lauantai 2. elokuuta 2014

Ei tyylikäs, ei moderni, ei päätä eikä häntää

Kävin torstaina päiväseltään Brysselissä. Kuulostaa jotenkin juhlalliselta. Minä olin kuitenkin liikkeellä ennen kaikkea äidin ominaisuudessa, matkaseuranani vauva, käsilaukussani matkadokumenttien lisäksi vaippoja ja leluja. Menin Brysseliin Sudanin suurlähetystöön hakemaan viisumeita itselleni ja lapsille. Kävin kaupungissa niin sukkelaan koska en halunnut jättää isompia lapsia yön yli. Vauvaa en osaa jättää vielä ollenkaan eikä siitä mitään tulisikaan imetyksen vuoksi; paljon koiranulkoilutusta pitempää aikaa en halua toistaiseksi olla vauvasta erossa. 

Finnairin aamukoneessa menomatkalla myytiin kosmetiikkaa, muun muassa uutuustuoksua "tyylikkäälle ja modernille naiselle". Tuntui samalta kuin Stockmannin kesäistä kuvastoa taannoin katsellessani: mainoksia ei ole suunnattu minulle, ne eivät liity minuun lainkaan. En ollut kovin moderni alunperinkään ja neljän maalaiskylävuoden jälkeen olen sitä vieläkin vähemmän, tyylikkyydestä nyt puhumattakaan. Olisi varmasti ihan mukavaa olla tyylikäs ja moderni, mutta tosiasia on, etten edes muista milloin olisin viimeksi käyttänyt hajuvettä.

Matkatavaroita piti perillä Brysselissä odottaa tunnin verran. Minullahan ei olisi itse asiassa päivän matkaa varten pitänyt tietysti matkatavaroita ollakaan. Olin ajatellut kantaa vauvan päivän ajan kantorepussa, mutta unohdin lähtiessä molemmat kantoreput kotiin, joten lähdin lopulta matkaan rattaiden kanssa. Kaduin päätöstä jo ennen kuin olin kunnolla päässyt edes liikkeelle ja varsinkin siinä vaiheessa kun jouduin niitä kentällä odottelemaan pitkän tovin. Toisaalta rattaat tietysti säästivät väsynyttä selkääni (paitsi siinä vaiheessa kun jouduin Schumannin metroasemalla kantamaan rattaat ja vauvan useamman kerroksen ylös liukuporrasremontin vuoksi). 

Tulin myöhässä ja kuumissani Sudanin suurlähetystöön, mutta sain onneksi viisumit ilman sen kummempia ongelmia. Ei kaikki kuitenkaan ihan käsikirjoituksen mukaan mennyt. Unohdin kokonaan, että arabiaa kirjoitetaan oikealta vasemmalle ja pelästyin, että viisumin päivämäärässä oli virhe. Sekaannus ja sitä seurannut nolostuminen harmittivat sitäkin enemmän koska samassa hetkessä muistin ja oivalsin, että edessä on kuukausi- ellei vuosikaupalla vastaavia tilanteita. Ei ole helppoa olla hölmö muukalainen ja toisaalta kutsuttu vieras uudessa maassa. Haluaisin osata käyttäytyä hyvin ja odotusten mukaisesti mutta se on hankalaa kun ei aina edes ymmärrä mitä minulta oikein milloinkin odotetaan.

Edustusrouvuus on sentään onneksi tältä osin minun osaltani ohi. Mieheni on Sudanissa toisenlaisissa tehtävissä kuin Belizessä eikä hänen juurikaan tarvitse enää edustaa työn merkeissä. Belizessä edustaminen oli useimmiten aika hauskaa ja rentoa mutta uskon Belizen olevan siltäkin osin aika omalaatuinen maa. En tiedä minkälaista edustaminen Khartumissa mahtaa olla mutta olen joka tapauksessa ihan iloinen, ettei minun tarvitsekaan näillä näkymin siihen puoleen tutustua. Edustaminen sopii varmaankin paremmin niille tyylikkäille ja moderneille naisille. Minä aion alkuun keskittyä auttamaan lapsia ja koiria sopeutumaan uuteen todellisuuteen ja löytämään itselleni paikan ja mielenrauhan. 

Päiväretki Brysseliin herätti jos jonkinlaisia tunteita. Bryssel on yksi entisistä kotikaupungeistani, olen asunut siellä pari vuotta. Minulla on Brysselistä paljon muistoja, niin huonoja kuin erittäin hyviäkin. Menimme Brysselissä naimisiin, asuimme siellä ihanassa talossa ihanien kissojemme kanssa. Sitäkin elämää minä aina joskus kipeästi ikävöin. Ja viisumien saaminen teki lähdöstä Sudaniin yhtäkkiä hyvin todellista. Kävelin pitkin Brysselin tuttuja katuja kyynelet silmissäni, ikävöiden vanhaa ja arvuutellen tulevaa, ihmetellen tätä elämääni jossa ei tässä muuton myllerryksessä tunnu olevan oikein päätä eikä häntää. 

*****

Aikaa Suomessa olen alkanut todella arvostaa nyt kun se on lopuillaan. Nyt ymmärrän, että sen lisäksi, että olemme saaneet nauttia ajasta vanhempieni kanssa ja viettää myös vähän aikaa ystävien kanssa, tällä välivaiheella on tosiaan ollut ihan oma tehtävänsäkin. Olin alkuun Suomessa jonkinlaisessa shokissa. Ihan aluksi jännitin koirien matkaa Miamista Suomeen, ne kun tulivat muutaman päivän meitä ihmisiä myöhemmin. Kun koirat saatiin turvallisesti perille piti totutella siihen, että mies olikin yhtäkkiä toisella mantereella. Koirat karkailivat, lapset ikävöivät Belizeen, minä opettelin autoilemaan Suomessa jossa en aikaisemmin ollut juurikaan ajanut. Ruokakaupat kaikessa yltäkylläisyydessään ahdistivat, suomalaiset vaikuttivat töykeiltä. 

Vaan aika tekee tehtävänsä. Kahden kuukauden rajapyykin kohdalla aloin vähitellen taas tuntea itseni omaksi itsekseni. Enää en kaupan leikkelehyllyllä ahdistu ja olen löytänyt jugurttikokoelmasta suosikkini. Heinäkuun aikana sain kaikin puolin elämästä taas kiinni. Huumorintajuni ja kärsivällisyyteni palasivat ja onnistuin vihdoinkin nauttimaan lomailusta Suomessa. Muistelen, että kaksi kuukautta on itse asiassa ennenkin tuntunut jotenkin ratkaisevalta ajanjaksolta jonka aikana suurin kulttuurishokki ehtii vähän alkaa hälvetä. Vuoden kohdalla tuntuu uudessa maassa tavallisesti jo varsin kotoisalta. Kahden vuoden jälkeen sitten oivaltaa miten ulapalla on vuotta aikaisemmin oikeastaan vielä ollut. Kaksi vuotta onkin minulle uuteen maahan muuttaessa se tärkein rajapyykki; kun uudessa ympäristössä on asunut kaksi vuotta alkaa se minun kokemukseni mukaan todella tuntua omalta. 

Vaikka edessä onkin taatusti paljon työtä, hämmennystä ja noloja tilanteita, tiedän nyt odottaa, että kahden ensimmäisen kuukauden jälkeen myös Khartumissa todennäköisesti ja toivottavasti jo vähän helpottaa - ainakaan ihan sinne vuoden tai kahden päähän ei varmaankaan sentään tarvitse odotella, että saan elämästä kiinni. Vähän yli viikon päästä ollaan vihdoin perillä ja ensimmäinen ajanjakso uusissa kuvioissa pääsee joka tapauksessa alkuun. 

16 kommenttia:

  1. Oletko lukenut Chimamanda Adichie Ngozin Americanah? Siinä sivutaan myös edustusrouvien elämää, tosin Lagosissa. Mutta hyvä jos ei väkisin tarvitse olla tyylikäs ja moderni, siinä asettumisessa tosiaan varmaan muutenkin on ihan tarpeeksi tekemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä lukenut vaikka kirja on kyllä nimeltä tuttu - täytyypä pistää lukulistalle!

      Jotenkin helpottavalta tuntuu tosiaan, ettei tarvitse ruveta edustushommiin, se ei kuitenkaan ole mitenkään se mun omin juttu vaikka mielestäni siitä Belizessä ihan hyvin suoriuduinkin. Tekee mieli ainakin alkuun ihan vain katsella ja kuunnella ja tutustua uuteen ympäristöön eikä olla juuri itse esillä, jos se nyt sitten on mahdollista.

      Poista
  2. Sudan kuulostaa kyllä todella eksoottiselta paikalta! Mielenkiintoiselta ja jotenkin myös vaaralliselta...

    Minulla kävi Suomessa hieman toisella lailla, mitä pidemmälle aika kului sen vähemmän viihdyin. Mietimmekin miehen kanssa että neljän kuukauden jälkeen olisimme olleet jo valmiita palaamaan Berliiniin. Nyt on hieman erikoinen olotila-ollaan palattu kotiin muttei kuitenkaan. Matka jatkuu taas kohta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvaan, että meillä asettumista auttoi paljon se, että ollaan täällä omassa Suomi-kodissa - vähän kerrallaan aloin taas muistaa miksi päädyimme hankkimaan oman kotipesän juuri tästä maailmankolkasta. Ja toisaalta luulen, että omalla kohdallani on tosiaan aika paljon kiinni ihan vaan ajankulumisesta ja myös halustani ja pyrkimyksestäni löytää kaikista paikoista ja asioista ennen pitkää hyvät puolet. Mutta oli miten oli, erikoinen on olotila joka tapauksessa myös täällä! Vaikka tämä kiertolaisuus on tässä vaiheessa - kohta kahdenkymmenen ulkomaanvuoden jälkeen - jo tuttu elämäntapa, ei se silti tunnu omassa mielessäni koskaan ihan normaalilta. Tsemppiä teille nykyiseen ja tulevaan! Kohta on vissiin teiläkin muutto käsillä?

      Poista
  3. Teilla alkaa olemaan siis jannat paikat ja muutto uuteen kotiin edessa ihan pian. :) Hirmuisesti tsemppia tahan rutistukseen ja toivottavasti kaikki menee hyvin ja paasette asettumaan uuteen kotiin ja kotimaahan ilman suurempia kompastuksia. Haleja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Ina! Lähden lasten kanssa matkaan yksin ja näen sieluni silmin itseni kirjamellisesti kompastelemassa perille :) Mutta toivotaan, että perillä elämä lähtee hyvin alkuun. Jännittää lasten puolesta koulunaloitus uusissa kuvioissa mutta toisaalta uskon, että heille tekee oikein hyvää saada heti uusi oma yhteisö ympärilleen.

      Poista
  4. Samat ajatukset tyylikkyydestä jne...ei se vaan ole "minua". Aina välillä sitä yrittää, ja sitten tuntee, kuin olisi jonkun toisen ihmisen vaatteissa ja tyylissä.

    Meillä alkaa kohta tulla kaksi vuotta täyteen Koreassa ja vasta nyt alkaa tuntua siltä, että on ehkä löytänyt oman paikkansa täällä. Vaikka ei tämä ihan koti vielä ole, mutta sinne päin kuitenkin :) Kaksi vuotta on aika pitkä aika, mutta jälkikäteen katsottuna mennyt kuitenkin niin nopeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jälkikäteen tuntuu tosiaan kaksi vuotta aina kuluneen aika hetkessä. Mutta kyllähän siihen oikeasti aika paljon turhautumista ja ärsyyntymistä ehtii kuulua... Vaikka toisaalta tietysti myös niitä hyviä hetkiä kun vähän kerrallaan alkaa paremmin hahmottaa uutta todellisuutta. Nyt juuri väsyttää ajatuskin koko hommasta mutta onneksi kohta ollaan jo perillä ja starttikello lämähtää Sudanin osalta vihdoin käyntiin!

      Milloinkohan aletaan mainostaa hajuvesiä ja muuta kosmetiikkaa ei niin tyylikkäille naisille? :)

      Poista
  5. Blogistasi on hiljalleen tullut ihan lempiblogini. Minä päivittelin aikoinaan blogisi luotaantyöntävää nimeä, mutta aika on näyttänyt että se onkin ollut ihan harhaanjohtava ennakkoluulo - kirjoittaja onkin siis konstailematon ja ihana ihminen. Toiselle ulkosuomalaiselle monet näistä Suomi-pohdinnoistakin kolahtavat kovasti. Kiitos kirjoituksistasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia ihanasta kommentista! Se piristi aamuani kovasti.

      Blogin nimihän on oikeastaan vitsi. Minä kun en ole ollenkaan stereotyyppistä edustusrouvatyyppiä mutta jotenkin elämä siihen rooliin minut kuitenkin kuljetti. Ilokseni ja hämmästyksekseni huomasin, että oikeissa olosuhteissa (eli rennossa ja hyväksyvässä Belizessä) kehityin ihan hyväksi edustusvaimoksi. Menestyksenhetkiä ei kotiäidillä ole liiaksi asti ja onnistumiset antavat voimaa - oli siis mukavaa huomata, että epäilyistäni huolimatta pärjäsin kuin pärjäsinkin itselleni alunperin oudossa roolissa. Todella mukavaa on myös kuulla, että jäit lukemaan blogia ja viihdyt täällä!

      Poista
  6. Viikko viela ja sitten olette uudessa kotipaikassa, edessa on paljon uutta ja jannittavaa. Olen varma etta saat enemmin kuin tarpeeksi sisaltöa kolmen lapsen ja koirien sopeuttamisesta uuteen kotimaahan. Tsemppia viimeisiin rutistuksiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän tässä oikeastaan vähän hirvittääkin, että miten pää ja kunto jaksaa kaiken uuden! Kun tekisi oikeastaan mieleni vetäytyä pariksi viikoksi sohvannurkkaan omiin ajatuksiini, lukemaan hyvää kirjaa - mutta niin sohva kuin kirjatkin ovat vielä kontissa, kontti vielä toistaiseksi satamassa Sudanissa, eikä elämäntilanne toki muutenkaan anna rauhalliseen lueskeluun juuri tilaisuutta. Mutta sitä unelmaa kohti kuljetaan: että jossain vaiheessa minulla on taas oma sohvannurkka, hyvä kirja, ja mielenrauhaa ja tilaa ja aikaa istua ja lukea. Eiköhän se ennen pitkää onnistu :)

      Kiitos tsempeistä Petra!

      Poista
  7. Oli hauska kuulla blogisi nimen historiaa, sillä minäkin ajattelin aluksi (anteeksi suorasukaisuuteni), että täällä kirjoittelee joku kopea eukko seurapiirielämästään. :-D Enpä olisi voinut olla enemmän väärässä! Sinusta huokuu sellainen aitous, joka on blogimaailmassa kuitenkin loppujen lopuksi aika harvinaista.

    Mutta minäkään en ole koskaan kokenut noita tyylikkään ja modernin naisen juttuja omikseni - mikä johtuu varmaan siitä, että en mikään tyylikäs ja moderni olekaan. :-) Tulee vähän sama olo kuin jos kävelee Sokoksen, Stockan tms. kaupan kosmetiikkaosastolla: alkaa tuntea olevansa ihan vieraalta planeetalta.

    Enää viikko elämänmuutokseen! Aika huikeaa. Onneksi olen lukijasi, niin pääsen jännittämään mukana. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu kauniista sanoistasi! Blogia aloitellessani päätin olla täällä aina rehellinen - olen yleensä ottaen koukussa rehellisyyteen, mutta toisaalta joskus kirjoitushommissa olisi kiusaus vetää mutkia vähän suoriksi tarinankertomisen nimissä. On ihan tosi mukava kuulla, että pyrkimykseni olla rehellisesti oma itseni välittyy ruudun toiselle puolelle!

      Kotiäitejä, kotirouvia ja edustusvaimoja tms usein väheksytään ja pidetään vähintäänkin vähän höntteinä. Niitä stereotyyppisiä mielikuvia halusin blogin nimellä vitsikkäästi sekoittaa. Minua ärsyttää yleensäkin se miten monet tekevät muista johtopäätöksia ihan vain elämäntilanteen perusteella, me olemme kuitenkin kaikki niin paljon enemmän kuin mitä päälle näkyy. Tekisi toisaalta mieleni muuttaa blogin nimeä nyt kun se ei enää ole niin osuva, mutta olen kuitenkin tottunut tähän eli annan sen nyt ainakin toistaiseksi olla.

      Poista
  8. Ihana postaus ja kiva kuulla, että olet osannut jo nauttia Suomen ajanjaksostannekin! Varmasti tärkeintä 'kiertolaisen' elämässänne onkin se, että toinen vanhempi ehtii ja jaksaa keskittyä lasten kanssa olemiseen ja kodin 'hengen' luomiseen riippumatta missä tuo koti on. Kyllä sie vielä ehdit toteuttaa itseäsi ja itsensä toteuttaminen kotiäitinä (ihan vaikka Suomessa) ei ole mitenkään väheksyttävää, päinvastoin!
    Koska sinulla on kynä/sana hallussa, voit vaikka alkaa kirjottelemaan enemmänkin ajatuksia, kokemuksia jne. pöytälaatikkoon (kunhan saat aikaa itsellesi->siis lasten varttuessa) ja julkaista niitä vaikka kirjana. Monia voisi kirjat värikkäistä kokemuksistanne kiinnostaa. ;)

    Oikein hyvää matkaa ilman kompurointeja, lippu korkealle ja uutta kohti! :)

    -uusia postauksia innolla odotteleva lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan liikutuin tästä kommentista. Kiitos!

      Olen vähän miettinyt, että kunhan aikaa vähän jää niin voisin tosiaan yrittää kirjoittaa enemmänkin. Mutta saa nähdä miten käy. Ja saapa nähdä myös miten tuo matka Khartumiin sujuu... Tämänpäiväisen laskun mukaan minulla on muutama pari käsiä liian vähän suhteessa matkatavaroiden ja lasten määrään :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!