maanantai 6. lokakuuta 2014

Khartumin aakkoset (kahden kuukauden rajapyykin paikkeilla)

Appelsiinit ovat täällä niin hyviä, että vievät kielen mennessään. Näyttävät pieniltä ja aika mitäänsanomattomilta mutta ovat mehukkaita ja täynnä makua. Greipit eivät jää pahasti toiseksi nekään ja mandariinit ovat nekin ihania.

Banaanileipää tein ensi kertaa täällä pari viikkoa sitten. Banaanileipä oli lasten suosikkiherkkua Belizessä ja minua jännitti etukäteen löytyykö täältä sopivia raaka-aineita ja miten leipä yleensä onnistuu uudessa ympäristössä. Ensimmäisen Sudanissa tekemäni banaanileivän ainekset tulivat lopulta kontista; Yhdysvalloista Belizeen aikoinaan tilatut gluteenittomat jauhosekoitukset matkasivat kontissa pitkän matkan Belizestä Sudaniin. Banaanit saimme oman puutarhan puusta. Vaikka leipomispäivänä huomasin unohtaneeni ostaa sokeria, tuli hunajalla kevyesti makeutetusta banaanileivästä ihan maistuvaa.

Coca-colaa en ole juonut juuri ollenkaan noin vuoteen. Se oli joskus enemmän tai vähemmän salainen paheeni, mutta jokin aika sitten kyllästyin kaikenlaisiin lisäaineisiin ja olen kuluneen vuoden aikana pyrkinyt välttämään niitä. Se on sinänsä melkein harmi, sillä kaikkea täältä Khartumista ei löydy, mutta cokista olisi tarjolla loputtomasti. On hurjaa ja vähän käsittämätöntäkin miten coca-cola ja Mikki Hiiri ovat tunnettuja ja suosittuja kaikkialla maailmassa.

Diplomaattikunta on Khartumissa jäänyt minulle aika lailla vieraaksi vaikka joihinkin diplomaatteihin olenkin tutustunut sattumalta lasten ja koulun kautta. Tuntuu oikein hyvältä elää matalammalla profiililla eikä lainkaan vaivata päätäni edustuskuvioilla.

Elämme kuitenkin toisaalta täällä Khartumissa huomattavasti enemmän expatkuplassa kuin Belizessä, siitäkin huolimatta, että lasten koulussa on sentään onneksi paljon myös paikallisia lapsia. On harmi elää näinkin tiiviisti ulkomaalaistodellisuudessa. Se osaltaan saa elämän tuntumaan vähän erikoiselta kuin ei ole kunnollista kosketusta ympäröivään todellisuuteen.

Flamingoja en ole vielä täällä nähnyt mutta niitäkin Khartumissa kuulemma liikkuu, niin vaikeaa kuin sitä onkin uskoa. Ajatuksissani flamingot kuuluvat keskelle luonnonmaisemaa eivätkä suurkaupunkiin. Aasit ja kulkukissat ja -koirat, ja erilaiset vaatimattomammat linnut ovat arkipäivää, hevosia näkee joskus ja toissa viikolla näin vihdoin ensimmäiset kamelini, niityllä lähellä pojan ratsastuskoulua. Siellä ne söivät ruohoa niin kuin olisivat lampaita tai jotain muita ihan tavanomaisia elikoita, eivätkä ollenkaan ymmärtäneet minkälainen kulttuurien kohtaaminen oli kyseessä.

Gekkoja kulkee talon ulkopuolella mutta jostain syystä ei niinkään meillä sisällä. Lienevätkö ikkunat todella niin tiiviit vai eivätkö gekot ehkä pidä ilmastoinnista? Minulle sopisi ihan hyvin, että gekot asettuisivat myös taloksi. Olen vuosien varrella tottunut elämään samassa taloudessa liskojen kanssa. Niitten puuhailua on mukava seurata. 

Haboobin eli hiekkamyrskyn olen nyt kokenut kertaalleen, toissa viikonloppuna. Kyseessä oli aika lievä myrsky mutta ihan vaikuttava kokemus se oli yhtä kaikki. Uteliaisuudella odotan miltä oikein kunnon hiekkamyrsky tuntuu ja näyttää.

Ikävä Belizeen kulkee kaikkialle mukanani. Entinen todellisuutemme Belmopanissa tuntuu yhtäältä taianomaiselta ja toisaalta ainoalta oikealta todellisuudelta. Elän edelleen jossain mielessä toinen jalka Belizessä toinen Sudanissa. Mutta vähitellen alan saada enemmän kiinni Khartumin realiteeteista ja todella hyväksyä sen, että täällä olemme nyt hamaan tulevaisuuteen eikä Belizeen ole paluuta. 

Jouduimme ostamaan jääkaapin koska sellaista ei talossamme etukäteen ollut. Kuljin useamman päivän ajan tekemässä hintavertailua ja valitsin mielestäni parhaan, jälkikäteen katsoen kuitenkin aivan liian pienen jääkaapin. Ruokaostosten järjestäminen jääkaappiin kauppareissun jälkeen tuo joka kerta mieleen Tetris-pelin. Mutta kunniakseni ja jääkaapin puolustukseksi on sanottava, että toistaiseksi ovat kaikki ostokset lopulta aina mahtuneet jääkaappiin.

Karkadeh-mehua on täällä usein tarjolla veden rinnalla. Karkadeh on toinen nimi hibiskukselle. Karkadeh-mehu on kauniin punaista ja virkistävää. Juon itse aika vähän mehua ja oma suosikkini on tuore mangomehu, mutta kyllä karkadehkin silloin tällöin maistuu.

Liikenne on täällä aika omalaatuista. Vauhti ei onneksi tavallisesti huimaa päätä mutta muuten paikallinen liikenne kyllä vähän hirvittää minua. Vaikka periaatteessa täällä noudatetaan oikeanpuoleista liikennettä, aina ei ole selvää millä puolella liikenne kulkee, kun autot kiertävät sieltä mistä nopeiten pääsevät tai missä kohtaa tiessä on vähiten koloja. En usko koskaan oppivani ajamaan täällä autoa mutta tätä nykyä olen sen ajatuksen kanssa ihan sinut. 

Metsästäjähaukkoja lensi komeana ryhmänä viereisen korttelin yllä jokin päivä sitten. Välillä ne laskeutuivat hyvinkin alas, metsästyspuuhissa vissiinkin. Sunnuntaina haukka söi antaumuksella saalistaan sähköpylvään päässä aivan talomme edessä. On huikeaa nähdä komeita lintuja niin läheltä. 

Naiset kulkevat täällä huivit päässään, mutta on tilanteita joissa paikallisia naisia näkee myös huivitta. Myös kristityt paikalliset naiset käyttävät huivia. Vain harva nainen kulkee kuitenkaan kokonaan peitettynä ja täysin peitetty nainen täällä pistää selkeästi silmään myös monille paikallisille. Ulkomaalaisilta naisilta ei huivin käyttöä edellytetä. Alkuun tuntui siltä, että olisi monessa tilanteessa ollut helpompi liikkua huivitettuna, mutta tätä nykyä oma tuntumani on se, että huivia ei ulkomaalaisen oikein sovikaan käyttää ellei hän satu olemaan muslimi. Joskus heitän huivin kyllä harteille, jos joudun äkkiä juoksemaan sisältä kotoa portille ja olen täkäläisittäin liian vähissä vaatteissa, esimerkiksi hihattomassa paidassa.

Ozone on nimeltään ulkomaalaisten suosima ravintola, jonka läheisyydessä asumme. Se on kuin oma maailmansa, jonne tekee välillä hyvää paeta todellisuutta. Ozonesta saa kohtuullisen hyvää ruokaa, hyviä kahveja ja mehuja ja pirtelöitä, erinomaista jäätelöä, ja ravintolan ympäristö on kaunis ja rauhallinen keidas keskellä kaupungin humua.

Pukeutumissäännöt eivät ole täällä niin tiukat kuin alunperin odotin, mutta tiukat ne ovat kuitenkin. Pyrin itse käyttämään pitkiä housuja tai hameita, ja paitoja joissa on vähintään kyynerpäihin yltävät hihat. Kun ulkona on 40 astetta tuntuu pitkähihainen paita monesti tukahduttavan kuumalta, mutta se on vain tosiasia, joka täytyy kestää. Toisaalta peittävä pukeutuminen on myös omalla tavallaan vapauttavaa; täällä tulee keskittyneeksi ihan johonkin muuhun kuin omiin ja muiden vaatteisiin ja se on mielestäni vain hyvä asia. Ja lapsia eivät pukeutumissäännöt onneksi koske lainkaan. Poikamme saa kulkea shortseissaan ja t-paidoissaan ja tyttäremme hihattomissa mekoissaan, taapero hellevaatteissaan. En tiedä missä iässä täytyy lasten pukeutumista ruveta ajatuksella rajoittamaan, mutta ei selvästikään vielä moneen vuoteen.

Qatar Airways, Emirates ja muut Khartumiin lentävät lentoyhtiöt tulevat taatusti tulevien vuosien aikana tutuiksi. Täällä käydään ulkomaalaisten kesken paljon keskustelua siitä mikä lentoyhtiö on milloinkin paras, halvin tai muuten kätevin. Sudaniin ei tule lainkaan suoria lentoja Euroopasta, eli erilaisia reittivaihtoehtoja on useampia. Suorin reitti Suomeen kulkee Istanbulin kautta.

Roskat viedään täällä yksinkertaisesti kadunvarteen, josta ne näytään hakevan pois ainakin kerran päivässä. Joku päivä sitten näin ensi kertaa miten roskamiehet lennossa lajittelivat osan roskista. He potkivat ainakin muovipullot erilleen muista roskista, mutta veivät kuitenkin kaikki roskat samalla autolla pois, ellen ihan väärin nähnyt. Minkäänlaisesta kierrättämisestä en ole täällä kuullut, mutta ehkä erilaiset roskat sentään käsitellään vähän eri tavoin?

Salaisia puutarhoja jää kaikkialla Khartumissa piiloon taloja ympäröivien korkeiden muurien taakse. Ulkopuolelta näyttävät monet kaupungin kaduista aika lailla samanlaisilta: katuja ympäröivät kaikkialta korkeat muurit ja erivärisissä muureissa on siellä täällä erivärisiä metalliportteja. Porttien takaa löytyy jos jonkinlaisia paratiiseja. Oli alkuun mielestäni outoa ja vähän surullistakin, että kauniit pihat jäivät piiloon muurien taakse, mutta tätä nykyä näyttää mielestäni ihan kummalliselta, jos jonkun pihalle näkee kadulta. 

Teitten ja katujen varsille nousee päivisin teehuoneita ja ruokapaikkoja, jotka näyttävät improvisoiduilta: jalkakäytävän reunalla tavallisesti varjossa puun tai muun katoksen alla muovi- tai metallituoleja epämääräisessä järjestelmässä, isoja kattiloita tai keittimiä ja nainen tai pari istumassa niitten äärellä keittohommissa. Käytännössä juomalat ja syömälät kuitenkin joka päivä samoissa paikoissa. Itse en herkän vatsani vuoksi rohkene kadunvarsilla syödä tai juoda, mutta jokin spontaaninoloisissa ulkokuppiloissa viehättää minua. 

Uunin niin kuin jääkaapinkin jouduimme hankkimaan kun muutimme uuteen taloomme. Yritin uuninkin kohdalla valita yhtäältä parhaan ja toisaalta edullisimman, ja vasta jälkikäteen oivalsin, että paras ja edullisin eivät taida useinkaan olla yksi ja sama. Kaasu-uunissamme ei ole lainkaan lämpötilasäätimiä sen enempää hellanlevyille kuin itse uunillekaan, on vain isompi tai pienempi liekki. Olin aluksi asiasta vähän hädissäni, mutta pian huomasin, että käsituntumalla pääsee itse asiassa aika pitkälle. Jostain sittemmin luinkin, että oikeastaan uudenaikaisten uunien tarkat lämpötilalukemat ovat monesti ennemminkin suuntaa-antavat kuin absoluuttisen tarkat. Ja yhtä hyvin voi todellakin paistaa ihan vain liekin koon ja käsituntuman perusteella. Banaanileipä valmistuu pienemmällä liekillä ja lämmöllä kuin lihamureke ja niin edelleen. Uunia täytyy kuitenkin vahtia vähän tavallista tarkemmin: toistaiseksi olen polttanut pohjaan gluteenittomat keksit ja näkkileivän. Tosin näkkileivästä sentään onneksi säästyi osa ja keksitkin olivat osin syötäviä. 

Vesimelonit ovat täällä yhtä maistuvia kuin Belizessäkin. Ostan usein kokonaisen suuren vesimelonin, jota sitten syödään muutaman päivän ajan välipaloiksi ja jälkiruuaksi. Kokonainen suuri meloni maksaa täällä pari euroa. Onni on mehukas ja makea vesimeloni!

X on yksi nelivuotiaamme tuntemista kirjaimista. Hänestä on mukavaa vetää x:iä oman arvionsa mukaan kiellettyjen asioiden yli. Sama puuha tuntuisi viehättävän myös paikallista hallintoa. Täällä on paljon kiellettyä: alkoholi, housut naisilla, musiikin soittaminen kello yhdentoista jälkeen, ja niin edelleen. Käytännössä elämä ei kuitenkana tunnu niin kovin rajoitetulta kuin mitä monien sääntöjen pohjalta voisi odottaa, ainakaan tästä minun hyväosaisen näkökulmastani.

Ystäviä minulla ei täällä vielä ole, jos ajattelen ystävyyttä niin kuin olen sen tottunut määrittämään. Tuttavia minulla alkaa kuitenkin sentään olla, vähemmän tuttuja ja tutumpiakin. Vähitellen uskon joistain lähemmistä tuttavista ehkä kehittyvän ystäviä. Ystävyyttä ei kuitenkaan voi kiirehtiä, eikä minulla olekaan oikeastaan sen suhteen mitään hoppua. Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on useampia oikein hyviä ystäviä joiden kanssa ystävyys on jatkunut yli maiden rajojen ja yli valtamerten, muutosta toiseen. Heidän ystävyytensä kannattelee Facebookin, Skypen ja sähköpostin välityksellä läpi niidenkin aikojen kun ihan lähellä ei ole muita läheisiä kuin perhe. 

Zain on niin paikallinen kännykkäoperaattorimme kuin internet-yhtiömmekin. Täällä on siitä erikoinen järjestely, että internet-yhteyttä ostetaan aina kuukausi eteenpäin myös kodin laajakaistayhteyttä varten. Näyttäisi olevan mahdollista hankkia myös internet-sopimus, mutta toistaiseksi menemme nyt näin: kuukausi kerrallaan.

Ålen täällä Sudanissa kohdannut jo useampia ruotsalaisia. Lasten leikkiryhmässä on kaksi ihanaa pientä ruotsalaispoikaa joita kohtaan tunnen vähän yllättävääkin hengenheimolaisuutta. Muutenkin kaupungissa tuntuisi olevan aika monia ruotsalaisia. Muihin suomalaisiin en ole vielä törmännyt vaikka heitäkin kuulemma löytyy muutama meidän perheemme lisäksi. 

Äidin näkökulmasta Khartum on hyvä paikka asua. Lasten koulu on erinomainen ja mukava, heillä on mahdollisuus harrastaa ja puuhata kaikenlaista niin koulussa kuin sen ulkopuolellakin, ja suuresta kaupungista löytyy taatusti ystäviä. Välimatkat ovat täällä pitkiä mutta onneksi monet lasten uusista ystävistä tuntuvat asuvan lähitienoilla.

Öisin valvoessani ihmettelen edelleen miten olen päätynyt tänne, miten tämä on minun elämäni, mutta päivisin rutiinit vievät nykyään mennessään siinä määrin, etten enää ollenkaan koko ajan pohdi ja päivittele elämääni vaan joka päivä enemmän elän vain. Se tuntuu hyvältä. 

12 kommenttia:

  1. Olipa mielenkiintoista luettavaa taas. Eilen illalla teitä mietinkin, kun television elokuvassa oli hiekkamyrsky. Pohdin, että teillä siellä niitä mahtaa olla. Pystyykö niitä mitenkään ennustamaan etukäteen?

    On kyllä varmaan omanlaisensa pujottelu paikallisten tapojen ja kulttuurin, ja kaiken sen välillä mitä olet elämäsi aikana eri kotipaikoistasi omaksunut ja poiminut.

    Mukavaa, että lasten ei tarvitse miettiä pukeutumissääntöjä. Ja oli kyllä tosiaan ihana pitkä postaus. Ehkä joskus myöhemmin saamme kuulla sen hetken aakkoset

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla kommentista! Kiva, että pidit kirjoituksesta. Oli niin paljon erilaista kerrottavaa ja ajattelin näin saavani paljon kerralla purettua mielestä blogiin. Täytyy yrittää tosiaan toistekin tehdä vastaava kirjoitus, voi hyvin olla, että aikojen kuluessa aakkosista muodostuu hyvinkin erilaiset.

      Hiekkamyrskyt ovat minulle vielä aika vieraita. Yritin autonkuljettajalta kysyä tuleeko niistä minkäänlaista varoitusta mutta yhteinen kielemme englanti ei ihan riittänyt siihen keskusteluun... Isommat myrskyt kai sentään kestävät jonkun aikaa muodostua eli ehkä niihin voi vähän varautua? Tämä asia tulee varmaan ajan kanssa tutummaksi jutuksi niin kuin monet muutkin asiat täällä :)

      Poista
  2. Olipa hauska postaus, monia mielenkiintoisia asioita! Rakastan sitrushedelmia ja taalla minusta talven paras asia ovat juurikin hyvien sitrushedelmien saapuminen. Tuosta colasta tuli mieleen, etta tuntuu, etta monissa islaminuskoisissa maissa colalla on todella vahvat markkinat, Turkissa on ikaankuin cola ja sitten on muut juomat, mainonta on kovaa ja muistan alkuaikoina ihmetelleeni kun cola tuntui olevan monissa perheissa ruokajuoma.

    Minulla ei ole koskaan ollut kaasuhellaa mutta kaasuliedet jo vuosia, tykkaan niista, on ihanaa kun se on nopea ja kylla siihen liekin koon saatelyyn taatusti tottuu, uuninkayttö on taatusti vahan hankalampaa opeteltavaa? Nykyisin taalla jo kierratetaan jonkun verran mutta edelleen tarkeimman kierratyksen hoitavat roskankeraajat, he lajittelevat muovit ja lasit seka metallit ja karraavat ne suoraan tehtaille, josta saavat pienta tienestia. Oliskohan siellakin nain?

    Öisin valvoessa tulee mietittya kummallisia asioita, mina olen miettinyt viime aikoina öisin Turkin rajalla kaytavaa sotaa, se on vienyt valilla uniakin, aamulla kaikki on taas asettunut omiin mittasuhteisiinsa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on ollut kaasu-uuni ja -hella Jamaikalta asti ja jonkun aikaa minulla oli sellainen jo nuorena Helsingissä, mutta aina ennen on uunissa ollut vähän enemmän säädönvaraa kuin vain "min"- tai "max"-liekki :) Mutta menee tämä onneksi näinkin kun tosiaan vähän vahtii uunia ja sitä miltä lämpötila milloinkin vaikuttaa.

      Olisikohan täälläkin sitten jotain vaatimatonta roskienlajittelua? Toivotaan niin. Täytyy yrittää ottaa selvää niin voidaan jo valmiiksi lajitella roskia.

      Sillä vuosien takaisella Istanbulin-reissulla maistelin paikallisia colajuomia, hyviä olivat! En ole huomannut katsoa onko täällä omaa tuotantoa vai vain tuota varsinaista coca-colaa; se kyllä joka tapauksessa pullotetaan täällä Sudanissa.

      Öisin tuntuvat kaikki asiat ja huolet niin paljon suuremmilta kuin päivällä. Yritänkin olla antamatta omille öisille mietteilleni liikaa huomiota ja odottaa mieluummin aamuun ja siihen miltä silloin tuntuu.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen postaus, kiitos!

    Omat kokemukseni Afrikasta ovat hyvin vähäiset eli viikko Egyptissä ja viikko Tunisiassa. Kaikki oli järjestettyä ja kaikki toimi. Vaikuttavia kokemuksia koin molemmissa maissa. Ruuhkainen Kairo ja sen liikenne. En missään tapauksessa haluaisi ajaa siellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kairon liikenne taitaa olla vielä pahempaa kuin täällä! Mutta on tässäkin kyllä minulle tosiaan vähän liikaa.

      Kiva, että kirjoitus kiinnosti! Kiitos kommentista.

      Poista
  4. Aakkoset olivat kiva idea, postaus kuvastaa monelta kantilta kokemuksiasi/-nne tässä hetkessä. Tämä teksti oli kuin kuvakavalkadi arkeenne siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin tosi mielelläni lisännyt väliin myös varsinaisia kuvia mutta mutta... Olisi tainnut siirtyä tämän julkaiseminen hamaan tulevaisuuteen jos olisin jäänyt odottamaan sopivia kuvaushetkiä ja kuvia!

      Kiva jos aakkosidea toimi, se tuli mieleen tapana saada monenlaisia asioita kerralla esiin. Ja hauskahan tätä oli tietysti kirjoittaa! Pähkäillä mitä asioita ottaa mukaan ja mitä kirjainta käyttää mihinkin asiaan. Ruotsalainen å pälkähti päähäni yksi ilta ja riemastuttaa edelleen ;)

      Poista
  5. Mä tajusin just, että mun mies käy Khartumissa muutaman kerran vuodessa työasioissa. Hassua, että olette nyt niin "lähellä"!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni maailma!! Oonkin ihmetellyt kuka paikallisissa hotelleissa oikein asuu kun täällä ei ole turisteja juuri ollenkaan, mutta siis työmatkailijatpa tietysti.

      Poista
  6. Suomessa ei kyllä ole tietoakaan, millaisia kunnon appelsiinit on. Näistä täällä olevista ei voi edes puhua samana päivänä, kun esim. Afrikassa kasvaneista. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä Suomessakin syönyt tosi hyviä appelsiineja, mistä lie tavallisesti tulevatkaan Suomeen? Mutta Floridassa ja täällä vielä parempia. Valo ja lämpö taitaa olla molemmissa paikoissa aika kohdallaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!