keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Koulukuvioita

Täällä Khartumissa hyvin toimeentulevissa perheissä on tapana, että lapset ovat lastenhoitajan kanssa kotona kaksivuotiaaksi asti. Näin toimii suurin osa perheistä, myös ne harvat joissa toinen vanhemmista ei käy palkkatöissä.

Alle kaksivuotiaat eivät siis käy päiväkodissa mutta heitä kuljetetaan tapaamassa muita vauvoja ja taaperoita samanikäisten leikkikavereiden kotona erilaisten leikkiryhmien merkeissä. Oma taaperoni on täällä aika lailla alusta asti kuulunut leikkiryhmään, joka kokoontuu jonkun kerholaisen kotona joka arkiaamu.

Kotonakin riittää yksivuotiaalle seuraa ja tekemistä. Ja tekemistä riittäisi myös äidille: kuten kuvasta näkyy edelleenkään emme ole saaneet kaikkia tauluja seinälle!
Leikkiryhmän tapaamiset kestävät noin kello kymmenestä noin puoleenpäivään. Niissä ei ole mitään ohjattua tekemistä, vaan lapset leikkivät mitä milloinkin. Taaperoryhmä muuttaa koko ajan muotoaan kun perheitä muuttaa maahan ja pois maasta ja lapset kasvavat. Taapero ja minä käymme leikkiryhmässä yhtenä tai ihan enimmillään kahtena aamuna viikossa. Ryhmään kuuluu jokunen muukin vanhempi lisäkseni, mutta suurin osa ryhmän lapsista kulkee tapaamisissa lastenhoitajiensa mukana.

Kaksivuotiaana melkein kaikki paremmin toimeentulevien perheiden lapset aloittavat täällä puolipäiväisen päiväkodin. Kaupungissa on useampi päiväkoti joista yksi on ulkomaalaisten keskuudessa maineeltaan ylitse muiden. Meidän taaperomme ei ole toistaiseksi vielä puoltatoistakaan, mutta en ole itse asiassa aikeissa laittaa häntä vielä kaksivuotiaanakaan minnekään. Minulla on tilaisuus ja innostusta hoitaa häntä vielä toistaiseksi kotona ja oma kokemukseni isompien lasten kanssa on se, että päiväkoti- ja koulukuvioihin pääsee oikein hyvin kiinni vähän myöhemminkin.

Neljävuotias esitteli taitojaan koulun urheilupäivänä. Koulussa on kaikin puolin moitteettomat tilat, liikuntasalista uima-altaaseen ja tenniskenttiin.


Kolmevuotiaana voi aikaisintaan aloittaa siinä koulussa jota omat lapsemme käyvät, päiväkotimaisella alimmalla luokalla. Neljävuotiaana koulu varsinaisesti alkaa niin sanotulla vastaanottoluokalla (englanniksi Reception). Vastaanottoluokalla lapsia opetetaan leikin kautta koulun tavoille, mutta aletaan toisaalta myös osin jo opettaa lukemaan ja laskemaan. Oma nelivuotiaamme on siis tänä vuonna tällä vastaanottoluokalla. Kaksi ensimmäistä vuotta koulua käydään noin kello kahdeksasta noin kello yhteen, eli viitisen tuntia arkisin.

Vastaanottoluokkaa seuraa ensimmäinen luokka, Year 1. Ensimmäinen luokka on jo varsin koulumainen. Viisivuotiaat ekaluokkalaiset alkavat käydä koulua noin kello kahdeksasta noin puoli kolmeen, istuvat luokassa koulupöytien ääressä ja tekevät kotona läksyjä. Ensimmäisellä luokalla suurin osa tuntuu oppivan lukemaan, elleivät ole oppineet jo aikaisemmin.

Urheilupäivänä lapset ekaluokkalaisista ylöspäin jaettiin ryhmiin, jotka koostuivat eri-ikäisistä tytöistä ja pojista. Kaikki koululaiset kuuluvat yhteen neljästä koulun joukkueesta ja liikuntatunneilla he käyttävät joukkueensa paitaa. Meidän koululaiset ovat molemmat punapaitaisia Skorpioneja.


Toisella luokalla meno on ensimmäistäkin luokkaa koulumaisempaa. Koulussa opitaan sellaisia konsepteja kuten onomatopoeettinen, läksyjä annetaan kerralla koko viikoksi ja niiden tekemiseen kuluu viikon aikana useampi tunti. Tässä vaiheessa joutuvat tai pääsevät tukiopetukseen ne jotka eivät vielä osaa lukea ja kirjoittaa sujuvasti. Poikamme on tänä vuonna tokaluokkalainen.

Lapset oppivat koulussa englannin ja matematiikan, musiikin ja taiteen lisäksi ensimmäisestä luokasta eteenpäin myös esimerkiksi tiedeaineita ja arabiaa. Liikunnanopetukseen kuuluu muun muassa pallopelejä, juoksua ja tanssia. Uimaopetusta annetaan kaikille koululapsille kolmevuotiaista eteenpäin koulun omassa altaassa silloin kun allas on uimiseen sopivan lämmin, eli käytännössä syyslukukaudella lokakuun loppupuolelle ja kevätlukukaudella taas maaliskuusta eteenpäin kouluvuoden loppuun.

Viime viikolla koulussa juhlittiin Sudania eri tavoin. Viikon viimeisenä koulupäivänä tarjoiltiin koululaisille ja heidän vanhemmilleen koululla sudanilainen lounas ja paikallinen tanssiryhmä esiintyi meille. Tanssi oli hienoa katsottavaa, ja oli mielenkiintoista nähdä kuinka paljon siinä oli samoja elementtejä kuin belizeläisessä garifunatanssissa.
Lastemme koulu opettaa varsinaisten kouluaineiden ohessa myös hyviä arvoja ja muun muassa sosiaalista vastuuta. Koulussa järjestetään usein tapahtumia joilla kerätään rahaa erilaisiin keräyksiin. Toisinaan ei järjestetä edes mitään erityistä hyväntekeväisyystapahtumaa vaan pyydetään esimerkiksi tuomaan ylimääräisiä huopia ja talvivaatteita jaettavaksi eteenpäin niille, jotka tämän talven kylminä viikkoina joutuivat asumaan ja palelemaan kadulla. 

Olen hyvin ihastunut lastemme kouluun ja ennen kaikkea siihen kuinka iloisina lapset itse koulua käyvät. Poika kertoo lähes päivittäin innoissaan mitä uusia arabian kielen sanoja on oppinut, tyttö siitä kenen kaikkien kanssa on leikkinyt. Koulussa on useampi sata oppilasta mutta verrattain pienten piirien vuoksi lapset tuntuvat tulevan tutuiksi myös yli ja poikki luokka-asteiden. Koulun luokka-asteista jokaisella on vähintään puolet paikallisia oppilaita. Osa paikallisista oppilaista on erittäin rikkaista paikallisista perheistä, osa on stipendioppilaita. Koulu on minun näkemykseni mukaan suunnattu ennen kaikkea näille paikallisille lapsille, ja ihan oikein. Heidän kotimaassaanhan tässä ollaan, kun taas suurin osa meistä ulkomaalaisista on Khartumissa vain jonkun vuoden verran ja sitten taas lähtee. 

Koulussa on myynnissä ruokaa isommille lapsille, mutta toistaiseksi täytyy meidän molemmille lapsille pakata lounaat mukaan. Pojalla on hieno Star Wars -lounaslaatikko, tytöllä puolestaan Doc McStuffins. Tänään lounaaksi on eilistä illallista, pastaa itsetekemälläni juustokastikkeella - pojalla gluteenillista pastaa ja tytöllä gluteenitonta ja siksi erinäköistä. Poika ei halua vesimelonia lounaslaatikkoonsa koska se kuulemma sotkee laukun, joten hän sai kurkkua. Mies kävi joku viikko sitten työmatkalta Brysselissä ja toi sieltä gluteenittomia herkkuja ja hyvää juustoa. Brysselin tuomiset on jaettu lounaisiin lasten maun mukaan, pojalle juustoa ja tytölle gluteeniton leipänen. Pojalla on lisäksi vielä Digestive-keksejä.
Vaikka koulusta kovasti pidänkin, olen aikaisemminkin kertonut kuinka hullulta minusta vaikuttaa se, että lapsia väenvängällä opetetaan lukemaan ja laskemaan neli-viisivuotiaina. En myöskään erityisesti pidä koulun motosta: opiskelijoita tänään, johtajia huomenna. Kilpailuhenkisyys ja menestymisen korostaminen ovat niitä asioita joita näissä yksityiskoulukuvioissa itse vierastan vielä varhaista opetuksen aloitustakin enemmän. En ymmärrä miksei lapsia voi kannustaa kilpailemaan ihan vain itsensä kanssa enkä sitä miksi kaikkien pitäisi haluta tavoitella johtajuutta; elämässä on niin paljon enemmän kuin vain työ ja menestyminen ylipäänsä.

Hauskaa kyllä tosin, että kun tässä äskettäin autossa katselin koulun logoa ja päivittelin ääneen onko kaikista todella tultava johtajia, neljävuotias sanoi, että hänestä kyllä ainakin tulee. Ja näin voi hyvin olla! Mutta minä pyrin kuitenkin kasvattamaan lapsista ennen kaikkea hyvän ja tasapainoisen elämän tavoittelijoita. Jos siihen yhtälöön heillä kuuluu johtajuus niin sillä hyvä.

17 kommenttia:

  1. Mielenkiintoisia kuvia! Ihana ensimmäinen, jossa suloinen kuopuksesi leikki vieressään koira ikään kuin valvomassa ja toinen koira ikkunassa, ketä odottaneenkaan.

    Tietoinen lukemaan opetteleminen nelivuotiaana kuulostaa varsin aikaiselta, samoin pitkähköt koulupäivät. Hyvältä taas kuulostaa, että lapset pitävät koulustaan ja kertovat innoissaan oppimistaan asioista.

    Hienoja arvoja kannatat, kun pyrit luomaan lapsillesi olosuhteet, joissa kasvaa hyvän ja tasapainoisen elämän tavoittelijoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut sinänsä helpottavaa nähdä, että vaikka lukemisen opettelu näin varhain on sinänsä minusta edelleen aika päätöntä hommaa siitä ei kuitenkaan tunnu lopulta olevan mitään erityistä haittaakaan meidän lapsille. Mitä lähemmäs esikoinen tulee suomalaista kouluikää sen helpottuneempi jotenkin olen - kohtahan hänelle opetettaisiin lukemisen alkeita Suomessakin. Poika on tosi innostunut lukemisesta joten hänen kannaltaan on tietysti sinänsä mainiota, että se nyt sujuu niinkin hyvin.

      Skippy-koira on puolestaan innostunut katselemaan ikkunasta. Skippy on kuuro ja sen näköaisti onkin siksi ehkä kehittynyt tavallista tarkemmaksi. Toiset koirat valvovat pihapiiriä ehkä enemmän kuulonsa varassa mutta Skippy tykkää katsella ikkunasta. Tuossa se usein nököttää.

      Poista
  2. Oli mielenkiintoista kuulla lapsiesi koulusta siella, me suomalaiset taidamme olla vahemmistöna talla ajatuksella etta myöhemminkin riittaa se oppimisen aloitus, taallakin siirrytaan jo aiemmin opetukseen kun Suomessa, toivoisin kylla lapsille sita pidempaa leikkiaikaa, opiskella ja oppia ehtii myöhemminkin ja silla leikilla on tarkea osa kehityksesssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on yksi niistä asioista jotka mielestäni Suomessa on järjestetty hyvin: oppimista ei turhaan aloiteta varhain. Minne lapsilla muka on kiire? Mutta olemme tosiaan varmaan aika yksin tämän ajatuksemme kanssa vaikka se niin itsestäänselvältä tuntuukin.

      Yritän itse olla kovin lähtemättä mukaan koulujuttuihin, autan kyllä tietysti läksyissä mutta en juuri sen enempää osallistu. Osin siksi, että minusta tuntuu hullulta suoranaisesti tankata kuusivuotiaan (saati neljävuotiaan) päähän tietoa ja taitoja, mutta siksikin, että toivon lasten ottavan mahdollisimman varhain itse koulusta vastuun. Koulutus kaikkinensa on kuitenkin lopulta heidän oma projektinsa; äidin mieliksi ei kannata eikä tarvitse oppia vaan oman itsensä vuoksi. Ja yritän vähän niin kuin tasapainottaa varhaista opiskelun aloitusta sillä, että keskityn lasten elämässä toistaiseksi - ja toivottavasti vastakin - ennen kaikkea kaikkeen muuhun mitä heidän elämäänsä kuuluu. Tällä hetkellä paljon juuri tuohon, että lapsille jäisi koulun ohessa riittävästi leikkiaikaa ja aikaa olla vain ja ihmetellä. Siinä riittää välillä tekemistä, varsinkin nyt kun tokaluokkalaiselle on yhtäkkiä ruvennut tulemaan kovasti lisää läksyjä.

      Poista
  3. Mielenkiintoinen kuvaus lasten arjesta siellä Sudanissa. Monissa maissa koulu aloitetaan tosi varhain, mutta oppimistulokset eivät välttämättä ole ollenkaan niin hyviä kuin Suomessa, jossa eskariin mennään vasta kuusivuotiaina. Ennen eskarivaihetta päiväkodissa lähinnä leikitään, askarrellaan ja lauletaan. Toki siinä ohessa opetellaan ryhmässä käyttäymistä. Läksymäärät kouluissa ovat kohtuullisia. Tosin lukio-opiskelu on nyt paljon vaativampaa kuin omana kouluaikanani. Sen olen huomannut seuratessani esikoiseni lukiotaivalta. Uskoisin kuitenkin, että ponnistelu lukiossa edesauttaa jatko-opinnoissa yliopistossa.

    Näitä arkielämän kuvauksia on hauska luketa. Mukavaa, että jaksat jakaa niitä kanssamme.

    Minttu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalainen koulujärjestelmä on mielestäni hyvin ajateltu ja fiksusti järjestetty, ja kyllähän Suomi todellakin pärjää hyvin kansainvälisissä koulutusvertailuissakin. Mutta uskon toisaalta, että kyllä näillä vähän toisenlaisillakin opeilla ja tavoilla saadaan lopulta ihan hyviä tuloksia aikaan. Ihan turhalta tuntuu lukemisen opettelu ennen kuin lapset ovat siihen valmiita, mutta ennen pitkää tilanne tietysti tasoittuu kun päästään siihen ikään missä Suomessakin jo opetellaan lukemista. Siinä vaiheessa alkaa mielestäni paremmin nähdä sen mikä missäkin systeemissä pitemmän päälle toimii hyvin.

      Se mikä esimerkiksi mielestäni Suomea paremmin toimii brittiläistyylisessä opetuksessa (mihin tämä meidänkin lasten koulu aika pitkälti perustuu) on se miten lapsia opetetaan kommunikoimaan ja esiintymään rennosti. Olen itse tehnyt yliopistotutkintoni Iso-Britanniassa ja suomalaiselta koulupohjalta en ollut ollenkaan yhtä hyvä esitelmissä kuin paikalliset kollegani joitten esitelmät olivat sisällöltään hyviä mutta myös aidosti viihdyttäviä.

      Täällä olen nähnyt miten esiintymisharjoitusta annetaan pienestä pitäen; kun vähän koko ajan joutuu ja pääsee puhumaan julkisesti ei siitä kasva niin valtavan isoa juttua. Tämä nyt vain yhtenä esimerkkinä joka on tullut tässä lasteni koulukuvioita seuratessa mieleen.

      Poista
    2. Kiva, että viihdyt Minttu lukemassa! Arjesta täällä on kiva kirjoittaa, tulee itsekin miettineeksi vähän tarkemmin näitä oman elämän elementtejä.

      Poista
  4. Kiitos mielenkiintoisesta blogista! Kuullostaa tosi kivalta teidan koulun tarjoama opetus. Miten teilla kouluika maaraytyy? Meilla ns. cut off date on syyskuun 1. ja lukuvuosi alkaa elokuun puolivalissa. Eli tana vuonna kinderin aloittavat lapset jotka ovat tuohon syyskuun alkuun mennessa tayttaneet 5. Mun mielesta tama on tavallaan jarkevampaa kuin suomalainen kalenterivuosiajattelu. Tosin viela jarkevampaa olisi katsoa lapsia yksiloina ja laittaa koulunaloitusika joustavaksi;)
    Suomalaisessa systeemissa on paljon hyvaa ja olen kylla samaa mielta siina etta monessa muussa paikassa (niin myos taalla meilla) akateemisuus lyo lapi liian varhain. Mutta sitten toisaalta omakohtaista kokemusta on myos siita kuinka suomalaisessa pk:ssa lapsen omaehtoista kiinnostusta kirjaimiin, lukemiseen ja kirjoittamiseen ei tuettu "koska se tulee sitten aikaisintaan eskarissa ajankohtaiseksi". Etta ehka tassa(kin) asiassa taydellisessa maailmassa olisi sita joustonvaraa ja yksilollisyytta mukava nahda.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista Reetta!

      Täällä taitaa mennä tuo koulunaloitusikä ihan samalla tapaa, eli elokuun puolessavälissä alkaa koulu ja esimerkiksi ekan luokan saa aloittaa ne jotka ennen sen vuoden syyskuuta ehtii täyttää viisi. Tosin meillä tuosta kyllä tarvittaessa myös joustetaan. Tytön luokalle tuli juuri uusi oppilas joka on syntynyt syyskuun jälkeen mutta toisaalla käynyt koulua jo pitempään ja pärjää siis ihan hyvin tytön vastaanottoluokalla.

      Minustakin tuo elokuusta elokuuhun aloitusikä on parempi systeemi kuin kalenterivuoden mukaan meneminen vaikka kyllä näinkin on tietysti vuodenkin eroja lasten iässä ja osaamisessa. Tyttömme on kesäkuussa syntyneenä luokkansa nuorimpia ja pysyy kyllä hyvin mukana menossa mutta ei esimerkiksi aina jaksa samalla tapaa keskittyä kuin melkein vuoden vanhemmat.

      Minä oikeastaan arvostan Suomessa sitä, ettei siellä lähdetä tukemaan esimerkiksi lukemisen opettelua ennen kuin on sen opetuksen aika. Kotonahan voivat kaikki tehdä harjoituksia jos haluavat - itse opin lukemaan ennen koulun alkua kotona muovisten aakkosten avulla. Minun näkemykseni mukaan suomalaisen koulujärjestelmän suuri viisaus (vielä myöhäistä aloitustakin enemmän) on se, ettei Suomessa pyritä etsimään lasten joukosta tähtiä vaan pyritään päinvastoin tukemaan kaikkien lasten oppimista yhtä lailla. Ne jotka ovat ikäänsä edellä ovat joka tapauksessa etulyöntiasemassa ja voivat tosiaan kotona tehdä ylimääräisiä harjoituksia, mutta on mielestäni hyvä jos ja kun heitä ei koulussa sen enempää hyysätä. Kaikki lapset ovat koulussa yhtä tärkeitä ja kaikkien täytyisi myös tuntea itsensä yhtä tärkeäksi, ja se onnistuu minusta parhaiten niin, että kaikkia opetetaan mahdollisimman samantasoisesti ja tasa-arvoisesti.

      Poista
    2. Olen paljolti samaa mieltä - päiväkodissa ei tarvitse alkaa opettaa lukemista jne vaan jos kiinnostusta on, kotona voidaan tutustua kirjaimiin. Mutta tuo kommenttisi ihan loppu vaatii minusta toisenkin näkökulman: siskoni osasi lukea ja kirjoittaa kouluun mennessä (oppi sen silloin kun minä olin ekalla koska läksyt oli niin kiinnostavia). Kaksi ensimmäistä vuotta hän oli turhautunut eikä pitänyt koulusta. Kolmannella luokalla tuli opettaja, joka osasi antaa eri tasoisille oppilaille erilaisia tehtäviä ja siskoni rakastui oppimiseen uudestaan. Mielestäni juuri ensimmäisillä luokilla on tarpeen ottaa huomioon yksilölliset erot ja antaa kaikille mielekästä tekemistä jotta kiinnostus oppimiseen säilyy.

      Poista
    3. Toisinaanhan tuollaisissa tilanteissa kuin siskosi hypätään suoraan luokkaa ylemmäs mutta en tiedä onko se Suomessa edes mahdollista, saati hyvä idea ylipäänsä. Lasten sosiaalisten taitojen kehityksen kannalta tuntuisi paremmalta olla omanikäisten kanssa samalla luokkatasolla.

      Itse pitäisin kuitenkin silti ja edelleenkin parempana sitä, että ne oppilaat jotka ovat luvuissa edellä saavat koulussa ottaa vähän iisimmin ja vaikka vähän tylsistyvätkin - ja toisaalta saavat toivottavasti kotona tehdä omia aikojaan itselleen mielekkäitä asioita - kuin että ne joille oppiminen on haasteellisempaa tuntevat olevansa vielä enemmän muita jäljessä. Olen nyt omien lasten kohdalla nähnyt kuinka herkkiä juttuja nämä voivat olla.

      Katson tätä koko asiaa siitä näkökulmasta, että pärjäsin itse aina koulussa aika hyvin. Osasin lukea ja jonkun verran kirjoittaakin kun aloitin koulun mutta en muista koskaan turhautuneeni. Olin läpi peruskoulun verrattain hyvä oppilas ja aika usein tuntui, että asioita jankattiin enemmän kuin mitä itse tarvitsin, mutta en muista sen harmittaneen minua. Tosin täytyy sanoa, että minulle taisi toisaalta aina ollakin sosiaalinen konteksti itse oppimista merkittävämpi asia koulussa, ala-asteelta ihan maisterinopintoihin asti. :)

      Poista
  5. Koulu kuulosta tosi samanlaiselta kuin meidan koulu taalla, tosin meilla koulupaivat ovat pidemmat ja koulussa on 2500 oppilasta (takalaisittain kuitenkin tosi pieni, pienin kaikista kv-kouluista). Ma olen myos hangoitellut vastaan noita laksyja ja aikaista lukemisen opettelua. Vedin hirveat herneet nenaan kun Receptionin alussa opettaja sanoi, etta "on ihan ok, jos lapsi ei viela lue jouluun mennessa". Mutta kas, niin vaan lahes kaikki lukivat siihen mennessa. Tosin nyt oon vahan alkanut joustaa ajattelussani - lahina siten, etta jos vaen vangalla haluaisin lapset kouluun vasta 7 vuotiaana, sitten meidan olis varmaan parasta muuttaa SUomeen (eli maassa maan tavalla tai jotain sinne pain). Esikoita ei laitettu tarhaan aikaisemmin vaan se kavi play dateilla 3 v asti, mutta toi pienempi me kylla ajateltiin laittaa heti, kun saa menna (eli vaipat on veks kokonaan). Niin se ajatusmaailma vaan muuttuu :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ne ajatukset muuttuu, sama kokemus on minullakin. Omat tunnelmat on todellakin laimentuneet pojan koulun aloituksesta. En tosin ole koskaan koulussa elämöinyt mutta kotona ja kavereille kyllä napissut jo Belizessä läksyjen älyttömyydestä ynnä muusta. Tätä nykyä napisen vähemmän mutta en tosiaan mitenkään toisaalta kyllä huutele enempien läksyjen perään (osa lasten koulukavereiden vanhemmista pyytää enemmän tekemistä kotiin, huoh) tai kummoisesti esimerkiksi tue keskimmäisen lukemisen oppimista. Koulussa saavat hoitaa koulujutut ja kotona puuhataan lasten ehdoilla mitä milloinkin haluavat - jos aakkosia niin hyvä niin, mutta ei mun aloitteesta.

      Meillä vanhin aloitti leikkikoulussa vähän yli parivuotiaana, muistaakseni koulua oli arkisin 9-11:30 tai jotain sinnepäin. Leikkikoulussa aloitus noinkin varhain oli jälkikäteen ajateltuna mun mielestä virhe ja ihan turhaakin kun olin kuitenkin kotona ja olisin mieluusti pitänyt pojan kanssani; jotenkin vain tuntui, että leikkikoulutouhu kuului asiaan. No, siitä kokemuksesta viisastuneena pidin keskimmäisen kotona koulun alkuun eli yli kolmevuotiaaksi asti ja siihen päätökseen olen edelleen oikein tyytyväinen. Pienimmän kanssa mennään sen mukaan mikä tuntuu hyvältä, mutta uskon, että varmaankin sinne kolmevuotiaaksi asti tyttö on kanssani kotona kuitenkin. Että näinkin päin voi mieli muuttua.

      Yritän itse mennä näissä koulukuvioissa maassa maan tavalla, mutta omia arvoja ja periaatteita kunnioittaen niin paljon kuin mahdollista. Nämä ekat vuodet kotona tuntuu sitä tärkeämmiltä mulle nyt kun tiedän miten tiukkaa koulunkäynti täällä niin varhain on. Yritän antaa lapsille näissä kuvioissa mahdollisimman rennon lapsuuden johon ei kuulu aakkosia ja numeroita ja kovin ohjattua tekemistä kuin vasta mahdollisimman myöhään.

      Poista
  6. Hei Kata!

    Kiitos kiinnostavasta tekstistä. Me vasta odotamme lasta Meksikossa, mutta jo nyt olemme pohtineet julkisiin ja yksityiskouluihin liittyviä dilemmoja.

    Ymmärrän todella tuon johtajuuden korostamisen vierastamisen. Jäin vain miettimään, että tarkoitetaanko tällä johtajuudella juuri samaa kuin suomen kielessä? Ainakin minulla meni jonkin aikaa hahmottaa, että esimerkiksi yhdysvaltalaiset puhuvat termistä "leadership", mutta tarkoittavat sillä myös eräänlaista yhteisöllistä vastuunottoa, eivät ainoastaan johtajana toimimista.

    Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi anonyymisti ja tykännyt kovasti suorasta ja rehellisestä pohdinnastasi. Aloitin juuri itse blogin täällä: http://www.uusielamameksikossa.blogspot.mx/ Sinun blogisi on ollut yksi innoittaja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Ja tervetuloa blogimaailmaan. Kiva, että innostuit aloittamaan oman blogin. Kävinkin siellä jo pikaiseen ja tulen varmasti toistekin! Meksikoon pääsimme vähän tutustumaan kun asuimme naapurimaassa Belizessä. Meksiko kaikkinensa teki tosi hyvän vaikutuksen. Se on valtavan mielenkiintoinen maa.

      Arvatenkin nämä koulujen "leadership"-kouhotukset liittyvät tosiaan johtamiseen mahdollisimman laajassa merkityksessä, eli viittaavat tosiaan myös siis jonkinlaiseen esimerkillisyyteen ja niin edelleen - sellaiset pyrkimykset voin tietysti itsekin sinänsä allekirjoittaa. Uskon kuitenkin, että tarkoitus on takoa lapsista myös ihan kirjaimellisia johtajia. Monet vanhemmat haluavat saada korkeille lukukausimaksuille vastinetta ja odottavat lapsiltaan pienestä asti rahalle vastinetta. Mutta kyllä joukkoon mahtuu onneksi vähemmänkin kunnianhimoista porukkaa! Ja tätä johtajuuskuviota lukuunottamatta olen kyllä hyvin samoilla linjoilla koulun kanssa tärkeitten elämänarvojen suhteen. Olen iloinen, että koulu osaltansa opettaa lapsia huolehtimaan niin itsestään kuin muista ja ympäristöstäänkin.

      Poista
  7. Haha, itse taisin oppia sanan onomatopoeettinen vasta lukiossa :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin varmaan minäkin! Muutama viikko sitten kun autoin poikaa läksyissä jouduin netistä tarkistamaan runoihin liittyviä termejä... Onomatopoeettinen oli sentään ennestään tuttu mutta osa muista termeistä ei. Tässä saisi olla aikamoinen monitaituri, että pystyisi kylmiltään auttamaan lasta kaikissa läksyissä. Ja siis tosiaan kuusivuotiaasta on kyse... Ei tiedä nauraako vai itkeä!

      Poista

Kiitos kommentistasi!