keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Lasi vuotaa ylitse

Pitkään ajattelin, että olen luonnostani pessimistinen ihminen. Ensireaktioni moniin uusiin asioihin on epäluulo ja epäusko; hermostun helposti ja löydän lähes joka tilanteesta jotain huolestuttavaa tai suorastaan hengenvaarallista. Mutta viime vuosien aikana olen huomannut, että kyse on todellakin vain ensireaktiosta. Olen varovainen ja haluan lähestyä uusia asioita omaan tahtiini. Pessimisti en itse asiassa kuitenkaan ole. Lasini ei ole puoliksi tyhjä, ei edes puoliksi täynnä, vaan suuren osan ajasta se suorastaan vuotaa yli. Elämä on kaunis. Minä olen varovaisen pintani alla täynnä toivoa ja uskoa hyviin asioihin. Jokin minussa aina haluaa vähän toppuutella, tasoittaa onnellisuuttani realismilla ja tietoisuudella siitä, että onni on katoavaista. Mutta kun olen muistuttanut itselleni, että mikään ei todellakaan kestä ikuisesti uskallan ja osaan kyllä nauttia kaikin voimin elämästä.

Kiertolaisen elämä opettaa tarttumaan kiinni jokaiseen hetkeen ja ottamaan niistä kaiken irti. Tässä meidän kuviossamme mikään ei ole niin pysyvää kuin muutos. Aina on ikävä jonnekin tai jotakuta. Silloinkin kun itse pysyttelemme pidemmän aikaa jossakin paikallamme, monet ystävät siirtyvät silti yksi kerrallaan uusiin seikkailuihin, toisiin asemamaihin. Kaikki kauniit, täydet ja hyvät hetket läheisten ja ystävien kanssa ovat siksi kaikessa vahvuudessaan samalla hauraita ja täynnä tulevia jäähyväisiä. On imettävä kaikki onni yhteisistä hetkistä koska ennen pitkää olemme siroteltuna pitkin maailmaa emmekä yhtäkkiä enää jaakaan yhteistä arkea. Jos tämän elämäntavan myötä ei opi elämään hetkessä ja arvostamaan kaikkia niitä asioita joita saa kokea ja kaikkia niitä ihmisiä joitten kanssa on kunnia ja ilo viettää aikaa, ei sitä taida oppia koskaan. 

Kiertolaisvuodet ovat opettaneet, että on mahdollista pitää yllä ystävyyssuhteita maapallon laidalta toiselle. Silti ikävä painaa mielessä kun ajattelen ystäviä jotka kuluneen vuoden aikana ovat muuttaneet Belmopanista ja niitä jotka tekevät lähtöä tulevan vuoden aikana. Me itsekin mietimme taas kerran muuttoa. Tällä kertaa tuntuu, että olen aavistuksen verran valmiimpi lähtöön kuin ennen. Kaikelle on oma aikansa ja ennen pitkää täytyy päästää irti myös ihanasta Belmopanista ja avata sydän ja mieli uudelle seikkailulle. Ja koska ero ystävistä häämöttää tulevaisuudessa täytyy ottaa nyt kaikki irti ajasta heidän kanssaan. 

Muutaman rakkaan ystävän kanssa olemme toivottavasti tekemisissä loppuelämän ajan, koska pyysimme heitä vauvan kummeiksi. Emme ole uskonnollisia joten perinteisestä kummiudesta ei ole meidän lastemme kummien kohdalla kyse. Mutta lasten kummit ovat minun mielessäni sitäkin tärkeämpiä - he ovat ihmisiä joitten kanssa toivon perheemme olevan aina tekemisissä, tärkeitä ihmisiä lastemme ja meidän vanhempien elämässä. Tänään illalla juhlitaan kummien luona vauvaa koko perheen ja muutaman ystäväperheen voimin ja maltan tuskin odottaa. 

6 kommenttia:

  1. Minulla taitaa olla aika samantapainen lähestymistapa asioihin. Jos on jostakin isommasta ja tärkeämmästä asiasta kyse, ensimmäinen reaktioni on aina että ei, ja vasta päivien kuluessa rupean ajattelemaan, että miksi ei. Pitkään ajattelin, että kyse on pelosta uuden edessä, mutta olen tullut siihen tulokseen, että ehkä reaktio on minulle vain jonkinlainen keino ottaa aikalisä, miettiä ja totutella ajatukseen. Pessimisti en minäkään ole, ja suurimman osan aikaa rakastan elämää, mutta en halua kuitenkaan hirveästi mainostaa sitä - syistä, joita en tiedä oikein itsekään.

    Kiertolaiselämässä on minusta se hyvä puolikin, että ihmisiä ja asioita oppii arvostamaan ihan eri tavalla, kun tietää, että ne eivät ole ikuisia. Kyllä kaikki muutkin tietysti tämän tietävät, että mikään ei kestä ikuisesti, mutta kiertolaisen elämässä asia on jotenkin konkreettisemmin läsnä.

    Ihania juhlia teille. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa taas jotenkin mukava kuulla, että muutkin lähestyvät uusia asioita samalla tapaa!

      Juhlat olivat oikein ihanat. Tosin ilta venyi vähän turhan myöhään... Saa nähdä miten lapset jaksavat myöhäisen illan jälkeen tänään koulussa. Onneksi joululoma alkaa jo ylihuomenna!

      Poista
  2. Mina luulen etta itsekin lahestyn asioita noin, kauhukuvat pyörivat edessani varsinkin tytön kohdalla uusissa tilanteissa, ajattelen aina pahimman kannalta mutta aika nopeasti kaannan ajatuksen niin etta ei aina voi varoa vaan pitaa elaa, minakaan en ole pessimisti vaan aikamoinen optimisti ja naen kaikessa jotain hyvaa, Tama on varmaan joku varautumiskeino etta tiedostaa vaarat ja asioiden voivan menna pieleen, ei ryntaa suinpain kokeilemaan kaikkea vaan miettii hetken.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se taitaa tosiaan olla, että tällainen suhtautumistapa antaa vähän aikaa suhtautua ja varautua uuteen. Minullakin tämä varautuminen liittyy ennen kaikkea lapsiin ja samalla tapaa kuin sinä huomaan aina ennen pitkää rauhoittuvani ajattelemaan, että täytyy kuitenkin elää eikä vain varoa.

      Tosiaan jotenkin mukava kuulla, että muutkin suhtautuvat uusiin asioihin vähän samalla tapaa!

      Poista
  3. Oi miten kuulosti ihanalta nuo juhlat rakkaiden ystävien kesken! Meilläkään ei lapsia ole kastettu, mutta kaikilla on kummit ja heidät valittu sen mukaan että ovat todellakin sellaisia ystäviä kenen kanssa haluamme pitää yhteyksiä ja olla tekemisissä -joidenkin kanssa tiiviimmiin, joidenkin kanssa harvemmin mutta tiedämme että he ovat olemassa ja juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäätiin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat olivat juhlat tosiaan - hyvää seuraa ja hyvää ruokaa ja paljon hyvää tahtoa niin vauvaa kuin kaikkia muitakin läsnäolijoita kohtaan. Olen tosi iloinen vauvan puolesta, että hänellä on nämä ihmiset elämässään.

      Poista

Kiitos kommentistasi!