keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Viimeinen viikko

Juuri silloin kun tapahtuu ja tunteet ovat huipussaan minulla ei yhtäkkiä olekaan sanoja. Mielessäni vilisevät irtonaiset ajatukset, muistot ja mielikuvat. Tiedän tarkalleen miltä minusta tuntuu, mutta jotenkin en silti oikein saa tyydyttävästi tunteitani sanoitettua. 

Belizen vuodet ovat olleet mahtavia täysiä vuosia: muistoni ovat täynnä lapsia, koiria, ystäviä, uusia kokemuksia ja oivalluksia. Belize on meille kaikille rakas ja olemme rakentaneet tänne kokonaisen elämän, täydemmän elämän kuin mitä olen missään muualla koskaan elänyt. Olemme osa yhteisöä, tunnemme jokatoisen vastaantulijan, tukeudumme täällä yhteen jos toiseenkin ihmiseen, ja he toisaalta puolestaan meihin. Belize on harvinainen paikka maailmassa. Tällaisesta yhteisöllisyydestä tuskin saamme koskaan toiste nauttia. 

Tuntuu melkein mahdottomalta uskoa, että olemme todella lähdössä. Mutta uskottava se on. Makuuhuone on täynnä täysiä matkalaukkuja, eteinen pullottaa jos jonkinlaisia laatikoita, toistaiseksi tyhjillään mutta pian täynnä ja matkalla muualle. Minun autoni on jo myyty, Cosimon auto toivottavasti huomenna. Siitä huolimatta, että muutto on jo hyvässä vauhdissa ja olemme alkaneet pakata, kaikki on toisaalta vielä hetken aika lailla ennallaan. Isommat lapset katsovat televisiosta lastenohjelmaa, koirat leikkivät pihalla. Cosimo laittaa ruokaa. Minä istun sohvalla, vauva nukkuu sylissäni. Ilta pimenee niin kuin se on pimentynyt lukemattomia kertoja kuluneiden vuosien aikana. Kaikki ympärillä on tuttua, pimenevän illan värit ja äänet, rutiinit ja aikataulut.

Vaikka suru lähdöstä kulkee nyt koko ajan mukana, ajatus muutosta toisaalta kutkuttaa ja tuntuu edelleen hyvältä. Olen kuitenkin viime viikkojen aikana oivaltanut, että täällä tutussa ympäristössä on helppo asennoitua myönteisesti tulevaan. On ihan toinen juttu seistä ensimmäistä kertaa uuden maan kamaralla, ihan uudessa ympäristössä jossa ei ole mitään eikä yhtään tuttua. Keskellä kulttuurishokkia ja loputtomalta tuntuvaa sopeutumista uuteen täytyy kerta toisensa jälkeen tehdä päätös suhtautua avoimin mielin ja innolla kaikkeen vastaantulevaan uuteen. 

Mutta nyt ei ole vielä aika murehtia tulevaa. Yritämme nauttia näistä viimeisistä päivistä täysin siemauksin. Joka päivälle on varattu aikaa rakkaiden ystävien kanssa, läksiäisjuhliakin on edessä kaksin kappalein. En ole hyvä hyvästeissä, mutta täältä emme voi vain liueta, kadota hyvästejä jättämättä. Minua on todella koskettanut se tapa miten niin monet tärkeät ihmiset täällä ovat osanneet kertoa miten paljon tulevat meitä ikävöimään. Haluan oppia itsekin hyvästelemään niin ettei mitään jää sanomatta. Belize on opettanut minulle paljon, ehkä vielä senkin? Vaikka hyvästithän nämä eivät oikeastaan lopulta ole. Tänne tulemme kyllä vielä, kuljemme pitkästä aikaa tuttuja teitä, istumme vastapäätä rakkaita tuttuja kasvoja tuttujen pöytien ääressä. Ja osan rakkaista ystävistä kohtaamme toisaalla. Ensimmäinen jälleennäkeminen on itse asiassa jo suunnitteilla. Reitti uudesta kotimaasta ystävien tulevaan kotimaahan on tarkistettu ja todettu hyväksi, matkan hintakin kohtuulliseksi. Ei siis hyvästi vaan näkemiin. Mutta helppoa ei lähteminen silti tule olemaan.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Lopun alku

Loma Floridassa oli täydellinen pako todellisuudesta. Disney World oli monessa mielessä taianomainen paikka, ei vähiten siksi, että kaikki siellä on niin viimeisen päälle ajateltu. Viihdyn erinomaisesti Belizessä mutta elämä täällä on kaikkea muuta kuin ennalta-arvattavaa. Koskaan ei tiedä mitä kaupasta tai torilta milloinkin löytyy, ovatko ravintolat tai lääkäriasemat auki ajallaan, tuleeko nurmikonleikkaaja ilmoittamaansa aikaan vai sittenkin vasta ensi viikolla. Näistä oloista tekee hyvää lähteä lomalle jonnekin, jossa asiat toimivat ajallaan ja suunnitelman mukaisesti. Ja on Disney Worldissa toki muutenkin taikaa: hienoja esityksiä ja laitteita, televisiosta ja elokuvista tuttuja kavereita, ja tarttuvan hyvä tunnelma.

Disney Worldin Magic Kingdom illan pimettyä.

Legoland Floridassa oli ihan yhtä mainio paikka kuin Kalifornian Legolandkin ja sielläkin niin järjestelyt kuin henkilökuntakin yllättivät iloisesti. Niin Disney World kuin huomattavasti pienempi Legolandkin viihdyttävät valtavia määriä ihmisiä päivittäin, mutta henkilökunta osaa silti suhtautua ystävälllisesti ja yksilöllisesti jokaiseen vierailijaan. Kennedyn avaruusasema oli sekin ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka ja sielläkin oli kaikki hyvin suunniteltu ja järjestetty ja henkilökunta oli ystävällistä ja asiantuntevaa. Lapsille avaruusasemalla oli ehkä vähän vähemmän näkemistä mutta hekin viihtyivät kyllä hyvin. Me vanhemmat hiljennyimme Atlantis-avaruussukkulan edessä; jo se yksin olisi riittänyt minulle päivän saldoksi. 

Atlantis-avaruussukkula oli vaikuttava näky.


Neljä päivää vietimme Disney Worldissä, yhden päivän Legolandissa ja yhden Kennedy Space Centerissä. Lisäksi kävimme vaate- ja ruokaostoksilla ja isommat lapset ja Cosimo kävivät elokuvissakin. Ilma oli sen verran kalsa, että talon uima-allasta emme valitettavasti koskaan päässeet koettamaan, mutta vähän viileämpi sää sopi toisaalta huvipuistopäiviin mainiosti. Vain yhtenä päivänä satoi enemmän, mutta sekään ei oikeastaan pilannut iloa. Ostimme sadeviitat ja lapset lampsivat tyytyväisinä lätäköstä toiseen Disneyn Hollywood-studioilla. 

Legolandissa oli Kennedyn avaruusasemasta mainio pienoismalli.


Vauva kulki menossa mukana niin kuin olisi syntynyt huvipuistossa. Meillä ei ollut rattaita käytössä lainkaan vaan Mia kulki Ergo-kantorepussa sylissäni päivät pitkät. Välillä hän sammahti päiväunille ja toisinaan katseli uteliaana ihmisvilinää. Imetin vauvaa esimerkiksi ravintoloissa ja pidempien esitysten aikana. Vauva sai tulla mukanani kaikkiin huvipuistojen esityksiin ja moniin laitteisiinkin. Hyvin sujui loma siis myös vauvan osalta ja kanssa.

*****

Viikko sitten palasimme Belizeen. Minulle tuli lentokoneessa itku kun tajusin, että viimeistä kertaa täytämme kotiosoitteeksi Belmopanin osoitteemme. Muutto on nyt auttamatta edessä. Yritän pysytellä lasten vuoksi mahdollisimman iloisella mielellä mutta istuin paluulentomatkalla vauvan kanssa vähän muusta perheestä erillään, joten saatoin hetkeksi antaa myös negatiivisille tunteille vähän tilaa. Pienen itkun jälkeen olikin taas parempi olla. Tämä lähtemisen suru on aaltoliikettä niin kuin suru tapaa olla. Välillä tuntuu ajatus lähdöstä hyvin tuskaiselta ja surulliselta, mutta suuren osan ajasta ovat ajatukset onneksi arjen touhuissa tai toisaalta jo tulevaisuuden näkymissä. 

En tiedä ovatko nämä suuret siirtymät kenellekään helppoja ja stressittömiä? Minulle on tämä lähtöä edeltävä aika oma prosessinsa, niin kuin on oma prosenssinsa myös asettuminen uuteen maahan. Sopeudun tavallisesti aika hyvin ja verrattain nopeastikin myös haastavampiin olosuhteisiin, mutta kivuttomasti se ei kyllä minulta onnistu. Paljon ristiriitaisia tunteita on käsiteltävänä. Ja tässä muutossa on ensimmäistä kertaa käsiteltävänä omien tunnelmien lisäksi myös lasten sopeutuminen. 

Joka päivälle riittää myös käytännön muuttojärjestelyjä, mutta aika pitkälti olemme kyllä edelleen kiinni ihan tavallisessa tutussa arjessa. Kaikki on monella tapaa niin kuin ennenkin arkipäivien rutiineista viikonloppuhuveihin, mutta toisaalta olen koko ajan jollain tasolla tietoinen siitä, että viimeistä viedään. Osa minusta odottaa, että saisimme jo huonekalut ja kodin muut tavarat pakattua konttiin, mutta toisaalta on vaikea uskoa, että jonkin viikon päästä seisomme tyhjässä talossa lähdön aattona. 

Juuri nyt, tänään, ei onneksi tarvitse tehdä muuta kuin nauttia kiireettömästä sunnuntaipäivästä. Yritän pyhittää kaikki lepohetket ja miettiä muuttojärjestelyjä vain silloin kuin on jotain konkreettista tekemistä. Tällä tavoin minun ei tarvitse ihan koko ajan tehdä lähtöä vaan onnistun nauttimaan ihan tavallisista asioista ja hetkistä ja kykenen myös nukkumaan öisin sen sijaan, että unissanikin olisin koko ajan muuttohommissa. Tälle päivälle ei ole juuri muuta suunnitelmaa kuin DVD-elokuvia ja popcornia lasten kanssa ja koirien hoitoa. Taidanpa suoda itselleni myös ylimääräisen kupillisen aamukahvia sunnuntaiaamun kunniaksi.