torstai 26. helmikuuta 2015

Ratsastustunnilla

Kuva koulun ratsutilalta, etualalla esikoinen punaisessa koulupaidassaan minun suosikkihevoseni Queenien selässä. Pojan tunnilla on yhteensä kuusi oppilasta, pääasiassa viisi-kuusivuotiaita mutta myös pari vähän vanhempaa lasta. Ensimmäinen puoli vuotta pieniä oppilaita talutettiin, mutta nyt he ovat jokusen tunnin saaneet myös ihan itse ohjastaa. Jokaisen pienen ratsastajan lähellä kävelee kuitenkin varalta myös avustaja. Ratsukot kävelevät ja ravaavat, laukan aika ei sen sijaan ole ihan vielä. Poika on muutamassa kuukaudessa oppinut hienosti oikean ravaustekniikan. Minuun on tehnyt suuren vaikutuksen koulun tallit ja erityisesti ratsastuksenopettaja niin esikoisen opetuksen kuin omankin opetukseni osalta. 

2 kommenttia:

  1. Tosi mielenkiintoisia juttuja olet taas kirjoitellut ja kuvat sieltä myös aina kivoja! Kiitos, kun jaksat kertoilla kaikesta niin kattavasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tii kommentista! Kivahan näitä juttuja on kirjoitella. Mukavaa kuulla, että kiinnostavat!

      Poista

Kiitos kommentistasi!