perjantai 7. elokuuta 2015

Tämän hetken tunnelmia

Vapaapäivät sulautuvat ja sekoittuvat toisiinsa. En tarkkaan muista kuinka monta päivää olemme jo olleet Khartumissa, en melkein sitäkään missä viikonpäivässä ollaan tällä hetkellä menossa. Kaipaisin kalenteriin lisää merkintöjä, mutta tuleville päiville niitä on vain ihan muutama: lasten pienen ystävän syntymäpäivät, miehen työmatka toisaalle Sudaniin, ja syyslukukauden ensimmäinen päivä. 

Ensimmäiset päivät paluun jälkeen olin iloinen ja helpottunut siitä, ettei oloni ollut ollenkaan yhtä kurja kuin viime vuonna näihin aikoihin. Nyt olen alkanut hiljakseen tunnustella tämänhetkisiä tunnelmiani enkä ole enää ihan niin riemukas. Lomalla minulla oli monta viikkoa apunani ja seuranani mainiot vanhempani, oli tilaisuus viettää aikaa  vanhojen ystävien ja heidän lastensa kanssa, käydä leikkipuistoissa, Linnanmäellä, elokuvissa isompien lasten kanssa, milloin mitäkin. Täällä meiltä puuttuu sekä seuraa että mielekästä tekemistä. 

Ensimmäisenä päivänä Khartumissa menimme läheiseen ravintolaan aamiaiselle. Ravintolassa oli tavallista perjantaiaamua hiljaisempaa; monet ovat edelleen lomalla. Katselin ympärilleni ja huomasin muutaman tutun ihmisen. Jäin miettimään kenet täällä olisin perheen lisäksi tosissani iloinen nähdessäni, mutta en keksinyt ketään. Minulla on täällä yksi ystävä ja muutama läheisempi tuttava, mutta ketään heistä en ole kesäloman aikana ikävöinyt mitenkään erityisesti. On ihan mukava tavata sitten kun sen aika koittaa, mutta tapaamisille ei toisaalta ole mitään kiirettä. 

Paikallisten kanssa on vaikea luoda ystävyyssuhteita kielimuurin ja muiden näkymättömien rajojen vuoksi. Hyvänpäiväntuttuja kyllä riittää mutta todellinen ystävyys tuntuu olevan kiven alla. Ulkomaalaisyhteisöstä ei täällä myöskään ihan helposti tunnu löytyvän omanhenkisiä ihmisiä. Haastavat olosuhteet eivät aina tuo ihmisistä esiin parhaita puolia, eivät minustakaan, eikä selviytyminen päivästä toiseen anna kovasti tilaa tai voimia todellisten yhteyksien luomiseen ihmisten välille. Konkreettisesti ystävystymistä vaikeuttaa täällä se, että suurin osa ulkomaalaisista käy töissä eivätkä aikataulumme siksi oikein kohtaa. Ja toisaalta Khartumissa on ulkomaalaisvanhemmilla viikonloppuisinkin tapana heittää lapset leikkimään kaverin luo eikä jäädä itse oleilemaan seuraksi. Se on ehkä normaalia muuallakin maailmassa, mutta Belizessä ehdin tottua siihen, että lasten leikkitreffit olivat useimmiten minulle tilaisuus tavata tuttuja vanhempia ja vaihtaa ajatuksia heidän kanssaan. Täällä lasten mukana kyläilemään saapuu tavallisesti enimmillään lastenhoitajia; ja he ovat siinä tilanteessa tietysti töissä eivätkä voi unohtua juttelemaan kanssani niitä näitä vaan heidän on keskitettävä huomionsa hoidokkeihinsa.

Khartumissa ei ole leikkipuistoja eikä juuri muitakaan paikkoja jonne lasten kanssa voisi mennä. Lasten koulun kampus on ainoita helppoja ulkoilukohteita - kampuksella on useampikin leikkipuistonomainen tila ja lisäksi tietysti uima-allas uimavuoroineen - mutta koulu näyttää olevan nämä viimeiset lomaviikot kokonaan kiinni. No, kunhan koulu taas alkaa ja kampus aukeaa löytyy isommille lapsille arkipäiviksi tekemistä niin itse kouluhommista kuin harrastetoiminnasta varsinaisen opetuksen jälkeen. Kuopus jaksaa puolestaan vielä toistaiseksi innostua puuhailusta kodin piirissä. Ja miehen arjen täyttää tietysti pitkälti työ. 

Minua kuitenkin vähän hirvittää miltä omat päiväni sitten taas näyttävät ja tuntuvat kun arki vihdoin tämän kuun puolivälissä alkaa. Nautin kyllä edelleen täysin sydämin kotiäitiydestä ja ajasta lasten kanssa. Mutta nyt kun kaikki voimani eivät enää mene sopeutumiseen, kaipaisin täkäläiseen arkeeni vähän jotain lisää - en mitään ihmeellistä vaan ihan vain pieniä piristäviä juttuja. Huomaan tällä hetkellä ennen kaikkea odottelevani tulevia lomia, tapaamisia sellaisten ystävien ja perheenjäsenten kanssa jotka asuvat kaukana toisaalla. En kuitenkaan halua elää vain lomasta toiseen; minulle on tärkeää olla selkeästi kiinni arjessa, elää tätä päivää missä milloinkin olenkin. Tämän syksyn tavoitteena onkin siis löytää erilaisia kiinnekohtia ja kivoja pieniä juttuja täkäläiseen arkeeni.

22 kommenttia:

  1. Mukava taas kuulla pohdintojasi, vaikka tietenkin hivenen haikeaa, kun kesä alkaa kääntyä kohti kouluja. Itse en päässyt Suomeen kesällä, mutta siksipä olenkin saanut nauttia auringosta ja lämmöstä oikein mukavasti.
    Mutta tekstisi sai minut pohtimaan sitä, että itselläni on ollut vahva tarve kääntyä sisäänpäin, oppia jotain 'oikeasta itsestäni' tänä kesänä. Ei ahdistavalla tavalla, vaan enemmänkin puhdistavalla ja mietinkin, että johtuukohan se osittain siitä, että olen asunut täällä small talkin luvatussa maassa nyt 3 vuotta. Eli jollain tasolla amerikkalaistunut; ensimmäisen vuoden sekamelskan ja toisen vuoden tasaantumisen jälkeen hypännyt kolmannen vuoden tarpeeseen muuttaa itseäni tänne sopivammaksi. Ja nyt sitten vihdoinkin alan päästä vaiheeseen, jossa uskallan olla oma itseni: vahvasti suomalainen, mutta täkäläisyyttä kunnioittaen.
    Kiinnostaisi kuulla ajatuksiasi tästä; sinulla kun on kokemusta useasta maasta, monikulttuurisen perheen ja lastenkin näkökulmasta. Olen teoriani lukenut eli nyt vain kiinnostaa omakohtaiset kokemukset. Näen saman kehityskulun tyttäressäni (18), joka on mielestäni juuri nyt 'amerikkalaisuutensa' huipulla. Sosiaalinen paine ja collegen hakuprosessi painaa päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja mielenkiintoisesta kysymyksestä!

      Minulla on vahva tarve ja tapa oikeastaan koko ajan kuulostella itseäni ja pitää huolta siitä, etten liiaksi antaisi periksi omasta itsestäni ja arvoistani. Kiertolaisen on varmaan pakkokin olla vähän valppaana koko ajan, ettei oma persoonallisuus unohtuisi muutoissa ja erilaisten uusien kulttuurien keskellä jonnekin? Minulle ei ehkä kuitenkaan suomalaisuus ole niin tärkeää kuin olla kaikkialla "oma itseni", mikä on tietysti siitä hankalaa, että toisaalta väistämättä muutun suuntaan jos toiseen elämän ja näiden eri maiden myötä. Onneksi nautin tästä loputtomasta itseanalyysistä! :)

      Asettumisessa uuteen maahan on varmastikin tosiaan tuollaisia kuvaamiasi sopeutumisen vaiheita jotka kai parhaimmillaan ennen pitkää tasoittuvat kyvyksi hyväksyä itsensä uudessa ympäristössä sellaisena kuin on. Huomasin itse nyt tänne palattuani, etten enää samalla tavalla varo ottamasta tuntemattomiin ihmisiin kontaktia, katsomasta vieraita silmiin jne, niin kuin tein ennen lomalle lähtöä, enkä myöskään enää juuri ollenkaan kiinnitä huomiota siihen mitä muilla on täällä päällään. Vielä keväällä hämmennyin jos joku ulkomaalainen kulki hihattomassa paidassa - nyt se ei enää yllätä ja toisaalta en enää itsekään jaksa yhtä tarkasti huolehtia siitä olenko kaiken aikaa ulkona tarkasti peitettynä kaulasta nilkkoihin. Tällaisella aika konkreettisella tasolla tunnen siis kesän aikana vapautuneeni olemaan täällä vähän enemmän oma itseni. Osin kyse on kylläkin tietysti ihan siitä, että alan paremmin ymmärtää mikä täällä on sopivaa ja mikä ei.

      Lapset tuntuvat olevan aika välittömiä omia itsejään maassa kuin maassa, he ovat vielä sen verran pieniä. Haluavat kuulua kouluporukan kanssa yhteen mutta se on sinänsä kansainvälisessä koulussa varmasti helpompaa siinä mielessä, että lähtökohtaisesti koululaiset ovat eri puolilta maailmaa ja hyvin erilaisia keskenään.

      Vastasinkohan ollenkaan kysymykseesi? Nämä on mielenkiintoisia juttuja!

      Poista
    2. Hienosti kiteytit taas. Ja tosiaankin, teidän elämäntapa onkin kiertolaisuus, ettekä tavallaan sitten saisikaan/voisikaan kiinnittyä kovin paljon. Ja lapsillehan tuo on vain normaali tapa elää; me aikuiset joudumme sitten miettimään enemmän. Ja sinähän taisit kiinnittyä aika kovasti sinne Belmopaniin ihan paikkanakin. Vaikka ystävät sen kodin lisäksi kotiuttavat kai parhaiten. Mukavaa syksyä teille kaikille!

      Poista
    3. Tästä heräsi nyt taas niin paljon ajatuksia, että taidan kerätä ne ihan omaksi kirjoituksekseen kunhan kerkeän. Kiitos inspiraatiosta! :) Ja oikein hyvää syksyä myös teillepäin.

      Poista
  2. Toivotan täältä vain tsemppiä kovasti paluussa arkeen! Ehkä jostain löytyykin pian joku odotettu lisä myös sulle itsellesi, joka tuo vaihtelua ihan siihen tavanomaiseen ja jokapäiväiseen. Toivotaan näin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Turnip! Onpa kiva kuulla sinusta. Kaikkea hyvää teidän syksyyn!

      Poista
  3. Paluu Suomesta Sudaniin on varmasti aikamoinen hyppy erilaisten maailmojen valilla, voisin kuvitella etta jokainen paluu ja lahtö on oma pieni kulttuurishokki. Odotan kovasti parin viikon paasta Suomen lomaamme mutta salaa myös syksya ja normaalia arkea ja rutiineita, kesa on ollut kylla niin kesaa ilman normia arkea. Mukavaa perjantaita Sudaniin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tässä vähän totuttelemista todellakin taas tähän ihan toisenlaiseen elämään... Mutta kyllä tämä taas tästä kun arki pääsee käyntiin ja antaa yhtäältä ryhtiä ja toisaalta ei jätä liikaa aikaa ylimääräisille pohdinnoille :)

      Oikein hyvää lomaa teille mutta tosiaan erityisesti hyvää paluuta loman jälkeen taas omaan hyvään arkeen!

      Poista
  4. Voin niin hyvin samastua kokemuksiisi siitä, miten vaikea ulkomailta on löytää sielunkumppania, tai edes hyviä ystäviä, sellaisia joita oikeasti kaipaisi. Tekemisen puutekin on kovin tuttu juttu. Onko siellä mitään expat-yhteisöä, jota kautta voisit löytää jotain mielekästä tekemistä? Tai ehkä voisit tehdä jotain netin kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on ollut paljon onnea matkassa siinä, että kaikkialta maailmalta on ennen pitkää löytynyt sielunsiskoja tai -veljiä. Mutta helppoa se ei tosiaan ole aina ollut! Ja sitä yritän pitää mielessä nytkin, etteivät Belmopanin sosiaaliset kuviotkaan hetkessä järjestyneet. Ja siihenkin yritän tukeutua, että on onni, että jossainpäin maailmaa on kuitenkin ihania ystäviä jotka puolesta sanasta ymmärtävät mitä olen sanomassa ja joiden näkeminen on joka kerta yhtä riemastuttavaa. Mutta olisipa ihanaa jos tännekin kehittyisi oma pieni ystäväpiiri. Sitä oikeastaan ennen kaikkea kaipailen tällä hetkellä: latteäitiyttä hyvässä seurassa! :) Haluan pitää pienimmän kotona ainakin vielä tämän vuoden eli mihinkään varsinaisiin töihin ei minusta oikein vielä ole, kun oma aika on kortilla. Sitten kun töiden aika on minulla on muutama idea, kirjoittamista ja juurikin hommia netin kautta. Ihan innostukselle odottelen sitä elämänvaihetta mutta nyt kaipailisin tähän tilanteeseen niitä pieniä piristäviä juttuja.

      Expat-porukat täällä eivät suuremmaksi osaksi tunnu oikein omilta. Alan ymmärtää, että Belize oli näissä kiertolais- ja diplomaattikuvioissa ihan omaa maatansa: siellä juuri kukaan ei ottanut itseään turhan vakavasti. Mutta onneksi poikkeuksia löytyy täältäkin ja itse asiassa eilen sovittiin kivan uuden tuttavuuden kanssa alustavasti tapaamisesta. Siitä tuli hyvä mieli!

      Poista
  5. Miten siellä paikalliset lapset viettävät vapaa-aikaa? Onko heillä mitään vapaita ulkoilumahdollisuuksia? Entä mitä paikalliset vanhemmat tekevät vapaa-aikanaan silloin, kun lapset ovat muualla? Mielenkiintoista kuulla niin erilaisista tavoista eri puolella maailmaa. Itse olen koko ikäni asunut Suomessa, mutta tavallaan elän silti samalla tavalla kuin sinä. Olen kolmelle lapselle kotiäitinä kiireisen yrittäjämiehen vaimona. Arjen pyöritys on siis paljon minun vastuullani. Puitteet ja ympäristö ovat tietysti erilaiset. Minä elän täällä kaiken minulle tutun keskellä. Ja siltikin koen välillä haasteita arjen pyörityksen keskellä.

    Jäin miettimään löytäisitkö itsellesi siellä mielekästä tekemistä kotoa käsin? Ensimmäiseksi mieleeni tuli kirjan kirjoittaminen. Kirjan kustantajalle saaminen on varmasti oma työnsä, mutta sinä osaat kirjoittaa ja materiaalia sinulta kyllä löytyy. Henkilökohtaisesti lukisin esimerkiksi todella mielellään kirjan esimerkiksi kotiäidin näkökulmasta erilaisista kulttuureista.

    Ihanaa syksyä teidän perheelle! Olen varma, että tämän hetkiset fiilikset helpottavat ja ovat ohimeneviä. Vaikka paluu kesäloman jälkeen Khartumiin oli viime vuoteen verrattuna pieni muutos, oli se silti kuitenkin muutos taas pitkän loman jälkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit pitkästä kommentista! On kiva kuulla muiden kotiäitikollegojen elämästä!

      Täällä paikalliset rikkaammat lapset kuin myös ulkomaalaisten lapset viettävät paljon aikaa porukalla milloin kenenkin kotona, lastenhoitajien vahtimana. Se on tietysti sinänsä ihan kiva vaihtoehto mutta minun näkökulmastani hankalaa siitä, ettei ole ihan helppoa ottaa vuorollani koko porukkaa meille leikkimään. Melkein kaikilla muilla lasten kavereiden perheillä on apuna lastenhoitaja ja kotiapulainen mutta meidän elämämme on omasta valinnastani vaatimattomampaa. Vaatimattomampi elämä sopii meille oikein hyvin - paitsi silloin jos pitäisi yhtäkkiä viihdyttää ja ruokkia pari tusinaa lasta!

      Täällä niin kuin monissa muissakin maissa paremmin toimeentulevien perheiden lapset elävät paljon suojatumpaa elämää kuin lapset yleensä Suomessa; yksin ei liikuta mihinkään vaan vanhemmat tai täällä usein lastenhoitajat kuljettavat isompiakin lapsia ympäriinsä. Vapaata ulkoilumahdollisuutta ei siis ole kuin omalla ja kavereiden pihalla tai tosiaan koulun kampuksella viikonloppuisin. Ja toisaalta on niin kuuma, ettemme me kovinkaan paljon jaksa pyöriä pihalla päivisin. Se rajoittaa tietysti olemista.

      Vanhemmat täällä tekevät töitä - melkein kaikki ihan pientenkin lasten vanhemmat käyvät täällä kokopäivätöissä. Taas eilen eräs pohjoismaalainen äiti pyöritteli silmiään kun kuuli, että aion pitää nuorimmaiseni kotona vielä ainakin vuoden, ehkä kaksi. Hänellä itsellään on kaksi alle viisivuotiasta lasta ja hän kuulemma tulisi hulluksi jos olisi lasten kanssa kotona. Meidän nuorimmaisemme ei ole vielä kahtakaan mutta täällä olen aivan outo lintu kun haluan vielä omistaa aikani hänelle ja alakoululaisille sisaruksilleen.

      Töiden jälkeen aikuiset kai tapailevat ilman lapsia suurlähetystöjen klubeilla tai toistensa kotona. Jonkun verran mekin vietämme aikaa tuttavien kanssa kotona, omassa tai toisten. Noista klubeista en ole oikein kiinnostunut. Täällä Sudanissahan on alkoholi lailla kielletty mutta suurlähetystöjen klubeilla sallittu ja meno onkin sitten kuulemma aika humalahakuista. Sentyyppisiä klubi-iltoja sain itse nuoruudessa viettää ihan riittävästi etteivät enää niin vedä puoleensa :)

      Minä en tosiaan niinkään juuri nyt kaipaa töitä vaan ennen kaikkea seuraa. Mutta kirjoittamisprojektia suunnittelen kyllä siihen vaiheeseen kun pieninkin aloittaa koulun. Kiitos kauniista sanoistasi; ehkäpä vielä joskus saan kirjoitettua kirjankin. Tosiaan innolla odottelen sitä elämänvaihetta! Mutta toisaalta nautin kyllä kaikin sydämin tästäkin hetkestä kun lapset ovat vielä näin pieniä ja tässä lähellä.

      Poista
  6. Onko siellä ketään muita skandinaaveja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on muutama muu suomalainen ja aika paljonkin skandinaaveja, Khartumissa on mm Ruotsin ja Norjan suurlähetystöt. Lapsilla on koulun ja iltapäiväkerhon kautta pohjoismaalaisia pieniä ystäviä ja jonkun verran olen lasten kautta tullut tutuksi heidän vanhempiensakin kanssa.

      Monet suomalaiset hakeutuvat maailmalla ennen kaikkea toisten suomalaisten seuraan mutta minun sielunsiskoni ja -veljeni maailmalla ovat kotoisin kuka mistäkin. En ikävöikään sinänsä ihmisiä ympärilleni ylipäänsä vaan kaipaisin omanhenkistä seuraa, ja siinä ei kansallisuudella ole juurikaan merkitystä. Todellisia ystäviä ei voi hakea vaan he vain osuvat kohdalle. Jos osuvat. Toivotaan, että osuvat :)

      Poista
  7. Hei, kiva kun olet palannut blogin pariin. Kuulostaa siltä, että kaipailet itsellesi jotain mielekästä tekemistä. Olisiko niin kauheaa käyttää lastenhoitajaa kerran viikossa, kun käyt tekemässä jotain itsellesi mieleistä ilman lapsia? Millaisia mahdollisuuksia siellä on harrastaa? Vaikka oletkin valinnut kotiäitiyden, niin on ihan luonnollista viettää joskus omaa aikaa, eikä ihan jokaista sekuntia ole pakko viettää vain ja ainostaan omistautuen lapsille. Kun äiti jaksaa ja keksii mieluista tekemistä niin lapsetkin huomaavat äidin olevan kenties paremmalla ja virkeämmällä tuulella :) Tsemppiä kovasti sinulle ja perheellesi sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja pitkästä kommentista!

      Otan kyllä itselleni joka viikko aikaa - viime kevään kävin mm ratsastustunneilla jotka toivottavasti jatkuvat myös nyt syksyllä, ja kirjoittelen tätä blogiakin omalla ajallani. Mies hoitaa lapsia silloin kun käyn ratsastamassa, ja muutenkin tietysti silloin kun ei ole töissä. Blogista tulee helposti ehkä vähän sellainen kuva, että puuhailen vain lasten kanssa kaiken aikaa mutta itse asiassa olen kyllä ihan terveesti itsekäs siinä mielessä, että järjestän itselleni säännöllisesti omaa aikaa :)

      Lastenhoitajaa meillä ei ole eikä satunnaisen luotettavan ja sopivan hoitajan järjestäminen ole täällä ihan helppoa - lastenhoitajat tekevät täällä pääasiassa kokopäivä- ja kokoviikkotöitä ja kokoaikaiselle hoitajalle meillä ei ole tarvetta. Olen tarkka siitä kenen hoitoon lapset jätän ja vaikka kotiapulaisemme on hyvin luotettava ja oikein mukava minusta ei tunnu luontevalta jättää lapsia hänen hoitoonsa. Mutta ylipäänsä en siis pidä mitenkään pahana lastenhoitajan apua: meillähän oli Belizessä aikoinaan apuna keskimmäisen taaperoaikana ihana lastenhoitaja jokusen tunnin päivässä ja lomalla Suomessa jätin hyvillä mielen lapset ajoittain isovanhempiensa hoitoon.

      Ennen kaikkea en kuitenkaan nyt kaipaa aikaa poissa lasten luota vaan toivoisin löytäväni täältä sellaisia ystäviä joiden kanssa jakaa ajatuksia ja arkea lasten kanssa - ikävöin Suomi-lomalta ja Belizen vuosilta säännöllisiä tapaamisia hyvien ystävien ja heidän lastensa kanssa, sentyyppistä mielekästä olemista missä niin lapsilla kuin minullakin on mukavaa. Todellisia hengenheimolaisia ei vain noin vain aina osu kohdalle. Mutta ehkä tämä uusi vuosi Khartumissa tuo vielä mukavia yllätyksiä tullessaan?

      Poista
  8. Voin hyvin taas kerran samaistua tunnelmiisi vaikka olenkin tällä hetkellä paljon helpommassa paikassa ystävyyksien solmimisen suhteen ainakin. Meilläkin alkaa toinen vuosi täällä ja tunnen vahvasti että nyt on minun aikani laittaa jotakin ihan omaa ja pitkäkestoisempaa vireille. Edellisellä komennuksella koin että ystävyyksien solmiminen alkaa aikuisten kesken oikeastaan vasta toisena vuonna, sillä siihen tarvitaan "kriittinen massa" tapaamisia, ajatustenvaihtoa ja luottamuksen syntymistä. Onneksi monesti riittää, että olisi se yksikin hyvä ystävä, jonka kanssa luottamus on molemminpuolista. Toivotaan että tästä vuodesta tulee meille kummallekin "ystävyyden vuosi"! Ja kiitos sinulle, on mukava olla ystävä täällä blogimaailmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samassa vaiheessa ja samanlaisissa ajatuksissa ja tunnelmissa mennään selvästi tosiaan taas kerran! Tässä kiertolaisen elämässä on paljon eri vaiheita, erilaisia sopeutumisen elementtejä lomittain ja päällekkäin, ja yksi tärkeä osa ovat sosiaaliset kuviot. Viime vuonna omat voimat ja aika menivät yhtäältä omaan sopeutumiseen ja toisaalta lasten elämän järjestämiseen. Tänä vuonna lapset palasivat tuttuun ympäristöön ja heillä on jo kaikenlaisia suunnitelmia ja toiveita tulevan kouluvuoden suhteen. On hienoa nähdä miten hyvin lapset ovat asettuneet - nyt olisi tosiaan äidin vuoro luoda omia ystävyyssuhteitaan, jotka tosiaan joka tapauksessakin monesti vaativat enemmän aikaa kuin lasten usein nopeammin syntyvät ystävyyssuhteet.

      Toivotaan todellakin meille molemmille oikein menestyksekästä ystävien vuotta! Ja kiitos itsellesi. Te blogimaailman ystävät olette tärkeitä.

      Poista
  9. Olisikohan siellä vähän sama juttu kuin Algeriassakin, että monia mielenkiintoisia kohteita löytyisi Facebookin kautta? En ole mikään Facebook-fani enkä edes omista henkilökohtaista tiliä ko. palveluun, mutta blogille luomastani tilistä on nyt ollut yllättävää hyötyä. Algerialaiset ovat nimittäin innokkaita Facebookin käyttäjiä ja sitä näytetään käytettävän innokkaasti myös markkinointiin. Nopealla etsinnällä löysin Algeriasta monia kivan tuntuisia paikkoja, joita en tiennyt olevan olemassakaan: lasten huvipuiston, eläinsuojelutyötä tekevän ryhmän, joka on erityisen aktiivinen Facebookissa ja jonka toimintaan haluaisin osallistua jollakin tasolla Algeriaan palattuani ja niin hienon näköisen jogurttijäätelöbaarin, etten sellaiseen ole törmännyt edes Helsingissä. Juuri kun luulin, ettei Algeriasta saa jogurttijäätelöä! Algeriassa ainakin pääkaupungissa on tarjolla monenlaista tekemistä, mutta niitä pitää usein vain kaivaa esiin. Olen myös liittynyt Internations-sivustolle, josta voi valita maan ja josta saa ainakin Algerian osalta vinkkejä arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että Algeriasta on löytynyt Facebookin myötä uusia ulottuvuuksia! Minä olen itse kyllä Facebookin aktiivinen käyttäjä mutta täällä valitettavasti ne Facebook-sivut joita paikallisilla yrityksillä yleensä on, jos on ollenkaan, tuntuvat olevan aika lailla vain arabiaksi. Algeriassa on varmasti sen verran enemmän turismia kuin täällä, että sivustoja kannattaa enemmän pitää yllä ja useammalla kielellä?

      Täällä Sudanissa ei juurikaan turisteja käy joten turismin ympärille ei ole kehittynyt kovin kummoisia palveluita. Jonkun verran niitä kyllä on mutta ne löytyvät kyllä ilman internettiäkin, tarjontaa on sen verran vähän. Mutta en kyllä kaipaakaan niinkään uutta tekemistä ja näkemistä kuin ihan oikeita omia ystäviä. Vähän kehitystä onkin onneksi tapahtunut sillä rintamalla tässä viime viikkoina!

      Poista
  10. Itseasiassa Algeriassakin turismi on verrattain vähäistä eikä siihen ole kovin paljoa panostettu, kuten vaikkapa Tunisiassa. Osa on sitä mieltä, ettei siihen halutakaan panostaa, koska öljy- ja maakaasuvarojensa takia Algeria ei välttämättä tarvi rahaa turismista. Mene ja tiedä. Löytämäni Facebook-sivut on itseasiassa nekin olleet ranskaksi/arabiaksi, mutta olen käyttänyt kääntäjää apuna ja arvaillut loput. Kokeilin itse osallistua keskusteluun englanniksia ja ilahduin, kun sain vastakaikua :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoista, ettei Algeriassakaan kovin turismiin panosteta! Täällä turisteja on tosiaan hyvin vähän ja englanninkielentaitoiset palvelut ja ravintolat yms onkin nähdäkseni aika pitkälti suunnattu meikäläisille ulkomaalaisille jotka pysymme maassa vähän pitemmän aikaa. Ulkomaalaiset työntekijät eivät toisaalta yleensä viihdy täällä kovin montaa vuotta ja se ehkä osaltaan vaikuttaa siihen, että täällä on niinkin vähän tekemistä tarjolla englanniksi niin lapsille kuin aikuisillekin?

      Mutta mutta, koululla on onneksi lapsille kaikenlaista tekemistä ja harrastetoimintaa, ja on ollut hienoa huomata, että oman asettumisen myötä ja ajan kanssa ovat jotkut tuttavuudet alkaneet vihdoin kehittyä kohti ystävyyttä.

      Poista

Kiitos kommentistasi!