tiistai 31. maaliskuuta 2015

Yksinäisyydestä ja ystävyydestä

Minulla on kolme ihanaa lasta, mainio mies ja kivoja koiria. He ovat kaikki mitä parhainta seuraa, yhdessä ja erikseen. Kiertolaisperheissä parisuhteen ja perhe-elämän merkitys varmaankin aina korostuu; parhaimmillaan kiertolaiselämä tekee perheenjäsenistä erinomaisen läheisiä. Oma puoliso ja perhe kulkevat mukana kaikkialle. He ovat tuki ja turva silloin kun uudessa maassa kaikki on vielä vierasta ja outoa, ja silloinkin kun uudesta maasta on jo tullut tuttu mutta erilainen todellisuus yllättää edelleen tasaisin väliajoin.

Kun sanon olevani yksinäinen en siis tarkoita näitä kotikuvioita. Perhettä minulla on Sudanissa ihan sopivasti, mutta todellisia ystäviä ei vielä ensimmäistäkään. 

Tunnen täällä kyllä tätä nykyä aika paljonkin ihmisiä. Lasten menojen yhteydessä vietän aikaa tuttujen lastenhoitajien ja silloin tällöin myös toisten vanhempien kanssa. Kun odottelen poikaa koululla ennen ratsastustuntia törmään lyhyessä ajassa tavallisesti useampaankin tuttavaan; aika usein kauppareissulla osuu samaten kohdalle yksi tai useampikin ihminen jonka tunnen. Ja on minulla täällä muutama sellainen lähempikin tuttu, jonka joku muu ehkä laskisi ystäväksi, joita itsekin pidin lähes ystävinä vielä jokunen viikko sitten. Joitain ihmisiä olemme kutsuneet meille kotiinkin. Mutta Washingtonin loman jälkeen muistan kuitenkin taas mitä todellinen ystävyys voikaan olla ja ymmärrän, etten täällä ole vielä toistaiseksi päässyt sitä kovin lähelle.

Kiertolaisen elämässä työ joka tehdään perheen ulkopuolisten ystävyyssuhteiden eteen täytyy tehdä uudestaan ja uudestaan joka muuton yhteydessä. Ei ole ihan ongelmatonta luoda uusia ystävyyssuhteita joiden tietää ennen pitkää katkeavan yhden tai toisen osapuolen muuttaessa maailman toiseen ääreen. Olen vuosien varrella onnistunut pitämään kiinni monesta tärkeästä ystävyyssuhteesta muutoista huolimatta - minulla on edelleen tärkeitä ja läheisiä ystäviä niin kasvuvuosilta Suomesta kuin kaikista muistakin maista missä olen asunut. Mutta siitä ei pääse mihinkään, että parhaimmillaankin ystävyys muuttuu ratkaisevasti kun se täytyy läheisen yhteiselon sijaan jättää sähköisen viestinnän ja satunnaisten tapaamisten varaan. 

Toinen haaste on näissä nykyisissä olosuhteissamme se, että kaikki lähemmät tuttavani täällä Khartumissa elävät jollain tapaa toinen jalka Sudanin ulkopuolella - aika harvat viihtyvät täällä pitkään ja monet alkavat miettiä lähtöä jo pian saapumisen jälkeen. Me toivomme voivamme pysyä Khartumissa aloillamme pitemmän ajanjakson mutta olemme siinä toiveessamme aika ainutlaatuisia. Monet muutkin asuvat kyllä täällä lopulta vuosia, mutta ennemminkin puolivahingossa kuin tarkoituksella. Se tekee ystävystymisestä itsessään hankalaa: tuntuu vaikealta ruveta todella ystäväksi kenellekään kun hyvästit saattavat olla ihan kulman takana. Minusta on tullut vuosien ja muuttojen myötä ystävystymisessä varovainen ja huomaan samanlaista taipumusta myös monissa muissa kohtaamissani kiertolaisissa.

Puhumattakaan siitä, että on väsyttävää tutustua aina vain uusiin ihmisiin, etenkin kun on jo rakentanut itselleen erinomaisen ystäväpiirin, jossa ei ole mitään muuta vikaa kuin se, että ystävät on ripoteltu pitkin maailmaa. Minulla on maailmassa useampi sellainen läheinen jonka tapaaminen on aina yhtä mahtavaa; elämässäni on monta sellaista tärkeää ystävää jotka inspiroivat minua ja tuovat minusta esiin parhaat puoleni. Moniin näistä ihanista ihmisistä en olisi tutustunut, jos en olisi koskaan lähtenyt synnyinkaupungistani. Kiertolaiselämää voin siis ystävyyssuhteiden osalta yhtä lailla sekä kiittää että kirota. Täytyy siltä pohjalta uskoa ja toivoa, että myös Khartumista ennen pitkää löytyy sellaisia hyviä ystäviä joita on löytynyt kaikkialta muualtakin maailman ääristä. 

6 kommenttia:

  1. Tuttu tunne tuo yksinaisyys :( Vaikka olenkin tutustunut taalla moniin muihin aiteihin, en voisi kutsua heita ystavikseni, he ovat lahinna tuttavuuksia tai korkeintaan kavereita. Taallakin vaihtuvuus on suurta, koska porukka on toissa military/government sektorilla ja muuttavat usein. Suurin osa on kuitenkin amerikkalaisia, muihin ulkomaalaisiin en ole tormannyt. Mutta kylla tama tasta. Tsemppia sinnepain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sugar kommentista! On harmittavaa mutta toisaalta myös omalla tavallaan lohduttavaa kuulla muiden samankaltaisista tunnelmista. Osasta kavereita ja tuttavuuksia varmasti tulee vähitellen enemmänkin meidän itse kunkin kohdalla, mutta kun on jo monesti saanut kokea hyvän ystävyyden riemun tuntuu ainakin minusta vähän hankalalta ja välillä surulliseltakin olla taas kerran tässä vaiheessa, jossa kaikki on ihan auki eikä perheen ulkopuolella voi tukeutua paikan päällä kunnolla oikein kehenkään.

      Toisaalta iloitsen kyllä siitä, että minä tässä kärvistelen eivätkä lapset enää niinkään. Heilläkin kesti aikansa löytää omat ihmisensä ja paikkansa mutta juuri nyt tuntuu, että asiat ovat siltä osin aika hyvässä jamassa. Se on iloinen asia.

      Paljon tsemppiä sinullekin! Ja hyvää kevättä! Teilläpäin taitaa jo näyttää lämmön ja luonnon vihertämisen osin ihan lupaavalta?

      Poista
  2. Kiitos taas hyvasta postauksesta! Paljon samanlaisia havaintoja ja jotenkin sita on tassa vuosien varrella tavallaan kyynistynytkin naiden ystavyys/kaveruussuhteiden kanssa. Meilla oli seitseman vuoden sisaan 4 mannertenvalista muuttoa ja nyt talla viimeisella kerralla sanoin, etta "nyt riitti kiitos vahaksi aikaa". Jos se ystavyys/kaverisuhteiden luominen on itselle rankkaa, niin onhan se sita myos lapsille.
    Ma huomaan itsestani sen uuden piirteen, etta en enaa jaksa kauheasti "innostua" uusista tuttavuuksista. Varsinkin jos he tulevat selkeasti vuoden-kahden asumiskuviot mielessaan. Meidan elama on nyt kuitenkin talla hetkella taalla ja ma en vaan jaksa nahda sita vaivaa etta kaydaan perinteiset tutustumiskuviot lapi ja sitten toiset jo suunnilleen poistuvat maasta. Lisaksi kun ihmisten kuviot ovat selkasti erilaiset niin myos se asuminen rytmittyy erilailla: lyhyella kommennuksella / tyosuhteella olevat tunkevat siihen vuoteen kahteen hurjan maaran tekemista kun kaikki pitaa nahda ja kokea, heilla ramppaa todennakoisesti rutkasti vieraita ja niinpa se meidan "vakkarien" arki vaan tuppaa olemaan erilaista. Ma autan mielellani kylla ja vastailen uusien kysymyksiin, mutta en jaksa itse olla kovinkaan aktiivinen - ei ole tarkoitus kuullostaa tylylta, mutta tahan sita on tavallaan ajauduttu.
    Ensimmaista kertaa aion myos tulevana kesana olla sinansa itsekas, etta rauhoitan Suomi-loman ylenpalttiselta ystavien/kaverien tapailulta. Olen ilmoittanut jo koska olemme Suomessa ja etusijalla ne ihmiset jotka yha aidosti jaksavat/haluavat pitaa yhteyksia. Heitakin onneksi on viela monen vuoden poissaolon jalkeen:).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hurjalta, että olette muuttaneet mantereelta toiselle neljä kertaa seitsemän vuoden sisällä! Hyvin ymmärrän halun rauhoittaa tilanne joksikin aikaa tuollaisen rupeaman jälkeen. Minä olen viimeisen yli kahdeksantoista vuoden aikana muuttanut maasta toiseen niin monta kertaa, etten suoralta kädeltä osaa edes sanoa tarkkaa lukua. Mutta lasten kanssa ollaan muutettu oikeastaan vain tämän kerran (esikoinen oli niin pieni kun muutimme Jamaikalta Belizeen, vasta puolentoista, ja kotona minun kanssani, ettei muutto niin kovin muuttanut hänen elämäänsä siinä vaiheessa). Tarkoituksemme on joka tapauksessa pysyä kaikkialla aloillamme mahdollisimman pitkään. Sopeutuminen vie aikansa ja vaatii tosiaan itse kultakin aika paljon. Ja oman kokemukseni mukaan sopeutuminen on joka muuton myötä tavallaan yhä haastavampaa: uudet ja ihmeelliset asiat eivät enää niin innosta ja riemastuta vaan sitä haluaisi vain mahdollisimman nopeasti kiinni tavallisesta elämästä. Mutta toisaalta hyvin jo tietää kuinka kauan asettuminen taas tulee kestämään.

      Minustakin on vähitellen tullut kaikin puolin vähän kyyninen uusien ystävyyssuhteiden suhteen. Pari omanhenkisen oloista ihmistä täältä on löytynyt - yksi yhdistävä tekijä heissä on se, että he ovat tulleet ollakseen vähän pitempään, tai eivät ainakaan yhtenään puhu lähdöstä. On tosiaan hyvin erilaista jos tietää alunperinkin olevansa maassa vain jonkun vuoden verran. Siinä yhtäältä monesti luodaan ihmissuhteita nopeasti ja toisaalta usein mennään ja puuhataan kovasti kaikenlaista koska aika on selkeästi rajallinen. Olen tuntenut aika paljon noita lyhyiden pestien ihmisiä (kaksikin vuotta on omasta näkökulmastani lyhyt aika vieraassa maassa) ja oman kokemukseni mukaan he usein näyttävät kyllä elävän täysillä mutta toisaalta jotain tuntuu minusta monesti jäävän puuttumaan ihmissuhteiden ja yleensä kokemuksen syvyydestä. He tuntuvat monesti olevan pitkällä maailmanympärimatkalla ennemmin kuin todella elämässä vieraissa kulttuureissa.

      Minä en jaksa ystävystyä ihmisten kanssa vain pitääkseni heille seuraa heidän maailmankiertueellaan; haluan luoda todellisia syviä yhteyksiä ihmisten kanssa. En kaipaa ketä tahansa kaveriksi reissulle pyramideille tai veneretkelle Niiliä pitkin vaan haluan ennen kaikkea hakea yhteisiä aaltopituuksia. Siksi tällainen nopeasti vaihtuvien porukoiden yhteisö kuten tämä Khartum onkin varmasti minulle harvinaisen vaikea pala.

      Hyvin samoissa menen kanssasi myös ajatuksissa kotona lomailun suhteen! Meillä on onneksi niin Suomessa kuin Italiassa ja Belgiassakin (joissa kaikissa käymme ikäänkuin kotilomilla) monia hyviä ystäviä joitten kanssa yhteys on säilynyt muutoista huolimatta. Mutta kenenkään kanssa en yksin jaksa pitää ystävyyttä yllä enkä perässä juosta. Ikävä tosiasiahan on se, ettei lomilla usein ehdi nähdä tarpeeksi tai joskus ollenkaan kaikkein läheisimpiäkään ihmisiä. On pakko priorisoida.

      Kiitos kovasti kommentista Reetta! On todellakin helpottavaa huomata, että nämä omat tunnelmat ovat tavallisia ja liittyvät tähän elämäntilanteeseen kaikkinensa.

      Poista
  3. On jotenkin tosi vaikea kuvitella tilannettasi kun ei itse sellaisessa ole koskaan ollut. Voin vain koittaa kuvitella. Uusien ystävyyssuhteiden luominen ei ole niin helppoa ja aikaa se vie. Muistan kun muutimme tälle alueelle (ja ei, tätä ei MILLÄÄN tavoin voi verrata teidän ja sun tilanteeseen), olin ihan pihalla aluksi ja sitten nuo tylleröt päätti syntyä ja olin vielä enemmän pihalla. Mutta ihan sattuman kautta, bussissa, törmäsin sattumalta toiseen äitiin ja kävi ihan hillitön mäihä -hän asui kadun toisella puolella. Nyt olemme tosi hyviä ystäviä ja hän on toisen tytön kummi -jälkeenpäin pyydetty joukkoon mukaan- , meillä on puolin ja toisin vara-avaimet koteihimme ja olemme yhteydessä lähes päivittäin. Mä niin toivon sulle samanlaista mäihää :) Onnellinen on se, joka saa sinut ystäväkseen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari <3

      Onnenkantamoisia ovat useinkin oman kokemukseni mukaan hyvät ystävät. Tuttuja löytyy helposti ja mutta todellisia ystäviä on paljon harvemmassa. Eikä todellisia ystäviä hakemalla löydä - vaikka toisaalta täytyy tietysti pitää koko ajan kaikkialla mieli avoinna sille, että törmääkin uuteen hyvään ystävään.

      Toisaalta olen kyllä kuten sanottu juuri nyt vähän väsynytkin tutustumaan uusiin ihmisiin. Tässä meidän elämässä uusi hyvä ystävä tarkoittaa ennen pitkää surullisia hyvästejä - joko ystävä lähtee tai sitten on meidän vuoro siirtyä toisiin kuvioihin. Voi olla, että siitäkin johtuu se, ettei täältä ole vielä löytynyt oikein läheisiä ystäviä, etten oikeasti ole jaksanut antaa kenellekään tilaisuutta? Vaikka täällä olenkin nyt vähän yksinäinen ei mulla toisaalta ehkä ole juuri nyt todellista tilausta ystäville. Mullahan on ihania ystäviä läpi maailman, sinä mukaanlukien! Tämä onkin yksi näitä tämän elämäntavan paradokseja: paljon ystäviä mutta silti yksinäinen koska kaikki ystävät on parin lentomatkan päässä...

      Poista

Kiitos kommentistasi!