torstai 18. syyskuuta 2014

Koirat Khartumissa

Tuntuu ihan oikealta ihmeeltä, että koirat ovat tosiaan nyt täällä. Ne ovat tämän vuoden aikana matkanneet maailman yhdeltä laidalta toiselle, mutta ovat ihan entisellään, samoja koiria kuin Belizessä. Sen enempää matka Belizestä Suomeen kuin tämä viimeisin reissu Suomesta Sudaniin ei tunnu aiheuttaneen koirille mitään erityisiä traumoja tai ongelmia. Ne ovat varmasti olleet matkojen aikana hermostuneita ja ahdistuksissaan, mutta perille päästyään eivät matkan rasitukset enää paina mielessä. Uusi ympäristö jännittää ja ihmetyttää mutta siinä kaikki. 

Koirien muutossa Belizestä Suomen kautta Sudaniin olivat apuna lukuisat ihmiset, mutta tämä viimeisin luku ei olisi ollenkaan onnistunut ilman vanhempieni apua. Kun olimme vielä Belizessä tekemässä muuttoa, vanhempani tilasivat talollemme aidan ja vahtivat, että se tuli rakennetuksi. He auttoivat minua läpi kesän päivästä toiseen kun olin yksin Suomessa lasten ja koirien kanssa. Eikä siinä vielä lainkaan kaikki. Isäni asui koiriemme kanssa yli kuukauden meidän kotonamme metsän keskellä sillä välin kun me järjestimme täällä Khartumissa elämää ja taloa sellaiseen malliin, että koirat voisivat tänne tulla. Samaan aikaan äitini hoiti toisaalla kotia ja kissoja itsekseen monta viikkoa ja kulki hoitamassa meidänkin juoksevia asioitamme pitkin pääkaupunkiseutua. Liikutun joka kerta kun ajattelen minkälaisen palveluksen vanhempani ovat meille kuluneiden kuukausien aikana tehneet. Olen onnentyttö kun minulla on vanhemmat joiden tukeen ja apuun voin luottaa. 

Koirien lento saapui tiistai-iltana. Kesti useamman tunnin, että mies sai kentällä koirat luoksensa, ja senkin jälkeen meni vielä parisen tuntia ennen kuin hän saattoi tuoda koirat kotiin. Puolenyön maissa mies työkavereineen kantoi kolme kuljetuslaatikkoa koirineen sisälle. Koirat ilahtuivat suuresti minut nähdessään. Veimme ne hihnassa pihalle, etteivät ne tohkeissaan poukkoilisi pimeässä minnekään, annoimme iltaruuan, ja siirryimme koko porukka yläkertaan missä odottivat niin koirien sängyt kuin omammekin. Vähän aikaa täytyi koirien nuuskia uutta ympäristöään mutta aika nopeasti ne rauhoittuivat kuitenkin omille pedeilleen. Poppy vähän vinkui - minun arvioni mukaan sillä oli ikävä isäni viereen Suomeen kotisohvalle - mutta rauhoittui sekin rapsutusten jälkeen nukkumaan. Yö sujui verrattain rauhallisesti, mutta oli aivan liian lyhyt: jo vähän vailla kuusi kello soi, niin kuin aina arkiaamuisin, ja oli aika nousta.

Ensimmäinen päivä koirien kanssa kotona oli aika kamala. Koirat säpsyivät kotiapulaista ja hän heitä. Koirat haukkuivat huoltomiestä, joka oli tullut asentamaan meille vielä yhden vesipumpun, että saisimme veden juoksemaan riittävällä voimalla pesukoneeseen asti. Ne haukkuivat talon edessä liikkuvaa vartijaa ja muita ihmisiä jotka rohkenivat kulkea lähellä porttia, ja pihalla hämmentyneinä risteileviä kissoja, jotka vielä muutama päivä sitten pitivät pihaamme omanaan. 

Koirat, jotka ovat kaikki jo vuosia olleet sisäsiistejä, olivat kai vielä vähän matkasta sekaisin, eivätkä tainneet oikein ymmärtää mitkä kaikki tilat tässä valtavassa talossa ovat sisä- ja mitkä ulkotiloja, ja tekivät tarpeensa kellarin lattialle kun olin ne sinne hetkeksi sulkenut päästääkseni huoltomiehen sisälle sulkemaan veden. Aikaisemmin aamulla kun olin jättänyt koirat hetkeksi itsekseen yläkertaan yksi koirista oli käynyt avaamassa kylpyhuoneen oven ja nappaamassa roskiksesta vauvan kakkavaipan, ja levittänyt sen sisällön pitkin makuuhuoneen lattiaa. Ehdin päivän mittaan siivota siis jos jonkinlaista sotkua lattioilta.

Iltapäivällä olin odottamassa pojan koulubussia aukinaisen portin luona kun tyttäreni melkein avasi etuoven; oli hetkistä kiinni, ettei koiraporukka livahtanut avoimesta ovesta ulos ja suoraan avoimelle portille. Ehdin onneksi juosta portilta talolle sulkemaan ja lukitsemaan oven ennen kuin koirat pääsivät ulos.

En tiedä miten kävisi jos koirat pääsisivät omia aikojaan portista ulos. Yksi koiristamme on kova seikkailemaan, mutta rohkenisiko hän lähteä kulkemaan autojen, ihmisten ja kulkukoirien sekaan vai tulisiko saman tien portista takaisin sisään turvalliselle kotipihalle? Kuuro koiramme saattaisi hätääntyä ja juosta ajatuksissaan poispäin talolta. Enkä tiedä tuosta vanhimmasta koirastakaan mitä se ajattelisi, jos olisi yhtäkkiä hihnatta uudella kotikadulla - tulisiko kotiin vai haluaisiko ensin tehdä pienen kierroksen. Häpeäkseni on myönnettävä, että koiramme eivät ole kovin hyvin koulutettuja enkä voi olla varma, että ne tottelisivat käskyä pysyä paikallaan tai tulla luokseni, jos kadulla olisi jotain harvinaisen mielenkiintoista nähtävää. Kuuron koiran kanssa on lisäksi saatava katsekontakti, että sille voi viittoa käskyt. Haluan siis pitää koirat portin tällä puolen paitsi silloin kun ne ovat hihnan päässä. Nyt täytyykin muistaa miettiä ovia ja portteja ja lukkoja siitä näkökulmasta joka hetki tästä eteenpäin. 

Kun kotiapulainen ja huoltomies olivat vihdoin lähteneet ja koulubussit tuoneet molemmat lapset kotiin, minä vihdoin rentouduin. Koiratkin ymmärsivät lepohetken alkaneen ja valahtivat pitkin poikin alakerran lattiaa nukkumaan. Laitoin lapsille syötävää ja tappelin pojan kanssa läksyjen tekemisestä. Turhaan kädenvääntöön kului lopulta enemmän aikaa kuin ihan mukaviin läksyihin itseensä. Kun mies tuli töistä kotiin annoin hänelle vauvan syliin ja pojan pianoharjoitukset vahdittavaksi, ja vein koiran kerrallaan lenkille korttelin ympäri. 

Huono päivä kääntyi ulkona koirien kanssa hetkessä hyväksi. Ulkona oli puoli kuuden maissa sopivan lempeä ilma, ei liian kuuma eikä totisesti liian kylmä. Pesukone oli iltapäivästä asti vihdoin toiminut, mutta en ollut ehtinyt vielä pestä saati kuivattaa kaikkia pyykkejä, joten kuljin ulkona liian suurissa housuissa ja rönttöisessä t-paidassa. Kuljetin jokaista koiraa aavistuksen verran eri reittiä, lähinnä omaksi ilokseni nähdäkseni minkälaisia kävelymahdollisuuksia lähikortteleissa onkaan. Koirat kävelivät yllättävän kauniisti, ne olivat innostuneita kaikista uusista hajuista mutta toisaalta vielä vähän varuillaan uudessa ympäristössä. Ihmiset suhtautuivat minuun ja koiriini joko ystävällisen kiinnostuneesti tai eivät ollenkaan. Kukaan ei tuntunut pitävän pahana sen enempää koiria kuin sitäkään, että käsivarteni näkyivät - tavallisesti en täällä lähtisi ulos lyhythihaisessa paidassa paikallisten pukeutumissäädösten vuoksi, mutta pyykkitilanteen vuoksi vaihtoehdot olivat eilen vähissä. Tuntui kaikin puolin mukavalta ja turvalliselta kävellä kotiseudun kaduilla koirien kanssa. 

Tänä aamuna saatoimme lapset koulubussille ja veimme mies ja minä koirat yhdessä ulos. Minulla oli vauva sylissäni kantorepussa ja kävelytin yhtä koirista, mies kävelytti kahta muuta. Aamulenkilläkin meihin suhtauduttiin lähinnä uteliaan kiinnostuneesti. Iloinen kulkukoiralauma ihmetteli seuruettamme mutta ei haastanut riitaa.

Ensimmäisen hankalan päivän jälkeen tuntuu tänään toistaiseksi paljon paremmalta. Tuntuu, että saimme lopulta koirat aika vähällä vaivalla totutettua uuteen ympäristöön ja uudenlaiseen rutiiniin.

Koulubussi tulee aamuisin pian seitsemän jälkeen. Autonkuljettaja puolestaan tulee pitkän matkan päästä eikä ehdi paikalle ennen kahdeksaa viemään miestä töihin. Näin meillä on joka aamu vähän alle tunnin verran käydä koirien kanssa yhdessä kävelyllä. Iltaisin otan mielelläni vähän aikaa itselleni kun mies on tullut töistä kotiin ja vien koirat yksi tai kaksi kerrallaan itsekseni kävelylle. Päivän mittaan ne saavat käydä pihalla nuuskimassa; keskellä päivää olisi meille kaikille liian kuuma pitempään ulkoiluun joka tapauksessa. Kun nyt vielä saadaan järjestettyä koirille hoitaja lomien ajaksi alkaa elämä täällä koirien osalta olla aika lailla järjestyksessä.

10 kommenttia:

  1. Pidattelin melkein hengitysta tekstia lukiessa, etta kuinka koirien ulkoilutus ja alkuihmetys sujui, hyvinhan se meni! Onni on vanhempien tuki, mullakin on sellaiset vanhemmat, jotka tulevat hatiin kun tarve vaatii, aina sita ei muista tarpeeksi arvostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet Petra ihana kun elät niin hengessä mukana! Minua jännitti eilen koko päivän miten elämä koirien kanssa lähtee käyntiin ja niihinkin tietysti tarttui minun jännitykseni. Tänään olin rennompi ja koiratkin ovat olleet paljon rauhallisempia. Tosin iltalenkille vein kaksi koiraa samalla kertaa ja se oli kyllä virhe: kaverista sai voimaa ja rohkeutta siinä määrin, että meno oli vähän turhankin reipasta. Selkeästi iltalenkit sujuvat paremmin yksittäin ja ihan hyvä niin: saan vähän pitemmän hetken omissa ajatuksissani koirien kanssa.

      Täytyy todellakin muistaa arvostaa vanhempia joiden apuun voi luottaa, kaikilla ei sitä onnea ole elämässään!

      Poista
  2. Sama juttu! Ensin roiskaisin tekstin läpi ja luin vielä uudelleen ajatuksella.

    Nyt voi kotiutuminen todenteolla alkaa <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinullekin myötäelämisestä Turnip! Olet ihana <3

      On tosiaan suuri juttu, että koko lauma on koossa taas. En halua lähteä koiria muuttamaan uudestaan pitkään aikaan eli ne antavat itsessään hyvän syyn asettua ja rauhoittua paikoilleen. Ja toisaalta tuntuu paljon kotoisammalta nyt kun tätä omaa seuruetta on menossa mukana näinkin paljon.

      Poista
  3. Upea homma, että koko perhe on taas koossa! Ja tuo yhteinen aamulenkki miehesi kanssa kuulostaa erityisen hyvältä. Iloa päiviinne! MaijaH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maija! On mahtavaa, että jaksat aina kommentoida ja kannustaa!

      Oli mukavaa kulkea tänä aamuna ulkona koirien, vauvan ja miehen kanssa pieni lenkki omassa naapurustossa. Ja mukava on myös iltalenkki koirien kanssa itsekseni pitkän päivän päälle. Onneksi täällä on jalkakäytäviä ja naapurustossa hyvää tahtoa, että ulkoilu onnistuu niin helposti!

      Poista
    2. Mukavaa kuulla, että koirat ovat saapuneet turvallisesti perille! Vauhtia on sisältynyt yhteisiin ensi päiviinne! Koirat kotiutuvat varmasti nopeasti uusiin olosuhteisiin, kun ympärillä on omat tutut ihmiset. Koirat tuovat ainakin oman perheeni elämääni niin paljon onnea ja iloa, että niiden välillä aiheuttauttamiin "katastrofeihin" on helppo suhtautua ymmärryksellä, ainakin seuraavana päivänä.. :)

      Poista
    3. Sitä mietin kun siivosin koiranjätöksiä kellarin lattialta vauva kantorepussa, että jonain päivänä siitäkin hetkestä tulee osa tarinaa muutostamme Sudaniin. Sillä hetkellä ei juuri naurattanut ja edelleen olen vähän liian keskellä tätä sopeutumisprosessia nauraakseni mutta kyllä siitä vielä hyvä muisto tulee.

      Koirat ovat sopeutuneet toistaiseksi ihan hienosti. Tänään kun mieskin on ollut kotona viikonloppua viettämässä koirat ovat olleet aikaisempaakin tyytyväisempiä ja rauhallisempia. Hyvä on olla koko porukka kasassa!

      Poista
  4. Ihanaa etta koiruudetkin ovat siella. Ja hyvinhan tuo on kotiutuminen kaynnistynyt. Ja paiva paivalta helpommaksi kay kun koirat tottuvat uusiin kuvioihin, ihmisiin, hajuihin ja aaniin, kodin rytmiin. Halit taalta yhden koirakaverin vieresta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin koirat ovat nyt kovasti jo ensimmäisestä päivästä rauhoittuneet ja hahmottavat paremmin meidän päiväjärjestyksen täällä uudessa maassa. Ja itsekin paremmin ymmärrän miten saada kaikki arjen palaset toimimaan yhteen, vaikka on tässä vielä omalta osaltani kyllä tekemistä, että elämä tuntuisi toimivalta ja hyvältä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!