keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Asioita jotka ärsyttävät

On mielestäni vastenmielistä miten niin englanniksi kuin suomeksikin on nykyään tapana jättää lauseet puolinaisiksi käyttämällä sanaa "koska". Esimerkkinä "En millään jaksa tehdä kokonaista lausetta, koska kiire." Tämä on ehkä tyylittömin tyylikeino, johon olen vähään aikaan törmännyt. Ymmärrän, että vaikkapa tekstiviestistä tai pikaisesti hutaistusta lappusesta saattaa joskus verbi jäädä uupumaan, mutta näitä "koska"-lauseita on nyt tullut vastaan jopa ammatikseen kirjoittavien teksteistä. Toivon, että tämä tapa pian jää unholaan, tai ei ainakaan leviä laajemmalle. 

Yleensäkin minua ärsyttävät sellaiset ilmaisut, jotka hetkessä leviävät puolen maailman käyttöön vaikkei niissä mitään varsinaista jujua olekaan. Esimerkiksi Facebook-statukset jotka alkavat "se hetki kun huomaat, että…", tai amerikkalainen tapa puhutella elottomia esineitä tai asioita tyyliin "oh peanut butter, how I have missed you" - voi maapähkinävoi, kuinka olenkaan ikävöinyt sinua. Maapähkinävoi ei kuule sinua!

On hämmentävää, että ihmiset puhuttelevat esineitä ja asioita, mutta ehkä vielä enemmän minua ärsyttää tapa kirjoittaa Facebookin välityksellä viestejä ihmisille, jotka eivät ole Facebookissa. Minkä vuoksi täytyy julistaa rakkautta puolisoa kohtaan Facebookin välityksellä kun puoliso ei edes ole Facebookissa? Viesti menisi varmasti kasvokkain paremmin perille. Tai toivottaa syntymäpäiväonnea Facebookissa lapselle jolla ei ole omaa Facebook-tiliä koska hän ei vielä osaa itse asiassa edes lukea? Facebook on mielestäni kätevä tapa pitää yhteyttä ihmisiin, jakaa ajatuksia, kuvia, artikkeleita. Mutta koko elämää siellä ei mielestäni tarvitse elää. Minä ainakin uskon kyllä, että perheenjäsenet rakastavat toinen toisiaan vaikken sitä Facebookista lukisikaan. 

Minua ärsyttää myös se miten lasten ei anneta olla lapsia vaan heitä kiirehditään oppimaan ja osaamaan. Kun asuimme vielä Kingstonissa ja Miko oli puolentoista, veimme hänet paikallisen lastenlääkärin tarkastukseen. Olimme ylpeitä pienestä pojastamme, joka osasi ikäisekseen liikkua mainiosti ja puhui jo jonkun verran kolmea kieltään. Lääkäri mittaili Mikoa, tarkkaili häntä ja kysyi sitten meiltä osaako poika jo aakkoset. Ei osannut Miko aakkosia, emmekä ruvenneet niitä hänelle kotona opettamaan myöhemminkään. Koulussa hän on ne nyt vähän kerrallaan oppinut ja mielestäni edelleen on vähän turhan varhaista, kun poika ei ole vielä kuuttakaan. Mikä kiire on pienen lapsen oppia kirjaimia ja numeroita ja lukemaan ja laskemaan ennen aikojaan? Onko tarkoitus, että lapset jo pienestä asti lukevat itse itselleen iltasadut ja osaavat kaupassa tarkistaa saaneensa riittävästi rahasta takaisin? 

Samasta syystä jäi Matilda jokin aika sitten pois baletista. Tanssiharrastus alkoi ihan lupaavasti, mutta meidän toiveemme kolmevuotiaan harrastuksen suhteen eivät osuneet yhteen opettajan odotusten kanssa. Balettiopettaja ohjasi kolme- ja neljävuotiaitten ryhmää ikäänkuin he olisivat minikokoisia aikuisia. Pienten ballerinojen tuli seistä maalarinteipillä merkityillä paikoillaan ja opetella vakavissaan spagaateja. Kyse ei todellakaan ollut mistään satubaletista vaan opettaja tuntui valmistelevan pieniä oppilaitaan suoraan primaballerinoiksi. Kerroin opettajalle suoraan miksi otimme Matildan pois tunneilta. Olin ihan asiallinen mutta kiehuin kyllä sisäisesti ja se näkyi arvatenkin ulos asti. Olen toisaalta tyytyväinen, että puhuin suuni puhtaaksi, mutta toisaalta tunnen siitä pientä syyllisyyttä. Toivon, etten pahoittanut tanssiopettajan mieltä, mutta toisaalta toivon, että hän ottaisi sanoistani opikseen eikä odottaisi kohtuuttomia pieniltä lapsilta. 

Onneksi ärsytyksenaiheita ja -hetkiä tulee vastaan sopivasti, silloin tällöin, ja niiden lisäksi elämässä on paljon hyviä tuokioita ja ilonaiheita. Olen viime viikkoina huomannut kuinka paljon erityisesti samanhenkisten ihmisten seura minulle antaa: iloa, tukea, uskoa itseeni, oivalluksen hetkiä. Vaikka olenkin aika itsenäinen ja nautin yksinäisyydestä, ihmiskontaktit ovat minulle kuitenkin hyvin tärkeitä. Ärsytys asettuu perspektiiviinsä kun sen saa jakaa hyvän ystävän kanssa.

Onneksi tätä nykyä voi yhteyttä pitää myös maailman äärestä toiseen; muun muassa Facebook ja Skype auttavat kuromaan umpeen etäisyyden ystävien ja perheenjäsenten välillä. Silti toivon, että myös tulevassa kotimaassamme onnistumme luomaan yhtä mahtavan paikallisen ystäväpiirin kuin täällä Belizessä. Vaikka Belizessä on paljon hyvää ja kaunista, jään täältä erityisesti kaipaamaan ystäväpiiriämme kun muuton aika koittaa. 

8 kommenttia:

  1. Minä olen tullut siihen tulokseen, että asioiden viestittäminen Facebookissa on monesti enemmänkin sellaista oman itsen esittämistä tietyssä (ja usein paremmassa) valossa. Ihmisten tarkoituksena ei siis niinkään ole viestiä sille tarkoitetulle kohdehenkilölle, vaan halutaan tuoda julki muille sitä, kuinka ihana mies minulla on ja kuinka hyvin meillä pyyhkii. Tämmöinen on minusta aika naurettavaa - ihan kuin ihmiset eläisivät jossain omassa maailmassaan, kaukana todellisuudesta. Facebookista on varmasti paljon hyötyäkin, mutta se voi myös viedä ihmissuhteista aitoutta pois. Siinä missä ihmissuhteet olivat ennen kahdenvälisiä, ne ovat FB-aikana monenvälisiä.

    Ikävä, että balettitunnit päättyivät noin, mutta hyvä että toit mielipiteesi opettajalle julki.

    Tuohon koska-sanan vaillinaiseen käyttöön en ole itse törmännyt (onneksi!), mutta kuulostaa todellakin ärsyttävältä. Minuakin ärsyttää moni asia, kuten esimerkiksi kassatyöntekijöiden eli-sanan käyttö hinnan edellä. Ei siis voida sanoa pelkästään hintaa, vaan sanotaan esimerkiksi "eli 10.50". Keksin tosin tähän kerran jonkin hienon kielitieteellisen selityksenkin, mutta en nyt enää muista sitä. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että Facebookissa monet haluavat tuoda itseään ja omaa elämäänsä esille mahdollisimman hyvässä valossa. Se on kyllä monesti aika läpinäkyvää eikä ainakaan minuun tee mitään erityistä vaikutusta :) Monet omista ystävistäni eivät onneksi syyllisty oman elämänsä kiillottamiseen Facebookissa vaan sen välityksellä jaetaan ihan niitä banaaleja kuulumisia ja esimerkiksi hauskoja arkipäiväisiä vastoinkäymisiäkin. Paljon olen miettinyt sitä kuinka lapset kasvavat tähän Facebook-aikaan ja millä tavalla se tulee vaikuttamaan heidän ihmissuhteisiinsa. Onneksi heillä ei vielä ole Facebookista tietoakaan!

      Voi sinua onnekasta, ettet ole törmännyt tuohon ärsyttävään koska-ilmiöön. Näitä ärsytyksenaiheita on tosiaan monia ja välillä ärsyttää yksi enemmän kuin toinen. Jotenkin olen itse nyt herkistynyt huomaamaan noita vaillinaisia koska-lauseita ja niitä tuntuukin tulevan vastaan ihan yhtenään ja joka puolella. Itse en onnekseni ole toisaalta huomannut tuota eli-sanan erikoista käyttöä kassalla. Täytyypä kuulostella seuraavan kerran Suomessa :)

      Poista
  2. Vastenmielinen on juuri oikea sana kuvaamaan koska-sanan laiskistunutta käyttöä! Minulle kerrottiin, ettei sitä Suomessa käytetä kuin kirjoitetussa kielessä, mutta kuka tietää, milloin ilmiö tarttuu myös puhuttuun suomeen. Sosiaalisesta mediasta en edes aloita, koska saarnasta ei tulisi loppua :D Ehkä joku ajattelee, ettei minunkaan tarvitsisi täällä somessa roikkua kommentoimassa tuntemattomien kirjoituksia, mutta tykkään siitä ja sen teen ;)

    Oppimisesta ja kehityksestä olemme puhuneet paljon viime aikoina argentiinalaisen mieheni kanssa, koska monilla tuttavista alkaa olla pieniä lapsia. Olen varma, että on monia tapoja kasvaa hyväksi ja osaavaksi ihmiseksi, joten en tahtoisi tuomita esimerkiksi paikallisia koulutusmenetelmiä. Siitä huolimatta minua hieman kammottaa ajatus 2kk ikäisestä vauvasta päiväkodissa ja vielä enemmän se paine, mikä on laittaa viimeistään kolmevuotiaana tenavat "kouluun". Muutoin heistä tulee neljän seinän sisällä kasvaneita yhteiskunnan hylkiöitä, ihan varmasti! Yhteiskunnan rakenne on erilainen kuin Suomessa, joten en kuvittelekaan, että se sopisi yksi yhteen tänne, mutta miten saisi vanhemmat vakuutettua edes hetkeksi, että esimerkiksi liikunta ja leikki voivat olla tärkeitä tapoja oppia? Ja että lapset ehtivät kyllä oppia, vaikka sitten pari vuotta myöhemmin. Katsotaan, mitä kaikkea opin itse, kun tuttuja vanhempia tulee lisää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Facebookissa ja esimerkiksi tässä blogien maailmassa on monet hyvät puolensa mutta niitä pitää mielestäni osata käyttää ajatuksella. Minullakin on jo Facebookin tiimoilta enemmänkin napistavaa, Twitteristä ym puhumattakaan, mutta ihan loputtomiin en viitsinyt asiasta kirjoittaa :) Tulihan tuossa tuota pintaa raapaistua.

      Suomalaisesta näkökulmasta monessa maailman maassa painostetaan lapsia ihan turhan varhain isoiksi ja reippaiksi. Yritän itse ennen kaikkea kuunnella lasten hoidossa ja kasvatuksessa omia vaistojani ja vähät välittää isänmaan tai ympäristön odotuksista ja ajatuksista - lasten isää nyt tietysti lukuunottamatta. Vauva- ja pikkulapsivaiheessa onkin minulla onneksi ollut pitkälti valtaa ja mahdollisuus toimia juuri niin kuin on tuntunut hyvältä ja oikealta, mutta koulun suhteen on mentävä ympäröivän todellisuuden mukana, ellei sitten halua ruveta kotikouluhommiin. Siinä on ollut minulla sopeutumista, että viisivuotiaita opetetaan tosissaan lukemaan ja niin edelleen... Toisaalta on ollut mielenkiintoista ja terveellistäkin nähdä, että viisivuotiaalle itselleen eivät koulun odotukset ole juttu eikä mikään!

      Poista
  3. Mä olen kyllä törmännyt tuohon "koska"-sanan käyttöön, koska radio. :D Aaargh, se on raivostuttavaa munkin mielestäni, sekä englanniksi että suomeksi! Enemmän vielä ärsyttää se sen muka-humoristinen käyttö, että se sitten tekee lauseesta automaattisesti jotenkin hauskemman.

    Tuosta oman elämän kiillottamisesta: musta tuntuu, että tosi moni blogisti tekee myös sitä, siis että esittelee blogissaan vain täydellistä elämäänsä täydellisen perheen kanssa täydellisesti sisutetussa täydellisessä kodissa. Sellaiset blogit on mun mielestä hajuttomia ja mauttomia, enkä oikeastaan klikkaile niihin sitä yhtä kertaa enempää. Sen sijaan esimerkiksi tämä sinun blogisi on rehellinen ja kertoo ne hyvät ja huonot asiat sellaisenaan, sen kummemmin kaunistelematta ja on siksi aito ja kivaa (sekä mielenkiintoista) luettavaa! Kiitos siitä :)

    Ja mitä tulee balettitunteihin... noh, ei varmaan edes tarvitse aloittaa kertomusta siitä, miten samanlaisia ajatuksia täällä on vanhemmilla, kuin sinun balettiopettajallasi. Mitään ei voi oppia, jollei heti aloiteta tosissaan ja vakavissaan ja mielellään aina vain aikaisemmin, esimerkiksi 2 vuotta on jo ihan hyvä ikä aloittaa englannin opinnot ja viisivuotiaalle mielellään ylimääräisiä matematiikan tunteja kotona. Just joo...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, tuo "koska" on kuin onkin sitten löytänyt puhekieleen asti jos kerran radiossakin tulee vastaan! Kovin nokkeliksi näyttävät ihmiset tuntevansa kun jättävät lauseen vaillinaiseksi, se on jotenkin tosi ankeaa munkin mielestä.

      Voin kuvitella, että siellä teilläpäin maailmaa ovat odotukset lasten suhteen korkealla! Minä taitaisin olla siellä aika outo tapaus, kun yritän ennen kaikkea toppuutella kaikkea oppimista ja yritän antaa lasten olla lapsia niin kauan kuin mahdollista... Mitäköhän siellä ajateltaisiin tällaisesta äidistä, joka haluaa kaikin voimin olla painostamatta lapsiaan oppimaan ja menestymään? Täytyy ehkä muotoilla tästä kysymys korealaisystävällesi seuraavaa haastattelua varten! :)

      Totta tosiaan täällä blogimaailmassa on myös tuota oman elämän parhain päin esittämistä aika lailla. Minäkään en juuri jaksa lukea blogeja, jotka esittelevät täydellisiä elämiä ja koteja. Jotain särmää täytyy olla, että kiinnostun ja menen vielä toistekin lukemaan. Oman blogin suhteen lupasin itselleni kun blogia aloitin kirjoittamaan, että olisin täällä ennen kaikkea rehellinen; en tosiaan halua antaa siloiteltua kuvaa omasta itsestäni tai elämästäni. Kiva jos suorapuheisuus näkyy ja tuntuu. Kiitos kauniista sanoista!

      Poista
  4. Olen törmannyt tuohon Koska-sanan vaarinkayttöön ja se on todella arsyttavaa, ihan havettaa toimittajan puolesta joka kayttaa sita muuten ihan hyvassa kirjotuksessa, törmasin tahan jopa Hesarissa joku aika sitten....ma olen arsyyntynyt talla viikolla siita etta taalla as. palvelu on niin taivaan ja maan valista, se on joko hyvaa tai huonoa ja kun se on huonoa ei siina ole mitaan ihmeellista muiden kun minun mielesta, huoh. Monelle tosiaan koko some- on sellainen esittelykanava, ehka se auttaa itseaan kun saa kertoa kuulumiset kiillotettuina tai uskotella siella jotain mita elama ei ehka ihan kuitenkaan ole?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen törmännyt kauhukseni Hesarissa ainakin kerran tuohon "koska"-ilmiöön. On masentavaa, etteivät ammattitoimittajatkaan ole sille immuuneja! Rauhoittavaa silti kuulla, että muitakin asia ärsyttää. Ehkä on jotain toivoa, että ärsyttävä tapa vielä ennen pitkää unohtuu muiltakin.

      Huonon palvelun suhteen olen huomannut viime aikoina ajattelevani, että täytyy olla paha mieli sellaisella ihmisellä, joka ei viitsi tehdä töitään kunnolla eikä ottaa muita (esim asiakkaita) huomioon. Jotenkin mua ei niin ärsytä silloin kun ajattelen näin. Pieni ylemmyydentunto antaa minulle voimaa ;)

      Välillä tuntuu, että sosiaalisessa mediassa itseään korostavat ihmiset haluavat itsekin uskoa siihen Facebookissa tai vaikkapa blogissa esiteltyyn puolittaiseen tai valheelliseen todellisuuteen. Vähän niin kuin oma elämä olisi elokuva, josta voisi editoida huonommat hetket pois. Mutta oikea elämä on tietysti täällä ruudun toisella puolella, ja sosiaalinen media on parhaimmillaankin ihan oma juttunsa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!