torstai 17. heinäkuuta 2014

Tyhmyys tiivistettynä

"Voi hyvä jumala!" "Toivottavasti olette kaikki turvassa siellä." "Oletteko te todella kaikki muuttamassa, lapsetkin?" "Luulin, että muuttouutinen oli aprillipila!" "Teille ei sitten tulekaan enää koskaan kukaan vieraaksi."

Tässä valittuja ystävien ja tuttavien kommentteja koskien muuttoamme. Ihan niitä tyhmimpiä kommentteja en viitsi edes toistaa. Ei tullut yllätyksenä miten ajattelemattomia ihmiset voivat olla, mutta kyllä tämäntyyppiset reaktiot silti harmittavat ja ärsyttävätkin. Harva päivittelijöistä tosiasiassa edes tietää Sudanista juuri mitään. Monen puheissa Sudan sekoittuu sujuvasti Etelä-Sudaniin. Enkä oikein ymmärrä minne päivittelijät meidän odottivat muuttavan. Kun miehen työ on kehitysyhteistyötä luulisi olevan selvää, ettei meidän muuttokuormamme näissä merkeissä tule suuntaamaan vaikkapa Alankomaihin tai Hawaijille. 

Mutta toisaalta vaikka tekisimme lähtöä vieraalle asuttamattomalle planeetalle eivät kauhistuneet reaktiot olisi asiallisia tai tervetulleita. En ollenkaan ymmärrä miksi niinkin monet luulevat, että meitä kiinnostavat heidän kielteiset mielikuvansa maasta johon heillä ei itsellään ole mitään kosketusta mutta johon me olemme paraikaa tekemässä muuttoa. Jos ei tiedä mitä sanoa voi aina kysyä miltä muutto meistä asianomaisista tuntuu. 

Minun näkökulmastani muutto Sudaniin ei lopulta ole sen kummempi asia kuin mikään muukaan isompi kansainvälinen muutto. Kansainväliset muutot ovat väsyttäviä ja raskaita siinä mielessä, että ne vievät aina ihmisen oman mukavuusalueensa ulkopuolelle. Mutta muuten ajattelen niin, että haasteet ja hyvät puolet vain vaihtelevat maasta toiseen, ne tuovat jokaiseen maahan oman erikoissävynsä. Täällä Suomessa outoa ja hankalaa on mielestäni esimerkiksi se miten sulkeutuneita ihmiset ovat omiin pieniin piireihinsä. Yhteisöllisyys elää täällä kyllä ehkä vielä sosiaaliturvan tasolla mutta käytännössä ei minun näkökulmastani juuri ollenkaan; Belizeen verrattuna Suomessa on kylmää muutenkin kuin sään osalta. Toisaalta Belizessä oli ajoittain haastavaa elää esimerkiksi terveydenhuollon heikon tason vuoksi. Keskeistä on kuitenkin se, että elämä jatkuu maassa kuin maassa ja niin erilaiset haasteet kuin hyvätkin asiat muuttuvat ennen pitkää arkisiksi ja tutuiksi. 

On joka tapauksessa mielestäni mielenkiintoista ja paljastavaa, että Sudaniin muuttoamme on kauhisteltu kuten Jamaikalle muuttoamme aikoinaan. Belizessä asumista kun ei toisaalta useinkaan samalla tavalla kyseenalaistettu. Ne jotka muuttojamme arvostelevat ja päivittelevät eivät tunnu ymmärtävän kuinka paljon arvostelu itse asiassa kertoo heistä itsestään, elämänarvoistaan ja asenteistaan. Ennakkoluulot ovat usein aika läpinäkyviä.

Yritän itse pyrkiä ottamaan tulevan kotimaamme maana muiden joukossa, mitä se tietysti onkin. Sudanilla on oma monimutkainen historiansa ja paikkansa maailmassa siinä kuin kaikilla muillakin maailman mailla. En väitä tietäväni elämästä Sudanissa vielä juuri mitään. Itse asiassa juuri siksi pyrinkin pitämään mieleni avoimena. Annan maan olla mitä se on, annan sen avautua minulle vähän kerrallaan sen sijaan, että rajoittaisin itseäni ennakkoluuloisilla oletuksilla ja arvauksilla. 

Muuttopäivä on vihdoin varmistunut, kontin pitäisi saapua piakkoin ja uusi kotitalomme odottaa vain päämajan hyväksyntää. Uusi elämänvaihe tuntuu sitä paremmalta mitä konkreettisemmin se lähestyy. Toistaiseksi kuitenkin vielä maistellaan mustikoita ja vadelmia ja vietetään aikaa perheen ja ystävien kanssa. Olen nimittäin vihdoin saanut kuin saanutkin lomatunnelmasta kiinni. 

29 kommenttia:

  1. Mielenkiitoisia kommentteja. Kuvittelisin, että jos Sudanissa olisi todella kauheaa ja vaarallista, niin tuskin miestäsi lähettettäisiin sinne töihin. Mä ajattelisin, että ihmiset olisivat kiinnostuneita kyselmään mitä te tiedätte etukäteen maasta. Minä ainakin odotan mielenkiinnolla postauksiasi, koska Sudan on minulle todella tuntematon maa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. EU:lla on kyllä delegaatioita (eli siis edustustoja ulkomailla) myös hyvin vaikeissa maissa. Mutta Sudanin turvallisuudesta kertoo toki omaa tarinaansa se, että sinne saa ottaa perheen mukaan. Sellaisiakin maita nimittäin löytyy missä on delegaatio mutta minne perheillä ei ole tulemista. Itse toivoisin, että ystävät tietäisivät luottaa meidän arvostelukykyyn. Emme tietystikään varta vasten veisi lapsiamme minnekään missä uskoisimme heidän olevan vaarassa.

      Muutaman viikon päästä pääsen toivottavasti kertomaan ensivaikutelmista perillä!

      Poista
  2. Onpa harmillista. Tuollaisia kommenteja tosin kuulee asiasta kuin asiasta. Eihan niita tarvitse kuunnella, mutta kylla ne johonkin aivojen sopukkaan soluttautuvat etenkin silloin, kun on kyse asiasta, jota itsellakin taytyy tyostaa. Tykkaan sun ehdotuksesta kysya yksinkertaisesti suoraan, etta mika fiilis. Vastaa sitten kukin tilanteeseen sopivalla tavalla ja kysyjasta riippuen. Talviaurinkoiset ja yhteisolliset lomaterveiset Argentiinasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se, että herkällä hetkellä toisen ajattelematon laukaus voi herättää jos jonkinmoisia tunteita. Yritän myös itse olla aina hienotunteinen ja jotenkin siksikin aina niin hämmennyn kun toiset eivät sitä ole.

      Kiitos yhteisöllisistä talviterkuista! :) Tämä blogiyhteisö on vakavasti puhuen ollut aivan mahtava reaktioiden, kommenttien ja virtuaalisen tuen osalta niin nyt tämän Sudaniin muuton osalta kuin aikaisemminkin. Kiitos sinullekin osaltasi siitä!

      Poista
  3. Tosi tympeitä kommentteja. Mitä kauemmin itse asuu kaukana, sitä selkeämmin näkee tuollaisen typeryyden ja sitä vähemmän sitä jaksaisi sietää. Suomalaiset voisivat joskus olla vähän nöyrempiä maailman edessä, sillä vaikka kuinka kaikki tilastot todistavat Suomen olevan juu juu maailman paras paikka, voi silti olla ihan hyvä päätös asua muuallakin. Ottaa päähän kaikenlainen nurkkakuntalaisuus nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalaisten pieneksi puolustukseksi täytyy sanoa, että osan yllämainituista kommenteista ovat laukoneet muunmaalaiset ystävät ja tuttavat. Joukkoon mahtuu diplomaattikin... Mutta nurkkakuntaisuus on totisesti raivostuttavaa oli kyse sitten mistä nurkasta hyvänsä!

      Poista
  4. Erittäin osuvasti kirjoitettu! Jokaisessa maassa on omat uniikit puolensa, niin hyvät kuin haastavatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Napsu. Kiva, että rohkenin tästä itseäni viime kuukausina ärsyttäneestå asiasta kirjoittaa - huomaanpa taas kerran, että parempi on jakaa tunnelmia ja ajatuksia kuin ärtyillä itsekseen!

      Poista
  5. Minä rakastan reissuja ja matkustamista, uusiin maihin ja kulttuureihin tutustumista. Siksi sinun blogiasi on ihana seurata. Koko ajan meillä on jotain pientä tai suurta reissua suunnitteilla -lasten kanssa tietenkin- mihin vain budjetti milloinkin riittää. Monia tämä tuntuu ihmetyttävän ja kommentteja kuulee aika usein negatiivisellä piilosävyllä höysettynä. Ja monesti mukaan vedetään raha "eikö teilläkin olisi muutakin rahan menoa kuin tuo reissaaminen?" Itse ajattelen nykyisin niin, että nämä kommentoijat ovat niitä, jotka ovat tyytyväisiä pysyessään vuoden ympäri omassa kotikaupungissaan ja poistuessaan korkeintaan tutulle ja turvalliselle kesämökille. Itse taas haluan seikkailla, nähdä maailmaa ja kokea uusia maita, kulttuureja ja tavata ihmisiä. Ikävä, että pitää purkaa omaa turvallisuuden hakuisuuttaan tai jotain kyseenalaistamalla toisten erilaisia mielenkiinnonkohteita...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hassua kyllä olen itse lopulta aika turvallisuudenhakuinen ja rutiineihini kangistunut eli ymmärrän toisaalta sitäkin puolta hyvin ;) Mutta tylsää on joutua omia valintoja puolustelemaan. Olen itse tosiaan sen verran hienotunteinen, etten edes osaa antaa samalla mitalla takaisin vaan kiehun sitten vain itsekseni. Mieheni osaa ottaa pöllöt kommentit enemmän huumorilla; sitä yritän itsekin opetella. Se kai arvostelijat hiljentää parhaiten, kun onnistuu omalla reaktiollaan osoittamaan, ettei heidän kommenteillaan ole mitään merkitystä.

      Kiva, että viihdyt lukemassa!

      Poista
  6. Heippa!
    Aivan, ota nuo kommentit huumorilla ja ystävällisyydellä vastaan, koska jokainenhan ajattelee ja saa ajatella tavallaan oman kokemuspohjansa/tietonsa kautta.
    MUTTA sinulla on nyt tuhannen taalan paikka kertoa tuosta maasta, kulttuurista, käytännöistä, asukkaista jne meille kaikille blogisi lukijoille, ystäville ja tuttaville. Niitä juttujasi odotamme innolla! :) Kivaa, että olet löytänyt lomafiiliksen ja pystyt kääntämään välivaiheenne positiiviseksi energiaksi, joka varmasti välittyy myös lapsillesi. Hyvää kesää ja turvallista kotimatkaa, kun sen aika koittaa! toivottelee yksi vakkari lukijasi ja matkailija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentista!

      Ajatella saavat ja voivat kaikki tosiaan mitä haluavat mutta itse yritän myös asettua muiden paikalle sillä tapaa, etten yleensä lähde toisten elämää ja valintoja päin naamaa arvostelemaan. Näissä lausahduksissa sisältöä enemmän minua oikeastaan ärsyttääkin se, että niitten heittäjät eivät tunnu ollenkaan miettivän mitä puhuvat. Vähän myös epäilen, ettei tämä porukka kuule Sudanin kuulumisesta muuta kuin sen mitä odottaa ja haluaa... Mutta kiva, että teitä muita on paljon hyvällä asenteella odottamassa blogikirjoituksia myös uudesta kotimaasta!

      Kauniita kesäpäiviä myös sinulle!

      Poista
  7. Tämä oli mielenkiintoista. Jotenkin tulee mieleen, että eipä se juurikaan liity maahan, jonne muutatte, vain siitä, että toinen ei vain tiedä asiasta mitään, ja ihmettelee ajatuksiaan ääneen. Näin käy usein asiasta riippumatta. En usko, että ihmiset tällä nyt erityisesti omaa turvallisuuden hakuisuuttaan tällä purkavat. Ilmeisesti tämä lienee kansainvälinen ilmiö, eikä tätä voi vain suomalaisten taakaksi heittää. Jokaisessa maassa on tuollaisia ihmisiä, ja mielestäni suomalaiset tietävät keskimääräistä paremmin maailman menosta noin yleissivistyksen tasolla. Harva kuitenkaan on ollut kiinnostunut täällä Etelä-Sudanin itsenäistymisestä tai tietää edes Sudanin pääkaupunkia, saati näiden kahden eroa. Tällä en yritä puolustella suomalaisia, vaan sitä, että ihmisten asioiden tärkeysjärjestyksessä ei ole Sudanin tilanne, koska se ei vaikuta omaan elämään täällä juuri mitenkaan. Ja siksi hämmästys on suuri, kun joku sinne muuttaa. Eihän se nyt rehellisyyden nimissä ole tavallisimpia kohteita muuttaa, vaikka miehesi työ olisikin tiedossa. Uskon, että näin se on joka maailman kolkassa, ja mitä kauemmas mennään, sitä epämääräisimmäksi maat muuttuvat.

    Median kautta luomme aina omat mielipiteemme suomalaislasien läpi, vaikka miten sitä vastaan taistelemme. Uskaltaisin väittää, että suomalaisille (ja muillekin eurooppalaisille) koko Afrikka on melko tuntematonta, ja uutiset joita sieltä kuulee, ovat pääosin kielteisiä, eivätkä ole omiaan parantamaan koko mantereen mielikuvaa. Näin ollen en ihmettele saamianne kommentteja, mutta olen siitä samaa mieltä, että ne voisi pitää ihan omana tietonaan. Itsekin yritän olla hienotunteinen, ja keksiä neutraalia sanottavaa jossain tilanteissa, mutta kenties näiden teidän kommenttien sanojien ällitys uudesta kotimaastanne oli sen verran kova, että hienotunteisuus jäi taka-alalle. Diplomaattikin taisi olla vapaalla, kun kommentoi muuttoanne ;)

    Ymmärrän, että tilanne on itsellekin uusi ja erilainen, niin siihen kaipaisi pientä rohkaisua. Tai no, jos ei rohkaisua, niin ainakin sellaista hiljaista hyväksyntää ja uskoa siihen, että tiedätte, mikä perheellenne on parasta. Katsoin muuten tänään maailman säätä, ja Khartumissa oli aika lämmintä... +39c... Toivottavasti uudesta kodistanne löytyy hyvä ilmastointi! :) Tsemppiä kaikkeen ja odotan innolla kirjoituksia Sudanista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kai se on, että kyse on joittenkin ihmisten tavasta jäsentää ja jakaa eteenpäin omia ajatuksiaan ja mielikuviaan sellaisista(kin) asioista joista eivät tiedä juuri mitään. Sinänsä on mielestäni hyvä, että ihmiset sanovat mitä ajattelevat, valheellisen mielistelyn sijaan, mutta jonkinlaista suodatinta kuitenkin toivoisin ja odottaisin.

      Minäkin uskon, että uutisilla on mielikuvien luomisessa suuri rooli. Onkin tosiaan harmi miten yksiulotteisen huonoja ovat uutiset Afrikasta yleensä, koska kyllähän Afrikan mantereellakin toki tapahtuu paljon muutakin kuin kauheuksia. Kun näkee millä tavalla Suomi on esillä muualla maailmalla uutisissa alkaa ymmärtää miten vähän maailma lopulta aukeaa uutisten kautta: Suomen asioista tuntuvat maailmalla uutiskynnyksen ylittävän lähinnä kouluammuskelut ja akankantokilpailut.

      Khartumissa on tosiaan kuuma! Tuo +39 astetta on miehen mukaan vieläpä aika kolea sää sikäläisittäin, ainakin tähän vuodenaikaan... Mutta kyllä kodista onneksi löytyy ilmastointi :) Nyt sitä on pakko vihdoin opetella käyttämäänkin. Meillä oli myös Jamaikalla ja Belizessä ilmastointi mutta emme käyttäneet sitä vaan pyrimme pärjäämään kattotuulettimilla.

      Kiitos tsempeistä! Tosi kiva, että luet ja kommentoit!

      Poista
  8. No onpa ikavia kommentteja :( Sita tosiaan odottaisi toisinaan laheisilta asiallisempaa suhtautumista ja rakentavampaa reaktiota, moni unohtaa etta se muutto itsessaan on jo teille raskas ja tarvitsette varmasti tukea kaaoksen keskella. Suomalaisilla ( kuten varmasti monilla muillakin kansoilla) on usein sellainen nakökulma etta Suomen uutisointi on objektiivista vaikka siellakin monista maista media uutisoi vain tietyt nakökulmat ( jenkit on lihavia ja tyhmia, turkkilaiset naiset alistettuja etc.). Mina odotan mielenkiinnolla postauksiasi Sudanista, on aarettöman mielenkiintoista saada tietaa millaista on arkenne siella! Tsemppia ja ala anna arvostelijoiden pilata omaa innostusta uuteen maahan muutamisesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra taas kerran tsempeistä ja ymmärryksestä! Onneksi lähimmät läheiset ovat suhtautuneet fiksusti ja kannustavasti muuttoon ja uusiin haasteisiin. Päivittäin tai edes viikottain ei siis päivittelijöiden kanssa sentään tarvitse olla tekemisissä. Typerät kommentit jäävät kuitenkin elämään mielessä pitemmäksi aikaa.

      Uutisia pitäisi osata lähestyä kriittisesti eikä tosiaan sokeasti luottaa niiden tarjoamiin näkökulmiin. Objektiivisuus ei Suomessakaan ole aina itsestäänselvyys ja uutisia rajoittaa myös se, että monesti pienessä tilassa tai lyhyessä ajassa pitää yrittää mahdollisimman kattavasti kertoa mahdollisimman paljon. Paljon jää sanomatta tai luettavaksi rivien välistä. Yritän Sudanin osalta täyttää vähän rivien välejä kunhan sinne asti pääsen :)

      Poista
  9. Teilläpä on jännät ajat meneillään. Tsemppiä muuttoruljanssiin! Typeriä kommentteja olette saaneet :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo, eletään kyllä jänniä aikoja :) Mutta onneksi nyt vielä toistaiseksi ihan vain lomaillaan. Kontti tekee vielä matkaansa omia aikojaan ja taloasiatkin toivottavasti järjestyvät tässä lähiviikkoina.

      Poista
  10. Voi luoja, mitä ihmisiä. Mutta toisaalta, en hämmästy - jo Turkkiin muutto oli ylitsepääsemätön asia joillekin ihmisille ystävä- ja tuttavapiirissäni!

    Me täällä blogimaailmassa kuitenkin innolla odotamme kuulumisianne Sudanista ja elämme hengessä mukana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkaan ei olisi varmaan pitänyt hämmästyä, ja toisaalta odotinkin kyllä ankeitakin kommentteja. Se kuitenkin yllätti ketkä ihmiset lopulta osoittautuivat ennakkoluuloisimmiksi, eivät ehkä ne joilta olisin sitä odottanut.

      Kiva, että käyt lukemassa ja elät hengessä mukana Karoliina!

      Poista
  11. Minusta tuntuu, etta ihmiset ylireagoivat heti useisiin asioihin, kun on lapset kyseessa. Siis ei pelkastaan muuttoihin, vaan esimerkiksi ruokavalioihin, pukeutumiseen, kaksikielisyyteen tms. Tuntuu, etta mita tahansa sita tekisi, niin silti joku aina kauhistelee :) Meilla kun on jossain vaiheessa taas muutto edessa, ja sitakin on osa jo kauhistellut, etta miten nyt viedaan lapsi sinne, siis synnyinmaahansa heh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se nyt järkyttävää tuolla tavalla ottaa ja muuttaa lapsen kanssa hänen toiseen kotimaahansa ;)

      Kyllähän sitä tietysti oikeasti miettiikin elämänmuutoksia eri tavalla kun menossa on mukana lapsia - ja meidän tapauksessa vielä näitä koiriakin. Toivoisi meidät tuntevien ymmärtävän, että näitä muuttopäätöksiä ei tehdä mistään hetken mielijohteesta vaan mahdollisimman tarkkaan mietimme muuttoa kaikkien perheenjäsenten osalta, niin lasten kuin koirien kuin meidän vanhempienkin.

      Poista
  12. Heti aloin miettiä, että mitähän typeriä kommentteja sitä on mahtanut vuosien aikana itsekään suustaan ajattelemattomuuttaan päästää. Ja siten ehkä ihan turhan takia pahoittaa jonkun mielen. Täytyy taas kerran koettaa muistaa olla ajattelevainen sen suhteen mitä latelee.
    Niin paljon nyt alkoi harmittaa, mitä hölmöyksiä olette joutuneet kuulemaan.

    Mutta innokkaana odotan minäkin kuulumisianne Sudanista. On hienoa, että voin tutustua tällaiseen maahan netin kautta, ja vielä omalla äidinkielelläni. Kiitos siitä sinulle.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän sitä aina tulee pöllöjä juttuja sanottua itse kunkin... Mutta paljon vaikuttaa sekin missä tarkoituksessa ja millä tavalla asioita sanotaan. Yllämainituissa kommenteissa minut yllätti se kuka ne sanoi ja toisaalta se miten ne sanottiin, ikään kuin olisi haluttu avata meidän silmät oman todellisuutemme suhteen, niin kuin olisimme tosiaan ihan summassa valinneet uuden kotimaamme. Pitäisi aina itsekin muistaa antaa ihmisten olla oman elämänsä parhaita asiantuntijoita. Sinä Venla ainakin blogikommenttien perusteella olet siinä oikein hyvä!

      Poista
    2. Voi kiitos, tulipa tosi hyvä mieli sanoistasi.

      Venla

      Poista
  13. Hei, Kiitos mielenkiintoisesta ja hyvin kirjoitetusta blogistasi. En ole ennen kommentoinut. Parasta on tutustua uusiin kulttuureihin kirjoitustesi kautta. Olen aina tykännyt seurata ulkosuomalaisten blogeja ja sinun blogiisi olen jäänyt oikein koukkuun :). Ärsyttäviä kommentteja olet saanut. Afrikka on tosiaan useimmille aika vieras. Itse olen nyt lukenut muutaman kirjan, jotka ovat loistavasti avanneet minulle Nigeriaa (Adichie: Puolikas keltaista aurinkoa ja Purppuranpunainen hibiskus). Mielenkiinnolla odotan päivityksiäsi Sudanista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin odottaa lukemista tuo Puolikas keltaista aurinkoa. Ajattelin, että olisin tässä lomalla lueskellut mutta en olekaan toistaiseksi osannut rauhoittua lukemaan juuri muuta kuin sisustuslehtiä :) Mutta jospa tuokin kirja mahtuisi matkalaukussa mukaan niin pääsen siihen ennen pitkää kiinni. Mielenkiintoiselta vaikuttaa.

      Ihana kuulla, että olet koukussa blogiin! Kiva, että kommentoit, toivottavasti kommentoit toistekin.

      Poista
  14. Ihanaa, kun sattumalta löysin blogisi! Vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta ja odotan innolla juttuja Sudanista. Sudan on mulle täysin vieras kohde ja jos kasvokkain puhuttaisiin, kysyisinkin innoissani, että millaista siellä on.

    Olen törmännyt samanlaiseen ennakkoluuloisuuteen ja ihmisten tölväisyihin viimeksi tulevasta matkakohteestamme kertoessa (Etelä-Afrikka). Sen lisäksi ollaan matkusteltu arabimaissa ja niihinkin kommentit on joskus luokkaa "en voisi ikinä matkustaa sinne" jne. Näillä kommentoijilla ei ole yleensä mitään todellista käsitystä maasta, pelkkiä (virheellisiä) ennakkoluuloja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että löysit perille - tervetuloa!

      Minä en vielä osaa kertoa Sudanista muuta kuin mitä olen mieheltäni ja muilta kuullut, mutta jonkun viikon päästä osaan varmaan sentään jo kertoa joitain omia ensivaikutelmia. Itsekin mielenkiinnolla odottelen miltä elämä perillä oikein lopulta näyttää ja tuntuu.

      Poista

Kiitos kommentistasi!