tiistai 3. maaliskuuta 2015

Illan iloksi

Mies pääsi vihdoin eilen lähtemään työmatkalleen toisaalle Sudaniin ja on poissa muutaman päivän. Päivisinhän olen täällä muutenkin aika lailla itsekseni kun mies on töissä mutta erityisesti iltaisin tulee kyllä miestä ikävä. Ostinkin itselleni yksinäisten iltojen iloksi vähän juomisia. En voi juoda olutta, eli alkoholiton olut ei minulle käy, mutta onneksi täällä on tarjolla myös muita vaihtoehtoja. Ihan tällaisenaan juomat siis juon, enkä itse asiassa oikein osaa enää edes kaivata niiden kaveriksi giniä tai muuta vastaavaa. Sudanissahan on alkoholin myynti kielletty.

9 kommenttia:

  1. Ajattele. Täällä Ranskassa viini kuuluu jotenkin niin tärkeästi osaksi ateriaa, etten enää oikein edes osaa kuvitella että miltä se elämä tuntuisi ilman. Mutta kaikkeen toki tottuu varmasti. Tottuihin tähänkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italialaisillahan on tavallisesti vähän sama juttu viinin suhteen. Italian sukulaisten kanssa juommekin aika säännönmukaisesti viiniä ruuan kanssa mutta omassa arjessamme käytämme aika vähän alkoholia silloinkin kun sitä on helposti saatavilla. Kynnys tottua alkoholittomuuteen ei varmasti siksi ollut meille kovin suuri. Joskus oikein kurjan päivän jälkeen olisi kiva juoda lasi viiniä mutta aika harvoin se tulee oikeasti edes mieleen.

      Tässä diplomaattielämässä alkoholista tulee aika helposti ongelma ja olen iloinen, että meillä ei sitä uhkaa ole. Ruokajuomana juomme ihan vain vettä; nämä kuvan juomat nautiskelen täällä yksinäisinä iltoina lasten nukkumaanmenon jälkeen. Villiä menoa vai mitä? :)

      Poista
  2. Miten muuten on veden kanssa, ostatteko pullotettuna kaiken juomaveden kaupasta? Voiko raanavedellä esim. pestä hampaat?

    VastaaPoista
  3. Hah, vastaus olikin lähellä, kun luin Ruokaostoksilla-päivityksen:) Sori...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä mitään :) Ostetaan tosiaan juomavesi isoissa kierrätettävissä tonkissa kotiin, vaikka periaatteessa meidän kraanavesi olisi kai juotavaa sekin koska talossa on itse asiassa parikin vedensuodatinta. Täällä on kuitenkin tapana juoda pullotettua vettä ja lasten kanssa en viitsi ottaa riskejä enkä oman herkän mahanikaan. Mutta ihan huoletta kyllä pestään tosiaan kraanavedellä hampaat ja astiat ja terveinä ollaan pysytty. Ja annan kyllä hanavettä koirien juomavedeksi.

      Jamaikalla ja Belizessä oli samalla tapaa, että juomavesi ostettiin pullotettuna mutta hanavedellä saattoi pestä hampaat. Jamaikalla oli kuitenkin kaikista kolmesta maasta paras pullotettu vesi, hyvänmakuista lähdevettä. Belizessä ja täällä Sudanissa vesi on tavallista puhdistettua vettä eikä maistu oikeastaan miltään eikä ainakaan erityisen hyvältä. Mutta vettä tulee kyllä juotua litrakaupalla joka päivä, muuten ei tässä säässä pärjää!

      Poista
  4. Olipa mukava hetkinen taas blogisi parissa.

    Mielenkiintoisia juttuja ja kiva nähdä näitä kuvia. Kouluelämä maailmalla kiehtoo minua kovasti, ja on mielenkiintoista kuinka innokkaita lapset ovat pienestä pitäen oppimaan. Minusta Suomessa pelätään sitä turhaan. Mutta toki myös luotan koulujärjestelmäämme. Saikohan tästä sekavasta sepustuksesta nyt yhtään tolkkua mitä ajoin takaa.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että viihdyt lukemassa Venla! Ja hauska kuulla, että kuvat kiinnostaa myös.

      Luulen, että ymmärrän mitä ajoit kouluasiassa takaa. Lapset kyllä tosiaan varmasti luontaisesti haluavat oppia uutta, sitähän tuo meidän pieninkin koko ajan tekee, harjoittelee uusia taitoja ja sanoja ihan huomaamattaan. Mutta se on harmi jos oppiminen ei edisty lasten ehdoilla vaan lähdetään esimerkiksi miellyttämään kunnianhimoisia vanhempia. Suomen systeemi on siinä mielessä minusta hyvällä tavalla varovainen.

      Kerron kyllä lisääkin näitä koulujuttuja kunhan kerrottavaa tulee :) Nyt juuri tuntuu kouluelämä etenevän hyvällä tavalla omalla painollaan.

      Poista
  5. Hei! Löysin tämän reseptin ja ajattelin heti pikkutyttöäsi. Luullakseni joudutte odottamaan Suomen vierailua ainesosien löytymiseksi, mutta laita talteen:
    http://www.novelle.fi/makuelamyksia/gluteeniton-hapanleipa-onnistui-viimein/
    Ja edelliseen postaukseesi vielä: minä ainakin olen koko ajan lukenut juttujasi nimenomaan noin tulkiten. Nautin arkisista kuvauksista ja pohdinnoistasi. Ja todellakin ymmärrän koko ajan, että tämä on pieni siivu Sudanista. Blogit ovat aina pieni siivu jostakin, ei kokonainen totuus tai kokonainen elämä. T. MaijaH

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos reseptistä MaijaH! Hyvältä näyttää ja kuulostaa. En tiedä riittääkö omat taitoni tuohon mutta ainahan voin Suomessa lomalla yrittää.

      Hyvä kuulla, että ette kaikki luule minun elävän täällä kuplassa tai tynnyrissä! On hyvin erilaista kirjoittaa blogia täällä kuin mitä Belizessä jossa pyrin kyllä jättämään tietyt asiat blogin ulkopuolelle mutta toisaalta tunsin olevani kuitenkin vapaa kirjoittamaan laajemmin erilaisista asioista.

      Poista

Kiitos kommentistasi!