perjantai 14. marraskuuta 2014

Vertailua ja hyviä tunnelmia

Arki on vienyt jo mennessään mutta ajatukset viipyilevät kyllä vielä viime viikonlopun lomassa. Oli mielenkiintoista saada vertailupintaa omalle uudelle todellisuudelle ympäristöstä jossa oli paljon samanlaista mutta joka on toisaalta niin erilainen. 

Minuun tekivät vaikutuksen Dubaissa ja Abu Dhabissa etäältä näkemäni koristeelliset moskeijat, ja rukouskutsut jotka olivat kuin toisesta maailmasta - niin kauniita, että niitä kuuntelisi mielikseen useamminkin kuin viidesti vuorokaudessa. Täällä Khartumissa on muutama komeampi moskeija mutta suurin osa moskeijoista täällä on vaatimattomampia, koristeellisia ja kauniita kyllä nekin omalla tavallaan. Arabiemiirikunnissa ei ehkä vaatimattomia moskeijoita olekaan? Rukouskutsut ovat täällä Khartumissakin mielestäni ennen kaikkia kauniita, mutta Dubaissa ne ovat todellakin ihan omaa luokkaansa.

Oli myös mielenkiintoista kuulla, että Abu Dhabissa on rukouskutsut keskitetty yhteen kellonaikaan ja äänenvoimakkuutta on rajoitettu. Meillähän kuuluu joskus rukouskutsuja joko kuorona kahdesta tai useammastakin eri moskeijasta samaan aikaan, tai sitten yksi rukouskutsu alkaa kun toinen päättyy. En tiedä millä perusteella rukouskutsujen ajankohdat valitaan, mutta selkeästi eri moskeijoilla voi olla ajankohdasta eri mielipide. Meille kotiin rukouskutsut kuuluvat sen verran etäältä, että eivät lainkaan häiritse vaan päinvastoin kuulostavat jotenkin lohduttavilta, mutta ihan moskeijan vieressä asuvilla voi täällä olla korvissa pitelemistä jos kovaääninen osoittaa huonoon suuntaan. 

Vuosia sitten kun muutama tuttuni muutti Dubaihin töitä tekemään minä ajattelin, etten mitenkään voisi itse asua maassa missä on niin paljon sääntöjä ja rajoituksia esimerkiksi pukeutumisen suhteen. On suorastaan koomista muistella vuosien takaisia ajatuksiani nyt kun asun maassa, jossa säädökset ovat huomattavasti ankarammat niin pukeutumisen kuin monen muunkin asian osalta. Ja Dubaissa näkyi itse asiassa hyvinkin paljon paljasta pintaa; monet länsimaalaiset liikkuivat esimerkiksi ostoskeskuksissa aika vähissä vaatteissa. Minua se hämmensi; on mielestäni typerää ja tarpeetonta toimia vastoin paikallisen kulttuurin normeja. Onko todellakin niin vaikeaa pukeutua niin, että vähintäänkin hartiat ja polvet ja kaikki niiden väliltä jäävät piiloon? Dubaissa on kaikkialla ilmastointi sen verran kovalla, että kuumastakaan ei sisätiloissa voi valittaa vaikka olisi pukeutunut vähän peittävämminkin.

Tällaiselle keski-ikäiselle äidille kuin minä sopivat tietysti muslimimaiden pukeutumissäädökset vallan mainiosti. Minua on viime vuosina ahdistanut ja hermostuttanut se miten kaikkien naisten tulisi pyrkiä loputtomiin näyttämään parikymppisiltä. On sopivaa hehkua odottavan äidin onnea mutta sillä hetkellä kun lapsi on syntynyt tulisi äidin pyrkiä näyttämään siltä kuin ei olisi koskaan ollutkaan raskaana. Naisen vanheneminen tuntuu olevan kauhistuttava asia, jota vastaan tulee kaikin voimin taistella silmävoiteiden ja liikunnan avulla. Niin kuin olen tainnut jo sanoakin, minusta onkin itse asiassa ollut hyvin vapauttavaa pukeutua täällä Khartumissa vähän peittävämmin. En suinkaan pukeudu säkkiin vaan itse asiassa ehkä naisellisemmin kuin ennen: minulla on aika usein nykyään päälläni pitkä hame ja suhteellisen istuva mutta peittävä paita jonka hihat ovat yli kyynerpään. Kaiken kaikkiaan vaatteiden merkitys on vähentynyt niin omien kuin muidenkin ihmisten vaatteiden osalta ja entistäkin mielenkiintoisemmaksi ovat tulleet ihmiset vaatteiden sisällä. Se tuntuu kaikin puolin hyvältä kehitykseltä.

Sudan on täysin kuiva maa monessakin mielessä. Pyykki kuivuu täällä tunnissa parissa, koska ilma on samaan aikaan kuuma ja kuiva. Mutta Sudan on kuiva myös kuvainnollisesti, eli täällä alkoholi on kielletty. Innoissani odotin, että viikonloppuna Dubaissa joisin ruuan kanssa lasin tai pari viiniä, koska Dubaissa alkoholi ei ole samalla tavalla pannassa kuin täällä. Mutta niin vain unohdin koko viinin ja jäin sen sijaan loman aikana koukkuun ihaniin minttu ja limetti -mehuihin. Selvästikään emme olleet kovia alkoholinkäyttäjiä ennen muuttoakaan, mutta alkoholista luopuminen ei todella ole ollut vaikeaa. Kahvista on täällä Khartumissa tullut minulle entistä tärkeämpi nautinto, mutta alkoholia ei ole ikävä kuin ihan silloin tällöin kun illan päätteeksi olisi mukava saada lasillinen viiniä. 

Ymmärsin Dubaissa, että meidän todellisuutemme täällä on tavallaan köyhän miehen versio Arabiemiraattien loistokkuudesta. Ystäväni abudhabilaisessa kodissa oli edustusolohuone ja toisaalta rennompi perhehuone niin kuin meilläkin; lastenhoitajat ja autonkuljettajat ja kotiapulaiset pyörittävät arkea Arabiemiraateissa niin kuin täällä Sudanissakin hyvintoimeentulevissa talouksissa. Dubaissa ahdisti kahden kerroksen ilmapiiri: yhtäällä rikkaat paikalliset ja turistit, toisaalla selkä vääränä työtä painavat siirtotyöläiset. Mutta niin täällä Sudanissakin tietysti eletään vähintäänkin kahdessa eri todellisuudessa. Täältä puuttuu monesta kodista hyvin moni arkea helpottava asia, koska kotiapulaisen käsiä tai aikaa ei kukaan välitä säästää. Khartumista löytyy kaupoista hienoja televisioita ja tietokoneita, mutta esimerkiksi tiskikoneet ovat täällä harvinaisia. Ne joilla olisi varaa tiskikoneeseen palkkaavat yhden tai pari kotiapulaista eivätkä varmaankaan tule koskaan edes ajatelleeksi tiskien kiertokulkua kaapista pöydän ja tiskialtaan kautta takaisin kaappiin. 

Oli miten oli, tuntui joka tapauksessa hyvältä palata kotiin, omiin tuttuihin rutiineihin. Tulin takaisin valmiina hyväksymään sen, ettei elämäni täällä ole vielä alkuunkaan valmis, mutta huomasinkin tämän viikon aikana ilokseni, että monelta osin olen kuin olenkin Khartumissa kuin kotonani ja minulla on jopa muutama kaveri täällä. Tapaan kavereitani lähinnä lasten menoissa mutta tapaan kuitenkin. 

Pari päivää ennen viikonloppumatkaa saimme vihdoin myös uuden automme. En ole mikään autoihminen, mutta on vaikea olla innostumatta uudesta autostamme. Auto, valkoinen Land Rover Defender, edustaa niin täydellisesti afrikkalaista unelmaa, että se on suorastaan huvittavaa. Ja auto saapui juuri parahiksi sillä tänä yönä otamme vastaan ensimmäisen vieraamme kun isäni saapuu meille kyläilemään. Vuokra-autossa olisi tehnyt tiukkaa kulkea koko porukalla mutta seitsenpaikkaisessa autossamme on hyvin tilaa meille kaikille. 

Eikä siinä vielä kaikki. Eilen tutustuin taaperokerhossa isään jolla on keliakia ja joka osasi neuvoa minulle ruokakaupan mistä pitäisi löytyä gluteenittomia jauhoja ja muita ruoka-aineita ja pari ravintolaa jossa keliaakikon on turvallista syödä.

Tuntuu, että elämä täällä alkaa vähitellen aueta minulle ja palaset loksahdella hissukseen kohdilleen. Osaan odottaa seuraavaa alamäkeä, koska sellainen on varmasti edessä, mutta rohkenen myös iloita siitä, että nyt tuntuu vaihteeksi kaikin puolin hyvältä. 

8 kommenttia:

  1. Olin vuonna 1998 Dubaissa neljän lapseni kanssa. Koin ahdistavaksi ja siten myös tarpeettomaksi liikkua hotellialueen ulkopuolella PAITSI, että kävin ostamassa ns snäksejä ja limua paikallisesta pikkuliikkeestä. En ollut saanut ohjeita kaupassa käyntiä varten, enkä aidosti luule, että se olisi ollut tarpenkaan. Olen akateeminen tutkija eli paljon matkustanut. Koin hotellialueen laidalla kalterien takana kuolaavat miehet iljettävinä. On monta tapaa lähestyä rajoitteita, mutta halusin nytehkä hölmöyttäni kertoa tämän.
    Sinun bloggaus on kiintoisaa ja kovin odotan aina uutta päivitystäsi. Tsemppiä! Ja nauti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmi, ettet rohjennut lähteä hotellialueelta! Dubai on hyvinkin turvallinen ja sivistynyt paikka eikä siellä mielestäni ollut mitään pelottavaa nopealiikkeistä liikennettä ehkä lukuunottamatta. Itse en nähnyt missään millään tavalla huonostikäyttäytyviä ihmisiä; vaikka paheksuin siis kyllä ulkomaalaisia jotka kulkivat hihattomissa paidoissa ja lyhyissä hameissa ostoskeskuksissa, paljastavat vaatteet kun eivät kuulu paikalliseen kulttuuriin.

      En tiedä missä muualla olet matkustanut mutta ihan kaikkialla on hyvä pitää mielessä, että hotelleille voi olla eduksi antaa sellainen kuva, että hotellialueen ulkopuolella on jotenkin turvatonta - silloin asiakas todennäköisemmin pysyy hotellilla ja käyttää kaikki rahansa siellä.

      Kiitos kommentista! Kiva, että viihdyt lukemassa!

      Poista
  2. Onpa mukava kuulla iloisia uutisia.

    Minustakin tuntuu oudolta, etteivät ihmiset kunnioita maan tapoja. Siksi kai samaan aikaan toisin päin tuntui oudolta, että täällä käytiin niin kova keskustelu tulisiko Suvivirrestä luopua.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole paljon tuota Suvivirsi-keskustelua seurannut mutta vaikea on uskoa, että Suomessa asuvat muslimit tai muiden vähemmistöuskontojen edustajat olisivat olleet ensimmäisinä vaatimassa Suvivirttä pois kevätjuhlista. Käsittääkseni kyse on laajemmasta pyrkimyksestä monikulttuuriseen suomalaiseen yhteiskuntaan mutta yleinen keskustelu jäi harmittavasti junnaamaan Suvivirren kohdalle - vähän niin kuin Euroopan unioni monien mielessä on vain mansikoiden kokoa rajoittava instituutio eikä juuri muuta...

      Minua itseäni ei Suvivirsi koskaan kouluaikoina niin häirinnyt mutta olihan se kieltämättä vähän outoa, että koulun kevätjuhlissa oli niinkin vahvasti uskonnollinen tunnelma vaikka samoissa juhlissa juhlivat myös muiden uskontojen ja ET:n opiskelijat (joista jälkimmäisiin minä suuren osan kouluvuosistani itse kuuluin koska en kuulu kirkkoon). Täytyy sanoa, että kyllä koulujen aamurukouksista ja Suvivirrestä yms kieltämättä vähän ulkopuolinen olo tuli, ne kun eivät omaan elämänkatsomukseeni kuulu, ja siksi kyseenalaistan kyllä itsekin vähän Suvivirren käytön kevätjuhlien virallisena hymninä.

      Yleisesti ottaen olen Suomessa saanut sellaisen kuvan, että ulkomaalaiset siellä suurimmaksi osaksi pyrkivät hyvinkin olemaan maassa maan tavalla - kuitenkin samaan aikaan myös omia alkuperäisiä kulttuurejaan kunnioittaen. Omasta kokemuksesta tiedän kuinka haastavaa se voi olla ja tunnen suurta sympatiaa maahanmuuttajia kohtaan. Suomessa olisi minun näkökulmastani tilaa ja tilausta huomattavasti avoimempaan ja monikulttuurisempaan yhteiskuntaan ja itse henkilökohtaisesti uhraisin kyllä ihan suosiolla Suvivirren jos sillä keinoin kuljettaisiin kohti hyväksyvämpää Suomea. Mutta eihän se toki ole ollenkaan niin yksinkertaista. Ikävä kyllä!

      Poista
  3. Mulle tuli niin paljon ajatuksia mieleen tasta postauksesta kuten yleensakin tarinoistasi. Turkissa islam on aina lasna, se on osa arkea ja oma mieheni on muslimi vaikkei uskontoaan harjoita. Meilla juodaan kotona viinia juhlapaivina, vapailla ruuan kanssa ja otetaan drinkit ystavien kanssa tai yhdessa, nykyinen hallinto ei valttamatta tykkaa siita, tulevaisuus Turkissa vapauden, monessa mielessa, suhteen pelottaa meita ja monia muita vapaamielisia. Moni turkkilainen seuraa saantöja jotka ovat moraalisia mutta nousee vastarintaan kun ne tulevat valtion taholta, kuten on nahty. Mukavaa viikonlopun alkua sinne, mietteeni olivat ehka vahan sekavia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut suhteellisen vähän aikaa sitten vielä aika toisenlaista eli osaan ehkä vähän arvailla osan kirjoituksen herättämistä ajatuksista. Me tiesimme minkälaisiin olosuhteisiin olimme muuttamassa eikä aikaisempi aika täällä siksi kummittele meidän mielissämme, mutta on varmasti ollut aikamoista seurata täällä maan muutosta yhdenlaisesta todellisuudesta toiseen.

      Meillä on nyt oikein huippuviikonloppu kun saimme tänne rakkaan vieraan. Minua vähän huoletti ennen muuttoa tulisiko meille ollenkaan tänne vieraita, taisin sunkin blogissasi sitä joskus pohtia. Ja hyvinhän se lopulta onneksi onnistui! Aika lailla kolme kuukautta muuton jälkeen vierashuoneelle on käyttöä. Tosi mielenkiintoista kuulla mitä isä meidän elämästä täällä aattelee.

      Poista
  4. Olin viime viikonlopun Pariisissa, missä oli ihana katsella kauniisti pukeutuneita ihmisiä. En ole itse mikään pukeutujatyyppi ja kiinnitän huomiota mieluummin ihmisiin. Mutta on muodissa ja tyylikkäässä ulkoasussa kuitenkin sitä jotain, voihan sekin antaa sisältöä elämään. Oli pitkästä aikaa ihana vaan istua ja toljottaa muodinmukaisia virityksiä, ihania korkokenkiä, eläväisesti liikkuvia ihmisiä. (Täällä Etelä-Ranskassa vaatteisiin kiinnitetään paljon vähemmän huomiota kuin suurissa kaupungeissa.) Muuten juuri tuollaiset pienet asiat, kuten erityiskauppojen löytyminen uuden tuttavuuden kautta lisäävät ihan hurkasti sitä kotiutumisfiilistä. Ne on just niitä "yhteisiä salaisuuksia", joista vain paikalliset tietävät, eikä olo tunnu enää niin ulkopuoliselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän kauniista asioista ja siinä mielessä myös vaatteista ja kengistä ja laukuista ja niin edelleen. En jaksa kuitenkaan niihin käyttää tällä hetkellä juuri yhtään aikaa - enkä oikein koskaan kovasti rahaa. Prioriteettini ovat ihan muualla. Minusta tuntuu kuitenkin usein niin kuin minun tulisi miettiä ulkomuotoani enemmän - se on yksi niistä monista asioista joihin päivässä ei vain tunnu riittävän aikaa! Ja sellaisissa paikoissa kuin Pariisi tai New York tunnen aina olevani jotenkin puutteellinen kun vaatteet ovat minulle kuitenkin ennen kaikkea vain suoja elementtejä ja vieraiden katseita vastaan. Ja siksi in jotenkin mainiota, että täällä minun ei oikein sovikaan koreilla vaatteilla. Tämäntyyppinen vaatimattomuus sopii minulle hyvin.

      Niin totta, että sitä alkaa tuntea itsensä osaksi kaupunkia kun tietää mistä löytyy mitäkin ja mitkä ovat eri ruokakauppojen hyvät ja huonot puolet; täkäläisittäin mistä löytyy lohta, mistä hyvää juustoa, mistä yllättäen gluteenittomia jauhoja. Ja hyvältä tuntuu sekin kun alkaa törmätä tuttuihin ympäri kaupunkia!

      Poista

Kiitos kommentistasi!