keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kevyt hiekkamyrsky

Jokunen viikko sitten olimme lastenkutsuilla Koptien klubilla. Ilma oli alkuun hyvin kaunis, muutamia vaaleita pilviä leijaili sinisellä taivaalla.
Ihan yhtäkkiä alkoi taivaanrannasta lähestyä hiekkamyrsky joka oli hetkessä juhlapaikan yllä. Poutapilvinen taivas muuttui alle puolessa tunnissa näin sumean hiekkaiseksi. Ulkona hiekka tuntui silmissä. Siirryimme sisätiloihin odottamaan myrskyn laantumista.
Noin kolme varttia myrskyn alkamisen jälkeen se oli ehtinyt jo onneksi siirtyä ylitsemme. Tässä sama palmu kuin ensimmäisessä kuvassa. Hiekkapilvien takaa alkaa paljastua taas sinisempää taivasta. Aina eivät myrskyt suinkaan ala taikka väisty ihan näin nopeasti - toisinaan myrsky saattaa kestää vaikkapa koko päivän tai vuorokaudenkin.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Kahden vaiheilla

Näinkin kiehtovia vaihtoehtoja oli eilen tarjolla täkäläisessä ruokakaupassa vieretysten, Starbucksin pullofrappuccinoja ja kamelinmaitoa. Päädyin itse ensimmäiseen vaikka kieltämättä kamelinmaitokin kiinnosti - siihen en ole eilistä ennen törmännyt.

maanantai 28. syyskuuta 2015

Kauppasaarron porsaanreiät

Yhdysvaltain kauppasaarto on ollut arkipäivää Sudanissa jo parisenkymmentä vuotta. En ole aivan vakuuttunut kauppasaartojen tehokkuudesta ylipäänsä. Ainakin täällä Sudanissa vaikuttaa siltä, että ne joita kauppasaarron olisi tarkoitus ennen kaikkea koskettaa ovat niin rikkaita ja vaikutusvaltaisia, että kykenevät toimimaan ongelmitta rajoitteista huolimatta tai suorastaan hyötymään saarrosta. Samaan aikaan tavalliset ihmiset kärsivät kauppasaarrosta esimerkiksi siitä syystä, että kauppasaarron vuoksi Sudaniin on hyvin vaikea lähettää maan ulkopuolelta rahaa. 

Näitä amerikkalaisia mikropopcorneja löytyy aika lailla kaikista
isommista kaupoista täältä.
Omassa elämässäni kauppasaarto tuntuu täällä esimerkiksi siinä, ettei luottokortteja ole lainkaan käytössä koska kauppasaarto vaikuttaa niin laajamittaisesti pankkitoimintaan ja raha-asioihin. Joka kauppareissulla täytyy mukana olla paksu nippu rahaa, semminkin kun suurin seteli täällä vastaa viittä euroa. Kassalla kuluu kevyesti kymmenen minuuttia kun ensin itse lasken rahat ja sitten rahapinon plärää pariin kertaan läpi vielä myyjäkin.

Kauppasaarto koskettaa meidän perheemme arkea myös esimerkiksi sillä tavoin, ettemme voi päivittää Apple-yhtiön laitteita emmekä tehdä Amazonille tilausta vaikka tilaus olisi osoitettu Suomen osoitteeseemme. Täältä kotoa ei myöskään ole mahdollista kirjautua sellaisiin palveluihin kuin vaikkapa Airbnb. 

Mutta vaikka kauppasaarto rajoittaa omaakin elämääni, mitenkään täydellinen tai erityisen toimiva se ei todellakaan ole. 

Amerikkalaisia Red Delicious -omenoita Sudanissa.
Monia amerikkalaisia tuotteita pääsee Sudaniin muitten maitten kautta. Osin on kyse alunperin amerikkalaisista tuotteista joita tuotetaan lisenssillä eri puolilla maailmaa. Lisenssillä valmistettujen tuotteiden pitäisi varmaankin periaatteessa kyllä kuulua kauppasaarron piiriin, mutta kukaan ei tunnu niitä kovin tarkasti vahtivan. Täältä saa kaupoista laajasti muun muassa Heinzin ketsuppia ja muita lisukkeita, ja myös esimerkiksi Kraft-yhtiön sulatejuustoa, jotka on kaikki valmistettu lisenssillä jossainpäin Lähi-itää. 

Täältä löytyy myös tuotteita jotka on valmistettu Yhdysvalloissa mutta jotka ovat silti jonkun mutkan kautta päätyneet Khartumiin kaupan hyllylle. Kaupoissa on aika ajoin myynnissä omenoita joihin liimatuissa tarroissa lukee USA. Mikropopcornit on nekin tuotettu ja pakattu Yhdysvalloissa Lähi-idän markkinoille. Ja jonkun kerran olen löytänyt täältä kaupasta Starbucksin pullotettuja frappuccinoja. Ei taida olla juuri mitään sen amerikkalaisempaa kuin Starbucks? Nämä Yhdysvalloissa valmistetut amerikkalaiset tuotteet on nekin arvatenkin alkujaan tarkoitettu Lähi-idän markkinoille, mutta ovat jotenkin löytäneet tiensä tänne kauppasaarron tälle puolen. 

Yhdysvallat myös varta vasten katsoo läpi sormien amerikkalaisten kolajuomien valmistusta ja myyntiä Sudanissa. Sudanissa pullotetaan sekä Pepsiä että Coca-Colaa edelleen; kaikkialla on myynnissä tuttuja tölkkejä ja pulloja, kadunvarsilla on suuria kolamainoksia ja liikenteessä kulkee Coca-Cola-rekkoja. 

Ei tarkoitettu myyntiin Sudanin ulkopuolella, mutta ihan aitoa
tavaraa ovat muutoin nämä dieetticolat. 
Mutta ei siinäkään vielä kaikki. Virallinen poikkeus kauppasaartoon ovat maataloustuotteet. Sudanista viedään maataloustuotteita eniten juurikin Yhdysvaltoihin. Sudan on yksi maailman suurimmista arabikumin tuottajista ja kauppasaarrosta huolimatta Yhdysvallat ostaa edelleen Sudanista erityisesti arabikumia, mitä tarvitaan erilaisten ruoka-aineiden valmistamiseen. On selvä, ettei Yhdysvallat itse halua kärsiä kauppasaarrosta, mutta toisaalta tuntuu jotenkin kaksinaamaiselta yhtäältä pitää yllä saartoa ja toisaalta tehdä siihen omaa etua ajavia poikkeuksia. Virallinen syy maataloustuotteiden poikkeukselle on se, ettei Yhdysvallat halua satuttaa paikallisia maanviljelijöitä. Mutta käytännössä poikkeuksella varmistetaan se, että Yhdysvaltoihin saadaan halpoja maataloustuotteita Sudanista kauppasaarrosta huolimatta.

Toiveissa on, niin paikallisten kuin minunkin, että Sudanin kauppasaarto ennen pitkää
päättyisi. Mielenkiintoista olisi nähdä mitkä amerikkalaiset firmat tänne ensimmäisenä palaisivat, mitkä tuotteet täyttäisivät kauppojen hyllyt, miltä näyttäisi Khartum ilman saartoa.

lauantai 26. syyskuuta 2015

Khartumin arkea kuvina

Monikulttuurinen sohvamme: itse sohva on alkujaan täältä Sudanista, pari tyynyistä on Keniasta, pari Turkista, yksi Suomesta ja muutama Ikeasta. 
Paljon hyviä kirjoja odottamassa. Nyt kun ehtisi vielä lukemaan... Oikealla sudanilaisia peltiastioita joihin olen oikein ihastunut.
Jokainen arki-iltapäivä sujuu tällaisissa merkeissä, hakemassa isompia lapsia koulusta. Hakumatka kestää yhteensä yli tunnin. Autojen rekisterikilvistä opimme muuten sekä mies että minä viime vuonna arabiankieliset numerot kätevästi ruuhkassa istuessa.
Näin siistiltä ja hiljaiselta näyttää koulun käytävä juuri ennen koulupäivän päättymistä. 
Mikä kauppasaarto? Niin amerikkalainen sinappi kuin Heinzin lisukkeetkin on ostettu ihan täältä Khartumista. Auran sinappi on sentään toki tuliainen Suomesta.
Koirat yläkerran ovella innokkaina odottamassa ulospääsyä. 
Meidän kotimme ovet ovat kaikki metallisia ja yläkerta on turvajärjestelyidensä osalta aikamoinen bunkkeri. Oloni olisi kyllä ihan turvallinen paljon vähemmälläkin. Lukitsemme itse asiassa yläkerran turvaoven pääasiassa siksi, ettei perheen pienin pääsisi yksin seikkailemaan portaisiin. 
Lämpötila lasten koululla iltapäivällä jokunen viikko sitten. Syyskuun pitäisi olla jo selkeästi viileämpi kuukausi mutta aika korkeissa lämpötiloissa vielä mennään kuten näkyy.
Kiireisen arjen ja lohduttomien uutisten vastapainoksi taaperon päiväunien aikaan: maapähkinävoinäkkäriä, maitokahvia ja Glee. 

perjantai 11. syyskuuta 2015

Sopivan ja sopimattoman häilyvä raja

Täällä Sudanissa en ole missään nähnyt aikakaus- tai naistenlehtiä, täällä on ylipäänsä ihmisten ja erityisesti naisten kuvia aika vähän näkyvillä. Sudan on kuitenkin kai tässä suhteessa aika harvinainen muslimimaidenkin keskuudessa, koska esimerkiksi Qatarissa ja Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa linja ei oman kokemukseni mukaan ole ollenkaan yhtä tiukka kuvien suhteen ja esimerkiksi naistenlehtiä on laajalti saatavilla.

Viime viikon lopulla mies lensi kotiin Euroopasta Qatarin kautta. Lentojen välillä hän ehti tehdä vähän viimeisiä tuliaisostoksia ja nappasi kentältä mukaan esimerkiksi pari amerikkalaista julkkisjuorulehteä, jotka ovat minun ei-niin-kovin-salainen paheeni. Kulunut viikko oli sen verran kiireinen, että ehdin avata lehdet vasta muutama päivä sitten.

Minua nauratti kun huomasin sensuroidut kuvat. Sosiologi minussa jäi miettimään sitä mikä olikaan sensuroijien mielestä sopivaa ja mikä toisaalta ei. Aika paljon kun jäi paljasta pintaa vielä näkyviin sensuurinkin jälkeen. Ja oma huomioni kiinnittyi sensuurin myötä oikeastaan entistäkin enemmän piiloon väritettyihin bikinien alaosiin kuin normaalisti.

Mielenkiintoista on sekin, että nämä samat lehdet ovat pitkälti luettavissa internetin välityksellä myös täällä Sudanissa kuvineen kaikkineen. Vaikka täältäkäsin ei periaatteessa lainkaan pääse joillekin internet-sivuille, en toistaiseksi itse ole vielä käytännössä koskaan osunut yhdellekään rajoitetuista sivustoista. Samat kuvat voi siis kuka vain käydä netissä katsomassa jos bikinien alaosat herättävät uteliaisuutta.

Tämä oli yksi sensuroiduista kuvista.
Kuin myös tämä.

Tämän verran paljasta pintaa oli toisaalta sensuroijien mielestä nähtävästi vielä sopivaa ja asiallista.

torstai 3. syyskuuta 2015

Helppoa ja vaikeaa ja kaikkea siltä väliltä

Elämäni täällä Khartumissa on täynnä vastakohtaisuuksia ja ristiriitaisuuksia. On usein hankala kuvailla sitä todellisuutta joka vastakohtien ja ristiriitojen summasta syntyy, melko mahdotonta tyhjentävästi kertoa siitä miltä minusta täällä tuntuu asua. Yhtäältä olosuhteemme ovat hyvinkin hulppeat mutta toisaalta meiltä puuttuu täällä monia ihan tavallisia asioita. Asumme talossa joka vastaa kooltaan pientä rautatieasemaa, rauhallisessa ja vehreässä kaupunginosassa. Mutta toisaalta ihan äskettäin en löytänyt koko kaupungista lainkaan tahranpoistoainetta, vihanneksia ei ole tarjolla tällä hetkellä juuri ollenkaan, ja koiranruokaa on kuulemma tulossa taas myyntiin ehkä kahden, kolmen, neljän kuukauden päästä. Suurta kotiamme viilentävät läpi talon ilmastointilaitteet, jotka toisaalta hajoavat yksi toisensa jälkeen tasaisin väliajoin. Sähköt ja vesi katkeilevat, aggregaatti menee sekin ajoittain epäkuntoon. Koko ajan on kuuma, ajoittain suorastaan tuskallisen kuuma. Liikenne on sekavaa, ja aikakäsitys ihan toisenlainen kuin Euroopassa. 

Elämä täällä ei ole samalla tavalla joustavan toimivaa kuin vaikkapa Suomessa. Uuniin täytyy itse osata yhdistää kaasupullo toisensa jälkeen jos mielii valmistaa ruokaa; kotimme hanavettä puhdistavat filtterit täytyy osata vaihtaa tasaisin väliajoin. Toisaalta minulla on apunani henkilökuntaa, kotiapulainen, autonkuljettaja ja vartijat, jotka usein tekevät puolestani hankalammat ja likaisemmat työt, pyysin tai ei. Minua, talon rouvaa, pidetään fyysisesti heikkona ja kykenemättömänä hoitamaan tavallisia arkisia askareita. Ei ole väliksi kuinka usein minun nähdään kantavan painavia kasseja tai lapsiani, tai miten ammattitaitoisesti pesen tiskit. Oletusarvo on, ettei minusta ole kantamaan käsilaukkua painavampaa enkä mitenkään voi osata pestä astioita tai siivota vessaa. Alkuun se ärsytti ihan valtavasti mutta nykyisin en jaksa enää turhaan taistella vastaan. Olen opetellut nauttimaan siitä, ettei minun tarvitse itse tehdä kaikkea. 

Toisinaan tunnen itseni täällä hyvinkin stereotyyppiseksi diplomaatinrouvaksi. Kun istun komeassa autossamme autonkuljettajan kyydissä, kun liikenne vetää hyvin eikä ole liian kuuma, ja ohikiitävät maisemat muistuttavat siitä kuinka kaukana synnyinmaastani olenkaan. Mutta palaan kyllä aina hyvin nopeasti juhlallisista tunnelmista takaisin maanpinnalle, omaksi tavalliseksi itsekseni. Elämäni täällä ei ole mitenkään erityisen hohdokasta vaan ennen kaikkea lapsiperheen arkea. Koulun juhlia ja Ruotsin suurlähetystön koko perheen Lucia-juhlaa lukuunottamatta en ole käynyt täällä yhdessäkään tilaisuudessa enkä juuri muutenkaan missään aikuisten menoissa. Päiväni kuluvat lattialla taaperon seurana, hellan ääressä, ruokaostoksilla, tarkistamassa läksyjä, pesemässä pieniä helmihampaita, rapsuttamassa koiria, lukemassa iltasatuja. 

Täkäläisen elämäni kuvailua vaikeuttaa osaltaan sekin, että niin moni on omien mielikuviensa pohjalta luonut vahvan ennakkokäsityksen siitä minkälaista täällä afrikkalaisessa muslimimaassa täytyy olla. Oletusarvo tuntuu aika laajalti olevan se, että elämä täällä on erityisen vaikeaa, kauheaakin. Ehkä olen omalta osaltani lisännytkin sitä vaikutelmaa? Tänne asettuminenhan ei totisesti ollut minulle helppoa. Omat ajatukseni tästä kaupungista ja maasta ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin yksiselitteiset. Alun vaikeudet olivat monen eri asian summa. Surin lähtöä rakkaasta Belizestä, ja hermoilin lasten asettumisesta. Ja omiin tunnelmiini vaikuttaa tietysti aina osaltaan myös se kuka olen ylipäänsä: yhtäältä olen pikkutarkka suomalainen, mutta toisaalta vuodet ulkomailla ovat opettaneet minulle joustavuutta, ymmärrystä, armoa. 

Pähkinänkuoressa voin sanoa, että elämä Khartumissa on helppoa ja vaikeaa ja kaikkea siltä väliltä, usein yhden ja saman päivän aikana.

Eniten minua täällä vaivaa ystävien puute. Ainut varsinainen ystäväni ei palannutkaan kesälomalta takaisin Khartumiin vaan jäikin asumaan kotimaahansa Libanoniin lapsineen. Elämäni täällä on kuitenkin sen verran hektistä, etten ole ehtinyt menetystä kovin surra, vaikka hetkittäin kyllä silti kovastikin ikävöin mukavaa ja täyspäistä ystävääni joka oli minulle kaiken muun lisäksi tärkeä avain islamilaisuuteen. Toisaalta arki on vienyt mennessään ja päivät löytäneet nopeasti oman toimivan rytminsä. Khartumiin ei ollut helppo asettua, mutta viime viikkoina olen vähän omaksikin hämmästyksekseni huomannut, että tätä nykyä olen kuin olenkin täällä ihan kotonani. 

Mies matkustaa paljon - kuukauden sisään hän on ehtinyt olla pois jo kohta kaksi viikkoa - mutta tunnen nykyään olevani täällä yksinkin tilanteen hallinnassa, silloinkin kun kaikki tuntuu menevän pieleen niin kuin tällä viikolla, kun mies on ollut poissa ja me olimme kaikki vanhempaa tytärtä lukuunottamatta vuoronperään sairaina, jouduimme hankaluuksiin liikennepoliisin kanssa ja minä päädyin oksentelevan pienimmän kanssa vieraaseen lääkärikeskukseen, jossa kukaan muu kuin lääkäri ei puhunut englantia. Hallitsen nykyään oman elämäni täällä siinä määrin, että jokapäiväiset yllätykset ja vastoinkäymisetkään eivät minua juuri heilauta. Se tuntuu erinomaisen hyvältä. Laulussa sanotaan, että jos pärjää New Yorkissa niin pärjää missä tahansa, mutta sanoisin, että kyllä Khartum ottaa enemmän ihmisestä mittaa kuin New York koskaan. On taitolaji kyetä nauttimaan elämästä suljetussa maassa jota hallitsevat kauppasaarto ja sanktiot. 

Ensimmäisen Sudanin vuoden aikana opin paljon Khartumista, sudanilaisuudesta ja islaminuskosta, paljon myös maailman suurista epäkohdista ja siitä kuinka lähellä ne meitä kaikkia lopulta ovatkaan. Mutta opin myös itsestäni ja omasta kestokyvystäni ja joustavuudestani. Jos kuulostan ylpeältä itsestäni, niin sitä totisesti olenkin. Arjen hallitseminen on minulle tärkeää, ja tuntuu huimalta saavutukselta, että olen löytänyt mielenrauhan ja iloa elämääni, ja saanut arjen toimimaan näissä uusissa ja osin hankalissakin olosuhteissa. 

Minun elämässäni onkin nyt kaikki hyvin, mutta pakolaiskriisi ja monien eurooppalaisten umpimielinen ja aggressiivinen suhtautuminen toisten hätään ahdistaa ja surettaa kyyneliin asti päivittäin. Senkin valossa olen kiitollinen siitä, että asumme juuri täällä juuri nyt. Asun islamistisessa maassa jossa on vallalla sharia-laki. Elinolosuhteeni ovat kai monien maahanmuuttokriitikkojen pahin painajainen? Mutta tosiasia on se, että tunnen itseni täällä vapaaksi olemaan oma itseni. Olen selvästi ulkomaalainen, muukalainen, vääräuskoinenkin; en kulje huivitettuna niin kuin paikalliset naiset. Mutta kuluneen vuoden aikana ei kukaan koskaan ole täällä lähestynyt minua uhkaavasti tai edes huudellut perääni. Minuun suhtaudutaan myönteisesti ja ennen kaikkea uteliaasti. Eikä paikallinen uskonto tule mitenkään päälle. Viisi kertaa päivässä kuuluu rukouskutsu, ajoittain näen ihmisiä rukoilemassa, ja monet vastaantulijat toivottavat perheelleni Jumalan siunausta. Olen kiitollinen siitä, että tiedän omakohtaisesti Islaminuskon edustavan paljon sellaista hyvää ja kaunista josta kaikkien olisi hyvää tietää ja oppia.