torstai 16. lokakuuta 2014

Maassa maan tavalla, koulussa koulun säännöillä

Koulua on nyt loman jälkeen käyty taas viikon verran. Tosin meidän lapsemme ovat ehtineet kouluun vain muutamaksi päiväksi tällä viikolla koska olivat molemmat enemmän tai vähemmän sairaina alkuviikosta. Loman rento ja leppoisa tunnelma on kuitenkin tässä vaiheessa vain etäinen muisto. Tällä viikolla olen jo ehtinyt unohtaa lähettää pojan pianokansion kouluun soittotuntipäivänä (onneksi autonkuljettaja sai kansion toimitettua perille hyvissä ajoin ennen tuntia) ja tänä aamuna meinasivat lasten lounaslaatikot jäädä repuista kokonaan. Olen aika järjestelmällinen tyyppi enkä tavallisesti jätä asioita viime tinkaan, mutta jotenkin nämä lasten koulujutut eivät edelleenkään suju minulta kovin jouhevasti. Lasten koulun tiimoilta on jos jonkinlaista kiirettä joka päivä: lounaiden valmistelua ja pakkaamista, läksyjä, pianoharjoituksia. Tällä viikolla olisi ollut tilaisuus ostaa lapsille koulun kautta kirjoja, mutta sen enempää minä kuin mieskään ei ehtinyt katsoa rauhassa läpi kirjalistaa. Koulu on erinomainen ja arvostan kovasti sitä, että se tarjoaa paljon enemmänkin kuin vain opetusta, mutta en vain meinaa pysyä mukana menossa, kun hoidettavana on näitten koululaisten lisäksi kokonainen elämä.

Ensi viikolla koululla kasvatetaan yhteishenkeä. Se kuulostaa sinänsä oikein mukavalta paitsi että joka päivälle on eri pukeutumisteemansa ja viikon lopulla pitää jokaisen oppilaan mukana lähettää jotain pientä naposteltavaa jaettavaksi muiden kanssa. Kun on täysi työ siinä, että saa terveellisen lounaan pakattua lasten mukaan joka päivä ja että arkiaamuisin lapsille löytyy molemmille puhtaat koulupuvun paidat ja shortsit tai hameet, uhkaavat hassut asut ja ylimääräiset ruuat katkaista kamelin selän. Kun on kyse neli- ja kuusivuotiaista lapsista lienee selvää, että niin asut kuin naposteltavat jäävät vanhempien mietittäväksi. Ja minä kun en ole vieläkään saanut edes ommeltua koulun lähettämiä nimilappuja kaikkiin lasten vaatteisiin...

Loman ja sairauspäivien jälkeen on tuntunut vaikealta, että lapset ovat taas pitkät päivät koulussa. Lapset itse viihtyvät ja pärjäävät hyvin mutta minusta tuntuu aina vaan vähän luonnottomalta lähettää heidät joka päivä pois luotani toiselle puolelle miljoonakaupunkia moneksi tunniksi. Kuusivuotiaan koulu on jo aika koulumaista; koulussa on aikaa leikkiä kunnolla vain päivän parilla pitemmällä välitunnilla ja pitkän päivän jälkeen täytyy kotona tehdä vielä läksyjäkin, joihin menee ainakin puoli tuntia päivässä. Nelivuotias sentään lähinnä vain leikkii koulussa ja oppii siinä sivussa huomaamattaan jos jotakin. Mutta on hän minun näkökulmastani vielä aika pieni edustamaan yksin itseään kello seitsemästä puoli kahteen - koulubussi hakee lapset seitsemältä ja tuo tytön kotiin puoli kahden maissa. Nelivuotias tarvitsee omia kavereita ja mielestäni myös aikaa pois vanhempien luota, mutta vähän lyhempikin päivä riittäisi hänelle ja minulle tässä vaiheessa. Lyhempi päivä riittäisi kuusivuotiaallekin, mutta hänen päivänsä aamuseitsemästä iltapäivän kolmeen ei minusta toisaalta tunnu niin mahdottoman pitkältä koska hän on jo sen verran isompi kuin pikkusisarensa. Pojan päivään saisi kuitenkin minun mielestäni kuulua paljon enemmän vapaata leikkiaikaa. 

Mutta maassa maan tavalla, ja koulussa mennään koulun säännöillä. Taaperon osalta taitavat koulun säännöt sentään toimia meidän parhaaksemme. Olen nimittäin nyt ymmärtänyt, että taapero voi aloittaa isompien sisarustensa koulussa vasta sinä vuonna kun täyttää neljä, koska on syntynyt vuoden viimeisellä neljänneksellä. Elo-syyskuun paikkeilla syntyneet saavat vielä aloittaa sinä vuonna kun täyttävät kolme, muut joutuvat odottamaan seuraavaan vuoteen. Vaikka käytännössä tämä tarkoittanee minulle vielä odotettuakin pitempää jaksoa aika kiinteästi lastenhoitohommissa, olen kuitenkin ennen kaikkea iloinen siitä, että perheen pienin ei pääse eikä joudu kiireellä kouluun. Koulussa ehtii viettää monta vuotta, sitä ei siis minun näkökulmastani ole mitään kiirettä aloittaa aikaisin. 

Vaikka koulu täällä parina ensimmäisenä vuonna onkin lähinnä leikkiä, tarkoitus on kuitenkin tehdä lapsista pieniä koululaisia aika paljon varhemmin kuin esimerkiksi Suomessa. Tässä asiassa olen vahvasti suomalainen; suomalaisesta näkökulmasta tuntuu hullulta opettaa lapsia lukemaan ja laskemaan jo nelivuotiaasta alkaen, kun myöhemminkin ehtii. Arvelen myös, että esimerkiksi lukemisen opettelu onnistuu paljon vähemmällä vaivalla ja tankkaamisella siinä vaiheessa kun lapsi on itse siihen todella valmis. Harmittaa, että poika on saanut vähän sellaisen kuvan, että on muista jäljessä kun ei ole vielä oppinut ihan täydellisesti lukemaan. On vaikea ymmärtää miten kuusivuotias voisi mitenkään vielä olla jäljessä minkään asian hallitsemisessa; eihän hän ole ollut olemassakaan vielä kovin montaa vuotta! 

Mutta minä en yleensä ottaen ole lasteni opintojen suhteen mitenkään kunnianhimoinen, kaikkea muuta. Näissä yksityiskoulukuvioissa asenteeni on vähän ongelmallinen. Niin edellinen kuin nykyinenkin koulu painottavat kyllä muitakin tavoitteita kuin menestymistä, mutta jonkinlainen oletusarvo silti on, että näistä yksityiskoulun kouluttamista lapsista kasvaa jotain suurta ja tärkeää, tulevaisuuden johtajia. Minä kuitenkin vain vilpittömästi toivon, että heistä kasvaa onnellisia aikuisia ja siinä kaikki. Saa nähdä minkä suunnan lapset ottavat tässä asenteiden ristiaallokossa.  

24 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvin samanlaiselta kuin englantilaiset koulut! Kutsun täkäläistä koululaitosta välillä kirpeästi 'tee-se-itse -koulujärjestelmäksi', niin paljon vanhempien osallistumista koulu täällä edellyttää. Monenlaisia rooliasuja on siis täälläkin tullut väsättyä! Toisaalta kaikki tällainen "ylimääräinen" on todella mukavaa lapsille: kesäjuhlat, joulumyyjäiset, pukeudu lempikirjasi hahmoksi -päivä, merirosvopäivä, antiikin Egypti -päivä ym. ym. Miinuksena koulussa täälläkin pitkät päivät ja varhainen koulunaloitus. Kaiken kaikkiaan englantilainen (julkisen puolen) koulu on kuitenkin ollut positiivisempi kokemus kuin mitä aikoinaan ajattelin esikoisen aloittaessa koulun ja omien kokemusteni perustuessa vain suomalaiseen koulusysteemiin. Ja kouluasioita unohteleva kolmen lapsen äiti saa kyllä paljon anteeksi - aika usein meilläkin on kiikuteltu soittimia kesken päivän koululle tai tuotu koulun pyytämiä lippusia ja lappusia myöhässä... Meillä on vielä lapset tällä hetkellä kaikki eri kouluissa (infant, junior, senior), niin ei senkään takia meinaa pysyä kaikessa mukana. Mutta yritetään!

    Heather

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa helpottavaa kuulla, etten ole ainoa joka unohtelee asioita ja papereita. En tunne täällä vielä kovin hyvin muita koululaisten vanhempia joten aika yksin sählään kouluasioissa. Ja osa ongelmaa taidan olla minä ja pyrkimykseni johonkin mystiseen täydellisyyteen: haluaisin jotenkin kovasti osoittaa, että jokainen lapseni saa kaiken aikaa riittävästi huomiota kahdesta sisaruksistaan huolimatta, mutta tosiasia tietysti on se, että monta palloa on ilmassa koko ajan ja välillä kaikki pallot tippuu samaan aikaan maahankin... Ehkä koulussa tosiaan ymmärretään tämä - nyt kun vielä oppisin vähän armollisemmaksi itsellenikin!

      Minullekin on lopulta ollut tämä kansainvälisten koulujen toisenlainen meininki ihan iloinen yllätys. Varhainen koulun aloittaminen ei ole yksinomaan huono asia vaikka se niin vierasta meille suomalaisille onkin. Ja tosiaan kovasti lapset nauttivat erilaisista tempauksista ja teemapäivistä. Eikä niitten rooliasujenkaan onneksi tarvitse aina olla niin viimeisen päälle - kunhan kestävät päivän verran niin ihan hyvä niin.

      Kiitos kommentista ja vertaistuesta!!

      Poista
  2. Hurjasti on muistamista... Onneksi täällä lapset ruokitaan koulun puolesta. Kerran viikossa tehtävälle metsäretkelle eväiden pakkaaminen on sekin meinannut monta kertaa unohtua. Itse olen ihan tyytyväinen pojan neljän tunnin eskaripäivään. Hän itse tosin haluaisi olla kauemmin! On ainoa, joka on vain esiopetuksessa, kaverit kun sitten jäävät vielä leikkimään. Kiva kuitenkin, että teillä tuo koulukyyti toimii hyvin, eikä lapsia tarvitse olla noukkimassa eri aikoina kotiin päin. Jostain syystä muuten minulle on aina ollut ihan hirveän tärkeää että lapset käyvät koulun Suomessa, vaikkakin sitten todennäköisesti käyvätkin kansainvälisen koulun. Miehellä on jotenkin niin negatiiviset muistot omista kouluajoistaan, että hän on ollut tosi vahvasti samalla linjalla. Yksi syistä miksi olemme Suomeen asettuneet :) Onneksi taapero saa kasvaa vielä pitkään kotona, koulumaailmassa ehtii olla ihan tarpeeksi!

    Itsekin olen muuten välillä miettinyt että olenko jotenkin outo vanhempi, kun en suoranaisesti toivo lapsistani lääkäreitä ja juristeja. Toivon vaan niin kovasti että heistä tulee onnellisia mitä ikinä
    sitten tekevätkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin olisi toisaalta ihanaa jos lapsemme voisivat käydä koulua Suomessa, mutta toisaalta ajat ovat tainneet aika paljon muuttua omista kouluajoista. Koulunaloituksesta on jo omalla kohdallani kolmisenkymmentä vuotta aikaakin, että eipä ihme jos kaikki ei ole ihan kuin silloin "ennen vanhaan" :) Aika hurjalta kuulostavat välillä jutut suomalaisista kouluista: homeongelmista ja suurista luokkakoista ja niin edelleen. Sinänsä tämä kansainvälisen koulun tarjoama turvallinen kupla viehättää kyllä. Kaikessa on kai omat hyvät ja huonot puolensa.

      En tiedä kuka niitä tulevaisuuden johtajia lapsistaan haluaa mutta joku kai kuitenkin kun niistä niin kovasti ainakin näissä yksityiskoulukuvioissa kuulee puhuttavan.

      Poista
  3. Puuh, en ymmärrä miten sä selviät. Mulle tekee jo tiukkaa tietää milloin mikäkin osa koulusta on lakossa (ranskalaiset...) ja kuinka pitkään mikäkin loma kestää. Olin alunperin sitä mieltä, että hakisin lapsen koulusta kotiin syömään, mutta nyt huomaan kuinka ihanaa on, että tyttö saa syödä kouluruokailussa. Äitillä on helpompaa ja tyttö tykkää syödä kavereiden kanssa. Mutta silti se, että kolmevuotias lapsi on puoli ysistä puoli viiteen koulussa tuntuu aika ahdistavalta. Maassa kai maan tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu hullulta valittaa näistä arkisista askareista kun ne kuulostaa niin helpoilta hommilta - siihen asti kun alkaa yrittää itse esittää tätä koululaisten ahkeran äidin roolia. On tullut vähän yllätyksenä kuinka kiireisenä nämä koulujutut vanhemmat pahimmillaan ja parhaimmillaan pitää.

      Ja joo, pitkiä on päivät. Se on varmaan mun suurin haaste tässä koko kuviossa. Vaikka lopulta lapset itse eivät tunnu niin kovin päivän pituutta oireilevan. Paljon riippuu siitä mitä niihin tunteihin sisältyy. Jos paljon leikkiä ja mukavaa tohinaa niin onhan se monesti ihan yksinomaan kivaa saada viettää tuntikaupalla kaveriporukassa. Mutta riipaisee kuulla niistä huonommista päivistä kun lasten on täytynyt olla reippaita pitkän päivän ajan vaikka on ollut äitiä ikävä.

      Poista
  4. Minä myös niin kovasti toivoisin, että lapset olisivat onnellisia. Että he löytäisivät sen oman jutun, mitä haluavat tehdä, ja tekisivät sitä onnellisina. Oli se sitten mikä (ammatti) tahansa.
    Joten ehkä me ei ollakaan niin omituisa vanhempia...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se lopulta ole kaikkien vanhempien syvin toivomus? Toivon niin ainakin. Jotkut vanhemmat ehkä vain uskoo, että menestyksestä juurikin löytyy onni? Itse suhtaudun menestymiseen vähän kyynisesti ja uskon onnen olevan jossain ihan muualla.

      Kiva kuulla susta Pia! :)

      Poista
  5. Minä oikeastaan toivoisin, että Suomessakin olisi enempi sellaista kulttuuria, joka velvottaisi vanhempia osallistumaan kouluissa järjestettäviin juttuihin. Vanhempainillassakin meitä oli vain viisi vanhempaa( 9. Luokkalaisia ovat lapsemme). Yhteisöllisyys varmasti kasvaisi.

    Toivottavasti tosiaan opit antamaan itsellesi armoa. Sinä olet selvästi ihan hirmuisen hyvä äiti ja välillä saa pieniä unohduksia tms. sattua. Minun taas pitäisi ottaa sinusta oppia, olen ihan toivottoman huono hoitamaan mitään ajoissa. Jos otan sellaisen viiden vuoden tavoitteen : ennen kuin olen 40-vuotias, olen oppinut hoitamaan asiat ajoissa...

    Mitenkä te olette ilmastoon nyt sopeutuneet? Täällä meillä satoi eilen ensilumi. Iltapäivään mennessä oli tosin kaikki jo sulanut pois.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti pidän järjestyksestä mutta aikamoista sähellystä tämä mun menoni juuri nyt on. Ja äitiyteni myös. Periaatteen tasolla menee monesti oikein mukavasti mutta pinna ei ollenkaan aina riitä. Se missä onneksi olen hyvä on lapsilta anteeksipyytäminen kun olen heille ärtyillyt!

      Olisi tosiaan tärkeää, että vanhemmilla olisi kouluun jonkinlainen yhteys ja lasten kouluhommat olisivat ikäänkuin kodin ja koulun yhteinen asia. Siinä mielessä kaikki nämä vanhempien velvollisuudet koulua kohtaan ovat tosiaan varmasti hyvä asia. Välillä vaan tuntuu, että hommaa on yksinkertaisesti liikaa - on varmaan kyse siitäkin, että me olemme niin uusia ettemme tiedä miten valita mitä koululla tehdä ja mitä jättää tekemättä, ja toisaalta ei oikein ole vielä hyvää kuvaa siitä miten vakavasti täällä vaikka tuollaiset teemapukeutumiset yleensä otetaan. Ensi viikolla selviää!

      En tiedä tottuuko tuohon kuumaan ikinä. Onneksi koko ajan vähän viilenee ja alakerrassa pärjää jo päivisin ilman ilmastointia, ihan vain tuulettimien kanssa. Ja aika hyvin osaan nykyisin itse elää ilmastoiduissa tiloissakin, se oli alkuun oma haasteensa. Näillä viikoilla alkaa täällä helpottamaan kuumuuden suhteen siinä määrin, että ennen pitkää on edessä sellaisia öitä, että lämpö laskee alle parinkymmenen asteen. Jännä nähdä miltä se tuntuu, kun tällä hetkellä meillä on edelleen öisin ilmastointi käytössä ja sitä myöten asteita makuuhuoneessa öisin 29.

      Poista
  6. Siskoni on alkuopetukseen erikoistunut luokanopettaja, ja aina muistuttaa siitä että tutkimusten mukaan se että lapsi on oppinut lukemaan hyvin varhain ei korreloi mitenkään hänen myöhemmän koulumenestyksensä kanssa. Niin että ihan hyvä tuo Suomen rauhallinen koulunalku - mikä ei tosiaankaan ole mikään itsestäänselvyys täällä maailmalla. Asun E-Amerikasssa, jossa myös on kauhea paine siihen että lapsi oppisi lukemaan ja kirjoittamaan niin aikaisin kuin mahdollista. Olen muutenkin näköjään rento äiti: nuorempi poikani on aloittamassa yläkoulun, ja kun tämä nykyinen on vain alakoulu, meidän vanhempien on pitänyt nyt sitten etsiä uusi koulu lapsillemme. Muut äidit vertailevat suorastaan hysteerisinä koulujen opinto-ohjelmia ja harrastusvalikoimia jne; me taas valitsimme pojallemme kotia lähimpänä olevan koulun, ihan vaan siksi kun se on meille helppoa, emmekä ole kamalan huolissamme sen sijoituksesta koulujen ranking-listoilla. Minäkin olen siis sitä mieltä että jotkut akateemiset superkoulut eivät välttämättä takaa mitään hyvää elämää, vaikka ymmärrän samalla että ne voivat tarjota lapselle ainutlaatuisia tilaisuuksia. Minua hieman ärsyttävät sellaiset vanhemmat jotka ylistävät lapsilleen valitsemaansa koulua maasta taivaisiin ja sillä tavalla ikään kuin kiertoteitse ihmettelevät toisten perheiden valintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua ylipäänsä ärsyttävät sellaiset ihmiset, jotka korostavat omia valintojaan ja samalla tuntevat tarvetta lytätä toisten valinnat, oli sitten kyse kouluista tai mistä hyvänsä. Kaikissa asioissa on niin monta puolta ja se mikä sopii yhdelle ei toimisi toiselle. Itse ajattelen niin, että sellainen omien ratkaisujen kehuminen on lopulta osoitus epävarmuudesta - jos on tehnyt itselleen ja perheelleen parhaimmaksi näkemänsä valinnan ja on sen suhteen hyvillä mielin, ei pitäisi olla juuri väliä sillä mitä muut asiasta ajattelevat tai miten he ovat elämänsä järjestäneet.

      Lapsen kannalta on varmasti usein ihan paras ratkaisu se lähikoulu. Meidän tilanteessa olisi kuitenkin vähän hankalaa siirtyä lähikoulusta toiseen - kansainväliset koulut ovat tottuneet tällaisiin tulijoihin ja menijöihin kuin me. Ja jos kansainvälisten koulujen välillä valitaan joka tapauksessa niin tietysti sellainen koulu, joka tarjoaa ratsastusta ja muita kivoja harrastuksia ja on akateemisesti hyväksi todettu tuntuu hyvältä ratkaisulta. Mutta kuten sanottu kaikessa on puolensa ja puolensa!

      Ihan turhaa on kiirehtiä lukemisen oppimista. Sen lisäksi, ettei varhainen lukemaanoppiminen tosiaan korreloi mitenkään myöhemmän oppimisen kanssa, olen myös kuullut, että tutkimusten mukaan vasta seitsemän kieppeillä olisi moni lapsi valmis oppimaan lukemaan. Saattavat siis oppia aikaisemminkin mutta useimmiten toiston ja tankkaamisen kautta sen sijaan, että se tulisi luonnollisesti ja vähän kuin itsestään.

      Mutta näillä mennään... Olen yrittänyt edetä lasten tahdissa (koulujen odotusten sijaan) ja tukea niissä asioissa jotka heitä kiinnostavat, eli olen nyt vasta ihan viime aikoina lähtenyt oikein mukaan pojan lukemisen opetteluun kun se tuntuisi häntä nyt niin innostavan. Nelivuotiaan kanssa juttelemme aakkosista hänen aloitteestaan mutta muuten emme. Onneksi nelivuotiaiden luokassa edetään tosiaan sentään leikin kautta.

      Poista
    2. Vastaan vielä kun jäi vaivaamaan: en siis tietenkään kritisoinut mitenkään teidän ratkaisuanne koulun suhteen! Saattoi kuulostaa siltä koskapa juuri tuollaiset teidäntyyppisille kansainvälisille perheille hyvin sopivat koulut ovat usein tuollaisia "superkouluja" jotka mainitsin - tietenkin ymmärrän että teidän tilanteessanne painavat muut asiat huomattavasti enemmän kuin koulun läheisyys.

      Tosiaankin taidat olla oikeassa siinä että omien ratkaisujen painokas mainostaminen heijastaa jonkinlaista epävarmuutta eikä suinkaan varmuutta vaikka siltä ensimmäiseksi saattaisi vaikuttaa. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän siedän minkäänlaista fanatismia...

      Poista
    3. Ymmärsin kyllä, ettet tarkoittanut meitä. En siis ollenkaan pahastunut vaan suorastaan innostuin kommentistasi koska tuo sama asia on minua viime aikoina paljon ärsyttänyt: sellainen itsetyytyväisyys ja oman elämän ja omien valintojen parhainpäin esittäminen. Tuntuu, että tarkoitus on tehdä toiset kateellisiksi ja siihen lankaan olen joskus mennytkin. Mutta en enää niin usein kun oivalsin, että muitten kustannuksella päteminen on tavallisesti ennen kaikkea epävarmuutta.

      Itsevarma ja elämäänsä tyytyväinen voi olla ihan ilman pätemistä. Ja oma kokemukseni on se, että ne jotka todella ovat itsensä ja elämänsä ja valintojensa kanssa sinut jaksavat olla aidosti kiinnostuneita toisten erilaisistakin ratkaisuista eivätkä suinkaan tunne tarvetta päteä muitten kustannuksella.

      Kiitos kommenteista! On mahtavaa voida jutella maailman puolelta toiselle tällä tavoin.

      Poista
  7. Samastuin tämän tekstisi tunnelmiin. Koko kylä kasvattaa -meininki on ihanaa, mutta jatkuva osallistaminen tuo perheille myös paineita.

    Kaikista suurin kohteliaisuus lastesi koululle on se, että he edelleen viihtyvät ja jaksavat pitkät päivänsä. Siellä tehdään jotain hyvin ja oikein! Yksi helpottava seikka lienee kieli, jota heidän ei onneksi tarvitse nyt opetella uudestaan.

    Meidän koululaiset toivat myös kotiin tuollaisen vaatetusohjeistuksen ensi viikolle. Tykkään noista "jotain punaista päälle" -päivistä, mutta naamiaisvaatteet joudumme hakemaan kaupasta asti (koska kaikilla muillakin on).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on meillä pyjama ja hassu tukka -päivä, joka oli onneksi hyvin helppo toteuttaa. Huomisen kaksoset-teema sen sijaan vähän huolestuttaa minua. Lasten olisi tarkoitus pukeutua samoin kuin joku kaveri, mutta entä jos kaikilla ei ole sellaista kaveria jonka kanssa suunnitella asua yhdessä? Tai jos kaveri muuttaa viime hetkellä mielensä? Yritän ehdottaa lapsille, että olisivat toinen toisensa kaksonen mutta katsotaan miten käy... Myös supersankari-päivä mietityttää minua koska meillä ei supersankariasuja ole kotona eikä täältä niitä käsittääkseni myöskään mistään saa. Jotain varmasti yhdessä keksimme ja kehitämme mutta on vaikea näin etukäteen tietää onko se sellaista mikä lasten mielestä toimii itse teemapäivänä. Tylsää olla pitkä päivä koulussa niin, että tuntee itsensä hölmöksi. Ennen kaikkea tietysti toivon, että tämä koulun yhteishenki -viikko ei ainakaan kääntyisi itseään vastaan ja saisi lapsiamme tuntemaan oloaan ulkopuoliseksi juuri kun ovat ehtineet koulun menoon mukaan...

      Poista
  8. Huh, koululaisten vanhemmuus kuulostaa siellä melkein kokopäivätyöltä. Mahtavatkohan nuo teemajutut vähentyä, kun koulu pääsee kunnolla käyntiin, vai onkohan niitä tasaisesti pitkin vuotta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teemapukeutumista ei taida olla kovin usein, tosin jonkinlainen kansallispukupäivä on ainakin vielä edessä... Ja kaikenlaisia tapahtumia ja tempauksia on joka tapauksessa ripoteltu pitkin vuotta.

      Ihan näiden tavallistenkin koulujuttujen tiimoilta riittää tekemistä. Tänä aamuna ei tytölle löytynyt puhtaita jumppashortseja (sen sijaan oli puettava päälle koulupuvun hame päivän teemaan sopivan paidan kanssa). Poika kertoi, että hänen pitäisi jo osata solmia lenkkarinnauhat itse, se oli tosiaan yksi ekojen viikkojen "läksyistä" joka on jäänyt kun niissä varsinaisissa läksyissä ja pianoharjoituksissa menee jo sen verran aikaa. Aamupalan ääressä luimme yhdessä kirjaa jonka lukuopettaja oli lähettänyt ja joka osoittautui liian vaikeaksi ("miserable" on pitkä sana vasta lukemaan oppineelle eikä minulla ole koulutusta opettamaan lapselle englannin lukemista...). Eilen tunsin itseni voittajaksi kun sain lapset oikeissa asuissa kouluun ja ratsastustuntireissukin sujui moitteetta. Mutta tänä aamuna tuntuu taas siltä, etten mitenkään pysy koulun odotuksissa mukana.

      Poista
  9. Meillä (täällä Kaakkois-Suomessa) tuntuu, että kaikki koulut ovat enemmän tai vähemmän homeessa. Pieniä kouluja lakkautetaan ja lapsia siirretään parakkeihin ja busseilla toiselle puolelle maakuntaa. Kuljetusten hinnat kilpailutetaan niin alas, että 6 km koulumatkoihin kuluu alakoululaisellakin pari tuntia päivässä, saman auton kun pitää ehtiä hoitaa toisenkin koulun kuljetukset, että se kannattaa.. Jos opettaja sairastuu, sijaisia ei ole, vaan oppilaiden pitää tehdä tehtäviä itsekseen, välillä toisen luokan opettaja ehkä ehtii käydä katsomassa, ettei homma karkaa ihan käsistä. Nyt suunnitteilla olevaan alakouluun ei ole varaa rakentaa liikuntasalia, vaikka luulisi kaikkien tietävän kuinka tärkeää se on pienille lapsille ja varsinkin Suomen sääolosuhteet huomioon ottaen. Nyt siis kerätään nimiä adressiin, että saataisiin liikuntasali rahoitettua. Meidänkin lasten homekoulu on tarkoitus lopettaa vuonna 2016, toivottavasti uusi ala-aste on silloin valmis, vanhempi poika siirtyy jo ensi vuonna yläkouluun.
    Opettajien kanssa yhteistyö on sujunut hyvin, viestintä kodin ja koulun välillä hoituu sähköpostitse. Leirikoulua varten keräämme rahaa koulun disco-illan muodossa, sekä myymällä esim. sukkia ja karkkeja. Vanhempien panosta tarvitaan siis edelleen. Osa vanhemmista on hyvinkin aktiivisia ja toisia ei saa mukaan sitten millään, mutta niinhän se tahtoo olla kaikissa muissakin asioissa. Suomessa koululaitos on todellisten muutosten kourissa, täytyy vaan toivoa, että pienet koululaiset eivät jää jalkoihin näissä säästötalkoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oma kouluaikani Suomessa oli hyvää aikaa, opetus oman näkemykseni mukaan laadukasta ja koulun alakerrassa oma hammashoitola ja niin edelleen. On todella kurjaa kuulla homekouluista ja pienten koulujen lakkautuksista. Peruskoulu tuntuu kaikin puolin huonolta säästökohteelta, mutta onko sitten niin, että kaikkialta muualta on jo kiristetty siinä määrin, että muuta ei enää ole jäljellä?

      Mieheni on jo ihan tylsistynyt kuulemaan, että meillä Suomessa ei kuusivuotias olisi vielä koulussakaan ja niin edelleen... Usein siis haikailen koulun osalta suomalaisen systeemin piiriin! Lähes päivittäin jos totta puhutaan. Mutta hyvä on pitää mielessä, että omat haasteensa sielläkin. Toivotaan todella, että Suomen säästötalkoissa eivät koululaiset lopulta joudu pahasti kärsimään vaan tilanne tuosta jotenkin tasoittuu ja rauhoittuu.

      Poista
  10. Meillahan tyttö aloitti nyt anaokulun eli tarhan, joka hitaasti valmentaa kouluun. On paljon koulumaisempi tietyilta osin kuin suomal. tarha mutta ihan leikkia siella kaikki viela on. Minut yllatti tama vanhempien vahva osallistuminen toimintaan, tiesin etta toki niita lahjoituksia otetaan miellellaan vastaan mutta etta niin paljon toivotaan yhteistyöta, on tapaamisia ja kotikayntikin, oli vahan yllari. Toisaalta minusta se on ihan kiva mutta olen itsekin aika huono muistamaan asioita ja vaikken ole töissa niin toisinaan tuntuu etta pienten projektejeni, tytön tarhan ja kodin pyörittamisen ( +ystavien tapaamiset) kanssa on ihan tarpeeksi hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle on jotenkin tosi vierasta ja hankalaa hyväksyä tämä, että koulu tuottaa vanhemmillekin näin paljon työtä... Omilta kouluajoiltani muistelen, että vanhemmat auttoivat kokeisiin lukemisessa ja kävivät vanhempainilloissa mutta sen kummempaa ei koulun tiimoilta ollut tehtävänä. Läksyjä tuli siinä määrin ja senlaatuisia ettei niihin tarvinnut aikuisen apua. Täällä minun täytyy lukea pojan läksyissä tehtävänanto välillä moneenkin kertaan, että ymmärrän mitä siinä haetaan. On matikan läksyjä ja kirjoitustehtäviä jotka vaativat ihan keskittymistä äidiltäkin. Fiksuja tehtäviä sinänsä mutta meidän kuusivuotias ei itse vielä osaa lukea niin hyvin, että voisi tehdä läksyjään ollenkaan itsenäisesti. Ja sitten on päälle nämä muut kouluunliittyvät puuhat. Huoh. Tänään täytyy yrittää auttaa lapsia miettimään huomisen supersankaripäivän asuja, tehdä terveellistä (ja tietysti gluteenitonta) syötävää lasten lounaaksi ja tarjottavaksi yleisesti koululla huomenna, yrittää sumplia milloin pääsemme tapaamaan lasten opettajia kun meille ei ehdotettu ajankohta sovi ja niin edelleen.

      Niin kuin sanoit ihan tässä elämän pyörittämisessäkin olisi tarpeeksi tekemistä: ruuanlaittoa (myös koirille koska täällä on huonosti koiranruokaa tarjolla) ja muita arkisia hommia, jotka haluaisin kuitenkin hoitaa itse, että pysyisin elämässä kiinni. Ja jotain ihan omaa kivaakin olisi tärkeää ehtiä tehdä ajoittain niin kuin kirjoittaa blogia tai viedä itseni ja taapero taaperokerhoon seurustelemaan vähän muidenkin kuin oman porukan kanssa.

      Jospa tästä kouluhulinasta vielä tulee niin arkipäivää, ettei se enää tunnu niin hullulta? Ihan vielä ei olla kyllä siinä pisteessä. Tänä aamuna meinasin taas vaihteeksi unohtaa lasten lounaslaatikot repuista... Enkä tiedä miten hawaijilaisilta lapset vaikuttivat - tämän päivän yhteishenkiteema oli siis Hawaiji...

      Poista
  11. Hei! Kommentoin myohaan tata kirjoitusta ja kommenttijonoa - satuin lukemaan sen vasta nyt .. minakin elan nk. ekspattielamaa kehitysmaassa,

    Juttu koulusta osui todella okeaan, Pienten lasten vaativat koulut ja 'kansainvalisten ' koulujen tapa jarjestaa kouluajat, -paivat jne on ollut minulla mielssa viime aikoina paljon.

    .. Meilla pian 4-vuotias aloittaa syksylla 'reception' luokan eli esikoulun. Kovasti on jo nyt aistittavissa paineita siita - sen aikana kuulemma pitaisi jo oppia kirjaimet ja numerot ja lukemaan ja vahan kaikkea muutakin koulumaista 'niin etta olisi valmis aloittamaan eka luokan' sitten seuraavana vuonna .. Mitakohan ekaluokalla sitten tehdaan muuta kuin opetellaan uudestaan kirjaimia ja numeroita? ..

    Paine oppia kaikenlaista koulumaista mahdollisimman nuorena on kova monissa maissa, taalla Itaisessa Afrikassa myos. Viimeksi touhuttiin vanhemmat keskenamme 3-5-vuotiaitten fudiskerhoa - sellaista kerran-pari viikossa kokoontuvaa vanhempien vetamaa epavirallista liikuntatuokiota pallon kanssa. Noh .. eikohan siitakin kehittynyt yht'akkia liiiga - joukkueet ja unformut ja liigataulukko. Mina en ymmarra, ja muut ovat sita mielta etta lapsien kilpailuhenkea pitaa vahvistaa ja opettaa voittamaan .. jain vahemmistoon.

    Joskus tuntuu silta etta vaahtoan aivan liikaa siita etta 3- tai 4-vuotiaan ei todellakaan tarvitse 'osata' mitaan sen ihmeeellisempaa. Varhaisella tankkamisella ei ole mitaan tekemista myohaisemman menestyksen kanssa .. yms. Opin kylla pikku hiljaa pitamaan suuni supummalla, silla joukon mukana mennaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! On aina yhtä helpottavaa kuulla, etten ole näiden mietteitteni kanssa yksin.

      Meidän nelivuotias tyttö on juurikin reception-luokalla tänä vuonna. Leikin merkeissä sujui melkein koko syyslukukausi mutta sitten ruvettiinkin tankkaamaan kirjaimia ja numeroita. Nyt nelivuotiaiden mukana lähetetään jo kotiin lukuläksyjä... Eihän ne oikeasti lukea osaa, tai ei meidän nelivuotias ainakaan, mutta oppivat kirjan ulkoa ja ovat lukevinaan. Samaa harrastettiin pojan koulussa Belizessä viime vuonna. En yhtään ymmärrä homman funktiota. Enkä tosiaan yleensäkään tätä pakkoa oppia mahdollisimman paljon mahdollisimman varhain, ja kaikkea kilpailuhenkisyyttä mitä siihen tavallisesti kuuluu. Kilpailullisuus ja tulevaisuuden johtajat -mentaliteetti on ehkä se mikä itseäni tässä koulukuviossa eniten ärsyttää.

      Täällä kuulemma ekaluokalla meno muuttuu leikistä todeksi. Viisivuotiaiden päivistä tulee ekan alusta lähtien verrattain koulumaisia ja melkein puolitoista tuntia pidempiä ja he alkavat saada ihan kunnon läksyjä. Ekalla aika lailla kaikki kai viimeistään oppivat lukemaan - tokaluokalla tämän lukuvuoden alussa oli vain ihan muutama jolta lukeminen ei sujunut kunnolla, mukaanlukien meidän esikoinen. Meidän poika sai tukiopetuksesta hyvät avut ja olen hänen puolestaan iloinen, että hän tuntee nyt olevansa muiden tasolla - mutta toisaalta ihan älyttömästi ärsyttää se, että kuusivuotias joutuu tuntemaan itsensä tyhmäksi minkään hetken verran. Mikä itseisarvo on se, että kuusivuotiaana osaa lukea sujuvasti?

      Mä välillä napisen mutta nykyään pääasiassa kotona - ja täällä blogissa! - siitä miten hullua tämä meno välillä onkaan.

      Toivottavasti tulet toistekin jakamaan kokemuksia!

      Poista

Kiitos kommentistasi!