Koirat ovat olleet Suomessa nyt useamman viikon. Ne ovat tottuneet aikaeroon ja nukkuvat valoisista öistä huolimatta hyvin. Kylmä sää koiria hämmentää mutta onneksi välissä on ollut lämpimämpiäkin päiviä. Eroahdistus vaivaa tavallista enemmän erityisesti yhtä koirista, ja kaikki kolme haluaisivat viettää kaiken ajan kanssamme, mieluusti kylki kyljessä sohvalla, ja ihan enimmillään hihnanmitan päässä. Mutta kunhan oma porukka on edes jokseenkin koolla, koirat ovat kuitenkin aika lailla niin kuin ennenkin. Leikkivät ja nukkuvat, haukkuvat ja heiluttavat häntää.
Enemmän totuttelua uusi tilanne onkin ehkä lopulta vaatinut minulta kuin koirilta. Hoidettavana on nyt näissä ihan toisenlaisissa oloissa kolmen lapsen lisäksi myös kolme koiraa. Olimme rakentaneet elämäämme Belizeen jo neljän vuoden ajan. Olimme vuosien kuluessa ja perheen kasvaessa järjestäneet vähitellen kodin ja pihan niin että ympäristö mahdollisimman hyvin vastasi tarpeitamme. Suomen kotia sen sijaan vasta nyt tuunaamme koko perheen toimivaan käyttöön. Pihan ympärille on koirien vuoksi noussut aita. Oviin jouduimme laittamaan ylimääräiset lukot kun yksi koirista onnistui avaamaan ulko-oven poissaollessamme. Pieniä ja suurempia haasteita tulee arjessa edelleen vastaan päivittäin. Ikävöin toimivaa arkeani, belizeläisistä ystävistä puhumattakaan.
En tiedä osaavatko koirat ikävöidä entistä kotia ja kaikkia läheisiä ihmisiä ja eläimiä siellä. Suurin ikävä on meidän ihmisten kohdalla kyllä väistynyt mutta elää kuitenkin koko ajan mielen taustalla. Minä muistan keskimäärin kerran päivässä jonkun belizeläisen ystävän, jolle olisin halunnut sanoa hyvästit vielä enemmän ajatuksella. Vaikken lainkaan pidä juhlallisista hyvästeistä alan ymmärtää, että niille on totisesti paikkansa ja aikansa. Onneksi läheisimpien ihmisten kanssa jotakuinkin kaikki tuli sanottua. Paljon hyvää tahtoa ja suuria tunteita riitti viimeisille Belizen viikoille ja ne olivatkin haikeudestaan huolimatta siinä mielessä huimia viikkoja.
![]() |
Lenkillä uusissa maisemissa. |
Hyvää kuuluu myös tulevasta kotimaasta. Mies on ehtinyt viettää siellä nyt parisen viikkoa ja vaikka perhettä on toki kova ikävä, hän kuuluu viihtyvän hyvin. Ruokakaupoista löytyy kaikkea, tai ainakin monin kerroin enemmän kuin Belmopanista; Skype näyttäisi toimivan paremmin kuin Suomen ja Belizen välillä; ihmiset ovat ystävällisiä; käytännön järjestelyt etenevät, vaikkakin vähän hitaanlaisesti.
Kaikki on oikeastaan niin hyvin kuin tässä erinomaisen erikoisessa elämäntilanteessa nyt oikeastaan voi olla. Mielessä ovat sekaisin ilo, ikävä, innostus, onni, väsymys ja mitälie kaikkea muuta; tunnelmat laskevat ja nousevat omia aikojaan. Mutta vähitellen alan minäkin saada elämästä taas kiinni enkä enää ihan vain suorita tätä väliaikaista arkea. Tänään odottaa saunailta, huomenna kaupunkipäivä. Kaikenlaista kivaa ja hyvää on niin takana- kuin edessäpäinkin.