torstai 29. toukokuuta 2014

Sopeutumisesta

Koirat ovat olleet Suomessa nyt useamman viikon. Ne ovat tottuneet aikaeroon ja nukkuvat valoisista öistä huolimatta hyvin. Kylmä sää koiria hämmentää mutta onneksi välissä on ollut lämpimämpiäkin päiviä. Eroahdistus vaivaa tavallista enemmän erityisesti yhtä koirista, ja kaikki kolme haluaisivat viettää kaiken ajan kanssamme, mieluusti kylki kyljessä sohvalla, ja ihan enimmillään hihnanmitan päässä. Mutta kunhan oma porukka on edes jokseenkin koolla, koirat ovat kuitenkin aika lailla niin kuin ennenkin. Leikkivät ja nukkuvat, haukkuvat ja heiluttavat häntää.

Vieretysten sohvalla, minä ja koirat.


Enemmän totuttelua uusi tilanne onkin ehkä lopulta vaatinut minulta kuin koirilta. Hoidettavana on nyt näissä ihan toisenlaisissa oloissa kolmen lapsen lisäksi myös kolme koiraa. Olimme rakentaneet elämäämme Belizeen jo neljän vuoden ajan. Olimme vuosien kuluessa ja perheen kasvaessa järjestäneet vähitellen kodin ja pihan niin että ympäristö mahdollisimman hyvin vastasi tarpeitamme. Suomen kotia sen sijaan vasta nyt tuunaamme koko perheen toimivaan käyttöön. Pihan ympärille on koirien vuoksi noussut aita. Oviin jouduimme laittamaan ylimääräiset lukot kun yksi koirista onnistui avaamaan ulko-oven poissaollessamme. Pieniä ja suurempia haasteita tulee arjessa edelleen vastaan päivittäin. Ikävöin toimivaa arkeani, belizeläisistä ystävistä puhumattakaan.

Koirat pihaleikissä.


En tiedä osaavatko koirat ikävöidä entistä kotia ja kaikkia läheisiä ihmisiä ja eläimiä siellä. Suurin ikävä on meidän ihmisten kohdalla kyllä väistynyt mutta elää kuitenkin koko ajan mielen taustalla. Minä muistan keskimäärin kerran päivässä jonkun belizeläisen ystävän, jolle olisin halunnut sanoa hyvästit vielä enemmän ajatuksella. Vaikken lainkaan pidä juhlallisista hyvästeistä alan ymmärtää, että niille on totisesti paikkansa ja aikansa. Onneksi läheisimpien ihmisten kanssa jotakuinkin kaikki tuli sanottua. Paljon hyvää tahtoa ja suuria tunteita riitti viimeisille Belizen viikoille ja ne olivatkin haikeudestaan huolimatta siinä mielessä huimia viikkoja.

Lenkillä uusissa maisemissa.

Hyvää kuuluu myös tulevasta kotimaasta. Mies on ehtinyt viettää siellä nyt parisen viikkoa ja vaikka perhettä on toki kova ikävä, hän kuuluu viihtyvän hyvin. Ruokakaupoista löytyy kaikkea, tai ainakin monin kerroin enemmän kuin Belmopanista; Skype näyttäisi toimivan paremmin kuin Suomen ja Belizen välillä; ihmiset ovat ystävällisiä; käytännön järjestelyt etenevät, vaikkakin vähän hitaanlaisesti. 

Kaikki on oikeastaan niin hyvin kuin tässä erinomaisen erikoisessa elämäntilanteessa nyt oikeastaan voi olla. Mielessä ovat sekaisin ilo, ikävä, innostus, onni, väsymys ja mitälie kaikkea muuta; tunnelmat laskevat ja nousevat omia aikojaan. Mutta vähitellen alan minäkin saada elämästä taas kiinni enkä enää ihan vain suorita tätä väliaikaista arkea. Tänään odottaa saunailta, huomenna kaupunkipäivä. Kaikenlaista kivaa ja hyvää on niin takana- kuin edessäpäinkin.

6 kommenttia:

  1. Ihana koirakolmikko! Sulla on ihailtava asenne, odotan miten arkenne lahtee kayntiin uudessa ymparistössa mutta tuskinpa siina ongelmia on, Suomessa taitaa olla viileat kelit, meilla odotellaan painostavassa kuumuudessa ukkosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra, koirien ja omasta puolesta! :) Mun tunnelmat ja asenne vaihtelee päivästä tai oikeastaan hetkestä toiseen mutta onneksi näitä hyviä ja kirkkaampia hetkiä alkaa olla enenevässä määrin.

      Täällä on tosiaan viileää, ihan yhtäkkiä vaihtui helle hyvin kalsaksi sääksi. Toivotaan teille pian virkistävää ukonilmaa ja tänne muutamaa edes muutamaa astetta lämpimämpää!

      Poista
  2. Kuulostaa hyvältä, että elää eikä suorita! Pienten lasten (ja varmaan koirienkin) kanssa eläminen on vaativaa ja haastavaa muutenkin. Toivottavasti löydät suomalaisesta arjesta iloja ja ennätät tavata täkäläisiä ystäviäsi (tai he sinua), jotta voit sitten syksymmällä hymy suussa muistella Suomessa vietettyjä kuukausia.

    Minä ajattelen Kiinan ystäviäni päivittäin, suorastaan ikävöin. Suurin ero lienee siinä, että expatelämässä kaikilla oli aikaa toisille, illat olivat hyvin sosiaalisia, kun täällä taas parhailla ystävillänikin tuntuu työ, harrastukset, lasten kuskaamiset yms. viedä heidän kaiken ajan. Tapaaminen täytyisi kyetä sopimaan kuukautta ennen. Ja jos jollain onkin sitten nuha ei voidakaan tavata, ettei vaan tartuteta...Sori tämä purkaus!

    Helpottaa varmasti sinunkin valmentautumista muuttoon, kun mies jo tässä vaiheessa kertoilee maan meiningistä.

    VastaaPoista
  3. Pari ensimmäistä viikkoa täällä Suomessa suoritin arkea, sitten osasin vähän hellittää onneksi! Vähempikin riittää eikä haittaa jos pyykkivuori vähän välillä kasvaakin. Lapset ja koirat tosiaan pitävät kiireisinä vaikka itse ottaisinkin vähän rennommin.

    Ystävien tapaaminen on täällä Suomessa hankalampaa kuin Belizessä. Aika pitkälti meillä siihen syynä on se, että tämä oma kotimme on aika etäällä ystävien kodeista. Mutta onhan täällä Suomessa toki myös kyllä tosiaan erilainen meno ja toisenlaiset aikataulut. Belizessä oli omalla tavallaan kätevää se, ettei harrastusmahdollisuuksia juuri ollut ja toisaalta kaikki asuivat viiden minuutin matkan päässä. Oli helppo järjestää treffejä ja kylään pääsi nopeasti. Mutta kyllä tosiaan toivottavasti ehdimme nähdä kesän aikana ystäviä ja rakentaa muistoja syksyn varalle!

    On tylsää, että joudumme olemaan erossa, mies Sudanissa ja me muut täällä Suomessa, mutta toisaalta tosiaankin hienoa, että hän on siellä etukäteen tutustumassa ympäristöön ja välittämässä tunnelmia ja tietoa uudesta kotikaupungista! On ollut mahtavaa kuulla miten innostunut ja iloinen hän on uudessa kotimaassa.

    VastaaPoista
  4. Hyvästit ovat mielestäni aika pelottavia, kun niihin liittyy voimakkaita tunnemyllerryksiä, joita en oikein osaa käsitellä. Ihmettelin ennen sitä, kun intialaisilla (tai ainakaan tuntemillani intialaisilla) ei ole tapana hyvästellä mitenkään erityisesti, vaan lentokentälläkin erotaan niin kuin toinen olisi vain lähdössä käymään kaupassa. Se tuntui minusta aluksi hassulta, ja edelleenkin minulla on vähän kaksijakoinen suhtautuminen tuollaiseen eroamistapaan. Toisaalta on helpompi erota, kun tulevaa erossa oloa ei korosteta suurieleisillä hyvästelyillä, mutta toisaalta tilanteesta jää ikään kuin puuttumaan jokin. Että se välittäminen ja toisen ihmisen tärkeys olisi kuitenkin hyvä näyttää jotenkin.

    Kiva, että uutiset tulevasta kotimaasta ovat olleet myönteisiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullekin ovat hyvästit vaikeita, mutta olen kyllä niillä linjoilla nyt tämän viimeisimmän lähdön myötä omalta osaltani, että parempi olisi yrittää vaikka sitten kyynelten läpi ilmaista ja käsitellä niitä lähdön herättämiä tunnelmia asianomaisten kanssa kuin vain lähteä. Mutta vaikeaahan se on ja raskasta. Ja aina jää jotakin kuitenkin sanomatta. Tilannetta helpotti Belizessä se, että siellä ollaan jotenkin muutenkin niin sydämellisiä - tunteiden ja ajatuksien ilmaiseminen tulee siellä jotenkin luonnostaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!