maanantai 27. huhtikuuta 2015

Tasapainottelua

Elämä on tällä hetkellä aikamoista tasapainottelua. Yhtäältä tunnen vihdoin alkavani todella hallita täkäläistä todellisuuttani. Arkiviikot soljuvat pääasiassa mukavan ennalta-arvattavasti ja viikonloppuihin on löytynyt omat huvinsa. Olen tottunut asumaan pienen juna-aseman kokoisessa talossamme. Pidän kovasti myös puutarhastamme. Ja vähitellen alan saada otteen myös ympäristöstäni laajemmin. Osaan arvioida kuinka kauan kestää liikkua kaupunginosasta toiseen. Tiedän ottaa huomioon ruuhkat tiettyihin aikoihin ja tiettyinä viikonpäivinä. 

Tiedän mistä saatan ajoittain löytää gluteenittomia muroja, gluteenitonta näkkileipää tai muita perheemme keskeisiä ruokatarpeita - tai ainakin jotain gluteenitonta, mitä milloinkin. Olen hoksannut mikä paikallinen juusto toimii hyvin itsetekemäni gluteenittoman pizzan päällä; mistä saa halvimmalla parasta lihaa. 

Viime viikolla löysin pienestä vaatimattoman oloisesta ruokakaupasta ystävän vinkin perusteella vihdoin kunnollisen valikoiman koiranruokaa: purkkeja, säkkejä ja paketteja. Kovaan hintaan, mutta onneksi minulla oli mukana iso nippu rahaa. Laitan pääasiassa koirien ruuat itse, mutta kiireisten ja väsyneiden päivien varalle ja etenkin lomiemme ajaksi on hyvä olla varalla riittävästi valmisruokaa. Autonkuljettajamme vahtii koiria lomiemme ajan ja siinä on ihan riittävästi hommaa sellaisenaan, en halua hänen joutuvan laittamaan koirille vielä ruokaakin. 

En enää kaupassa säikähdä kun ruokaostosten saldo nousee yli kolmensadan Sudanin punnan (300 puntaa vastaa noin 30 euroa), enkä edes silloin kun saldo huitelee 1500:ssa. Olen oppinut alkamaan laskea setelipinosta oikeaa summaa jo siinä vaiheessa kun myyjä vielä lukee ostosten viivakoodeja. Lasken rahoja valmiiksi aina satasen kerrallaan. Suurin seteli täällä on 50 Sudanin puntaa, noin viisi euroa. Suosin ruokaostoksilla viisikymppisiä, mutta enää ei kylmä hiki nouse otsalle vaikka joutuisin laskemaan kaksikymppisistä maksun yli tonnin ostoksiin. Olen hyvä laskemaan rahoja. 

Useamman viikon ajan mies teki muutaman puolikkaan työpäivän viikossa ja vei pojan koulun jälkeen ratsastustunnille ja haki toisena iltapäivänä uimatunnin jälkeen koululta. Minä jättäydyin samoihin aikoihin pois päivittäisestä taaperokerhosta, joka oli ennen kaikkea lastenhoitajien ja heidän hoidokkiensa kohtauspaikka, ja aloitin uuden kerhon joka kokoontuu kerran viikossa ja on suunnattu kotiäideille ja -isille. Uusi taaperokerhomme on vielä pieni eikä varmasti ihan hetkessä kasvakaan, koska täällä Khartumissa meitä kotivanhempia on sen verran vähän, mutta sen edut ovat jo muutaman viikon jälkeen selkeät. Tunnen oloni huomattavasti paremmaksi nyt kun olen vetänyt oman elämäni rajat entistäkin selkeämmin, enkä enää liehu kaiken viikkoa pitkin ja poikin kaupunkia. Yhteisestä sopimuksesta emme ole muutamaan viikkoon käyneet isompien lasten iltäpäiväkerhossa, joka sekin oli suunnattu lapsille ja lastenhoitajille, ei vanhemmille. Lastenhoitajakulttuuri on minulle vieras ja outo ja tuntui raskaalta tulla sen kanssa kasvokkain useamman kerran viikossa lasten menojen myötä. On myös väsyttävää lähteä joka päivä pyyhältämään läpi kaupungin milloin minnekin. Olen tätä nykyä enemmän yksikseni kotona lasten kanssa, mutta viihdyn omassa ja lasten seurassa ja lapsetkin tuntuvat ennen kaikkea nauttivan rauhallisesta ajasta kotona. 

Mutta vaikka arki alkaa monessa mielessä olla hallinnassa, putoaa minun elämästäni täällä silti pohja aika vähällä ja turhan usein. Vaikeaa on erityisesti kun mies lähtee työmatkalle, koska olen hänen poissaollessaan täällä varsin yksin. Ja jotenkin aina silloin kun mies tekee lähtöä tai on poissa alkaa täällä juuri sattua ja tapahtua. Viime viikonloppuna kun mies valmisteli lähtöä työmatkalle Punaisenmeren rannikolle katkaistiin meiltä ensin vahingossa vesi ja sitten huomasimme, että olimme unohtaneet lisätä sähkömittariin arvoa. Meillä on kaksi suurta vesitankkia, eli juoksevaa vettä riitti onneksi vaikkei sitä lisää putkiin tullutkaan, ja sähköt pysyivät jostain mystisestä syystä päällä vaikka toinen sähkömittareistamme näytti nollaa. Mutta hermostuin silti, koska tämäntyyppisten asioiden hoitaminen täällä on usein niin hankalaa ja arvaamatonta, varsinkin tässä meidän suuressa talossamme jossa sekä veden- että sähkönjakelu on järjestetty vähän omalaatuisesti. 

Tavallisesti täällä Sudanissa vesilasku on sidottu sähköön. Kun sähkömittariin lataa rahaa juoksee myös vesi. Mutta meillä on talossamme erillinen vesimittari. Uusia erillisiä vesimittareita laitettiin aikoinaan kokeiluna muutamaankymmeneen taloon Khartumissa. Kokeilu ei ollut suuri menestys eivätkä erilliset vesimittarit yleistyneet. Kukaan ei tunnu osaavan uusia mittareita käyttää ja tämä oli jo toinen kerta kun meiltä katkaistiin epähuomiossa vesi vaikka mittarissa oli vielä paljonkin arvoa ladattuna. 

Sekä vesi että sähkö maksetaan täällä Sudanissa siis etukäteen. Sähköt maksetaan sähköfirman toimistolla josta saadaan kuitti. Kuitissa on numero joka kotona naputellaan mittariin. Ettei tämäkään asia olisi turhan yksinkertainen, meillä on jostain syystä talossamme kaksi sähkömittaria jotka kattavat kukin osan talon sähköstä. On meille täysin epäselvää millä tavalla sähköt on kahden mittarin kesken jaettu. Vesilaskun me maksamme puolestaan vesifirman toimistolla, jossa luottokortintapaiseen korttiin lisätään sopiva määrä arvoa. Kotona arvo lisätään vesimittariin pitämällä korttia mittarin päällä ja painamalla samaan aikaan nappia. Näin teoriassa. Hyvin pian pääsen koittamaan lisäystä käytännössä koska kohta on taas aika lisätä vähän arvoa mittariin.

Myös internet maksetaan täällä etukäteen, samoin puhelinlaskut. En tiedä onko ylipäänsä mahdollista maksaa mitään jälkikäteen. Se on selvä, ettei laskuja voida toimittaa kotiin, koska ainakaan täällä Khartumissa ei lainkaan kanneta postia. Täällä ei ole postinjakajia, ei postilaatikkoja sen enempää tuleville kuin lähtevillekään posteille. Eri kaupunginosissa on omat postitoimistonsa joista voi käydä tiedustelemassa postejaan. Meille posti tulee kuitenkin käytännössä vain miehen toimiston diplomaattipostin kautta. Sitä ei kuitenkaan sovi liiemmälti käyttää henkilökohtaisiin postilähetyksiin, joten oikeastaan meillä ei ole täällä postiosoitetta ollenkaan. 

Vesi saatiin onneksi päälle jo lauantaina, ja sähkömittariin saimme lisättyä ytyä heti sunnuntaiaamuna arjen alkaessa, samoihin aikoihin kun mies lähti Punaisellemerelle. Mutta vastoinkäymiset eivät ikävä kyllä päättyneet siihen. Eilen illalla kun olin juuri sammuttanut valot ja käynyt nukkumaan kolahti ilmastointilaite makuuhuoneessamme yhtäkkiä pois päältä. Ajattelin sähköjen menneen poikki - se ei olisi ollut ihme, ne olivat katkenneet kahdesti aiemmin päivällä - mutta ihmettelin kun aggregaatti ei lähtenyt käyntiin. Nousin ylös ja huomasin, että sähköinen hyttysmyrkytin oli edelleen päällä. Sähköt siis toimivat ja vain ilmastointilaite oli prakannut. Vähän aikaa harkitsin nukahtamista ilman ilmastointia, mutta ihan hetkessä ehti tulla tukalan kuuma. Onneksi meidän suuressa makuuhuoneessamme on molemmilla päätyseinillä ilmastointilaitteet. Laitoin siis toisen ilmastointilaitteen päälle ja sain jotenkin nukuttua vaikka toinen laite puhaltaakin kylmää ilmaa vähän turhan lähellä sänkyä.

Täällä on tätä nykyä hyvin kuuma. Päivisin aika järjestään yli 40 astetta. Tämän viikon loppua kohti odotellaan jopa 44 astetta. Siksi kai sähkötkin kuluvat niin huimaa vauhtia: ilmastointia on pidettävä päällä niissä huoneissa missä oleskelemme. Ja vettä kuluu puutarhankasteluun tuhottoman paljon. Yritän kastella puutarhaa mahdollisimman säästeliäästi mutta toisaalta käy sääliksi janoisia puita ja pensaita. Ulkona on niin kuuma, että ihan hetkessä alkaa kurkkua kuivaa. Aurinko tuntuu kipeänä iholla. Täällä ei ole nyt satanut sitten viime elo-syyskuun. Minulla on niin ikävä sadetta, että näen siitä jo unia.

Jokunen yö sitten näin puolestaan unta japanilaisesta naisesta joka oli edelläni lääkärin vastaanotolla. Nainen oli tuupertunut eikä jaksanut nousta jaloilleen. Lääkäri kertoi, että naisella oli sairaus jolla oli joku hieno latinankielinen nimi. Arkikielellä lääkäri kuvasi sairautta turhautumisena ja väsymyksenä arjen puuhiin. Unessa olin huojentunut ja kiitollinen, etten itse sairastanut moista sairautta - mutta heräsin haluttomana nousemaan, ei olisi tehnyt mieli laittaa aamua käyntiin. Olen ennenkin oivaltanut unieni kautta yhtä jos toista. Tämä uneni kehotti oman näkemykseni mukaan minua varomaan väsyttämästä itseäni. Olisi kamalaa jos sairastuisin uupumukseen, koska näistä minun töistäni ei voi noin vain ottaa sairauslomaa. Kodin ja ruuanlaiton voi pakon edessä toki hoitaa joku muukin, mutta haluan itse jaksaa olla täyspäiväinen ja täyspäinen äiti lapsillemme. On pidettävä itsestäni huolta.

Joten tasapainottelu jatkuu. Viime viikonlopun vastoinkäymisten tasapainoksi sain onneksi myös hienoja kokemuksia: lauantaina pääsin vihdoin ratsastamaan Niilin vartta, ja jopa ihan Niilissäkin. Domino-ratsuni alkoi tosin kuopia vettä siihen malliin, että ohjasin sen joesta aika pian takaisin kuivalle maalle; ei tehnyt mieleni päätyä Niiliin uimaan. Lauantai-iltapäivällä menimme koko perheen voimin koulun uima-altaalle, ja taaperokin pääsi ensimmäistä kertaa uimaan. Hän sai heti hommasta kiinni mutta altaan vesi oli aavistuksen liian kylmää, joten kovin pitkään ei tyttö vedessä viihtynyt. Vaikka päivisin on kuuma, yölämpötilat ovat olleet vielä sen verran alhaiset, että koulun altaiden vesi on vähän turhan vilpakkaa. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa, ensi kerralla jaksetaan altaassa varmaankin jo vähän pitempään koko porukka.

6 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista tuo veden ja sähkön maksaminen. Kun olin opiskelemassa Lontoossa mi Asuin jonkin aikaa Islingtonin alueella alivuokralaisena. Siellä sähkömittariin oli sellainen luottokortintapainen, johon ladattiin arvoa paikallisessa kaupassa ja kaasumittariin aivan kuin usb-tikku, johon myös ladattiin arvoa samassa kaupassa. No yhtenä aamuna, kun vuokraemäntäni oli työmatkalla ja olin keittämässä itselleni aamupuuroa kaasu loppui. Eipä siinä mitään, nopeasti kauppaan ja latamaan arvoa. kaikki meni muuten hyvin, mutta koska lämmitys toimi kaasulla, niin lämmitysboileri sammui, enkä osannutkaan laittaa sitä päälle. Oli joulukuun puoliväli ja sinä yönä lämpö laski pakkasen puolelle ja koska Englannissa ei eristeet eikä ikkuna ole kovin kummoiset, niin täytyy sano, että oli hieman kylmä. Yöllä piti pukea lisää vaatetta päälle, jotta tarkeni nukkua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi itku, voin hyvin kuvitella, että paleli ilman lämmitystä! Mulla oli Iso-Britanniassa asuessa monesti kylmä vaikka lämmitys oli ihan toiminnassa. Nukuin talvella pipo päässä ja niin edelleen. En yhtään muista miten meillä siellä noita laskuja hoidettiin; mutta liekö Briteistä tänne kopioitu nämä mainiot systeemit...

      Meiltä loppui nyt viikonloppuna muuten myös juurikin hellasta kaasu. Uusi kaasupullo oli onneksi jo varalla odottamassa ja suureksi onneksi myös mies oli edelleen kotona eikä vielä työmatkalla. En nimittäin oikein luota omaan kykyni vaihtaa kaasupulloja. Voi olla, että oltaisiin oltu mikron varassa muutama päivä jos mies olisi ehtinyt jo lähteä :D

      Poista
  2. Tuo on ilmeisesti jonkinlainen universaali totuus, että kotona alkaa sattua ja tapahtua aina, kun mies lähtee työmatkalle. (Ja jos lähtijä onkin äiti, lapset sairastuvat.) Hienosti olet kaikesta selvinnyt. Sinähän osaat uudessa ympäristössäsi jo vaikka mitä!

    Kaunista, että osaat myös kuunnella itseäsi noin hyvin ja antaa itsellesi rauhan irtautua sellaisesta, joka vain väsyttää eikä anna kylliksi takaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudessa maassa on mielestäni välillä yllättävänkin vaikeaa tasapainotella ympäristön odotusten ja oman mukavuusalueen välillä. Tuntuu, että pitää yhtäältä olla varsinkin alussa kohtelias ja avoimin mielin kaikkea uutta kohtaan, mutta samalla oma identiteetti on uusissa kuvioissa helposti vähän hukassa ja sitä lähtee liikaa mukaan sellaiseenkin mikä ei tunnu omalta kun ei oikein enää tiedä mikä sitä ominta omaa onkaan. Nyt kun kulttuurishokki on kaikkinensa väistynyt sivuun pystyn keskittymään ihan oikeasti siihen kuka minä olen tässä ympäristössä ja sen helpommaksi on tullut päättää mikä milloinkin on ihan oikeasti oma juttu. Sitä myöten elämästä on tullut paljon mukavampaa ja helpompaa.

      Ja mikä siinä onkin, että kun on kotona yksin lasten kanssa, jokin menee taatusti pieleen? Meillä toimivat nyt onneksi niin sähköt kuin vesikin mutta olen onnistunut sairastumaan flunssaan. Aina jotakin!

      Poista
  3. Jannaa tuo sahkön, veden seka internetin maksaminen, taalla ei ennen voinut maksaa nettiin ja maksua joutui valilla jonottamaan eri toimistoihin ruuhkissa, onneksi nykyisin ajat ovat muuttuneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä voisiko täällä joitain maksuja maksaa jotenkin pankin tai internetin kautta tai suoraan tililtä velvoitettuna. Meillä ei ole täällä paikallista pankkitiliä koska sille ei olisi kovin käyttöä kun rahaa ei Sudaniin voi muista maista siirtää kauppasaarron vuoksi, eli pankkiasioista en juuri mitään tiedä. Luottokorttejahan täällä ei voi käyttää.

      Suureksi onnekseni minun ei tarvitse itse käydä jonottamassa maksamaan laskuja. Autonkuljettaja ja kotiapulainen hoitavat ne puolestani. Firmoissa ja toimistoissa ei useinkaan juurikaan puhuta muuta kuin arabiaa eli laskujen hoitaminen itse olisi siksikin aika hankalaa.

      Näitten vieraitten käytäntöjen ja kieliongelmien vuoksi elämä tuntuu välillä täällä aika käsittämättömältä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!