sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Iloista kouluelämää Khartumissa

Lastemme koulu on yksi elämämme kirkkaista valopilkuista täällä Khartumissa. Koulu on tasoltaan erinomainen ja koulun tilat ovat kuin oma maailmansa: siistit ja hyväkuntoiset, esteettisesti miellyttävät ja toisaalta kätevän käytännölliset. 

Lasten koulupäivä alkaa joka päivä koko ala-asteen yhteisellä tanssihetkellä: koululaiset ja opettajat kokoontuvat koulun jumppasaliin tanssimaan yhdessä popmusiikin tahdissa muutaman kappaleen verran. Eri kappaleisiin liittyy omat helpot tanssiliikkeensä. Aamuista tanssihetkeä on ilo seurata: yhtenäistä liikettä, hymyileviä lapsia ja opettajia. Se on mielestäni aivan mainio tapa aloittaa päivä. Muut asiat pyyhkiytyvät mielestä kun koululaiset opettajineen keskittyvät tanssimaan, ja kuin huomaamatta lapset oppivat samalla koordinaatiotaitoja. Yhteiset tanssihetket myös varmasti kasvattavat yhteishenkeä. On ollut myös hauska huomata kuinka lapsillemme ovat tanssituokioiden myötä tulleet tutuksi monet heille ennestään oudot kappaleet. 

Koululla kasvaa näin komeita korkeita palmuja. Nämä suuret palmut ovat lempipuitani maailmassa.


Ekaluokkalaisista ylöspäin koulupäivä kestää kokonaisuudessaan kymmentä vaille kahdeksasta puoli kolmeen. Puoli kolmen jälkeen on mahdollista jäädä koululle vielä tunniksi eteenpäin harrastamaan. Meidän molemmat koululaisemme käyvät kerran viikossa koulun tallilla ratsastustunnilla, yhtenä iltapäivänä on molemmilla koulun jälkeen taideharrastusta ja pojalla on kolmantena iltapäivänä vielä uintia. Keväisin ja syksyisin koulun liikuntatunnit ovat myös uintipainotteisia. Koulun kampuksella on komea uima-allasalue ja kaikki koululaiset pienimmistä suurimpiin uivat pari kertaa viikossa. Talvella kun säät täälläkin vähän viilenevät siirrytään altaalta jumppasaliin liikkumaan. 

Viisivuotiaamme on tänä vuonna ekaluokkalainen ja opettelee kovaa kyytiä lukemaan ja kirjoittamaan. Minusta täällä ollaan niiltä tiimoilta liikkeellä turhan varhain, ja kotona yritämmekin tasapainon vuoksi ennen kaikkea kannustaa lapsia leikkimään ja puuhaamaan omiaan; oppiminen jääköön kouluajalle. Tosin ekaluokkalaisellakin alkaa vähitellen olla jo läksyjä, joitten kanssa toki autamme tarvittaessa. Seitsenvuotiaan läksyt ovat alkaneet luistamaan tänä vuonna ihan eri tavalla kuin viime vuonna. Poika tekee läksyt omatoimisesti ja vain harvoin tarvitsee apua. Viime vuonna läksyjen tekeminen oli hänelle hankalampaa. Suomalainen koulunaloitusikä tuntuisikin tämän oman kokemukseni pohjalta erittäin osuvalta: tänä vuonna seitsenvuotias on ihan eri tavalla valmis ottamaan vastuuta koulutöistä kuin vielä viime vuonna. Tuntuu vähän käsittämättömältä, että oma seitsenvuotiaamme on tänä vuonna jo kolmannella luokalla!

Koulua käydään englanniksi mutta molemmat lapset opettelevat myös arabiaa useamman tunnin viikossa. Olisi upeaa jos Sudanin vuosiemme aikana lapset ehtisivät oppia arabiaa siinä määrin riittävästi, että se jäisi heille jonkintasoiseksi käyttökieleksi. Molemmat kuuluvat pärjäävän arabianopinnoissaan hyvin, mutta hyvin alkeissa toki vasta mennään, eli aika näyttää miten vahvaksi kieli heille muodostuu.

Oppiaineiden lisäksi lasten koululla panostetaan vahvasti myös arvojen opettamiseen. Niin kuin usein kansainvälisissä kouluissa, myös meidän lastemme koulussa uskonnonopetus loistaa poissaolollaan ainakin alaluokilla - tosin islaminuskoa voi kyllä halutessaan opiskella koululla varsinaisen koulupäivän jälkeen - mutta koululla annetaan reippaasti ohjausta siihen miten olla hyvä ihminen. Koululaisten edellytetään olevan rehellisiä ja vastuullisia, heidän odotetaan olevan ystävällisiä ja ottavan toiset huomioon. Heitä kannustetaan ottamaan hallittuja riskejä ja olemaan uteliaita ja kiinnostuneita ympäröivästä maailmasta ja muista ihmisistä. Lapsia opetetaan myös muun muassa varjelemaan ympäristöään ja ottamaan vastuuta maapallon tilasta.

Keskellä ala-astetta on mainio puutarha, jossa kasvaa niin banaanipuita kuin
esimerkiksi papaijoitakin. Viidakkopuutarhan keskellä on puutarhamaja
jossa välitunnilla voi viettää rauhallisen hetken. 
Koulu panostaa myös terveisiin elämäntapoihin. Koululla puhutaan paljon erilaisista elintapoihin liittyvistä sairauksista, muun muassa kakkostyypin diabeteksesta, joka tuntuisi olevan täällä Sudanissa aikamoinen ongelma. Lapset syövät koululla paikallisen aamiaisen, fatourin, joka osuu keskelle aamupäivää. Koululle on vasta rakennettu uusi ruokala joka ei toistaiseksi ole vielä toiminnassa. Lapsille täytyy siis pakata mukaan eväät joka päivä; keliaakikkotyttärellemme joudun tosin pakkaamaan eväät myös siinä vaiheessa kun ruokala todenteolla avataan, koska keliakia ja gluteenittomuus eivät täällä ole kovin tuttuja juttuja. Lapsille ei saa kouluun lähettää evääksi mehua tai keksejä, sipsejä tai muita herkkuja, vaan ainoastaan terveellisiä ruokia. Käytännössä pakkaan heille evääksi tavallisesti edellisillan ruuanloppuja ja niiden painikkeeksi esimerkiksi omenanpaloja tai kurkkua ja porkkanaa. 

Arvostan sitä, että koulu tukee kodin kasvatustyötä niinkin vahvasti ja rohkenee ottaa kantaa siihen miten eletään hyvää tasapainoista elämää siitäkin huolimatta, että oppilaskunta koostuu lapsista jotka ovat kotoisin lähes 50 eri maasta ja edustavat monia eri uskontokuntia ja erilaisia arvomaailmoja.

Jokainen iltapäivä haen taaperon kanssa autonkuljettajan kyydillä isommat lapset koulusta. Iltapäivisin matka koululle kestää jopa kolme varttia. Lähdemme varalta hyvissä ajoin joten usein olen koululla jo vähän ennen kun koulupäivä päättyy. Ehdin vaihtaa muutaman sanan muitten lapsiaan odottavien vanhempien tai lastenhoitajien kanssa tai sitten vain istuskella hetken verran taaperon kanssa kampuksella. Ekaluokkalaisen päivä päättyy tavallisesti jo vähän ennen kuin koulun kello soi päivän päättymisen merkiksi. Olen mielelläni koululla jo hyvissä ajoin ennen kellon soittoa. Koulun kello ei nimittäin pirise perinteisesti vaan lasten koulupäivä päättyy siihen, että kovaäänisistä kaikuu pehmeästi "Somewhere over the rainbow" tai iloisemmin Jackson Fiven "ABC". Ne jäävät hyvällä tavalla soimaan mieleen Khartumin iltapäiväruuhkassa matkalla kotiin. 

16 kommenttia:

  1. Tuo aamutanssi tuokio kuulostaa kivalta idealta, vaikka vasyttaisi ja olisi vahan nuhjuinen fiilsi aamulla niin taatusti tuo piristaa ja lataa energiaa. Meilla alkaa pian koulupohdinta vaikka itse ekaluokan aloitukseen on viela 2 vuotta, ensi vuonna pitaisi kuitenkin tietaa mihin esikouluun tyttö menee, jotta se mahdollisuuksien mukaan olisi sama kuin tuleva koulu. Taalla koulujutut ovat stressaavia, koulutukseen ei ole panostettu tarpeeksi, koulushoppailu on yleista isoissa kaupungeissa ja valtion ja yksityisen jarjestelman valilla ammottava aukko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin kyllä koulushoppaillaan jos voidaan ja kouluja on täällä Khartumissa jos jonkinlaisia, kansainvälisiäkin kouluja useampia.

      Kouluasioita pohdimme paljon mekin ja koulu painaa meillä vaakakupissa paljon kun valitsemme minne seuraavaksi. Hyvinkin paljon vaikutti tämä koulu itse asiassa siihen, että ylipäänsä päätimme pyrkiä tänne Sudaniin.

      Mielelläni suosisin kyllä julkisen sektorin kouluja mutta tässä elämäntyylissä se ei useinkaan ole varteenotettava vaihtoehto.

      Onnea teille kouluasioiden sumplimiseen ja koulun valintaan!

      Poista
  2. Kuulostaa todella kivalta tavalta aloittaa koulupäivä. Todella upeaa, että lapset saavat opetusta ihmisenä olemisesta. Suomessakin on alettu puhua siitä, että pitäisikö meilläkin olla oppiaineena sosiaalisesen kanssakäymisen osaaminen. Hienoa, että annatte lasten olla lapsia. Jotenkin tuntuu kovalta vaatia viisivuotiasta olemaan "kokopäiväinen" koululainen. Eikös leikki ole lapsen "työtä"?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kuin omista lapsistani tuli koululaisia olin hyvinkin vastaan varhaista koulunaloitusta, mutta nykyään en osaa enää ajatella, että yksi tai toinen tapa lähestyä koulunkäyntiä olisi kaikkinensa huonompi tai parempi. Kaikissa ratkaisuissa on omat puolensa ja tärkein mittari on lopulta omasta mielestäni se mitä lapset itse asiasta ajattelevat.

      Viisivuotiaamme sanoi eilen ihan omia aikojaan, että rakastaa koulunkäyntiä: kirjaimia, numeroita, uimista ja musiikkitunteja. Ja se näkyy kyllä päällekinpäin. Hän lähtee riemumielin joka aamu kouluun ja harjoittelee onnessaan omia aikojaan lukemista ja numeroita, arabiaa ja uimista siitäkin huolimatta, että pyrimme olemaan miettimättä koulujuttuja kotona. Isoveli on hänkin hyvin innostunut ja ylpeä koululainen. Molemmat ovat iloisia ja tasapainoisia lapsia enkä usko, että he olisivat sen onnellisempia jos olisivatkin lähteneet koulutielle vasta myöhemmin.

      Erot eri systeemien välillä ovat myös niin kokonaisvaltaisia että on vaikea lopulta sanoa kuka saa missäkin paremman lapsuuden. Täällä maailmalla missä lapset aloittavat koulun aiemmin he saavat toisaalta monessa mielessä olla pitempään lapsia kuin Suomessa. Suomessahan pienet koululaiset saattavat olla koulun jälkeen säännöllisesti yksin kotona useammankin tunnin. Sellainen ei tulisi (ainakaan ulkomaalaispiireissä) kysymykseenkään sen enempää Jamaikalla tai Belizessä kuin täällä Sudanissakaan. Lasten ei näissä kuvioissa odoteta itsenäistyvän niin varhain kuin Suomessa.

      Ajattelen kyllä, että varhaisen koulunaloituksen vastapainoksi on tärkeää kotona ottaa vähän kevyemmin. Perheissä joissa lapsilta odotetaan hyvin paljon ja jo pienestä pitäen ollaan menossa kohti korkeita tavoitteita voi olla raskasta olla pieni koululainen.

      Poista
  3. Kiinnitin huomiota tuohon kommenttiisi arabian kielestä. Nykymaailmassa Suomessakin olisi hyvä laajentaa kielitarjontaa, taitaisi olla arabialle ja kiinalle enemmän kysyntää kuin vaikka saksalle.

    P.S. Palasin äskettäin Iranista ja kirjoitin blogijutun naisten pukeutumisesta siellä ja linkkasin Sudanin osalta blogiisi, tiedoksesi vaan :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että arabian taidosta on valtavasti hyötyä ja todella toivon, että lapset saavat siihen täällä kunnollisen pohjan. Ihan hyvältä näyttää toistaiseksi mutta aika näyttää kuinka paljon ja hyvin he täällä ehtivät arabiaa oppia. Ja sekin jää nähtäväksi miten opintojen mahdollinen jatkaminen sitten onnistuu kun täältä siirrymme jonnekin toisaalle. Paljon riippuu varmasti siitä mikä meidän seuraava maamme on, että minkälaisia kieliä siellä sitten taas on tarjolla.

      Kiitos maininnasta; kävinkin jo kommentoimassa blogissasi :)

      Poista
  4. Ihania nämä sinun kuvailusi teidän arjesta siellä Sudanissa. Hiekkamyrskyjä, lippupäivää, lasten koulujuttuja ja turvallisuuskuvioita. Hurjan mielenkiintoista luettavaa!!! Tavallisia asioita teille, mutta kiehtovan erilaista (ja toisaalta niin samankinlaista) tänne toiselle puolelle maailmaa.
    terkuin, Hanna Hongkongista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hanna! Ihanaa palautetta.

      Näin tokana vuonna täällä monesta alkujaan oudosta asiasta ja ilmiöstä on tullut melko tuttuja ja arkisiakin, mutta toisaalta vaikka olo täällä tuntuukin nykyään omalta saan kyllä aika usein edelleen kiinni siitä tunteesta kuinka omalaatuista elämä täällä ajoittain ja osin onkaan. Nyt juuri tekee jotenkin mieli mietiskellä tätä täkäläistä elämää eri kulmista - onneksi on tämä blogi mihin ajatuksia kirjata ja te mahtavat ihmiset jotka luette ja kommentoitte niin omille ajatuksille tulee kaikupintaa ihan eri tavalla kuin jos itsekseni täällä mietiskelisin!

      Poista
  5. Kouluasiat on tosi paljon olleet mielessä meillä just näinä päivinä. Me ollaan nyt täällä teidän naapurissa tutustumiskäynnillä ja tänään juuri käytiin parissa koulussa käymässä. Liikenne täällä on aivan älytöntä ja vaikka yksi kouluista olikin kiva, niin neljä-vuotiaan yksin lähettäminen koulubussilla valtatielle tuntuu hurjalta! Mennäänkö teillä koulubussilla kouluun aamulla? Minkälainen liikenne siellä on? Näyttääpä kivalta tuo vihreä piha banaanipuineen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sikäläinen liikenne on kuulemani mukaan täkäläistä hurjempaa ja ruuhkat täällä eivät kuulemma ole ollenkaan yhtä pahoja kuin siellä, mutta kyllä mustakin tuntui alkuun kirjaimellisesti järkyttävältä lähettää lapsia koulubussilla vieraan valtavan kaupungin liikenteeseen. Mutta niin vain siihenkin jotenkin tottui - kun ei oikein muutakaan vaihtoehtoa ollut! En itse osaa enkä uskalla ajaa täällä, mies matkustaa sen verran paljon ettei hänenkään varaansa voinut koulukuljetuksia jättää, ja autonkuljettajan täytyisi lähteä kotoaan ennen kuutta, että ehtisi tänne viemään kanssani lapset kouluun... Koulubussi tuntui ainoalta realistiselta vaihtoehdolta.

      Tänä vuonna lapset menevät aamulla koulubussilla kouluun mutta haen itse autonkuljettajan kanssa heidät koulusta iltapäivisin. Viime vuonna he kulkivat ihan käytännön syistä bussilla edestakaisin, ja varmaankin päädymme siihenkin ratkaisuun vielä toistekin. Katsellaan vuosi kerrallaan näitä kuljetusasioita.

      Onpa hyvä kaiken kaikkiaan, että saatte siellä paikan päällä käytännön tuntumaa tuleviin olosuhteisiin, kouluihin ja muihin juttuihin. Varmasti ihan kamalasti ajateltavaa ja omaksuttavaa... Mutta mieti miten noin vuoden päästä olet siellä melko lailla kuin kotonasi!

      Oikein hyvää tutustumisreissua teille.

      Poista
    2. Kiitos Kata! Joo täällä ei ole edes vaihtoehtona yksin ajaminen - delegaatio siis käsittääkseni suorastaan kieltää. Niin että kuski tai koulubussi ainoat vaihtoehdot. Nyt tuntuu siltä, että jätämme laskuista pois tuon kaukaisemman asuinalueen ja jäämme lähemmäs keskustaa, jossa ruuhkassa jumittaminen toisaalta pahempaa. Mutta mies mieluummin istuu ruuhkassa, jossa onnettomuuden riski kuitenkin tuntuu pienemmältä paikallaan jumittavassa autossa kuin lapsen lähettämisessä yksin valtatielle kauemmas ja hullumpaan liikenteeseen. Mutta joo, olen kyllä iloinen tästä tutustumismahdollisuudesta - tajuaa konkreettisesti mm.eri asuinalueiden hyvät ja huonot puolet! Nyt me yritetään vielä tajuta komission käytännöt ikävuosien ja kouluasteiden mukaan menevien korvauskäytäntöjen osalta, joka vaikuttaa vähän kummalliselta..(?)..

      Poista
    3. Koulukorvauskäytännöt niin kuin niin monet muutkin komission käytännöt on todellakin aika mystisiä eikä ollenkaan suoraviivaisia juttuja... Mies on niistä minua paremmin selvillä, on joutunut aiheesta vääntämään kättä jokusenkin kerran. Jos tarvitsette käytännön apua tai tietoa hän varmasti voi auttaa kunhan kotiutuu työmatkalta Malawista viikon päästä.

      Belizeen pääsin aikoinaan tutustumaan rauhassa ennen muuttoa ja se oli varmasti osaltaan aika iso tekijä siinä, että muutto sujui niin hyvin. Tiesi mitä odottaa, hyvässä ja pahassa. Toivoisin vastaavaa mahdollisuutta joka muuton kohdalle mutta aina se ei tietysti ole olosuhteiden vuoksi mahdollista. Tosi kiva, että teille järjestyi tilaisuus!

      Poista
    4. Kiitos! Olisi tietysti suuri apu, jos miehesi osaisi suorilta käsin kertoa käytännöistä. Toki selviävät varmaan admin-tahon kanssa jotenkin, vaikka tosiaan osaavat olla mystisiä juttuja.. Hyvää viikon jatkoa sinne teille :)

      Poista
  6. Kuulostaa aivan ihanalta! Meillä oikeastaan juuri tämä koulukysymys on niitä harvoja, joka on hieman harmittanut nykyisessä elämäntilanteessamme; Algerian julkinen koulu kun ei parhaimmillaankaan aivan yllä Suomen tasolle (vaikka on kyllä kieltämättä paljon parempi kuin etukäteen pelkäsin).

    Varsinkin vanhimman pojan siirryttyä yläasteelle puutteet arabiankielen kirjakielen taidossa alkoivat tulla selkeämmin esiin ja pojan taso laskea. Mietimme jopa, josko siirtäisimme pojan yksityiskouluun, jossa luokkakoot olisivat pienempiä ja opetus todennäköisesti laadukkaampaa. Matka on kuitenkin pitkä ja kuljetusta vaikea järjestää! Onneksemme löysimme liikuntapainotteisen koulun tästä ihan meidän läheltä kävelymatkan päästä! Koulu on julkinen, mutta poika sanoi jo, että koulu on tiloiltaan upea ja opetus on selkeästi parempaa kuin lähikoulussamme. Kaiken lisäksi koulun rehtori on mieheni lapsuudenystävä! Ajatella, että tällainen vaihtoehto oli jäänyt huomaamatta!

    Oli myös tosi hyvä, kun sanoit, että tärkeintä on se mitä lapset itse tilanteesta ajattelevat; meillä kun nämä kaksi pienempää koululaista tykkäävät tosi paljon koulustaan! Tyttökin oli tänään jäänyt vapaaehtoisesti ylimääräiselle oppitunnille ja 5-vuotias on reipastunut melkoisesti. Toisaalta myös uskon, että tutustuminen isän kulttuuriin ja kotimaahan antaakin niin paljon ja opettaa asioita, joita ei Suomesta käsin voisi oppia, että ehkä lapset silti jäävät opetuksellisessakin mielessä plussan puolelle. Ja kyllähän Suomen kouluissakin on omat ongelmansa.

    Ihanaa muuten, että lapsenne opiskelevat arabiaa :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin monin tavoin voi käydä koulua ja oppia ja opiskella ja saavuttaa ihan samanlaisia tai ainakin samanarvoisia lopputuloksia. Helposti me suomalaiset ajattelemme, että meidän koululaitoksemme on se paras, johan kansainväliset vertailutkin niin sanovat, mutta käytännön tasolla asia ei ole mielestäni ollenkaan niin yksinkertainen. Monissa muissakin koulujärjestelmissä on paljon hyvää ja suomalaisissa kouluissa tosiaankin puolestaan omat ongelmansa. Opiskeluaikoina Iso-Britanniassa ihailin muun muassa brittien kykyä ilmaista itseään ja pitää rennosti hyviä esitelmiä. Nyt näen omien lasteni kohdalla kuinka varhain rennon esiintymisen harjoitukset alkavat, kuinka huomaamatta ujommatkin lapset oppivat esiintymään ja suorastaan nauttimaan siitä. Sentyyppistä opetusta ei tavallisissa suomalaisissa kouluissa ainakaan minun lapsuudessani ja nuoruudessani saanut ja sitä olisin paljon kaivannut opiskeluaikoina ja sittemmin elämässä.

      Olen tosi iloinen, että lapsillamme on tilaisuus opiskella arabiaa! Mitään muuta vierasta kieltä ei koulussa olisikaan alaluokilla mahdollisuus oppia, mutta paikallinen kieli on mielestäni joka tapauksessa se tärkein. Mielelläni itsekin opettelisin arabiaa osaamiani perusfraaseja enemmänkin, mutta toistaiseksi ongelma on mistä kaivertaa opiskeluun aikaa. Ehkäpä sitten kun pieninkin on koulussa.

      Poista
    2. Tuo on kyllä aivan totta, että liian helposti sitä tuleekin ajatelleeksi, että se suomalainen koululaitos nyt vain on se kaikista paras. Itse olen joskus miettinyt, että suomalaisessa koulussa kyllä saavutetaan testien valossa hyviä oppimistuloksia, mutta taas toisaalta suomalaiset nuoret eivät ole tutkimustulosten valossa kovin onnellisia, mihin kyllä uskon koulunkin osaltaan vaikuttavan. Ja nuo esiintymisvalmiudet oli myös hyvä esimerkki! Olen myös miettinyt, että täytyy yrittää itse pitää huolta siitä, että lapset saavat riittävän pohjan elämää varten. Lähinnä siis huolehdin jatkokouluttautumisvaihtoehtoja, jos peruskoulun päättötodistus olisi kovin huono. Pojalla tosin on jo vahvat omat suunnitelmat jatkokouluttautumisensa suhteen ja liikunta-alallekin suuntautuminen on yksi vaihtoehto eli tässäkin pitäisi vain yrittää muistaa, ettei korkeakoulutus ole se ainoa vaihtoehto...

      Poista

Kiitos kommentistasi!