torstai 22. tammikuuta 2015

Elämän ääniä

Herään arkisin varhain. Ulkona on silloin vielä säkkipimeää. Herättyäni makaan vielä hetken sängyssä ja orientoidun päivään. Samoihin aikoihin kun vihdoin nousen sängystä herättämään lapsia kouluun soi päivän ensimmäinen rukouskutsu. Ja kun iltaisin laitan lapsia nukkumaan kaikuu läheisestä moskeijasta puolestaan päivän viimeinen kutsu rukoilemaan. Minulle rukouskutsut ovat kaunis ja lohdullinen merkki siitä, että hiljaisessa ja pimeässä aamussa ja illassa valvovat muutkin.

Alkuun kutsut tulivat yllättäen, en saanut kiinni niitten rytmistä. Osin rukouskutsut hämmensivät minua alkuun siksi, että eri moskeijat seuraavat aavistuksen verran erilaisia aikatauluja ja jos sattuu olemaan useamman moskeijan lähettyvillä tuntuu rukouskutsuja kuuluvan useammin kuin vain viidesti päivässä. Nykyään tiedän jo aika hyvin milloin odottaa rukouskutsua. Ja todella odotankin niitä. Omalla tavallaan rukouskutsut rytmittävät päivääni ja rutiininomaisuudellaan muistuttavat siitä rauhoittavasta todellisuudesta, että jokaista päivää seuraa uusi päivä, jokaista kutsua uusi kutsu. Minusta on hienoa, että lastemme lapsuuden ääninauhaan kuuluvat rukouskutsut. Ne ovat osa heidän arkeaan, tavallisia elämän ääniä. 

Moskeijoiden minareeteissa on kovaäänisiä joilla rukouskutsut levitetään naapurustoon. Jos asuu ihan moskeijan vieressä voi kutsu kuulua kipeän kovaäänisesti. Me olemme onneksi juuri sopivan matkan päässä kaikista lähiseudun moskeijoista; kutsut kuuluvat meille mutta eivät liian kovaan ääneen. Perjantaisin myös imaamin pitämä saarna kuulutetaan puolipäivärukousten jälkeen kovaäänisillä moskeijan ulkopuolelle. Perjantain puolipäivärukoukset ovat viikon tärkeimmät, ne vastaavat siinä mielessä kristinuskon sunnuntaiaamun jumalanpalvelusta. 

Viime perjantaina vanha tuttu rukouskutsu ja sitä seurannut saarna kuulostivat omiin korviini poikkeuksellisesti vähän pahaenteiseltä. Syy siihen ei ollut rukouskutsussa tai saarnassa itsessään vaan siinä, että tiesimme, että perjantaipäivän rukouksia oli määrä seurata mielenosoitus ranskalaislehteä vastaan. Epäilimme, että mitään sen kummempaa ei täällä Khartumissa tapahdu, mutta toisaalta oli vaikea tietää mitä odottaa. Radiopuhelimet käyttövalmiudessa asetuimme siis seuraamaan mitä tuleman pitää. Tietomme mukaan marssi sujui rauhallisesti, mutta pysyttelimme kuitenkin kotona vielä lauantainkin. 

Lauantai-iltaan mennessä edellisen päivän hermostus oli jo tiessään ja rukouskutsu kuulosti minusta taas tutun kauniilta ja rauhoittavalta. Valmistautuminen mahdollisten levottomuuksien varalle herätti silti kyllä kaikenlaisia ajatuksia jotka osin edelleen helisevät mielen pohjalla.

Tunnen oloni täällä varsin turvalliseksi, usein turvallisemmaksi kuin esimerkiksi pääkaupunkiseudulla Suomessa, mutta tiedän toisaalta, että tunnen tämän maan vain hyvin pintapuolisesti jos ollenkaan. Haluan kuitenkin luottaa omiin vaikutelmiini ja vaistoihini sen sijaan, että antaisin epämääräiselle pelolle tai huolelle sijaa. Minulle iskut Pariisissa olivat uusi muistutus siitä, että elämä on arvaamatonta kaikkialla. Mitä tahansa voi tapahtua missä tahansa. Ei voi lamaantua odottamaan pahinta vaan on uskottava, että elämä järjestyy parhainpäin. 

Tällä viikolla onkin ollut tavallisen ja mukavan kiireistä: ruokaostoksia, lasten harrastuksia, koirien hoitoa. Ja kuin huomaamatta taas ollaankin jo viikonlopussa. Tänä viikonloppuna ei kyyhötetä kotona vaan nautitaan viikonlopusta: vähän pitemmistä aamu-unista, ensimmäisestä ratsastustunnista, lastenkutsuista, ehkäpä aamiaisesta lähiravintolassa. 

Hyvää viikonloppua!

14 kommenttia:

  1. Meillekkin kuuluu nuo rukouskutsut kotiin.. joskus se ärsyttää jos herää vaikka yöllä niihin, mutta onneksi ne ei kestä kauaa. Enemmän haittaa on koko yön kestävistä kristittyjen meluisista kirkonmenoista.

    Ja jännä juttu, mutta minäkin tunnen itseni turvattomammaksi suomessa välillä, kun mitä Ghanassa, vaikka toki sielläkin on omat vaaransa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en ole ensimmäisten öitten jälkeen enää juuri herännyt rukouskutsuihin. Ihan alkuun luulin, että lapset huuteli mua ja siksi heräsin. Mutta toisaalta aika lailla meillä tosiaan muutenkin heräillään aamukutsun aikaan, että eipähän se siinäkään mielessä häiritse.

      Monet tuntuvat ajattelevan, että Afrikan mantereella itsestäänselvästi tuntuu turvattomalta ja Euroopassa turvalliselta mutta eipähän se tosiaan ihan niin menekään.

      Oletko missä vaiheessa palaamassa Ghanaan? Onnea uuden perheenjäsenen johdosta!

      Poista
  2. Onko noissa rukouskutsuissa aina joku sanoma tai "päivän teema", vai onko se vain joku sama litanja, jolla kerrotaan että nyt olisi aika rukoilla? Itselle ovat vain tuttuja Turkin reissuilta ja niistähän en ymmärtänyt tietenkään mitään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kutsu on aina kyseessä vaikka käsittääkseni aamun kutsuun lisätään vielä viesti siitä, että on parempi rukoilla kuin nukkua. Siitä on varmasti aamun pimeydessä ihan hyvä mainita ja muistuttaa! Aika varhainen on nimittäin tuo ensimmäinen kutsu varsinkin kun ainakin täällä Sudanissa on tapana valvoa aika myöhään.

      Poista
  3. Levollisen oloinen postaus!

    Ruokouskutsut ovat lähes vieras asia. Olen ollut vain kerran Turkissa ja siellä niitä kuulin. Ensimmäiset soitot tulivat hyvin varhain, ehkä noin kello viisi aamulla.

    Suomessa, ainakaan kaupungissa kirkonkellojen soittoa ei kuule tai sitten siihen ei kiinnitä huomiota. Maalla on toisin, muistan erittäin hyvin, kun edesmenneelle äidilleni soitettiin kuolinkelloja. Siinä oli aitoutta ja siihen hetkeen liittyi tunteita.

    Edelliseen postaukseen liittyen saanen todeta sinun oleva ihana ja vastuuntuntoinen äiti. Liikuttavaa oli lukea koirien peittelystä viileitten säitten aikaan.

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoista Marjatta. Vastuuntuntoinen olen kyllä, ihanuudesta en tiedä! Mutta nautin kyllä kovasti tämän seurueeni hoitamisesta.

      Rukouskutsut ajoittuvat auringonnousun ja -laskun mukaan eli saattavat varmasti olla osassapäin maailmaa osan vuotta hyvinkin varhain! Täällä päivä on aika lailla samanpituinen koko vuoden, eli kovin varhain ei tuo aamun ensimmäinen kutsu täällä soi.

      Asuin Helsingissä aikoinaan vuoden verran ihan kirkon vieressä. Kun ikkunat kesäisin olivat auki kuuluivat kirkonkellot sunnuntaiaamuisin kauniisti kotiin asti. Mutta tosiaan kaupungissa muuten harvoin kirkonkelloja kuulee. Vaikken uskonnollinen olekaan kirkonkellot niin kuin rukouskutsutkin ovat minulle mieluisia ääniä, kukin omalla tavallaan. Voin kuvitella kuolinkellojen voiman ja tunteikkuuden.

      Ja niin, leppoisa oli olo eilen siihen asti kun kuulin, että tänään osoitetaankin taas mieltä... Ratsastustunnilla pääsin onneksi käymään mutta nyt kyyhötetään sitten taas kotona ainakin tämä loppupäivä. Toivottavasti mielenosoitus sujuu rauhallisesti ja huomenna pääsisimme tytön koulukaverin synttäreille ja muutenkin liikkeelle normaalisti.

      Poista
  4. Me asumme ihan vanhan Jaffan ja Tel Avivin valissa ja meille kuuluu rukouskutsu kolmesta eri moskeijasta, tosin useimmiten vain viikonloppuna kun muuta melua on vahemman. Lauantaisin viela kuuluu kirkonkellotkin. Taalla on ollut useita yrityksia 'automatisoida' nuo rukouskutsut, siis yhdesta moskeijasta lahetettaisiin kutsu ja muut vain valittaisivat kutsun. Useat ihmiset valittaa etta se hairitsee heita ja jokaisesta moskeijasta kutsu kuuluu nykyisin vahan eriaikaan. Minusta on kiva etta jokaisella on oma kutsunsa, varsinkin jotkut ovat tosi taitavia rukouskutsujia, toiset taas kuulostaa lahinna silta kuin joku heita yrittaisi kuristaa :) Rukouskutsujen lisaksi meilla kuulutetaan kuolinilmoitukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on niin totta, että toiset rukouskutsujat ovat erinomaisia ja toisilla olisi varaa parantaa :) Parhaimmillaan rukouskutsu on hyvin kaunis, sanoinkuvaamaton suorastaan. Minustakin on ihan mukavaa, että kutsuja kuuluu enemmänkin.

      Ehkäpä meilläkin kuulutetaan myös kuolinilmoituksia? Voi kunpa olisi tilaisuus oppia arabiaa! Niin paljon jää ymmärtämättä kun ei osaa kieltä. Mutta ehkäpä vielä onnistun järjestämään aikaa arabian tunneille.

      Poista
  5. Rukouskutsut ovat kyllä tosi kauniita! Muutoinkin huomaan jostakin syystä kiinnittäväni äänimaailmaan enemmän huomiota Algeriassa kuin Suomessa. Pidän esimerkiksi heinäsirkkojen sirinästä ja kukon kiekaisusta aamulla - niin hassulta kuin se kuulostaakin. Minäkin tunnen oloni Algeriassa yllättävän turvalliseksi, vaikken kyllä tunne oloani turvattomaksi Helsingissäkään. Haaveilen myös arabian opintojen jatkamisesta! Jonkin verran ymmärrän, puhun ja luen arabiaa, mutta haluaisin osata niin paljon enemmän. Ajattelin, että kunhan saan opintoni päätökseen, keskityn arabian opiskelemiseen, mutta saapa nähdä, kun nyt on tulossa kaikkea muutakin uutta haastetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä meillä on sen verran paksut ja tiiviit ikkunat, että sirkat tai vastaavat eivät sisälle kuulu, niitä on ikävä Belizestä! En tosin tiedä olisiko täällä kaupungin keskellä sirkkoja muutenkaan samoissa määrin kuin Belmopanin kylällä. Toisaalta täällä kuuluukin sitten mielenkiintoisia kaupungin ääniä: lentokoneita ja ambulansseja.

      Suomessa on ehkä noin yleensä ottaen hiljaisempaa? Mies jaksaa aina hämmästellä kuinka äänetöntä voi olla täydessä lähijunassa pääkaupunkiseudulla Suomessa ruuhka-aikaan :)

      Toivon, että jos asumme täällä suunnitelmien mukaan useamman vuoden pääsen ennen pitkää arabian opintoihin kiinni. Juuri nyt on vaikea nähdä mistä saisin ajan irti - perjantain ratsastustunti on nyt tähän saumaan se mun oma juttuni, lisää tulee arvatenkin vähitellen sitten kun pieninkin on vähän isompi.

      Poista
  6. Hei Kata, ajatuksemme tuntuvat kulkevan samoilla aalloilla. Kirjoitin juuri turvallisuudesta ja turvallisuudentunteesta omassa postauksessani, vaikken ollut täällä sinun blogissasi viikonloppuna käynytkään. On hirvittävää kun pelko alkaa ronkkia elämältä tilaa, vaikka sitä vastaan taistelisikin. Se lamauttaa.

    Kerrotko vielä, että miksi tunnet olosi turvallisemmaksi siellä kuin pääkaupunkiseudulla Suomessa. Osaatko selittää syitä siihen? Minua kiinnostaisi tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelen itse niin, että nämä erilaiset tilanteet ja valmiustilat muuttuvat mutta elämässä riskit ovat oikeasti koko ajan olemassa. Mitä tahansa voi oikeasti tapahtua milloin vain ja missä vain - se on niin pysähdyttävä ajatus, että jos sen antaa hallita elämää ei enää koskaan voi tehdä mitään. On siis pakko vain ottaa riski ja elää. Olen kyllä oikeasti aika varovainen ihminen luonnostani, en mikään seikkailija tai hurjapää. En tunne mitään tarvetta hypätä laskuvarjolla tai kiipeillä vaikeakulkuisille vuorille. Pidän lapseni lähellä aina ja kaikkialla. Tarkistan pari kertaa, että olen varmasti laittanut uunin pois päältä kun olen sitä käyttänyt. En siis todellakaan ota mitään turhia riskejä. Mutta epämääräiselle, tunnelmiin ja mielikuviin perustuvalle pelolle en kuitenkaan halua antaa liikaa tilaa. Uskon mieluummin todennäköisyyksiin. Ja se kai se minulle täällä Khartumissa luo turvallisuudentunnetta, että täällä oikeasti tapahtuu verrattain vähän rikoksia, ainakin siis oman elämänpiirini puitteissa. Voin esimerkiksi melko huoletta kulkea suuri summa rahaa laukussani pelkäämättä, että joku nappaa laukun olalta - Suomessa en ole yhtä huoleton. Täällä yleinen tilanne voi toki muuttua ratkaisevasti lyhyessäkin ajassa mutta toistaiseksi täällä on tosiaan oikeasti aika turvallista.

      Poista
  7. Minullekin Turkissa ollessamme aamuinen rukouskutsu, joka alkaa ihankuin kaanonina ensin kauempaa ja sitten lähempää, tuo ihmeellisen rauhan tunteen. Siihen on hyvä herätä ja jatkaa sitten vaikka unia:)
    Meillä Turkista pelastetuista koirista kaksi nukkuvat koirapedissä ja rakastavat saada peiton päälleen, kolmas nukkuu hetken matolla ja siirtyy sitten paljaalle lattialle.
    Kertomuksiasi arkipäivästä lasten ja koirien kanssa on mukava lukea:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaankin rukouskutsu kuulostaa alkuun monesti kuin kaanonilta! Ja joskus sellaiselta unien ääneltä missä joka puolelta kaikuu eri kohta kutsua. Silloin jos joskus saan nukkua vähän pitempään saatan puoliunisena rekisteröidä ensimmäisen kutsun - se antaa kuvaa siitä missä kohtaa aamua ollaan menossa ja sen jälkeen voi tosiaan jatkaa unia.

      Onpa kiva kuulla, että teilläkin on pelastettuja koiria ja juurikin kolme! Istanbulissa näimme mainionnäköisiä kulkukoiria ja -kissoja. Hämmästykseksemme monet kulkukoirat siellä olivat suuria ja osa suorastaan ylisyöneen näköisiä. Täällä Khartumissa niin kulkukoirat ja -kissat ovat verrattain hyvinvoivan oloisia mutta laihoja kuitenkin.

      Kiva kuulla, että viihdyt lukemassa!

      Poista

Kiitos kommentistasi!