olivat harvinaislaatuisen kylmiä, mutta vähitellen on joulukuu näyttänyt parhaat puolensa. Eilen ja tänään on sää ollut mitä täydellisin. Taivas on sininen, aurinko paistaa, linnut laulavat. Kevyt tuulenvire saa palmunlehvät humisemaan. On ehkä vähän liiankin kuuma, mutta Suomen kylmien viikkojen jälkeen kuumuus ja polttava auringonpaiste tuntuvat kyllä vaihteeksi oikein hyvältä. Liekö se juuri lämpö ja auringonpaiste jotka ovat antaneet minulle ylimääräistä energiaa? Ainakin on helppo nousta aamulla ylös kun aurinko on jo korkealla taivaalla ja on mukavan lämmintä. 

Hyvää itsenäisyyspäivää aurinkoisesta Belizestä!

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Talvi Belizessä

Kun lähdimme Suomeen heinäkuun lopussa oli Belizessä kuuma ja kostea kesä. Tuulettimet liikuttivat laiskasti lämpimiä henkäyksiä ympäri huoneita; hiki valui vaikkei olisi tehnyt juuri mitään. Emme tavallisesti juurikaan käytä ilmastointia kotona vaikka se meillä täällä talossa onkin. Ilmastointi tuntuu epäluonnolliselta ja viileän sisäilman ja kuuman ulkoilman välillä liikkuessa tulemme helposti kipeäksi koko porukka. Heinäkuisina iltoina kuitenkin viilensin joka ilta lastenhuoneen pitämällä ilmastointilaitetta hyvän tovin päällä ja jätin sitten tuulittimen pyörittämään viilennettyä ilmaa. Silti lapset heräilivät yöllä kuumissaan ja janoisina.

Olimme Suomessa neljä kuukautta, kesästä talveen. Sillä välin Belizessäkin ehti vuodenaika vähitellen vaihtua. 

Marraskuun lopussa palasimme vähän erilaiseen säähän kuin minkä heinäkuussa jätimme taaksemme. Hurrikaanikausi on ohi. Päivisin lämpötila nousee tällä hetkellä kolmenkymmenen tuntumaan mutta ei tavallisesti sen yli. Öisin saattavat asteet laskea kahdenkymmenen pintaan tai allekin. Nyt joulukuussa voi hyvin olla edessä vielä niitäkin öitä kun lapset on puettava useampiin pyjamakerroksiin ja koirien peteihin on haettava vilttejä lämmikkeeksi. Lämmitystähän meillä ei ole lainkaan ja hatarat ikkunamme päästävät ulkoilman aika lailla sisään, niin kuumalla kuin kylmemmälläkin säällä. 

Nämä viileämmät viikot tuntuvat tavallisesti Belizessä helpotukselta. Suurimman osan vuottahan täällä on tuskaisen kuuma. Mutta nyt Suomen talvesta palatessani eivät viileät yöt tunnukaan niin hyvältä kuin aiemmin. Olisin mieluusti vähän kuumissani vaihteen vuoksi. Olin odottanut sitä, että suihkusta tullessani minua ei palelisi niin kuin Suomessa - en muistanut, että tähän aikaan vuodesta täälläkin ajoittain hytistään suihkun jälkeen. Mikon uimatunnit ovat myös toistaiseksi tauolla koska altaassa on liian kylmä.

Kaikki on silti tietysti suhteellista. T-paita riittää tavallisesti mainiosti kylmänäkin joulukuisena päivänä Belizessä. Ja paljain jaloin tai varvastossuissa pärjää hyvin. Pitkiä housuja suosin itse täällä tällä hetkellä mutta monet muut, Miko ja Cosimo mukaanlukien, kulkevat kyllä shortseissa täällä läpi vuoden.

Joulu-helmikuu on joka tapauksessa parasta aikaa Belizessä vierailemiseen. Näinä kuukausina sataa tavallisesti harvemmin ja viileät yöt rauhoittavat nukkumaan hyvin. Päivisin on tavallisesti aurinkoista ja lämmintä muttei liian kuumaa. Maaliskuussa alkaa sää tavallisesti vähitellen tuntumaan selkeästi kuumemmalta ja kosteammalta ja toukokuussa on usein jo ihan ahdistavan kosteaa ja helteistä. Nyt on siis aika nauttia muutaman viikon verran siitä, ettei koko ajan ole hiki!

Kovin jouluiselta ei täällä kyllä tunnu. Kaupoissa soivat joululaulut joiden viittaukset lumeen ja valkoiseen jouluun tuntuvat näissä oloissa aika huvittavilta. En ole itse mikään varsinainen jouluihminen vaikka lasten kasvamisen myötä joulusta onkin kieltämättä tullut hauskempaa ja jännittävämpää aikaa. Meilläkin tehdään nyt vähitellen siis joulua, trooppisista olosuhteista ja omista alkuperäisistä tunnelmistani huolimatta. Aamuisin avataan lelujoulukalenterien luukkuja. Mikolla ja minulla on suunnitelma seinälle teipattavasta joulukuusesta jonka alle joululahjat aattona asetellaan. Belizestä löytyy kyllä muovikuusia vaikka kuinka mutta ne eivät ole meidän aikuisten makuun. Seinälle askarreltu ja koristeltu kuusi tuntuu omemmalta kuin muovinen. 

Ennen pitkää kaivan kai taas ainokaisen joululaulu-CD:mmekin esiin ja laulelen sen mukana perinteisiä suomalaisia joululauluja. Mikon ja Matildan koulu hoitanee joulutunnelman luomisesta loput. 

maanantai 2. joulukuuta 2013

Kotona

Ärsyttäviä asioita kotiinpaluussa:
- Ärhäkkä poskiontelontulehdus (iskee minulle usein kun siirryn kylmemmästä säästä lämpimämpään)
- Koti-ikävä Suomeen
- Belmopanin kauppojen surkeat valikoimat
- Viimeisten myyntipäivien tarkistaminen kaupassa ja se että niin monet kauppojen hyllyiltä löytyvät ruuat ja ruoka-aineet ovat vanhentuneita
- Ei kierrätystä
- Kierrätyksen puutteesta seuraava syyllisyys ja syyllisyydestä johtuva lasi- ja metallipurkkien hamstraus
- Lasi- ja metallipurkkikokoelma joka uhkaa kirjaimellisesti kaatua keittiön hyllyistä päälle 
- Hämähäkit, skorpionit, torakat ja muut kutsumattomat vieraat

Mukavia asioita kotiinpaluussa:
- Koirat!
- Lasten riemu siitä että he pääsevät vihdoin kouluun
- Ihanat ystävät, tuttavat ja tuntemattomatkin jotka ovat sydämellisesti toivottaneet meidät tervetulleeksi kotiin
- Cosimo kotona vanhempainlomalla vielä pitkälle ensi vuoteen
- Että vauva on asettunut niin hyvin eikä korvaansa lotkauta koirien haukulle tai juuri muillekaan ympäristön äänille

Voiton puolelle tässä jäädään, vaikka tähän ympäristöön totuttelu viekin taas varmasti hetken. Lapset ja minä olimme kuitenkin poissa Belizestä kolmannesvuoden, aika lailla tarkalleen neljä kuukautta. Torstaina saavuttiin kotiin ja huomenna alkaa arki, kun lapset lähtevät ensimmäistä päivää kouluun. Matilda käy alkuun koulua puolipäiväisesti mutta Miko menee ensimmäistä kertaa kouluun koko pitkäksi koulupäiväksi, kahdeksasta kolmeen. Uskon ja toivon, että kaikki menee hyvin, mutta huomenillalla meillä on varmasti kyllä talo täynnä väsynyttä väkeä, kun emme ole vielä aikaerostakaan ihan selvinneet. Onneksi meitä on täällä täyspäiväisesti paikalla nyt pitemmän aikaa kaksi vanhempaa. Kiirettä pitää näinkin ja sotkua ja kaaosta syntyy, mutta on silti toki suuri etu se, että olemme molemmat kotona.


Ps. Luin Suomessa ollessani Mia Kankimäen ihanan kirjan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin. Se on inspiroinut osaltaan tätä blogikirjoitusta.