perjantai 22. elokuuta 2014

Valoisampia kuulumisia

Kirjoittelen blogia nyt tavallisesti aamuisin kun isommat lapset ovat koulussa ja pienin nukkuu päivän ensimmäisiä päiväunia. Eilen aamulla vauva sai kuitenkin sängyn sijaan nukkua aamupäiväunensa turvakaukalossaan, ilmastoidun auton takapenkillä. Pyysin autonkuljettajaa viemään nukkuvan vauvan ja minut tutustumiskierrokselle tulevaan kaupunginosaamme, Khartum Kahteen (englanniksi Khartoum II). Ajelimme päämäärättömästi ympäri tulevan kotimme lähitienoita. Ihan kotikatua pitkin emme pääseet kulkemaan koska minulla ei ollut talolle siinä vaiheessa vielä muuta osoitetta kuin sen koordinaatit. Eilen illalla saimme uudelle kodillemme vähän tarkemman osoitteen mutta sekin vaikuttaa vähän mystiseltä. En tiedä eikö kotikadullamme todella ole lainkaan nimeä vai eikö kadunnimiä vain ole tapana täällä kertoa. Täällä puhutaan paljon korttelinnumeroista, niin meidänkin uuden osoitteemme kohdalla.

Khartumissa ei yleensä ottaen näyttäisi olevan ihan helppoa löytää perille uuteen vieraaseen osoitteeseen. Suunnistamiseen näytetään paljon käytettävän paperille käsinpiirrettyjä karttoja. Niitä suositaan jostain syystä yli virallisempien karttojen, en tiedä miksi. Maamerkkeinä käsinpiirretyissä kartoissa toimivat erilaiset liikkeet ja toimistot. Mielenkiintoista päästä pian piirtämään meidän omaan kotiimme johtava kartta. Samalla tulee varmasti tutustuttua uuteen ympäristöön vähän tarkemmin.

Vaikka ihan kotikadulle asti emme eilen päässeetkään oli hauska nähdä ympäristöä yleisemmin. Tuleva asuinalueemme eroaa tämänhetkisestä ympäristöstämme ulkoisesti siinä, että uuden kodin tuntumassa on huomattavasti vihreämpää, ja myös aika lailla hiljaisempaa ja rauhallisempaa. Uuden asuinalueemme talot ovat pääasiassa parikerroksisia, kun taas täällä väliaikaisen asumuksen ympäristössä on korkeampiakin taloja. Eilen autonkuljettajan puheista ymmärsin, että tämä väliaikainen kotitalomme sijaitsee yhdellä Khartumin pääkaduista; ei siis ihme, että täällä riittää liikennettä ja hulinaa pitkin päivää.

Tuleva kotikaupunginosamme on ulkomaalaisten suosiossa, siellä näyttäisi sijaitsevan suurin osa suurlähetystöistä ja suurlähettiläiden residensseistä. Monet miehen eurooppalaiset kollegat myös asuvat siellä. Khartum Kahdessa on myös paljon ravintoloita ja kahviloita ja kauppoja. Vähitellen niistä osa tulee varmaankin meillekin tutuksi. Ravintolassa syöminen on kuitenkin meille gluteenittomuuden vuoksi vähän hankalaa. En yleensäkään suosi niin sanottuja keliakiakielikäännöksiä, jotka eri kielillä kuvaavat keliaakikon ruokavaliorajoituksia; gluteenittomuus on sen verran monimuotoinen ilmiö, etten usko sen kenellekään asiaanvihkiytymättömälle aukeavan yhden paperin myötä. Mutta täällä ei arabiankielisestä kielikäännöksestä olisi välttämättä apua senkään vuoksi, että kaikki ravintolatyöntekijät eivät välttämättä osaa lukea. Toistaiseksi olemmekin syöneet suosiolla vain kotona, jäätelöä lukuunottamatta. Paikallisessa italialaisessa jäätelöbaarissa meille kävi viime viikonloppuna niin onnellinen sattuma, että paikalla oli puodin omistaja, joka puhui hyvin englantia ja osasi näyttää meille jäätelöiden ainesosaluetteloista gluteeniton-merkinnän. 

*****

Kohta on takana kaksi viikkoa Khartumissa. Olemme selviytyneet ensimmäisestä kouluviikosta ja kahdesta koulubussipäivästäkin. Eilen saimme uuden kodin avaimet ja sunnuntaina pitäisi vihdoin kontin seistä uuden talomme edessä. Ehkä jo ensi viikolla pääsemme siis muuttamaan uuteen kotiin! Ihan kohta päästään myös järjestämään koirien matkaa tänne. Mutta nyt vietetään ensin viikonloppua. Tälle päivälle on suunnitteilla ainakin ruokaostoksia ja syntymäpäivälahjan hankkiminen tytön uudelle koulukaverille. Lauantaina olemme menossa syntymäpäiväjuhliin. Tästä se elämä hissukseen alkaa.

Sen jälkeen kun värit palasivat maailmaan olen alkanut vähitellen huomata enemmän ja enemmän pieniä mielenkiintoisia yksityiskohtia Khartumissa. Keltaisia vanhoja takseja joiden katolla kulkevat asiakkaan matkatavarat; hauskoja väännöksiä amerikkalaisten pikaruokapaikkojen nimistä: Starbox, Subday, ja niin edelleen, logoineen jotka liippaavat läheltä alkuperäistä; puiden oksista henkareissa roikkuvia lasten vaatteita, jotka on arvatenkin tarkoitettu myyntiin; ja niin edelleen. 

Valokuvia en vielä ole rohjennut ottaa vaikka kuvauksellisia paikkoja ja hetkiä on tullutkin nyt viime päivinä vastaan. Sudanissa pitää nimittäin olla valokuvaukseen erityinen lupa. En ole varma tarvitsemmeko mekin lupaa vain antaako diplomaattistatus ja -kortti automaattisesti luvan myös kuvaukseen, mutta koska minulla ei ole vielä tuota diplomaattikorttiakaan, en toistaiseksi ole ottanut lainkaan kuvia ulkona. Uutta kotia voin sentään kuvata kunhan sinne asti päästään, tosin nyt alkuun vain puhelimen kameralla kun muuta ei ole matkassa. Tunnelmia ja kuvia uudesta kodista siis toivottavasti luvassa ensi viikolla. Tosin yli kahdensadan laatikon purkamiseen menee varmasti oma aikansa eli voi olla, että blogin kirjoittaminen jää hetkeksi vähän vähemmälle.

24 kommenttia:

  1. Hei! On upeaa lukea vaikutelmiasi uudesta maasta, kiva että jaksat niitä kirjoittaa! Meillä kaikilla kun on vain yksi elämä, voi lukemalla päästä pieneksi toviksi osallistumaan muidenkin todellisuuksiin ja se on hienoa. Minua kiinnostaa uudessa ympäristössänne kaikki, mutta erityisesti arkielämä, kouluelämä, lasten elämä (siis yleiselläkin tasolla), naisten elämä, asuminen... :) Blogisi on lempparini. Voimia ja iloa uuteen elämäntilanteeseen teille kaikille viidelle ja koirille myös! MaijaH, lukijasi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija, että käyt lukemassa ja kommentoimassa! Mahtavaa kuulla, että tämä on lempiblogisi!

      Arkisista asioista varmasti tulee täällä juttua kyllästymiseen asti, niin minun kuin lasten ja koirienkin arjen osalta. Vielä toistaiseksi olen vahvasti kuplan sisällä ilman kovin selkeää käsitystä elämästä Sudanissa yleisemmin. Mutta eiköhän sekin puoli ala vähitellen avautua, toivottavasti myös täällä blogissa.

      Ilo tuntuu hiljalleen palaavan vaikka voimat ovat edelleenkin vähän vähissä. En malta odottaa, että pääsen omaan sänkyyn nukkumaan. Vauvakin varmasti nukkuu omissa lakanoissa paremmin kuin täällä lainakodissa.

      Kaikkea hyvää myös sinulle!

      Poista
  2. Ihana kuulla että elämä rupeaa pikkuhiljaa hymyilemään siellä :) Ja ihanaa kun saitte kutsun synttärijuhliin!! Toivottavasti juhlat on mukavat ja tapaatte uusia tulevia ystäviä siellä :) Vaikka vielä ei varmaan jaksa hirveästi panostaa sosiaalisiin suhteisiin, niin tulee ainakin kasvot tutuiksi ja ehkä tietää kenen puoleen kääntyä jos tulee mieltä askarruttavia kysymyksiä/ ajatuksia.

    Kiva kuulla että värit palasivat (en ole ehtinyt kommentoimaan edelliseen postaukseen...), tuntuu että se hymy ja hyvämielikin sieltä kurkistavat kulman takaa :)

    Ja on teillä kyllä uskomattoman reippaat koululaiset!!! Pikkutyypit ovat olleet muutaman päivän vieraassa maassa kun uskaltavat ja haluavat lähteä koulubussin kyytiin!! Kertoo varmasti myös paljon siitä että koulussa on kivaa ja kaverit on kivoja. Hienoa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lasten koulussa on sellainen sääntö, että syntymäpäiväkutsuja saa koulun alueella jakaa vain jos kutsun saa jokainen luokkakaveri. Sitä myöten mekin saimme kutsun, mutta yleisesti ottaen ilmapiiri on täällä joka tapauksessa sellainen, että yhteen hiileen puhalletaan, kaikki otetaan mukaan yhteisiin huveihin. Se on näitten haastavampien olojen erityisen hyvä puoli, että ulkomaalaisyhteisö aika poikkeuksetta tukee ja auttaa toinen toistaan. Ja paikalliset ovat hyvin ystävällisiä ja avuliaita eli oman onnemme nojassa emme onneksi ole ollenkaan.

      Ja totisesti meidän lapset ansaitsee kyllä kunniamaininnan! Tämä ensimmäinen kouluviikko ei ole edes vetänyt heitä ihan väsyksiin asti, aika vähän on ollut mitään sellaista väsymyksen ja stressin luomaa kiukuttelua mitä vähän odotin. Tuossa nuo nyt leikkivät niin kuin ei mitään, ekana vapaapäivänä ekan kouluviikon jälkeen.

      Kiitos Sari taas kivasta kommentista!

      Poista
    2. Se piti vielä lisätä, etten ollenkaan tiedä kenen juhliin ollaan menossa, nimeä lukuunottamatta :) Koulussa on puolet paikallisia ja puolet ulkomaalaisia lapsia eli kansallisuudestakaan ei ole mitään tietoa. Toivottavasti osaamme valita hyvän lahjan! Täytyy toivoa, että nelivuotiaiden tyttöjen kiinnostuksenkohteet ovat aika universaalit.

      Poista
  3. Toisaalta kyllä itsekin tykkään tuosta että kutsutaan kaikki tai ei ketään. Sitä kun turhan usein käy niin että näissäkin on se piiri pieni pyörii- meininki... osa kutsutaan aina ja osaa ei koskaan. Ja näinhän sitä tutustuu sekä lapset että vanhemmat toisiinsa! Ja nyt saat sinäkin nimille kasvot :)

    Lahjan ostaminen täysin vieraalle on kieltämättä varmaan vähän hakuammuntaa, mutta 4-vuotiaiden tyttöjen kiinnostuksen kohteet taitaa tosiaan olla aika universaalit :)

    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva on, että tyttö sai kutsun synttäreille, ei sen niin väliä miksi ja tosiaan mukava saada tutustua lapsen luokkakavereihin ja näiden vanhempiin. Lahjaksi löytyi lääkärilaukku, toivotaan, että on mieluinen!

      Hyvää viikonloppua myös sinnepäin!

      Poista
  4. Hurjan mielenkiintoista lukea elämästä Sudanissa! Odotan innolla kuvia uudesta kodistanne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että nämä kuulumiset täältä kiinnostaa! Terapeuttista on näitä omia ajatuksia kirjoitella, vaikka tökkivä netti hidastaakin hommaa.

      Poista
  5. Mulla on vielä ensi viikko lomaa, tulenko purkamaan laatikoita? :)

    Mielenkiintoista lukea pala palalta kuvailujasi paikasta, kun kyseessä on itselle melko tuntematon maa ja kulttuuri. Oot vieläpä tosi hyvä tarinankertoja, joten tuntuu melkein siltä kuin lukisi jotain jatkotarinaa, tiedätkös?

    Voi pieniä reippaita koulubussilaisia! Ihanaa kuulla että sopeutuminen on lähtenyt hienosti käyntiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun voisitkin tulla tänne! Sä olet maailman paras muuttolaatikojen purkaja ja tapat vielä laatikkojen sisältä löytyvät hämähäkit ja alta ilmestyvät skorpionitkin. Täyden palvelun muuttonainen :) Olet varmasti mielessä ensi viikolla muutamankin kerran kun yritän selviytyä laatikkojen purkamisesta voittajana.

      Mahtavaa, että tämä sopeutumistarina kiinnostaa! On oikeasti paljon helpompi lähestyä tätä kaikkea uutta kun itsekin otan tapahtumat ja haasteet ikäänkuin jatkokertomuksen yksittäisinä lukuina. Nyt on käynyt kerta toisensa jälkeen niin, että kun olen tänne blogiin jonkun sopeutumiseen liittyvän haastavan asian kirjannut se ei ole enää tuntunutkaan niin dramaattiselta. Ja kiitos on tietysti teidän kaikkien jotka jaksatte myötäelää ja kommentoida.

      Huiman reippaita ovat lapset olleet, eikä menossa tunnu olevan sellaista hirveää yrittämistä vaan ihan aidon rennosti he ovat ottaneet mielestäni tämän uuden todellisuuden. Mahtavia pieniä tyyppejä!

      Poista
  6. Tuo pienten koululaisten sopeutuminen uuteen paikkaan nayttaa olevan hyvalla tolalla ja on kylla ihan loistava saantö etta kaikki kutsutaan jos juhlat pidetaan! Khartum kuulostaa mielenkiintoiselta vaikkakin varmasti haastava paikka onkin, kiva lukea pala palalta milta uusi maa alkaa tuntua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alan nyt kolmannen viikon ja oman uuden kodin kynnyksellä ymmärtää miten mielenkiintoisesta kaupungista ja maasta onkaan kyse. Alkuun en saanut otetta ruskeaharmaasta todellisuudesta mutta nyt minua on alkanut kiinnostaa kovasti se mikä tämä paikka onkaan. Ja minkälaisia ovat ihmiset jotka täällä elävät, niin paikalliset kuin muut ulkomaalaisetkin.

      On tosi iso asia, että lapset on asettuneet niinkin hyvin näin lyhyessä ajassa. Toivoisin, että heille jää tästä muutosta kaikkinensa lähinnä hyviä muistoja. Hyvältä vaikuttaa toistaiseksi. Tällä hetkellä eniten lapsia tuntuu mietityttävän ensi viikolla alkavat uimatunnit koulussa.

      Poista
  7. Mukava, että alun värien häviämisen jälkeen alat taas huomata värejä ympärilläsi. En tiennytkään, että Sudanissa valokuvaukseen pitää olla erityinen lupa. Mistähän moinen?
    muten tiedettän, niin ihmiset eivät aina ole kovin tarkkoja ja jos itselle tutun oloinen logo ja nimi näkyy jossain, niin siitä tulee tietty kuva mieleen. Starboxiin menisin kahville ja Subdaystä ostaisin syötävää. Liikeiden pitäjien vaan ei tarvitse maksaa franchising-maksuja, kun on ihan oma merkki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä minäkään mihin tuo valokuvauslupa ihan tarkalleen ottaen liittyy.

      Koska Sudan on Yhdysvaltain kauppasaarron alla täällä ei ole mitään amerikkalaisia pikaruokapaikkoja - jotenkin mua juuri siksi ilahduttaa nuo kahviloiden ja ravintoloiden viittaukset tuttuihin paikkoihin. Ne osoittavat mielestäni, että huumorintajua täällä riittää haasteista huolimatta. Ja toisaalta ovat jotenkin myös muistutus muusta maailmasta, siitä, että elämää on muuallakin kuin täällä.

      Täytyy yrittää Starboxiin kahville joku päivä :)

      Poista
    2. Hei,
      olen jo hyvän tovin seuraillut blogiasi. Niin mielenkiinnolla odota kuvia uudesta kodistanne! On ihana päästä kurkistamaan arkeenne Sudanissa, kuten edellisissä kommenteissa jo manititiin, niin myös minuakin kiinnostaa se ihan tavallinen arkipäiväinen elämä toisessa maan osassa. Oikein kaunista ja värikästä viikonloppua teille ja terveiset Oslosta! :)
      t, jasmin

      Poista
    3. Hei Jasmin, kiitos kommentista! Kiva, että viihdyt lukemassa.

      Vähän jännittää mennä uuteen kotiin käymään huomenna, toista kertaa ikinä ja ensimmäistä kertaa niin, ettei talossa pyöri meidän kanssa korjausmiehiä ja siivoojia, asunnonvälittäjä, miehen kollegaa yms yms. Toivotaan, että talo tuntuisi kodilta. Saa nähdä jos heti saisin jotain kuvia otetuksi. Viimeistään sitten kun tavarat alkavat vähän edes löytää paikkansa.

      Kaikkea hyvää Osloon!

      Poista
  8. Taalla Intiassakin osoitteet saavat oman lisansa kun niissa on usein maamerkit mukana - se-ja-se katu, lahella x sairaalaa, y koulun jalkeen. Enka kylla yhtaan ihmettele, kadun nimia en ole viela kertaakaan bongannut niilta alueilta missa on tullut asuttua vaikka niita kartoissa lukeekin. Tai sitten en vain osaa niita etsia oikeista paikoista. :)

    Olen muuten jo jonkun aikaa tata blogia seurannut, mielenkiintoista lukemista ja elavasti kirjoitettu! Oikein mukava myos lukea etta sopeutuminen Khartumiin on jo pikkuhiljaa alkanut, siita se lahtee :) Itse en uskaltaisi Sudaniin matkustaa saati muuttaa, varmaan kaikki negatiiviset uutiset mantereelta vaikuttaa. Toisaalta onhan niita myos Intiasta, eika taalla kuitenkaan joka paikassa mellakoida tai rajaytella pommeja tai jouduta tulvan uhriksi.

    Hyvia jatkoja sopeutumiselle koko perheelle ja erityisesti koirille kun sinne tulevat! Kuvia odotellessa... :)

    VastaaPoista
  9. Hitsin vitsi, unohdin mainita etta ennen ja jalkeen kuvat kodista olisivat mielenkiintoisia! Minusta on aina kiinnostava nahda miten tavarat asettuvat tyhjaan kotiin. Ehka olen hieman outolintu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan jos saan tyhjiä huoneita kuvattua ennen kuin ne täyttyvät muuttolaatikoista. Minuakin kyllä kiinnostavat sellaiset ennen ja jälkeen -jutut. Niitä onkin nyt useamman huoneen edestä mietittävänä! Harmi vain, että tämä talomme täällä on huomattavasti edellistä suurempi eli ainakin alkuun huoneisiin jää arvatenkin paljon tyhjää tilaa. Olisi kiva saada heti kodista mahdollisimman valmis, mutta se tuskin onnistuu.

      Täällä Khartumissa on itse asiassa varsin rauhallista ja turvallistakin. On harmi, että yhden kokonaisen mantereen yhdistetyt huonot uutiset vaikuttavat ajatuksiin kaikista maanosan yksittäisistä maista. Hyviä uutisia aika harvoin Afrikasta länsimaissa kuuleekaan. En oikein tiedä mitä Sudanissa olisi pelättävää sen enempää kuin vaikka juuri Intiassa.

      Kiitos kommenteista! Välitän koirille terveiset kunhan tänne asti ehtivät :)

      Poista
  10. Aivan super mielenkiintoista! Ja tuo lastem sopeutumiskyky on ilmiömäinen. Ihanaa että jaksat näin perusteellisesti analysoida uutta maata ja sinne asettumisen prosessia. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sarrrri kommentista! Näitä mietteitä on kiva kirjata, ne pyörii päässä joka tapauksessa. Vauvan päiväreitten aikana on toistaiseksi hyvää aikaa kirjoittaa.

      Lapset on tosiaan pärjänneet hienosti, isompi on ehtinyt jo opetella koulussa vähän arabiaakin. Toivottavasti itsekin ehdin alkaa ottaa tunteja jossain vaiheessa!

      Poista
  11. Taas löytyi yhteneväisyyksiä Algeriaan; Algeriassa on myös pikaruokapaikkoja, joiden logo muistuttaa erehdyttävästi Mäkkärin vastaavaa, mutta sisällä kyllä huomaa eron. Aika jännä, että kuvaamiseen pitää olla lupa! Algeriassa tulee välttää sotilaskohteiden ja poliisien kuvaamista, mutta muutoin voi kuvata melko rauhassa. Tosin kaikki yrittäjät eivät jostakin syystä pidä siitä, että heidän liikkeitään kuvataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä ei saa noita sotilaskohteita tai vastaavia kuvata luvankaan kanssa. Jännä sinänsä valokuvauksesta puheenollen, että meidän vauvasta haluaa monet ottaa kuvia. Toistaiseksi ollaan annettu, mikäs siinä jos pitävät vauvaa somana :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!