tiistai 12. toukokuuta 2015

Äiti vai ihminen?

Äitienpäivä tuli ja meni. En ole juhlapäivien ystävä, sen enempää äitienpäivän kuin esimerkiksi joulunkaan. Toimiva arki on minun juhlaani ja arvostan lahjoja enemmän arjen pieniä huomionosoituksia. En tiedä milloin, jos ollenkaan, täällä Sudanissa vietetään äitienpäivää. Minun sunnuntaini oli joka tapauksessa yhtä juhlaa, vaikkei äitienpäivästä ollut puhettakaan: mies palasi kotiin parin viikon työmatkustelun jälkeen ja toi tullessaan kaikenlaisia mukavia tuomisia joita ei täältä löydy: prosciutto-kinkkua, gluteenitonta leipää, ylellistä kasvorasvaa. Tuntuu hyvältä kun koko seurue on taas kasassa. 

Ennen ja jälkeen äitienpäivän sosiaalisessa mediassa kiersi paljon kirjoituksia äitiydestä ja erityisesti hyvästä äitiydestä. Hyvä äiti asettuu lapsen tasolle, ei korota ääntään, laittaa ruokaa ja leipoo pullaa, tekee naamiaisasut ja korjaa vaatteet, on loputtoman kärsivällinen, vetää rajat tiukasti mutta lempeästi. Hyvä äiti ei kuulemma pyri täydellisyyteen - mutta hyvän äidin määritelmä liippaa minusta kyllä vähän turhan läheltä täydellisyyttä. Totta kai hyvä äiti tai isä asettuu lapsen tasolle ja pyrkii ymmärtämään häntä, tietysti rajat tulisi vetää selkeästi mutta lämmöllä. Mutta kuka meistä osaa ja jaksaa aina tehdä niin kuin pitää ja on oikein? 

Ihmettelen sitä miten paljon kirjoitetaan hyvästä äitiydestä mutta miten vähän toisaalta kuulutetaan hyvän ihmisyyden perään. Hyvästä elämästä puhutaan sosiaalisessa mediassa kyllä kyllästymiseen asti - hyvään elämään tuntuu kuuluvan sopivassa suhteessa lepoa, urheilua ja hyvää ravintoa - mutta hyvä elämä tuntuu olevan ennen kaikkea varsin yksilökeskeinen projekti. En muista milloin viimeksi olisin nähnyt artikkelin ihmisyydestä, siitä miten elää hyvin suhteessa muihin. Paitsi mitä tulee äitien suhteeseen lapsiinsa. Äideille satelee ohjeita loputtomiin.

Miksi hyvän äitiyden äärirajat voidaan vetää niin selkeästi, mutta hyvästä ihmisyydestä ei tunnu kenelläkään olevan mitään sanottavaa? Mitä jos jokaisen hyvään äitiyteen liittyvään artikkeliin laitettaisiin äidin tai vanhemman paikalle sana "ihminen", lapsen paikalle "kanssaihminen"? Saataisiin uskoakseni kokoelma ihan päteviä elämänohjeita. Mutta miksi sellaisia artikkeleita ei kirjoiteta? Miksei ole sopivaa antaa ymmärtää, että on oikeita hyviä tapoja suhtautua toisiin ihmisiin, yhtä lailla kuin on vääriä huonoja tapoja? Kun kuitenkin samaan aikaan niin kevyesti ja huoletta rohjetaan kertoa, että on oikeita tapoja olla äiti siinä kuin vääriäkin.

Minä olen parhaimmillani erinomainen äiti, huonoimmillani aika huono. Ihan samalla tapaa kuin olen parhaimmillani erinomainen ihminen ja huonoimmillani aika huono. Uskon olevani aika tavallinen äiti ja ihminen kaikkineni. Hyvinä päivinä olen sinut tämän oman puutteellisuuteni kanssa, niin vanhempana kuin ihmisenäkin, mutta huonoina päivinä tuntuu raskaalta lukea ohjeistoa siitä kuinka tämä äidin tehtävä pitäisi hoitaa. Olisi minusta muutenkin huomattavasti mielenkiintoisempaa lukea ihmisyydestä, suhteesta toisiin ihmisiin ylipäänsä, koska sitähän vanhemmuuskin lopulta on. Äitiyttä voi toki yrittää suorittaa, mutta ennen pitkää äitiydessä niin kuin elämässä yleensä joutuu kuitenkin vastakkain oman itsensä ja ihmisyytensä kanssa. Kuka minä olen, mikä minulle on tärkeää, kuinka pitkälle venyn, mitkä ovat minun rajani? 

Ihmisten päivä on joka päivä. Siis hyvää ihmisten päivää!

12 kommenttia:

  1. Taas hyvä kirjoitus, johon voin täysin yhtyä niinkuin edelliseenkin kirjoitukseesi. Ei kai meistä kukaan ole täydellinen, on ihan hyvä yrittää olla paras oma itsensä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paras oma itse saisi todellakin olla tavoite kaikin puolin! Ja itseä ja muita kohtaan varalla mielessä armoa niille hetkille ja päiville kun ei taivu edes siihen omaan parhaaseen.

      Poista
    2. Ja niitä päiviähän valitettavasti sattuu:(

      Poista
  2. Niinpä <3. Minustakin joskus äitiydessä on vaikeinta ihmisyys. Ja joskus on myös vaikea muistaa että lapseni ovat ensisijaisesti ihmisiä, vasta toissijaisesti minun lapsiani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samanlaisia haasteita minullakin - eipä ehdi ylpistyä kun vanhemmuus pitää nöyränä!

      Poista
  3. Olipa tosi hyvä huomio. Hyvästä ihmisyydestä ei tosiaan puhua pukahdeta, vaikka musta se on kyllä myös aika oleellista sen hyvän elämän elämisessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikäköhän siinä on, että hyvän äitiyden perään huudetaan kovaan ääneen mutta hyvästä ihmisyydestä ei tule puhetta? Todellakin hyvän elämän elämisessä luulisi olevan paljonkin kyse hyvästä ihmisyydestä - eikä niinkään siitä minkälaista ruokaa syödään ja tehdäänkö intervalliharjoituksia vai juostaanko maratoni... Hyvän ihmisyyden määritelmä voisi yllättäen myös tuoda esimerkiksi niiden kuuluisien suomalaisten erilaisten kuplien jäseniä jopa lähemmäs toisiaan... Ja vähintäänkin hyvän ihmisyyden pohtiminen antaisi tilaisuuden tarkastella erilaisia arvomaailmoja - ylipäänsä ja suhteessa muihin.

      Poista
  4. Tosi hyvä teksti. Hyvästä ihmisyydestä minäkin mielelläni lukisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Toivotaan, että ennen pitkää alkaa tulla vastaan kirjoituksia myös hyvästä ihmisyydestä eikä aina vain hyvästä äitiydestä.

      Poista
  5. Hyvä kirjoitus,paljon mietittävää antoi myös. Täällä ei enään vietetää ätienpäivää (se muuttui kaiken kattavaksi perhepäiväksi,myös isänpäivä mukana ja on täysin ei -kaupallinen päivä): ja se on oikeastaan suuri helpotus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin hyvin kuvitella, että äitienpäivän muuttuminen perhepäiväksi on ollut helpotus! Minut on tämä maailmalla asuminen vapauttanut monista "pakollisista" jutuista, kuten nyt vaikka näistä äitienpäiväkuvioista, ja se on itsessään ollut helpottavaa. On lupa tehdä niin kuin itsestä tuntuu kun ei elä oman alkuperäisen kulttuurin piirissä eikä toisaalta kunnolla kiinni asuinmaankaan kulttuurissa.

      Mielenkiintoista muuten, että monesta suunnasta yhtä aikaa juuri nyt annetaan ymmärtää, että äidit ja isät ovat ihan yhdenvertaisia - mitä tulee vanhempainlomien jakamiseen ja niin edelleen - mutta silti toisaalta aina vain juhlitaan äitejä ja isejä erikseen. Miksei kaikkialla molempia vanhempia juhlisteta kerralla, tai tosiaan ihan perhettä ylipäänsä? Tuo jälkimmäinen heijastaisi muutenkin nykymaailman moninaisia perheitä näitä erillisiä juhlapäiviä paremmin.

      Poista

Kiitos kommentistasi!