torstai 9. tammikuuta 2014

Balettia

Sain ystävältä Matildalle lainaksi balettiasun. Eilen iltapäivällä Matilda puki sen avullani päälleen, veti lämmikkeeksi ylleen pienen villatakin ja me lähdimme kohti Belmopanin ostaria. Olimme hyvissä ajoin liikkeellä. Tunnin oli määrä alkaa puoli neljältä mutta sitä ennen minun piti ilmoittaa Matilda balettitunneille. Menin Matildan ja vauvan kanssa Belmopanin ostarilla sisään pieneen kahvilaan. Kerroin tiskin takana seisovalle naiselle, että halusin ilmoittaa Matildan balettitunneille. Tasapainottelin vauvaa toisen käsivarren varassa ja toisella kädellä täytin lomakkeen, jossa luki muun muassa, että tunneille sopii tulla vain asianmukaisissa varusteissa tukka nutturalle kiinnitettynä vaaleanpunaisella tai mustalla hiuslenkillä. Olin laittanut Matildan tukan eilen kiinni balettituntia varten kahdelle letille, joita pitivät kiinni turkoosit hiuslenkit. Pudistin päätäni turhan tiukoille määräyksille mutta toivoin toisaalta hiljaa mielessäni, ettei Matilda joutuisi heti ensimmäisellä tunnillaan vaikeuksiin hiustensa vuoksi.

Maksoin ilmoittautumismaksun, maksun tunneista kuukaudeksi eteenpäin ja ostin samalla tytölle pienet somat balettitossut, koska tossuja en ollut saanut ystävältäni Matildalle lainaksi. 

Tasan kello puoli neljä seisoimme Matilda ja minä vauva sylissäni tanssistudion ovella. Koputin oveen. Oven avasi nuori nainen, joka ei näyttänyt lainkaan odottavan meitä. Selitin keitä olimme ja että olin kahta päivää aikaisemmin ollut häneen yhteydessä balettitunneista. Nainen toi nähtäväkseni lukujärjestyksen ja sanoi, että oli päättänyt siirtää tunnin keskiviikosta torstaille. Joskus tämä Belizen joustava aikakäsitys harmittaa minua toden teolla ja eilen oli yksi niistä päivistä. Nuori tanssinopettaja ei edes vaivautunut pyytämään anteeksi, että olimme turhaan paikalla - pieni tyttäreni täynnä intoa balettiasussa, valmiina elämänsä ensimmäiselle tanssitunnille. Jos olisi valinnanvaraa, jos en olisi juuri maksanut kuukauden tunteja etukäteen, jos Matilda ei olisi niin innostunut uudesta harrastuksestaan, olisin mieluusti lähtenyt samalta seisomalta pois tulematta takaisin. Mutta koska tilanne on mikä on, Matilda ja minä olemme tänään vauvan kanssa suuntaamassa toistamiseen Matildan ensimmäiselle balettitunnille.

Minä en ole mikään baletti-ihminen. En ole koskaan itse tanssinut balettia, en juuri edes käynyt katsomassa balettiesityksiä, en ole todellakaan unelmoinut siitä, että omat tyttäreni olisivat jonain päivinä pieniä ballerinoja. En ole ollenkaan vakuuttunut siitä, että kolmevuotiaiden pitää yleensäkään harrastaa yhtään mitään. Mutta puolikkaat koulupäivät ovat osoittautuneet varsin kevyiksi koitoksiksi reippaalle Matildalle; iltapäivisin koulun jälkeen hänellä on vielä paljon virtaa ja halua tehdä jotakin. Hän pitää tanssimisesta ja liikkumisesta. Tuntuu luontevalta käydä koittamassa miltä ohjattu tanssi hänestä tuntuu. 

Tunnit joille Matildan nyt ilmoitin ovat juurikin ne samat joista viime kesänä kirjoitin, kolme balettituntia viikossa, tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin - ellei opettaja nyt sitten satu muuttamaan aikataulua uudemman kerran. Tunnit kestävät puoli tuntia kerrallaan. Meiltä kestää tanssistudiolle viisi minuuttia joten aikaa tunteihin ei lopulta kulu viikosta kovin paljon vaikka niitä onkin kolmeen otteeseen. Ratsastustunteihin meillä ei enää valitettavasti ole mahdollisuutta koska ratsastuksenopettajamme päätti lopettaa opettamisen, eivätkä uimatunnitkaan ole vielä päässeet alkuun kun sää on ollut niin kurja. Että jospa kolme balettituntia viikossa ei nyt tuntuisikaan niin paljolta kuin miltä se kuulostaa, kun muita harrastuksia ei meillä kellään nyt vaihteeksi olekaan? 

Sen lisäksi, että minua huolettaa pienen tytön sitoutuminen kolmeen tanssituntiin viikossa, minua mietityttää myös se miten baletti on niin leimautunut juuri tyttöjen harrastukseksi. Se on selkeästi tyttöjen harrastus etenkin täällä Belmopanissa, missä pojilla ei ole ollenkaan asiaa balettitunneille. Haluaisin yrittää korostaa tytöilleni kuinka he voivat olla paljon muutakin kuin prinsessoja ja ballerinoja, erityisesti kun elämme täällä machokulttuurissa. Mutta valinnanvaraa ei tosiaan ole. Kylällä on tällä hetkellä kaksi tanssistudiota, joissa pienillä tytöillä on mahdollisuus opetella balettia, ei muuta. Jos mielii harrastaa tanssia, baletti on ainut vaihtoehto. Ja muuta ohjattua tekemistä ei kolmevuotiaille kylällä näillä näkymin olekaan. 

Katsotaan mitä tästä tulee. Tärkeintä on kuitenkin tietysti mitä Matilda itse balettitunneista ajattelee, ja se selviää pian.

2 kommenttia:

  1. Meillä tanssitaan balettia olohuoneessa harva se ilta. Naapuritaloon muutti balettikoulu, ja esikoinen pääsi sinne tunneille, ja on aivan onnesta soikeana - ja pikkusisko tahtoisi tietysti myös, mutta harmi kyllä siellä ei ainakaan toistaiseksi ole pienten tunteja. Mua myös vähän häritsee tää tyttöjen ja poikien harrastusten jako, esikoinen harrastaa siis taitoluistelua ja balettia, ja paljon tyttömäisempää ei voisi keksiä. Mutta kun ne nyt on se, mitä se haluaa harrastaa, ei kai sitä voi pakottaa jonnekin potkunyrkkeilytunneille vain tasa-arvon nimissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se. Pöllöähån se olisi pakottaa lasta johonkin antityttömäisyysmuottiin vain jonkin periaatteen vuoksi. Tärkeintä on kuitenkin tosiaan se, että ne on itse innostuneita. Vähän kyllä mietityttää, että meillä ei varsinkaan Matilda varmaankaan tietäisi mistään harrastusmahdollisuuksista jos emme niitä hänelle varta vasten mainostaisi. Eli pitäisikö sitä yrittää tuoda niitä muitakin vaihtoehtoja paremmin esiin? Toisaalta meillä ei kyllä mitään muita vaihtoehtoja juuri nyt olisikaan kuten sanottu, vaikea tarjota sellaista mitä ei ole :)

      Eka tunti sujui hyvin. Saa nyt nähdä mennäänkö tokalle tunnille yhtä innolla vai miten tunnelmat tästä kehittyy.

      Poista

Kiitos kommentistasi!