keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Khartumin aakkoset - kuuden kuukauden rajapyykin kohdalla

Allahu Akbar kuuluu aamun pimeydessä, ja useamman kerran läpi päivän. Niillä sanoilla alkaa rukouskutsu. Allahu Akbar tarkoittaa Jumala on suuri tai suurin. Minun korviini rukouskutsu on kaunis, parhaimmillaan kuin toisesta maailmasta.

Baletti on viime kuukausien aikana vienyt vanhemman tyttäreni sydämen. Tyttö itse asiassa aloitti balettiharrastuksen jo Belizessä mutta siellä tanssinopettaja ei osannut lainkaan suhtautua pieniin oppilaisiinsa ja päätimme suosiolla pitää taukoa tanssimisesta. Nelivuotiaan nykyinen baletinopettaja on itse kahdeksan lapsen äiti ja tunnit huomattavasti rennompia ja ikäryhmälle sopivia. Hyvä niin. 

Celsiuksissa päivälämpötila nousee täällä Khartumissa tällä hetkellä reippaasti yli kolmenkymmenen, monesti lähemmäs neljääkymmentä. Eikä tämä vielä mitään. Ollaan menossa kohti tuskallisen kuumia kuukausia, huhti-kesäkuuta, jolloin neljäkymmentä ja reilusti ylikin on ihan tavallinen päivälämpötila. Mielenkiintoista nähdä kuinka raskaita nuo kuumimmat kuukaudet käytännössä ovat. 

DC odottaa! Vanhojen ystävien merkitys kasvaa entisestäänkin kun yrittää sopeutua uusiin kuvioihin. Ensi kuussa olemme lähdössä Washington DC:hen vierailemaan hyvien ystävien luona. Matka on pitkä ja aikaero varmasti väsyttää niin mennessä kuin tullessakin, mutta uskon, että matka on silti vaivan arvoinen. Meidän elämämme ei ole vain täällä Sudanissa vaan monessa eri paikassa ympäri maailman. 

Esikoiseni täyttää muutaman kuukauden päästä seitsemän. Poika on käynyt koulua pian jo kolme vuotta ja kohta hän on vihdoin suomalaisittainkin kouluikäinen. Poikani on perinyt minulta temperamenttinsa mutta sitä tasoittamaan myös paljon hiljaista herkkyyttä. Hän on yhdistelmä viisasta ja villiä. On mielenkiintoista nähdä kasvaako lapsistamme levottomia matkalaisia vai asettuvatko he päinvastoin tilaisuuden tullen asumaan yhteen ja samaan paikkaan koko iäkseen.

Faaraot ja pyramidit ja muu Sudanin historia kiinnostaa, mutta emme ole saaneet vielä tehtyä matkaa paikallisille pyramideille enkä ole toistaiseksi edes saanut juuri tilaisuutta kunnolla tutustua Sudanin historiaan. Lyhyetkin katsaukset Sudanin historiaan ovat itse asiassa aika pitkiä, koska alueen historiaa riittää niin kauas menneisyyteen, eikä minulla valitettavasti ole ollut vielä juurikaan aikaa syventyä siihen. 

Gluteenittomuus ei ole täällä Khartumissa ihan helppoa muttei onneksi ihan mahdotontakaan. Jostain syystä jokaisessa isommassa ruokakaupassa on täällä myynnissä skotlantilaisia gluteenittomia kaurakeksejä ja yhdessä lähiruokakaupassa on kokonainen hyllyllinen gluteenittomia ruokia. Hyllyn sisältö vaihtelee viikosta toiseen mutta toistaiseksi olen napannut sieltä ainakin gluteenittomia jauhoja, pastaa ja keksejä. Hinnat ovat huimat mutta niin on myös ilo siitä, että lähikaupasta löytyy koko perheelle sopivaa ruokaa.

Hedelmät ja vihannekset myydään täällä toreilla ja tienvarsilla järjestettyinä somiin kekoihin. Myyjät valitsevat komeimmat tomaatit ja asettelevat ne pieneksi pyramidiksi. Appelsiinit nousevat samanlaisiksi rakennelmiksi ja vesimelonitkin asetellaan kauniisti esille. Kauniisti järjestetyt hedelmät ja vihannekset kutsuvat ostoksille.

Iltaisin meillä on kotona omat tutut iltarutiinimme, jotka ovat jatkuneet aika lailla samanlaisina maasta toiseen. En tällä hetkellä tunne minkäänlaista halua lähteä iltaisin aikuisten menoihin. Edustusvuosien jälkeen on juhlaa saada viettää iltaa kotona pyjamassa oman perheen kesken. 

Joululoma oli juuri, mutta seuraava on jo alustavasti suunnitteilla kuten myös muut tämän vuoden lomat. Vaikka sinänsä vastustan elämistä lomasta lomaan on myönnettävä, että on hyvä olla jotain mitä odottaa. Nyt kun lapsista pieninkin on yli vauvavaiheen on mahdollisia matkakohteitakin taas vähän enemmän. Lasten ehdoilla mennään mutta paljon mietin itse myös sitä mitä kaikkea haluaisin nähdä tässä vaiheessa lasten kanssa ja ikäänkuin heidän silmillään.

Kameleita olemme nyt nähneet jo useamman kerran, vaikkeivät ne ihan tavallisia näkyjä täällä Khartumissa olekaan. Jokin aika sitten näimme kamelinkuljetusrekan, ja joitain päiviä myöhemmin toisaalla kokonaisen lauman kameleita paimentamassa tien reunalla. Kosketusetäisyydelle ei olla vielä päästy, mutta nelivuotias tahtoisi päästä ratsastamaan kamelilla.

Linsseistä tuli suurta herkkuani jo viime keväänä Belizessä. Täältä niitä löytyy riittämiin ja laitankin linssimuhennosta vähintään kerran viikossa. Yritän täällä maailmalla tehdä ruokaa pääasiassa aineksista joita paikan päältä löytyy helposti. En halua liikaa tukeutua ulkomaantuomisiin tai edes kaupoista silloin tällöin löytyviin harvinaisiin herkkuihin vaan yritän ruuanlaitossa ennen kaikkea keskittyä tavalliseen hyvään paikalliseen tarjontaan. Täältä Khartumissa löytyy helposti muun muassa hyvää lihaa ja kanaa, kesäkurpitsaa, kurkkua ja tomaattia, vesimelonia, greippejä, banaaneja, ja juurikin linssejä. 

Malesh tarkoittaa anteeksi arabiaksi. Sitä voi käsittääkseni käyttää jos vahingossa vaikkapa astuu toisen varpaille, mutta toisaalta myös lohdutuksena, "älä sure" -merkityksellä. Alkuun minua vähän ärsytti miten paikalliset lastenhoitajat sanovat usein englanniksi "sorry" jos lapsi muksahtaa lattialle tai muuten satuttaa itsensä. Tuntui, että lastenhoitajat ottivat omaksi syykseen kaiken - ajattelin, etteivät heidän hoidokkinsa opi ollenkaan ottamaan vastuuta omista muksahduksistaan ja virheistään kun joku muu on niitä aina pyytelemässä anteeksi. Nyt ymmärrän, että anteeksipyynnön sijaan he käyttävätkin itse asiassa sorry-sanaa pahoitteluun. Jo näin vähästä kielen ymmärtämisestä aukeaa ympäröivä todellisuus ihan eri tavalla. Olisi hienoa saada opiskella arabiaa enemmänkin, mutta toistaiseksi minulla ei ole siihen aikaa. Ehkä sitten kun nuorimmainenkin aloittaa koulun?

Nelivuotias on löytänyt paikkansa uudesta kotikaupungistaan ja luokastaan ja on jälleen oma itsevarma itsensä. Tyttö taisi surra muuttoa Belizestä meistä kaikista eniten ja on ollut ilo ja helpotus seurata kuinka hän on jälleen puhjennut kukkaan nyt kun Khartumista on vähitellen tullut meille kaikille koti. 

Oma oloni vaihtelee, mutta ei enää onneksi ollenkaan niin dramaattisesti kuin ensimmäisten kuukausien aikana. Isompien lasten ja minun asettuminen Khartumiin oli alkuun melkoinen sotkuinen verkko: pahaa pelkään, että minun kipuiluni ajoittain veti lapsia osaltaan syvempiin vesiin ja tiedän, että heidän haasteensa tekivät asettumisesta välillä minulle vaikeampaa. Nyt kun elämä on asettunut toivon niin kuin lapsetkin, ettei meidän tarvitse useampaan vuoteen lähteä mihinkään. En rakasta Sudania niin kuin aika lailla alusta asti rakastin Belizeä, mutta minulla on kuitenkin täällä omat ilon- ja onnenaiheeni ja se riittää toistaiseksi. Tärkeintä on se, että olen muuton myllerrysten jälkeen vihdoin taas kaikin puolin oma itseni ja lapsilla on hyvä olo uudessa kotimaassa.

Puutarhasta on viime viikkoina tullut minulle mieluinen paikka kun sain vihdoin puutarhurin kutsuttua paikalle ja hän sai ylikasvaneeseen nurmikkoon vähän järjestystä. Tosin eilen puutarhuri kasteli pihan niin tehokkaasti, että se oli iltaan asti osin mutavelliä... Puutarhuri käy meillä nyt kerran viikossa; ensi viikolla täytyy jutella siitä kuinka saisimme puutarhan hoidettua sellaiseen kuntoon, ettei se olisi jatkossa niin kovin mutainen. Mutaiset koirantassunjäljet pitkin taloa eivät nimittäin ole suosikkijuttuni. Mutta tätä pientä vastoinkäymistä lukuunottamatta nautin puutarhasta. Minusta on mukavaa kastella nurmikkoa tai ihan vain kääntää hanasta ja katsella sivusta kuinka sadetin vähän kerrallaan kosteuttaa aavikkokuivan maan. Ihmettelen päivittäin kuinka ihmeellisen hienoja pensaita puutarhassamme kasvaa, miten luonnossa voikaan olla niin syviä ja toisaalta kirkkaita värejä. Vielä aika äskettäin puutarha tuntui ei kenenkään maalta, mutta ihan viime viikkoina siitä on tullut oma.

Qatar Airwaysistä on muotoutunut hetkessä suosikkilentoyhtiömme. Qatarilla on paljon tarjouksia, verrattain kätevät yhteydet eri puolille maailmaa, ja lisäksi mainio lentokenttä Dohassa. Matkalla Yhdysvaltoihin maaliskuussa majoitumme ensimmäistä kertaa elämässäni lentokentän sisällä olevaan hotelliin: Dohan lentokentän transit-alueella on hotelli, jossa aiomme levätä osan kahdeksan tunnin vaihtoajasta. 

Ratsastustunneilla olen ehtinyt nyt käydä muutaman viikon ajan ja olen todella tyytyväinen, että viitsin vuoden alussa ilmoittautua tunneille. Kesti hetken totutella lännensatulan sijaan englantilaiseen satulaan ja edelleen opettelen pois vanhoista lännensatulassa opituista tavoista, mutta jo toisella tunnilla pääsin kuitenkin ilokseni laukkaamaan. Puolituntinen yksityisratsastustunti on mahtavaa omaa aikaa. 

Shukran on arabiaksi kiitos. Tätä sanaa käytän huomattavasti eniten vähistä osaamistani arabian kielisistä sanoista. Sudanissa periaatteessa käytetään arabian rinnalla myös englantia; käytännössä monet sudanilaiset eivät kuitenkaan osaa englantia ollenkaan. Olen itse tottunut oman perheen piirissä käyttämään usein samaan aikaan kahta kieltä. Sanon lapsille asian suomeksi ja tarvittaessa heti perään myös englanniksi, että mieskin ymmärtää mistä on puhe. Khartumissa liikkuessani käytän osaamiani arabian sanoja vähän samaan tapaan: sanon kiitos arabiaksi ja heti perään myös englanniksi. Yritän siten osoittaa kunnioitusta paikallista käyttökieltä kohtaan mutta toisaalta myös ilmaista, etten osaa kieltä muutamaa sanaa enempää, enkä siis valitettavasti voi ruveta kiitosta kummempaan keskusteluun arabiaksi.

Taapero on täällä Khartumissa kasvanut vauvasta pieneksi tytöksi. Hänellä on mainio huumorintaju ja jo aika mittava sanavarastokin, pääasiassa suomea mutta jonkun verran myös englantia ja tietysti "ciao ciao". Pieni tyttö pysyy melkein sisarusten mukana ja pärjää isoille koirillemmekin - työntää nuolemaan innostuneen kuonon tarvittaessa pois tieltä ja sanoo tiukasti mutta leppoisasti "go away". 

Ulkoa kotiimme kuuluvat äänet kertovat ympäristöstämme kaikenlaista. Kun aamulla laitan keittiössä kahvia ja aamupalaa kuuluu ulkoa lintujen innokasta viserrystä. Linnut laulavat keittiön oven takana niin tarmokkaasti, että ääni kuuluu oven läpi ja ilmastoinnin hurinasta huolimatta. Khartumin lentokenttä on aivan keskellä kaupunkia ja noin kolmen minuutin ajomatkan päässä meiltä. Khartumin kenttä ei ole kovin vilkkaasti liikennöity ja monet lennoista lähtevät öisin jolloin en niitä juuri huomaa. Aamuisin meille kuitenkin toisinaan kuuluvat lentokoneiden kiihdytysäänet niin kovaa, että tuntuu kuin talomme olisi keskellä kiitorataa. Se ei oikeastaan häiritse minua, vaan siinä on päinvastoin jotain jännittävää. Meille kuuluu myös muutaman kerran päivässä junan sireeni kun juna kulkee läpi kaupungin. Täällä ei junaradan varrella ole valvottuja risteyksiä lainkaan vaan junat varoittavat sireenillä tulostaan ja autot väistävät pois raiteilta tarpeen mukaan. 

Valo täällä vaihtelee paljon ajankohdan ja vuodenajan mukaan vaikka alkuun tuntui, että koko ajan on yhtäläisen ja kestämättömän kirkasta. Talviaurinko marras-tammikuussa oli hailakampi ja kaikin puolin heikompi kuin syysaurinko. Elokuinen auringonpaiste oli kirkkaampaa kuin mitä missään olen ennen nähnyt. Lempihetkeni on vuodenajasta riippumatta hetki vähän ennen hämärän tuloa. Silloin auringonvalo pehmenee ja tummenee ja siinä on kaikkialla maailmassa jotakin vähän samaa ja tuttua.

Wi-Fi- ja muut internet-yhteydet ovat täällä aika heikot. Se on osasyy siihen, miksi blogi päivittyy tällä hetkellä niinkin harvoin. Netti pätkii päivittäin ja usein niin paljon, että sivujen lataaminen ei käytännössä onnistu lainkaan. Jotenkin en jaksa enkä osaa kuitenkaan kamalasti hermostua temppuilevasta nettiyhteydestä. 

X saa tällä kertaa toimia jokerina, koska en kerta kaikkiaan keksi mitään järkevää x:llä alkavaa asiaa Khartumista tai elämästämme täällä. X-alkuisen asian sijaan siis tarinaa naapurustostamme: Naapuri kutsui minut muutama aamupäivä sitten luokseen kylään. Tai oikeammin edellytti, että vihdoin tulen vierailulle. Juttelimme niitä näitä. Tilanne oli vieras ja siksi vähän arvaamaton, mutta tunsin toisaalta oloni kummallisen kotoisaksi. Tämä onkin yksi islamilaisen maailman suurista lahjoista: aito ja antelias vieraanvaraisuus. Haluaisin itse osata olla yhtä hyvä ja rento emäntä vieraille. Lähiviikkoina aiomme kutsua naapurit vastavierailulle. 

Ystävärintamalla on tapahtunut aika lailla kuluneiden viikkojen ja kuukausien aikana. Kehitys on ollut sen verran hidasta ja hienovaraista, että vasta ihan äskettäin oivalsin, että minulla on kuin onkin täällä muutama ystävä. Kaikki ystävät ovat tuttuja lasten harrastuksista tai koulusta, paitsi yhtä johon tutustuin tutun kautta. Alkutekijöissään ovat ystävyyssuhteet edelleen joten todellisesta turvaverkosta ei voi puhua, mutta ehkä tänne vähitellen sellainenkin muodostuu.

Zen-asenne alkaa taas vähitellen löytyä, edes silloin tällöin, hektisestä ympäristöstä ja kiireisestä elämäntilanteesta huolimatta. Ensimmäisinä kuukausina täällä en oikein hahmottanut omia rajojani ja olin kaikkea muuta kuin zen. Mutta nyt olen onneksi alkanut ymmärtää mistä näissä oloissa löydän mielenrauhan: Vietän paljon aikaa kotona, en yritä ehtiä kaikkea, toisinaan en yritä ehtiä juuri mitään muuta kuin pakollisen. En enää odota sosiaalisista tapahtumista sen enempää, olen antanut itselleni luvan kääntyä toistaiseksi vähän sisäänpäin ja hyvällä omallatunnolla keskittyä perheeseeni. Tuntuu hyvältä olla hötkyilemättä suuntaan ja toiseen. Ja niinkuin aina ennenkin, kun lakkasin etsimästä ystäviä, heitä alkoi hiljakseen löytyä kuin itsestään. 

Ålen tutustunut täällä aika moniin pohjoismaalaisiin ja erityisesti ruotsalaisiin. Ruotsi on itse asiassa ensimmäinen vieras kieli mitä itse opiskelin koulussa (lyhyen saksankokeilun jälkeen). Ymmärrän ruotsia aika hyvin mutta puheen tuottaminen on haastavaa koska olen saanut siinä niin vähän harjoitusta. Yritänkin vähitellen rohkaistua harjoittelemaan kielen käyttöä käytännössä. Tilaisuuksia on riittämiin leikkikerhosta ja lastenjuhlista pohjoismaisiin tapahtumiin. Muutama päivä sitten pääsin vaihtamaan muutaman sanan ruotsiksi apteekissa, jossa törmäsin sattumalta paikalliseen mieheen, joka oli asunut vuosia Uppsalassa.

Äidin näkökulmasta Khartum on edelleen hyvä paikka asua. Koulu on mainio ja lapsilla on kivoja kavereita ja harrastuksia. Minä toivoisin lasten koulumatkan olevan vähän lyhyempi, mutta tässä sijainnissamme on toisaalta niin paljon hyvää, etten enää haikaile muille asuinalueille. 

Öistäkin on vähitellen tullut rauhallisempia kun en enää heräile ihmettelemään missä olemme, ja perheen pieninkin on vihdoin alkanut nukkua melko hyvin läpi yön omassa sängyssään. Alkuaikojen levottomat yöt ovat kuitenkin vielä kirkkaana mielessä ja niitä vasten on helppo peilata sitä kuinka paljon elämä onkaan muutamassa kuukaudessa asettunut ja tasoittunut ja helpottunut.  

12 kommenttia:

  1. Voi miten monta ajatusta aakkosiin mahtuukaan! On muuten hauskaa, että ruotsi vahvistuu Sudanissa. Itse opin puhumaan ruotsia Belgiassa asuessani. Sanotaan pakkoruotsista mitä tahansa - olen todella huomannut, että siitä kielestä on hyötyä. Täällä Etelä-Ranskassakin on paljon ruotsalaisia ja suomenruotsalaisia. Ihana sana tuo Malesh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin tehdä uudet aakkoset kun päästiin tänne kuuteen kuukauteen asti. Seuraava isompi rajapyykki tässä uuteen maahan asettumisessa onkin sitten mielestäni vuosi ja sitä seuraava sitten kaksi vuotta saapumisesta. Saa nähdä miten tunnelmat ja tilanteet ja aakkoset muuttuvat.

      Olen tosi tyytyväinen, että opiskelin aikoinaan ruotsia - minulle se ei tosiaan ollut mikään pakko vaan ensimmäinen valinnainen kieli. Englantiin rakastuin mutta ruotsin opiskelu oli aina myös kivaa. Ja jos nyt vielä oppisin kunnolla puhumaan ruotsia... Se olisi mahtavaa! Ei vähiten siksi, että oma kotimme on itse asiassa ruotsinkielisellä alueella Suomessa ja siellä olisi kätevää ja mukavaa voida vaihtaa kieltä lennossa juttukaverin mukaan.

      Malesh on minustakin ihana sana, se kuulostaa kauniilta ja jotenkin suorastaan onomatopoeettiselta tuon pahoittelupuolen osalta ainakin :)

      Poista
  2. Mielenkiintoiset aakkoset Khartumin elämästä. Helteet kuulostaa vähän liian kovilta, vaikka aurinko ja lämpö toki kuulostaa noin muuten hyvältä noita liukkaita katuja kävellessä :)
    Aloitin muutama viikko sitten taas arabian opinnot ihan alkeista, jännittävää on opiskella niin erilaista kieltä. Voisin kuvitella että sielläkin helpottais jos aakkoset osaa, ellei sitten monet kyltit ole englanniksi myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä reilusti yli kolmenkymmenen lämpötila ei oikeastaan tunnu vielä kovin pahalta; kuiva kuumuus on selkeästi helpompaa kestää kuin kosteampi helle. Muutama päivä sitten huomasin, että 29 astetta tuntuu tätä nykyä oikein mukavalta ja miedolta lämpötilalta - vaikka onhan se suomalaisittain ajateltuna jo aika helle sekin. Mutta uskon, että tuo yli 40 kyllä vetää hiljaiseksi. Raportoin sitten tunnelmista kunhan lämpötilat tästä vielä nousevat.

      Täällä on paljon kyllä englanniksi, tienviitoista kauppojen tarjouslappusiin. Ja aina löytyy joku joka puhuu englantia, enemmän tai vähemmän. Vanhempi sukupolvi osaa osin oikein hyvinkin englantia, nuoremmat eivät monet ollenkaan. Mutta en oikeastaan tunne kaipaavani arabian taitoa niinkään yleisen viihtyvyyden tai elämän sujuvuuden kannalta vaan siksi, että kieli on niin tärkeä ja verraton avain mihin tahansa kulttuuriin. Jos vain malesh-sanan moninaisuuden ymmärtäminen sai minut oivaltamaan yhden itseäni hämmentäneen asian, niin kuinka paljon paremmin saisinkaan kiinni tästä ympäröivästä todellisuudesta jos osaisin kieltä enemmän!

      Arabian aakkoset olisivat hyvä alku, mutta nekin ovat kuitenkin jo vähän isompi projekti, enkä usko, että ihan hetkessä arabian aakkosten kanssa pääsee sellaiseen pisteeseen, että kiireessä auton kyydistä ehtii tavata mitä kaupan ikkunassa lukee... Minulla on tällä hetkellä ihan tosi vähän aikaa yhtään millekään - arabian kieli aakkosista eteenpäin joutuu nyt siis odottamaan rauhallisempia aikoja. Kaikenlaista tässä tietysti onneksi opin vähän huomaamattanikin. Numerot opin autojen rekisterikilvistä joista osassa lukee numerot sekä arabiaksi että meikäläisittäin. Ja osaan muun muassa laulaa paljon onnea vaan arabiaksi :)

      Poista
  3. Eivät kai kamelit sentään voi paimentaa... :) (paitsi korkeintaan omia kamelivauvojaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät varmaankaan. Kiitos kielipoliisille huomautuksesta.

      Poista
  4. Olipa mukava lukea nämä uudet aakkoset. Ja huomaavinani oken, että näistä aakkosista löytyy jo paljon sellaista sinne asettumista.

    Kiva, että olet löytänyt ystäviä, se on varmasti sopeutumisenkin kannalta tosi tärkeää.

    Ja totta, on tosiaan mielenkiintoista, mahtavatko lapsenne haluta aikuisuudessaan asettua yhteen paikkaan, vai elää useissa paikoissa. Ehkä joku paikallaan, joku paikkaa vaihtaen.

    On hienoa, että sieltä on löytynyt mieleinen harrastus tytölle ja tuo hyvä ja ymmärtäväinen ohjaaja on kyllä kullanarvoinen juttu.

    Täälläkin saa taas kuunnella lintujen laulua. Ihana ensimmäinen keväänmerkki :)

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä selkeästi elämä tuntuu omemmalta nyt kun ollaan ehditty olla täällä jo näinkin kauan. Enää ei kaikki aika ja voimat mene ihmettelyyn. Se on mukavaa.

      Täällä on tänään taas vaihteeksi vähän viileämpi päivä, juuri nyt ulkona ehkäpä noin 25 astetta mikä viime viikkojen 35:n jälkeen tuntuu aika vilakalta. Ja auringonvalossakin on taas jotenkin vähän kylmempi talvisempi sävy vaikka luulin meidän olevan jo selkeästi helteen puolella. Tänään on jotenkin helppo ajatuksissa siirtyä Suomen kevääseen, siihen miltä siellä tuntuu kun valo alkaa taas voittaa ja linnut laulaa. Kaunista kevättä sinulle ja perheellesi Venla!

      Poista
  5. Mielenkiintoiset aakkoset:)! Voi kun voisit laittaa pari kuvaakin, esim piha olisi kiva nähdä... Mutta taitaa tuo nettiyheys hidastaa sitäkin?
    Olen kuullut jonkun muunkin ulkomailla asuvan sanovan, että ystäviä tuli elämään, kun lopetti etsimisen. Muutama luottoystävä lähimaastossa on siellä varmasti todellinen löytö, jota arvostaa vielä ekstrasti, vaikka tärkeitä ovat missä tahansa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjoituksen ohessa piti itse asiassa olla kaksi videota. Yksi liikenteestä autosta kuvattuna ja toinen juurikin meidän puutarhasta ja koirista. Sain videot ladattuakin tänne tekstin väliin mutta jotenkin ne ei vaan toimineet :( eli otin ne pois. Täytyy yrittää jos ensin lataisin videot YouTubeen ja sieltä linkin kautta tänne... Tai jos jollakulla on muita ehdotuksia niin kiitollisena otan vastaan.

      Mulla on elämässä yleensäkin käynyt niin, että kun olen lakannut etsimästä ja ikäänkuin luovuttanut niin olen löytänyt niin ystäviä kuin aikoinaan esimerkiksi puolisonikin. Jännä vaan miten se etsimisen lakkaaminen on oma prosessinsa eikä sitä voi oikein kiirehtiä. Täytyy vilpittömästi päästä mielessään sellaiseen hälläväliä-tilaan ja se vie aikansa.

      Kyllä tuntuu todellakin hyvältä, että on täällä jokunen ihminen jonka varaan edes vähän laskea, oman perheen lisäksi.

      Poista
  6. Malesh ei itse asiassa ole "anteeksi". Se on "älä välitä" tai kuten yllä "älä sure", tapahtuman painamista villasella. Arabiaksi anteeksi on asif, asfa. Minua taas useimmiten ärsyttää suunnattomasti tuon maleshin käyttö. Pikkumurheissa ja -jutuissa se on ihan paikallaan, mutta monasti se on vain tapa kuitata mitä tahansa negatiivisia asioita. Jos henkilö tekee väärin (esim. myöhästyy tapaamisesta reilusti tai ei edes tule paikalle, tarkoista ohjeista huolimatta toimittaa väärän tuotteen, lupauksistaan huolimatta ei tee sovittua asiaa jne.), niin sen sijaan, että oikeasti pyytäisi anteeksi, hän sanoo vain "älä välitä" ja näin ollen ei ota vastuuta omista teoistaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin olla väärässä mutta käsittääkseni malesh-sanaa käytetään täällä myös ihan anteeksi-merkityksessä. Sudanin arabiahan ei ole kovinkaan lähellä klassista arabiaa vaan itse asiassa hyvinkin kaukana siitä. Libanonilainen ystäväni kertoi juuri, että osalla sanoista on täällä suorastaan vastakkainen merkitys kuin mihin hän on tottunut.

      Mutta joka tapauksessa voin hyvin kuvitella, että sanan käyttö ärsyttää kun sitä käytetään noin kuten kuvasit yllä! Pitää osata pyytää reilusti anteeksi omia mokiaan - tai mieluummin vaikka sitten ei sanoa mitään jos ei voi olla vilpitön.

      Poista

Kiitos kommentistasi!