lauantai 1. marraskuuta 2014

Kielisotku

Olin täynnä periaatteita kun vanhin lapsemme oli vielä pieni. Yksi tärkeimmistä periaatteista liittyi perheemme monikielisyyteen: minä puhuisin lapsillemme tiukasti suomea ja mies italiaa; keskenämme puhumme mies ja minä englantia. Tästä ei poikettaisi vaikka mikä olisi. Edelleenkin päätös elää ja voi hyvin periaatteen tasolla, ja kyllä minä aika pitkälti käytännössäkin pidän kiinni siitä, että puhun lapsille suomea. Mutta niin vain huomaan kuitenkin puhuvani ajoittain lapsille myös englantia vaikka olisimme kotona ihan vain he ja minä. Viime aikoina olen hämmentyneenä oivaltanut, että varsinkin silloin kun motkotan lapsille asiasta tai toisesta puhun usein vahingossa englantia enkä suomea. En ollenkaan tiedä miksi.

Kun vanhin lapsi oli vielä ainokainen ja niin pieni, että vasta tapaili sanoja, en osannut ollenkaan aavistaakaan miten erilaiset olosuhteet ja asianhaarat vaikuttaisivat omiin periaatteisiini. Yksi kieliasiaan vaikuttava tekijä oli se, että Jamaikalla ja etenkin Belizessä elimme aika lailla täysin englanninkielisessä ympäristössä. Muutimme Belizeen kun esikoinen oli puolitoistavuotias, keskimmäinen syntyi jokunen kuukausi muuton jälkeen. Meillä oli ihan alkuun suomenkielinen aupair apuna keskimmäisen syntymän jälkeen, mutta siitä asti kun keskimmäinen oli puolivuotias olimme minä ja tytön isoveli koko maan ainoat suomenpuhujat. Englannista muodostui siksi alusta asti keskimmäisen lapsemme vahvin kieli. 

Isommat lapsemme puhuvat keskenään englantia - mikä on toinen kieliasiaan ratkaisevasti vaikuttava tekijä. Lasten keskinäiseen kieleen ei ole vanhemmilla juuri sanomista. Se muotoutuu itsestään ja omia aikojaan ja on heidän oma valintansa ja asiansa. Koska me vanhemmat puhumme keskenämme englantia ja lapset puhuvat keskenään englantia, käy aika usein niin, että puolin ja toisin jatkamme vahingossa samalla kielellä juttua puolin ja toisin. Tavallisesti me vanhemmat alamme puhumaan lapsille omalla äidinkielellämme mutta kun lapsi vastaa ajatuksissaan englanniksi, tulee itsekin vastattua samalla kielellä takaisin ja kielisotku on valmis. Taaperon kanssa on hyvin paljon helpompi pitäytyä suomen kielessä kun hän ei vielä varsinaisesti vastaile takaisin. 

Minä olen monen vuoden yövalvomisista niin uupunut, etten kirjaimellisesti aina tiedä mitä puhun, saati millä kielellä. Väsymys ja kai osaltaan ikääntyminenkin ovat vieneet myös selkärankani siinä määrin, että kovin en jaksa enää tästä kieliasiasta huolehtia. Pyrin puhumaan lapsille aina suomea, mutta yritän antaa itselleni armoa lipsahdusten suhteen. Armoon näyttäisi olevan syytä siinä mielessä, että nyt kuusi- ja nelivuotiaina isommat lapsemme puhuvat kuitenkin verrattain hyvää suomea. Oma tuntumani on se, että on ollut erityisen tärkeää, että he ovat vauva-aikana kuulleet äidiltä suomea ja isältä italiaa. Ja toinen tärkeä suomen kielen kehitykseen vaikuttanut tekijä on ollut se, että olemme viettäneet Suomessa useamman pitemmän pätkän: esikoinen on ollut mukanani Suomessa useamman kuukauden kerrallaan odottamassa kahden pikkusisarensa syntymää, ja keskimmäinenkin on ehtinyt tehdä yhden vauvanodotuskeikan. Kaikki lapset saivat kielikylvyn myös nyt kesällä kun olimme yhtäjaksoisesti Suomessa monta kuukautta odottamassa muuttoa tänne Sudaniin. Luemme kyllä myös suomenkielisiä kirjoja ja katselemme suomenkielisiä DVD:itä, mutta molempien isompien lasten suomen kielen taito on kuitenkin aina kehittynyt huimasti ennen kaikkea juuri Suomilomien aikana.

Tältä pohjalta toivon, että myös jatkossa saamme viettää Suomessa pitempiä jaksoja, ja toisaalta toivon myös, että meille tulisi ajoittain tilaisuus viettää pidemmän aikaa myös Italiassa. Lapset ymmärtävät italiaa täydellisesti, mutta eivät tällä hetkellä puhu sitä juuri ollenkaan. Ongelma on tietysti ennen kaikkea se, että koska mies käy päivätöissä lapset yksinkertaisesti näkevät isäänsä vähemmän ja ovat siksi italian kielen kanssa tavallisesti vähemmän tekemisissä päivittäin. Ja on mies ehkä myös lipsunut vielä minuakin enemmän äidinkielensä käyttämisestä - omastakin kokemuksesta tiedän, että on oikeasti yllättävän hankala muistaa aina vastata yhdellä kielellä kun toinen puhuu jatkuvasti toista.

Lapsemme ovat joka tapauksessa enemmän tai vähemmän kolmikielisiä - vasta aikuisuudessa kai selviää kuinka hyvin he kunkin kielensä lopulta hallitsevat. Englanti on toistaiseksi ainakin kahden vanhemman lapsen selkeästi vahvin kieli. Se on mielestäni hyvä ja oikein kun ottaa huomioon, että englanniksihan he koulua käyvät. Olisi oikeastaan aika kurjaa, jos suomi sujuisi erinomaisesti mutta englanti vähän sinnepäin, kun pitkät päivät kuluvat kuitenkin englanninkielisessä ympäristössä uutta omaksuen. 

Jäin tätä kieliasiaa miettimään koska äskettäin tapasin paikallisen äidin jonka lapset käyvät samaa koulua kuin meidän lapsemme. Hän oli hyvin tiukka sen suhteen, että puhuu lapsilleen aina arabiaa vastasivat he sitten millä kielellä hyvänsä. Lasten koulussa opetetaan myös arabiaa mutta koulu on kuitenkin ennen kaikkea englanninkielinen. Ymmärrän, että täällä arabiankielisessä maassa monille vanhemmille on ensiarvoisen tärkeää, että lapset oppivat paikallisen kielen eivätkä ainoastaan englantia. Yhtäältä siis ymmärrän ja ihailenkin kyseisen äidin peräänantamattomuutta, mutta toisaalta olen tätä nykyä väsynyt kaikenlaiseen absoluuttisuuteen. Olen hyvin suuren osan elämästäni ollut täynnä periaatteita, jos jonkinlaisia "ei koskaan noin" ja "aina näin" -ajatuksia. On ollut helpotus antaa itselleni lupa ja rauha lipsua harmaalle alueelle yhden jos toisenkin asian suhteen. Seinät eivät kaadukaan päälle eikä tule maailmanloppua vaikka en tekisi kaikkea juuri niin tai näin vaan sen sijaan vähän sinnepäin.

15 kommenttia:

  1. Kiitos tästä tekstistä. Tunnistin siitä paljon tuttua.

    Monikielisyys on rikkaus ja varmasti teidän lapsillanne on hyvä pohja kaikissa kielissään. Me ponnistelimme englannin ylläpitämiseksi tavalla jos toisellakin Suomessa. Lapset tuntuivat ymmärtävän, mutta hyvin harvoin käyttivät kieltä itse. Siis varmaan vähän samoin kuin teillä Italian kanssa. Tänne tultuamme olemme saaneet seurata, kuinka passiivinen kielitaito voi muutamassa kuukaudessa puhjeta kukkaan.

    Eräs tuttu äiti toiselta puolen maailmaa teki niin, että puhui lapsilleen äidinkieltä, kun oli perheen kanssa ja maan valtakieltä, kun läsnä oli sen puhujia. Huomaan toteuttavani samaa - ja joskus vahingossa tulee puhuttua englantia kotonakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos itsellesi kommentista! On hyvä ja kannustavaa kuulla teidän kokemuksista.

      Uskon myös, että ihan muutamassa viikossa aktivoituisi lasten italia jo aika hyvälle tasolle jos saisimme rauhassa oleskella Italiassa vähän pitemmän aikaa - eiköhän siihen ennen pitkää tule tilaisuus. Ja jos ei tule niin täytyy järjestää! Kiva olisi käydä käynnistämässä omallakin kohdallani aktiivinen italian käyttö. Ymmärrän italiaa aika hyvin mutten osaa puhua juuri ollenkaan.

      Tuota samaa teen minäkin, että pyrin puhumaan lapsille muitten englannintaitoisten edessä englantia mutta omassa porukassa suomea. Mutta tässäkään en tällä hetkellä osaa pitää mitään kovin johdonmukaista linjaa yllä - täällä on aika usein sellaisia tilanteita joissa käytössä on jos joitakin kieliä ja sellaisessa yhteydessä tuntuu ihan sopivalta minunkin puhua lasten kanssa suomea. Myös jos ympärillämme puhutaan huoletta arabiaa tuntuu ihan asialliselta jutella itse lasten kanssa suomeksi. Menen siis tällä hetkellä vähän tilanne kerrallaan ja siksi kai tämä kieliasia tuntuukin niin sotkuiselta juuri nyt.

      Poista
  2. Meillä on alusta asti ollut tiukka linja kielien suhteen. Puhun tytöille suomenkieltä, mieheni hollantia vaikka me vanhemmat puhumme toisillemme vain englantia. Tytöt ovat tällä hetkellä puhtaasti neljä kielisiä. Tiukasta linjasta on ollut hirvittävän paljon hyötyä kun olemme muuttaneet maasta toiseen vaikka Hollannissa asuessamme ajattelin että yrityksestä huolimatta tytöt eivät puhuisi suomenkieltä sillä he vastasivat mieluummin hollannin kielellä takaisin pitkán aikaa.Nykyään heidän yhteinen kielensä on enemmän hollantia mutta jos olemme kolmestaan kotona niin puhuvat myös keskenään suomenkieltä. Hollantiin kun muutimme Suomesta tytöt osasivat täydellisesti hollantia mikä auttoi koulun käynnissä (tytöillä on vuosi ikäeroa joten he ovat Hollannissa olleet samalla luokalla) ja Saksaan muuttaessamme heillä oli kieli sen verran hallussa jo parin viikon jälkeen että pystyivät keskustelemaan bussissa saksalaisten mummujen kanssa:) Koska he ovat koko elämänsä ajan kuulleet meidän vanhempien puhuvan keskenään englantia niin tänne Amerikkaan muutto ei ollut ongelmallinen vaan kieli alkoi sujumaan parin viikon jälkeen mukavasti. Anna sai juuri yhtä vaille täydet pisteet kielitestistä, Saran testi oli kolmosia täynnä kun arvostelulista on 1-5. Testi on sama natiiveille ja tänne muuttaville.

    Seurassa puhun tytöille sen maan kieltä mitä muutkin mutta kun ollaan omassa seurassa niin puhutaan suomenkieltä. Kaikille kieliasiat eivät ole niin tarkka juttu ja jokainen perhe tekee niinkuin parhaaksi näkee, mun mielestä asiasta ei kannata kantaa huonoa omatuntoa, elämä vie mukanaan niinkuin vie. En tiedä onko tytöille suomenkielestä varsinaista hyötyä koskaan kun isoveljetkin jotka ovat täysin suomalaisia puhuvat heidän kanssaan enimmäkseen hollantia pitääkseen omaa kielitaitoaan yllä mutta uskon että alunperin käyttöön ottamamme tiukan systeemimme takia uusien kielien opiskelu myöhemmin on ollut helpompaa ja aikaa on jäänyt muun oppimiseen:)



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuohan se varmasti on se ihanne, että monikielisen perheen lapsilla kaikki kielet ovat pienestä pitäen vahvoja ja hyvin hallussa. Siitä mekin alunperin lähdimme, ja edelleen uskon ja toivon, että se on tilanne siinä vaiheessa kun lapsemme ovat aikuisia ja heillä on ollut tilaisuuksia käyttää aktiivisesti harjoitella ja harjoittaa kaikkia kolmea kieltään.

      Poista
  3. Vuosi vuodelta olen yha kyllastyneempi erilaisiin periaatteisiin ja absoluuttisuuteen turhissakin asioissa. Monesta asiasta kannattaisi hellittaa eika kynsin ja hampain pitaa kiinni, moni asia kun on kuitenkin vain kokonaisuuden yksi osa. Uskon siihen, etta passiivinen kielitaitokin on tarkeaa, jos menette joskus pidemmaksi aikaa Italiaan niin lapsilla on taatusti helppo omaksua kieli nopeasti haltuun. Perheenpyörittamisessa ja viela muuttamisessa teidan kohdalla maista toisiin on monta muutakin asiaa taatusti mietittavana. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen vähitellen kyllästynyt periaatteisiin ja absoluuttisuuteen vähän asiassa kuin asiassa. Olen syntyjäni aikamoinen perfektionisti ja kontrollifriikki :) Tuntuu hyvältä hellittää otetta ja yrittää elää vähän suurpiirteisemmin ja rennommin.

      Meillä on viikonloppu ohi, kello herätti täällä juuri uuteen viikkoon... Hyvää viikonlopun jatkoa teillepäin!

      Poista
  4. Kyllä mustakin monikielisyys on ihan mahdoton rikkaus. Ja isän- ja äidinkielet ovat musta myös tärkeä osa lasten kulttuuriperintää, vaikka kieli sitten olisikin sellainen että sillä ei maailmalla välttämättä mitään tee ( niinkuin teillä nyt ehkä suomenkieli :) ).

    Minäkin haluan että lapset käyvät kansainvälisen koulun, jotta isänkieli pysyy vahvana kun täällä Suomessa asumme. Ja kuinka helppoa onkaan suunnata ulkomaille vaikka opiskelemaan kun koulut on käyty englanniksi lapsesta saakka ( lähinnä oma sanakirja kainalossa-opiskeluaika mielessä, vaikka englanti muka kohtuullisesti hallussa olikin...) Tosin vähän jo huimaa valmiiksi miten ikinä osaan auttaa vaikka matikan läksyissä englanniksi kun termistö ei suomeksikaan ole hallussa :D Isänsä hoitaanee...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monikielisyys on ehdottomasti hyvä asia ja suuri rikkaus. Mutta kyllä se on haastekin, ainakin tässä vaiheessa kun sitä kehitetään erilaisissa ympäristöissä jossa ei juuri ole tukea sen enempää isän- kuin äidinkielellekään. Uskon ja toivon silti tosiaan, että lapsillamme olisi aikuisina kolme vahvaa kotikieltä (ja niiden lisäksi arvatenkin erinäinen kokoelma muita kieliä).

      Minun näkemykseni mukaan ei ole mitään turhia kieliä. Ja tämä näennäisen "turha"
      suomen kieli on minun mielestäni se ihan kaikkein tärkein kieli, toki siis vain subjektiivisesti ajatellen. Suomen kieli on minun äidinkieleni ja se on ainutlaatuinen esimerkiksi siinä, että sillä lapset voivat kommunikoida suomalaisten isovanhempien ja ystävien kanssa ilman ongelmia. Mutta on englantikin kyllä minulle tärkeä kieli ja on sinänsä ihan mahtavaa, että lapset sen hallitsevat ja osaavat siis minun molempia vahvoja kieliäni hyvin. Italian aika koittaa vielä, ja tosiaan toivon, että saan itsekin samalla tilaisuuden sen aktivoida. Arvaan, että lapsilla on italia ihan kielen päällä koska niin se on minullakin ja aika lailla heidän kanssaan ja myötä olen oppinut itse italiaa ymmärtämään.

      Onneksi noihin lasten koulujuttuihinkin opitaan muuten vähitellen - tässä sitä juuri opetellaan esimerkiksi matikan termistöä englanniksi pojan läksyjen kautta vähän kerrallaan ja siinähän se tulee tutuksi niin lapsille kuin vanhemmillekin :)

      Poista
  5. Minä jäin miettimään tuota englannin käyttöä motkotustilanteissa, että voisiko se olla jonkinlainen vieraannuttamisen keino? Olen joskus opiskellut kaksikielisyydestä ja muistelen, että kielen vaihto liittyy usein kielenulkoisiin tekijöihin. Toista kieltä saatetaan käyttää tietyissä tilanteissa esim. osoittamaan yhteenkuuluvuutta tai solidaarisuutta toisen kanssa. Ehkä siis "vieraannutat" itsesi motkottajan roolista, kun käytät motkotustilanteissa englantia etkä äidinkieltäsi, suomea? Tai ehkä koet, että viesti menee paremmin perille (on jotenkin "virallisempi"), kun sen sanoo englanniksi? No tämä oli tällaista keittiöpsykologiaa, mutta kaksi- ja monikielisyys ovat kyllä äärimmäisen mielenkiintoisia ilmiöitä. Meillä on ukkelin kanssa sellainen huvittava tapa, että puhumme muuten englantia, mutta sitten joistakin asioista käytämme aina suomenkielisiä nimityksiä, esim. päiväkoti, kana, liha. :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvinkin voi olla keittiöpsykologi nyt ihan oikeilla jäljillä! Täytyy yrittää pysähtyä noissa tilanteissa jos huomaan, että vaihdan lennossa kieltä ja miettiä, että mistä se oikein milloinkin johtuu. Olen tosi kyllästynyt napisemaan lapsille ja hyvinkin voi olla, että yritän ikäänkuin irrottautua koko hommasta puhumalla muuta kuin suomea... Tätä jään miettimään :)

      Meillä on myös perheen kesken kehittynyt tapa sekoittaa kieliä keskenään. Jotkut asiat sanotaan aina tai ainakin usein italiaksi (esimerkiksi calma - koirille ja lapsille: rauhoitu), toiset aina suomeksi (esimerkiksi pillimehu). Monikielisyys on todellakin mielenkiintoista!

      Poista
  6. Löysin sattumalta blogiisi toisen ulkosuomalaisen blogin kautta ja täytyypä sanoa, että tosi mielenkiintoista luettavaa, vaikka tällä hetkellä ollaankin päädytty (amerikkalaisen) miehen kanssa Suomeen.

    Mielestäni on ihailtavaa, että olet pystynyt pitämään suomen kielen mukana haasteista huolimatta. Arjessa kun on niin paljon menoa ja meininkiä, että vaikka lupaan (oikeasti lupaan ;)) mielessäni, että puhun miehelle vain suomea tiettynä päivänä, huomaan taas yhtäkkiä puhuvani englantia. Jotenkin on väsyneenä kätevintä palata siihen kaikkein helpompaan. Monikielisyys on kyllä mielenkiintoinen ilmiö toden totta.

    Anita
    http://www.lily.fi/blogit/tervetuloa-suomeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Siitä tuli hyvä mieli.

      Väsymys on tosiaan aikamoinen periaatteiden ja vakavien päätösten haastaja! Minä olen kuluneiden kuuden ja puolen vuoden aikana nukkunut rauhassa läpi yön vain ihan satunnaisia öitä. Lapsemme ovat olleet vauvoina huonoja nukkumaan mutta ovat yksi kerrallaan kyllä oppineet nukkumaan ihan ihmisiksi - mutta sitten onkin talossa aina ollut uusi vauva. Olen huonojen yöunien vuoksi kroonisesti väsynyt ja oikeastaan aika ylpeä siitä, että saan tässä tilassa yleensä mitään aikaiseksi! :)

      Kiva, että eksyit blogiin. Toivottavasti tulet toistekin! Lähden nyt puolestaan vastavierailulle sun blogiisi.

      Poista
  7. Hyvältä kuulostaa tuo absoluuttisuudesta lipsuminen! Se on ainakin mulle vaikeaa, mutta itse olen huomannut, että jos pystyy olemaan vähän armollisempi itselleen, niin se tekee hyvää mielenterveydelle :) Niinkuin Susanna kirjoitti, elämää vie mukanaan niin kuin vie. Jos absoluuttinen ote kotikielen suhteen tuottaa tuskaa, niin sitä tuskaa on sallittua lieventää :)

    Itse aina lapsena vastasin isälleni suomeksi, vaikka hän puhui minulle vain ruotsia. Mutta koska perheemme yhteinen kieli oli suomi ja kaikki kaverit olivat suomenkielisiä, minusta ei tullut kunnolla kaksikielistä, vaikka se varmaan oli vanhempieni toiveissa. Luulen, että kaverit ovat avainasemassa siinä, mitkä kielet kehittyvät vahvimmiksi käyttökieliksi. Näin ollen arkinen jutustelu vain yhden vanhemman kanssa ei välttämättä riitä tekemään lapsesta ko.kielen sujuvaa puhujaa.

    Toisaalta, ruotsin kieli on mulla jollain lailla selkäytimessä, ääntämykseni on hyvää ja opin vieraita kieliä nyt aikuisenakin aika helposti. Luulen, että se, että vauvasta saakka kuulee eri kieliä, vaikuttaa suotuisasti kielipäähän koko loppuelämän ajan. Puhun kyllä tällä hetkellä keskimääräistä suomalaista paremmin ruotsia ja luulen, että jos muuttaisin ruotsinkieliseen ympäristöön, kielitaitoni kehittyisi nopeasti. Teidän lapsilla saattaa olla / tulla myöhemmin samantapainen tilanne italian suhteen..?

    VastaaPoista
  8. Niin ja vielä, olen uusi lukija. Olen itse muuttanut nyt ulkomaille pienten lasten kanssa (miehen työn perässä) ja etsin täältä vertaistukea... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Riisi! Täältä löytyy vertaistukea - samassa liemessä ollaan :)

      Lasten kielten ylläpito ei sinänsä tuota tuskaa, mutta se ajatus, että on vain yksi ainoa toimiva tapa opettaa lapsista monikielisiä on alkanut ajatuksena vähän ahdistaa ja ärsyttääkin. Olin itse alunperin hyvin absoluuttinen yksi vanhempi yksi kieli -periaatteen suhteen mutta nyt olen alkanut ymmärtää, että ensinnäkään sekään ei aina riitä - niin kuin sinunkin kokemuksesi osoittaa - ja toisaalta, että vähän vähemmänkin absoluuttinen meno saattaa hyvinkin toimia niin kielten omaksumisessa kuin elämässä yleensäkin - niin kuin nyt omien lasteni suomen kielen kanssa.

      Lapsena opitut kielet ovat varmastikin tallessa jossain alitajunnassa. Uskon, että omat lapseni alkavat puhua pulputtaa kyllä italiaa jos ja kun saavat vain tilaisuuden. Nyt täytyy vain yrittää järjestää niitä tilaisuuksia, kuin myös tukea suomen kielen jatkuvalle kehitykselle. Rennosti ja hyvällä mielellä kuitenkin.

      Yleensä ottaen haluan yrittää pyrkiä ottamaan rennommin ja olemaan itselleni - ja muille! - armollisempi. Olen aikamoinen suorittaja ja tätä muuttoakin olen tainnut vähän tekemällä tehdä. Kolme kuukautta meni ennen kuin tajusin nyt ihan vasta äskettäin, että jospa olisin vain enkä yrittäisi niin kovasti...

      Tsemppiä omaan asettumiseesi ja pysyhän linjoilla. Vertaistuki on ainakin minulle tässä omassa asettumisessani tosi tärkeää ja arvokasta. Kiitos siis kommentista ja toivottavasti kommentoit toistekin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!