sunnuntai 11. tammikuuta 2015

Vanhaa asiaa

Viime vuosi alkoi vauvasumussa ja aika sumuisiin tunnelmiin se myös päättyi. Vuoden aikana ehti tapahtua niin paljon, etten oikein kaikkineni pysynyt menossa mukana. Viime vuonna jätimme taaksemme rakkaan kodin ja ystävät Belizessä, vietimme aikaa kotipesässämme Suomessa ja aloitimme uuden elämän Sudanissa. Vuoteen mahtui niin ihania hetkiä kotona kuin mahtavia lomiakin, mutta myös paljon uusia haasteita ja surua. Ajatukseni haparoivat edelleen paljon muuton herättämissä tunnelmissa. 

Kotikulmilla Belmopanissa viime talvena.

Pienet koululaiset menossa kouluun. Belmopanissa hoidimme itse lasten koulukuljetukset ja koulussa ei ollut koulupukua. 
Kahvilassa Belmopanin ostarilla.

Palmuja ja sininen taivas, onko mitään sen parempaa?

Näkymä alas Belmopaniin eräästä suosikkiravintolastamme joka sijaitsi korkean mäen päällä.

Belizen vuodet olivat omalla tavallaan vaikeitakin: niihin ajoittui anopin vakava sairastuminen ja paljon vauvavuosien väsymystä. Mutta ne olivat silti monessa mielessä myös tähänastisen elämäni parasta aikaa, monien unelmien täyttymys. Belizessä tunsin olevani hyvä juuri tällaisena kuin olen. Pienet ja vaatimattomat olot ja vahva yhteisöllisyys sopivat minulle ja koko perheellemme mainiosti. Tuntuu edelleen vähän käsittämättömältä, että se aika on nyt kertakaikkiaan ohi.

Keväällä Floridan matkalla sain näinkin osuvan viestin kiinalaisen ravintolan keksin sisältä.

Ja sitten mentiin: jokusen laatikon pakkasimme itse mutta suurimman osan hoiti muuttofirma. Siinä vaiheessa kun suurinta osaa tavaroitamme vielä pakattiin olimme itse jo matkalla kohti välietappia Suomea.
Tämän verran tavaraa kulki suoraan mukana Belizestä Suomen kautta Sudaniin.
Etukäteen olin ajatellut, että kuukaudet Suomessa Belizen ja Sudanin vuosien välillä olisivat minulle hyvällä tavalla näytön paikka. Olin Suomessa viikkokaupalla yksinhuoltajana koska mies oli kesän pääasiassa jo Sudanissa; ensimmäistä kertaa elämässäni olin monta viikkoa yhteenmenoon talouden ainoa autokuski, vastuussa jokaisesta kauppareissusta ja kaikkien päivittäisten asioiden hoitamisesta. Mutta onnistumisen ja itselleni näyttämisen sijaan Suomen aikaa värittivät epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteet. Muuttoon liittyi paljon stressiä ja huolta, ja oli haastavaa kohdata lasten suuri suru muutosta kun omakin mieli oli maassa. En olisi mitenkään pärjännyt Suomen kuukausia ilman vanhempieni apua. 

Koirat päivälevolla Suomessa.

Kaunis kesä.
Omalta kotipihaltamme Suomesta löytyi iloksemme useampi vadelmapensas ja niiden lisäksi paljon mustikoita, pensasmansikoita ja muutama metsämansikkakin.
Muutosta tolaltani ja kaikin puolin nöyränä suuntasin elokuussa lasten kanssa Sudaniin jossa mies meitä odotti. Khartumissa ihmettelin väliaikaisen asuntomme ikkunasta ohi vellovaa liikennettä: autoja, rikshoja, aaseja, busseja. Talon ulkopuolella minua ahdisti likaiselta ja tunkkaiselta tuntuva kaupunki, roskat tienvierillä ja yleinen sekasorto. Vaikka lasten koulu oli siisti ja kaunis saareke kaiken sotkun keskellä, tuntui järkyttävältä lähettää lapset yksin aamuisin koulubussilla matkaan läpi valtavan oudon kaupungin. Ensimmäisiä viikkoja Khartumissa rytmittivät sähkökatkot ja taistelu hyttysiä vastaan; runsaat sateet olivat tuoneet kaupunkiin valtavasti hyttysiä. Ensimmäiset viikot olivat selviytymistä ja yritystä löytää Khartumista edes jotain hyvää ja kaunista.

Tämän verran tavaraa ja lisäksi vauvanrattaat lähti lasten ja minun kanssani elokuussa Suomesta kohti Sudania.
Istanbulin kentällä odottelimme lentoa hyvän tovin. Tarjolla olisi ollut jos jonkinlaisia matkakohteita, mutta niin vain suuntasimme Khartumiin (turkiksi Hartum - toisella taululla).

Näkymä Khartumia läpi väliaikaisen asuntomme ikkunan hyttysverkon.
Lisää Khartumia väliaikaisen asunnon ikkunasta kuvattuna. 

Pienet koululaiset koulupuvuissaan odottamassa koulubussia väliaikaisen asuntomme edustalla.

Tienvarsi matkalla lasten koululta tallille. Roskat siivotaan tienvarsilta tasaisin väliajoin mutta niin vain niitten tilalle löytyy aina uusia.

Syyskuussa saimme vihdoin konttimme ja pääsimme muuttamaan uuteen kotiin. Omaan kotiin siirtyminen oli tavallaan helpotus, mutta toisaalta tuntui vähän pelottavaltakin jättää taakse tutuksi tullut huoneisto ja sen ympäristö, ja asunnon kaikin puolin pienemmät kuviot. Muutaman viikon päästä saatiin koiratkin perille. Aika pian omassa kodissa tuli selväksi, etten osaa jakaa talouttani kokopäiväisen apulaisen kanssa. Pohdin ja jännitin kovasti kotiapulaisen työpäivän lyhentämistä, mutta se osoittautui lopulta kaikin puolin hyväksi ja oikeaksi ratkaisuksi. Kotiapulaiselle jäi aikaa opiskelulle ja minä saan hoitaa lapseni ja osan taloudenpidosta niin kuin itse parhaaksi näen.

Tyhjä talo ja vuokraisännän kattokruunu ja kaameat lilat verhot.

Talo täyttyi nopeasti laatikoista ja pakkausmateriaalista kun kontti vihdoin ja viimein luovutettiin meille erinäisten vaiheitten jälkeen.


Pian oli koko porukka koossa taas.
Tätä nykyä alkaa talokin olla jo järjestyksessä, vaikka vielä lisääkin pitäisi tauluja saada seinille.

Mutta kyllä täällä kelpaa asua. Perheen pienin on ottanut tavakseen asettua lattialle makaamaan kun koiratkin kerran niin tekevät. Juuri tällä hetkellä on tosin liian kylmä köllötellä lattialla kun kalsa sää on laskenut sisälämpötilan alle kahdenkymmenen.
Omien rajojen vetäminen kotiapulaisen työajan suhteen oli jonkinlainen vedenjakaja asettumisessa Khartumiin. Rohkenin sen myötä myös alkaa jättää väliin sosiaalisia rientoja, peruuttaa pojan pianotunnit toistaiseksi ja alkaa muutenkin kaikin puolin taas luottaa omiin ajatuksiini ja vaistoihini. Enää minua eivät niin heilauta tämän ympäristön normit ja odotukset, mutta välillä edelleen kyllä surettaa se, että olen Khartumin ulkomaalaiskuvioissa niin outo lintu. Voi olla vaikea käsittää miten voin samaan aikaan olla niin täydellisen tyytyväinen siihen, että minulla on apuna vain puolipäiväinen kotiapulainen, kun toisaalta kuitenkin valitan ajoittain sitä kuinka kiireinen ja väsynyt olenkaan. Minulle taas tuo ristiriita omalla tavallaan tekee elämästä todellisen ja täyden. Harmillisen harva täällä Khartumissa vain jakaa tämän näkemykseni.

Joululoma kului Suomen pääkaupunkiseudulla, Torinossa ja Istanbulissa. Viikko sitten palasimme kotiin koirien luokse. Isommat lapset lomailivat vielä kuluneen viikon; tänään on ensimmäinen koulupäivä ja aloitimme arjen vuosimallia 2015. 

Talviaurinko makuuhuoneemme ikkunan takana.

Täällä talossa tassutellessa oloni on hyvä ja kotoisa, mutta ulkomaailma tuntuu edelleen vähän hämmentävältä. Muuton myllerrys ei siis ole vieläkään takanapäin vaan aina vain ollaan sopeutumisvaiheessa. Kuvaavaa on se, että kummankin kerran kun olen nyt palannut muilta mailta tänne Sudaniin on mieleni ollut ihan tyhjä. Kun lentokone laskeutuu Khartumiin en saa päähäni minne olemme tulossa: mielikuvani niin kodistamme kuin koko kaupungista ovat pyyhkiyneet täysin mielestä ja tuntuu kuin olisin tulossa ihan uuteen ja vieraaseen paikkaan. En yhtäkkiä lainkaan muista miltä näyttää lentokentän tuloaula tai ajomatka kotiin. Lentokoneen rullatessa kentällä paikalleen en saa mieleeni minkälainen on kotimme täällä. Se on kummallista. En ole kokenut tällaista ennen mihinkään muuhun uuteen maahan asettumisen yhteydessä. Perillä kotona tuntuu onneksi tutulta. Jalkani muistavat kuin muistavatkin kuinka monta askelta on portilta kotiovelle, miten harpotaan portaat yläkertaan, missä valonkatkaisijat ovat. 

Khartumistakin löytyy onneksi sininen taivas ja palmuja

Kotielämä on siis sentään onneksi aika lailla järjestyksessä, ja tänä vuonna saan toivottavasti paremman otteen myös ulkomaailmasta. Hyvillä mielin ja uteliaana odotan joka tapauksessa mitä vuosi tuo tullessaan. Hyvää uutta vuotta!

25 kommenttia:

  1. Hyvää uutta vuotta sinnekin! Mä oon uusi blogisi lukija ja suurella mielenkiinnolla seuraan juttujasi. Miten teidän lapset on sopeutuneet uuteen paikkaan? Ikävöivätkö he kavereitaan jossain päin maailmaa? Kuinka pitkäksi aikaa asetuitte nyt Khartumiin? Anteeksi tämä kysymystulva, mutta mua oikeasti todella kiinnostaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Anu! Kiva, että löysit perille.

      Ainakin neljä vuotta olisi tarkoitus kokonaisuudessaan viettää Khartumissa. Jos viihdymme hyvin toivon, että olisi myös mahdollisuus halutessamme ottaa neljän vuoden päälle vielä lisäaikaa. Muutot on kaikkinensa paljon raskaampia kuin melkein mikään arkielämän haaste missäänpäin maailmaa, se on oma kokemukseni - ja siis erityisesti kun muutetaan lasten (ja koirien) kanssa. Olen tästä kirjoittanut vähän enemmänkin viime vuosien aikana eri yhteyksissä, mutta suhtaudun itse aika kyynisesti siihen ajatukseen, että "lapset sopeutuu minne vaan ja sen kun muutetaan, mikä ihana seikkailu!"... Uuteen ympäristöön asettuminen on oikeasti tosi kovaa työtä varsinkin jos kerralla menee uusiksi kaikki kulttuurista ja kielestä ystäviin. Ja jos maasta toiseen muuttaminen se on aikuiselle raskasta niin oman arvioni mukaan lapsilla on vieläkin kovempaa.

      Nyt kun me ollaan oltu täällä kohta puoli vuotta lapset on asettuneet näennäisen hyvin. Molemmat tuntee koulun ja kodin uudet rutiinit ja on löytäneet täältä omia kavereita ja muita omia juttujaan. Koulussa sujuu hyvin ja elämä on muutenkin ihan mallillaan. Koulu on englanninkielinen niin kuin Belizessäkin mutta lapset opettelevat innolla myös arabiaa. Kaikki on siis päällisin puolin oikein hyvin, mutta kyllä meillä silti noin kerran viikossa itketään edelleen Belizeen ja todellakin juuri vanhoja kavereita on ikävä, ja toisaalta myös mummia ja taataa Suomessa. Onneksi juuri saatiin annos isovanhempia ja pari päivää sitten varattiin maaliskuuksi matka tervehtimään esikoisen parasta ystävää Yhdysvaltoihin. Yritämme parhaamme mukaan pitää yllä niin lasten kuin omiakin ystävyyssuhteita vierailemalla puolin ja toisin, välimatkoista ja aikaeroväsymyksistä huolimatta.

      Kiva kun kyselit, kysy toistekin! :)

      Poista
    2. Niin ja siis tuon perheen pienimmän asettuminen on sujunut niin hyvin, ettei se tule edes mieleen tai puheeksi... Oma kokemukseni on se, että alle parivuotiaan kanssa on aika helppo muuttaa - heille on tärkeintä oma perhe ja omat pienet kuviot. Kouluikäisten kanssa muuttaminen on jo ihan eri juttu. Meidän porukasta kaikkein raskain muutto on tainnut olla nelivuotiaalle, joka oli elänyt koko elämänsä Belizessä ja jolle se on edelleen siinä määrin koti, että kun häneltä kysytään onko hän kotoisin Suomesta vai Italiasta hän vastaa "Belizestä".

      Poista
  2. Kylläpä ilahduin, että täällä oli pitkä teksti kuvineen. Sanoin pojallekin, että voi miten mukavaa, kun on ja näytin kuvia. Hän sanoi lastenne näyttävän onnellisilta ja iloisilta. Minkä näin kyllä kuvista minäkin. En väsy sitä sinulle kertomasta, että ihailen vahvuuttasi toimia perheenne parhaaksi.

    Ihana, että saitte myös olla kesällä vanhempiesi avun saatavilla ja muutenkin hienoa, että järjestätte tapaamisia lasten tärkeiden ihmisten kanssa, vaikka sitten Yhdysvaltoihin. Enkä yhtään ihmettele tyttösenne kotoisin-vastausta, kun on siellä elämänsä asunut.

    Olipa tosiaan mukava lukea kuulumisianne.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Venla ihanasta kommentista, taas kerran!

      Tämä mun menoni tuntuu usein aikamoiselta sähellykseltä mutta otan kuitenkin kiitollisena kannustuksen vastaan. Totisesti yritän toimia perheeni parhaaksi ja etenkin näitä lapsia ajatellen kaikessa mitä teen. Välillä menee kyllä metsään... Mutta onneksi tulee aina uusia päiviä!

      Toivon, että onnistuisin päivittämään blogia taas vähän useammin. Aika paljon riippuu taaperon aikataulusta ja päiväunista, mutta paljon myös internetistä joka toimii ihan järjettömän huonosti.

      Poista
  3. Oikein hyvää uutta vuotta sinne Khartumiin! Olipas mukava kuulla kuulumisianne :)

    -Pia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Pia! Onpa kiva kuulla sinusta. Hyvää uutta vuotta sinulle ja perheellesi!

      Poista
  4. Hyvaa uutta vuotta sinne viela ja teilla on ollu aika tapahtumarikas vuosi. Mina odotin viime vuoden vikoina viikkoina niiden paattymista, loppuvkot olivat liian kiireisia ja tekemattömat hommat levallaan, ajattelin etta tama vuosi 2015 on jarjestyksen vuosi, jolloin lopullinen sopeutuminen Izmiriin toteutuu, enaa en ole ihan varma...olen taas huomannut etta yllattavia tekijöita ja liikkuvia osia ilmaantuu aina, myllerryksesta toiseen...Nyt sinulla on jo oma koti ja tila hallussa, taatusti se ulkoinen elementtikin napsahtaa omallalailla kohdalleen tana vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin tuntuu meilläkin menevän, että juuri kun elämä tuntuu olevan jotenkin hallinnassa tuleekin jotain uutta hämminkiä. Ja vaikka miten yritän olla valmis uusiin myllerryksiin niin ne vain aina kuitenkin yllättävät ja sekoittavat vähintään päivän elleivät enemmänkin. Mutta toivotaan, että tämä vuosi on se asettumisen vuosi niin Izmirissä kuin täällä Khartumissakin!

      Vuoden eka arkipäivä on aika lailla ohi ja ihan kunnialla siitä selvittiin. Jospa samassa rutiinin ja kaaoksen tasapainossa päästäisi eteenpäin loppuviikkokin... Hyvää viikon alkua teille!

      Poista
  5. Hyvää uutta vuotta kaima! Olikin jo ikävä kuulumisianne, voimia ja lämpöä uuteen vuoteen teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kata! Kaikkea hyvää myös teidän seurueen uudelle vuodelle. Onpa mahtavaa, että ette ole kaikki hylänneet blogia vaikka se näin hiljentyi vuodenvaihteessa. Yritän kyllä nyt tosiaan päivittää kuulumisia taas vähän tiheämmin - jos taapero ja nettiyhteys antavat myöten.

      Poista
  6. Hyvää uutta vuotta! Muutto on aina iso asia ja vielä isompi, kun muutetaan maasta toiseen kolmen lapsen ja kolmen koiran kanssa. Tekstisi mukaan perusasiat tuntuvat olevan järjestyksessä ja lapset näyttävät hyvin tyytyväisiltä, samoin nuo suloiset koirat.

    Olet onnekas, kun vanhempasi auttavat ja sinulla on mahdollisuus tavata kaukanakin asuvia ystäviä. Usko pois, tulee vielä aika, jolloin täydellisesti viihdyt Khartumissa. Näin ainakin toivon. Tsemppiä sinulle ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon todella, että olet oikeassa Khartumin suhteen. Kyllähän tämä omalla tavallaan onkin jo koti mutta sellainen ystävien ja kavereiden turvaverkko minulta vielä täällä aika lailla puuttuu - saa nähdä mitä vuosi tuo sillä saralla tullessaan. Hyvä juttu on se, että tänne omaan kotitaloon tuntuu kuitenkin aina hyvältä palata omien seuraan. Täältä on hyvä ja turvallista yrittää laajentaa elämänpiiriä.

      Ja todellakin olen hyvin onnekas kun minulla on vanhemmat jotka tukevat ja auttavat tilanteessa kuin tilanteessa. Ja jos täältä ei olekaan vielä oikein löytynyt omaa ystäväpiiriä minulla on suureksi onneksi kyllä ihania ystäviä ympäri maailman. Kyllä kaikki on siis tosiaan hyvin :) Suuret kiitokset tsempeistä! Ja onnea uudelle vuodelle.

      Poista
  7. Kiva lukea kuulumisia, ja että kotiapulaisen puolipäiväistäminen on osoittautunut hyväksi ratkaisuksi. Toivottavasti sieltä vähitellen voisi löytyä myös uusia ystäviä, ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla susta Emilia!

      Loppuvuodesta otin sosiaalisen elämän suhteen aikalisän ja keskityin tekemään kotielämää rauhallisemmaksi - isompien lasten harrastusten vuoksi huitelen iltapäivisin usein pitkin kaupunkia ja tuntui, etten sen lisäksi jaksa kovin innokkaasti yrittää rakentaa omaa ystäväpiiriä. Nyt täytyisi vähitellen jaksaa taas yrittää ottaa kontaktia aikuistenkin maailmaan. Jospa tuttavuuksista kehittyisi vielä jotain enemmän? Mutta yritän myös nauttia elämästä ihan tällaisenaan; onneksi on tämä oma seurue jossa riittää juttukavereita!

      Poista
  8. Hyvää alkanutta vuotta koo perheelle.
    Oli niin ihana kuulla teistä! Juuri viime torstaina kerroin ystävälleni, ettei siitä Sudanissa asuvasta perheestä ole kuulunut pitkään aikaan. Joskin edellisen postauksen kommenttilootikosta selvisi, että olette lomailemassa. =)
    Kiva taas lueskella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mukava kuulla, että kuulumiset kiinnostaa! Kiva kun jaksat käydä lukemassa! Loman valmistelu ja itse lomailu veivät tosiaan muutaman viikon mennessään mutta tässä sitä nyt taas ollaan. Ja jostain syystä kukun täällä hereillä keskellä yötä vaikka lapsetkin nukkuu! Sainpahan vähän aikaa vastata kommentteihin kuin internet sentään kätevästi toimii :)

      Hyvää uutta vuotta sullekin SatuSanna!

      Poista
  9. Olipas mukava lukea kuulumisianne ja analyysiasi viime vuodesta. Kaikkea hyvää uuteen vuoteen, tuokoon se mukanaan paljon kotoisuutta ja iloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos S! Oikein hyvää uutta vuotta myös sinne kauas koko perheelle, onnea ja iloa ja hyviä sopeutumistunnelmia.

      Poista
  10. Onpa ihastuttavat lapset :)

    Hyvää alkanutta vuotta! Eiköhän se kotiutuminen siitä lähde käyntiin taas hiljalleen. Toivottavasti sait ladata kunnolla akkuja lomalla ja nyt sitten uusin voimin uuden vuoden haasteisiin (toivottavasti positiivisiin sellaisiin! :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lomailu virkisti kyllä vaikkei kaikki mennytkään ihan nappiin. Silti ja vaikka tavallisesti olen arjesta innostuva on ollut jotenkin vaikea saada rutiinit taas käynnistettyä. Mutta sen verran olen kai kotiutunut ja rauhoittunut, että osaan onneksi keskittyä vähän paremmin olennaiseen. Ja kai tämä arki vie taas mennessään. Siihen asti otan suosiolla vähän kevyemmin. Tämän päivän haasteet ovat pysyä hereillä, valmistaa pari ravitsevaa ateriaa ja viettää iltapäivä lasten kanssa leikkikerhossa reippaana siitä huolimatta, että seuranani tulee taas kerran olemaan vain lastenhoitajia. Eiköhän tuo onnistu :)

      Erinomaista uutta vuotta myös sinnepäin!

      Poista
  11. Tuo sinun selostuksesi siitä Khartumiin palaamisesta ja lentokentän tunnelmista oli kuin omasta elämästäni. Valitettavasti täytyy todeta, että omalla kohdallani tämä tunne ei ole kolmen vuoden aikana muuttunut miksikään ja se ahdistaa. Olenkin miettinyt missä vaiheessa asialle on pakko tehdä jotain sillä se tuntuu pahalta että on niin "etääntynyt" nykyisestä kotikaupungista ettei osaa sitä nimetä vieläkään kodiksi. Joskus jopa "unohdan" kaupungin keskustassa käydessäni että tosiaan asun täällä. Tämä on musta vakava asia siksi, että hyvin monet immigrantit saattaa kärsiä näin koko elämänsä ajan ja se kyllä johtaa masennukseen. En siis tarkoita että meillä olisi näin, mutta että on tärkeää ihmisen saada tuntea jollain tapaa kuuluvansa sinne missä asuu. Sun tekstejä on tpdella mielenkiintoista lukea! Kiitos niistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mielenkiintoista kuulla, että muillakin on samanlaisia tunnelmia! Tämä on mulle nimittäin ihan uutta ja jotenkin häkellyttävää. Koneen laskeutuessa tunnen tosiaan olevani tulossa johonkin tyhjiöön, tuntemattomaan paikkaan. Ja kyllä hyvinkin itsekin liikun tuolla kaupungilla myös aika irtonaisena tästä ympäröivästä todellisuudesta. Tällaista kuulumattomuutta tunsin myös Jamaikalla mutta siellä sentään tunsin ja tiesin mihin olin tulossa kun palattiin lomilta.

      Hyvin totta tuo, että tällainen irtonaisuus on tosi huono juttu jos se jatkuu läpi elämän. Jo ihan näin väliaikaisena ilmiönä se harmittaa siinä mielessä, että tuntuu, että elämä jää osin vajaaksi kun ei ole todellista suhdetta ympäristöön. Omalta kohdaltani helpottaa tieto siitä, että vaikken koskaan täysin asettuisikaan, ennen pitkää lähdemme täältä kuitenkin jonnekin toisaalle. Siihen asti yritän kyllä parhaani mukaan ottaa kontaktia tähän valtavaan kaupunkiin ja tehdä siitä oman. Saa nähdä miten käy.

      Poista
  12. Moiksis! Ja oikein hyvaa uutta vuotta! Vahan taalleen jalkikateen! Ma olen ollut ihan poissa naista blogikuvioista sen suhteen etten ole vain saanut (muka) aikaiseksi lukea muiden blogeja vaikka monesti ovatkin mielessa. Kuten tekin! Yritan nyt taalla ottaa kiinni kuulumisista. Ihana etta saitte kayda Suomessa joululomalla vaikka takaisinpaluu taisikin olla aikamoinen kokemus. Onneksi oli koti ja tutut tavarat seka ne rakkaat koiruudet odottamassa. Varmasti helpotti. Jaksuja sinne eloon halien kera!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt ollaan taas jo niin arjessa kiinni, että tuskin muistan lomaltapaluun tunnelmia... Näin tämä elämä täällä tuntuu menevän, että elän aika lailla hetkessä - jotenkin tämä suurkaupunkielämä vie sillä tavalla mennessään, että vain harvoin on tilaisuuksia keskittyä omiin tunnelmiin ajatuksella. Sitä on Belizestä ikävä! Ruhtinaallista aikaa ja etenkin hiljaisuutta ja hitautta joka antoi tilaa ajattelemiselle. Hyvä tietää sinänsä: ilman Belmopanin vuosia en olisi tiennyt miten hyvin kyläelämä minulle sopiikaan.

      Hyvää vuoden alkua sinnepäin!

      Poista

Kiitos kommentistasi!