tiistai 13. tammikuuta 2015

Hyvä elämä

Vuodet kehitysmaissa ovat opettaneet yksinkertaisemmasta elämästä kaikenlaista, mutta Khartumissa olemme todella päässeet monien peruskysymysten äärelle. Kuluneina kuukausina olen miettinyt paljon sitä minkälaisista elementeistä lopulta rakentuu hyvä elämä. Tarvitaanko hyvään elämään vapautta, viinilasillista kun siltä tuntuu, luottokortteja ja muuta kansainvälistä pankkitoimintaa, automarketteja, Ikeaa? Toisin sanoen, onko mahdollista elää täyttä hyvää elämää suljetussa maassa, jossa tarvitsemme matkustusluvan poistuaksemme pääkaupunkiseudulta, jossa monet meikäläisittäin tavalliset asiat on kielletty, missä soditaan meidän ulottumattomissamme mutta kuitenkin saman maan rajojen sisällä?

On yllättävän vaikea kuvailla minkälaista tasapainottelua elämä täällä Khartumissa on erikoislaatuisen ja arkipäiväisen välillä. Osa haasteesta on siinä, etten halua lainkaan ruokkia sitä ajatusta, että kaikki vieras ja erilainen on eksoottista ja ihmeellistä. Arki on todellakin arkea kaikkialla ja hyvin nopeasti ihan uusista asioista ja ilmiöistä tulee arkipäiväisiä. Toinen suuri haaste elämäni kuvailemisessa täällä on se, että en halua missään nimessä omilla kirjoituksillani lisätä kenenkään ennakkoluuloja Sudania, Afrikkaa tai islamin uskoa kohtaan. 

Belizen ajoista asti olen halunnut blogin välityksellä yrittää omalta osaltani näyttää, että ihmiset ovat ihmisiä ja arki on arkea kaikkialla maailmassa. Yksi syy siihen, että olin alunperin innostunut muuttamaan Khartumiin oli, että halusin tutustua lähemmin toisenlaiseen todellisuuteen, kulttuuriin, uskontoon ja kieleen. Outous ja vieraus synnyttää ennakkoluuloja ja halusin yrittää voittaa omat mielen perukoilla häilyvät ennakkoluuloni. Ennakkoluulojen voittaminen tapahtui nopeasti ja huomaamatta ja oli vielä hyvin paljon helpompaa kuin kuvittelin. Vaikka asettuminen Khartumiin ei todellakaan ole ollut ihan yksinkertaista, ajatus siitä, että me olemme lopulta kaikki aika samanlaisia on vain entisestään vahvistunut täällä Sudanissa. 

Sivumennen sanoen on ollut surullista seurata viime päivien keskustelua Pariisissa tapahtuneiden ampumavälikohtausten jälkeen. Tuomitsen tietysti jyrkästi kaikenlaisen väkivallan ja puolustan sananvapautta. Mutta minulle sananvapaus merkitsee jotain muuta kuin tahallista provokaatiota. Ja täältä Khartumin näkökulmasta katsoen tuntuu ennen kaikkea vähän masentavalta, että kaksi miljoonaa ihmistä kerääntyy Pariisiin suremaan tapahtumia joissa kuoli yhteensä parikymmentä. Joulukuussa Pakistanissa terroristit hyökkäsivät kouluun ja tappoivat yli 140 ihmistä, suurin osa heistä lapsia ja nuoria. Yemenissä 38 ihmistä kuoli pommi-iskussa samana päivänä kuin Pariisissa hyökättiin lehden toimitukseen. Minusta vaikuttaa siltä, että osoittamalla ylenmäärin huomiota Euroopassa tapahtuvalle terrorismille ja jättämällä laajemmatta huomiotta terroriteot muilla mailla me eurooppalaiset annamme sen kuvan, ettei jokainen elämä ole saman arvoinen. Onko se todella se viesti jonka haluamme maailmalle antaa?

Olen viime päivinä yrittänyt muistuttaa kuusivuotiaalle ja samalla itselleni, että jos surettaa saa olla surullinen, jos on nälkä kannattaa syödä jotain, jos pelottaa on hyvä myöntää se ääneen - sen sijaan, että ottaa kaikkien kielteisten tunteiden suojaksi vihan ja raivon ja purkaa ne lähipiiriin tai ulommaksikin. Olemme lasten kanssa puhuneet paljon siitä kuinka täytyy kaiken aikaa ottaa myös muut huomioon eikä vain miettiä mitä itse haluaa. Tämä on oma pieni panokseni maailman pahaa vastaan: yrittää pysyä rauhallisena, hallita omat tunteeni, ottaa muut huomioon ja opettaa lapsillemme samaa. Näillä ohjein eilen oli hyvä päivä siitäkin huolimatta, että olin nukkunut huonosti ja vietin iltapäivän lasten leikkikerhossa itsekseni kun lastenhoitajat juttelivat keskenään tagalogiksi. Ja jostain syystä heräsin ihan aurinkoisella mielellä myös tänä aamuna vaikka yöllä minua kiusasivat hyttyset ja kotona on aika paljon hommaa kun kotiapulainen on sairaana. Niin se vain on, että rauha lähtee omasta itsestä. 


Ps. Hyvään elämään tarvitaan oman tämänhetkisen arvioni mukaan rakkaita ihmisiä ja eläimiä, kahvia, hyvää ruokaa, lämpöä ja lepoa.

27 kommenttia:

  1. Hieno kirjoitus Kata. Niilla hyvan elaman lahteilla tulee oltua usein silloin kun jotain tapahtuu, silloin kaikki ylimaarainen menettaa merkityksensa. Pariisin iskut jarkyttivat mutta sen jalkeiset tapahtumat ja sen ymparille noussut liike alkoi tuntua aika kaukaiselta, monissa lahialueen valtioissa rajahtaa aariliikkeiden pommeja viikottain, sivullisia on kuollut vuosikymmenien aikana niin paljon ettei kukaan pysy edes laskuissa mukana. Joku kirjoitti mielipiteen uutispalstalla etta mikseivat nama maat itse nouse terrorismia vastaan, tuskinpa siella on enaa voimia kun kaikki on tuhottu moneen kertaan. Puolustan sananvapautta mutta tuntui kummalliselta etta sen puolesta marssitaan kun suurimmassa osassa maailmaa ei edes tiedeta mita se on? Ei varsinkaan alueilla, joissa aariliikkeen jasenia syntyy ja varvataan, sananvapaus on tuntematon asia. En nae talla rintamalla talla hetkella mitaan positiivista, aivan kuin kaksi maailmaa erkanisivat yha kauemmas toisistaan, puheyhteys on hukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalta tuntuu minusta, että nämä maailmat vain etääntyvät toisistaan, eikä tuo Pariisin solidaarisuuden osoitus juuri tuonut mieleeni toivoa paremmasta. Vaikka siellä miten oli koolla koko Ranskan kirjo ja enemmänkin niin jotenkin asetelma on silti mielestäni "me" ja "ne", ja se on surullista ja huolestuttavaa.

      Poista
  2. Kiitos Kata hienosta pohdiskelusta. Viime päivien tapahtumat ovat järkyttäneet hyvin paljon. Väistämättä järkytykseen liittyy pelko sekä omasta että läheisten turvallisuudesta. Sananvapaus ja turvallisuus kun eivät ole kaikkialla sama asia.

    Kaiken kaikkiaan olet hyvin realistisesti ja asioita suurentelematta kertonut elämästä uudessa kotimaassasi Sudanissa. Omat kokemukset Afrikasta ovat hyvin vähäiset eli yksi viikko Tunisiassa Soussessa ja yksi viikko Hurghadassa, josta retket Luxoriin ja Kairoon olivat hyvin vaikuttavat. Ainutlaatuisten nähtävyyksien ohella näki edes hiukan paikallista elämää, laajoja Kairon slummialueita ja sitä väkimäärää, joka Kairon kaduilla liikkui. Köyhyyttä ja tarinoita naisten kohtelusta. Matkan jälkeen luin hyvin paljon Afrikkaan liittyvää.

    Hienosti pohdiskelet myös käsitettä hyvä elämä. Mitä se sitten kullekin meistä onkaan. Ainakin Ps -lisäyksen asiat. Toisten huomioon ottaminen pitäisi olla itsestään selvyys, siitä pitäisi puhua enemmän.

    Kata, hyvää alkanutta viikkoa sinulle ja toivottavasti kotiapusi tervehtyy piakkoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta pohdiskelevasta kommentista! Minuakin nuo iskut järkyttivät mutta jotenkin olen hämmentynyt myös kaikesta mitä niistä on seurannut. En oikeastaan halunnut tai aikonut ottaa asiaan kantaa mutta joka kerta kun aloin kirjoittamaan uutta tekstiä ajatukset kulkeutuivat samaan suuntaan. Jospa huomenna ehtisin kuvailla ihan tavallista arkea taas vaihteeksi...

      Toivotaan, että kotiapulainen pian paranee tosiaan. Täällä on ollut todella kylmä, öisin vain kymmenisen astetta eikä tietysti minkäänlaista lämmitystä missään, ja kaikki ovat enemmän tai vähemmän flunssaisia.

      Oikein hyvää viikkoa myös sinulle Marjatta!

      Poista
  3. Minusta on ennenkaikkea inhimmillistä surra lähistöllä tapahtuvia kurjuuksia enemmän kuin muita. Eihän sitä muuta ehdi kuin surra ja murehtia jos koko maailman ottaa osakseen.
    Itseasiassa hiukan ärsyttää moinen ylenkatsominen -on vain hienoa, että noin suuri joukko kokoontui yhteen Pariisissa. Heillä on täysin sama oikeus kokea yhteisöllisyyttä siellä kuin kenellä tahansa missä tahansa.
    Miksi eurooppalaisten pitäisi pysyä vaiti vain koska pakistanilaiset ja yemeniläiset pysyvät?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En sanonut mitään siitä miten Pakistanissa tai Yemenissä reagoitiin sikäläisiin iskuihin vaan puhuin siitä miten Eurooppa lähestyy ääri-islamilaisten terroritekoja eri puolilla maailmaa. Miljoonat ihmiset heräsivät osoittamaan mieltä Ranskassa vasta kun isku tuli lähelle. Ääriryhmien terrorismi on kuitenkin maailmanlaajuinen ongelma ja on jotenkin sääli, että vasta silloin kun iskut suuntautuvat länsimaihin herää länsimaalaisten solidaarisuus uhreja kohtaan. Toimittajia kuolee sota-alueilla jatkuvasti mutta heidän kuolemansa ei myöskään jostain syystä nosta esille laajamittaista huolta sananvapauden puolesta. Pariisin mielenosoituksessa oli mukana monien eri maiden päämiehiä ja ihmisiä muualtakin kuin Ranskasta eli kyse ei ollut vain paikallisesta yhteisöllisyyden ilmaisusta vaan jostain paljon suuremmasta.

      On varmasti totta, että sitä jaksaa usein huolehtia ennen kaikkea vain omasta tontistaan. Se pitäisi onnistua mielestäni vain jotenkin tekemään kunnioittaen sitä realiteettia, että maailmassa on paljon muutakin kuin se oma pihapiiri.

      Poista
    2. Pointti on se, ettei eurooppalaisten solidaarisuus ole pois keltään muulta -ei se, että reagoidaan lähellä tapahtuviin asioihin, koetaan yhteisöllisyyttä omassa yhteisössä, tarkoita sitä, että väheksyisi muualla tapahtuvia asioita.
      Minusta on ihmeellistä väittää sellaista.
      Ja edelleen, ei eurooppalainen mielenilmaisu estä millään tavalla näitä ongelmaisempia maita pyrkimästä samaan. Vaatii tietenkin enemmän yhteiskunnallisia muutoksia. Mutta se, että Euroopassa toimitaan jotenkin, ei ole keneltäkään muulta mitenkään pois.

      Poista
    3. Olen sitä mieltä, että on vaarallista antaa ymmärtää, että meitä eurooppalaisia kiinnostaa ääriryhmien terrorismi vain silloin kun se koskettaa meitä läheltä. Uutiset välittyvät myös esimerkiksi tänne Afrikkaan ja tästä näkökulmasta suuret solidaarisuudenosoitukset Pariisin iskuissa kuolleita kohtaan vaikuttavat ylimitoitetulta - kun ottaa huomioon mitä muualla maailmassa tapahtuu ja on tapahtunut. Kun katsoo länsimaisissa tiedotusvälineissä kuvia ja juttuja Pariisin mielenosoituksesta, ja vertaa vaikkapa uutisointiin Pakistanin joulukuisesta iskusta, tulee aika helposti sellainen kuva, että muualla kuin länsimaissa tapahtuvia terroritekoja juurikin väheksytään. Mielestäni sellainen kuppikuntaisuus on meiltä kaikilta pois. Se on minun mielipiteeni, mutta suon myös mieluusti sinulle omasi.

      Poista
    4. No niinpä, juuri tätä ihmettelen: Kuka väittää, että Euroopassa välitetään vain lähialueilla tapahtuvista terroristi-iskuista? Kuka keksii tuollaista vain koska Pariisissa osoitettiin mieltä sinne tehtyjen iskujen takia? Jotenkin törkeää, että he eivät saa sanoa mielipidettään ääneen ilman, että joku keksii väittää, että he välittävät vain omasta navastaan. Vain tälläisten väitteiden esittäjä on vaarallinen! Ei mieltään Pariisissa tai muualla Euroopassa osoittavat!
      Eiköhän jokainen tajua, että jokainen mielenosoitus terrorismia vastaan käsittää koko maailman terrorismin, pidettiinpä se sitten missä tahansa, minkä tahansa tapauksen innoittamana.
      Miksi joku haluaakin ajatella, että eurooppalaiselle mielenosoittajalle on ihan sama miten paljon jossain muualla tapetaan, miksi joku haluaakin lietsoa vihaa eurooppalaisia kohtaan? Ketä se hyödyttää?

      Poista
    5. Siihen kuuluisaan ja kuulutettuun sananvapauteen kuuluu se, että myös minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni.

      Jostain syystä tunnet tarvetta lukea rivien välistä ylenkatsetta ja jos jonkinlaista halveksuntaa. Ehkä olen ilmaissut huonosti itseni, mutta tunnen itse vain huolta ja murhetta maailman tilasta.

      Poista
    6. En todellakaan halveksu ja sinulla on täysi oikeus mielipiteeseesi.
      Tuntuu vain oudolta, että länsimainen mielenilmaus tarkoittaa automaattisesti sitä, ettei olla kiinnostuneita muista. Minun mielipiteeni on tämä.
      Hyvää päivänjatkoa ja pahoittelen jos minä ilmaisin itseäni tökerösti.

      Poista
    7. En ehkä tosiaan ole esittänyt asiaani kovin selvästi. En tarkoittanut missään vaiheessa sanoa, etteivät eurooppalaiset oikeasti välittäisi siitä mitä muualla maailmassa tapahtuu. Uskon, että Euroopasta löytyy paljonkin hyvää tahtoa muuta maailmaa kohtaan, totta kai.

      Se mikä minua huolestuttaa on se miten meidän reaktioitamme ja toimiamme tulkitaan ulkopuolelta, miltä suuret eurooppalaiset solidaarisuudenosoitukset ehkä näyttävät niille jotka tuntevat olevansa eurooppalaisen solidaarisuuden ulkopuolella.

      Joka tapauksessa kiitos sinulle ajatuksia herättäneestä keskustelusta.

      Poista
  4. Kiitos tärkeästä postauksesta. Olen itsekin miettinyt viime aikoina samaa, miksi esim. Syyrian kymmenistä tuhansista uhreista ei puhuta yhtä laajasti ja miksi sotaa siellä ei saada loppumaan? Mutta on toisaalta ollut hienoa nähdä ranskalaisten yhtenäisyys Pariisin tragedian jälkeen ja kyse ei ole vain paristakymmenestä uhrista, vaan sananvapaudesta niin Euroopassa kuin muuallakin. Ehkäpä ihmiset niissä maissa, missä sitä ei ole, heräisivät myös miettimään mitä se tarkoittaa. Mietin myös samalla tavoin tuota provokaatiota, mutta toisaalta se ei koskaan voi antaa oikeutusta järjettömälle väkivallalle. Asiat pitäisi pystyä selvittämään muulla tavoin. Tosin se taitaa olla utopiamaailma, missä väkivaltaa ei olisi. Ja oikeassa olet, jos suvaitsevaisuutta ja toisten huomioon ottamista ei opi kotona, missä sitten? Toivon sydämestäni, että viime aikaiset tapahtumat eivät ruoki vihaa ja vastakkainasettelua, vaan ihmiset ymmärtäisivät jatkossa paremmin hyväksymään toisten erilaisuutta ja kunnioittamaan meistä jokaista. Postasin itsekin aiheesta viime viikolla, sillä kaikki tuntuu juuri nyt aika ahdistavalta. Toivottavasti lapsemme osaavat täällä elää tulevaisuudessa viisaammin, kuin me nykyiset aikuiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Järjettömälle väkivallalle ei ole mitään oikeutusta tosiaan. Mutta jotenkin ihmettelen itse onko toisten provosoiminen todella sen arvoista jos tulos on tämä? Jos lapset kotona kertovat mauttomia vitsejä pyydämme heitä miettimään uusia ja parempia. Sananvapaus minun mielessäni on jotain enemmän ja suurempaa kuin ampiaispesän sohiminen.

      Kävin lukemassa blogikirjoituksesi, se oli hieno. Uskon ja toivon, että lapsemme jotka kasvavat monikulttuurisissa ympäristöissä ovat valmiimpia elämään monikulttuurisessa maailmassa.

      Kiitos Tiina ajatuksia herättävästä kommentista!

      Poista
  5. Viisaita sanoja, joita lapsillesi olet opettanut. Tekee hyvää muistaa itsekin tällaisia simppeleitä juttuja. Liian usein pitää asiat sisällään ja on vihainen milloin mistäkin.
    Ps. Olen sun blogia jo hetken seuraillut, mutta nyt vasta ekan kerran kommentoin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Emmi! Onpa kiva kun kommentoit.

      Kovasti vielä itsekin harjoittelen noita omia oppejani,.. Suutun helposti ja juurikin väsyneenä, nälkäisenä tai kun huolestuttaa tai pelottaa jokin minulta menee helposti hermot. Viimeksi tänä iltana menetin malttini ihan typerästå syystä kun olin pitkän päivän jälkeen ihan poikki ja gluteeniton pizzataikina oli vielä sekoittamatta eli illallisaika ihan liian kaukana edessäpäin. Huoh. Mutta ei auta kuin taas huomenna uudestaan yrittää elää niin kuin opettaa :)

      Poista
  6. Tärkeitä, ja ajattelemisen arvoisia asioita kirjoitit.
    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla kommentista. Paljon on ajatuksia pyörinyt mielessä viime päivinä. Vaikka tosiaan ajattelin alunperin olla ottamatta blogissa kantaa viime viikon tapahtumiin ajatukset eivät jättäneet minua rauhaan vaan pyrkivät ulos. Jospa nyt osaisin siirtyä leppoisampiin aiheisiin kun olen saanut tämän purettua mielestäni?

      Poista
  7. Kiitos Kata kivasta blogista! On aina mukavaa lukea ajatuksella kirjoitettua tekstiä.
    Ymmärrän kyllä hyvin pointtisi näistä viimeaikaisista tapahtumista Ranskassa ja muualla maailmassa. Nämä voimakkaat kannanotot ja mielenosoitukset Euroopassa koskien Ranskan tapahtumia ovat mielestäni kuitenkin sinänsä ymmärrettäviä, sillä nyt iskut kohdistuivat Eurooppaan. Ehkä meillä jokaisella on oikeus reagoida voimakkaammin, kun se tragedia osuu lähemmäs omaa napaa. Lähi-idässä tai Aasiassa ei ole niin voimakasta kulttuuria vastaavaan toimintaan kuin meillä täällä Euroopassa, mutta tuskin sielläkään ihan heti suuret massat lähtisivät liikkeelle jossain kaukana tapahtuneen terroriteon johdosta.
    Mukavaa loppuviikkoa toivottaen,
    Susanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Susanna. Kiva, jos viihdyt lulemassa blogia!

      Mielenosoitukset Euroopassa ovat totta kai ymmärrettäviä enkä sanonut etten jotenkin hyväksyisi niitä. Minua vain kirjaimellisesti vähän masensi kun seurasin tiedostusvälineistä Pariisin iskujen jälkipuintia ja moninaisia marsseja. Täältä omasta näkökulmastani katsoen pelkään, että solidaarisuus Euroopassa ei näytä kaikkialle maailmaan vain kauniilta ja hyvältä. Arvaan, että minusta tuntuisi ehkä erilaiselta jos asuisin nyt itse Euroopassa; en tiedä.

      Hyvää viikkoa myös sinulle!

      Poista
  8. Tosi hyvin kirjoitettu! Hieman samanlaisia ajatuksia Pariisin tapahtumista minullakin. Moni eurooppalainen, joka ei ole koskaan asunut islamilaisessa maassa ei varmasti pysty ymmärtämään, kuinka loukkaavina muslimit kokevat tuollaiset pilakuvat. Iskuja en tietenkään hyväksy missään tapauksessa, mutta onko toisenkaan osapuolen pakko provosoida? Seuraava lehti julkaistaan täällä Suomessakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En varmasti itsekään täysin ymmärrä kohua pilapiirroksista mutta yleensä ottaen en itse arvosta sellaista pilailua jossa joku jää selkeästi jutun ulkopuolelle tai jolla yritetään tahallaan pahoittaa toisen mieli. En oikein ymmärrä kyseisten pilapiirrosten funktiota. En tiedä mikä poliittisen satiirin tehtävä yleensäkään mutta jotenkin itse toivoisin ihmisten pyrkivän rakentamaan siltoja niiden polttamisen sijaan.

      Sananvapaus on vaikea juttu koska kuka meistä on oikeasti valmis hyväksymään, että meistä tai elämänkatsomuksestamme sanotaan ihan mitä hyvänsä? Vaikka oli miten oli, Pariisin iskuissa oli mielestäni kyse paljon muustakin kuin sananvapaudesta. Miten ollaan tultu tilanteeseen missä nämä ääriryhmät hallitsevat pelolla maailmaa? Ajattelen niin, että meillä kaikilla on jonkinlainen vastuu siitä miten tähän on tultu ja miten tästä mennään eteenpäin.

      Poista
  9. Mielestäni osuit aivan nappiin, kun sanoit, että jos lapsenne kertovat huonon vitsin, pyydätte kertomaan jonkin toisen. Jokaisella pitäisi olla sananvapaus, mutta myös vastuu siitä, miten tuota vapautta käyttää. Minkäänlainen provokaatio ei toki oikeuta iskuja!

    VastaaPoista
  10. Hauskaa kun kirjoitit, että arki on arkea kaikkialla. Minä juuri kirjoitin blogissa vähän toisenlaisesta näkökulmasta. Suomeen palannut ystäväni nimittäin sanoi, että Suomessa elämä tuntuu vähän tylsältä, ulkomailla postissa käyminenkin voi olla jännää. Musta se oli osuvasti sanottu, koska kyllä mun mielestä ulkomailla arkeen kuuluu usein semmosia pieniä jännitysmomentteja ja epämukavuusalueelle astumisia. Sen mitä sanoit maailman ja median huomion keskittymisestä tänne Ranskaan, olet kyllä oikeassa. Pitäisi huomata muukin maailma. Toisaalta kuitenkin pitää muistaa, että täällä kaduilla olivat ranskalaiset, jotka puolustivat omaa tapaansa elää, omanlaista provokaationkin sallivaa (välillä aika rajua sanon minä) sananvapautta ja osoittivat solidaarisuutta menehtyneiden läheisille. Minusta se aika huikeaa, että niin moni koki tarpeelliseksi lähteä kaduille, eikä se mielestäni ole pois muilta tragedioilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kai asunut jo niin kauan poissa Suomesta (lyhyitä kotimaanpyrähdyksiä lukuunottamatta melko yhtäjaksoisesti jo syksystä 1996 lähtien) etteivät arjen jännitysmomentit muilla mailla niinkään innosta vaan lähinnä väsyttävät... Ja toisaalta olen ollut Suomestakin poissa jo niin kauan, että monet arkiset asiat siellä ovat outoja ja antavat minulle tilaisuuden astua mukavuusalueeni ulkopuolelle.

      Tämä oma arkeni täällä on tavallisen ja eriskummallisen välillä tasapainottelua (eilen matkalla tytön balettitunneilla näin auton jonka takakontista katseli kaksi lammasta!) mutta ennen kaikkea kuitenkin aika arkista ja tavallista elämää vähän toisenlaisessa ympäristössä.

      Pariisin marssilla oli mukana monien eri maiden virallisia edustajia, ja muun muassa eräs yliopistoaikainen kreikkalainen ystäväni matkusti varta vasten Lontoosta Pariisiin voidakseen osallistua marssille. Hän ei taatusti ollut ainut ulkomaalainen joka marssille osallistui. Ihan vain ranskalaisesta mielenilmauksesta ei siis ollut kyse. Vastaava seurue eri maiden päämiehiä ei oman tietoni mukaan ole myöskään kokoontunut yhteen suremaan vaikkapa Nairobin ostoskeskushyökkäyksessä kuolleita. On paljon eroa siinä miten terrorismiin ja sen uhreihin länsimaissa suhtaudutaan riippuen siitä missä iskut tapahtuvat. Se on ehkä ymmärrettävää mutta pelkään, että se on myös omiaan kasvattamaan kuilua ihmisten välille.

      Poista
    2. Kata, näin on. Pariisissa marssivat monet päämiehet, joiden olisi syytä keskittyä myös omien maidensa ihmisoikeustilanteeseen. Olet oikeassa myös ulkomaalaisista. Länsimaihin keskitytään liikaa uutisissa ja maailmanpolitiikassa. Minä en ollut Pariisissa, vaan osallistuin kulkueisiin täällä etelässä, missä marssijat olivat pitkälti paikallisia. Heidän kanssaan juttelin ja opin taas paljon tästä ranskalaisesta tavasta nähdä maailma, sananvapauteen liittyvistä ajatuksista ja vuoden -68 merkityksestä kaikkeen Chalie Hebdoon liittyvään. Näihin perustan ajatukseni.

      Poista
    3. Minä en olisi varmaankaan noista paikallisista marsseista kuullutkaan ilman blogiasi, eli kiitos tiedonvälityksestä! Uskon, että Pariisin tapahtumat ovat kovasti järkyttäneet koko maata. Sitä ei varmaan ihan oikein voi edes käsittää ellei ole siellä paikan päällä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!