perjantai 6. joulukuuta 2013

Asettumista

Huolehdin etukäteen, että olisi vaikeaa palata takaisin pieneen Belmopaniin useamman kuukauden poissaolon jälkeen. Skypen, Facebookin ja sähköpostin vuoksi on onneksi helppo pitää yhteyttä perheeseen ja ystäviin Suomessa, mutta arvelin, että ikävöisin kovin kaikkia niitä asioita mitkä helpottavat elämää Suomessa, esimerkiksi suomalaisten ruokakauppojen valtavia valikoimia. Ihan ensimmäisinä päivinä kylän ruokakauppojen tarjonta kieltämättä veti vähän hiljaiseksi. Tosin iloisiakin yllätyksiäkin kauppojen hyllyiltä löytyi. Yksi kylän kaupoista on ottanut ainakin väliaikaisesti valikoimiinsa gluteenittomia jauhoja ja keksejä ja samaisesta kaupasta löytyi myös niin kreikkalaistyyppistä jugurttia kuin Matildalle sopivaa jäätelöäkin. Toisesta kaupasta saa kuulemma tätä nykyä usein paikallisia tuoreita mansikoita. 

Mutta iloisin yllätys on ollut se kuinka helppoa paluu on ollut kaiken kaikkiaan ja miten täydellisesti Belmopan tuntuu kodilta. Lapset ovat lähteneet innolla aamuisin kouluun jossa heitä on kuluneiden kuukausien aikana jo ehditty odottaa. Minä olen viettänyt pitkästä aikaa täkäläisten hyvien ystävien kanssa: kuullut uusimmat kuulumiset, hämmästellyt kuinka paljon tutut vauvat ovat neljässä kuukaudessa kasvaneet, ihmetellyt yhdessä uusia tuulia. 

Koska Cosimokin on kotona ei elämä ole niin hektistä kuin jos pyörittäisin arkea pääasiassa itsekseni. Mutta oma jaksamiseni on silti yllättänyt minut. Aikaeroväsymyksestä, yösyötöistä ja hissukseen paranevasta poskiontelontulehduksesta huolimatta olen viime päivinä ollut energinen ja aikaansaapa. Tavallisten arjen puuhien lisäksi olen tehnyt banaanimuffinsseja lasten koulueväitä varten ja satsin lihapullia ja jauhelihakastiketta vastaisen varalle pakastimeen. Vähän itsekin ihmettelen missä välissä. Tuntuu, että päivistä suurin osa on kuitenkin sujunut sohvalla vauva sylissä. 

Ensimmäiset päivät paluumme jälkeen olivat harvinaislaatuisen kylmiä, mutta vähitellen on joulukuu näyttänyt parhaat puolensa. Eilen ja tänään on sää ollut mitä täydellisin. Taivas on sininen, aurinko paistaa, linnut laulavat. Kevyt tuulenvire saa palmunlehvät humisemaan. On ehkä vähän liiankin kuuma, mutta Suomen kylmien viikkojen jälkeen kuumuus ja polttava auringonpaiste tuntuvat kyllä vaihteeksi oikein hyvältä. Liekö se juuri lämpö ja auringonpaiste jotka ovat antaneet minulle ylimääräistä energiaa? Ainakin on helppo nousta aamulla ylös kun aurinko on jo korkealla taivaalla ja on mukavan lämmintä. 

Hyvää itsenäisyyspäivää aurinkoisesta Belizestä!

9 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta ja idylliseltä. Kiva, että paluu on sujunut hyvin, ja energiaakin on riittänyt. :-)

    Suomalaisten ruokakauppojen tarjonta on kyllä ihan mieletön. Ei sitä oikein osaa arvostaa (tai minä ainakaan en osannut), ennen kuin käy vähän katselemassa muun maailman kauppoja. Olen niin nauttinut nyt Suomessa ollessa erityisesti ruoasta. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaiset ruokakaupat ovat kyllä ihan omaa luokkaansa. Pienistä kyläkaupoistakin löytyy Suomessa gluteenittomia vaihtoehtoja ja esimerkiksi maitotuotteita jos jonkinlaisilla rasvaprosenteilla ja laktoosin asteilla. Olemme täällä Belmopanissa aika lailla toisessa ääripäässä... Mutta täällä on sitten onneksi omat hyvätkin puolensa!

      Idylliseltä ja ihanalta on tuntunut paluu. Eilen lasten joulukonsertissa tuli itku ihan vain siitä ilosta, että olemme taas täällä näitten ihanien ihmisten keskellä, tässä ihanassa pienessä kylässä.

      Poista
    2. Jännä: minusta Suomessa taas on aika niukat valikoimat :) Täällä on hiukan 'amerikkalaistyylisempää'... Heinäkuussa se niukkuus kuitenkin tuntui hyvältä ja kaupastakin pääsee nopeammin ulos, kun eivät ole hehtaarikokoisia!

      Poista
    3. Teilläpäin on Sanna munkin kokemuksen mukaan mahtavat ruokakaupat ja valikoimat! Ehkä tosiaan vähän liiankin mahtavat? Vaikka löytyyhän Suomestakin nykyään aika valtaviakin kauppoja joissa täytyy vaellella jonkun aikaa ennen kuin löytää etsimänsä.

      Poista
  2. Yhdyn Sadun sanoihin: suomalaisen perusmarketin valikoimaa arvostaa vasta, kun asuu jossain (melkein missä tahansa) maassa, jossa isoimmistakaan marketeista ei löydy puoliakaan Suomen valikoimasta. Ja Suomessa kaikki on tarjolla kaiken aikaa: jos lähdet ostamaan sitruunaa, niin voit olla 110% varma, että sitruunaa löytyy, ihan joka kaupasta, vuoden jokaisena päivänä.

    Kiva, että kotiipaluu sujui hyvin ja kelit ovat suosineet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ennalta-arvattavuus tekee totisesti ostosreissuista Suomessa helpompia! Täällä ei koskaan tiedä mitä kaupoista milloinkin löytyy. Melkein varma olen, ettei esimerkiksi kreikkalaista jugurttia enää löydy mutta se oli kyllä iloinen yllätys.

      Poista
    2. Vaikka meiltä löytyy jugurtteja, olen ajatellut jugurttikoneen ostoa. Ehkä sopisi teillekin? Kunhan jätät edellisestä satsista 'juuren' on jugurtin saatavuus taattu (jos siis maitoa löytyy!).

      Poista
    3. Meiltä löytyy kyllä jonkun verran jugurtteja - mennoniitat tuottavat omia jugurttejaan ja meksikolaisia jugurtteja on myös jonkin verran tarjolla. Mutta kreikkalaistyyppistä luonnollista, "paksua" ja rasvaista jugurttia ei usein löydy. Pystyykö sellaista tekemään jugurttikoneella, tiedätkö? Siinä tapauksessa voisin konetta hyvinkin harkita!

      Poista
  3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi!