keskiviikko 11. maaliskuuta 2015

Äidinkieli, isänmaa, ja oma identiteetti

Lastemme äidinkieli on suomi siinä mielessä, että suomi on heidän äitinsä kieli ja suomea he ovat kuulleet syntymästään asti ja jo sitä ennenkin. Mutta jos äidinkieltä ajattelee merkityksellä vahvin kieli, lastemme äidinkieli ei olekaan suomi vaan englanti. Englanti ei ole kronologisesti lastemme ensimmäinen kieli, eikä se ole kirjaimellisesti heidän äidinkielensä, mutta ainakin kahden vanhemman lapsen kohdalla englanti on kuitenkin heidän vahvin kielensä. Vanhempi tyttäreni sanoo usein pitävänsä minun, äitinsä, kielestä. Tyttäreni puhuu suomea itsekin, muttei pidä sitä omana kielenään. On papàn kieli italia, äidin eli mamman kieli suomi, ja tytön oma kieli englanti. 

Suurimman osan ajasta puhun lapsille suomea, se on minun ja lasten yhteinen kieli. Mieheni pyrkii puhumaan lapsille italiaa mutta isompien lasten kanssa lipsuu huomaamattaan usein englantiin. Perheemme pääkieli on joka tapauksessa englanti, se on miehen ja minun yhteinen kieli, ja jos vietämme koko perhe yhdessä aikaa esimerkiksi ruokapöydässä puhumme tätä nykyä pääasiassa englantia. Perheen pienimmälle tosin puhumme me vanhemmat kyllä molemmat edelleen ainoastaan suomea ja italiaa koska hän ei samalla tavalla osallistu yleiseen keskusteluun. 

Lapsemme ovat siis kolmikielisiä. He ymmärtävät ja puhuvat hyvin sekä englantia että suomea, ja ymmärtävät hyvin italiaa mutta puhuvat sitä toistaiseksi vähemmän. Belizessä isommat lapset oppivat vähän espanjaa, täällä kaikki kolme ehtivät toivottavasti oppia hyvin tai ainakin auttavasti arabiaa. On hienoa osata monia kieliä, mutta omasta mielestäni olisi tärkeää, että lapsillemme kehittyisi yksi vahva kieli, jonka he hallitsevat mahdollisimman täydellisesti. 

Suomen kieli on minulle äärimmäisen keskeinen kieli. Se on äidinkieleni ja minulle kieli ylipäänsä on tärkeä asia, pidän kirjoittamisesta ja arvostan oikeakielisyyttä ja oivaltavaa kielenkäyttöä. Siksi olisin voinut kuvitella, että minua olisi kirpaissut enemmän se, ettei lasteni vahvin kieli ole minun kieleni. Mutta itse asiassa minusta ei tunnu oikeastaan miltään se, että suomi ei ole lastemme ykköskieli. Olen tyytyväinen siihen, että lapsemme ymmärtävät ja osaavat puhua suomea. Olen iloinen ja helpottunut siitä, että he hallitsevat juuri englannin niin hyvin, koska se on kieli jota he itse kaikkein eniten arjessaan käyttävät ja tarvitsevat. 

Osin tunnelmiini vaikuttaa varmaan se, että pidän äärimmäisen paljon englannin kielestä. Suhteeni englannin kieleen alkoi jo kauan ennen koulun englannintunteja ja oli suuri syy siihen, että lähdin tekemään yliopistotutkintoni Englantiin. Tuntuu monessa mielessä oikein sopivalta, että perheemme yhteinen kieli on juuri englanti. Elämässä olisi voinut käydä niinkin, että asuisin Suomessa ja minulla olisi täysin suomenkielisiä lapsia, jotka eivät olisi oppineet englantia kuin vasta joskus paljon myöhemmin koulussa. Koska minulla itselläni on niin vahva tunneside englannin kieleen, olisi ollut jotenkin outoa ja vähän surullistakin, että lapseni eivät sitä hallitsisi. Tai olisi voinut käydä niinkin, että olisin tämän italiankielisen mieheni kanssa asettunut Italiaan ja lapsistamme olisi tullut ennen kaikkea italiankielisiä. Se olisi varmasti tuntunut vähän oudolta ja hankalaltakin. Pidän kovasti italian kielestä, mutta en itse hallitse sitä niin hyvin, että se olisi ollenkaan osa minua. Olen sen sijaan aika lailla kaksikielinen suomen ja englannin suhteen. Englanti ei ole äidinkieleni mutta tuntuu hyvin omalta kieleltä yhtä kaikki ja hallitsen sen äidinkielenomaisesti.

Toisaalta uskon, että suhtaudun näin neutraalisti kieliasiaan siksikin, että olen oivaltanut, että minulle keskusteluyhteys lasten kanssa on kaikkein tärkeintä, tärkeämpää kuin se kieli millä keskustelu käydään. Perheemme pienin oppii ja omaksuu tällä hetkellä monta uutta sanaa päivässä. Iloitsen taaperon jokaisesta uudesta sanasta oli se sitten book tai kirja, koira tai doggie, milk, vettä, ciao, moi, tai ihan mitä hyvänsä. Usein en oikeastaan edes heti rekisteröi minkäkielisen sanan tyttö on oppinut, vaan huomaan ennen kaikkea, että hänen kykynsä ilmaista itseään on taas edistynyt yhden sanan verran. Enkä loukkaannu siitä, että isommat lapset vastaavat minulle toisinaan englanniksi vaikka itse puhun heille suomea - tärkeintä on, että juttu kulkee ja me ymmärrämme toisiamme. 

Olen itse suomalainen, mutta tätä nykyä myös paljon muutakin. En hakeudu maailmalla muiden suomalaisten seuraan, vaan minun vertaisryhmäni ovat ylipäänsä ihmiset jotka asuvat jossain muualla kuin omassa kotimaassaan - joukkoon kuuluu suomalaisia mutta myös monia muita kansalaisuuksia. Kodissamme ja perhe-elämässämme eivät yhdisty vain suomalaiset ja italialaiset elementit vaan elämme ennen kaikkea monikulttuurista elämää, jossa on usein vaikea sanoa missä yhden kulttuurin vaikutus päättyy ja toisen alkaa. Lapsemme ovat kaikki syntyneet Suomessa, heillä on Suomen kansalaisuus, Suomen passit, jopa oma koti Suomessa, mutta silti he eivät ole samalla tapaa suomalaisia kuin minä, joka olen viettänyt lapsuuteni ja nuoruuteni kokonaisuudessaan Suomessa. Lapsemme eivät ole edes italialaissuomalaisia vaan jotain paljon monimutkaisempaa; he ovat ja heistä kasvaa todellisia maailmankansalaisia. Jos vanhemmalta tyttäreltäni kysytään mistä hän on kotoisin, vastaus ei ole Suomi tai Italia tai edes nykyinen asuinmaamme Sudan, vaan Belize. Poika tuntee itsensä tällä hetkellä pääasiassa suomalaiseksi mutta toisaalta häntä vetävät puoleensa myös muut kulttuurit ja kansalaisuudet. 

Uskon, että niin kielitaidon kuin kansallisidentiteetinkin osalta lapsemme ehtivät käydä läpi monia vaiheita ennen aikuisuutta. Heidän suhteensa suomen kieleen muuttuu ja kehittyy koko ajan. Vanhempi tyttäremme joka nuorempana puhui minulle englantia aika lailla pääsääntöisesti on viime aikoina alkanut vastata minulle enenevässä määrin suomeksi. Poikamme, joka on aika äskettäin oppinut lukemaan englantia, on nyt jostain syystä innostunut pelkän lukemisen sijaan kääntämään lukemaansa englannista suomeksi. Taapero on alkanut muodostaa enemmänkin kahden sanan lauseita ja osaa tätä nykyä sanoa muun muassa "lisää vettä", mikä tässä koko ajan kuumentuvassa säässä onkin oikein mainio lause! Lapsemme ovat siis kyllä suomenkielisiä, mutta kahden vanhemman lapsen kolmesta kielestä englanti vain on asteen verran suomea parempaa. Ja selvähän se, kun ottaa huomioon, että he elävät elämäänsä pääasiassa englanninkielisessä ympäristössä. 

Tulemme aina viettämään aikaa Suomessa ja tulen aina puhumaan lapsillemme pääasiassa suomea, mutta haluan kunnioittaa ja tukea lastemme näkemystä omasta kielestään ja identiteetistään, nyt ja tulevaisuudessa, oli se sitten suomen kieli ja suomalaisuus tai jotain ihan muuta.

4 kommenttia:

  1. Kaunis kuva muuten! Onko kuvassa Bougainvillea köynnös, vai mikä se nyt olikaan nimeltään?
    Lapsistasi tulee varmasti todellisia maailmankansalaisia. On suuri rikkaus asua ja elää erilaisissa kulttuureissa ja osata useita kieliä sekä ylipäätään nähdä eri tapoja elää ja olla.

    Itse huomasin, että kieli unohtuu, jos sitä ei käytä. Puhuttu kieli siis. Arabiaa en alun alkaenkaan oppinut muuta kuin tutut jokapäiväiset fraasit, tervehdykset, numerot yms. Onneksi jo kerran opittu kieli myös muistuu nopeasti mieleen, jos sitä vaan alkaa käyttämään.

    Hyvää viikonjatkoa!
    Katri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi mielenkiintoista on olla näiden maailmankansalaisten äiti, aika paljon tulee vastaan sellaista jota en omien lapsuudenkokemusten kautta ole osannut odottaa ja johon ei itsellä ole mielessä valmiita toimintamalleja, niin kuin nyt vaikka tämä monikielisyys. Aikamoinen prosessi on ollut monikielisyyteen kasvaminen myös minulle, ei vain lapsille.

      Kieliä täytyy tosiaan harjoittaa, että pysyvät aktiivisesti mielessä, se on omakin kokemukseni. Lasten koulun yksi miinuspuoli on se, että englannin lisäksi siellä on toistaiseksi tarjolla kielistä vain arabia, eli espanjan opinnot jäivät tältä erää. Mutta olisi kyllä mielestäni hienoa jos lapset arabian nyt oppisivat.

      Meidän bougainvillea on kuvassa tosiaan. Kiitos! Kävin juuri Googlesta lunttaamassa, että suomeksi nimi taitaa olla ihmeköynnös :) Jotenkin ihana satukirjamainen nimi!

      Hyvää viikonjatkoa myös sinnepäin!

      Poista
  2. Taas tosi kiva ja mielenkiintoinen postaus, kiitos!
    Tuli mieleeni, oletteko leikitelleet miehesi kanssa ajatuksella, missä haluaisitte tai mahdatte asua sitten, kun olette siirtyneet työelämästä vapaaherroiksi ja -rouviksi? ; )
    Ymmärrän että siihen on vielä pitkä aika ja se ei varmasti tunnu tärkeälle nyt, kun lapset ovat pieniä ja miehenne työn takia vaihdatte säännöllisesti asema- ja kotipaikkaa. Ihan vaan ajatusleikkinä ajattelen, tilanteet muuttuu, lapsienne asuinpaikat tietenkin voivat sen määrittää jne.
    Mukavia yhteisiä juttuhetkiä perheellenne kaikilla kielillä, kommunikointi on tärkeintä ja monikielisyys on suuri rikkaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista Tii!

      Aika paljonkin pyöritellään ajatusta siitä minne ennen pitkää asetutaan, mutta nähtäväksi jää minne lopulta päädytään! Mahdollisesti kahden maan vaiheille, tyyliin kesät yhtäällä ja talvet toisaalla. Mutta katsotaan miten käy.

      Kieliasiat on mielenkiintoisia ja niitä aika paljon mietin, teki mieli kirjata vähän muistiin missä tällä hetkellä kielikuvioissa perheen kesken mennään. Tänään taas iloitsin lasten englannintaidosta. Olemme Yhdysvalloissa lomalla ja on kyllä kätevää kun puhumme kaikki tätä paikallista kieltä - ja toisaalta on aina yhtä mukavaa tajuta kuinka meillä on myös lasten kanssa tämä toinen yhteinen kieli. Ihan alkuun kun esikoinen oli pieni tämä kielten sekamelska tuntui vähän kuin joltain tieteelliseltä kokeelta kotilaboratoriossa, mutta nykyään monikielisyys tuntuu ihan normaalilta. Mutta aina ajoittain tuttuudestaan huolimatta silti hämmästyttää ja ilahduttaa.

      Poista

Kiitos kommentistasi!