tiistai 20. lokakuuta 2015

Hermostunut

Viime viikkoina tuttu ikävä Belizeen on jälleen nostanut päätään. On ikävä sikäläisiä ihania ystäviä, rakasta tuttua ympäristöä, mutta ehkä ihan ennen kaikkea sitä miltä minusta elämä Belizessä tuntui. Belizessä on totisesti omat ongelmansa, köyhyyttä ja kurjuutta ja koko ajan lisääntyvää turvattomuutta, mutta belizeläiset ovat kuitenkin vapaita, ja tunsin itsekin Belizessä oloni vapaaksi. 

Aika usein iltapäivisin kun istun autossa ruuhkassa matkalla hakemaan koululaisia kotiin, suljen hetkeksi silmäni ja kuvittelen itseni Khartumin sijaan belizeläiselle maantielle. Ajatuksissani olen hetkessä tutuissa maisemissa: autoja ei juuri näy, ilma on raikas, taivas korkealla ja puhtaan sininen. Jännitys sulaa minusta pois. Kun avaan silmäni ja olenkin edelleen Khartumin ruuhkassa, paine rinnassani kiristyy kuitenkin hetkessä taas entiselleen. 

Näihin maisemiin on ikävä.


Vaikka elämä täällä tänä vuonna on huomattavasti viime vuotta helpompaa, olen silti täällä huomattavasti stressaantuneempi kuin koskaan Belizessä. Suurkaupungin humu, ruuhkat ja saasteet ovat yksi syy hermostuneisuuteeni. Elämä kauppasaarron alla on oma stressinaiheensa. Ja välillä minua myös vaivaa kovastikin se, että tiedän, että puheluitani täällä kuunnellaan ja sähköpostejani luetaan, että koko ajan täytyy vähän miettiä mitä puhuu ja kenelle. Minulla ei sinänsä ole mitään salattavaa, mutta ajatus siitä, että joku seurailee puuhiani painaa silti ajoittain paljonkin mieltä. 

Vaikeaa on kunnolla rentoutua siksikin, että melkein joka päivä jokin keskeinen asia vaatii huomiotani: milloin ovat sähköt poikki eikä generaattori jaksa lähteä käyntiin, milloin vesi katkeaa ja täytyy juosta selvittämässä onko vika tällä kertaa vesipumpussa vai ehkä vesisäiliöissä. Silloinkin kun kaikki toimii en meinaa osata rauhoittua aloilleni koska osa minusta koko ajan vähän odottaa mikä seuraavaksi mahtaa hajota.

Tähän todellisuuteen on vaikeampaa kiintyä.


Tajusin äskettäin, että aika harvoin täällä nauran niin että kyynelet vuotavat silmistä eikä naurulle ole tulla loppua. Kotona oman porukan kesken meillä on kaikki oikein hyvin, mutta vähän varautunut huomaan liian usein olevani silti tällä hetkellä kotonakin. Mielessä painavat keskeneräiset asiat kuten se nelinumeroinen summa jota amerikkalainen pankki ei vieläkään ole minulle palauttanut, lasten koulumaksut joiden kanssa on myös ollut vähän häikkää, ja vastuuni ja velvollisuuteni useamman ihmisen työnantajana. 

Pikaloma Abu Dhabissa häämöttää onneksi muutaman viikon päässä. Loman aikana toivon voivani vähän rentoutua. Toisaalta kävimme vasta ihan äskettäin viime kuussa lomalla, viikon verran Skotlannin ylämailla ja Lontoossa, mutten enää alle kuukautta myöhemmin saa lainkaan kiinni onnistuneen loman rennoista tunnelmista. Ja niinhän se on, ettei lomilla lopulta voikaan arkeaan parantaa. Täytyisi löytää keinoja saavuttaa mielenrauha ja pysyvä hyvä olo ihan täällä kotioloissa.

Sopivassa suhteessa kiirettä ja rauhaa, ja riittävän pitkä ajanjakso niin, ettei talossa mikään hajoa käsiin. Se on oma reseptini, jota toivon voivani tulevien viikkojen aikana toteuttaa.

22 kommenttia:

  1. Tunnistan ton jannityksen ja stressin ja kaipauksen vahemman hektiseen ymparistoon. Malawissa oli runsaasti arkipaivan isoja ongelmia, mutta siella kaikki taa isoon kaupunkiin liittyva kurja puuttui.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvä kuulla, että nämä on tuttuja tunnelmia muillekin. Suurkaupungit ei selvästikään ole mun juttu... On niin vaikea oikein kunnolla rauhoittua kun joka päivä hullussa liikenteessä ihmettelee, että kuka kohta törmää ja mistäpäin. Ja kun kaikkeen menee niin tuhottomasti aikaa! Tänään istuin autossa tunnin verran tavallisen ruuhkassa istumisen päälle, että poika saisi käydä kaverin luona toisella puolella kaupunkia koulun jälkeen leikkimässä. Belmopanissa mihinkään ei kestänyt viittä minuuttia kauempaa. Sitä elämän hiljaisuutta ja helppoutta olisi suorastaan ihan älyttömän ikävä jos antaisin tunteille vallan.

      Mies kävi muuten äskettäin työmatkalla Malawissa pitkästä aikaa - on viimeksi ollut siellä joskus arviolta kymmenen vuotta sitten - ja sanoi, että pääkaupungissa oli vähän sellainen Belmopanmainen tunnelma. Onhan se toki tosi paljon pikkuista Belmopania isompi, mutta selkeästi kuitenkin pikkukaupunkimainen paikka. Pistin korvan taakse vastaisen varalle :)

      Poista
    2. Suosittelen Lilongwea :) Tosin siella erityisruuan saatavuus oli ainakin meidan aikana olematonta - tai no silloin nyt oli kaiken, kun valuttapulasta tuontituotteita ei kerta kaikkiaan ollut. Mietin siis noita gluteiinittomia juttuja. Mutta kehitys kehittyy. Paikkana se on kylla just sellainen unelias pieni paakaupunki.

      Poista
    3. Unelias pikkukaupunki kuulostaa kyllä tosi hyvältä mun khartumilaisiin korviin :)

      Mies sanoi, että Lilongwe oli aika paljon kehittynyt hänen edellisestä reissustaan, että ehkä tosiaan myös tuo erikoisruokapuoli on siellä kehittynyt. Mutta toisaalta me ollaan kyllä totuttu siltä(kin) osin hyvinkin vähään. Täällä Khartumissa ei nyt viikkokausiin ole ollut juuri mitään gluteenitonta kaupoissa ja Belmopanissakin tuotteita alkoi oikeastaan olla vähän enemmän vasta sitten kun me aloimme tehdä lähtöä. Pääasiassa olemme alusta asti tuoneet gluteenittomia tuotteita mukana matkoilta ja lähinnä teen ruokaa niistä aineista mitä paikan päältä milloinkin löytyy. Että kunhan jonkinlaista lihaa ja vihanneksia yms löytyy niin pysymme ruuissa.

      Täytyy tosiaan pitää Malawia mielessä!

      Poista
  2. Belizeähän taidetaan markkinoida ainakin jenkeille hyvänä eläköitymiskohteena. Sinulta taitaisi tulla puoltoääni tuolle maalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän blogini ensimmäiset vuodet ovat yhtä rakkauslaulua Belizelle :) Maasta kehittyi neljässä vuodessa meille koti, jonne pidämme edelleen tiiviisti yhteyttä. Mutta eläkevuosien varalle en sitä kyllä itse suosittelisi. Belizessä on paljon hyvää mutta sairaanhoito on ainakin toistaiseksi aika huonolla tolalla. Hankalaa olisi siellä siinä mielessä vanhentua, enkä oikein koskaan olekaan ymmärtänyt miksi sitä niin hanakasti amerikkalaisille markkinoidaan loppuelämän kodiksi.

      Poista
  3. Voi Kata, ne on niin raastavia ne ikävän ja kaipauksen tuntemukset välillä. Mä vähän pelkään, että mulla on tekemistä just ton kanssa, että en alkaisi elää lomasta lomaan sitkutellen. Ja suurkaupungin hermostuneisuus hermostuttaa jo valmiiksi. Kiva kuitenkin, että pääsette pian lomalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ikävä on tasoittunut eikä enää lamauta niin kuin viime vuonna. Ja on siinä onneksi oma lohtunsakin, että on tieto ja muistoja toisenlaisistakin todellisuuksista. Ajatus hiljaisesta maantiestä Belizessä todella rauhoittaa minua keskellä Khartumin ruuhkaa niin kuin paraskin meditaatioharjoitus. Suosittelen jotain vastaavaa mielen taustalle kun meno äityy liian kovaksi!

      Tämän elämäntavan yksi vaara on kyllä tosiaan se, että elää aina vain lomasta lomaan, eikä koskaan kunnolla asetu... Alkoholismi on toinen vaara, mutta se ei meitä täällä kuivassa maassa juuri uhkaa ;) Ehkä täytyy vain suosiolla hyväksyä se, että lomat piristävät; iloita siitä, että lomiin on mahdollisuus; ja ottaa piristyksestä kaikki irti.

      Poista
  4. Ymmärrän hyvin, että noihin maaseutumaisemiin kaipaa. Belizessä näyttää niin rauhalliselta Khartumiin verrattuna!

    Jäin miettimään tuota puhelujen kuuntelemista ja sähköpostin lukemista. Tehdäänkö näin kaikille (ulkomaalaisille?), vai oletteko te jollakin tavalla erityisasemassa? Minua varmasti suututtaisi tuommoinen ihan hirveästi, enkä tiedä, miten oppisin asian kanssa elämään. Kai sitä oppisi, jos pakko olisi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskoisin, että melkein kaikkia ulkomaalaisia jossain määrin valvotaan, toisia enemmän kuin toisia. En varmasti itse ole keskeinen saati mielenkiintoinen seurattava, mutta kyllähän ajatus silti hermostuttaa. Ei oikeastaan kyllä niinkään suututa minua, mutta tosiaan hermostuttaa siinä, että se osaltaan kasvattaa jännittyneisyyden tilaa kun jollain tasolla täytyy siltäkin osin olla valppaana, että mitä puhuu tai kirjoittaa. Olen aika suorapuheinen enkä välttämättä kovin tavallisesti mieti mitä puhun jolen menee vähän luontoani vastaan se, että pitäisi punnita sanomisiani!

      Belizen maaseutumaisemiin on kyllä ikävä. Ja tosiaan sitä sikäläistä rauhaa kaikkinensa kaipaan täällä suurkaupungin humussa.

      Poista
  5. Sinun arkesi on kyllä haasteellista vaikka myös mielenkiintoista. Teet uskomatonta työtä kasvattaessasi lapsia noissa hyvin erilaisissa tunnelmissa! Itse tiedän että jo lasten kasvattaminen kehittyneessä maassa kolmannessa kulttuurissa puolison matkustellessa tuo mielelle haasteita, mutta sinun vaikeusastettasi on nostettu kyllä aika korkealle. Isot tsempit täältä arkeen ja ikävän tunteisiin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Joskus sitä unohtaa antaa itselleen tunnustusta ja armoa oman elämän haasteiden edessä kun ne toisaalta ovat niin tuttuja ja arkisia juttuja tässä vaiheessa. Mutta onhan näissä olosuhteissa tosiaan miettimistä. Mies on tänään päiväseltään käymässä toisaalla Sudanissa, Blue Nile -osavaltiossa. Eilen illalla tämän päivän varalle pakkaillessaan hän tuumi, ettei taida viitsiä päivän reissulle ottaa luotiliiviä mukaan. Huoh. Kaikki sujuu varmaankin ihan hyvin mutta kyllä minulla silti vähän sydän kurkussa on tänään. Varsinkin kun esikoisella on puolestaan tänään leirikouluyö koululla. Noinkohan äitinsä saa tänä yönä lainkaan nukuttua...

      Viikonloppua kohti elämä toivottavasti taas vähän rauhoittuu.

      Poista
  6. Tuo kauppasaarron, valvomisen ja halinan ilmapiiri saa varmaan varpailleen ja on aika vaikea rentoutua. Suurkaupunki-elamasta pitaa jotenkin etsimalla etsia se rauha ja rentoutuminen, valilla se on kylla hankalaa arjen haasteiden keskella. Silloin alkaa helposti napsahdella pienista asioista, nain kay ainakin minulle. Ymmarran todella hyvin etta kaipaat Belizen arkea. Viime aikoina olen miettinyt sita etta kylla paikalla on merkitysta vaikka joskus olen kuullut jonkun sanovan etta silla ei ole valia, oikeasti merkitysta on vain ymparöivilla ihmisilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tosiaan varmaan oikein vielä oppinut kuinka näissä oloissa kunnolla rentoudutaan. Aika hyvä tapa rauhoittua oli katsella DVD:ltä jotain höpsöä taaperon päiväunien ajan, mutta harmikseni DVD:t on nyt aika lailla katsottu ja uusia saan vasta ehkä Abu Dhabista jos sieltäkään. Lukemaan en juuri nyt oikein osaa rauhoittua. Mutta ehkäpä tämä taas tästä jos nuo raha- ja muut asiat järjestyisivät siihen malliin, että olisi vähän vähemmän mietittävää.

      Ympäristöllä on kyllä minulle paljonkin väliä, olen alkanut sen ymmärtää. On toisaalta hyväkin hahmottaa, ettei tämä suurkaupunkielämä ole oikein mun juttuni. Helpompi taas rajata eläkevuosien vaihtoehtoja :)

      Poista
  7. Olin eilen kaupassa ja ostin pussillisen banaaneja pojalle, joka lähti hockeyturnaukseen Belfastiin. Banaanit olivat kasvaneet siellä sinun Belizessä. Tulit heti mieleeni ja osasin pistää, blogisi ansiosta, pienen maan mailman kartalle. Siellä se poika nyt syö belizeläisiä banaaneja Belfastissa!
    Toivottavasti tama kommentti saa sinut, jos ei nyt nauramaan, niin ainakin hymyilemään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä hymyilytti! Kiitos! Toivottavasti banaanit maistuivat. Belizessä oli minusta tosi hyviä banaaneja, ja tiesinkin, että valtaosa niistä taitaa matkustaa sinne teidän suuntaan.

      Täällä ilahdutti eilen kaupassa mysteerihedelmä joka tuoksui niin herkulliselta, että ostin ihan vain tuoksun vuoksi muutaman. En tiedä mitä ne ovat tai miten niitä syödään mutta toistaiseksi ihan vain haistelu ilahduttaa :)

      Poista
  8. Kiitos edelliseen kommenttiini kirjoittamastasi vastauksesta. Siitä tuli oikein hyvä mieli.

    Kylläpä monesti on hengästyttänyt arkesi ihan vain lukemisesta, joten olen oikein mielissäni, että teillä on pikkuloma odottamassa. Ja Skotlanti kuullostaa viehättävältä matkakohteelta, en tiedä oletko ajatellut siitä postausta, mutta kivahan sieltä olisi tunnelmia nähdä ja lukea.

    Ja tuo mysteerihedelmä alkoi kiinnostaa kovasti. Elämän pieniä iloja.
    Toivottavasti vähän untakin nyt yöllä saat.

    Venla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Skotlannissa tuli nautiskeltua vanhojen ystävien seurasta ja kauniista ympäristöstä niin täysin sydämin, etten tullut ottaneeksi kuvan kuvaa. Minusta ei oikein ole matkabloggaajaksi kun blogi matkoilla niin tehokkaasti unohtuu :) Mutta voipa olla, että tulen Skotlanninreissusta vielä jotain kirjoittaneeksi ilman kuvia. Ihanaa oli, kaikin puolin täydellinen loma.

      Kuvista puheenollen pitäisi ehkä ottaa noista mysteerihedelmistä kuva niin voisitte joku kertoa minulle mitä ne ovat! Minä arvelin viikunoiksi mutta mies osasi kertoa, että niitä ne eivät kyllä ole.

      Nyt kun ilta on jo vähän pimentynyt tuntuu siltä, että saan kuin saankin ehkä yöllä nukuttua. Mies selvisi päivän matkaltaan jo kotiin ja nyt puuttuu joukosta siis vain telttaileva seitsenvuotias. Toivottavasti poikakin tahollaan nukkuu hyvin.

      Hyvää viikon loppua sinnepäin!

      Poista
  9. Viimeksi kun suoritin jatko-opintoja työhyvinvoinnin opettajamme totesi aika osuvasti ja mieleenpainuvasti, että jokaisella pitäisi olla jokin paikka, jonne paeta silmät sulkemalla ja jossa voisi täydellisesti rentoutua. Sinulle se paikka näyttää olevan Belize :). Kun itse suljin silmäni, löysin itseni ehkä hieman yllättäen Algerian kotimme keittiöstä - tuolloin nimittäin emme olleet vielä tehneet päätöstä asuinmaan suhteen suuntaan tai toiseen. Minäkin rakastan täällä rauhaa! Toisaalta on rentouttavaa tietää, että Algerin palvelut sairaaloineen ja ostoskeskuksineen ovat lyhyen auto-/metromatkan päässä, mutta mieluummin asun hieman kauempana siitä vilskeestä. Itseasiassa kuva Belizen kotitiestänne muistuttaa yllättävän paljon kotitietämme täällä Algeriassa ja ruuhkakuva Algerin ruuhkia pahimmillaan. Abu Dhabiin lähtisin minäkin mielelläni lomalle - varmasti mielenkiintoinen kokemus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuva yllä ei ole ihan meidän kotikulmilta Belizestä vaan itse asiassa maantieltä kohti Spanish Lookoutin mennoniittakylää. Mutta tuollaisia maaseututeitä ja -maisemia Belizessä kyllä riittää. Belize on kaunis maa. En silti tiedä onko Belize kaikkinensa se paikka minne mieleni hakeutuu lepäämään - ikävä tuo ajatuksiin Belizestä haikeuden joka ei ole omiaan rauhoittamaan - mutta on vaikea olla pakenematta mielessä Khartumin ruuhkia tuttuihin ja rauhoittaviin maisemiin.

      Kävimme viime talvena päiväseltään Dubaista Abu Dhabissa. Yliopistoaikainen ystäväni on sieltä kotoisin ja asuu siellä nykyään perheineen. Palaamme tapaamaan heitä paremmalla ajalla ja tutustumaan kaupunkiin vähän laajemmin. Abu Dhabissa on gluteenitonta ruokaa hyvin saatavilla - viimeksi kävimme ostoksilla erikoisruokiin erikoistuneessa kaupassa joka oli aikamoinen runsaudensarvi - ja vaateostoksetkin onnistuvat siellä varmasti helposti. Monta kärpästä yhdellä iskulla siis! Saapa nähdä jos saan reissusta kerrottua jotain blogissakin.

      Poista
    2. Kävin Dubaissa/Sharjah viikon lomalla naisporukan kanssa. Ei oikein ollut minun mieleen ne kauhean korkeat talot . Tunsin että kaikki oli vain modernia arkitehtuuria eikä luontoa missään. Se vihreys oli keinotekoista jos sitä oli. Aasialaisten siirtolaisten kohtelu on kauheata.

      terveisin
      Pirjo

      Poista
    3. Ei ole Dubai oikein minunkaan makuun, mutta Abu Dhabi tuntui sen sijaan vähän omemmalta paikalta, ja molemmat tuovat joka tapauksessa tasapainoa Khartumin elämälle, joka on sähkökatkoineen ja monine muine haasteineen monesti aika raskasta ja ihan vähintäänkin väsyttävää. Meillä on täällä kiva piha ja koulun talleilla ollaan useamman kerran viikossa luonnon helmassa, eli itse en ikävöi täällä niinkään luontoa kuin sitä, että kaikki toimii - ja siihen Arabiemiraateissa voi luottaa! Siirtotyöläisten tilanne toki koskettaa ja ahdistaa mutta valitettavasti ihan täällä Sudanissakin kohtaan ihan päivittäin ihmisiä, jotka esimerkiksi hoitavat Khartumissa toisten lapsia sillä välin kun heidän pienistä lapsistaan huolehtivat sukulaiset kotimaassa, Filippiineillä tai vaikkapa Eritreassa. Siltä todellisuudelta en siis pääse pakoon arjessanikaan.

      Poista

Kiitos kommentistasi!