perjantai 16. tammikuuta 2015

Arkisia asioita

Olen jo pitemmän aikaa yrittänyt luonnostella kuvausta tavallisesta arkipäivästäni Khartumissa, mutta oli hankalaa saada kiinni siitä mikä olisi tavallinen päivä, kun arki tuntui pitkään olevan yhtä sekamelskaa: aikaisia herätyksiä ja kaaosta aamusta iltaan. Nyt olen vähitellen vihdoin saanut arjesta otteen ja sitä myötä myös paremman kuvan siitä minkälaisista osasista elämäni täällä oikein koostuu.

Viitenä päivänä viikossa lähetän lapset koulutielle. Lasten koulu tuo arkeen rutiinia, mutta siihen rutiininomaisuus päivien tasolla aika lailla jää. Joinain arkiaamuina menen taaperon kanssa taaperoryhmän tapaamiseen, tosin nyt en ole kyllä viikkokausiin käynyt ryhmässä. Yritän arvailla ja aavistella minä päivinä taaperotapaamisissa on todennäköisesti läsnä muita vanhempia ja ajoitan taaperoryhmäilyt niihin aamuihin joina uskon kohtaavani muitakin kuin taaperoita ja lastenhoitajia. Toisinaan minulla on lasten koululla aamulla joku tapaaminen. Vapaina arki-aamuina käyn ruokakaupassa tai hoidan muita asioita taaperon kanssa. Toisinaan puuhailemme aamun kotona.

Nelivuotias piirsi ihanan kuvan perheestä. Koirat eivät mahtuneet kuvaan. Taiteilija antoi luvan kuvan esittämiseen laajemmalle yleisölle.
Arki-iltapäivisin mennään isompien lasten harrastusten mukaan. Sunnuntaisin, viikon ensimmäisenä arkipäivänä, haen koulun jälkeen autonkuljettajan ja tyttöjen kanssa pojan koulusta ja menemme koko porukka koulun tallille pojan ratsastustunnille, maanantaisin käymme lasten kanssa isompien lasten leikkiryhmässä, torstaisin seurueemme suuntaa puolestaan nelivuotiaan balettitunnille. Tiistaisin ja keskiviikkoisin on vaihtelevia menoja, tällä viikolla poika meni tiistai-iltapäivänä suoraan koulusta kaverin luokse leikkimään ja minun tehtäväkseni jäi käydä hakemassa hänet autonkuljettajan ja tyttöjen kanssa illalla kotiin. Vähintään yhden iltapäivän pyhitämme kotona vellomiseen, ja jos vain mahdollista niin mielellään kaksi iltapäivää viikossa koulun jälkeen ollaan vaan. 

Herään arkisin kello 5.50 ja nukkumaan yritän päästä viimeistään kymmeneltä. Aika kiirettä pitää koko päivän, mutta kyllä päiviini mahtuu rauhallisiakin hetkiä, kuten silloin kun taapero nukkuu päiväunia. Yritän myös pitää kiinni siitä, että ihan varta vasten otan itselleni kotona aikaa kerätä ajatukseni. Taapero osaa puuhailla jonkun hetken itsekseenkin: leikkii tai ihmettelee itsekseen jotain niinkin mielenkiintoista kuin paperinpalaa.

Koirat odottamassa ilta-ateriaansa. Koirien iltaruokailun jälkeen alkaa päivä olla paketissa.
Taaperoa en ruudun ääreen vielä istuta, eikä isommillakaan lapsilla ole rajattomasti ruutuaikaa, mutta en pidä televisionkatsomista sinänsä pahana asiana. On mielestäni huomattavasti parempi, että lapset katsovat jotain ikäisilleen sopivaa ohjelmaa ja äiti lepää kuin että äiti polttaa itsensä loppuun täyttämällä lasten päivän mielekkäällä hommalla. Eli kyllä meillä televisioruudun edessäkin istutaan ajoittain, tosin meillä ei toistaiseksi ole itse asiassa lainkaan televisiokanavia vaan katselemme DVD:itä sen minkä katsomme. Aikaisemmin saivat isommat lapset silloin tällöin myös lainata isänsä iPadiä mutta aika äskettäin tulimme siihen tulokseen, että iPad on lapsilla käytössä vain lentomatkojen aikana. Lapsille tuntui jäävän liian vähän aikaa ihan tavalliseen leikkimiseen kun koulu ja harrastukset vievät jo sen verran aikaa viikosta, ja iPadin käytöstä tuli myös turhan helposti riitaa. 

Juuri nyt tosin harkitsemme sitä, että kuusivuotias saisi hyvästä käytöksestä palkintona Minecraft-peliaikaa kun peli tällä hetkellä häntä kovin kiehtoo. Mutta sitä täytyy joka tapauksessa odottaa siihen asti, että mies käy seuraavalla työmatkalla Sudanin ulkopuolella. Yhdysvaltain kauppasaarron vuoksi emme täällä Sudanissa voi lisätä mitään sovelluksia koneille. Kauppasaarto vaikuttaa aika tavalla niin tietokoneen käyttöön kuin myös ihan päivittäiseen elämään. Kaupan kassalla kaivan laukustani luottokortin sijaan ison pinon rahaa ja alan laskea. Kun olen kaksi kertaa laskenut rahat annan ne kassaneidille joka hänkin laskee rahat ainakin kahdesti. Rahapinojen kanssa liikkumisesta on tullut arkipäivää mutta aina välillä muistan edelleenkin hämmästyä tai ärsyyntyä siitä, että elämässäni on tätä nykyä tällainenkin outo elementti. 

Tällainen kokoelma ostoksia viime viikolta maksoi jonkun verran alle 70 euroa. Aika paljon tässä on eineksiä joita emme kovin säännöllisesti käytä ja muun muassa roskasäkkejä ja talouspaperia joita ei ihan joka kauppareissulla tarvitse onneksi hakea. Mielestäni hinnat täällä ovat yleensä ottaen aika kohtuulliset, vaikka aina ei siltä tunnu kun laskee isoa pinoa rahaa kassalla.


Jokapäiväisiin arjen haasteisiin kuuluu meillä myös gluteenittomuus. Se ei ole täällä ollenkaan niin helppoa kuin vaikkapa Suomessa missä gluteenittomia tuotteita löytyy jopa pienemmistä kaupoista. 

Mutta kaikin puolin aika tavallista elämää täällä siis kuitenkin elellään, pitkälti lasten koulun ja harrastusten, perheen pienimmän päiväunien ja koirien ehdoilla. 

*****

Viime viikot ovat olleet täkäläisittäin hyvin kylmiä. Yölämpötila on laskenut kymmenen pintaan ja päivisinkin ollaan joinain päivinä jääty alle kahdenkymmenen. Aamuisin sisälläkin on ollut vilakkaa, ja vaikka aurinko päivällä paistaa voimakkaasti, on ilma koko päivän kuitenkin aika kirpeä ja taipuu kylmää kohti. Ostin Istanbulista kaukaa viisaana kauniin villatäkin ja sen alla olen iltaisin värjötellyt ja katsellut miehen kanssa DVD:itä. Koirillekin kävin kaivamassa kellarin varastosta peitot peteihin, koska varsinkin  Poppy oli selkeästi kylmissään. Vähän kerrallaan onneksi taas jo lämpenee. Tämänhetkinen sää tuo mieleeni Suomen kevään. Muutaman viikon päästä ollaankin kai sään puolesta jo Suomen kesässä - ja pian päästään kai taas sitten niihin tuskaisen kuumiin lämpötiloihin jotka tulivat elokuussa tutuiksi.

Useampana yönä viime viikolla tarvittiin koirille peittoa koska oli niin kylmä. Kertaalleen nousin yön aikana laittamaan peitot uudestaan koirien päälle. 
Koululla kerättiin huopia ja talvivaatteita jaettavaksi eteenpäin tarvitseville. Lahjoitimme keräykseen nämä lapsilta pieneksi jääneet talvivarusteet. Harmiksemme muut liikenevät talvivaatteemme ovat itse asiassa Suomessa.

Kotiapulainen oli tällä viikolla useamman päivän sairaana mikä toisaalta rauhoitti elämääni siinä mielessä, että saatoin järjestää aamupäiväni miettimättä sitä missä kerroksessa hän milloinkin on siivoilemassa, mutta toisaalta minulle jäi kodin piirissä enemmän hommaa kuin tavallisesti. Meillä ei ole tiskikonetta ja viiden ihmisen ja kolmen koiran taloudessa tiskattavaa riittää. Pyykkivuori on sekin melkoinen, mutta pyykeissä minua onneksi auttaa sentään kone. Ja onnekseni isommat lapset ovat viime aikoina innostuneet tiskaamaan, eli minulla on ollut tiskivuoren valloistuksessa apuna kaksi innokasta apulaista. 

Osa tiskivuoresta.

Vuoden ensimmäinen arkiviikko on nyt joka tapauksessa takanapäin ja niin vain siitä selvittiin. 

Helmikuun alussa tulee täyteen kuusi kuukautta Sudanissa. Kaksi kuukautta oli oma rajapyykkinsä, kuusi kuukautta selkeästi toinen. Elämä täällä tuntuu jo ihan eri tavalla omalta kuin vielä ennen joulua, ja kun arki on nyt jotakuinkin hallinnassa olen vihdoin rohjennut järjestää itsellenikin jotain ihan omaa. Tänä aamuna kävin koulun tallilla antamassa ratsastusnäytteen ja ensi viikosta eteenpäin alan käydä viikoittain ratsastustunneilla viikonloppuisin. Tuntui mahtavalta olla pitkästä aikaa hevosen selässä ja niin vain vanhat taidot löytyivät jostain selkärangasta. Paljon on uuttakin opittavaa sillä täällä ratsastetaan englantilaisilla satuloilla; minähän opin aikoinaan Belizessä ratsastamaan lännensatulassa. Saan nyt ensin jonkun viikon verran tehokasta yksityisopetusta ja sitten ennen pitkää lähdemme tallien ympäristöstä pitemmille lenkeille pitkin Niilin rantaa. Maltan tuskin odottaa.

Paluumatkalta talleilla pysähdyimme ruokaostoksille ja nyt ollaan koko porukka rauhoituttu viettämään viikonloppua. Viime viikonloppuna pysyteltiin kotosalla kylmän sään vuoksi. Nyt on onneksi jo selkeästi lämpimämpää kuin viime viikolla, mutta tämä viikonloppukin tulee sujumaan tiiviisti kotona, toisenlaisista syistä. Niistä ehkä lisää tuonnempana. Mutta nyt: hyvää viikonloppua itse kullekin!

20 kommenttia:

  1. Aivan ihana perhekuva! Mutta eivätkös koirat ole kuvassa tytön sylissä? :) On aina mukava kuulla, millaista arki on toisella puolen maailmaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin vähän epäilin, että siinähän koirat ovat, mutta kyse onkin kuulemma tytön pupupaidasta :)

      Poista
  2. Joo, ihana iso äiti keskellä piirustusta... Äiti on tärkeä! Ja koirat peittojen alla ovat myös kovin suloiset. Meille on harkittu koiraa (ei sitä kumminkaan ehkä lopulta oteta), ja ihan sinun blogisi ansiosta näkökulma kääntyi jostain rotukoirasta kodittoman "roduttoman" koiran adoptoimiseen. Belizessä ollessasi kirjoitit näistä koira-asioista, ja ne kirjoitukset ovat jääneet vahvasti mieleeni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa ihana kuulla, että olette miettineet kodittoman koiran ottamista mun kirjoitusteni pohjalta! Vaikkei koiraa perheeseen lopulta tulisikaan. Täälläkin olisi tätä kulkukissa- ja koiratyösarkaa vaikka miten mutta olen viime vuosien aikana tyytynyt nyt pääasiassa vain hoitamaan tätä meidän omaa seuruetta.

      En itse huomannutkaan, että äiti on kuvassa keskellä kuin aurinko :) Itse ihailen kuinka näissä tytön piirroksissa äiti aina hymyilee niin iloisesti. Osaan nimittäin ärtyilläkin... Mutta jospa sitten kuitenkin enemmän hymyilen.

      Poista
  3. Kiitos tästä! Nämä arkipostaukset ovat mielenkiintoisia. Mun täytyy nyt itsekin rohkaistua. P.S. Koirat peittoineen ovat liikuttavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään erityisesti kuulla muitten ihan tavallisesta elämästä; toivottavasti saat siis oman arkipostauksen kirjoitettua!

      On ollut niin kylmä... Mutta oli jotenkin tunnelmallistakin peitellä koirat ja kääriytyä itse täkin alle nukkumaan niinä öinä kun oli tosi vilpoista. En ollut ymmärtänyt kuinka kylmä täällä voikaan tulla, täällä vuodenajat eroavat toisistaan huomattavasti enemmän kuin Jamaikalla tai Belizessä.

      Poista
    2. Helena, vahingossa poistin sun uuden kommentin kun oli tarkoitus julkaista se... Voi itku. Mutta lähdenpä lukemaan sunnuntaiaiheista kirjoitustasi nyt uteliaana :)

      Poista
  4. Hei, tuota mietin, että mikset voi käydä siinä taaperoryhmässä kun sielä on niitä lastenhoitajia tai miksi sinua ei kiinnosta (itsekin ulkomailla asuvana tiedän, että jokainen tuttu on hieno asia ja kavereita ei ole liikaa) tutustua niihin lastenhoitajiin? Jostakin edellisestä tekstistäsi sain kuvan, että olisivat sinulle jotenkin alempi arvoisia tms.. Tätä olen mietiskellyt.. Kiitos muuten mielenkiintoisesta blogista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vietän erinäisten lastenhoitajien ja heidän pienten hoidokkiensa kanssa kanssa useamman iltapäivän viikossa (leikkikerhon yhteydessä tapaan ainoastaan lastenhoitajia ja aina jos järjestän lapsille iltapäiväksi leikkiseuraa on seuranani leikkikaverin lastenhoitaja). Hyvin vähän tapaan muita oman vertaisryhmäni jäseniä, eli ulkomaalaisia vanhempia, koska heistä suurin osa käy kokopäivätöissä. Ulkomailla asuvana ymmärrät varmaankin, että välillä tekee hyvää vaihtaa ajatuksia muitten samassa tilanteessa olevien kanssa. Tähän minulla on vain hyvin harvoin tilaisuus ja siksi yritän varta vasten edes yhtenä aamuna viikosta kohdata juuri muita vanhempia.

      Osaan lastenhoitajista olen tutustunut hyvinkin mutta aika selvää on, etteivät he oikein osaa nähdä minua ystävänä. Minä kuulun heidän työnantajiensa - lasten vanhempien - maailmaan ja suurimmalle osalle lastenhoitajista olenkin siis ennen kaikkea "madam". Lastenhoitajille lasten menot ovat tilaisuus tavata omaa vertaisryhmäänsä, kollegoitaan. Heti jos lapset puuhailevat rauhassa omiaan lastenhoitajat alkavat jutella keskenään, hyvin usein omalla kielellään - filippiiniläiset tagalogiksi, etiopialaiset amharaksi ja paikalliset arabiaksi jne. Kyllä he kohteliaasti vaihtavat usein kielen englanniksi jos olen lähellä mutta tuntuu vähän kurjalta viedä heiltä mahdollisuus jutella omalla kielellään joten monesti pyrinkin nykyään mieluummin puuhailemaan itsekseni taaperon kanssa. Tuntuu kuitenkin hölmöltä lähteä jonkun toisen kotiin leikkimään itsekseni taaperon kanssa kun se onnistuu täällä kotonakin.

      En tiedä missä itse asut mutta täällä Sudanissa yhteiskunta on hyvin vahvasti jakautunut. Ei ole ihan helppoa harppoa olemassaolevien vaikkakin näkymättömien sosiaalisten rajojen yli puolin tai toisin. Olen aikaisemmin blogissa kuvaillut kuinka outoa tässä ympäristössä on jo ihan vain se, että hoidan itse lapseni ilman lastenhoitajaa. Todellinen ystävystyminen jonkun toisen perheen lastenhoitajan kanssa olisi vielä sitäkin tavattomampaa. Se on harmi mutta sentyyppinen reaaliteetti jota vastaan en tunne voivani taistella.

      Poista
    2. Mutta siis en todellakaan pidä ketään itseäni alempana sen enempää kuin ylempänäkään. Kurjaa jos se ei näitten kirjoituksieni kautta ole ilmennyt ja tullut selväksi.

      Poista
    3. On Kata tullut kyllä hyvin selväksi :) Juuri viime viikonloppuna kerroin siitä teinillekin kahvilla ollessamme, en muista mainitsinko jo siitä. Siis kuinka olet jotenkin niin jalat maassa ihminen. Nappuripöytäkin kuunteli selvästi kiinnostuneena.

      Hieno tuo piirrustus. Tyttösi on varmaan piirtänyt paljon, taidot ovat näin päiväkoti-ihmisen vinkkelistä monia ikäkavereitaan kovasti edellä. Hyvä mieli tuli tuosta kuvasta. Ja tästä päivän kuvauksestasi myös.

      Venla

      Poista
    4. Kiitos Venla <3 Tämä lämmitti kovasti mieltä. Viime päivät ovat taas olleet muistutus siitä, että rivien välistä löytävät kaikki sen mitä hakevat.

      Tyttö on aina ollut innostunut värittämään ja piirtämään ja pienestä asti on mielestäni hyvin osannut pitää kynää kädessä oikeassa otteessa. Nyt heillä on koulussa muun opetuksen ohessa myös taideopettajan ohjaamia tunteja parisen kertaa viikossa. Mutta kyllä meillä kotonakin toki piirrellään. Viime päivinä perhepotrettien lisäksi paljon yksisarvisia :)

      Hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Moi :)
    Ihanaa kun olet taas "langoilla" :) Mä yhden kommentin jo onnistuin kadottamaan aikaisempaan tekstiisi, painoin esikatselu ja se oli siinä :D
    Ihana tuo Matildan piirrustus <3 Äiti keskellä,pikkusisko sylissä, hymyssä suin ja syli avoinna :)

    Älyttömän hienoa että osaat ottaa oman aikasi päivässä!! Muistan vielä sen ajan kun olin itse kotona ja pistin Peetulle dvd.n pyörimään tyttöjen päiväuniaikaan että sain hetken hengähtää. Toisaalta tunsin huonoa omaatuntoa siitä kun kerrankin olisi ollut aikaa vain esikoisella, mutta kyllä äitikin tarvitsee aivot narikkaan aikaa :) Ja hei... einekset on ihan ok! Niitä meilläkin syödään silloin tällöin vaikka pääsääntöisesti koitankin tehdä ruuan itse. Joskus vaan on parempi mennä siitä mistä aita on matalin.
    Mukavaa tammikuun jatkoa teille kaikille ja paljon terveisiä lapsille ja Cosimolle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun on gluteenittomuuden vuoksi pakkokin tehdä melko lailla kaikki ruoka alusta loppuun itse joten nuo valmiit nakit kutsuu ajoittain mun nimeä, ja nuudeleita ostan pojalle pikaisia lounaita varten - kun täytyy äkkiä lähteä koulun jälkeen jonnekin ja saada tyyppi nopeasti ruokittua.

      Yrutän kyllä tosiaan ottaa omaa aikaa vaikka ei sitä mitenkään liiaksi asti juuri nyt ole kun tällä pikkuhyyppänällä on sen verran kova meno päällä suuren osan päivästä... Onneksi on tässä vaiheessa näkemystä ja tieto siitä, että tämäkin vaihe menee aika hetkessä ohi. Jaksaa pyyhältää pitkin taloa pienten jalkojen perässä :)

      On pitänyt sulle naputella postia mutta niin se on vaan taas jäänyt... Hyvä, että blogin sivuilla kohdataan! Paljon terveisiä teille!

      Poista
  6. Tuo piirrustus kuuluu ehdottomasti hienoihin raameihin ja seinälle :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toistaiseksi piirustus roikkuu kunniapaikalla jääkaapin ovessa mutta tarkoitus olisi kyllä saada lasten piirustuksia ja maalauksia komeamminkin esille. Vähän on vielä kesken tämä kodin järjestely... Edelleen odotellaan vaatekaappejakin :)

      Poista
  7. Hei! Olen melko tuore lukija, ja tosi iloinen päädyttyäni tänne:) Kiva postaus arjestasi! Pidän muutenkin tavastasi kirjoittaa aidosti ja rehellisesti elon metkuista. Uskon, että siten bloggaaminen on antoisampaakin sekä itsellesi että lukijalle. Olet myös taitava sanoittamaan ja kuvailemaan asioita. Pitää vielä lueskella noita vanhempia juttuja -vaikuttavat mielenkiintoisilta!

    Koirat peittojensa alla... Aika inhimillisen liikuttavia:) Ja tyttären piirustus on ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Peppi! Olen iloinen, että löysit perille! Kiitos kivasta kommentistasi.

      Rehellisyys tekee minulle tästä bloggaamisesta mielekästä; toivottavasti tosiaan myös lukijoille.

      Nyt on ilma lämmennyt sen verran, että enää ei tarvitse niin koiria peitellä. Peitot olen varoiksi kuitenkin jättänyt koirien petien päälle. Taapero ehti tottua siihen, että kävimme peittelemässä koiria moneen kertaan päivän mittaan ja käy kiskomassa peittoja niitten suojaksi edelleen :)

      Poista
  8. Nyt vasta ehdin lukemaan taman postauksen! Voi noita koiria, aivan ihania peittojen alla, me ruokittiin taalla viime viikkojen kylmilla ilmoilla koiria ja kissoja tarhamatkalla ja lahikulmilla, tanne ilmestyi paljon ihmisten mikrokuvuista, sangoista tms. ja peitoista tekemia suojia katuelaimille, tuli hyva mieli vaikka tietenkaan se ei riita kaikille. Oli kiva lukea teidan arjesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin nähtiin Istanbulissa kaikenlaisia suojia etenkin kulkukissoille ja paljon ruokapaikkoja kadun varsilla kodittomille eläimille. Se lämmitti sydäntä. Sääliksi kävi kuitenkin kylmässä kyhjöttäviä eläimiä ja oli ihana voida hoitaa näitä omia lemmikkejä sitten vähän niin kuin niidenkin edestä. Mieleeni on varmasti ikuisiksi ajoiksi piirtynyt Hagia Sofian läheisyydessä koira joka kirjaimellisesti tärisi kylmästä. Muisto koirasta painaa mieltä; sitä en valitettavasti voinut auttaa mutta näitä omia koiriani onneksi saatoin peitellä lämpimästi, mielessä samalla niiden kylmissään hytisevät lajitoverit maailmalla.

      Arjesta oli lopulta kiva kirjoittaa vaikka niin kauan kesti, että sain itseäni miellyttävän tekstin aikaan!

      Poista

Kiitos kommentistasi!