torstai 25. syyskuuta 2014

Tyhjä huone

Kuten sanottu talomme on suuri, monta sataa neliötä. Talossamme on asuttava kellarikerros, joka on tällä hetkellä aika lailla tyhjillään. Kadun tasolla on keittiö, toimistohuone, vierashuone ja pyykkihuone, ja lisäksi yhteensä kolme suurta oleskelutilaa jotka ovat itse asiassa yhtä ja samaa avoinaista tilaa. Yhden avonaisen alakerran tiloista olemme järjestäneet olohuoneeksi, toisesta tulee ruokailuhuone kunhan tilaamamme kalusteet valmistuvat, kolmas tila hakee vielä vähän käyttötarkoitustaan. Ylimmässä kerroksessa on lasten makuuhuone ja erillinen leikkihuone, meidän vanhempien makuuhuone ja suuri olohuone. 

Näkymä eteisestä alakerran ylimääräiseen oleskelutilaan. Seinään vasemmalla nojaavaa peiliä emme ole vielä saaneet nostettua eteisen seinälle.
Olemme lähteneet järjestämään taloa vähän hullusta päästä: ensin on saatu ojennukseen ne huoneet joita kaikkein vähiten käytämme, eli alakerran viralliset olohuoneet. Kaikkein viimeistellyin tila on tällä hetkellä se, jolle meillä ei ole oikein toistaiseksi ollenkaan käyttöä: ylimääräinen olohuone alakerrassa. Tosin olen alkanut ajatella, että tilasta taitaa tulla lasten edustusleikkitila. Lapset ovat parin viikon ajan olleet osa leikkikerhoa, joka kohtaa maanantai-iltapäivisin, vuorotellen kaikkien kerholaisten kotona. Ennen pitkää on meidän vuoromme kutsua luoksemme parisenkymmentä lasta. On ehkä ihan hyvä, että kotonamme on verrattain tyhjä tila, johon voimme kerhoiltapäivän ajaksi kerätä lapsille leluja ja tekemistä. Myös vauvakerho voi ennen pitkää kokoontua myös meillä samaisessa tyhjähkössä huoneessa, jonne voin nostaa vauvoille ja taaperoille sopivat romppeet pienten tapaamisen ajaksi.

Tyhjän huoneen yhdellä reunalla on muutama huonekalu: Jamaikalla teettämämme suuri kirjahylly, ja CD-kaappi, jonka senkin ostimme Jamaikalta mutta joka on kai alkujaan Balilta, samoin kuin koristehevonenkin. Puuesineet kirjahyllyn ja CD-kaapin päällä ovat Guatemalasta ja Meksikosta.


On mielenkiintoista käydä kerran viikossa leikkikerhon merkeissä aina uudessa kodissa katsomassa miten elämä lasten kanssa siellä sujuu. Tutustumme kerhon myötä uusiin ihmisiin mutta myös eri osiin Khartumia ja erilaisiin koteihin. Leikkikerho on kokonaisuudessaan kansainvälinen, paikallisia lapsia siellä ei siis ole. Se on mielestäni harmi, enkä oikein ymmärrä miksi ryhmä on kasattu kokoon vain ulkomaalaislapsia ajatellen. Toisaalta pidän kaikista niistä kerholaisista jotka olen toistaiseksi kohdannut ja olen iloinen, että lapsillamme on maanantai-iltapäivinä mukavaa tekemistä.

Tyhjän huoneen toisella reunalla ovat belizeläiset retkituolimme. Nurkkaa vartioi suuri puinen kilpikonna ja sen pienempi kopio, nekin ovat molemmat Belizestä. Katon rajaan nostimme erilaisia afrikkalaisia ja aasialaisia puuesineitä, jotka tuntuivat sopivan yhteen. Kattokruunu ja verhot eivät ole omiamme, ja verhot saamme toivottavasti ennen pitkää vaihdettua.


Ensimmäisenä kerhopäivänä muutama viikko sitten oli leikkikerho järjestetty mieheni italialaisen kollegan luona. Kollegan ja hänen perheensä koti on kaunis, italialaiseen tapaan tyylikkäästi sisustettu. Sieltä löytyy elementtejä asukkaiden edellisistä asuinmaista kuin myös Sudanista. Perheessä on kaksi pientä poikaa ja leluvalikoima oli erityisesti meidän esikoisemme makuun: lentokoneita ja junaratoja. Tällä viikolla kävimme kerhoilemassa kreikkalais-uusiseelantilaisessa kodissa, jossa sielläkin oli mukava tunnelma: paljon erilaisia elementtejä koottu yhteen harmoniseksi sekamelskaksi. Talossa asuu vanhemman tyttäremme ikäinen pieni tyttö. Tyttäremme löysi päälleen leikkikerhon ajaksi keijunsiivet, poika polki innoissaan potkupyörällä pihalla, vauva maisteli leikkikeittiön leikkiruokia. Saa nähdä minnepäin Khartumia ensi viikolla päädymme. Ja milloin on lopulta meidän vuoromme järjestää kerho omassa kodissamme.

Näkymä tyhjän huoneen ikkunasta pihallepäin.


Koska meillä on uuden kodin sisustaminen kovasti vielä kesken, haen kaikkialta inspiraatiota ja ideoita. Tutustun siis erityisen mielenkiinnolla toisten koteihin juuri nyt. On mukavaa mutta haastavaa järjestää huonekaluja ja tavaroita uudessa kodissa. Täytyy unohtaa edellisen kodin järjestys, sillä harvoin löytyy tarkalleen samanlaisia olosuhteita - osa esineistä pääsee uudessa ympäristössä paremmin esille, osa joutuu vaihteeksi sivuun. Oman haasteensa tuo se, että meillä on pieniä lapsia ja koiria. Emme voi asetella koriste-esineitä pitkin ja poikin, ne on nostettava pois pienten käsien ja heiluvien häntien tieltä. Belmopanin kotiimme rakennutimme osalle koriste-esineistä hyllyjä. Täällä Sudanissa olemme toistaiseksi osin käyttäneet hyväksi seiniä ja kirjahyllyn päälle jäävää tilaa. 

Skippy eteisessä. Kuva on epätarkka mutta pidän siitä silti: belizeläinen koira kreikkalaisen peilin edessä sudanilaisessa talossa. 


Tuntuu, että nämä ensimmäiset viikot Khartumissa ovat kestäneet jo ainakin vuoden. Päivät kuluvat nopeasti mutta toisaalta tuntuu siltä kuin olisimme olleet täällä jo paljon pitempään. Ja silti, vieläkään emme ole purkaneet kaikkia muuttolaatikoita, vieläkään meillä ei ole vaatekaappeja, vieläkin odotamme, että oma uusi automme saapuisi Sudaniin. Elämme jo monennetta viikkoa väliaikaiselämää, mies ja minä kirjaimellisesti matkalaukuista- ja pahvilaatikoistakäsin, koska vaatteillemme ei ole muuta paikkaa. On vaikea uskoa ja ymmärtää, että jälkikäteen nämä epämääräiset väliaikaiset viikot tulevat taatusti tuntumaan lyhyiltä. Paljon pitemmän ajan tulemme viettämään Khartumissa niin, että ajelemme pienen vuokra-auton sijaan ympäri omalla suuremmalle autollamme, vaatteet vaatekaapissa, tavarat paikoillaan. En meinaa malttaa odottaa, että elämä jo asettuisi.

10 kommenttia:

  1. Vauva täällä alkoi kiljumaan kovaan äänen nähdessään Skippyn kuvan :) Rakastaa koiria, ulkona kiljuen lähtee aina perään. Ehkä pian olisi meidänkin aika hankkia uusi jäsen perheeseen...

    Kiva, että leikkikerhoja ja vauvakerhoja on löytynyt. Josko niistä pian löytyisi se saman henkinen ystäväkin. Näitä kuvia on muuten tosi kiva katsella, pääsee kokemukseen mukaan paljon elävämmin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama mukava tuttava on lasten harrastusten ja menojen kautta onneksi jo löytynyt. Varsinkin vauvakerholaisten kanssa tuntuu rennolta ja mukavalta nyt kun muutamalla kerralla tapaamisissa on ollut pääasiassa äitejä ja yksi isä eikä niin monia lastenhoitajia. Isompien lasten iltapäiväkerho on lastenhoitajien miehittämä, mutta isäntäperheestä näyttäisi tavallisesti olevan jompikumpi vanhemmistakin paikalla. Vähän kerrallaan siis tutustun ihmisiin ja alan tuntea Khartumin vähän enemmän omaksi. Se on mukavaa! Sydänystäviä ei minulla täällä vielä ole mutta ehkä vielä joskus.

      Meidän vauva on myös hyvin ihastunut eläimiin, kuten siskonsakin. Tänä aamuna ihailin lasten kanssa naapurustossa liikkuvaa kulkukissaäitiä joka tomerasti ohjasi pentujaan tien yli ja korkealle puuhun. Vauva seurasi kissojen menoa silmä tarkkana ja sanoi hänkin ihastuneena "oi" niin kuin me muutkin :)

      Poista
  2. Heissan! "Ilmottaudun" lukijaksi. Mukavaa lukea arjestanne siellä ja arvostan tuota rehellistä kerrontaasi -ettei aina välttämättä kaikki olekaan niin kivaa ulkomailla asuessa, ettei välttämättä heti solahdakaan uuteen paikkaan ja ui kuin kala vedessä. Hyvin sinä tunnut hommat hoitelevan ja paljon on aktiviteettaja lapsilla. Siitä se arki lähtee pikkuhiljaa rullaamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Ja paljon kiitoksia Saga - kommentista ja siitä, että annoit minulle uuden näkökulman tähän omaan menooni! Koko viikon on tuntunut siltä, että olen vähintään päivän jäljessä kaikessa - ratsastussaappaat kotona oven vieressä auton takakontin sijaan, pojan kirjastonkirjat nekin hukassa, minä säheltämässä milloin mitäkin saamatta oikein mitään aikaan. Mutta ehkä kaikki onkin ihan hyvin, koirathan voivat hyvin ja lapsetkin ovat iloisia ja taitavat vain toivoa, että äiti jo vähän relaisi eikä yrittäisi niin kamalasti koko ajan. Jospa uskaltaisin vähän olla vaan ja uskoa, että ihan hyvin menee?

      Poista
  3. Tuo leikkikerho kuulostaa tosi kivalta, loistoidea ja nain paasee uusikin tulokas tutustumaan muihin siella jo asuviin ja lapset taas toisiinsa, omissa kodeissa tapaaminen luo mun mielesta omanlaisen tunnelman, on ehka helpompi jutella ja tutustua kuin ulkopuolisessa tilassa. Teilla on kylla ihania esineita, silmani nauliutuivat tuohon ihanaan peiliin talla kertaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosi kiva käydä ihmisten kotona ja tosiaan kodit tuntuvat luontevammilta tutustumispaikoilta kuin vaikkapa joku leikkipuisto. Harmi vain, että noissa isompien lasten tapaamisissa olen kohdannut lähinnä lastenhoitajia, kukaan muu vanhempi ei niissä ole lastensa kanssa toistaiseksi ollut paikalla muuten kuin emännän tai isännän ominaisuudessa (ja silloinkin on lastenhoitaja pääasiassa ollut puuhailemassa lasten kanssa). Mutta lapsille tuo on kuitenkin mainio tilaisuus leikkiä ja tutustua uusiin lapsiin.

      Minäkin pidän kovasti tuosta peilistä! Se on kotoisin miehen kreikkalaisen isäpuolen kodista mutta meille ajautunut muutamien muiden huonekalujen muassa. Se on ollut meillä nyt jo neljässä kodissa (Brysselissä, Kingstonissa, Belmopanissa ja täällä) ja toivottavasti kulkee ehjänä mukana myös täältä eteenpäin! Aina vähän jännittää, että kuinka peili matkasta selviää...

      Poista
  4. Pitkään samassa talossa asuneena katson kadehtien avaria huoneitanne. On aivan käsittämätöntä miten tyhjät tilat "täyttyvät" tavaroilla.Vaikka en mikään keräilijä olekaan, niin aina sitä jotain kertyy osastoon: "Jos sille vaikka joskus on vielä käyttöä". Ihmiset pitäisi veloittaa muuttamaan aina parin vuoden välein, koska muuttovaiheessa sitä tavaraa on paljon helpompi karsia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kyllä meilläkin valitettavasti romua riittää... Ja hamuamme sitä koko ajan lisääkin. Talo on tosiaan valtava, ainakin 500 neliötä, eli näitä avaria tilojakin riittää, mutta varsinaiset asuinhuoneemme eivät ole ollenkaan näin edustavassa kunnossa. Niistä kuvia ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa kun saadaan nekin järjestykseen! :)

      Minä aina suunnittelen antavani tai heittäväni muuton yhteydessä turhaa tavaraa pois ja jonkun verran sitä tämän muuton yhteydessä teimmekin, mutta lopulta tekemistä on muuton tiimoilta niin paljon niin lähtiessä kuin tullessakin, että sitä alkaa pakata pahvilaatikoihin ylimääräistä romua "vastaisen varalle" kun kaikkea ei jaksa käydä läpi. Juuri viikonloppuna pakkasin varastoon pahvilaatikollisen "näitä ei tarvita nyt mutta ehkä vielä joskus" -romppeita...

      Että ei taida nämä muutot ainakaan meidän perheen tavaramäärää vähentäneen, harmi vain. Ennemminkin ahdistaa kun näkee ja tuntee nahoissaan kirjaimellisesti minkälaisen epämääräisen omaisuuden olemme ympärillemme keränneet ja mitä muutamme maasta toiseen. No, ehkä seuraavassa muutossa tavaraa oikeasti vihdoin karsiutuu ;)

      Poista

Kiitos kommentistasi!