keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Totta vai tarua

Joulunalusajassa on omat haasteensa perheelle joka ei halua lähteä mukaan valheeseen joulupukista. Täytyy kauniisti muistuttaa lapsia etteivät paljastaisi asioiden todellista laitaa niille ystävilleen joitten vanhemmat haluavat pitää kiinni joulupukkitarinasta. Jopa joittenkin aikuisten kanssa täytyy varoa puheitaan sillä osa heistäkin näyttää haluavan joulunajan olla uskovinaan valkopartaiseen ja punalakkiseen mieheen, joka kulkee lentävien porojen vetämällä ree'ellä ja kantaa selässään säkillistä lahjoja. 

Minun linjani on se, etten valehtele lapsilleni. Valkoisin valhein saatan ajoittain linjastani lipsua, mutta en koskaan isommissa asioissa. Haluan, että lapseni voivat luottaa minuun kun esimerkiksi sanon, etten koskaan lähde varoittamatta heidän luotaan pois, ja että tulen aina takaisin niin kauppareissuilta kuin illanvietoistakin. En halua antaa heille syytä epäillä sanojani kertomalla heille asioita jotka eivät ole totta. Minä en myöskään yleensäkään pidä sellaisesta vitsailusta jossa pilaillaan jonkun läsnäolevan kustannuksella, oli vitsailu sitten hyväntahtoista tai ei. Ennen kaikkea vierastan sitä, että hyväuskoisten lasten kustannuksella pilaillaan pilke silmäkulmassa, oli kyse sitten joulupukista tai jostain arkipäiväisemmästä asiasta.

Meillä ei siis joulupukki tuo lahjoja eivätkä tontut kurki ikkunoista. Rohkenen kuitenkin väittää, että meidän lastemme joulu on ihan yhtä riemukas vaikka he tietävätkin joululahjojen tulevan vanhemmiltaan, isovanhemmiltaan, ystäviltä ja tutuilta. Joulun ilo ja taika eivät lopulta liity joulupukkiin vaan syntyvät yhteisestä ajasta, joulukuusen koristelusta, korttien ja lahjojen askartelusta ja pakkaamisesta värikkäisiin lahjapapereihin, lahjojen avaamisesta jouluaattona, piparkakuista, jouluruuasta. Joulupukki taruhenkilönä toki mahtuu mukaan minunkin näkemykseeni joulusta, mutta hän ei ole sen todellisempi kuin Mikki Hiiri tai vaikkapa Lumikki seitsämine kääpiöineen. 

Oman haasteensa tilanteeseen tuo se, että niin monet lasten elämän tärkeät aikuiset kuten heidän opettajansa haluavat pitää kiinni joulupukkitarinasta. Ristiriidan täytyy olla hämmentävää lapsille, mutta minä en silti halua enkä voi lähteä mukaan pitämään yllä joulupukkitarinaa. Se olisi mielestäni kirjaimellisesti valheellista.

Jostain syystä niiden vanhempien jotka eivät halua valehdella lapsilleen joulupukista täytyy usein selitellä ja suorastaan pyydellä anteeksi valintaansa, vaikka voisi ajatella, että lapsilleen valehtelevilla vanhemmilla olisi enemmän selitettävää. Vanhempia jotka eivät pidä yllä tarinaa todellisesta joulupukista syytetään esimerkiksi siitä, että he eivät anna lastensa mielikuvitukselle tilaa eivätkä tue lapsille ominaista lapsenuskoa. 

Se etten halua lähteä mukaan erinäisiin valheisiin ei kuitenkaan tarkoita, ettenkö tukisi lasteni mahtavaa mielikuvitusta. Meillä luetaan hyvin paljon ja keksitään tarinoita ja maalataan pilvilinnoja niin yhdessä kuin erikseen. On kuitenkin mielestäni vanhempien tehtävä lempeästi auttaa lapsia ymmärtämään missä kulkee mielikuvituksen ja todellisuuden raja. Kun lapsi nukkumaanmenoaikaan pelästyy, että kaapissa on mörkö, on vanhempien tehtävä rauhoittaa, etteivät mörköt ole todellisia, ja niin edelleen.

Jostain syystä lapsuuteen ja lapsenuskoon yhdistetään vahvasti keksityt tarinat niin joulupukista kuin hammaskeijusta ja muista vastaavista taruhenkilöistä. Lapsenusko ei kuitenkaan minun näkökulmastani tarkoita sokeaa uskoa jos johonkin uskomattomaan tarinaan. Minun mielestäni lapsenusko on uskoa tulevaisuuteen ja siihen, että elämässä on vielä kaikki edessä ja kaikki mahdollista. Lapsenuskoa ei siis mielestäni tueta joulupukin ja hammaskeijun avulla vaan järjestämällä lapsille mahdollisimman turvallinen lapsuus, jonka aikana heillä on tilaa ja rauhaa toivoa ja unelmoida.

*****
Tänään ovat edessä näillä näkymin viimeiset joulujuhlat, tällä kertaa Yhdysvaltain varasuurlähettilään residenssissä. Näihin juhliin kuuluu tulevan se kuuluisa joulupukkikin. Meidän lapsemme ovat sen verran pieniä, että heidän on vielä varmasti vaikea ymmärtää miten joulupukki voi olla käsinkosketeltavana paikalla ja silti tarua. Arvaankin, että tänä iltana heillä on kysymyksiä juhlissa näkemästään punapukuisesta miehestä. Mielenkiintoista on kuulla mitä he juhlista ja joulupukkihahmon näkemisestä ajattelevat.

14 kommenttia:

  1. Voi Kata, mä olen niin onnellinen että ei tarvitse enää "valehdella" joulupukista ja varoa sanomisia ja niin poispäin! Tyttö kysyi viime jouluna, että äiti mä haluan nyt kuulla totuuden ja pakkohan oli kertoa että ei joulupukkia ole olemassa! Itkua ja pettymystä koko illan! Nyt on kaikki hyvin ja molemmat lapsoset (10v ja 13v) tietävät totuuden mutta uskovat silti omalla tavallaan kuten minäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli varmasti kurjaa nähdä lapsen pettymys! Vaikka oli kai hän ehtinyt jo jotain aavistellakin kun tiesi asiasta kysyä? Hyvä joka tapauksessa, että kaikille on nyt selvää missä mennään. Nyt teette sitä joulun taikaa muilla aineksilla!

      Poista
  2. Tarinoilla ja uskomuksilla on kautta aikojen ollut oma tehtävänsä lasten kehittymisessä ja aikuiseksi kasvussa, tarinoilla on erityinen tehtävänsä myös älykkyyden kehittymisessä. Sillä että lapset oivaltavat itse jossakin vaiheessa että joulupukkia ei oikeasti olekaan olemassa tai että pääsiäispupu ei tuokaan suklaamunia. Se että joku ei ole totta mutta on kuitenkin olemassa, ihmisten mielissä ja näin ollen merkitsee jotakin;)

    En koe juttuja joulupukeista ja pääsiäispupuista valehtelemiseksi, ne ovat tarinoita ja uskomuksia jotka ovat eläneet sukupolvelta toiselle. Kaikki lapseni ovat jossakin vaiheessa tajunneet ihan itse ettei niitä oikeasti ole olemassa mutta ne toimivat edelleen metaforana antamiselle ja välittämiselle. On helpompi tehdä mielikuvituksen täytteinen kirje joulupukille kuin äidille. Lapset tietävät että äiti ja isä lukevat sen mutta joulupukin ominaisuudessa.

    En kuitenkaan kritisoi niitä vanhempia joiden mielestä kaiken pitää olla realistista. Jokaisella on omat kasvatusmetodinsa ja se osaltaan tekee sen mahdolliseksi että maailmaan kasvaa aina uusia sukupolvia erillaisin uskomuksin ja moraalein.

    Voi tietenkin miettiä että onko oikein kertoa lapselle esimerkiksi niinkään että Suomessa vallitsee tasa-arvo (mikä ei oikeasti olekaan totta vaan illuusio sekin) tai että Suomessa yhteiskunta huolehtii kaikista? (miten esimerkiksi vanhukset tänä päivänä????) Esimerkkejä on useita joissa yhteiskunta on yhdessä sopinut jostakin asiasta mutta todellisuudessa se ei toimi. Joulupukki-efekti: monet toivovat ja uskovat siihen ja sanovat että se on totta mutta todellisuudessa sitä ei olekaan, vai onko? (Joulumaassa on joulupukki ja tonttuja, palkattuna;) Lisäksi lapsi oppii ymmärtämään että vaikka itse uskoo tai ei usko johonkin asiaan jollekin muulle asia voi olla toisin päin. Oppii ajattelemaan että maailmassa uskomuksia on monia sekä myös kunnioittamaan niitä muiden ajatuksia ja uskomuksia.

    Tämä on minun kasvatuksellinen periatteeni tässä asiassa:) Meille tuo tontut tänään kirjeet lapsille ja ilmoitin siitä aamupalalla että niin varmaan tulee tänään tapahtumaan. Anna sanoi minulle että "äiti, niiden kirjeiden pitää olla sitten suomeksi ja sellaisilla kirjaimilla kirjoitettu että mä voin lukea itse;)" sanoin että katsotaan mitä tontut tuo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sissi pitkästä kommentista ja pohdinnasta!

      Meillä puhutaan perheen kesken paljon. Lapsemme tietävät jo nyt ettei kaikilla lapsilla ole asiat yhtä hyvin kuin heillä, ettei kaikilla ihmisillä ole perheitä jotka heistä huolehtivat ja niin edelleen. En siis kerro heille taruja tai kaunisteltuja totuuksia Suomen tai minkään muunkaan maan tilanteesta, vaan yhteiskunnallisiakin asioita meillä käsitellään ihan rehellisesti lasten kanssa, toki heidän omista lähtökohdistaan ja ikänsä huomioonottaen.

      Lapsillamme on läheistä ja konkreettista kokemusta useammasta aika erilaisesta maasta (ennen kaikkea tällä hetkellä tietysti Suomesta, Italiasta ja Belizestä) ja erilaisista elämäntavoista ja uskonnoista. Heidän ystäväpiiriinsä kuuluu lapsia monista eri maista, kristittyjä ja muslimeja, ja lapsia joilla on kaikin puolin hyvin erilaiset taustat kuin heillä itsellään. Ihan oman tavallisen elämänsä kautta meidän lapsemme ovat siis jo oppineet että ihmisillä on erilaisia uskontoja ja näkemyksiä. Ja me korostamme ennen kaikkea, että muiden erilaisia kulttuureja ja uskontoja tulee kunnioittaa. Myös uskonnottomuutta ja epäuskoa joulupukkiin :)

      Mutta en itse sanoisi, että realismi olisi meillä kuitenkaan määrittävä kasvatukseen vaikuttava tekijä. Emme katso lasten kanssa esimerkiksi uutisia koska haluan mahdollisimman paljon pyrkiä tutustuttamaan lapsemme aikuisten asioihin heidän omista lähtökohdistaan ja heidän omat valmiutensa huomioonottaen, heidän omaan tahtiinsa. Haluan olla lapsilleni rehellinen, en inhorealistinen.

      Minä olen itse kasvanut perheessä, jossa joulupukki oli vain taruhenkilö. Elin silti varhaisnuoruuteen asti aika pitkälti mielikuvitusmaailmassa näkymättömine koirineni ja leikkeineni. Tiedän siis hyvin, ettei joulupukkitarinalla ja mielikuvituksella tai älykkyydelläkään ole toistensa kanssa välttämättä mitään tekemistä.

      Minua ohjaa vanhemmuudessa ehkä ennen kaikkea se, että kuuntelen omia vaistojani siitä mikä milloinkin on oikea tapa toimia ja mitä lapseni missäkin tilanteessa tarvitsevat. En voisi enkä osaisi lähteä kertomaan juttuja tontuista tai joulupukista, se olisi minun vaistojani vastaan. Toisissa perheissä on toisenlaiset tunnelmat ja hyvä niin :)

      Poista
    2. "The true sign of intelligence is not knowledge but imagination." sanoi jo Albert Einstein aikanaan:)

      Poista
    3. Tuon mielelläni allekirjoitan koska tiedon kanssa on vähän niin ja näin mutta mielikuvitusta minulla kyllä riittää ;)

      Poista
  3. Sinänsä joulupukin tapaaminen ei musta ole mikään ongelma, kyllähän lapset näkee näytelmiä ja itsekin esittää vaikka mitä - joulupukiksi pukeutunut aikuinen vain esittää sitä tarinoiden joulupukkia.

    Meillä joulupukkiin uskotaan, mutta esikoinen päätteli kyllä jo 5-vuotiaana, että kaikki joulupukit ei ole oikeita, vaan vain esittää sitä oikeaa. Mä odotan mielenkiinnolla, kuinka kauan usko säilyy. Ja mietin myös, miten käy luottamukselle, kun totuus paljastuu. Tosin mä haluaisin uskoa, että lapsi pystyy kyllä hyvin tekemään eron tarinan kertomisen ja oikeiden asioiden välillä siinä vaiheessa kun oivaltaa, että joulupukki ei ole totta. Eli jos äiti sanoo tulevansa aina hakemaan koulusta, niin se ei ole millään tavalla sadunomaista, toisin kuin joulupukki, pääisäispupu (joka meillä myös käy) tai hampaita vievä pikku hiiri.

    Tää on kyllä kulttuurikysymys myös, Suomessa aika monet pienetkin lapset kuitenkin jo tietää, ettei joulupukkia ole oikeasti olemassa (vaikka se kotona kävisikin), Ranskassa taas mulle ei tule mieleen yhtään perhettä, jossa tarinaa ei olisi lapsille kerrottu. Ja meilläkin tää tulee nimenomaan sieltä ranskalaiselta puolelta (niin kuin ne pääsiäispupu ja hammashiirikin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollut tosiaan ainakaan Mikolle lopulta juttu eikä mikään eilinen joulupukin kohtaaminen. Miko kysyi autossa uteliaana kotimatkalla kuka esitti joulupukkia ja oli tyytymätön vain siihen, että me ei itse asiassa tiedetty kuka se oli. Matildalle taisi koko juttu olla vähän oudompi, mutta ei tuntunut kuitenkaan jäävän mitenkään vaivaamaan mieltä. Eilisissä juhlissa oli Matildalle lopulta paljon pukkia jännittävämpää se, että siellä oli tarjolla joulukarkkeja (candy canes) joita Matilda ei ollut ennen päässyt maistamaan - nyt niitä oli taatusti gluteenittomina.

      Mä en tosiaan osaisi lähteä huijaamaan lapsia joulupukista tai hammaskeijusta. Mielikuvitusta kyllä riittää mutta en oikeasti oikein osaa valehdella enkä ollenkaan nauti sellaisesta juksauksesta. Mutta jos osaisinkin niin tuo potentiaalinen luottamuksen menettäminen olisi mulle iso juttu. Kyllä lapset varmaankin tosiaan osaavat oikeasti erottaa toisistaan joulupukkitarinan ja sen, että kun äiti sanoo tulevansa hakemaan se todellakin tulee. Mutta monet kerrat olen kuitenkin kuullut niistä katkerista pettymyksen hetkistä kun tarina joulupukista onkin osoittautunut vain tarinaksi. Pettymyksiä tulee aiheuttaneeksi lapsilleen jo ihan yrittämättäkin... :) Ja vaikka on toki kasvattavaa ja tärkeää kokea pettymyksiäkin niin en silti jaksaisi olla joulupukin vuoksi niitä osallisena aiheuttamassa.

      Italiassa Cosimon lapsuudessa lahjat toi jouluna Jeesus-vauva, tosin ei Cosimon omassa lapsuudenperheessä - heillä oli sama linja kuin mun lapsuudenperheessä, että lahjat tulevat vanhemmilta ja ystäviltä ja sillä hyvä.

      Poista
  4. Tulipa hyvään saumaan tämä kirjoituksesi. Tänä jouluna ei tarvitse vielä murehtia tuollaisia asioita, kun esikoinen kasvaa mahakummun sisällä pitkälle ensi vuoden puolelle. Vuoden päästä onkin sitten aika aloittaa ne ensimmäiset jouluperinteet lapsiperheenä. Vaikka ipana toki tulee olemaan niin pieni silloin, ettei varmasti edes tajua kovin paljoa, olen jo ehtinyt miettiä millaiseen joulunviettoon tahdon lapseni kasvattaa.

    Olen ajatellut, että voisi olla ihan hauskaa, jos joulupukki kävisi jouluna, mutta ehkä lähinnä sillä ajatuksella, että lapsen isä tai isoisä pukeutuisi pukiksi ja jakelisi lahjat. En missään vaiheessa tahdo kuitenkaan uskotella, että pukki on joku tyyppi, joka ne lahjat tekee pajallaan Korvatunturilla ja jakaa sitten ympäri maailmaa. Voin kertoa, että sellainen satu kuuluu jouluun ja jotkut uskovat siihen, mutta totta se ei silti ole. Se, että joku perheenjäsen pukeutuisi pukiksi, olisi enemmänkin vitsi ja hauskanpitoa.

    En ole itse törmännyt siihen, että joutuisi selittelemään toisille aikuisille, miksei tahdo uskotella lapsilleen pukin olevan todellinen. Ehkä sitä kokemusta karttuu sitten lapsen myötä enemmän. Luulisi tosin nykymaailmassa lasten saavan hyvin varhain selville joka tapauksessa, ettei pukki ole todellinen. Netissä ja tv:ssä "lipsautellaan" paljastavia tosiasioita vähän väliä ja kaikkein parhaimpia paikkoja kuulla tällaisia asioita, ovat päiväkodit ja koulut. Ainakin minä olen oppinut hyvin varhain, ettei pukkia ole. Minulla oli isosisko, joka oli kuullut asiasta koulussa ja kertoi kotona minullekin. Sen jälkeen pukki oli vielä muutaman vuoden "tabu", jonka kaikki perheenjäsenet tiesivät olevan huijausta, mutta silti sitä tarinaa pyöritettiin edelleen. Jouluna minua aina ärsytti se väkisin väännetty touhu, kun olisi pitänyt mennä jonkun vieraan miehen syliin istumaan ja leikkiä mukana.

    Joulu on tosin muutenkin hankalaa aikaa esimerkiksi uskonnollisen leimansa takia. Olen kuitenkin jouluihminen ja tahdon joulua viettää, mutta vietän sitä napsien ne minulle sopivat osuudet perinteistä ja uusista tuulista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakaan ei talossa vieraileva joulupukki niin haittaa jos vitsi joulupukin todellisuudesta on kaikkien tiedossa. Aika samoilla linjoilla olen muutenkin kanssasi.

      Se mikä tässä kuviossa minua ehkä ennen kaikkea ärsyttää on se, että sen sijaan, että vanhemmat sanoisivat lapsilleen "tuo Kata perheineen ei usko joulupukkiin mutta se on ihan ok", tätä asiaa täytyy hyssytellä ja salailla joulunalusaika. Pyrin tosiaan itse opettamaan lapsiani kunnioittamaan toisten uskontoja ja näkemyksiä ja olisi mukavaa jos tätä meidän epäuskoa kunnioitettaisiin samalla tapaa :)

      Olen joka tapauksessa iloinen, että meille on alkanut kehittyä näitä omia joulutraditioita ja että olen rohkaistunut ottamaan joulusta sen mikä meillä toimii ja hylkäämään sen mikä ei tunnu omalta. Joulu tuntuu tänä vuonna oikein mukavalta ja se on hyvä asia se.

      Onnea odotukseen!

      Poista
  5. Minä en ikinä ajatellut, että lapsi pitäisi sitä valehteluna. itse, kun en ollut ajatellut sitä minään vanhempieni valheena, vaan satuna, jota joulunaikaan kerrotaan, ja jonka monet lapset kyllä ymmärtävät jo ennen kuin illuusiosta kokonaan luopuvat.

    Rakastan satuja ja tarinoita ja varmaan siksi olen päiväkodissa töissä. Sielläkin on lapsia joiden kotona ei joulutarinoita lapsille kerrota, ja ovat kyllä sanoneetkin toisille, että ei sitä joulupukkia oikeasti ole, mutta ei se ole toisia haitannut.

    Jokaisella perheellä on näissä asioissa oma oikea tapansa, ja se jos mikä on parasta, että ihmiset toimivat niin kuin heistä itsestään hyvältä tuntuu :)

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ajattelen minäkin että jokainen perhe tekee tahollaan oikein ja hyvin kun tekee niin kuin itse hyväksi näkee :)

      Olen ehkä kohdannut turhan monia hämmästelijöitä tämän joulupukkiasian tiimoilta viime aikoina kun minua on ehtinyt näinkin paljon ottaa päästä, että blogiinkin tästä purkauduin! Tämä joulupukkikysymys ehkä korostuu täällä varsin uskonnollisessa ympäristössä missä joulupukin lisäksi meidän perheeltä puuttuu joulun juhlinnasta myös uskonto Jeesus-lapsineen ja enkeleineen? Ollaan tässä kuussa kaksin verroin outoja ja outous käy välillä vähän väsyttäväksi... Onneksi täällä kotona - ja blogissa! - saan olla mitä olen :) Olen tosiaan saanut joulusta ihan eri tavalla irti kun olen lähtenyt sitä miettimään omasta näkökulmastani ilman painetta mukautua ympäristön odotuksiin.

      Poista
  6. Olipas hyvä kirjoitus, Kata.

    Meillä tuo joulupukkiasia on aina ollut "vitsi". Siis meillä on käynyt joulupukki, kun lapset ovat olleet pieniä, mutta ihan alusta asti lapset ovat tienneet, että enohan se siellä parran takana on. Tonttu"huijauksessa" en ole ollut mukana -ehkä siksi, että minusta on epäreilua kiristää lapsia olemaan kilttejä (mikä muuten oikeastaan on kiltteyttä, voisi tässä välissä kysyä...).

    Jaan ajatuksesi siitä, että on kohteliasta kunnioittaa toisten uskontoa ja uskomuksia. On yhtä kohteliasta kunnioittaa myös uskonnottomuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tulen ajoittain kiristäneeksi lapsia kiltteyteen (nyt reippaasti vaatteet päälle ilman kitinöitä tai joulukalenterin avaaminen jää iltaan tms) mutta tonttuja en osaisi minäkään käyttää kasvatusapuna. Minua itseäni oikeasti ahdistaisi ajatus ikkunan takana kurkkivista tontuista. Ikkunan alla päivystävät vartijatkin jo hermostuttavat!

      Kiva kuulla että pidit tästä kirjoituksesta. Halusin yrittää selittää, että tällainen epäuskokin voi olla ihan perusteltua ja sitäkin sopisi kunnioittaa. Minäkin kun yritän kuitenkin omalta osaltani auttaa pitämään salaisuutta joulupukista niitten vanhempien puolesta joille tarina on tärkeä, ihan yleisen ystävällisyyden ja kunnioituksen nimissä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!