tiistai 6. lokakuuta 2015

Kolmas päivä

Lapset menevät aamulla kouluun urheilukoulupuvuissaan, koska tämän päivän Spirit-viikon teema ovat koulun neljä joukkuetta. Jokainen koululaisista kuuluu yhteen koulun neljästä joukkueesta. Joukkueet kilpailevat läpi vuoden eri tavoin ja vuoden lopussa eniten pisteitä saanut joukkue saa parhaan joukkueen palkinnon. En ole kovin innostunut tämäntyyppisestä kilpailusta enkä olekaan hyvin perillä koulun joukkueista. En esimerkiksi tiedä millä perusteella lapset jaetaan joukkueisiin, mutta sen verran olen ollut ymmärtävinäni, että saman perheen lapset ovat automaattisesti samassa joukkueessa. Meidän koululaisemme ovat joka tapauksessa molemmat Skorpioneja punaisine joukkuepaitoineen.

Tekisi mieleni vain lepäillä aamu kotona taaperon kanssa mutta toisaalta ostoslistalla on edellisten huonojen ostospäivien jäljiltä vielä paljon ruksaamatta yli. Kun autonkuljettaja saapuu töihin lähdemme hän, taapero ja minä siis kauppaan ja apteekkiin. En löydä apteekista etsimiäni probiootteja, mutta ruokakaupasta löytyy sentään arkeen pieniä iloja: San Pellegrinoa, Ribena-mehua ja soijamaitoa. Taapero ei tunnu kestävän lehmänmaitoa kovin hyvin ja olen tyytyväinen kun hänelle löytyy pitkästä aikaa sopivaa maitojuomaa. 

Kaasuhellan sytytintä ei sen sijaan löydy mistään. Käyn läpi kaksi Riyadh-kaupunginosan suurempaa ruokakauppaa joissa muistan sytyttimiä nähneeni aikaisemmin. Käynpä vielä Amarat-kaupunginosan Home Center -kaupassakin, joka myy kaikkea leluista ja paperitavarasta astioihin ja kodinkoneisiin, mutta sieltäkään en löydä sytytintä. On paljon sellaista mitä ostan täällä aina kun voin, vaikkei minulla juuri sillä hetkellä olisikaan kyseiselle asialle tarvetta: amerikkalaista maapähkinävoita, kuivahiivaa, edellämainittuja Ribenaa ja San Pellegrinoa. Puistelen ostoksilla päätäni ja mietin, että en olisi voinut kuvitella, että myös sytyttimet olisivat yksi niistä tuotteista joita pitäisi ymmärtää hamstrata varastoon. 

Kauppakierroksen päätteeksi käväisen vielä oman kaupunginosamme Khartum 2:n keskustan apteekissa probioottiasioissa. Siitäkään apteekista ei löydy probiootteja mutta löytyy sentään pullonpesuharja. Sellaista olenkin etsinyt jo monta viikkoa. Apteekin edessä törmään samalla kertaa luottoputkimieheemme, luottolukkoseppäämme ja uuteen sähkömieheemme. Ammattimiehet pyörivät kaikki keskustan tuntumassa mistä asiakkaat käyvät heitä tarpeentullen hakemassa töihin. On mukavaa kun ostarilla on tuttuja joita tervehtiä! Ja he kaikki tuntuvat yhtä lailla ilahtuvan minun näkemisestäni kuin minä heidän. Se tuntuu hyvältä.

Matkalla keskustasta kotiin autonkuljettaja sanoo kaikkien kolmen työntekijän tosiaankin pitävän meistä ja tulevan meille mielellään töihin. Hän lisää, että mieheni on myös toimistolla paikallisten kollegoittensa suosiossa. Keskustelu lämmittää mieltäni. Viime vuonna näihin aikoihin tunsin oloni turhautuneeksi, koska minusta tuntui, että vartijamme suhtautuivat meihin varautuneesti ja tuntuivat pitävän meitä vähän ankeina. Valitettavasti monet ulkomaalaiset täällä suhtautuvat paikallisiin sen verran huonosti, että heistä osa on ymmärrettävän epäluuloisia meikäläisiä kohtaan. Nykyään minulla on hyvät välit vartijoidemme kanssa. Olen iloinen, että mieheni mukavuus ja reiluus on myös tullut toimistolla selväksi ja oikein kiitollinen siitä, että meidät tunnetaan täällä kaikin puolin tätä nykyä sellaisina kuin mitä olemmekin: ihan tavallisia mukavia ihmisiä.

Tiistaisin lapset ovat koululla taideharrastuksen vuoksi vähän pitempään, joten taapero saa nukkua tavallista pitemmät päiväunet ja minulla on vähän enemmän aikaa itselleni ennen kuin on aika lähteä koululle koululaisia hakemaan. Keitän kupin kahvia, teen itselleni vähän syötävää ja istahdan alas yläkerran sohvalle. Kaksi tuntia omaa aikaa: ihanaa! Ja valehtelematta juuri sillä hetkellä sähköt katkeavat. 

Meillä on aggregaatti mutta sen automaattitoiminnossa on jotain vikaa tällä hetkellä. Sen sijaan, että aggregaatti lähtisi itsestään toimimaan kun sähköt katkeavat, se täytyy tällä hetkellä käydä erikseen laittamassa päälle. Mutta sekään ei riitä, vaan lisäksi täytyy erikseen käydä kääntämässä sähkökaapista varsinaiset sähköt pois ja aggregaattivirta päälle. Minä en itse osaa kyseisiä temppuja vielä tehdä - kaipaisin rauhallista ohjeistusta asiaan kielellä jota ymmärrän - mutta onneksi autonkuljettaja osaa. Juuri ennen kuin talossa alkaa tulla tuskallisen kuuma autonkuljettaja saa aggregaatin toimimaan. Taapero jatkaa uniaan ja minä palaan lepäämään ja tankkaamaan vettä. 

Kouluhakumatka sujuu hyvin, vaikka myöhemmän ajankohdan vuoksi onkin tavallista ruuhkaisempaa. Sillä välin kun odottelemme koululaisia taideharrastuksestaan pääsemme taapero ja minä ihastelemaan koulun päiväkotiluokan kahta valkoista kesyrottaa. Pieni onnenhetki meille kahdelle eläintenystävälle. 

Poika saa tiistaisin viikon läksyt, jotka pitää palauttaa viikon ensimmäisenä koulupäivänä sunnuntaina. Kun saavumme kotiin hän katoaa omasta aloitteestaan alakerran leikkihuoneen nurkkaan pienen pöydän ääreen tekemään läksyjä. Tunnin päästä yksi kolmannes viikon läksyistä on tehty. Sillä välin kun poika tekee läksyjä puuhailen tyttöjen kanssa keittiössä. Minä laitan ruokaa ja he ovat pesevinään tiskejä. Vaikka suunnittelin, että tänään syötäisiin kanaa ja riisiä, syömmekin illalliseksi uuniperunoita ja tonnikalaa. Jouduin aamulla viime hetkellä tyhjentämään kaksi tonnikalapurkkia lasten taideharrastustuntia varten ja kala on odottanut jääkaapissa koko päivän. Paistan kuitenkin myös eilen ostamani jalattomat kanat sillä tiedän kokemuksesta ettei kana täällä tavallisesti säily sen useampaa päivää. Annan koirille kanannahat ja vähän -lihaakin, ja loput säästän tuleville päiville, niin ihmisille kuin ehkä koirillekin. 

Päivä on ollut kaikkinensa hyvä - autonkuljettaja onnistui jopa löytämään minulle kaasuhellan sytyttimen - ja loppuiltakin sujuu rauhallisissa merkeissä. Kello kymmeneltä olen raukeanväsynyt ja valmis menemään nukkumaan.

2 kommenttia:

  1. Oletpa pärjännyt hienosti "yksinhuoltajana"! Olen itse ollut toistaiseksi vain viikon Algeriassa yksin lasten kanssa, kun mies kävi Suomessa. Pärjäsimme ihan hyvin, mutta kyllähän arki on paljon haastavampaa ainoana aikuisena! Vanhimmasta pojasta on jo onneksi paljon apua ja meillä oli vielä miehen veljen puhelinnumero siltä varalta, että tarvitsisimme apua johonkin ja kaksi veljeä kävi molemmat kertaalleen tarkistamassa, että kaikki on kunnossa, mutta silti vastuu painoi paljon enemmän!

    Meilläkin oli aggregaatti kun tulimme tänne, mutta luovuimme siitä, kun yllättäen täällä sähköt menevät poikki tosi harvoin ja silloinkin yleensä vain pariksi minuutiksi. Tsemppiä yksinhuoltajaviikon loppumetreille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alan tottua tähän yksinhuoltajaelämään. Olen ollut nyt melkeinpä kerran kuukaudessa noin viikon verran itsekseni lasten ja koirien kanssa jo keväästä asti. Jamaikan aikoina oli sama juttu, kun mies kävi kerran kuukaudessa viikon verran Belizessä, ja yksinolo tuntui silloin hyvin hankalalta, pienen vauvan ja koiran kanssa.

      Luulen, että täällä minua on auttanut se, että olen täällä Khartumissa joutunut opettelemaan itsenäisyyttä ja itseriittoisuutta aika lailla kaikilla eri elämänalueella. Alkuun tuntui vaikealta olla täällä tällainen outo lintu, mutta siitä onkin itse asiassa tullut omanlainen vahvuutensa, etten alkuun löytänyt täältä perheen ulkopuolelta ihmisiä joihin tukeutua konkreettisesti tai henkisesti. Nyt oloa helpottaa toisaalta sekin, että vähitellen olen kuin olenkin löytänyt omia ihmisiäni joiden tiedän auttavan lasten ja koirienkin kanssa jos tarvetta tulisi yksinhuoltajaviikon aikana.

      Kerroin autonkuljettajalle eilen kuinka Euroopassa ei aggregaatteja ole, koska sähköt pysyvät päällä. Ajatus hiljensi hetkeksi meidät molemmat :)

      Poista

Kiitos kommentistasi!