Sopeutumisesta

Koirat ovat olleet Suomessa nyt useamman viikon. Ne ovat tottuneet aikaeroon ja nukkuvat valoisista öistä huolimatta hyvin. Kylmä sää koiria hämmentää mutta onneksi välissä on ollut lämpimämpiäkin päiviä. Eroahdistus vaivaa tavallista enemmän erityisesti yhtä koirista, ja kaikki kolme haluaisivat viettää kaiken ajan kanssamme, mieluusti kylki kyljessä sohvalla, ja ihan enimmillään hihnanmitan päässä. Mutta kunhan oma porukka on edes jokseenkin koolla, koirat ovat kuitenkin aika lailla niin kuin ennenkin. Leikkivät ja nukkuvat, haukkuvat ja heiluttavat häntää.

Vieretysten sohvalla, minä ja koirat.

Enemmän totuttelua uusi tilanne onkin ehkä lopulta vaatinut minulta kuin koirilta. Hoidettavana on nyt näissä ihan toisenlaisissa oloissa kolmen lapsen lisäksi myös kolme koiraa. Olimme rakentaneet elämäämme Belizeen jo neljän vuoden ajan. Olimme vuosien kuluessa ja perheen kasvaessa järjestäneet vähitellen kodin ja pihan niin että ympäristö mahdollisimman hyvin vastasi tarpeitamme. Suomen kotia sen sijaan vasta nyt tuunaamme koko perheen toimivaan käyttöön. Pihan ympärille on koirien vuoksi noussut aita. Oviin jouduimme laittamaan ylimääräiset lukot kun yksi koirista onnistui avaamaan ulko-oven poissaollessamme. Pieniä ja suurempia haasteita tulee arjessa edelleen vastaan päivittäin. Ikävöin toimivaa arkeani, belizeläisistä ystävistä puhumattakaan.

Koirat pihaleikissä.

En tiedä osaavatko koirat ikävöidä entistä kotia ja kaikkia läheisiä ihmisiä ja eläimiä siellä. Suurin ikävä on meidän ihmisten kohdalla kyllä väistynyt mutta elää kuitenkin koko ajan mielen taustalla. Minä muistan keskimäärin kerran päivässä jonkun belizeläisen ystävän, jolle olisin halunnut sanoa hyvästit vielä enemmän ajatuksella. Vaikken lainkaan pidä juhlallisista hyvästeistä alan ymmärtää, että niille on totisesti paikkansa ja aikansa. Onneksi läheisimpien ihmisten kanssa jotakuinkin kaikki tuli sanottua. Paljon hyvää tahtoa ja suuria tunteita riitti viimeisille Belizen viikoille ja ne olivatkin haikeudestaan huolimatta siinä mielessä huimia viikkoja.

Lenkillä uusissa maisemissa.

Hyvää kuuluu myös tulevasta kotimaasta. Mies on ehtinyt viettää siellä nyt parisen viikkoa ja vaikka perhettä on toki kova ikävä, hän kuuluu viihtyvän hyvin. Ruokakaupoista löytyy kaikkea, tai ainakin monin kerroin enemmän kuin Belmopanista; Skype näyttäisi toimivan paremmin kuin Suomen ja Belizen välillä; ihmiset ovat ystävällisiä; käytännön järjestelyt etenevät, vaikkakin vähän hitaanlaisesti. 

Kaikki on oikeastaan niin hyvin kuin tässä erinomaisen erikoisessa elämäntilanteessa nyt oikeastaan voi olla. Mielessä ovat sekaisin ilo, ikävä, innostus, onni, väsymys ja mitälie kaikkea muuta; tunnelmat laskevat ja nousevat omia aikojaan. Mutta vähitellen alan minäkin saada elämästä taas kiinni enkä enää ihan vain suorita tätä väliaikaista arkea. Tänään odottaa saunailta, huomenna kaupunkipäivä. Kaikenlaista kivaa ja hyvää on niin takana- kuin edessäpäinkin.

Uusi kotimaa

Kun aikoinaan teimme lähtöä Belgiasta maailmalle, oli meidän määrä lähteä ensiksi Afganistaniin. Tilanne oli maassa silloin eri kuin nyt, Afganistanissa oli niihin aikoihin suhteellisen rauhallista ja melko turvallistakin. Hyvä ystäväni oli asunut ja tehnyt töitä eri puolilla maata jo useamman vuoden ajan ja mieheni oli käynyt työn puolesta itsekin siellä kertaalleen. Afganistan vaihtui kuitenkin meistä riippumattomista syistä lopulta Jamaikaan. Ja Jamaikaa seurasi Belize. 

Olemme miettineet muuttoa Belizestä jo useamman vuoden ajan enemmän tai vähemmän tosissamme. Vuosien varrella vastaan on tullut erilaisia maita ja mahdollisuuksia. Mieheni työnkuvan ja sopimustyypin vuoksi meillä ei ole suinkaan valittavanamme kaikkia maailman maita, vaan kokoelma pääasiassa vähemmän kehittyneitä maita ja niitten rinnalla muutama keskituloinen maa kuten esimerkiksi juuri Belize. Sopivia paikkoja aukeaa milloin minnekin, ja muutaman kerran on käynyt niin, että emme ole voineet edes harkita jotakin sinänsä kiinnostavaa maata koska ajoitus ei ole ollut meille sopiva. 

Nyt meidän oli kuitenkin aika lähteä. Mieheni oli valmis vaihtamaan työympäristöä ja minäkin tunsin vihdoin itseni valmiiksi lähtemään rakkaasta Belizestä. Syksymmällä joutuvat monet mieheni kollegat näillä näkymin joka tapauksessa vaihtamaan asemamaata ja siinä vaiheessa ei käsittääksemme ole enää samalla tapaa varaa valita tulevaa kotimaata vaan on mentävä minne työnantaja lähettää. Se ei kuulostanut meistä lainkaan hyvältä. Maan valinta on meille aikamoinen yhtälö selvitettäväksi: täytyy löytyä maa jossa lapsillemme löytyy hyvä ja kiva koulu, jonne koiramme pääsevät ilman karanteenia, jossa on mahdollisimman turvallista ja jossa sairaanhoito pelaa edes jollain tasolla, ja josta uskomme löytävämme oman paikkamme. Halusimme siis mieluusti itse valita uuden kotimaamme.

Tänä keväänä tutkimme vapaina olevia paikkoja, joista ei aina edes ole ihan yksinkertaista saada tietoa. Teimme taustatyötä eri maiden suhteen, laskimme etäisyyksiä ja tutkimme koulumahdollisuuksia. Minä hermoilin malariasta ja turvallisuudesta. Mies haki muutamaa paikkaa, teki yhden puhelinhaastattelun, mutta kumpikaan paikka ei lopulta napannut. Aloimme jo miettiä ihan toisenlaisen tulevaisuuden mahdollisuutta kun silmiin osui työpaikka ja maa joka jostain syystä kiinnitti meidän molempien huomion. Esikoisen luokalla Belizessä oli tänä kouluvuonna pieni poika, joka on kotoisin kyseisestä maasta. Mieheni toimi isyyslomansa ajan epävirallisena koulubussina esikoiselle ja muutamalle tämän kaverille, myös pienelle afrikkalaispojalle. Poika oli puhelias kuin mikä ja kertoi koulumatkoilla kotimaastaan innostuneesti ja laajasti. Esikoisen luokkakaveri herättikin kiinnostuksen meissä kotimaataan kohtaan jo ennen kuin tiesimme maata edes harkita tulevaksi asemamaaksemme. 

Joku eilen arveli, että perhesyiden vuoksi emme olisi suuntaamassa Sudaniin, mutta sinne juuri olemme kuin olemmekin muuttamassa. Maassa on taatusti omat haasteensa, mutta meidän perheemme omalaatuiseen yhtälöön Sudanin pääkaupunki Khartoum tuntuu kuitenkin sopivan. Khartoum on joidenkin arvioiden mukaan Afrikan turvallisin pääkaupunki. Sikäläiset ystävämme joihin tutustuimme Belmopanissa - esikoisen pieni luokkakaveri perheineen - osasivat myös kertoa, että vaikka malaria on Sudanissa ongelma, pääkaupungissa malariariski on kuitenkin verrattain pieni; he eivät itse ole koskaan malariaa sairastaneet, vaikka ovat eläneet Khartoumissa lähes koko elämänsä. Khartoumissa on useampi hyvä kansainvälinen koulu joista yhteen lapsemme ovat syksyllä menossa. Koirien matkustamiseen ei pitäisi löytyä mitään erityisiä esteitä, kunhan nyt vain selvitämme mitä kautta niiden on parasta maahan matkustaa. Sairaanhoidon taso on huomattavasti Belizeä korkeampi, eli ainakin siltä osin elämämme hieman helpottuu. 

Haluan korostaa, että valitsimme tulevan kotimaamme vapaaehtoisesti ja tietoisesti. Olemme innoissamme uudesta todellisuudestamme ja toiveissamme on, että voisimme asettua perille useammaksi vuodeksi. Kulttuurishokki odottaa minua taatusti perillä koska kyseessä on kuitenkin ihan uusi maa, uskonto, kulttuuri ja ympäristö, mutta toisaalta tajusin tänään potevani kulttuurishokkia myös täällä koti-Suomessa. Näistä suurista muutoista ei taida selvitä ilman aikamoista tunnemyrskyä oli kohde sitten mikä hyvänsä. Suomessa minua hämmentävät muun muassa ruokakauppojen käsittämättömän laajat valikoimat. Jonkun kuukauden päästä nähdään mikä kaikki Khartoumissa ensialkuun tuntuu erityisen oudolta ja vieraalta. 

Yksitoista - muuton keskellä

Sain CurryKanelilta haasteen. Kun pää on muuton jäljiltä pyörällä on kätevä lähestyä bloggaamista lyhyesti ja ytimekkäästi haasteen myötä. Rivien välistä löytyy myös muutamia vinkkejä uudesta kotimaastamme.

Haasteen sisältö lyhyesti: 

1. Haastettu kertoo 11 asiaa itsestään.

2. Haastettu vastaa haastajan 11 kysymykseen.

3. Haastettu keksii 11 kysymystä uusille haastetuille.

4. Haastettu valitsee 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa.

5. Haastettu kertoo kenet on haastanut.

Haasteen tarkoituksena on löytää uusia blogeja ja tuoda esiin alle 200 lukijan blogeja. 

Kuvituksena omia lempiesineitäni, jotka tällä hetkellä ovat pakattuna konttiin matkalla uuteen kotimaahamme. Suomalaiset hernepussisammakot guatemalalaisella sängynpeitolla; lattialla afganistanilainen matto.

11 asiaa minusta:

1. Olemme olleet Suomessa jo useamman viikon, mutta vieläkään en tunne saapuneeni kokonaan perille asti - mieleni on vielä matkalla.

2. Olen toistaiseksi asunut pidemmän aikaa kuudessa maassa, kahdeksassa kaupungissa.

3. Eniten aikaa olen Suomen jälkeen viettänyt Iso-Britanniassa ja Belizessä. 

4. Vaikka on toisaalta ihana olla lomailemassa Suomessa, en osaa oikein rentoutua nauttimaan olostani täällä.

5. Mieheni lähti tänään kohti uutta kotimaatamme.

6. Hän aloittaa huomenna työt, ja ehtii toivottavasti tulevien viikkojen aikana myös löytää meille kodin ja muutenkin järjestää asioita perillä.

7. Olemme viettäneet viimeiset kuusi kuukautta miehen isyysloman merkeissä hyvin tiiviisti yhdessä.  

8. Olemme ennenkin olleet erossa useampia viikkoja kerrallaan, mutta ajatus pitemmästä ajasta erossa tuntuu nyt jotenkin harvinaisen hankalalta ja oudolta.

9. Toisaalta tällä kertaa olemme sentään koko ajan samalla aikavyöhykkeellä.

10. Olen kerran vuosia sitten ollut mukana Maailman ruokaohjelman (WFP) ruoka-avustuslennolla.

11. Lento suuntautui sattumalta tulevaan kotimaahamme.

Jonkinlainen piippu Kambodzhasta. Ei aavistustakaan sen alkuperäisestä käyttötarkoituksesta; minä ihastuin aikoinaan esineen kauniisiin väreihin ja se on meillä koristeena.

11 vastausta:

1. Mikä sai sinut bloggaamaan?

Kaipasin uutta haastetta ja halusin tilaisuuden käyttää suomen kieltä muuhunkin kuin lasten kanssa jutusteluun.

2. Mikä tai mitkä aihepiirit sinua kiinnostavat blogeissa?

Seuraan mielelläni hyvin kirjoitettuja blogeja, jotka paljastavat kirjoittajastaan jotain todellista ja käsinkosketeltavaa. Mikään tietty aihepiiri ei kiehdo sinänsä, mutta elämäntilanteeni takia seuraan ehkä eniten muitten ulkosuomalaisten blogeja. 

3. Mikä on lempiruokasi?

Olen huono valitsemaan suosikkeja, mutta ihan ensiksi tulee mieleen sushi. 

4. Mikä ruoka ei epäonnistu sinulta koskaan?

Onkohan sellaista ruokaa? Jonkun kerran olen nyt tehnyt itse gluteenittomia kananuggetteja ja ne ovat toistaiseksi aina onnistuneet mainiosti. 

5. Kahvi vai tee?

Keskimmäisen lapsen vauva-ajoista asti olen ollut kahvi-ihminen, mutta teekin maistuu edelleen, erityisesti Earl Grey. 

6. Dekkari vai omaelämäkerta?

Omaelämäkerta. Dekkarit menevät paremman puutteessa mutta en ole niistä erityisen innostunut. 

7. Mistä haaveilet?

Aika pitkälti haaveilen vain hyvästä, tavallisesta, rauhallisesta elämästä. Toisaalta haaveilen myös esimerkiksi lomamatkasta hyvien ystävien luo.

8. Ooppera vai lavatanssit?

Ooppera. 

9. Mitä pelkäät eniten?

Että jotakin pahaa tapahtuu jollekin rakkaalle läheiselleni. 

10. Mikä tekee sinut onnelliseksi?

Olen onnellinen aina kun muistan pysähtyä arvostamaan kaikkea hyvää elämässäni. Välillä stressi ja huolet uhkaavat viedä kaiken huomioni, mutta olen kyllä ennen kaikkea onnellinen ihminen.

11. Laulatko kuorossa, karaokessa vai suihkussa?

Nuorempana lauloin erilaisissa kuoroissa, joskus karaokessakin, mutta tätä nykyä laulan pääasiassa vain tuutulauluja lapsille.

Afganistanilaiset pöllösormustimet.

11 kysymystä:

1. Mietitkö mitä blogiisi kirjoitat siitä näkökulmasta, että sanasi elävät mahdollisesti internetissä ikuisesti?

2. Mikä on tärkein omistamasi esine?

3. Tekisitkö töitä jos sinulla olisi varaa olla tekemättä?

4. Missä haluaisit asua jos nykyistä kotipaikkaasi ei oteta lukuun?

5. Minne et ikinä suostuisi muuttamaan?

6. Ostatko aina uutta vai käytkö tekemässä löytöjä myös kirpputoreilla, vanhojen tavaroiden kaupoissa, antikvariaateissa tai ullakolla?

7. Minkä elokuvan voisit katsoa uudestaan ja uudestaan?

8. Mikä oli lapsuutesi lempikirja?

9. Mitä uskonto sinulle merkitsee?

10. Innostutko helposti uusista asioista vai viihdytkö ennemmin vanhojen tuttujen juttujen parissa?

11. Oletko rento tyyppi vai hermoilija?

En nyt suoraan haasta ketään mutta mieluusti luen vastauksia kysymyksiini kaikilta halukkailta! Kerro kommenteissa jos tartut haasteeseen niin tiedän käydä tutustumassa vastauksiisi.

Välietappi

Jätimme viikko sitten Belizelle hyvästit. Meidät saattoi Belize Cityn lentokentälle kaksi lava-autoa ja kolme ystävää. Lava-auton kyydissä kolme koirankuljetuslaatikkoa koirineen, kaksi suurta matkalaukkua ja kokoelma pienempiä kasseja ja pussukoita. Ystävät odottivat Belize Cityn kentällä kanssamme, että saimme koirat pakattua kuljetuslaatikoissaan matkaan ja varmistivat vielä, että pääsimme kaikessa järjestyksessä itsekin turvatarkastuksen läpi. Tuntui epätodelliselta ja haikealta tehdä lähtöä. Minne me oikein olemme lähdössä? Miten niin meidän kotimme ei enää ole Belmopanissa, hiljaisen kadun varrella, viiden minuutin päässä kaikkialta?

Lasten ja minun matkatavarat. Miehellä oli vielä lisäksi toinen matkalaukku ja pari reppua.

Toisaalta olin lähdön hetkellä täynnä riemua siitä, että koirien matka oli lähtenyt hyvin käyntiin. Viime hetkeen asti jännitimme olisiko joko Belize Cityssä tai ensimmäisessä välipysähdyspaikassamme Miamissa liian kuuma. Jos lämpötila olisi noussut liian korkeaksi joko lähtö- tai saapumiskentällä, eivät koirat olisi päässeet matkaan. Tarkistimme ennen matkaa useamman kerran päivässä niin Belize Cityn kuin Miaminkin säätiedot ja pelkäsimme pahinta. Mutta kaikeksi onneksi lähtöpäivänä kaikki sujui hyvin. 

Nyt olemme Suomessa koko porukka. Mies lähtee jonkun päivän päästä edeltä uuteen kotimaahan tekemään töitä, etsimään meille sopivaa kotia ja odottamaan, että kontti kaikkine huonekaluinemme ja tavaroinemme saapuu kaikessa järjestyksessä Belizestä perille. Me muut odotamme sen aikaa Suomessa, nautimme perheen ja ystävien seurasta, valoisista öistä, ja kauppojen ja ravintoloiden gluteenittomasta tarjonnasta. Lasten ja koirien kanssa emme halua lähteä asumaan pitkiksi ajoiksi väliaikaisasumukseen tai hotelliin. Onneksi meillä on Suomessa tämä oma koti ja mahdollisuus viettää täällä aikaa.

Miamissa lentokentällä odottamassa eläintenmuuttofirman pakettiautoa.

Valmistelimme koirien matkaa Suomeen noin vuoden verran. Belizessä rabiesriski on määritelty korkeaksi ja siksi koirien tuominen Belizestä EU:n alueelle vaatii erityisiä toimenpiteitä. Ei riitä, että lemmikeille laitetaan mikrosiru ja niille annetaan rabiesrokotuksia säännöllisin väliajoin, vaan on lisäksi varmistettava, että rabiesrokotukset ovat varmasti tehonneet ja koirilla on riittävästi rabiesvasta-ainetta veressään. (On sinänsä vähän erikoista, että Belize on korkean rabiesriskin maa, kun esimerkiksi naapurimaa Meksiko ei sitä toisaalta ole; eläimiä arvatenkin kulkee rajan yli puolin ja toisin jatkuvasti. Mutta kysymys ei välttämättä Belizessä olekaan siitä, että maassa todella olisi erityisen paljon rabiesta vaan siitä, että vaatii rahaa ja resursseja tarkistaa ja rekisteröidä maan todellinen rabiesriskitilanne. Oli miten oli, on tietysti kaikkien parhaaksi, että maasta toiseen matkustavat lemmikit tutkitaan tarkasti ja todetaan terveiksi.)

Eläinlääkäri otti siis vähän yli vuosi sitten koiriltamme Belizessä verinäytteet. Verinäytteet käsiteltiin laboratoriossa seerumiksi ja lähetettiin kuriiripalvelun välityksellä Suomeen tarkastettavaksi. Jos mielii tuoda lemmikkejä korkean rabiesriskin maasta johonkin EU-maahan, rabiesvasta-aineita ei nimittäin voi testauttaa missä tahansa vaan ne on testattava EU:n hyväksymässä laboratoriossa. Koska Belizeä lähimmät EU:n hyväksymät laboratoriot ovat Meksikossa ja Yhdysvalloissa, eli aika matkan päässä, tuntui fiksuimmalta lähettää näytteet saman tien Suomeen tarkastettavaksi. Kuriiripalvelulta kesti viikko kuljettaa näytteet Belizestä Suomeen. Näytteet matkustivat Guatemalan, Panaman, Venezuelan, Barbadoksen, Iso-Britannian ja Saksan kautta, ja minä ehdin jo melkein menettää toivoni, että ne olisivat perille päästyään vielä testattavassa kunnossa. Mutta onneksi seerumi ei ollut ehtinyt pitkästä matkasta huolimatta pilaantua vaan siitä saatiin otettua vasta-aineet koetta varten. Tulos oli toivotunlainen: koirillamme on kaikilla veressään riittävästi rabiesvasta-ainetta. 

Tropiikista Suomen kevääseen.

Emme vielä vuosi sitten tienneet lähdöstä mitään, mutta halusimme ajoissa hoitaa koirien osalta hyvissä ajoin kaiken niin valmiiksi kuin mahdollista. Rabiesvasta-ainetestistä täytyy kulua kolme kuukautta ennen kuin lemmikkien kanssa voi tulla EU:n alueelle, eli jo siksikin testi on hyvä tehdä jo ennen kuin muutto on edes suunnitteilla. Rabiesvasta-ainetesti on pätevä koirien koko loppuelämän kunhan pidämme huolen siitä, että ne saavat säännöllisesti rabiesrokotuksensa. 

Matkalle Belizestä Yhdysvaltoihin tarvitsimme koirien viimeisimmät rabiesrokotustodistukset ja eläinlääkärintodistukset, joissa koiramme todettiin kaikinpuolin terveiksi. Koirat matkustivat kanssamme samalla koneella Belize Citystä Miamiin, koneen alla omassa osastossaan. Miamissa selvitimme koirat maahan ja toimitimme ne sitten eläintenmuuttofirman hoiviin. Yhdysvalloista Suomeen koirien muuton hoiti nimittäin lemmikkieläinten matkoihin erikoistunut firma. Se osoittautui lopulta parhaaksi ratkaisuksi; ihan helppoa ei ole muuttaa kolmea verrattain suurta koiraa maailman äärestä toiseen, varsinkin kun muutto piti järjestää niinkin nopeasti. Lemmikkimuuttofirma varasi koirien matkat Miamista eteenpäin, valmisteli koiria Miamissa muutaman päivän ajan matkaan, hoiti Yhdysvalloissa koirien eläinlääkärintarkastukset ja heisimatomadotuksen ja virkaeläinlääkärintodistuksen. Lemmikkimuuttofirma järjesti suuren osan koirien muuttoon liittyvästä monimutkaisesta paperityöstä ja toimitti koirat oikeaan aikaan oikealle lennolle. Meille jäi tehtäväksi selvittää koirat Suomen tullissa sisälle maahan.

Ihanat kaverit väsyneinä perillä. Koirat totuttelevat aikaeroon ja kylmään säähän.

Koirien muutto vei kirjaimellisesti minulta yöunet useammaksi viikoksi ja moneen kertaan ehdin todeta, että tällaiseen elämäntapaan eivät lemmikkieläimet kuulu, sen verran hankalaa oli muuton järjestäminen. Halvalla ei koirien kanssa matkustamisesta myöskään selviä, etenkään jos päätyy tukeutumaan ammattiapuun. Missään vaiheessa emme kuitenkaan miettineet koirien antamista pois. Ne ovat meidän perheenjäseniämme ja niiden paikka on meidän kanssamme. Tuntuu jotenkin ihan käsittämättömältä, että nämä rakkaat lemmikkimme ovat nyt täällä, koleassa Suomessa trooppisen Belizen sijaan. Sateisesta säästä huolimatta olemme niin ihmiset kuin koiratkin tyytyväisiä ja onnellisia, että olemme kaikki yhdessä. Nyt nautitaan hetki suomalaisesta elämästä. Jonkun ajan päästä ollaan koko porukka ihan toisenlaisessa ympäristössä. Siitä lisää myöhemmin.