tiistai 10. helmikuuta 2015

Loppu selittelyille

Khartumin ulkomaalaispiireissä ja rikkaitten sudanilaisten keskuudessa tehdään minun näkemykseni mukaan aika paljon siksi, ettei itse jouduta huolehtimaan yksityiskohdista. On helppo edellyttää, että talo on jatkuvasti tiptop, pihanurmikko ojennuksessa, lapsilla harrastuksia ja läksyt tehtyinä, kun hommat käytännössä hoitaa joku muu. Niin monet ulkomaalaiset kuin rikkaat paikallisetkin vaativat mielestäni elämältä ja ympäristöltään aika paljon mutta näkemykseni mukaan monet tekevät itse aika vähän mitä tulee elämän käytännön toteutukseen ja ihan tavallisiin kodin töihin. 

Minä en halua lasteni oppivan, että kaikki elämässä maagisesti järjestyy - ruoka valmistuu, huoneet tulevat siisteiksi, pyykit ja tiskit pestyiksi, puutarha hoidetuksi. Haluan lastemme näkevän meidän vanhempien hoitavan omia arkisia asioitamme ja haluan heidän kykynsä mukaan kantavan myös oman vastuunsa itsestään ja ympäristöstään. 

Kaikkeen en täällä valitettavasti itse pysty: En kykene yksin pitämään tätä valtavaa taloa puhtaana, etenkään kun se peittyy niin nopeasti aavikkopölyyn. En osaa ajaa täällä autoa eikä minulla muuten tällä hetkellä edes ole voimassaolevaa ajokorttiakaan. En myöskään ehdi hoitaa puutarhaa riittävän tehokkaasti varsinkaan täällä aavikkoilmastossa, eikä meillä ole omaa ruohonleikkuriakaan, ja kiitollisena siis otan vastaan uuden puutarhurimme joka kerran viikossa ajaa nurmikon ja pitää pihan suuret linjat kunnossa niin, että meille jää pihan päivittäinen huolto kuten nurmikonkastelu. 

Näitä poikkeuksia lukuunottamatta yritän kuitenkin elää niin tavallista elämää kuin mahdollista; maassa maan tavalla mutta juuriani kunnioittaen. Hoidan lapseni itse, yhdessä mieheni kanssa. Lapset näkevät minun laittavan ruokaa, pesevän pyykkiä, isommat lapset auttavat minua tiskeissä ja kantavat itse vaatteensa pyykkikoriin ja astiansa ruokailun jälkeen tiskipöydälle. Lapset tulevat pihalle seuraksi kun noukin puutarhasta koirien jätökset. Yhdessä kastelemme nurmikon. Isommat lapset siivoavat itse omat lelunsa paikoilleen.

Haluan lastemme oppivan elämänsä alusta asti, että arjen askareet ovat meidän jokaisen velvollisuus. Haluan heidän ymmärtävän, että meidän kaikkien on huolehdittava itsestämme ja perheestämme ja muista apua tarvitsevista, kodistamme ja ympäristöstämme. 

Olisi aika helppoa näissä oloissa ottaa rennommin, katsoa toisaalle sillä välin kun joku muu hoitaa kaikki kotimme likaiset työt. Apua saa täällä verrattain helposti ja halvallakin. Mutta minä en halua päästä helpommalla. En halua olla lasteni elämässä etäinen hallinoiva johtaja, joka delegoi lastenhoidon ja kaikki muut arjen tehtävät toisille. Haluan olla todella läsnä nyt kun lapsemme ovat vielä sen ikäisiä, että haluavat äidin lähelleen. Tämä hetki ei kestä ikuisesti; itse asiassa se on ihan pian ohi. Olen onnellinen ja etuoikeutettu, että saan jakaa lasteni elämän heidän kanssaan sen hetken kun he ovat pieniä. Olen ylpeä valinnoistani. Minulla ei vilpittömästi ole epäilystäkään siitä, ettenkö olisi juuri nyt oikeassa paikassa, kotona lasteni kanssa. Tiedän, että olen myös omalta osaltani tehnyt oikean valinnan siinä, että pyrin tekemään kodin hommista mahdollisimman paljon itse. 

Mutta vaikka minusta tuntuu hyvältä ja oikealta, edelleenkin liikaa yritän sovittaa omaa elämääni ja arvojani mielessäni tähän hyvin erilaiseen yhteyteen. Pyytelen anteeksi ettemme kulje iltamenoissa, selittelen pienimmän valloittavaa mutta äitiorientoitunutta persoonaa ja isompien lasten tarpeita muuton myllerryksessä. Keksin tekosyitä tai vaihdan puheenaihetta sen sijaan, että suoraan sanoisin, etteivät lapsemme voi kulkea eri menoissa samana päivänä koska minua on vain yksi eikä lapsillani ole täällä Khartumissa minun ja työssäkäyvän isänsä lisäksi muita hoitajia. Edelleen jostain syystä selittelen ja puolustelen valintaani hoitaa lapset itse sen sijaan, että yksiselitteisesti ja avoimen ylpeänä toteaisin tämän olevan perheellemme paras ratkaisu. Aina vain liikaa mietin miltä täällä näyttää ja vaikuttaa tavallisen suomalaisen äidin yritys olla läsnä pienten lastensa elämässä sen sijaan, että vähät välittäisin siitä toiminko täkäläisten normien mukaan. 

Ei ole aina ihan helppoa olla reippaasti oma itsensä jos ympäristön viesti on se, että omat valinnat ovat pähkähulluja tai vähintäänkin omituisia. Mutta on toisaalta omasta näkökulmastani katsottuna ihan älytöntä, että minun valintani olla aktiivisesti mukana lasteni elämässä on tehnyt näissä piireissä niin oudon tapauksen. Oli miten oli, nyt saavat selittelyt ja puolustelut loppua. Seuraavan kerran kun joku kysyy eikö meillä ole lastenhoitajaa sanon reippaasti: Ei, ei ole, haluan hoitaa lapseni itse. En pyytele anteeksi, en selittele sen enempää, en mieti sitä olenko jonkun mielestä outo tai pahoitanko jonkun toisen mielen omilla valinnoillani. Muiden valinnat eivät kuulu minulle, eivätkä minun valintani muille. 

8 kommenttia:

  1. Hyva sina! Tuttuja tuntemuksia silta osalta etta joskus itsekin selittelen valintojamme vaikkei pitaisi, selittelen niita Suomeen miksen ole kokopaiva töissa ja tanne miksi ylipaataan teen osa-aikaisesti kotoa kasin töita enka ehdi osallistua lastenkasvatuskurssille. Yleensa se selittely on turhaa silla kun kertoo omat valinnat suoraan saakin yllattaen positiivista palautetta, ei ehka kaikilta mutta ainakin osalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Petra :) Mikä siinä onkin, että tuntemattomienkin ihmisten valintoja ja erilaista elämää täytyy varta vasten ihmetellä ja paheksuakin niin, että itse sitten tuntee tarvetta ruveta selittelemään? Vaan miksi toisaalta selitellä? En oikeasti välitä kovin siitä mitä vieraat ihmiset minusta ajattelevat (läheisten ajatukset ovat tietysti toinen juttu) mutta silti huolehdin ihan liikaa siitä miten muut maailman näkevät ja että osaisin esittää asiani ja valintani niin, että ne tulisivat ymmärretyksi myös ihan erilaisista lähtökohdista käsin. Mutta mitäpä väliä sillä on, jos minua ei ymmärretäkään? Kunhan itse tiedän missä mennään se on jo aika hyvä! :)

      Poista
  2. Juurikin niin: itse sita tietaa mika on itselleen ja perheelleen parasta. Silti itsekin alan aina valilla selittelemaan ratkaisujamme ja myoskin, myonnan, ihmettelemaan muiden ratkaisuja. Mutta nama ihmettelyt teen yleensa miehelle, joskus mainitsen asioista blogimaailmassakin... no kukaan ei ole taydellinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kyllä minäkin ihmettelen ja arvostelen ja tuomitsenkin mielessäni ja miehelle ja ihan julkisestikin muitten ratkaisuja ja valintoja. Useinkin. Ja pidän kiinni oikeudestani tehdä sitä jatkossakin! Olen sitä mieltä, että toisten valinnat eivät kuulu minulle, eikä heidän tarvitse niitä siis minulle selitelläkään elleivät itse halua, mutta minä saan toki ajatella mitä ajattelen ja toisaalta elää niin kuin itse parhaaksi näen, kunhan annan muidenkin elää rauhassa valitsemalla tavallaan. Blogimaailmassakin on onneksi se valinnanvapaus, että blogia ei ole pakko seurata jos se ärsyttää :)

      Oikeasti minulta kysytään silmät enemmän tai vähemmän pyöreinä ainakin kerran viikossa eikö minulla ole lastenhoitajaa. Ja tänään kaksi eri vartijaa kysyi eikö kotiapulainen hoida hommiaan kun vein kahteen eri otteeseen eri vartijoiden vuorossa roskia ulos... Yritän opetella lyhyitä ja ytimekkäitä vastauksia tämäntyyppisiin kysymyksiin pitkien ja sekavien selityksien sijaan. Mutta oikeasti, mitä tuohon roskakysymykseen voi edes sanoa?

      Poista
  3. Kuulosti niin hyvältä tuo arvomaailma, jota lapsillesi opetat. Teette asioita rinnakkain ja he oppivat mallista huolehtimaan arkisista asioista ympärillään. Jonkun mielestä ehkä itsestäänselvää, mutta ei se ole: olen nähnyt, kuinka lapsen perässä kulkee lastenhoitaja, joka korjaa hiljaa kaikki jäljet. Toki lastenhoitajakin voisi toimia toisin... Mutta anyway vaivan näkeminen asioiden eteen on tervettä. Ja tärkeää lasten on oppia sitäkin, että aina äitikään ei jaksa ja silloin tehdään vain välttämättömät! Se on inhimillisyyttä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi ihanasta ja kannustavasta kommentista. Välillä tuntuu täällä näissä kuvioissa niin kuin olisin vähän hullu, vaikka ajattelenkin, että näin tämän on mentävä ja tämä tuntuu hyvältä ja oikealta: elää mahdollisimman tavallista elämää täällä epätavallisissa oloissa.

      Kun olen nyt kuutisen kuukautta läheltä seuraillut muitten perheiden lastenhoitajien toimia nämä omat periaatteet ja ajatukset on kyllä ennen kaikkea vain vahvistuneet. Paljonkin olisi tästä lastenhoitajakuviosta sanottavaa... ehkä täytyy vielä kirjoittaa siitä enemmänkin. Mutta todellakin hyvin tavallista on oman kokemukseni mukaan tuo, että lastenhoitaja kulkee perässä korjaamassa hissukseen lasten sotkut. Eräs äiti täällä ihan kertoi minulle kuinka heillä on aina lomilla vaikeuksia kun matkustavat ilman apulaista koska lapset eivät ole ollenkaan tottuneet laittamaan vaatteitaan tai lelujaan paikoilleen. Kyllähän meidänkin lapset saattaa napista kun on aika siivota, mutta kyse ei ole kuitenkaan mistään vieraasta konseptista ja hyvin tehokkaasti lapset saavat huoneensa siivottua kun hommaan rupeavat.

      Ja niin itsekin ajattelen, että lasten on hyvä nähdä myös, että kodin hommat saattaa väsyttää ja joskus ärsyttääkin, mutta sekin on tosiaan elämää :)

      Poista
  4. Eikö siellä voi tunnustaa, ettei ole lastenhoitajaa?Mitä, jos se myöhemmin paljastuu kuitenkin? :-)
    Teidän elämä kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, ihan yleisesti on toki tiedossa, ettei meillä ole lastenhoitajaa, ei se ole mikään salaisuus, päinvastoin. Se on täällä kuitenkin niin tavatonta, että joudun vähintään kerran viikossa selittelemään miksi en halua lastenhoitajaa hoitamaan lapsiani. Nyt olen kypsynyt siihen pisteeseen, etten aio enää selittää valintaani vaan sanon suoraan, että haluan itse hoitaa lapseni.

      Meidän elämä on äärimmäisen mielenkiintoista, vaikka tavallista arkea täällä tietysti pääasiassa elelläänkin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!