torstai 3. syyskuuta 2015

Helppoa ja vaikeaa ja kaikkea siltä väliltä

Elämäni täällä Khartumissa on täynnä vastakohtaisuuksia ja ristiriitaisuuksia. On usein hankala kuvailla sitä todellisuutta joka vastakohtien ja ristiriitojen summasta syntyy, melko mahdotonta tyhjentävästi kertoa siitä miltä minusta täällä tuntuu asua. Yhtäältä olosuhteemme ovat hyvinkin hulppeat mutta toisaalta meiltä puuttuu täällä monia ihan tavallisia asioita. Asumme talossa joka vastaa kooltaan pientä rautatieasemaa, rauhallisessa ja vehreässä kaupunginosassa. Mutta toisaalta ihan äskettäin en löytänyt koko kaupungista lainkaan tahranpoistoainetta, vihanneksia ei ole tarjolla tällä hetkellä juuri ollenkaan, ja koiranruokaa on kuulemma tulossa taas myyntiin ehkä kahden, kolmen, neljän kuukauden päästä. Suurta kotiamme viilentävät läpi talon ilmastointilaitteet, jotka toisaalta hajoavat yksi toisensa jälkeen tasaisin väliajoin. Sähköt ja vesi katkeilevat, aggregaatti menee sekin ajoittain epäkuntoon. Koko ajan on kuuma, ajoittain suorastaan tuskallisen kuuma. Liikenne on sekavaa, ja aikakäsitys ihan toisenlainen kuin Euroopassa. 

Elämä täällä ei ole samalla tavalla joustavan toimivaa kuin vaikkapa Suomessa. Uuniin täytyy itse osata yhdistää kaasupullo toisensa jälkeen jos mielii valmistaa ruokaa; kotimme hanavettä puhdistavat filtterit täytyy osata vaihtaa tasaisin väliajoin. Toisaalta minulla on apunani henkilökuntaa, kotiapulainen, autonkuljettaja ja vartijat, jotka usein tekevät puolestani hankalammat ja likaisemmat työt, pyysin tai ei. Minua, talon rouvaa, pidetään fyysisesti heikkona ja kykenemättömänä hoitamaan tavallisia arkisia askareita. Ei ole väliksi kuinka usein minun nähdään kantavan painavia kasseja tai lapsiani, tai miten ammattitaitoisesti pesen tiskit. Oletusarvo on, ettei minusta ole kantamaan käsilaukkua painavampaa enkä mitenkään voi osata pestä astioita tai siivota vessaa. Alkuun se ärsytti ihan valtavasti mutta nykyisin en jaksa enää turhaan taistella vastaan. Olen opetellut nauttimaan siitä, ettei minun tarvitse itse tehdä kaikkea. 

Toisinaan tunnen itseni täällä hyvinkin stereotyyppiseksi diplomaatinrouvaksi. Kun istun komeassa autossamme autonkuljettajan kyydissä, kun liikenne vetää hyvin eikä ole liian kuuma, ja ohikiitävät maisemat muistuttavat siitä kuinka kaukana synnyinmaastani olenkaan. Mutta palaan kyllä aina hyvin nopeasti juhlallisista tunnelmista takaisin maanpinnalle, omaksi tavalliseksi itsekseni. Elämäni täällä ei ole mitenkään erityisen hohdokasta vaan ennen kaikkea lapsiperheen arkea. Koulun juhlia ja Ruotsin suurlähetystön koko perheen Lucia-juhlaa lukuunottamatta en ole käynyt täällä yhdessäkään tilaisuudessa enkä juuri muutenkaan missään aikuisten menoissa. Päiväni kuluvat lattialla taaperon seurana, hellan ääressä, ruokaostoksilla, tarkistamassa läksyjä, pesemässä pieniä helmihampaita, rapsuttamassa koiria, lukemassa iltasatuja. 

Täkäläisen elämäni kuvailua vaikeuttaa osaltaan sekin, että niin moni on omien mielikuviensa pohjalta luonut vahvan ennakkokäsityksen siitä minkälaista täällä afrikkalaisessa muslimimaassa täytyy olla. Oletusarvo tuntuu aika laajalti olevan se, että elämä täällä on erityisen vaikeaa, kauheaakin. Ehkä olen omalta osaltani lisännytkin sitä vaikutelmaa? Tänne asettuminenhan ei totisesti ollut minulle helppoa. Omat ajatukseni tästä kaupungista ja maasta ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin yksiselitteiset. Alun vaikeudet olivat monen eri asian summa. Surin lähtöä rakkaasta Belizestä, ja hermoilin lasten asettumisesta. Ja omiin tunnelmiini vaikuttaa tietysti aina osaltaan myös se kuka olen ylipäänsä: yhtäältä olen pikkutarkka suomalainen, mutta toisaalta vuodet ulkomailla ovat opettaneet minulle joustavuutta, ymmärrystä, armoa. 

Pähkinänkuoressa voin sanoa, että elämä Khartumissa on helppoa ja vaikeaa ja kaikkea siltä väliltä, usein yhden ja saman päivän aikana.

Eniten minua täällä vaivaa ystävien puute. Ainut varsinainen ystäväni ei palannutkaan kesälomalta takaisin Khartumiin vaan jäikin asumaan kotimaahansa Libanoniin lapsineen. Elämäni täällä on kuitenkin sen verran hektistä, etten ole ehtinyt menetystä kovin surra, vaikka hetkittäin kyllä silti kovastikin ikävöin mukavaa ja täyspäistä ystävääni joka oli minulle kaiken muun lisäksi tärkeä avain islamilaisuuteen. Toisaalta arki on vienyt mennessään ja päivät löytäneet nopeasti oman toimivan rytminsä. Khartumiin ei ollut helppo asettua, mutta viime viikkoina olen vähän omaksikin hämmästyksekseni huomannut, että tätä nykyä olen kuin olenkin täällä ihan kotonani. 

Mies matkustaa paljon - kuukauden sisään hän on ehtinyt olla pois jo kohta kaksi viikkoa - mutta tunnen nykyään olevani täällä yksinkin tilanteen hallinnassa, silloinkin kun kaikki tuntuu menevän pieleen niin kuin tällä viikolla, kun mies on ollut poissa ja me olimme kaikki vanhempaa tytärtä lukuunottamatta vuoronperään sairaina, jouduimme hankaluuksiin liikennepoliisin kanssa ja minä päädyin oksentelevan pienimmän kanssa vieraaseen lääkärikeskukseen, jossa kukaan muu kuin lääkäri ei puhunut englantia. Hallitsen nykyään oman elämäni täällä siinä määrin, että jokapäiväiset yllätykset ja vastoinkäymisetkään eivät minua juuri heilauta. Se tuntuu erinomaisen hyvältä. Laulussa sanotaan, että jos pärjää New Yorkissa niin pärjää missä tahansa, mutta sanoisin, että kyllä Khartum ottaa enemmän ihmisestä mittaa kuin New York koskaan. On taitolaji kyetä nauttimaan elämästä suljetussa maassa jota hallitsevat kauppasaarto ja sanktiot. 

Ensimmäisen Sudanin vuoden aikana opin paljon Khartumista, sudanilaisuudesta ja islaminuskosta, paljon myös maailman suurista epäkohdista ja siitä kuinka lähellä ne meitä kaikkia lopulta ovatkaan. Mutta opin myös itsestäni ja omasta kestokyvystäni ja joustavuudestani. Jos kuulostan ylpeältä itsestäni, niin sitä totisesti olenkin. Arjen hallitseminen on minulle tärkeää, ja tuntuu huimalta saavutukselta, että olen löytänyt mielenrauhan ja iloa elämääni, ja saanut arjen toimimaan näissä uusissa ja osin hankalissakin olosuhteissa. 

Minun elämässäni onkin nyt kaikki hyvin, mutta pakolaiskriisi ja monien eurooppalaisten umpimielinen ja aggressiivinen suhtautuminen toisten hätään ahdistaa ja surettaa kyyneliin asti päivittäin. Senkin valossa olen kiitollinen siitä, että asumme juuri täällä juuri nyt. Asun islamistisessa maassa jossa on vallalla sharia-laki. Elinolosuhteeni ovat kai monien maahanmuuttokriitikkojen pahin painajainen? Mutta tosiasia on se, että tunnen itseni täällä vapaaksi olemaan oma itseni. Olen selvästi ulkomaalainen, muukalainen, vääräuskoinenkin; en kulje huivitettuna niin kuin paikalliset naiset. Mutta kuluneen vuoden aikana ei kukaan koskaan ole täällä lähestynyt minua uhkaavasti tai edes huudellut perääni. Minuun suhtaudutaan myönteisesti ja ennen kaikkea uteliaasti. Eikä paikallinen uskonto tule mitenkään päälle. Viisi kertaa päivässä kuuluu rukouskutsu, ajoittain näen ihmisiä rukoilemassa, ja monet vastaantulijat toivottavat perheelleni Jumalan siunausta. Olen kiitollinen siitä, että tiedän omakohtaisesti Islaminuskon edustavan paljon sellaista hyvää ja kaunista josta kaikkien olisi hyvää tietää ja oppia.

26 kommenttia:

  1. tuplamutsi espoosta3. syyskuuta 2015 klo 23.30

    kiitos taas mielenkiintoisesta ja viisaasta kirjoituksesta!

    VastaaPoista
  2. Niin hienosti jälleen kerran kuvaat tuntemuksia ja arkea erilaisessa ympäristössä. Tiedän ettei sen kuvaaminen ole helppoa vaikka se siltä vaikuttaakin kun soljuvaa kerrontaasi luen. Saat todellakin olla ylpeä itsestäsi ja siitä mitä joka päivä rohkeasti ja sinnikkäästi teet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia Sanna!

      Haluaisin todella osata välittää oman kokemukseni Sudanista niin tyhjentävästi kuin mahdollista. Välillä tekee mieli jäädä kertomaan jostain yksityiskohdasta, kuten nyt vaikka jokin kuukausi sitten lampaan teurastuksesta edessäni kadulla, mutta sitten harmittaa kun yksityiskohdasta kasvaakin kokemusten kokonaisuutta suurempi asia. Arjen kuvaaminen täällä on ajoittain aikamoista tasapainottelua, niin kuin arki itsekin.

      Poista
  3. Kiitos siitä, että jaat kokemuksiasi. Se avartaa maailmankuvaa myös meille joilla ei useinkaan ole mahdollisuutta maailmalle.

    Pakolaisvihamielisyys on pelottavaa. Siksi oli lohdullista lukea myös ihmisten auttamishalusta. Juuri tänään lukiessani pääministerin antavan asuntonsa pakolaisten käyttöön, mietin teitä siellä. Ja kuinka silloin otitte avun tarvitsijat kotiinne. Siinäpä esinerkkiä muille.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monta viikkoa surin päivittäin lohduttomia uutisia ja aggressiivisia kommentteja uutisten alla, mutta viime päivinä huomaan yhä useammin liikuttuvani ennen kaikkea siitä miten monet ovat ryhtyneet auttamaan, kuka milläkin tavoin. Pakolaisia vastustavat ihmiset pitävät kovaa ääntä itsestään mutta ehkäpä ovat kuitenkin verrattain rajattu joukko?

      Poista
  4. Jälleen hyvää pohdintaa mielenkiintoisesti kirjoitettuna. On hienoa, kun jaksat kirjoittaa ja avartaa meidän lukijoiden maailmaa. Käykö teillä maailmalla asuessanne vieraita / perhettä kylässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Belizessä meillä kävi perhettä ja ystäviäkin kylässä silloin tällöin. Tänne Sudaniin ei ole kovin helppoa saada viisumia eli vieraileminen ei ole ihan yhtä yksinkertaista. Isäni on päässyt tänne kertaalleen ja jokunen viikko sitten meillä kävi kylässä pari Afrikankiertäjää automatkallaan eteläisestä Afrikasta takaisin kohti Eurooppaa. Blogin kautta tiesivät meidän olevan täällä ja saivat otettua yhteyttä. Oli tosi mukava ilta! Mutta muuten meillä ei ole toistaiseksi käynyt vieraita Khartumin ulkopuolelta isäni, yllämainittujen matkalaisten ja jemeniläisten evakkojen lisäksi. Kunhan säät tästä vähän taas viilenevät toivon, että vanhempani pääsisivät täällä jompikumpi käymään. Mutta saa nähdä miten viisumien kanssa käy.

      Poista
  5. Vastakohtaisuuksien keskella on varmasti valilla rankkaa mutta toisaalta se luo ehka arkeen ymmarryksen siita mika on tarkeaa ja mika ei, osaa arvostaa niita tarkean tavallisia asioita. Suomen lomalla pakolaiskeskustelu tuntui ihan absurdilta, iltauutisissa lapsiperheen isan suurin pelonaihe oli paikkakunnalle avattava 50 hengen pakolaiskeskus ja lasten iltaunien menetys taman takia, Izmirissa on pelkastaan kaduilla ajelehtimassa noin 100 000 pakolaista mutta ensimmaisena en ole kylla miettinyt lapseni iltaunia vaan ihan muita asioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomalainen keskustelu on todellakin ollut viime viikot hyvin erikoisilla raiteilla... En ymmärrä miten hyvinvointivaltion ihmisistä osa ei tunnu lainkaan ymmärtävän omaa hyvää asemaansa tässä maailmassa, enkä tunnista maahanmuuttokriitikoiden ajatuksia islaminuskosta ollenkaan samaksi uskonnoksi mitä täällä Sudanissa pääosin tunnustetaan.

      Mutta lohduttomuus on omalta osaltani tosiaan viime päivinä alkanut muuttua enemmän jonkinlaiseksi helpotukseksi kun olen ymmärtänyt, että maahanmuuttokriitikot ovat kovaääninen mutta rajallinen porukkansa ja hyvää tahtoa löytyy paljon niin Suomesta kuin muualtakin maailmasta.

      Poista
  6. Olen myös ollut ärsyyntynyt Algeriassa siitä, että minua pidetään usein heikkona ja tietyllä tavalla hieman avuttomana. Ehkä eniten on ärsyttänyt se, että usein täällä luullaan, etten laittaisi ollenkaan ruokaa. Itse pyrin syömään kylässä mitä tarjotaan enkä tuo esiin sitä, miten usein mielessäni kauhistelen paikallisen arkiruuan yksipuolisuutta. Toisaalta asenteet ovat alkaneet hieman muuttua, kun lähipiirissä on huomattu, että hoidan sekä kodin, lapset että työn. Anoppi on nyt sitä mieltä, että teen jopa ihan liikaa, vaikka koen pääseväni täällä kumminkin helpommalla kuin Suomessa, jossa olisi jo palattava kokopäivätyöhön (ja sen lisäksi hoidettava lapset ja koti iltaisin työpäivän päätteeksi!). Olen nyt kuitenkin päättänyt, että muut saavat ajatella meistä mitä haluavat; jos alan liikaa pohtia sitä, mitä muut ajattelevat, hukkaan tähän vain energiaa, jonka voisin käyttää hyödyllisemminkin.

    Ihanaa muuten, että ajattelet islaminuskosta noin positiivisesti; usein kun tuntuu, että ennakkoluulot nimenomaan muslimeja kohtaan ovat niin kovin voimakkaita eikä aina ymmärretä erottaa ihmisten pahoja tekoja ja uskoa. Esimerkiksi täällä näkee valitettavan paljon eläinten kaltoinkohtelua, mutta islam itseasiassa kehottaa kohtelemaan eläimiä hyvin. Mieheni veli oli aika fiksu; olimme juuri tavanneet mieheni kanssa ja vierailimme hänen luonaan Saksassa ja sain häneltä yhden ensimmäisiä lukemiani muslimeiden itse kirjoittamia kirjoja islamista ja se käsitteli juuri tätä aihetta :). Ei olisi veli voinut aihetta juuri paremmin valita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minuakin ärsytti alkuun ihan tavattomasti se miten heikkona ja avuttomana minua täällä usein pidetään; ehkä siksikin ärsytti niin paljon koska alkuun tunsinkin oloni orvoksi ja henkisesti heikoksi ja siltä osin avuttomaksi etten tiennyt miten täällä oikein eletään. Nykyään olen ennemminkin huvittunut ajatuksesta että olisin jotenkin avuton, ja suorastaan nautinkin ajoittain siitä, että joku poukkaa aina ottamaan painavat kantamukset käsistäni. Minäkin yritän keskittyä olennaiseen, olemaan oma itseni ja pyrkiä olemaan välittämättä siitä mitä muut ajattelevat. Minä tiedän kyllä kuka olen ja mihin pystyn :)

      Uskon ja toivon, että kuka tahansa joka elää muslimien keskuudessa hyvinkin nopeasti ymmärtää islaminuskon monet hyvät puolet.

      Paljon juttelin viime keväänä ihanan libanonilaisen ystäväni kanssa muuten juuri eläintenkohtelusta ja sain ihan uuden näkemyksen myös esimerkiksi lampaiden teurastamiseen - haluan aiheesta täälläkin vielä kirjoittaa enemmän kun vain ehdin. Sen huomasimme heti tänne muutettuamme, että täällä itse asiassa kohdellaan eläimiä paremmin kuin meidän kokemukseni mukaan Jamaikalla tai Belizessä. En ymmärrä miksi niin vahvana elää uskomus siitä, että islaminusko kannustaisi kohtelemaan eläimiä kaltoin. Minua harmittaa ylipäänsä suuresti se miten muslimeista niin usein puhutaan. Suomalaisten maahanmuuttokriitikkojen kommenttien perusteella vaikuttaa siltä, että moni heistä ei tiedä islaminuskosta yhtään mitään eikä tunne henkilökohtaisesti yhtään muslimia.

      Poista
  7. Itseasiassa meille opetettiin ihan lukiossa, että on islamin mukaista kohdella eläimiä huonosti ja kaikenkukkuraksi opettaja vielä muistutteli, että muistakaa nyt tytöt varoa niitä muslimimiehiä :(. Oma lempiaineeni lukiossa oli psykologian ohella juurikin maailman uskonnot, mutta harmittaa kovin, miten väärää tietoa niistä annetaan jo ihan koulusta alkaen.

    Lampaiden teurastamiseen on myös tarkat säännöt, joissa eläimen kärsimys tulee pyrkiä minimoimaan. Kun tulin ensimmäistä kertaa Algeriaan halusin nähdä, miten teurastaminen käytännössä tapahtuu ja päättää vasta sen jälkeen, syönkö ollenkaan lihaa. Päätin syödä. Itseasiassa dokumentit eurooppalaisesta tavasta kohdella teuraseläimiä (ja myös teurastaa) tuntuivat paljon järkyttävämmille kuin melko vapaana eläneen eläimen teurastaminen mahdollisimman nopeasti (ja mahdollisimman terävällä veitsellä), siten ettei eläin vieläpä nähnyt toisten eläinten teurastamista eikä siten ehtinyt hätääntyä. Eihän se tietysti koskaan ole kaunista katseltavaa eikä varmasti täysin kivutontakaan, mutta uskaltaisin väittää, että täällä eläin pyritään teurastamaan inhimillisesti ja ehkä eläimen lihaakin arvostaakin tietyllä tavalla enemmän, kun teurastuksen on nähnyt itse omin silmin eikä sitä ole tehty jossakin teurastamossa katseilta piilossa. Täällä pidän siitä, että suuri osa teuraseläimistä on elänyt melko vapaan elämän; lampaatkin käyskentelevät paimenen johdolla ympäriinsä eikä niitä ole useinkaan tehokasvatettu. En tiedä kuvittelenko vain, mutta mielestäni tämän huomaa myös mausta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa tulikin paljon siitä mistä ystäväni kanssa oli puhetta eläimistä islaminuskossa. Kun saan aikaiseksi kirjoittelen vielä joku päivä lisää omista ajatuksistani eläinten kohtelusta täällä.

      Onpa kurjaa ja ankeaa, että maailmanuskontoja on ollut opettamassa noin tietämätön ja avoimen ennakkoluuloinen ihminen! Muistan kyllä itsekin, että uskonnontuntien muita uskontoja käsittelevät tunnit olivat tarjonnaltaan aika suppeita ja keveitä, mutta ihan noin asenteellista ei opetus omalla kohdallani onneksi ollut!

      Poista
  8. Viisaita mietteitä. Toivottovasti löydät jonkun hyvän ystävän. Suomessa käyty pakolaiskeskustelu on kyllä ollut aikamoista..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi omanhenkisiä ihmisiä on alkanut vähitellen löytyä sieltä täältä, osin yllättävistäkin yhteyksistä. Ystävyyden kehittyminen vie aikansa mutta toivoa on! Se on mukavaa.

      Pakolaiskeskustelu Suomessa tuo itse kussakin jos jonkinlaisia tunteita pinnalle... Yritän löytää tasapainoa sen välille, että pysyisin selvillä siitä mistä puhutaan mutta toisaalta en päivittäin turhautuisi ja ahdistuisi.

      Poista
  9. Kirjoituksesi nosti pinnalle monta muistoa vieraassa kulttuurissa ja yhteiskuntarakenteessa asumisesta, mutta ihan samoja yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden, taistelun ja pärjäämisenkin fiiliksiä tunnen myös monesti täällä Suomessa.

    Ihmeellistä on tämä Euroopan ja Suomen meininki, kun tosiaan arvotetaan ihmisiä uskonnon perusteella. Pelätään niin kovasti, kenties oikeasti vain omaa heikkoutta, mutta naamioidaan se politiikalla ja taloussyillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Elämä lienee lopulta kaikkialla aika samanlaista tasapainottelua, olosuhteet vain vaihtelevat. Elämässä täällä Khartumissa on omat erikoisuutensa, mutta esimerkiksi Suomessa toisaalta sitten taas myös omansa.

      Juuri nyt olen todellakin onnellinen siitä, että olemme täällä emmekä Suomessa missä ilmapiiri vaikuttaa tällä hetkellä aika myrkylliseltä. Olen niin kyllästynyt suomalaisten maahanmuuttokriitikkojen napinaan siitä, että heitä syytetään rasisteiksi. Ikäänkuin rasismi olisi niin kovin kaukaahaettu ajatus kun seuraa maahanmuuttokriittistä keskustelua.

      Poista
    2. Mielenkiintoista lukea kokemuksista Sudanissa.Ja varmaan riippuu myös muslimimaasta tuo suhtautuminen. Ennakkoluulot ovat varmaankin sellaisia kuin ovat koska etupäässä Koraanin oppeja vääristävistä kirjoitetaan mediassa.
      Muuten,Helenan blogissa kirjoitit että täällä olevat sudanilaiset ovat varmaankin eteläisen Sudanin pakolaisia.Heitä olikin mutta kun etelä-Sudan itsenäistyi heitä kannustettiin palaamaan ja heidän saamansa lähtörahakin varmaan houkutteli,mutta he tietääkseni palasivat erittäin huonoihin olosuhteisiin,ja eniten itseäni surettivat lapset,jotka olivat tottuneet länsimaiseen elämään täällä ja joutuivat sitten palaamaan paikkaan mitä eivät tunteneet.
      Nyt täällä on enimmäkseen pohjoisen Sudanin,Darfurin alueelta tulleita.

      Poista
    3. Kiitos Jael tiedoista. Täällä Sudanissa on suuret joukot maansisäisiä pakolaisia mutta sudanilaisia on varmasti siirtynyt tuonnemmaksikin, myös siis tosiaan Israeliin. Mielenkiintoista olisi tietää enemmänkin pakolaisten liikkeistä näillä seuduilla. Sudanissa on tosiaan paikallista pakolaisuutta, ja toisaalta myös esimerkiksi verrattain paljon pakolaisia niin Eritreasta kuin Syyriastakin, mutta tiedot lukumääristä ovat aika huteria kunnollisen kirjanpidon puuttuessa.

      Poista
  10. Hei Kata, olipa kiva lukea taas mietteitasi. Osaat niita tosi hyvin tuoda esille ja ne pistaa ajattelemaan aina vahan omalla kohdalla asioita vaikkei USA ja Sudan mitenkaan ole vertailtavissa. Olen ollut hiljainen kommennoinnin suhteen. Kaikenlaista tapahtunut meillakin. Mutta taalla ollaan edelleen mukana. Halit ja jaksamista yksinhuoltaja jaksoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa teillä tosiaan ollut kaikenlaista... Pistää vähän perspektiiviin taas nämä omat tämänhetkiset haasteet! Juuri nyt täällä odotellaan perjantaina alkavaa lomamatkaa. Toisaalta sitä seuraakin sitten aika pian taas uusi yksinhuoltajajakso. Onneksi alan tottua olemaan täällä yksiksenikin, omaksikin yllätyksekseni.

      Haleja sinnepäin!

      Poista
  11. Hei, löysin tämän todella mielenkiintoisen blogisi vasta nyt muutettuani itse kehitysmaahan mieheni työn perässä, lasten kanssa, ja voin sanoa, että monet tuntemukset ovat hyvin tuttuja. Tekstejäsi on ilo lukea, niissä yleinen ja yksityinen kohtaavat ja se tekee niistä niin mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Lotta mainiosta kommentistasi! Lämmitti mieltä.

      Onpa kiva, että löysit perille blogiin. Teemme juuri lähtöä syksyn ensimmäiselle lomamatkalle mutta kunhan ehdin lähden uteliaana tutustumaan sinun blogiisi. Kohtalotoverin kokemukset kiinnostavat!

      Poista
  12. Pakko vielä kommentoida, että kyllä minäkin luulen, että elämä Sudanissa on vaativampaa kuin elämä New Yorkissa :-) hyvä sinä!
    Pakolaiskeskustelu Suomessa on tosiaan ollut surullista ja hämmentävää seurattavaa primitiivisyydessään, jaan tuntemuksesi siinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asuin itse asiassa aikoinaan hetken verran New Yorkissa ja ihan kokemuspohjaltakin siis uskallan sanoa, että Khartoum on näistä kahdesta kaupungista vaativampi :) Tosin New Yorkissakin oli toki omat ihan oikeat haasteensa sielläkin.

      Monta viikkoa olen yrittänyt hakea tapaa ottaa kantaa suomalaiseen pakolaiskeskusteluun aktiivisemmin ja jollain rakentavalla tavalla mutta en oikein edelleenkään tiedä mikä se tapa mahtaisi olla!

      Poista

Kiitos kommentistasi!